Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)"

Transkriptio

1 Muistio 1 (6) Dnro: /9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Kankaanpää -hanke. Viestintäviraston on lain 1 mukaan tehtävä markkina-analyysi hankkeesta ennen kuin maakunnan liitto julistaa hankkeeseen liittyvän valtion tuen haettavaksi. Markkina-analyysissä kartoitetaan, miltä osin hankealueella on laajakaistatukilaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa määriteltyjä hankealueen tukikelpoisuutta rajaavia tekijöitä ja miltä osin hankealue sijaitsee tukikelpoisella alueella. Lisäksi analysoidaan, onko hankealueelle mahdollisesti myönnettävällä tuella, muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Tukikelpoisista alueista annettu asetus 2 rajaa hankealuetta karttakuvan 1 mukaisesti. Punaisella vaakaviivoituksella merkitty alue on asetuksessa määritellyn tukikelpoisen alueen ulkopuolella. Tällä alueella sijaitseville tilaajille rakennettavat yhteydet eivät ole tukikelpoisia. Alueelle rakennettava tukikelpoisen alueen tilaajia palveleva verkko saattaa kuitenkin olla tukikelpoinen. Laajakaistatukilaissa hankealueen tukikelpoisuutta rajataan toteamalla, että kustannukset alueella, joka ulottuu kahden kilometrin päähän sellaisesta liityntäpisteestä, josta voidaan tarjota edistyksellisiä viestintäpalveluita, eivät ole tukikelpoisia. 3 Mikäli hankealueella on tällaisia alueita, ne on merkitty kuvaan 1 mustalla ympyrällä. Markkina-analyysin laatimiseksi ja liityntäpisteiden kartoittamiseksi Viestintävirasto keräsi teleyrityksiltä verkkokyselyllä tietoa hankealueen edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaan soveltuvista verkoista ja niiden kehittämissuunnitelmista. Viestintävirasto keräsi tiedot edistyksellisen viestintäverkon liityntäpisteistä tilanteen mukaan (dnro 1458/9521/2012). Laajakaistatukilain 8 4 momentissa todetaan, että tukea voidaan myöntää vain, jos tuen myöntämisellä ei arvioida olevan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Valtion tuella on todennäköisesti vähäistä 1 Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009, jäljempänä laajakaistatukilaki) 6. 2 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetussa laissa tarkoitetuista tukikelpoisista alueista (246/2010) 3 Laajakaistatukilain 11 :n 2 momentin 3 kohta.

2 2 (6) suurempia kilpailuvaikutuksia esimerkiksi silloin, jos samalla maantieteellisellä alueella sijaitsee jo viestintäverkko, jolla voidaan tarjota liittymiä 100 megabitin yhteysnopeudella (HE 176/2009, s. 27). Mikäli hankealueella on tällaisia alueita, ne on merkitty markkina-analyysistä tehdyn salassa pidettävän version kuvaan 1 mustalla vaaka- tai vinoraidoituksella. Viestintävirasto järjesti nyt analysoitavaa hankealuetta koskevan julkisen kuulemisen Kuulemisen yhteydessä Viestintävirasto keräsi tietoa edistyksellisen viestintäverkon investointisuunnitelmista seuraavien 3 vuoden aikana sekä mahdollisen julkisen tuen vaikutuksista kilpailuun ja markkinoiden toimintaan hankealueilla. Lisäksi Viestintävirasto on oma-aloitteisesti kartoittanut teleyritysten edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaa ja verkkojen rakentamissuunnitelmia julkisista lähteistä. Kuva 1. Maakuntaliiton määrittelemä hankealue on rajattu karttaan mustalla katkoviivalla. Tukikelpoinen osa hankealueesta muodostuu lähtökohtaisesti punaisella raidoituksella mustilla palloilla sekä mustalla vaakaraidoituksella rajattujen alueiden ulkopuolelle jäävästä alueesta.

