Postoperatiivinen tehohoito ja tehovalvonta
|
|
- Riitta-Liisa Nurminen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEHOHOITOLÄÄKETIEDE KATSAUS TEEMA Juha Koskenkari ja Marja Hynninen Postoperatiivinen tehohoito ja tehovalvonta Vaikka suuren riskin potilaat ovat vähemmistö kaikista leikkauspotilaista, kohdistuu tähän ryhmään suurin osa kaikista leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista ja kuolleisuudesta. Postoperatiivisella tehoja tehovalvontahoidolla pyritään vakauttamaan ennen leikkausta tai sen aikana syntyneet elintoimintahäiriöt ja hoitamaan mahdollisesti jo syntyneet elinvauriot. Tehohoidon rajallisten resurs sien ja potilaspaikkojen määrän takia hoitoketjun tulisi pystyä tunnistamaan ne potilaat, jotka ovat suurimmassa vaarassa leikkauksen jälkeen ja hyötyvät eniten suuren intensiteetin hoidosta teho-osastolla. Tämä edellyttää riskipotilaiden hoitoon osallistuvien kirurgien, anestesiologien ja tehohoitolääkärien saumatonta yhteistyötä ja hyvää kommunikaatiota. Tulevaisuudessa yhä suurempia kirurgisia toimenpiteitä tullaan tekemään entistä vanhemmille ja monisairaammille potilaille, mikä korostaa entisestään koko perioperatiivisen hoitoketjun hyvän toiminnan merkitystä riskipotilaiden kohdalla. H uolimatta kirurgisten potilaiden koko perioperatiivisen hoitoketjun kehityksestä ja leikkaustekniikoiden muuttumisesta potilaita yhä vähemmän kuormittaviksi liittyy suuren riskin kirurgisiin toimenpiteisiin edelleen merkittävä sairastuvuus ja kuolleisuusriski (1,2). Akuutin sairauden lisäksi perioperatiivisilla komplikaatioilla on osoitettu olevan keskeinen vaikutus kirurgisten potilaiden pitkäaikaistoipumiseen ja toimintakykyyn erityisesti suuren riskin potilasryhmissä (3). Vaikka suuren riskin potilaat ovat vain pieni vähemmistö kaikista leikkauspotilaista, kertyy tähän ryhmään tutkimusten mukaan suurin osa kaikista leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista ja kuolleisuudesta (4). Kirurgian jälkeisellä teho- ja tehovalvontahoidolla pyritään tunnistamaan ja ehkäisemään uhkaavat elintoimintahäiriöt ajoissa sekä hoitamaan ne ennen varsinaisten elinvaurioiden syntymistä. Päivystyskirurgian jälkeisen tehohoidon tavoitteena on lisäksi korjata jo ennen leikkausta tai sen aikana syntyneet ongelmat. Tehohoito on kallista ja käytettävissä olevien tehohoitopaikkojen määrä yleensä rajallinen. Hoitoresurssien mahdollisimman tarkoituksenmukaisen käytön takia tulisikin pystyä tunnistamaan ne potilaat, jotka ovat paitsi suurimmassa kuolemanvaarassa, myös hyötyvät kyseisellä hetkellä suuren intensiteetin hoidosta eniten. Leikkausriskin ennustemallit Kirurgiaan ja perioperatiiviseen hoitoon liittyvien riskien tunnistaminen on usein vaikeaa ja edellyttää paitsi potilaan perussairauksiin perehtymistä, myös itse kirurgiseen toimenpiteeseen liittyvien vaarojen sekä muiden hoitoprosessiin keskeisesti vaikuttavien tekijöiden tuntemusta. Käytännössä suuri osa perioperatiivisista komplikaatioista ei liity suoraan käytettyyn anestesia- tai kirurgiseen tekniikkaan eikä potilaan perussairauksiin, vaan