Virkamiesasema murroksessa. Markku Temmes

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virkamiesasema murroksessa. Markku Temmes 25.2.2015"

Transkriptio

1 Virkamiesasema murroksessa Markku Temmes

2 Teoriaa Marx ( ) contra Weber ( ) Kaikessa toiminnassa on julkista Funktiososialismi Markkinatalous tarvitsee tuekseen neutraalin hallinnon NPM-Neoweberian State GAS Regulaatio-deregulaatio

3 Historiaa - Kustaa Vaasa (Lyypekin kirjurit)- Lumikuningas (Oxenstierna) - Autonomia- hallintovaltio - Itsenäinen Suomi valitsi pohjoismaisen mallin - EU on hieno hallintoympäristö

4 Taustaa Menneillään olevan valtionhallinnon murroksen piirteitä: % johtajistosta vaihtuu lähivuosina Uusi ja jopa 1980-luvulla syntyneiden sukupolvi siirtyy johtoon Alaiset koostuvat sekä vanhemmista sukupolvista että ja pian 2000-luvulla syntyneistä 1990-ja 2000-luvun hallintouudistusten vaikutukset alkavat hahmottua Suomen yhteiskunnan rakenteet, talous ja kv. asema muuttuneet ja muuttuvat edelleen uhat?

5 Johtajapolitiikan kiireelliset valinnat Hallinnon uudistuspolitiikan (ml. johtajapolitiikka) keskitys vai hajautus? Mikä olisi tilanteeseen soveltuva mix? Mitkä johtajapolitiikan osiot tulisi kehittää keskitetysti? Missä määrin hallinnon tuottavuuden parantaminen ja hallinnon tiivistäminen voidaan rakentaa johtajapolitiikan varaan? Ihmisten johtamisen näkökulman vahvistaminen

6 Johtajapolitiikan pitkän aikavälin valintoja Karriäärijärjestelmä vai pohjoismainen avoin järjestelmä? Mitä askelia tulisi ottaa karriäärijärjestelmän suuntaan? Vahva virkamiehisyys vai avoimesti politisoitu virkamiesjohto (spoils - järjestelmä)? Virkamiesjohdon/poliittisen johdon roolien täsmentäminen? Pitäisikö siirtyä kohti brittiläistä mallia?

7 Haastatteluihin perustuvia havaintoja 1 VTML:n toimia johtajapolitiikan alalla arvostetaan, mutta riittävätkö ne? Johtajasopimukset ja yhteiset kehittämistilaisuudet saavat kiitosta, määräaikaisuus hyväksytään Rekrytointi kehittynyt professionaalisesti, mutta epätasaisesti Johtajakoulutuksen mallituotteet hyviä, mutta järjestelmän kokonaisuus ja kattavuus ongelmia Urasuunnittelu ja liikkuvuus edelleen vasta nousemassa tietoisuuteen tasa-arvo, koulutustaustat, kuntakokemus, yksityissektorin kokemus ja kv. tehtävät ongelmia, joihin urasuunnittelu ja liikkuvuus purevat?

8 Haastatteluihin perustuvia havaintoja 2 Tujo luonut johtamisen perustan kehittämiskeskustelut avainasemassa Rekrytoinnin ohjeistamisen edelleen kehittäminen? Urasuunnittelun ja liikkuvuuden ohjeistamisen edelleen kehittäminen? Politisoitumisen uuden aallon hillintä? Kp.- kokouksen roolin vahvistaminen? Johtokunnat? Valtioneuvoston ja ministeriöiden johtajapolitiikan vastuuorganisaatio? Ministeriöiden vastuu alaisesta hallinnosta? Suuret virastot ja laitokset? Vuoden 2006 lakiesityksen käyttökelpoiset osat ja niiden hyödyntäminen?