3 3 (6) 2 Julkinen kuuleminen Satakunnan maakuntahallitus on tehdyllä päätöksellään valinnut hankealueelle laajakaistahankkeen toteuttajaksi Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n. Päätös on lainvoimainen. Viestintävirasto katsoo, että tuen myöntämisellä toiselle tuen hakijalle samalla hankealueella olisi vähäistä suurempia kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Tällä perusteella koko hankealue on tukikelvoton. Analyysissä on huomioitu vain hankealueella olevat hankkeen tukikelpoisuutta rajoittavat alueet. Myös hankealueen ulkopuoliset tekijät saattavat rajata hankkeen tukikelpoisia kustannuksia. Mikäli hankealueen verkon yhteenliittäminen yleiseen viestintäverkkoon edellyttää verkon rakentamista hankealueen ulkopuolelle ja tälle reitille sijoittuu tukikelvottomia alueita, voi osa hankealueen ulkopuolisista verkon rakentamiskustannuksista olla tällöin tukikelvottomia. Viestintävirasto järjesti julkisen kuulemisen hankealueesta Viestintävirasto pyysi teleyrityksiä lausunnossaan ilmoittamaan: 1. yksityiskohtaisesti hankealueelle suunnitellut investoinnit, jotka tullaan toteuttamaan edistyksellisiin viestintäverkkoihin seuraavan kolmen vuoden aikana, 2. teleyrityksen näkemykset julkisen tuen vaikutuksista tämän hankealueelle jo tekemiin investointeihin, jotka ovat kohdistuneet edistyksellisiin viestintäverkkoihin sekä 3. julkisella tuella rakennettavan verkon vaikutuksista kilpailuun ja markkinatilanteeseen hankealueella. Viestintävirasto sai hankealuetta koskien kolme lausuntoa. Lausuntojen salassa pidettävät kohdat on poistettu ja merkitty hakasulkein. DNA Oy totesi lausunnossaan [ ]. Elisa Oyj totesi lausunnossaan [...]. TeliaSonera Finland Oyj totesi lausunnossaan [ ]. 3 Kaapeli-TV-verkon ja kiinteän verkon laajakaistapalvelujen tarjonnan mahdollisia kilpailuvaikutuksia koskeva selvitys Viestintäviraston keräämien tietojen mukaan hankealueella tai sen osalla tarjoaa sekä kiinteän verkon että kaapelitelevisioverkon laajakaistapalveluja DNA Oy (jäljempänä DNA). Hankealueelle mahdollisesti myönnettävän valtion tuen kilpailuvaikutusten selvittämiseksi Viestintävirasto on selvittänyt DNA:ltä päivätyllä selvityspyynnöllä: 1. Tarjoaako kyseinen teleyritys hankealueella tai sen osassa sekä kiinteän verkon (xdsl ja kuitu) laajakaistapalveluita että