on seurausta kudosvaurion ja elimistön tulehdus- ja stressivasteen aiheuttamista fysiologisista muutoksista sekä potilaan tilan aiheuttamista moni- TIETOLAATIKKO. Leikkausriskin sekä tehohoidossa sairauden vaikeusasteen ja kuolemanriskin arvioinnissa käytettyjä ennustemalleja. Leikkausriskin ennustemalleja ASA Amerikan Society of Anesthesiologists luokitus Euroscore European System for Cardiac Operative Risk Evaluation RCI Revised Cardiac Risk Index CCI Charlson Comorbidity Index Tehohoidon ennustemalleja APACHE Acute Physiology and Chronic Health Evaluation SAPS Simplified Acute Physiology Score MPM Mortality Probability Model SOFA Sequential Organ Dysfunction Score 209 Duodecim 2018;134:209 14
2 TEEMA: TEHOHOITOLÄÄKETIEDE muotoisista yhteisvaikutuksista. Leikkausriskin arvioimiseksi kehitetyillä ja lähinnä potilaan pe rus sairauksiin perustuvilla luokituksilla sekä pisteytysjärjestelmillä (ASA, CCI, RCI, EuroScore) on käytännössä todettu parhaimmillaankin olevan vain kohtalainen ennustearvo (TIETOLAATIKKO), eikä näiden menetelmien käytöstä ja merkityksestä vallitse yhtenäistä näkemystä (5). Toisaalta taas tehohoidossa rutiinikäytössä olevat kuolemanriskin ja elintoimintahäiriöiden vaikeusasteen kuvaamiseen käytetyt ennustemallit (APACHE, SAPS, MPM, SOFA) ovat ensisijaisesti kehitetty jo tehohoidossa olevia potilaita varten, eivätkä ne huo mioi itse kirurgiaan liittyviä riskejä (6). Kaikkien käytössä olevien menetelmien keskeisin ongelma on, että ne eivät toimi optimaalisesti yksittäisen potilaan hoitoennustetta arvioitaessa. Yleisiä perioperatiivisia riskitekijöitä Keskeisinä leikkauksen jälkeistä huonoa toipumista ja tehohoidon tarvetta ennakoivina preoperatiivisina riskitekijöinä voidaan pitää potilaan iäkkyyttä, heikentynyttä toimintakykyä, huonoa ravitsemustilaa ja elimistön vähentyneitä fysiologisia reservejä, kuten huonossa hoitotasapainossa olevaa kroonista keuhkosairautta, oireita aiheuttavaa sydämen vajaatoimintaa, epästabiilia sepelvaltimotautia sekä munuaisten vajaatoimintaa (TAULUKKO) (6 8). Leikkauksen aikaisiksi riskitekijöiksi on tunnistettu verenkiertovajaus ja siihen liittyvät hypotonia ja takykardia, joiden intensiteetin ja keston on todettu korreloivan käänteisesti potilaiden toipumisennusteeseen. Tähän liittyen erityisesti hengityksen ja verenkierron valvontaan sekä hoitoon liittyvien toimenpiteiden onkin todettu parantavan ennustetta suuren riskin kirurgian yhteydessä (9). Itse kirurgiseen toimenpiteeseen liittyvää riskiä lisäävät toimenpiteen pitkä kesto, suuri leikkausvuoto, kiireellinen tai hätäleikkaus sekä itse toimenpiteen komplisoituminen tai muuttuminen ennakoitua laajemmaksi (5). Erityisen suureksi perioperatiivinen riski muodostuu potilailla, joiden toimintakyky on heikko ja leikkauksen aiheuttama fysiologinen rasitus suuri, kuten esimerkiksi iäkkäiden potilaiden laajoissa päivystysleikkauksissa (6). Myös anestesiaan liittyvät haittatapahtumat, kuten mahansisällön aspiraatio tai anafylaktinen reaktio katsotaan perioperatiivisiksi riskitekijöiksi. Kirurgisten potilasryhmien