9 Haastatteluihin perustuvia havaintoja 3 Johtajaominaisuudet aina testattava, kuka tekee? Kehittämispalvelujen (myös johdon koulutuksen) kotimaiset markkinat murroksessa, valtion ja kuntien rooli? Hallinnon toimintatapojen perusosaaminen, virkamiesajokortti? Mopokortti jo yliopistossa, samoin kielitodistukset? Yliopistojen ja korkeakoulujen vastuu johtamiskoulutuksesta? Yliopistojen ja hallinnon yhteistyö rekrytoinnissa? Tohtoriongelma? Nuorisotutkimuksen hyödyntäminen uuden johtajasukupolven koulutuksessa? Fiksut johtajat ja työn mielekkyys! Johtajien hyvinvointi, kenen kanssa kommunikoida, valtiosihteeri vai johtokunnan pj?, johtajaverkostot, miten tuetaan? Virkamiesjohdon suhde mediaan? Valtion henkilöstöjohtaja, rooli?, missä?, millä valtuuksilla? VTML:n tärkeimmät yhteistyökumppanit johtajapolitiikassa?

10 Haastatteluihin perustuvia havaintoja 4 Uuden johtajasukupolven haasteita: Vähitellen henkilöstö ja johtajapotentiaali on digisukupolvea, jonka maailmankuva on kansainvälinen, kriittinen ja itsetietoinen, muttei puoluepoliittinen? Monikulttuurisuus nousee esille monella tavalla? Tasa-arvokysymykset odottavat nopeutettuja ratkaisuja? Johdon edustavuus sukupuolten, koulutustaustojen ja alueellisuuden osalta? Johtamisen kriittiset osa-alueet: strateginen johtaminen, talousjohtaminen, muutosjohtaminen, henkilöstön motivointi, miten saavutetaan optimaalinen mix yleisesti ja kussakin johtamistehtävässä? Missä määrin ongelmia perusosaamisessa, missä määrin ongelmana löytää sopiva johtaja erityiseen johtamistilanteeseen? Missä määrin uusi johtajasukupolvi tarvitsee johtajapolitiikan keskitettyä tukea? Missä määrin valtio tarvitsee johtamiskulttuuria luovaa johtajapolitiikkaa?

11 COCOPS Tuore eurooppalainen vertailututkimus 1342 virkamiestä Suomesta, Euroopasta Virkamiesjohdon päätösvalta, Suomi 4. Johtamisen instrumentit, Suomi vahva järjestelmissä Johdon näkemys poliitikoista keskitasoa Julkisen hallinnon muutos, Suomi pessimistinen: politiikkavetoista, epäonnistumisia Hallintouudistusten tärkeys, läpinäkyvyys, yhteistyö, tietotekniikka, ei yhtiöittämiselle Asiakas-kansalainen, säännöt-tulokset/ Suomi asiakassäännöt

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet Valtion ylimmän johdon valintaperusteet pähkinänkuoressa Valtionhallinnon johtajapolitiikkaa koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti valtiovarainministeriö on täsmentänyt yhdessä ministeriöiden

Lisätiedot

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa Valtionhallinnon johdon päivä 6.2.2017 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Hämeenlinna Päivi Sinko, projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Koulutusja kehittämiskeskus Palmenia Hanna Heinonen,

Lisätiedot

Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa

Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa TORI-henkilöstöfoorumi 19.12.2012 Liisa Virolainen, Kaiku-työhyvivointipalvelut Riitta

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät

Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät Tutkinnonuudistuksen arviointi: tavoitteet, kohteet ja menetelmät Riitta Pyykkö Bologna-juhlakokous, Helsinki 18.6.2010 Arvioinnin lähtökohdat KKA:n toiminnan lähtökohtana kehittävä arviointi = kaikkien

Lisätiedot

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 16.6.2011 1 Strategiamallin kehittämisen tavoitteet Strategisen johtamisen ja johtamisjärjestelmän kehittäminen Valtuuston

Lisätiedot

Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne. Kyselyn vastausten yhteenvetoa 1.12.2009

Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne. Kyselyn vastausten yhteenvetoa 1.12.2009 Sosiaalityön johtamisen kehittämisrakenne Kyselyn vastausten yhteenvetoa 1.12.2009 Tehtävänimike N % Sosiaalityöntekijä 8 26 % Johtava sosiaalityöntekijä 6 19 % Sosiaalisihteeri 3 10 % Sosiaalityön opiskelija