4 4 (6) kaapeli-tv verkon laajakaistapalveluita yritys- ja/tai kuluttajaasiakkaille, tarjottujen palvelujen siirtonopeudet meno- ja paluusuuntaan sekä hinnoittelun. 2. Kiinteän verkon kehittämissuunnitelmat seuraavien 3 vuoden ajalta ja sen, onko tämän jälkeen verkolla mahdollista tarjota NGA-verkon 4 palveluita. 3. Onko teleyrityksellä hankealueella kaapelikanavia, onko niissä vapaata kapasiteettia ja tarjotaanko kolmansille osapuolille käyttöoikeutta kaapelikanaviin? 4. Tarjoaako teleyritys tällä hetkellä kolmansille osapuolille verkon käyttöoikeutta (tukkutuotteita) ja mikäli tarjoaa, onko kolmannen osapuolen näiden tukkutuotteiden avulla mahdollista tarjota NGA-verkon palveluita? DNA ei ole vastannut selvityspyyntöön määräaikaan mennessä. DNA:n internetsivustolta ei käy selkeästi ilmi millä osalla Kankaanpäätä DNA tarjoaa sekä kaapeli-tv-verkon että kiinteän verkon laajakaistapalveluja. 5 DNA tarjoaa kaapeli-tv-verkon ja kiinteän verkon palveluja sekä kuluttajille että yrityksille. DNA:n internetsivustolla on palvelujen hinnastot. Kiinteässä verkossa tarjotaan 2-40 Mbit/s -yhteyksiä ja kaapeli-tv-verkossa Mbit/s -yhteyksiä (sijainnista riippuen tarjotut nopeudet voivat vaihdella). DNA:n internetsivustolla olevan "Operaattorituotteiden yleiset toimitusehdot" (päivätty ) -toimitusehtojen mukaan DNA tarjoaa muiden yritysten käyttöön laitetiloja. Laitetilalla tarkoitetaan "laitteiden sijoittamiseksi tarkoitettuja viestintäverkon laitetiloja, kaapelikanavia ja antennipaikkoja". DNA:n internetsivustolla olevan "Operaattorihinnasto, tilaaja- ja kiinteät yhteydet, DNA Oy"-hinnaston (päivätty ) mukaan DNA tarjoaa toiselle teleyritykselle tuotteita ja palveluja HMV-alueellaan. Viestintävirasto katsoo, että sekä kiinteän verkon että kaapeli- TV-verkon laajakaistapalveluja on todennäköisesti tarjolla ainoastaan taajama-alueella, joka sijaitsee hankealueen ulkopuolella, punaisella alueella. DNA tarjoaa olemassa olevaa verkkoaan ja kaapelikanavia vuokralle, siltä osin kun niissä on vapaata kapasiteettia. Viestintävirasto katsoo, että mahdollisella valtion tuella ei voida todeta olevan vähäistä suurempia vaikutuksia kilpailuun ja markkinoiden toimintaan hankealueella, koska DNA ei ole vastannut Viestintäviraston selvityspyynnössä esitettyyn tiedusteluun mahdollisista vaikutuksista. Mahdolliset vaikutukset kohdistuvat korkeintaan alueille, jotka ovat jo muilla perusteilla rajattu tuen ulkopuolelle eli mustille, mustille vaakaraidoitetuille ja punaisille vaakaraidoitetuille alueille. 4 NGA-verkolla tarkoitetaan kiinteitä liityntäverkkoja, jotka muodostuvat kokonaan tai osittain optisista elementeistä ja jotka pystyvät tarjoamaan laajakaistapalveluja, joilla on parempia ominaisuuksia (kuten suurempi siirtoteho) kuin olemassa olevien kupariverkkojen kautta tarjotuilla palveluilla. (EUVL C 235/04, , s. 8) 5 ( )

5 5 (6) 4 Kuulemisen yhteydessä saatujen lausuntojen vaikutukset hankealueen tukikelpoisuuteen 5 Markkina-analyysin lopputulos Yksikään teleyritys ei ilmoittanut lausunnossaan investoivansa laajakaistatukilain mukaisen edistyksellisen viestintäpalvelun määritelmän täyttävien palvelujen tarjontaan hankealueella seuraavien kolmen vuoden aikana. Yksikään lausuja ei todennut, että laajakaistatuella olisi vaikutusta aikaisempiin edistyksellisiin viestintäpalveluihin tehtyihin investointeihin hankealueella. Yhdessä lausunnossa todettiin, että tuella ei ole vaikutusta nykyisiin investointeihin, kun otetaan huomioon alueiden haasteellisuus. Lausunnoissa ei tuotu esiin muita edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaan ja kyseisen markkinan kilpailutilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, joilla olisi vähäistä suurempia vaikutuksia markkinan kilpailuun. Julkisen kuulemisen yhteydessä ei tullut esiin sellaisia investointisuunnitelmia, jotka estäisivät tuen myöntämisen hankealueelle rakennettavaan edistykselliseen viestintäverkkoon. Viestintävirasto katsoo, että tuen myöntämisellä hankealueelle voidaan lausuntojen perusteella arvioida olevan enintään vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Kaapeli-TV-verkon ja kiinteän verkon laajakaistapalvelujen tarjonnan mahdollisia kilpailuvaikutuksia koskeneen selvityksen yhteydessä ei tullut ilmi sellaisia vaikutuksia kilpailuun ja markkinoiden toimintaan, jotka laajentaisivat hankealueen tukikelvottomuutta. Viestintävirasto on kartoittanut olemassa olevan tarjonnan ja järjestänyt julkisen kuulemisen. Näiden yhteydessä tuli esille sellaisia seikkoja, jotka vaikuttavat hankealueen tukikelpoisuuteen. Satakunnan maakuntahallituksen päätöksellä hankealueelle laajakaistahankkeen toteuttajaksi on valittu Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy. Päätös on lainvoimainen. Viestintävirasto katsoo, että tuen myöntämisellä toiselle tuen hakijalle samalla hankealueella olisi vähäistä suurempia kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Tällä perusteella koko hankealue on tukikelvoton.

