Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia"

Transkriptio

1 Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunta ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan. Tavoitteena on, että kunta osaltaan edesauttaa tervettä kilpailua, yritysten kasvua ja kehitystä sekä kestävää kehitystä. Kunta toimii omassa toiminnassaan mahdollisimman tehokkaasti, avoimesti ja laadukkaasti. Yrittäminen ei kuulu kunnan varsinaiseen toimintaan, vaan kunta luo edellytyksiä yritysten kasvuun ja kehitykseen. Sonkajärvi edesauttaa omalta osaltaan koko Ylä-Savon yritystoiminnan kehitystä tukemalla ja olemalla mukana seudullisessa kehittämistyössä. Toiminnassaan kunta ottaa huomioon koko Ylä-Savon edun eikä kilpaile yritysten sijainnissa, vaan tukee koko alueen kehitystä.

2 Sonkajärven kunta ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan Kunnan päätöksenteossa, asioiden valmistelussa ja täytäntöönpanossa otetaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan. Kunta, yritykset ja eri yritys- ja elinkeinoelämän järjestöt pitävät säännöllisesti yhteyttä tavoitteena avoin ja yhteistyötä rakentava vuorovaikutus. Hyvät ja kattavat kunnalliset palvelut ovat myös yritystoiminnan menestymisen edellytys. Maankäytössä ja kaavoituksessa otetaan huomioon yritystoiminta ja varaudutaan yritystoiminnan tulevaisuuden tarpeisiin.

3 Tavoitteena on, että kunta osaltaan edesauttaa tervettä kilpailua, yritysten kasvua ja kehitystä sekä kestävää kehitystä Kunta kilpailuttaa hankintansa ja ostettavat palvelut avoimesti, hyvää hallintotapaa ja kilpailulainsäädäntöä noudattaen. Yritysten kilpailukyvyn kehittymistä, kasvua ja kansainvälistymistä tukeakseen kunta järjestää yritysneuvonnan palveluita. Kunta sitoutuu hankinnoissa ja omassa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteiden noudattamiseen.

4 Kunta toimii omassa toiminnassaan mahdollisimman tehokkaasti, avoimesti ja laadukkaasti. Oman toimintansa kunta järjestää mahdollisimman tehokkaasti, avoimesti ja laadukkaasti. Toiminnan tavoitteet ja mittarit on selkeästi määritelty, ne ovat mitattavia ja vertailukelpoisia. Tiedottaminen investoinneista, tulevista hankinnoista ja toiminnan muutoksista tehdään kattavasti ja riittävän ajoissa.

5 Yrittäminen ei kuulu kunnan varsinaiseen toimintaan, vaan kunta luo edellytyksiä yritysten kasvuun ja kehitykseen. Yrittäminen ei kuulu kunnan varsinaiseen toimintaan, mutta kunnan tavoitteena on saada toimintaympäristö ja ilmapiiri yritystoiminnalle mahdollisimman hyväksi. Kunta ei pääsääntöisesti takaa yritysten lainoja ilman turvaavia vastavakuuksia.

6 Sonkajärvi edesauttaa omalta osaltaan koko Ylä- Savon yritystoiminnan kehitystä tukemalla ja olemalla mukana seudullisessa kehittämistyössä. Kunta näkee seudullisen yhteistyön tärkeäksi erilaisissa kehittämishankkeissa. Seudullisesti on mahdollista koota riittävän suuria ja vaikuttavia hankekokonaisuuksia. Erityisen tärkeäksi katsotaan panostaminen perusmaatalouteen, bioenergiaan, metalli- ja konepajateollisuuteen sekä puutuoteteollisuuteen. Infrastruktuurihankkeissa painotetaan vaikutuksia yritystoiminnan kehittymiseen.