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa

Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa Osaamisen johtaminen Tilastokeskuksessa Tilastokeskus valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva, mutta itsenäisesti toimiva valtion virasto yli 900 ihmisen työpaikka tuottaa yhteiskuntaoloja kuvaavia

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

Ennakoi. muutos. Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla

Ennakoi. muutos. Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla Ennakoi muutos Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla Virkajärjestelyillä nopeasti valtion toimintaympäristön tuntevia ammattilaisia Valtiolla joudutaan lähivuosina tekemään muutoksia nykyisiin

Lisätiedot

Sote-ala edelläkävijämarkkinana markkinoiden muotoutuminen ja yritysvaikutukset

Sote-ala edelläkävijämarkkinana markkinoiden muotoutuminen ja yritysvaikutukset Sote-ala edelläkävijämarkkinana markkinoiden muotoutuminen ja yritysvaikutukset Johtaja Olli Koski / EIO Sote-alan yritystoiminnan uudistuminen 7.6.2017 Sote-alan elinkeinopolitiikan kärkiä SOTE-uudistuksen

Lisätiedot

Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa

Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa Heini Ikävalko Ikävalko, H. (2005) Strategy process in practice. Practices and logics of action of middle managers in strategy implementation. 1 Tutkimuksen

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen valtion keskushallinnossa

Tiedolla johtaminen valtion keskushallinnossa Tiedolla johtaminen valtion keskushallinnossa Tuloksia julkisen sektorin uudistamista koskevasta kyselytutkimuksesta (COCOPS) Tutkimus ja tiedolla johtaminen valtionhallinnon kehittämisessä tutkijat ja

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Lainvalmistelusta toimeenpanoon Lainvalmistelu alkaa olla valmista, lait ovat eduskunnan käsittelyssä

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN www.3tratkaisut.fi TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN ESIMIESTYÖNÄ Helsinki 3.2.2006 C A S E: E TAPATURMATON TERÄS S 2001-2003 HÄMEENLINNAN TEHDAS TAPATURMATAAJUUDEN ESIMERKKITAPAUS KEHITYS TAPATURMATAAJUUDEN HÄMEENLINNAN

Lisätiedot

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö YLIOPISTOJEN UUDISTUVAT RAKENTEET JA DYNAMIIKKA Osaprojekti 3 yhteishankkeessa Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (2008-09) Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus

HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA -tavoitteet - sisältö - toteutus Avausseminaari 25.11.2003 Katrina Harjuhahto-Madetoja ohjelmajohtaja SUOMI TIETOYHTEISKUNTANA MILLAINEN ON TIETOYHTEISKUNTA? tieto

Lisätiedot

Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia. Valtio Expo klo Markku Kivioja, Valtiokonttori

Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia. Valtio Expo klo Markku Kivioja, Valtiokonttori Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia Valtio Expo 8.5.2018 klo 11 12 Markku Kivioja, Valtiokonttori Uskallammeko onnistua? Henkilöstöjohtamisen tahtotilasta toimeenpanoon

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Toimintakertomus v. 2013 30.1.2014 Pekka Alhojärvi, MMM/HSO/OTY 1 Toimintakertomus: rakenne Yleistä Avoin toiminta Selkeä kieli Avoin tieto Hallinto mahdollistajana

Lisätiedot

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström,

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström, Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä Eeva Hellström, 12.5.2016 Vision Europe Summit 2015: Redesigning European Welfare States Ways Forward Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2015 2 Sitra Eeva

Lisätiedot

Museotyö muutoksessa!

Museotyö muutoksessa! Museotyö muutoksessa! Kohti vaikuttavampaa museotoimintaa Carina Jaatinen, Museovirasto Tampere 27.5.2015 Virittelyä ja herättelyä! Mitä on tulevaisuuden museotoiminta? Miksi sitä tehdään? Ketä se palvelee?

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Helena Tarkka Kieku-foorumi

Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Helena Tarkka Kieku-foorumi Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin. 21.09.2017 Helena Tarkka Kieku-foorumi Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Julkinen

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS Jari Niemelä 5.3.2018 www.sijoitusaloon.fi SALO JOKA PÄIVÄ PAREMPI Asiakaslähtöisyys Rohkeus Vastuullisuus Oikeudenmukaisuus Salon kaupunki kehittää alueensa

Lisätiedot

tukipalvelujen laadunvarmistusta

tukipalvelujen laadunvarmistusta Verkko-opetuksenopetuksen tukipalvelujen laadunvarmistusta Taina Rytkönen-Suontausta Bit 06, Oulu 2.11.2006 Agenda Vopla-hanke pähkinänkuoressa Mitä laatu ja laadunvarmistus ovat? Miksi tukipalveluja kannattaa

Lisätiedot

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma

Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma Tuottavuus ja kuntatalouden kestävyysongelma Kuntajohtajapäivät, Kuopio 30.8.2012 Jarmo Vakkuri Kunnallistalouden professori Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto Puh. 050-318

Lisätiedot

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä. anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä. anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Mittaaminen osana 6Aika Avoimet innovaatioalustat -työtä Alustamaisessa kehittämisessä tarvittavien

Lisätiedot

Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen

Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen Kansainvälisten palveluiden rooli ja tehtävät muutoksessa Maisteriohjelmien palvelut,

Lisätiedot

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta Marjo Miettinen, Enston omistaja ja hallituksen puheenjohtaja @marjomannu Sähköurakoitsijapäivät 22.11.2018 Tampere Mitä eroa on yrittäjällä, omistajalla

Lisätiedot

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Niina Turumäki, Valtiokonttori Marjaana Laine, valtiovarainministeriö Valtiokonttori Työnantajakuvateoriaa Matkan varrella opittua Tavoitteet ja todellisuus

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Muistio 1 (5) VM040:00/2013 885/00.01.00.01/2013 19.2.2015 ICT-toiminto Anne Kauhanen-Simanainen Margit Suurhasko Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Avoimen

Lisätiedot

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Johtamisen tuloksellisuus Pyry Airaksinen Laurea P2P projektiryhmä: Jani Moisiola, Jenni Rajakallio, Anssi Rajala, Joel Reikko, Anselmi Tuominen, Vera Veremenko 9/14/2012

Lisätiedot

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 AKL 4.4.2014 Tiedolla johtaminen Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 Hieman taustaa Itsestäni : Kenneth Ekström 050-5700605 Usean vuodan kokemus autoalasta Eri tehtäviä vähittäiskaupassa Eri organisaatioissa

Lisätiedot

Kuntaliitosverkoston seminaari ti 8.12.2015 klo 10.00-15.00, kh. A 3.6.

Kuntaliitosverkoston seminaari ti 8.12.2015 klo 10.00-15.00, kh. A 3.6. Kuntaliitosverkoston seminaari ti klo 10.00-15.00, kh. A 3.6. 09.30-10.00 AAMUKAHVIT 10.00-10.15 Avaus tulevaisuuteen () 10.15-10.35 Kunta- ja palvelurakenteiden kolme tulevaisuuden skenaariota (Jarmo

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Henkilöstön asema muutostilanteessa. Info- ja keskustelutilaisuus

Henkilöstön asema muutostilanteessa. Info- ja keskustelutilaisuus Henkilöstön asema muutostilanteessa Info- ja keskustelutilaisuus 29.3.2007 VN:n päätökset 2001 ja 2006 Vuoden 2001 periaatepäätöksen tavoitteena varautua ikärakenteen muutoksesta johtuviin toimiin valtionhallinnossa

Lisätiedot

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu.