6 6 (6) 6 Markkina-analyysin voimassaolo Tämä markkina-analyysi on voimassa ja sitä sovelletaan tänä aikana Satakunnan maakuntaliitossa käynnistettäviin julkisen tuen hakujulistuksiin. Lisätietoja markkina-analyysistä antaa viestintämarkkinaasiantuntija Päivi Peltola-Ojala, p , Yksikön päällikkö Petri Makkonen Viestintämarkkina-asiantuntija Päivi Peltola-Ojala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1773/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1766/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 4.3.2015 860/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 17.6.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 619/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA 1 Lnro 2340A OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA Koskee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan myönnetyistä lisävaroista rahoitettavia

Lisätiedot

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko PYHÄNET OY Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko Hanne Nivala 31.1.2014 Tässä raportissa on kuvattu Haapajärven kaupungin tietoliikenneinfrastruktuurin tilannetta ja esitetty arvioita koko

Lisätiedot

OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (10) 4.4.2013 OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Tukihakemuslomaketta käytetään haettaessa laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueille annetussa laissa (1186/2009, laajakaistatukilaki)

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010 1 Kirje kunnille Laajakaista kaikille -hanke 16.4.2010 Jakelu: - Etelä-Savon kaupunkien ja kuntien hallitukset - Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Savon kuntien yhteyshenkilöt Laajakaista kaikille -hankkeen

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9) Sopijapuolet Tilaaja Juuan kunta (Tuen myöntäjä) Poikolantie 1 83900 JUUKA Y-tunnus 0168654-2 Toimittaja (Tuen saaja) Pielisen tietoverkko-osuuskunta c/o Nurmeksen Lämpö Oy Kauppatori 3 75500 NURMES Y-tunnus

Lisätiedot

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta 1(9) Sopimus kunnan maksamasta tuesta (Luonnos) Laajakaista kaikille 2015: Emäsalon hanke Sopijapuolet Tilaaja Porvoon kaupunki (alla Tilaaja ) (Tuen myöntäjä) Raatihuoneenkatu 9 06101 Porvoo Y-tunnus

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta ke 7.11.2012, klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen,

Lisätiedot

Muistio 1 (8) 20.8.2010 OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Muistio 1 (8) 20.8.2010 OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ 1 (8) OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ Tätä hakulomaketta käytetään haettaessa laissa (1186/2009) tarkoitettua laajakaistarakentamisen tukea sta. toimii valtionapuviranomaisena hankkeissa,

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA 28.12.2011 810/9230/2011 Saunalahti Group Oyj PL 8 00061 ELISA PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA I SELVITYSTYÖN TAUSTA 1. Asian vireilletulo

Lisätiedot

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.

Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1. Mitä kuuluu laajakaistalle! Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Verkosto, verkkoliiketoiminnan ammattimessut Tampere 28.1.2015 Pauli Pullinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ajankohtaista

Lisätiedot

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA Ohje 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta OHJE PILOTTIHANKKEIDEN KILPAILUTTAMISEKSI () 1. TAUSTA Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan periaatepäätöksellä asettanut hankkeen,

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00. Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 26.11.2015 klo 12.00 Asiantuntijan kuuleminen ja kirjallinen asiantuntijalausunto Saimaan Kuitu Oy toimitusjohtaja Tuomo Puhakainen Asia: HE 116/2015 vp Hallituksen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA

PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 30.1.2008 252/934/2008 DNA Palvelut Oy PÄÄTÖS HUOMATTAVAN MARKKINAVOIMAN YRITYKSELLE ASETETTUJEN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMISESTA 1. TELEYRITYS, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE 2. RELEVANTIT MARKKINAT DNA Palvelut Oy

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (5) 11.3.2013 OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Maksuhakemuslomaketta käytetään haettaessa laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009, jäljempänä

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen väliarviointi

Laajakaistahankkeen väliarviointi Laajakaistahankkeen väliarviointi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 100 megan laajakaistahanke Valtioneuvoston periaatepäätös 12/2008: Kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset asunnot sekä

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden laajakaistatuen hakumenettely on kaksivaiheinen. Tämä hakuilmoitus koskee hakumenettelyn ensimmäistä vaihetta.