tehohoidon erityispiirteitä Kirurgisen potilaan tehohoidossa pitää normaalien tehohoidon käytäntöjen lisäksi hallita eri kirurgisten toimenpiteiden tyyppikomplikaatiot ja osata epäillä niitä, mikäli potilaan toipuminen ei etene odotetulla tavalla. Tietyissä potilasryhmissä, kuten sydän- ja neurokirurgiassa sekä traumatologisissa monivammoissa, on vakavien postoperatiivisten komplikaatioiden mahdollisuus yleensä automaattisesti katsottu postoperatiiviseen tehohoitopaikkaan oikeuttavaksi riskitekijäksi. Näiden lisäksi keuhko-, aortta ja laajan vatsa- ja virtsaelinkirurgian yhteydessä potilaiden on tapauskohtaisesti katsottu hyötyvän postoperatiivisesta teho- tai tehovalvontahoidosta. Tämä riippuu potilas- ja toimenpidekohtaisista riskitekijöistä sekä kyseessä olevan sairaalan perioperatiivisisen vaiheen muista hoitokäytännöistä, kuten päivystysajan toiminnan järjestelyistä sekä postoperatiivisen valvontaosaston (heräämö) aukiolosta ja sen kuormitusolosuhteista (6). Aorttakirurgian yhteydessä suurin osa potilaista todennäköisesti hyötyy postoperatiivisesta tehohoidosta, minkä tarve riippuu siitä, onko kyseessä avoleikkaus vai endovaskulaarinen toimenpide, elektiivinen- vai päivystysleikkaus sekä siitä, liittyykö toimenpiteeseen mahdollinen selkäydiniskemian tai muun vakavan postoperatiivisen komplikaation riski. Suurin osa elektiivisen vatsaelinkirurgian leikkauspotilaista voidaan nykyisin hoitaa anestesiavalvontatasoisessa yksikössä lukuun ottamatta ruokatorvikirurgiaa ja HIPEK-leikkauksia (hyperterminen intraperitoneaalinen kemoterapia). Vatsaelinkirurgiset potilaat tarvitsevat kuitenkin varsin usein tehohoitoa päivystyskirurgian jälkeisten infektio-ongelmien, vatsakalvotulehduksesta ja sepsiksestä johtuvan verenkiertovajauksen sekä monielinvaurion takia (10). Myös laajoissa plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä tarkka verisuonikielekkeen tilan seuranta sekä J. Koskenkari ja M. Hynninen 210
3 TAULUKKO. Leikkaukseen liittyviä riskitekijöitä. Yleisiä kirurgiaan ja anestesiaan liittyviä riskitekijöitä Leikkausta edeltäviä riskitekijöitä Leikkauksen aikaisia ja jälkeisiä riskitekijöitä Iäkkyys, huono ravitsemustila ja toimintakyky, gerastenia Vakavat liitännäissairaudet (sydämen tai munuaisten vajaatoiminta, vaikea sepelvaltimotauti, keuhkoahtaumatauti, valtimonkovettumistauti, aivoinfarkti, aktiivihoidossa oleva syöpä) Päivystys- tai hätäleikkaus, monivammapotilas Epävakaa neurologinen tilanne tai mahdollinen kohonneen kallonsisäisen paineen hoidon tarve Kirurgiaan tai anestesiaan liittyvät ongelmat ja komplikaatiot (leikkauksen pitkittyminen tai muuttuminen ennakoitua laajemmaksi, runsas leikkausvuoto, mahdollinen uusintaleikkauksen tarve, merkittävä hypotermia, aspiraatio ja anafylaksia) Tukihoitoja vaativa hengitys- tai verenkiertovajaus, munuaisten vajaatoiminta tai muu uhkaava elinvaurio Akuutti infektio ja sepsis Ylähengitysteiden ilmatieongelma ja pitkittynyt intubaatiotarve Sydänleikkaus Katetriteitse asennettava aortta keinoläppä (TAVR, TAVI) Thoraxkirurgia Maksakirurgia Verisuonikirurgia