7 Toiminnassaan kunta ottaa huomioon koko Ylä- Savon edun eikä kilpaile yritysten sijainnissa, vaan tukee koko alueen kehitystä. Yrityksen sijaintipaikan ratkaisee yrityksen arvioima kokonaisetu. Kunta ei kilpaile yritysten sijainnissa, vaan tavoitteena on luoda yritystoiminnalle mahdollisimman hyvä toimintaympäristö. Koko seudun kehittyminen ja hyvinvoinnin edistäminen on myös Sonkajärven kunnan etu.

Elinkeino-ohjelma 2015-2020

Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 2 Strategiaperusta Visio: Kasvava Valkeakoski on puhtaasta luonnosta ja asiakaslähtöisistä palveluista tunnettu kaupunki asukkaiden ja yritysten

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista Kyselyn toteutus MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen valtakunnallisen kuntakyselynsä, jolla kerättiin Manner-Suomen kuntien päättäjien

Lisätiedot

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016

Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016 Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016 Sisällys 1. Valtuuston hyväksymä taloussuunnitelma 2014 2016... 4 2. Toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelma-kaudella

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Sonkajärvi. Kuntaraportti

Sonkajärvi. Kuntaraportti Sonkajärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus

Lisätiedot

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia 2008-2020 Hyvän Elämisen Evväät- elinkeinostrategia 2008 2020 Tekijöinä Keuruun kaupunki, Multian kunta, Keuruun Yrittäjät ry sekä Kehittämisyhtiö Keulink Oy. Lisäksi

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Siilinjärvi. Kuntaraportti

Siilinjärvi. Kuntaraportti Siilinjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Rautalampi. Kuntaraportti

Rautalampi. Kuntaraportti Rautalampi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vesanto. Kuntaraportti

Vesanto. Kuntaraportti Vesanto Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Iisalmi. Kuntaraportti

Iisalmi. Kuntaraportti Iisalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tervo. Kuntaraportti

Tervo. Kuntaraportti Tervo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Leppävirta. Kuntaraportti

Leppävirta. Kuntaraportti Leppävirta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Keitele. Kuntaraportti

Keitele. Kuntaraportti Keitele Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Lapinlahti. Kuntaraportti

Lapinlahti. Kuntaraportti Lapinlahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suonenjoki. Kuntaraportti

Suonenjoki. Kuntaraportti Suonenjoki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pielavesi. Kuntaraportti

Pielavesi. Kuntaraportti Pielavesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hevoshankkeet osana maaseudun kehittämisohjelman toteutusta

Hevoshankkeet osana maaseudun kehittämisohjelman toteutusta Hevoshankkeet osana maaseudun kehittämisohjelman toteutusta Ely:n kokemuksia käynnissä olevista hankkeista Uusien hankkeiden suunnitteluun näkemyksiä Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Ypäjä 24.5.2011 Hevosalan

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Työssä oppiminen. Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Sykettätyöhön.fi-palvelu sykettatyohon.fi

Työssä oppiminen. Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Sykettätyöhön.fi-palvelu sykettatyohon.fi Työssä oppiminen Risto Tanskanen Työturvallisuuskeskus TTK Toimintaympäristön raju muutos Olemme murtautumassa teollisen ajan taloudesta informaatioyhteiskunnan kautta verkostoyhteiskuntaan. Talous globalisoituu

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 1 9,6,2 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQDVXNDVWD 675$7(*,$ 1RSHDVXXQQLWHOPDOOLQHQNDVYXXXGLVWXPLQHQMDNHKLW\VMRWND WRWHXWHWDDQLQQRYDWLLYLVHVWLYHUNRVWRLWXPLVHQDYXOOD 7$92,77((7 ƒ

Lisätiedot

Riittääkö seutukuntien vetovoima?

Riittääkö seutukuntien vetovoima? Riittääkö seutukuntien vetovoima? Maakuntavaltuuston ja maakunnan yhteistyöryhmän -seminaari 15.5.2017 Sulevi Komulainen Sisältö Työn murros Kolme näkökulmaa työn tulevaisuuteen Tulevaisuuden osaamistarpeet

Lisätiedot

Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi. Kyselyn tulokset

Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi. Kyselyn tulokset Yleiskaavan vaikuttavuuden arviointi Kyselyn tulokset Taustatietoa Vastausaikaa 4 vk Vastausaktiivisuus nousi viimeisellä viikolla 10.3. Ennakkokirje 29.3. Kysely 8.4. Vastausmuistutus 16.4. Kyselyn jatkaminen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAJAANISSA

YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAJAANISSA Kajaanin kaupungin päätöksenteossa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Kajaanin kaupungin ohje yritysvaikutusten arviointiin on valmisteltu Suomen Yrittäjät ry:n julkaiseman ohjeiston ja koulutuksen

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa Yhden luukun periaate? Eri osa-alueisiin erikoistuneet toimijat pystyvät yhdessä

Lisätiedot

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi www.pelkosenniemi.fi ELINKEINOELÄMÄN KEHITTÄMINEN Kuntatason strategiat ja ohjaus www.pelkosenniemi.fi Elinkeinoelämän kehittäminen

Lisätiedot

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus

Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009

Lisätiedot

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen 30.1.2014 Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Tutkimus paljastaa: Vaasan seutu kovassa vauhdissa Aluetutkija Timo Aro: 'Viiden kaupunkiseudun

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille

Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille BUUSTIa kasvuun rahoituksesta 17.2.2016 Teea Lyytikäinen, Hämeen ELY-keskus Esityksen aiheena Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tuusniemi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika: Torstaina 27.9.2012 kello 18.00 19.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Jutta Kivikallio

Lisätiedot

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kuopio Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Iisalmi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Varkaus Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Siilinjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautavaara Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautalampi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Leppävirta Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Keitele Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lapinlahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Suonenjoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kiuruvesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tervo Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kaavi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pielavesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesanto Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic

22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic Työllisyyden nostotalkoot t t Keski-Suomessa 22.10.2007 Tiina Leppäniemi Regina Salkovic 1 Visiomme Menestyvän yrittäjyyden, laadukkaan koulutuksen, kehittyvän työelämän mahdollisuuksia tarjoava Lounais-Pirkanmaa

Lisätiedot

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE 2018-2021 2 Strategiset painopisteet Kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palveluiden turvaaminen Kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen Lasten

Lisätiedot

Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin. Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio

Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin. Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio 24.1.2018 Ylä-Savo kartalla Ylä-Savon toimintaympäristö Asukkaita alueella noin 56 000 Etäisyydet

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Sulkava. Kuntaraportti

Sulkava. Kuntaraportti Sulkava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Karalusu työryhmä 8.3.2016 Pekka Normo ja Sanna Jylhä Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Ehdotetut muutokset Vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

Puumala. Kuntaraportti

Puumala. Kuntaraportti Puumala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

Rantasalmi. Kuntaraportti

Rantasalmi. Kuntaraportti Rantasalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta

Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Lapin kuntapäivä 24.9.2013 Pirkka Salo Lapin Yrittäjät 1 UUSI LAPIN YRITTÄJÄT 1.1.2014 alkaen 21 paikallisyhdistystä 3200 jäsenyritystä lähes 200 luottamushenkilöä

Lisätiedot

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä

Lisätiedot

Hallitus HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE

Hallitus HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE Hallitus 17.9.2018 HÄMEENKYRÖN HYVÄN HALLINNON OHJE 1 Sisällys 1 Hämeenkyrön kunnan johtamis-, hallinto- ja valvontajärjestelmä... 2 2 Toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta... 2 3 Päätöksentekoprosessi...

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta

Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Yritysten odotukset kuntien elinkeinopolitiikalta Lapin kuntapäivä 24.9.2013 Pirkka Salo Lapin Yrittäjät 1 UUSI LAPIN YRITTÄJÄT 1.1.2014 alkaen 21 paikallisyhdistystä 3200 jäsenyritystä lähes 200 luottamushenkilöä

Lisätiedot