Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla"

Transkriptio

1 Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla Muistilista perehdyttäjälle ja työntekijälle tai toimihenkilölle Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Työntekijä tai toimihenkilö Perehdyttäjä Perehdyttäminen alkaa TYÖTURVALLISUUSKESKUS 1

2 P erehdyttäminen ja työnopastus on tärkeä osa henkilöstön kehittämistä. Se on jatkuva prosessi, ja siihen osallistuvat varsinaisen perehdyttäjän ja työntekijän tai toimihenkilön lisäksi myös esimiehet, työtoverit ja asiakkaat. Työntekijä on itse vastuussa omasta oppimisestaan. Hänen tulee kysyä, kerrata ja tarkistaa, jos on vähänkään epävarma jostakin asiasta. Kaikki työntekijät tarvitsevat työnopastusta tehtävien tai työolosuhteiden muuttuessa. Myös asiakkaiden tiloissa tehtävä työ edellyttää perehdyttämistä. Työnantajien edustajien tulee sopia keskenään siitä, millä tavoin se hoidetaan. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan järjestämään työhön perehdyttämisen (TTL 34 ). Hyvä perehdyttäminen edellyttää suunnittelua ja huolellista valmentautumista. Perehdyttäjän tulee ensiksi selvittää itselleen, ketä, miksi, mitä ja miten perehdyttää. Myös seuranta ja arviointi kuuluvat ennakkosuunnitelmaan. Perehdyttämisen apuna voi käyttää yrityksen toimintaan liittyvää aineistoa ja esitteitä sekä Autoliikenteen työsuojeluopasta ja Työturvallisuuskeskuksen muuta alakohtaista aineistoa. Perehdyttäminen tulee toteuttaa käymällä eri kohteissa, tapaamalla ihmisiä ja keskustelemalla heidän kanssaan sekä näyttämällä ja kokeilemalla töitä ja tehtäviä. Ensiksi tulee tarkistaa, mitä työntekijä jo tietää tai osaa käsiteltävästä asiasta. Sen lisäksi tulee kerrata ja täydentää tietoja tarvittaessa sekä korostaa uusia tai poikkeavia asioita ja käytäntöjä. Onnea perehdyttämiseen! Autoliikenteen työalatoimikunta Julkaisija: Suunnittelu: Taitto: Painopaikka: Työturvallisuuskeskus Autoliikenteen työalatoimikunta Aulikki Penttinen, Työturvallisuuskeskus Innocorp Oy Oy Edita Ab 1. painos 2000 ISBN

3 Muistilista perehdyttäjälle ja työntekijälle tai toimihenkilölle Tämä muistilista on tarkoitettu perehdyttäjän ja työntekijän yhteiseen käyttöön. Kun asia on käsitelty, listaan merkitään sen kohdalle päivämäärä, perehdyttäjän nimikirjaimet ja kirjataan myös tarvittavat tarkennukset. Muistilista ei ole täydellinen; perehdyttäjän tehtävänä on ottaa esille kunkin kohdan yritys- ja työpaikkakohtaiset erityispiirteet. Työntekijä kirjoittaa listaan itselleen muistiin myös tarpeelliset osoitteet, henkilöiden nimet ja yhteystiedot. Yrityksen toiminta 1. toiminta-ajatus ja liikeidea 2. arvot 3. omistajat 4. asiakkaat 5. laatujärjestelmä 6. muuta: Käsittelypäivämäärä 3

4 Perustietoa työpaikan organisaatiosta 1. johto, esimiehet: Käsittelypäivämäärä 2. lähin esimies; nimi, tehtävänimike, puhelinnumero, sähköpostiosoite: 3. työsuojelupäällikkö; nimi, tehtävänimike, puhelinnumero, sähköpostiosoite: 4. pääluottamusmies/luottamusmies; nimi, tehtävänimike, puhelinnumero, sähköpostiosoite: 5. työsuojeluvaltuutettu; nimi, tehtävänimike, puhelinnumero, sähköpostiosoite: 6. muita tärkeitä nimiä, puhelinnumeroita, osoitteita: 4