Haja-asutusalueiden laajakaistatuen hakumenettely on kaksivaiheinen. Tämä hakuilmoitus koskee hakumenettelyn ensimmäistä vaihetta. HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 23.11.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 257/9521/2009 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta-yksikkö OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 1. LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: JOROISTEN KYLÄVERKKOHANKE315

TARJOUSPYYNTÖ: JOROISTEN KYLÄVERKKOHANKE315 TARJOUSPYYNTÖ: JOROISTEN KYLÄVERKKOHANKE315 Kohde: Joroisten kunnan kyläverkkohanke Tarjouksen jättöaika: X.X.2015 klo 12.00 Tarjous voimassa: Tarjousvertailua varten vähintään kuusi kuukautta tarjouksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA 28.12.2011 1356/9230/2011 DNA Oy PL 41 01741 VANTAA PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA I SELVITYSTYÖN TAUSTA 1. Asian vireilletulo 2.

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001

SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 204 212 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta

Lisätiedot

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu Selvitys LVM/2252/02/2015 Valtiovarainministeriö 18.12.2015 VM118:00/2015 Aluehallintouudistuksen valmistelu ja taustaselvitys Kukin ministeriö laatii mahdollisimman yhteisestä näkökulmasta hallituksen

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Laajakaista kaikille Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu

Lisätiedot

DNA OY:n lausunto mobiiliterminoinnin HMV-päätösluonnokseen ja markkinaanalyysiin

DNA OY:n lausunto mobiiliterminoinnin HMV-päätösluonnokseen ja markkinaanalyysiin LAKIASIAT JA REGULAATIO 1 (6) HMV - Viestintävirasto dnro 18/961/2015 DNA OY:n lausunto mobiiliterminoinnin HMV-päätösluonnokseen ja markkinaanalyysiin 1 Yhteenveto 2 Päätösluonnos DNA Oy (DNA) kiittää

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 12.5.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 2. Kuvaus hanke-alueesta ja kartta

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 12.5.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 2. Kuvaus hanke-alueesta ja kartta HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 12.5.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 2. Kuvaus hanke-alueesta ja kartta Hankkeen nimi Sijainti Hämeenkosken ja Kärkölän yhdistetty laajakaistahanke Hämeenkosken

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

1 VUOKRATTAVAT TUOTTEET... 2 2 TOIMITUSAIKA... 2 3 PALVELUKUVAUKSET... 3. 3.1 Analoginen 2- johdinyhteys, tavanomainen laatu (O)...

1 VUOKRATTAVAT TUOTTEET... 2 2 TOIMITUSAIKA... 2 3 PALVELUKUVAUKSET... 3. 3.1 Analoginen 2- johdinyhteys, tavanomainen laatu (O)... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 VUOKRATTAVAT TUOTTEET... 2 2 TOIMITUSAIKA... 2 3 PALVELUKUVAUKSET... 3 3.1 Analoginen 2- johdinyhteys, tavanomainen laatu (O)... 3 3.2 Analoginen 2-johdinyhteys, erikoislaatu

Lisätiedot

Viestintävirasto Muistio 824/9512/2010 1 (5) Viestintämarkkinat ja -palvelut 1.7.2010

Viestintävirasto Muistio 824/9512/2010 1 (5) Viestintämarkkinat ja -palvelut 1.7.2010 Viestintävirasto Muistio 824/9512/2010 1 (5) YHTEENVETO YLEISPALVELUN INTERNET-YHTEYSPALVELUN HINNOITTELUN KOHTUULLISUUTTA KOSKEVASTA MUISTIOSTA SAADUISTA LAUSUNNOISTA Teleyritykset TeliaSonera Finland

Lisätiedot

Laajakaistan tilanne Suomessa

Laajakaistan tilanne Suomessa Laajakaistan tilanne Suomessa Suomen Seutuverkot ry:n kevätseminaari 23.4.2015 Pauli Pullinen, liikenne- ja viestintäministeriö 2 Valtion rooli ICT-sektorilla Keskeinen rooli viestintäpolitiikan suunnannäyttäjänä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA 28.12.2011 1357/9230/2011 TeliaSonera Finland Oyj Teollisuuskatu 15 00510 HELSINKI PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA I SELVITYSTYÖN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 45/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla

Lisätiedot

Elisa Oyj. Pääjakamon kytkentärimapaikka. Voimassa 1.1.2008 alkaen

Elisa Oyj. Pääjakamon kytkentärimapaikka. Voimassa 1.1.2008 alkaen Pääjakamon kytkentärimapaikka Voimassa alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1(1) PÄÄJAKAMON KYTKENTÄRIMAPAIKKA... 1 1 TUOTEKUVAUS... 1 2 KATEGORIAT... 1 3 HINNOITTELU... 1 4 TOIMITUSPROSESSI... 1 4.1 ASIAKASPALVELU...1

Lisätiedot

Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Jyväskylä. Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 23.2.2014

Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Jyväskylä. Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 23.2.2014 Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Jyväskylä Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 23.2.2014 Kansallinen kehittäminen: Laajakaista kaikille Suomi on sitoutunut EU:n

Lisätiedot

Hämeen liitto julistaa haettavaksi lain 1186/2009 mukaisen laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille Ypäjän kunnan hankealueella.

Hämeen liitto julistaa haettavaksi lain 1186/2009 mukaisen laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille Ypäjän kunnan hankealueella. LAAJAKAISTA 2015 YPÄJÄN HANKEALUE Hämeen liitto julistaa haettavaksi lain 1186/2009 mukaisen laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille Ypäjän kunnan hankealueella. Hanke-ehdotuksina saatujen hakemusten

Lisätiedot

Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 9.4.2015

Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 9.4.2015 PALVELUKUVAUS 1 (8) Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 PALVELUKUVAUS 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vaihtotilaus prosessin osapuolet... 3 3 Vaihtotilauksen tekeminen DNA:lle... 3 4 Vaihtotilauksen

Lisätiedot

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO 1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 28.06.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 28.06.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 28.06.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto POHJOISEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKE Keski-Suomen liitto pyytää ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja

Lisätiedot

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Syksy 2015

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Syksy 2015 TIKU-vastausohje: kiinteä verkko Syksy 2015 Toimitettavat tiedot - kiinteä verkko Syksy 2015 Kiinteän verkon saatavuus» Laajakaistaverkko Kiinteän verkon liittymämäärä» Laajakaistaliittymät Kiinteän verkon

Lisätiedot

Päätös kuluttajille tarjottavien kiinteiden laajakaistaliittymien tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin ilmoittamisen lainmukaisuudesta

Päätös kuluttajille tarjottavien kiinteiden laajakaistaliittymien tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin ilmoittamisen lainmukaisuudesta Päätös 1 (11) Dnro: 4.11.2013 598/923/2013 DNA Oy PL 10 01044 DNA Tietopyyntö 3.5.2013 koskien kiinteän laajakaistan tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin ilmoittamista viestintäpalvelusopimuksissa Päätös

Lisätiedot

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö

Sadan megan Suomi. Juha Parantainen. liikenne- ja viestintäministeriö Sadan megan Suomi Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriö 2 Tietoliikenneyhteyksien valtatekniikoiden kehitys korkeammille nopeuksille on aina syntynyt palveluja Mbit/s kaapeli-tv valokuitu 25-100

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI

SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI jf\net SOPIMUS 1 (9) SOPIMUS KUNNAN MYÖNTÄMÄSTÄ TUESTA LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKKEELLE: HYRYNSALMI 1 Sopijapuolet Tilaaja Hyrynsalmen kunta (Tuen myöntäjä) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Toimittaja

Lisätiedot

HE 49/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla

HE 49/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla HE 49/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia

Lisätiedot

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari 17.5.2013 Viestintävirasto, Helsinki [Esittäjän nimi, titteli] [pvm] 1 Seminaariohjelma 9:00 9:30 Aamiainen 9:30 11:00 Telepalveluiden laadun ja saatavuuden

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö

LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maatalousosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö Sivu 1 25.1.2011 Laajakaista kaikille 2015: Lähtökohdat Valtioneuvoston teki 4.12.2008

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 29.2.2012

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 29.2.2012 HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 29.2.2012 Osa 1. Johdanto YPÄJÄN LAAJAKAISTAHANKE Hämeen liitto pyytää ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen tarjonnasta jäljempänä erikseen

Lisätiedot

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope

Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella. Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Kuituverkkojen toteuttamismahdollisuudet Pernajan saaristoverkot ry:n hankealueella Isnäs 25.9.2011 Sadan megan maakunta hanke Erkki Rope Viestintäviraston määrittelemät kaupallisesti toteutuvat alueet