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu. Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group Huhtikuu Toukokuu Miten ymmärrän asiakkaan liiketoimintahaasteen Miten ratkaisen asiakkaan

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002)

maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002) maineen johtaminen Maine menestystekijä Aula, P. & Heinonen, J. (2002) maineen johtaminen Mainejohtamisen prosessi maineanalyysi liiketoiminnan tavoitteet mainestrategia maineen taktiikka mainedialogi

Lisätiedot

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu Esittelymateriaali Esityksen sisältö Viitta-työkalun tausta Miten työkalu on syntynyt? Viitta-työkalun tavoitteet ja hyödyt Itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta

Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta Suunta Huipulle huippuseuraprojekti Työpaja 1 / ennakkotyö 1 Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta Tämän arvioinnin avulla selvitämme tarkemmin seurojen nykytilaa huippusuunnistustoiminnan elinvoimaisuuden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS

ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS ANTTI LÖNNQVIST JA MIIKKA PALVALIN NEW WAYS OF WORKING JA TIETOTYÖN TUOTTAVUUS TIETOTYÖN TUOTTAVUUS 1. Teetkö oikeita asioita? mitkä tehtävät luovat arvoa asiakkaalle? 2. Teetkö asiat oikein? tehokkaasti,

Lisätiedot

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Valtiokonttorista asiantuntija-apua talouden, hallinnon, IT-palvelujen ja vakuuttamisen asioihin Valtiokonttori tarjoaa

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja työmarkkinat ALIPI-hankkeen loppuseminaari 23.3.2011

Maahanmuuttajat ja työmarkkinat ALIPI-hankkeen loppuseminaari 23.3.2011 Maahanmuuttajat ja työmarkkinat ALIPI-hankkeen loppuseminaari 23.3.2011 annika.forsander@helsinki.fi Maahanmuutto muokkaa kaupunkeja Maahanmuutto ja maahanmuuttajaväestön kasvu yksi keskeisimmistä kaupunkien

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos

Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos PALOASEMAT 3 27.11.2015 Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuntia 27 Asukkaita 472 000 Päätoimista

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Miten hyödynnän tietoa johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä? Ermo Haavisto johtajaylilääkäri

Miten hyödynnän tietoa johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä? Ermo Haavisto johtajaylilääkäri Miten hyödynnän tietoa johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä? Ermo Haavisto johtajaylilääkäri Johtamisen keskeiset osa-alueet toiminnan suunnittelu ja voimavarojen varaaminen voimavarojen kohdentaminen

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen

Lisätiedot

Vokke päätösseminaari

Vokke päätösseminaari Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan

Lisätiedot

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen TTS Johtaminen, Yrittäjyys, Logistiikka Vuosittain noin 200 henkilöä/yrittäjää suorittaa TTS:llä johtamiseen tai yritysjohtamiseen liittyvän koulutuksen

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ

SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Syyskuu 2015 Rehtori Taina Saarinen 1 Johtaminen Mihin suuntaan ja mihin ei? Onko onnistuttu vai ei? Tavoiteasetanta ja vaikuttavuusarviointi Missä päätetään

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin turvaamisen roolit Työhyvinvointi kaikkien asia Teemajohtaja Rauno Pääkkönen rauno.paakkonen@ttl.fi 2.2.2013 Esittäjän nimi 2 Sisältö työhyvinvointi on kaikkien asia

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA Apulaisosastopäällikkö Klaus Korhonen ulkoasiainministeriö, itäosasto Helsingin yliopisto 2.10.2008 2 Mun kolme pointtia - eli miksi ja miten teemme tätä työtä Suomen etu

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Päivi Pihlaja, CIMO Erasmus Mundus-infopäivä 21.11.2011 Nov- 11 Muita mahdollisuuksia (jos emme ole vielä valmiita Mundukseen)? CIMOssa

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI suvaitsevaisuus rohkeus oikeudenmukaisuus vastuullisuus MAAILMANKANSALAINEN aktiivisuus terve itsetunto avoimuus muutosvalmius RAAHEN OPETUSTOIMI Kansainvälisyysstrategia

Lisätiedot

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen

Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mitä merkitsee luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen näkökulma erityisesti suomalaisen kaivostoiminnan kestävyyteen Mari Tuusjärvi Geologian tutkimuskeskus 22.11.2013 1 Taustaa Kaivostoiminnan kestävyys

Lisätiedot

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ohje 1 (5) VM/615/00.00.00/2017 28.3.2017 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ministeriöt ja virastot Ohje johtamissopimuksen laatimiseksi Hallituksen johtamista koskevan

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Yhdessä ja/vai erikseen ICT:n eri osa-alueilla

Lisätiedot