5 Käsittelypäivämäärä Työpaikan tilat ja kulkutiet 1. toimipisteiden sijainti 2. työpaikan sijainti, kulkeminen, kulunvalvonta 3. kulkutiet ja varauloskäynnit, hälytysjärjestelmä 4. työpaikan sisäiset liikennejärjestelyt 5. muuta: Henkilöstöön kohdistuvat odotukset 1. työvaatetus, työohjeet, järjestyssäännöt 2. asiakaspalvelu ja käyttäytyminen 3. vaitiolovelvollisuus (yrityksen asiat ja asiakkaiden asiat) 4. toimintatavat asiakasyrityksissä 5. lääkkeet, päihteet, tupakointi 6. muuta: Työaika 1. työajat, vuoronvaihto, työtuntijärjestelmä ja siitä ilmoittaminen 2. sairauspoissaolot, muut poissaolot, ilmoittaminen; kenelle: 3. vuosilomajärjestelmä 4. vuosityöajan lyhennyksestä keskustelu eli ns. pekkaset; kenen kanssa: 5. muuta: 5

6 Käsittelypäivämäärä Työterveyshuolto 1. työterveyshuolto; osoite, puhelinnumero, aukioloaika: 2. yhdyshenkilö: 3. työterveyshuollon sisältö, lakisääteinen ja vapaaehtoinen 4. työhöntulotarkastus 5. määräaikaistarkastukset 6. muuta: Turvallisuus 1. yrityksen turvallisuussuunnitelma, suuronnettomuuksiin varautuminen 2. paloturvallisuusohjeet, alkusammutusvälineiden sijainti 3. siisteys, järjestys, hygienia 4. ympäristöasiat, jätehuolto 5. menettelytavat tapaturman sattuessa 6. menettelytavat muissa häiriö- ja poikkeustilanteissa (esim. liikenneonnettomuudessa) 7. toimintaohjeet väkivallan uhkatilanteessa 8. ensiapuohjeet, ensiapukaappi 9. yleinen hätänumero 112, poliisi muuta: 6

7 Käsittelypäivämäärä Muita asioita, kuten 1. koulutus: 2. ilmoitustaulut, palaverit, tiedotteet: 3. harrastus- ja virkistysmahdollisuudet: 4. työ- ja toimintakyvyn ylläpito, elpymisliikunta: 5. henkilöstöedut: 6. puhelimen ja tietotekniikan käytön ohjeet (työasiat, yksityisasiat): 7. lait, asetukset, ohjeet, TES 8. muuta: 7

8 Tehtäväkohtainen työnopastus Terminaalit 1. koneet, laitteet ja välineet käyttöohjeet koneilla ajo terminaalissa trukit ja trukin hallinta hoito- ja huolto-ohjeet häiriötilanteet vioista ilmoittaminen säilytys 2. purkaus- ja lastauslaitureilla työskentely 3. oikeat ja turvalliset nostot ja tavaroiden käsittelyt 4. tavaroiden siirron apuvälineet 5. lastin rikkoontumisesta ilmoittaminen 6. vaarallisten aineiden terminaalikäsittely 7. työ- ja suojavaatetus 8. henkilökohtaiset suojaimet käyttö-, hoito- ja huolto-ohjeet 9. tehtävän riskitekijät 10. mistä lisää tietoa ja apua? Käsittelypäivämäärä 11. muuta: 8

9 Käsittelypäivämäärä Tavaraliikenne 1. suoritealakohtainen kuormaus-, kuljetus- ja purkaustyö 2. ajoneuvon varustus 3. kuljetustyöhön liittyvät varusteet 4. koneet, laitteet ja välineet käyttö-, hoito- ja huolto-ohjeet häiriötilanteet vioista ilmoittaminen säilytys 5. kuormaus- ja purkauspaikat 6. erityisen vaaralliset lastaus- tai purkauspaikat (esim. sähkölinjat) 7. vaarallisten aineiden kuljetus 8. hyvät työasennot ja turvalliset työmenetelmät 9. työ- ja suojavaatetus 10. henkilökohtaiset suojaimet käyttö-, hoito- ja huolto-ohjeet 11. rahdin rikkoontumisesta ilmoittaminen 12. kuljetusketjun yhteydenpitojärjestelmä 13. mistä tietoa ja apua? 14. muuta: 9

10 Käsittelypäivämäärä Huoltokorjaamot 1. koneet, laitteet ja välineet käyttö-, hoito- ja huolto-ohjeet häiriötilanteet vioista ilmoittaminen säilytys 2. hyvät työasennot ja turvalliset työtavat 3. työssä käsiteltävät terveydelle vaaralliset aineet 4. työ- ja suojavaatetus 5. henkilökohtaiset suojaimet käyttö-, hoito- ja huolto-ohjeet 6. rengastyöt 7. mistä tietoa ja apua? 8. muuta: 10

11 Käsittelypäivämäärä Henkilöliikenne 1. kalusto 2. linjareitit 3. rahastus- ja lippujärjestelmät, tilitys, pohjakassa 4. rahti ja rahtikirjat 5. hyvät työasennot ja turvalliset työtavat 6. mistä tietoa ja apua? 7. muuta: Toimistot 1. työtehtävät 2. tehtäväkohtaiset erityiskysymykset 3. sijaisuudet 4. ergonomia 5. mistä tietoa ja apua? 6. muuta: Perehdyttämisen palautekeskustelu 11

12 Työturvallisuuskeskuksen julkaisuja autoliikennealalle Autoliikenteen työsuojeluopas Kuljettajan turvallisuus uhkatilanteessa Autoliikenteen henkilönsuojainopas TYÖTURVALLISUUSKESKUS Lönnrotinkatu 4 B, Helsinki Puh. (09) , fax (09) , info@tyoturva.fi,

Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla

Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla Perehdyttäminen ja työnopastus autoliikenteen työpaikoilla Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK, autoliikennealan työalatoimikunta Taitto: Innocorp Oy Painopaikka: Painojussit Oy 1. painos 2012 ISBN 978-951-810-491-2

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista PEREHDYTTÄJÄLLE JA PEREHDYTETTÄVÄLLE Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti, verkkosivut Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä Perehdyttämisaika alkaa

Lisätiedot

Perehdyttämisen tarkistuslista

Perehdyttämisen tarkistuslista Perehdyttämisen tarkistuslista Yrityksen nimi Perehdytettävä Perehdyttäjä Julkaisija: Työturvallisuuskeskus TTK, palveluryhmä Taitto: Pen&Pen Oy Paino: Painojussit Oy 8., uudistettu painos 2014 ISBN 978-951-810-532-2

Lisätiedot

Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana

Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana Eri osapuolten tehtävät ja vastuut Opettaja varmistaa työpaikan sopivuuden ennen työssäoppimissopimuksen allekirjoittamista (työturvallisuuslain 10:n

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TYÖHÖN PEREHDYTTÄMISEN TARKISTUSLISTA

SONKAJÄRVEN KUNTA TYÖHÖN PEREHDYTTÄMISEN TARKISTUSLISTA SONKAJÄRVEN KUNTA TYÖHÖN PEREHDYTTÄMISEN TARKISTUSLISTA Laadittu 2.6.2014 Hyväksytty khall 9.6.2014 134 liite nro 1 1 Tervetuloa Sonkajärven kunnalle töihin! Meidän Sonkajärven kunnan työntekijöiden tehtävänä

Lisätiedot

Perehdyttämisen hyvät käytännöt

Perehdyttämisen hyvät käytännöt Perehdyttämisen hyvät käytännöt Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo Laadukas perehdytys tuottaa! Työ opitaan nopeammin ja tehokkaammin. Työn tehokkuus ja laatu paranevat. Työntekijä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Lukijalle 8

Sisällysluettelo. Lukijalle 8 Sisällysluettelo Lukijalle 8 1 ASUKASTUPATOIMINNAN ESITTELY YLEISESTI 9 1.1 Toiminta-ajatus, toiminnan tavoitteet ja arvot 9 1.2 Alueellinen yhteistyö ja yhteisötoiminta Oulussa 11 1.3 Tupaverkosto 13

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA 1. PEREHDYTYS Työturvallisuuslaki 14 Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava

Lisätiedot

PEREHDYTTÄMINEN - YLEISOHJE PEREHDYTTÄJÄLLE

PEREHDYTTÄMINEN - YLEISOHJE PEREHDYTTÄJÄLLE PEREHDYTTÄMINEN - YLEISOHJE PEREHDYTTÄJÄLLE Lappeenrannan kaupunki Henkilöstöasiat 01.06.2006 Sisällys Opasta kertaa tarkista oppiminen!... 3 Perehdyttämisen merkitys... 4 Perehdyttämisen sisältö... 4

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus.

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Tredu Hyvinvointi 8.8.2014 Raili Hakala LaatuPeda-projekti Oppaan tarkoitus ja sisältö Turvallisen

Lisätiedot

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI 1 PEREHDYTTÄMISSUUNNITELMA Perehdyttämissuunnitelma laaditaan ennen työn alkua. Perehdyttäminen ja perehdytys toteutetaan ensimmäisten työviikkojen aikana. Työntekijä: Mentori: 1 Uuden työntekijän vastaanottaminen

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Petri Pakkanen asiantuntija, Työturvallisuuskeskus petri.pakkanen@ttk.fi

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

Ohje korvaa kaupunginhallituksen perehdyttämisestä antaman ohjeen.

Ohje korvaa kaupunginhallituksen perehdyttämisestä antaman ohjeen. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PEREHDYTTÄMINEN Hyväksytty kaupunginhallituksessa 23/8 1993. Ohje korvaa kaupunginhallituksen perehdyttämisestä 03.08.1987 antaman ohjeen. 1. Soveltamisala Tätä toimintaohjetta sovelletaan

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

2.1 Työsuojelun turvallisuudesta vastaavat henkilöt. Kunnanvirasto Juhani Kylämäkilä kunnanjohtaja

2.1 Työsuojelun turvallisuudesta vastaavat henkilöt. Kunnanvirasto Juhani Kylämäkilä kunnanjohtaja LIITE I 1/4 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2014 1. Työsuojelun toiminta-ajatus Kunnan henkilöstön henkisen ja fyysisen työkyvyn turvaaminen. Työn tuottavuuden ja laadun sekä työviihtyvyyden parantaminen

Lisätiedot

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus

Lisätiedot

Työhön perehdyttäminen ja opastus. ennakoivaa työsuojelua

Työhön perehdyttäminen ja opastus. ennakoivaa työsuojelua Työhön perehdyttäminen ja opastus ennakoivaa työsuojelua 2 Perehdyttäminen ja työnopastus Perehdyttämisellä tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joiden avulla uusi työntekijä oppii tuntemaan työpaikkansa,

Lisätiedot

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa,

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa, Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Vantaa, Mikkeli, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Eero Honka asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Eero.honka@ttk.fi

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vaasa Yhteinen työpaikka ja perehdyttäminen

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vaasa Yhteinen työpaikka ja perehdyttäminen Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vaasa Yhteinen työpaikka ja perehdyttäminen ABB Oy Jukka Peltola April 29, 2015 Slide 1 ABB Vaasassa globaali liiketoiminta Liikevaihto yli 700 miljoonaa euroa

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

2016 Perehdyttäminen

2016 Perehdyttäminen 2016 Perehdyttäminen PEREHDYTTÄMISOHJELMA Perehdytettävä: Vastuuhenkilö: TYÖHÖNOTON VALMISTELU Tehtävien läpikäyminen ja suunnittelu Työpaikkailmoituksen laatiminen Alkutietojen antaminen Työhönottohaastattelujen

Lisätiedot

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ Iris Schiewek ja Taru Reinikainen 30.10.2018 Yrityksen taustaa Yritys on pienellä paikkakunnalla sijaitseva tehdas. Yleisesti ottaen työsuhteet

Lisätiedot

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Turvallisuusosaaminen työuran alussa. Mikko Nykänen

Turvallisuusosaaminen työuran alussa. Mikko Nykänen Turvallisuusosaaminen työuran alussa Mikko Nykänen Aluksi Alle 25 vuotiaille sattuu n. 50 % enemmän työtapaturmia kuin muissa ikäryhmissä (Salminen, 2004; Kines 2013). Nuorten työturvallisuuteen vaikuttaa

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

VAASA-OPISTON HENKILÖSTÖN PEREHDYTTÄMINEN

VAASA-OPISTON HENKILÖSTÖN PEREHDYTTÄMINEN VAASA-OPISTON HENKILÖSTÖN PEREHDYTTÄMINEN Klaus Salonen Kehittämishankeraportti Maaliskuu 2009 Ammatillinen opettajakorkeakoulu JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU 27.2.2009 Tekijä(t) SALONEN, Klaus

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi

Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Työympäristöön kuuluvat työyhteisön johtaminen, työtilat ja alueet, työvälineet ja menetelmät sekä psykososiaaliset kuormitustekijät.