Lisätiedot

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke

Pertun -kuitu. Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke Pertun -kuitu Etelä-Savon maakunnan laajakaistapilottihanke 4.2.2010 2 Luottamuksellinen Verkkoa rakennettiin Rakennettua kaapelireittiä Runkoreittiä 165 km Tilaajareittiä 68 km Asennettua kaapelia Runkokaapelia

Lisätiedot

Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Uurainen. Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 24.2.2014

Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Uurainen. Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 24.2.2014 Laajakaista informaatioteknologian vuosisadan strateginen investointi Uurainen Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki 24.2.2014 Päätöksentekomalli Toiminto A Toiminto B Päätöksentekijät Päätös A Päätös

Lisätiedot

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot Muistio TIKU-SL-B 1 (7) Dnro: 20.10.2015 93/501/2014 Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot 1 Lähtökohdat ja rajaukset 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke Luonnos OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke 1. Osapuolet 1.1 Tilaaja Keuruun kaupunki (y-tunnus: 0208388-2, jäljempänä myös Tilaaja tai Kaupunki ) Multiantie 5, 42700 Keuruu 0208388-2

Lisätiedot

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019. Voimassa 1.3.2007 alkaen

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019. Voimassa 1.3.2007 alkaen :n Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019 Voimassa 1.3.2007 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 HINNASTON YLEISET EHDOT...1 2 TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMINEN...2 2.1 YHDYSJOHTOLIITÄNTÄ...2

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta EmsaloNet Porvoo, Emäsalo Hanke-ehdotuksen

Lisätiedot

Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin

Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin Katsaus tv-jakelun ajankohtaisiin asioihin 28.4.2010 Tauno Hovatta 1 Maanpäällisen tv-jakelun verkkotoimiluvat Valtakunnallisen F-kanavanipun ja alueellisen HD3-kanavanipun toimiluvat Anvia Oyj:lle (8.4.2010/LVM)

Lisätiedot

Elisa Oyj. Kaapelin sijoitusoikeus

Elisa Oyj. Kaapelin sijoitusoikeus Elisa Oyj Kaapelin sijoitusoikeus Voimassa 1.4.2006 Laatinut/ylläpitää Tarkastanut Hyväksynyt Voimassa alkaen 1.4.2006 Esko Koskela SISÄLLYSLUETTELO 1(1) KAAPELIN SIJOITUSOIKEUS...1 1 SIJOITUSOIKEUSTUOTTEET...1

Lisätiedot

Tukihakemukseen 459 liitettävän laskelman täyttöohje 1: MAATALOUDEN HARJOITTAJILLE JA MAATALOUTTA HARJOITTAVILLE VEROTUSYH- TYMILLE

Tukihakemukseen 459 liitettävän laskelman täyttöohje 1: MAATALOUDEN HARJOITTAJILLE JA MAATALOUTTA HARJOITTAVILLE VEROTUSYH- TYMILLE VÄLIAIKAINEN LISÄTUKI Tukihakemukseen 459 liitettävän laskelman täyttöohje 1: MAATALOUDEN HARJOITTAJILLE JA MAATALOUTTA HARJOITTAVILLE VEROTUSYH- TYMILLE Suurin osa pyydetyistä tiedosta löytyy helpoiten

Lisätiedot

Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta:

Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta: Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta: 1) Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 :n 1 momentissa tarkoitetut, verkon sijaintikunnassa

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 24.1.2005 1291/539/2004 Song Networks Oy PL 100 00094 SONG VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 1. ASIAN VIREILLE TULO 2. SONGIN VASTAUS Song Networks

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa MARKKINAKATSAUS 4/2012 Teletoiminta Suomessa Teleyritysten tulot ja investoinnit 2011 Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava Viestintävirasto.

Lisätiedot

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012

DNA:n huhti-kesäkuu 2012. Osavuosikatsaus 20.7.2012 DNA:n huhti-kesäkuu 2012 Osavuosikatsaus 20.7.2012 Sisältö Taloudellinen kehitys Tärkeimmät tapahtumat Markkinatilanne Tulevaisuuden näkymät 2 20.7.2012 Julkinen Yhteenveto Q2 Liikevaihto kasvoi 7,2 %

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot