Ennakoi. muutos. Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ennakoi. muutos. Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla"

Transkriptio

1 Ennakoi muutos Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla

2 Virkajärjestelyillä nopeasti valtion toimintaympäristön tuntevia ammattilaisia Valtiolla joudutaan lähivuosina tekemään muutoksia nykyisiin virkoihin alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien toimien vuoksi. Valtio haluaa kuitenkin olla hyvä työnantaja myös vaativina aikoina ja välttää irtisanomisia viimeiseen saakka. Virkajärjestelyt mahdollistavat henkilöstön siirtymisen toisaalla valtionhallinnossa avautuviin tehtäviin. Kun valtiolle vuosina rekrytoidaan uutta henkilöstöä, selvitetään aina ensin, onko valtionhallinnossa tarjolla alueellistamisten tai tuottavuustoimien vuoksi vapautuvaa henkilöstöä. Virkajärjestelyjen kautta voit saada rekrytoitua avoinna olevaan tehtävään valtionhallintoa tuntevan ammattilaisen nopeasti ja vaivattomasti. Avautuvaa virkaa ei tällöin tarvitse ilmoittaa julkiseen hakuun. Näin virasto säästää työpaikkailmoittelukustannuksissa ja välttyy raskaalta rekrytointiprosessilta. Tehtävään voi löytyä sopiva henkilö myös pienellä koulutuksella. Joissakin tehtävissä pitkä työkokemus taas korvaa puuttuvan koulutuksen. Hyödynnä sinäkin virkajärjestelyjä rekrytoinneissasi! Helena Tammi Valtion henkilöstöpalvelut -yksikön johtaja Valtiokonttori 3

3 Työpaikallani vapautuu virka - miten toimin käytännössä? Vaikka alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen myötä valtiolta poistuu työpaikkoja, meillä aukeaa myös jatkuvasti uusia työtehtäviä, joihin tarvitaan uusia tekijöitä. Kun uusia työntekijöitä rekrytoidaan, tulee aina ensimmäiseksi kartoittaa, voisiko tehtävään löytyä sopiva henkilö muualta valtionhallinnosta virkajärjestelyn avulla. Näin edistämme valtion työntekijöiden siirtymistä uusiin tehtäviin valtiolla. Vaihe 1: Löytyykö omasta organisaatiosta osaajaa? Vaihe 3: Ilmoita avoin virka Heli-järjestelmän virkajärjestelyissä Kun työpaikallasi avautuu virka tai tehtävä, on aluksi hyvä selvittää, Jos omasta organisaatiostasi ja valtion ansioluettelojen perusteella löytyykö virastosi henkilökunnasta tehtävään sopivaa henkilöä. et löydä avoinna olevaan tehtävään sopivaa osaajaa, ilmoita paikka Heli-rekrytointijärjestelmän virkajärjestelyt-osiossa. Vaihe 2: Löytyykö Heli-järjestelmän Valtion ansioluetteloista osaajaa? Virkajärjestelyt koskevat valtion organisaatiomuutosten kohteeksi joutuvaa vakinaista henkilöstöä. Ne asettuvat aina julkisen haku- Valtionhallinto hyödyntää virkajärjestelyissä Heli-rekrytointijärjes- vaiheen edelle. Helistä virkajärjestelytehtäviä hakevat työntekijät telmän sähköistä virkajärjestelyosiota. Työntekijä voi laatia Helin pääsevät katsomaan avoimia virkajärjestelytehtäviä ja ilmoittautu- virkajärjestelyt-osiossa valtion ansioluettelon. Se on uudelleensijoi- maan niihin ensimmäisenä. tettavan avoin hakemus, jolla hän voi ilmoittaa olevansa käytettävissä virkajärjestelyihin. Huomaathan varata itsellesi muutaman päivän aikaa virkajärjestelyilmoittautumisten käsittelyyn ja hakijoiden haastatteluun, kun Valtion ansioluettelot tulee käydä läpi ennen uuden virkajärjestely- virkajärjestelyilmoittautumisten määräaika (seitsemän päivää) on ilmoituksen julkaisemista. Tämä on helpoin tapa rekrytoida uusi umpeutunut. ammattilainen yksikköösi. Voit selata Helissä osoitteessa virkajärjestelytehtäviä hakevien työntekijöiden ansioluetteloita. Tästä Vaihe 4: Avoin virka julkiseen hakuun osaamispankista voit etsiä juuri teillä olevaan avoimeen tehtävään Jos avoimena olevaan tehtävään ei millään edellisellä tavalla sopivinta asiantuntijaa. Jos tehtävään soveltuva osaaja löytyy, hänet löydy tekijää, voit julkaista avoimen tehtävän Heli-järjestelmässä voidaan rekrytoida valtion ansioluettelon perusteella suoraan avau- avointen työpaikkojen puolella. tuvaan tehtävään ilman virkajärjestelyilmoituksen julkaisemista. 4 5

4 Työpaikaltani lakkautetaan virkoja - miten toimin käytännössä? Mistä saan tukea muutoksen läpiviemiseen? Kun organisaatiomuutokset kohdistuvat omaan työpaikkaasi, tukenasi ja apunasi on työpaikkasi henkilöstökoordinaattori. Hän on perehtynyt organisaatiomuutosten henkilöstöasioiden hoitoon. Kaikkien virastojen henkilöstökoordinaattorit löydät Valtiokonttorin sivuilta osoitteesta valtionhenkilostopalvelut/ koordinaattoriverkosto. Virastosi henkilöstökoordinaattori ja Kaiku-kehittäjä ovat tukenasi muutostilanteen hoidossa. Voit sopia heidän kanssaan esimerkiksi esimies- ja henkilöstötilaisuuksien järjestämisestä virastossasi. Jos yksikössäsi on organisaatiomuutoksen vuoksi vapautuvaa henkilöstöä Kerro muutoksen kohteena olevalle henkilöstölle tulossa olevasta muutoksesta ja virkajärjestelymahdollisuudesta. Tässä voit hyödyntää virastosi henkilöstökoordinaattorin tukea. Huolehdi, että Väestörekisterikeskuksen myöntämät virkakortit hankitaan ajoissa työntekijöille, joilla niitä ei vielä ole. Virkakortin maksaa aina työnantaja. Virkakortilla työntekijät pääsevät katsomaan Helissä ilmoitettuja virkajärjestelytehtäviä ennen kuin ne menevät julkiseen hakuun ja jättämään järjestelmään oman valtion ansioluettelonsa. Varmista, että työntekijöille hankitaan virkakortin lukulaite ja kortinlukijaohjelmisto. Virastosi tietohallinto on tässä apuna. Halutessaan työntekijät voivat käyttää korttia ja lukulaitetta myös kotonaan. Huolehdi, että työntekijöille hankitaan Valtiokonttorista oikeudet Helijärjestelmään ja virastosi Heli-pääkäyttäjä tai henkilöstökoordinaattori kouluttaa heidät käyttämään järjestelmää. Muistathan myös olla hyvä esimies ja tukea ja kannustaa työntekijöitäsi uuden työpaikan haussa. Muutos on aina myös mahdollisuus! LISÄTIETOJA Uudelleensijoittamisprosessiin ja -valmennukseen liittyvät kysymykset: hessu@valtiokonttori.fi Muutosvalmennukseen liittyvät kysymykset: Helin käyttöoikeudet ja järjestelmään liittyvät kysymykset: heli@palkeet.fi Työsuhteisen henkilöstön uudelleensijoittamiseen liittyvät kysymykset: hessu@valtiokonttori.fi Valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön päätökset: Valtioneuvoston periaatepäätös valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa : Muutosten johtaminen ja muutosturva valtionhallinnossa (10/2007): 6 7

5

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin

muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin Uudelleensijoittuminen tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valtion palveluksessa Alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Valtiokonttori Sörnäisten rantatie 13 000054 VALTIOKONTTORI Rekisterin nimi Valtiolle.fi - Valtion rekrytointijärjestelmä Henkilötietojen

Lisätiedot

Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa

Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa Joensuu 14.5.2007 Henkilöstöjärjestöjen edustaja Asiamies Satu Henttonen, Palkansaajajärjestö Pardia Lähteinä käytetty Valtioneuvoston periaatepäätös (VM