Työympäristöön kuuluvat työyhteisön johtaminen, työtilat ja alueet, työvälineet ja menetelmät sekä psykososiaaliset kuormitustekijät. LIEKSAN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1. TYÖSUOJELUN TAVOITTEET Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen työssäoppijan opas

Ammatillisen koulutuksen työssäoppijan opas Ammatillisen koulutuksen työssäoppijan opas 2 Yhteystiedot Opiskelijan nimi Puhelinnumero Sähköposti Opiskeltava tutkinto Ryhmätunnus Työssäoppimispaikka Työssäoppimisaika Työpaikkaohjaajan nimi Puhelinnumero

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus

Lisätiedot

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere III Valtakunnalliset käsityönopetuksen työturvallisuus- koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere Antti Posio STM Ajankohtainen työsuojelulainsäädäntö Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa

Lisätiedot

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä

Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus 1 YHTEINEN TYÖPAIKKA Työturvallisuuslaki (738/2002) 6. luku 49-54 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Työturvallisuuslainsäädäntö

Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Lain tarkoitus ja sisältö Työturvallisuuslainsäädäntöä työsopimuslaki (2001/55) työturvallisuuslaki (738/2002) laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Työturvallisuusvastuun jakautuminen

Työturvallisuusvastuun jakautuminen Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

perehdyttämisohje yt-toimikunta henkilöstöjaosto

perehdyttämisohje yt-toimikunta henkilöstöjaosto perehdyttämisohje yt-toimikunta 10.9.2018 henkilöstöjaosto 25.9.2018 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PEREHDYTTÄMISEN TARKOITUS JA TAVOITTEET... 3 3. VASTUU PEREHDYTTÄMISESTÄ... 4 4. PEREHDYTTÄMISEN

Lisätiedot

Hyvä perehdytys -opas

Hyvä perehdytys -opas Sarja B Oppimateriaalia Kumppanuudella tuloksiin pk-yrityksissä - OR-BITS Hyvä perehdytys -opas Hyvä perehdytys -opas Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu Sarja Oppimateriaalia, osa 4 Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,

Lisätiedot

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle 1 Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa Yleisiä iä huomioita it Vanhempi hallitussihteeri Antti Posio, STM 2 Oppilaalla

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa!

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! http://webmediamate.fi/ttk2804_chat/ erkki.heinonen@ttk.fi Erkki Heinonen 2.5.2016

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa.

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Sisältää tehtäviä seuraavista aiheista: PerusKOODI Oma ala ja opiskelu Omaan alaan perehtyminen Millaista

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari Työterveyshuollon järjestäminen Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari 14.10.2015 Työterveyshuoltolaki (1.1.2002) Työnantajalla työterveyshuollon

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.

Lisätiedot

Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari

Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari Seminaarin järjestäjät: Työturvallisuuskeskus ja Työterveyslaitos Turvallisuusmessut 2012, Tampere Seminaarin avaus Bjarne Andersson, KT Kuntatyönantajat

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Ylitarkastaja Tuula Uurala. Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta

Ylitarkastaja Tuula Uurala. Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta Ylitarkastaja Tuula Uurala Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta 12.5.2017 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas

Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Jarmo Vorne, erityisasiantuntija Työturvallisuusopashankkeen toteutus Opashanke toteutettiin 2014-2015 Lähtöaineistona käytettiin olemassa olevaa tutkimus- ja työsuojelutietoa

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Perehdytys / muistilista

Perehdytys / muistilista Perehdytys / muistilista Muistilistalla olevien tehtävien vastuuhenkilöistä kannattaa sopia hyvissä ajoin etukäteen. Usein voi olla kaksi henkilöä vastaamassa perehdytyksen sujumisesta: vastuuperehdyttäjä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite 1 18 MIKKELIN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOHJE

Kaupunginhallitus Liite 1 18 MIKKELIN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOHJE Kaupunginhallitus 16.1.2017 Liite 1 18 MIKKELIN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOHJE 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO.. 3 2. KÄSITTEIDEN AVAUS 3 3. PEREHDYTTÄMISEN JA PEREHTYMISEN TAVOITTEET 4 4. PEREHDYTTÄMISHENKILÖSTÖ..

Lisätiedot

Mikä on työpaikkakiusaamista?