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

Muutosturvasäännökset valtionhallinnossa

Muutosturvasäännökset valtionhallinnossa Muutosturvasäännökset valtionhallinnossa Hallituksen iltakoulukannanotto Valtioneuvoston periaatepäätös valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa ja siihen liittyvä valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Henkilöstön asema muutostilanteessa. Info- ja keskustelutilaisuus

Henkilöstön asema muutostilanteessa. Info- ja keskustelutilaisuus Henkilöstön asema muutostilanteessa Info- ja keskustelutilaisuus 29.3.2007 VN:n päätökset 2001 ja 2006 Vuoden 2001 periaatepäätöksen tavoitteena varautua ikärakenteen muutoksesta johtuviin toimiin valtionhallinnossa

Lisätiedot

Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje

Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje Aditro Recruit 9.0.5 9.2 31.5.2016 Aditro Recruit 9.2. Ulkoisen hakijan käyttöohje Aditro Recruit 9.0.5 9.2 31.5.2016 Sisällys 1. Kirjautuminen Palveluun... 1 1.1. Käyttäjätilin lukkiutuminen... 2 2. Käyttäjätilin

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston

Lisätiedot

Uudelleensijoittamisprosessi

Uudelleensijoittamisprosessi Uudelleensijoittamisprosessi Viraston tulee määrittää (prosessiin osallistuvien) toimijoiden vastuut sekä sitoutua valtion hyvän henkilöstöjohtamisen noudattamiseen. Lähettävä virasto 1. Virkakortin hankkiminen

Lisätiedot

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot...

JOHDANTO... 1. 1. Rekisteröityminen... 2. 2. Kirjautuminen... 3. 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4. 4. Omat tiedot... 1 Sisällys JOHDANTO... 1 1. Rekisteröityminen... 2 2. Kirjautuminen... 3 3. Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet... 4 4. Omat tiedot... 5 5. Avoimet harjoittelupaikat ja opinnäytetyöaiheet...

Lisätiedot

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 15.6.2015 2(5) Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. Muutosturvakysely... 3 2. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisia kehittämistarpeita...4 2.1. Periaatepäätöksen

Lisätiedot

Henkilökierto alkaa än-yy-tee NYT!

Henkilökierto alkaa än-yy-tee NYT! Henkilökierto alkaa än-yy-tee NYT! Henkilökiertopilotti - Sisäisen liikkuvuuden edistämiseksi Taru Heiskala, VM:n saatesanoja henkilökierto-oppaassa Henkilökierto on näköaloja avaava ja avartava kokemus

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Niina Turumäki, Valtiokonttori Marjaana Laine, valtiovarainministeriö Valtiokonttori Työnantajakuvateoriaa Matkan varrella opittua Tavoitteet ja todellisuus

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 21.11.2013

Helsingin kaupunki 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 21.11.2013 Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikkeistä 1.1.2014 lukien HEL 2013-013716 T 01 01 00 esittää, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

HELI-REKRYTOINTIJÄRJESTELMÄ UUDISTUU MIKÄ MUUTTUU? Heli Koivunen, henkilöstöhallinnon asiantuntija Valtiokonttori

HELI-REKRYTOINTIJÄRJESTELMÄ UUDISTUU MIKÄ MUUTTUU? Heli Koivunen, henkilöstöhallinnon asiantuntija Valtiokonttori HELI-REKRYTOINTIJÄRJESTELMÄ UUDISTUU MIKÄ MUUTTUU? Heli Koivunen, henkilöstöhallinnon asiantuntija Valtiokonttori Aikataulu ja käyttöönotto Toimittaja Aditro Oy Heli2 otetaan käyttöön tammikuun 2015 aikana

Lisätiedot

HRV-palvelut yritysten käyttöön

HRV-palvelut yritysten käyttöön V O I M A A T Y Ö Y H T E I S Ö Ö N T E H O A T O I M I N T A A N HRV-palvelut yritysten käyttöön Edessä rekrytointi? Muutospaineita työyhteisössä? Hukassa hyvä työilmapiiri? Uuteen suuntaan? HRV-palvelut

Lisätiedot

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö

Lisätiedot

Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA

Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA Taustaa 2 Vuosi 2018 Kaupunginvaltuutettu Laura Ala-Kokon valtuustoaloite anonyymin rekrytoinnin käyttöönotosta Vaasan kaupungissa. Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena

HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö

Lisätiedot

sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE

sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE SISÄLLYS 1. Rekisteröityminen 2. Kirjautuminen 3. Sijaisrekisterin välilehdet 4. Hakemuksen tekeminen 5. Haastatteluajan varaus 6. Kalenterin

Lisätiedot

Virkamiehen asiointikortti. Tietoyhteiskunnan luotettava palvelukeskus

Virkamiehen asiointikortti. Tietoyhteiskunnan luotettava palvelukeskus Virkamiehen asiointikortti Esityksen sisältö: VRK:n Varmennepalvelut Toimikortit/Virkakortit Korttien tilaaminen Toimikortin käyttö Ongelmatilanteet Varmennepalvelut Kansalaisvarmenne Organisaatiovarmenne

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Valtiokonttorista asiantuntija-apua talouden, hallinnon, IT-palvelujen ja vakuuttamisen asioihin Valtiokonttori tarjoaa

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast Rekrytointiapu Sisällysluettelo 1 Johdanto...2 2 Rekrytointiprosessin alku...2

Lisätiedot

VALTION TUOTTAVUUSOHJELMA

VALTION TUOTTAVUUSOHJELMA Erikoiskirjastopäivä 2007 Tuottavuusohjelma, henkilöstön asema muutoksessa ja valtion palkkausjärjestelmät Kalevi Juntunen, Akavan Erityisalat VALTION TUOTTAVUUSOHJELMA KEHYSVALMISTELUN LÄHTÖKOHDAT n Hallituksen

Lisätiedot

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Mistä on kyse Lyhyt palvelukuvaus Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Kuntarekry.fi on valtakunnallinen kunta-alan työnhakupalvelu ja kuntatyönantajien rekrytointipalvelu.

Lisätiedot

Valtiokonttorin tunnistuspalvelu

Valtiokonttorin tunnistuspalvelu Tila Julkaistu Dok.nro Versio P Sivumäärä 18 Päiväys www.insta.fi Hallintatiedot Yleiset hallintatiedot Nimi Nimikirjoitus Päivämäärä Laatija Hyttinen Henna Tarkastaja Hyväksyjä Arkistoviite Versiohistoria

Lisätiedot

ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT...

ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT... Sivu 1/7 Sisällysluettelo Päästäksesi haluamaasi kohtaan napauta otsikkoa hiirellä. ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT... 2 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN... 2 ILMOITTAUTUMINEN-NÄKYMÄ... 2 YHTEISTYÖMAAT-NÄKYMÄ...

Lisätiedot

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos 26.1.2012. Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos 26.1.2012. Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa VM/201/00.00.02/2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos 26.1.2012 Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

RAUTALAMMIN KUNTA Kokouspäivä Sivu Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Sivistyslautakunta 27.05.2009 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Sivltk 34 Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT Sivltk 35 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö

KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info 15.12.2011 Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö Sisältö Taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon kokonaisuudistus ja KIEKU Palvelukeskus

Lisätiedot

1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5

1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5 Vapaan sivistystyön koulutustarjontatietojen käyttäjäohje 1.4.2015 1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5 1 1 Luo haku, koulutus tai hakukohde

Lisätiedot

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013 Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017 Neuvottelutulos 24.10.2013 Sopimuskausi Sopimuskausi on 1.4.2014 31.1.2017. Sopimuskauden ensimmäinen jakso päättyy 31.1.2016 ja toinen jakso 31.1.2017. Työmarkkinakeskusjärjestöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Valtiokonttori Ohje 1 (5) Valtion IT-palvelukeskus Vyvi Työtila ja Ryhmä kirjautumisohje 11.10.2013 Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Tässä ohjeessa

Lisätiedot

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla Julkisen sektorin palvelut yrittäjilletapahtuma Kluuvissa 10.11.2010 KLUUVIN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Toiminta-ajatus: Tehokkaan työnvälityksen ja osaavan

Lisätiedot

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri OHJE 1 (5) Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri Hakemuksen jätettyäsi Kuntarekry palvelun kautta voit omilla tunnuksillasi päivittää tietoja ja käytettävyyskalenteriasi

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille. Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu

Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille. Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa olleen henkilön (edunjättäjän) kuoltua hänen omaisilleen

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Mikä muuttuu kotitalousopetuksen järjestäjien kannalta? Kotitalousopetus poistuu

Lisätiedot

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto

Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Haku neuropsykologian erikoispsykologin koulutukseen 2016 2019 erikoistumiskoulutus 70 op, Helsingin yliopisto Yliopistojen erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi tarkoitettuja,

Lisätiedot

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ VM 9/01/2006 Henkilöstöosasto Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ VM 9/01/2006 Henkilöstöosasto Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ VM 9/01/2006 Henkilöstöosasto Valtion työmarkkinalaitos 4.4.2006 Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS 23.3.2006

Lisätiedot

Rekrytointiviidakosta paratiisiin

Rekrytointiviidakosta paratiisiin Rekrytointiviidakosta paratiisiin HENRY FOORUMI 2010 Vihreä kilpailukyky inhimillinen vallankumous HR-partner Eija Ronkainen 9.11.2010 Fennia-ryhmästä kokonaisvaltaiset vakuutuspalvelut Yritykset Yrittäjät

Lisätiedot

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen

Lisätiedot

Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksen järjestämien palvelujen siirto yliopistoille niiden irtaantuessa budjettitalouden piiristä

Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksen järjestämien palvelujen siirto yliopistoille niiden irtaantuessa budjettitalouden piiristä VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus 07.10.2009 Dnro 521/03/2009 Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksen järjestämien palvelujen siirto yliopistoille niiden irtaantuessa budjettitalouden piiristä VALTIOKONTTORI

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014

Sivu 1 / 8. Vai kutus. henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Sivu 1 / 8 Loimaan kaupungin henkilöstövähennykset vuonna 2014 KH 3.3.2014 57 liite 5 a Vaikutus henkilöstömäärään Kaupunginjohtajan esitys 9.6.2014 Vai kutus henkil östöm äärään HALLINTOPALVELUT HALLINTOPALVELUKESKUS

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

WinhaWilho 8.9. Käyttöohje. Opiskelijapalvelukeskus / ja. X:\Yhteiset\OPHJ-ohjeet\Wilho\PHKK\Salpaus\Wilho_huoltajanohje_Winha89_190815.

WinhaWilho 8.9. Käyttöohje. Opiskelijapalvelukeskus / ja. X:\Yhteiset\OPHJ-ohjeet\Wilho\PHKK\Salpaus\Wilho_huoltajanohje_Winha89_190815. 2 (17) Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Kirjautuminen WinhaWilho -huoltajaliittymään... 4 2.1. Kirjautuminen... 4 2.2. Jos kirjautuminen ei onnistu... 4 3. Etusivu... 5 4. Henkilötiedot -linkki... 6

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313013 PL: 01 Pöytäkirja Merenkulkulaitoksen, Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 17.2.2005 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

keskusmuseo uudistuu

keskusmuseo uudistuu Luonnontieteellinen keskusmuseo uudistuu Luonnontieteelliset museopäivät Juhani Lokki 24.3.2009 Lakiehdotus 71 Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsingin yliopiston yhteydessä toimii luonnontieteellinen

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

RATKI 1.0 Talousraportin käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Talousraportin käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Talousraportin käyttäjän ohje Ohje 21.01.2008 0.1 Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta...

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

5 tehokasta keinoa parantaa työllistymistä

5 tehokasta keinoa parantaa työllistymistä 5 tehokasta keinoa parantaa työllistymistä Taktiset keinot tehdä asiat oikein 1(70) Työnhaun psykologiset ansat työttömänä 1) olen liian vanha 2) olen ollut pitkään työtön 3) olenko kiinnostunut vain suuresta

Lisätiedot

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:

Lisätiedot

Valtion yhteiset osaamiset

Valtion yhteiset osaamiset Valtion yhteiset osaamiset Taustalla Kieku-prosessit ja -järjestelmä Kieku sisältää osaamisen hallinnan työkaluja, jotka virastot voivat halutessaan ottaa käyttöön: - Suorituksen johtaminen - Koulutusten

Lisätiedot

2 Tarjouskilpailujen haku

2 Tarjouskilpailujen haku 2 Tarjouskilpailujen haku Tarjouskilpailuja voi hakea seuraavilla hakukriteereillä: neuvoston viite (esimerkiksi: UCA 140/07) tarjouskilpailun kohteen kuvaus (esimerkiksi: puhelininfrastruktuuri) EU:n

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet

Lisätiedot

FI Euroopan unionin virallinen lehti SÄÄNTÖJEN LAADINNASTA VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/04)

FI Euroopan unionin virallinen lehti SÄÄNTÖJEN LAADINNASTA VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/04) C198A/10 FI Euroopan unionin virallinen lehti 22.8.2003 SÄÄNTÖJEN LAADINNASTA VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/04) Tällä ilmoituksella pyydetään hakemuksia Euroopan lentoturvallisuusvirastossa

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 43/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 23/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Virkasopimus Virkavapaus Karenssiaika Säännökset joihin

Lisätiedot

Neuvolan käyttäjänopas

Neuvolan käyttäjänopas Neuvolan käyttäjänopas ipana Äitiys Mediware Oy Hermiankatu 8D 33720 Tampere passipaikka@mediware.fi puh. 010 525 1559 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Kirjautuminen palveluun... 2 3. Asiakkaan valinta...

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016 1. Tausta SASKin historian ensimmäinen henkilöstöstrategia oli laadittu vuosiksi 2009 2011. Henkilöstöön liittyviä asioita oli linjattu aikaisemminkin erilaisissa dokumenteissa

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (5) Nuorisolautakunta Ntj/4 20.10.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (5) Nuorisolautakunta Ntj/4 20.10.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (5) 4 Nuorisoasiainkeskuksen kehittämisosaston osastopäällikön viran täyttäminen HEL 2015-007951 T 01 01 01 01 Esitysehdotus Hakuprosessi esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 15.2.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/305/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 15.2.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/305/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 15.2.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/305/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos PÄÄTÖS Sisältöalue Muutosten johtaminen Muutosturva Organisaation muutostilanteet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen

Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen Asettamispäätös VM035:00/2012 16.5.2012 Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Valtiovarainministeriö on tänään

Lisätiedot

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa

Lisätiedot

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa Valtionhallinnon johdon päivä 6.2.2017 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen Toimeentulotuen Kelasiirron tilannekatsaus 29.11.2016 Hankepäällikkö Heli Kauhanen 1 Laki muuttuu 1.1.2017 Kela vastaa perustoimeentulotukeen liittyvistä toimeenpanoon, neuvontaan ja harkintavaltaan liittyvistä

Lisätiedot

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007. TES : 313011 PL: 01-06 P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Merenkulkulaitoksen tekniset toimihenkilöt MERTE ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin Merenkulkulaitoksessa 9.12.2004.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin turvaamisen roolit Työhyvinvointi kaikkien asia Teemajohtaja Rauno Pääkkönen rauno.paakkonen@ttl.fi 2.2.2013 Esittäjän nimi 2 Sisältö työhyvinvointi on kaikkien asia

Lisätiedot

Henkilöstön palkkaaminen on monimutkainen palapeli.

Henkilöstön palkkaaminen on monimutkainen palapeli. Henkilöstön palkkaaminen on monimutkainen palapeli. Kokoa palapeli helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Opas: Milloin rekrytoida, milloin vuokrata henkilöstöä? Tärkein palanen UUSI TYÖNTEKIJÄ Henkilöstö

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011

WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011 WebOodi Opetukseen ja tentteihin ilmoittautuminen 07.11.2011 Kuva: Ilpo Okkonen W e b O o d i O p e t u k s e e n j a t e n t t e i h i n i l m o i t t a u t u m i n e n 1 Opiskelijan näkökulmasta yksi

Lisätiedot

Virkamiesasema murroksessa. Markku Temmes 25.2.2015

Virkamiesasema murroksessa. Markku Temmes 25.2.2015 Virkamiesasema murroksessa Markku Temmes 25.2.2015 Teoriaa Marx (1818-1883) contra Weber (1864-1920) Kaikessa toiminnassa on julkista Funktiososialismi Markkinatalous tarvitsee tuekseen neutraalin hallinnon

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus

Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus Valtiokonttori Palvelusopimus 1 (6) Valtion IT-palvelukeskus 354/23/2009..20 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus Siltasaarenkatu 18 20 A, Helsinki PL 14,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY

Lisätiedot