Mikä on työpaikkakiusaamista? Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖSUOJELUPIIRI

UUDENMAAN TYÖSUOJELUPIIRI TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKALLA Työpaikan perustiedot Työpaikka Y-tunnus TK-numero (tarkastaja täyttää) Henkilömäärä (koko työpaikka) Työpaikan toimiala Postiosoite Katuosoite Yhteyshenkilö Postinumero

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Johdanto. 2. Vastuu työsuojelusta ja työturvallisuudesta. 3. Työntekijän ilmoittamis- ja huomauttamisvelvoite

Sisällysluettelo. 1. Johdanto. 2. Vastuu työsuojelusta ja työturvallisuudesta. 3. Työntekijän ilmoittamis- ja huomauttamisvelvoite Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Vastuu työsuojelusta ja työturvallisuudesta 3. Työntekijän ilmoittamis- ja huomauttamisvelvoite 4. Työsuojelu ja työturvallisuus työpaikalla yleisesti 5. Työsuojelu ja työturvallisuus

Lisätiedot

Asennetta työhön valmennusohjelma

Asennetta työhön valmennusohjelma Asennetta työhön valmennusohjelma 14.3.2016 Työterveyslaitos Asennetta työhön! -menetelmä www.ttl.fi Yleistä kalvojen käyttäjälle Nämä kalvot on suunniteltu tukemaan Asennetta työhön valmennusmenetelmän

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työsuojelupäällikkö Avoin puh. 04010 44060. Työsuojeluvaltuutettu Risto Vattulainen puh. 04010 44061. Yhteyshenkilö Niina Meriläinen puh.

Työsuojelupäällikkö Avoin puh. 04010 44060. Työsuojeluvaltuutettu Risto Vattulainen puh. 04010 44061. Yhteyshenkilö Niina Meriläinen puh. LIEKSAN KAUPUNKI TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Hoivapalvelut 10.10.2014 Yrjönhovin palvelukoti Yrjönhovin tukikeskus Partalanmäen palvelukoti Karpalon päiväkeskus Kotihoito

Lisätiedot

Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa

Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa Juha Merjama PSK Kevätseminaari 24.4.2014 TAPATURVA ON TYÖSUOJELUN ASIANTUNTIJA JA MONIOSAAJA Rajaus Tässä keskitytään tekemisen turvallisuuteen,

Lisätiedot

KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ

KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ Yleinen vastuu työn tekemisestä 1. Työntekijän on työskenneltävä työsopimuksen mukaisesti vastuuntuntoisesti sekä Suomen lakia noudattaen kansalaisuudesta riippumatta.

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 1 Työsuojelu Työsuojelutoimikunta SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA

Lisätiedot

2. Työssäoppimisen. järjestäminen ja pelisäännöt

2. Työssäoppimisen. järjestäminen ja pelisäännöt 2. Työssäoppimisen järjestäminen ja pelisäännöt - Työssäoppimista ohjaavat keskeiset säädökset ja määräykset sekä alan sopimukset - Alalle ominaisten työsuojelu- ja turvallisuusohjeiden soveltaminen työssäoppimistehtävien

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2 Sisällysluettelo 1 Työsuojelutoiminta ja tavoitteet 3 2 Suomussalmen kunnan henkilöstöpolitiikka 3 2.1 Toiminta-ajatus 3 2.2 Henkilöstöpoliittinen visio

Lisätiedot

Kemikaalivaarojen arviointi

Kemikaalivaarojen arviointi Kemikaalivaarojen arviointi Kemikaalivaarojen arviointi Tämä ohje on tehty auttamaan kemikaalivaarojen tunnistamista ja hallintaa työpaikoilla. Ohjeessa on annetaan käytännöllisiä ohjeita kemikaalivaarojen

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Isojoen työsuojelun toimintaohjelma

Isojoen työsuojelun toimintaohjelma Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio

SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain

Lisätiedot

Hyvän työyhteisön toimintamallit Ajatuksia päivään

Hyvän työyhteisön toimintamallit Ajatuksia päivään Hyvän työyhteisön toimintamallit 1.9.2017 Ajatuksia päivään Yleistä Henkilöstöjohtamisen käytänteet syntyvät itseorganisoitumisen kautta! Perinteisesti haemme yhtä mallia eri puolille (palkitseminen, rekrytointi,

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 3. Yhteisten työpaikkojen tapausten ominaisuuksia TOT -tapauksiin 1999-2004 (n=171) (tapaus=menehtynyt)

Lisätiedot