LVEF, vasemman kammion ejektiofraktio Kirurgisiin toimenpiteisiin liittyviä riskitekijöitä NYHA III/IV, ikä, naissukupuoli, insuliinihoitoinen diabetes, uusintaleikkaus, valtimonkovettumistauti, munuaisten vajaatoiminta, voimakkaasti alentunut LVEF, kohonnut keuhkovaltimopaine, päivystysleikkaus Ikä, hemodialyysi, NYHA IV, vaikea keuhkosairaus, nonfemoraalinen viilto Vaikea sydän- tai keuhkosairaus, diabetes, huono toimintakyky verenvuoto, leikkausaika, ihoviiltojen määrä ASA-luokka, tupakointi, matala albumiini, pitkä APTT tai korkea AFOS Hepatektomian laajuus, verensiirtojen määrä, leikkausaika Ikä, eteisvärinä, sydämen vajaatoiminta, tupakointi, munuaisten krooninen vajaatoiminta kaulan tai hengitysteiden alueelle kohdistuvassa kirur giassa uhkaava ilmatieongelma edellyttävät usein potilaan ottamista tehohoitoon. Sydänkirurgian jälkeen sydämen pumppausvoiman heikentyminen, elimistön tulehdusvasteen aiheuttama verenpaineen lasku, rytmihäiriöt ja postoperatiivinen verenvuoto edellyttävät tarkkaa hemodynamiikan ja kudosperfuusion tilan seurantaa sekä usein nopeita hoitotoimenpiteitä elinvaurioiden estämiseksi. Äkillinen verenvuoto tai sydämen tamponaatio voivat edellyttää rintakehän hätäavausta tehoosastolla. Osastolla pitää lisäksi olla valmius sydäntä- tai keuhkoja tukevan ECMO-hoidon (extracorporeal membrane oxygenator) toteutukseen. Sydänkirurgisten potilaiden vointi vakautuu useimmiten 1 2 tehohoitovuorokauden kuluessa, mutta potilailla, joilla hoito pitkittyy, tehohoidon normaalit ongelmat, kuten infektiot, keuhkokomplikaatiot, neurologiset häiriöt ja akuutti munuaisvaurio muodostuvat hoidon keskeiseksi haasteiksi (11,12). Elektiivisen neurokirurgian, kuten aivokasvainleikkauksen jälkeen, potilaat pyritään yleensä herättämään mahdollisimman nopeasti neurologisen tilan tarkistamiseksi. Poikkeamat neurologisessa voinnissa tai heikentynyt tajunta voivat olla merkkejä vakavista leikkauskomplikaatioista, kuten kallonsisäisestä verenvuodosta, aivoturvotuksesta tai aivoinfarktista aivosairaudesta ja leikkaustyypistä riippuen. Aivojen kuvantamistutkimusten (TT ja MK) viivytyksetön saatavuus onkin ehdoton edellytys neurotehohoidolle, nykyteknologian tarjoamista muista neuromonitoroinnin mahdollisuuksista huolimatta. Päivystyskirurgian jälkeen aivovamma- ja aivoverenvuotopotilaiden hoidossa keskeisenä tavoitteena on riittävän aivoverenkierron turvaaminen ja aivokudokselle haitallisten niin sanottuja sekundaarivaurio- 211 Postoperatiivinen tehohoito ja tehovalvonta
4 TEEMA: TEHOHOITOLÄÄKETIEDE Ydinasiat 88 Vaikka suuren riskin potilaat ovat vähemmistö kaikista leikkauspotilaista, kohdistuu tähän ryhmään suurin osa leikkauksen jälkeisistä komplikaatioista ja kuolleisuudesta. 88 Hoitoketjun haasteena on tunnistaa ne potilaat, jotka ovat suurimmassa vaarassa leikkauksen jälkeen ja hyötyvät eniten teho- ja tehovalvonta tasoisesta hoidosta. 88 Tämä edellyttää kaikkien hoitoon osallistuvien erikoisalojen, kirurgien, anestesiologien ja tehohoitolääkärien hyvää yhteistyötä ja kommunikaatiota. ta pahentavien tekijöiden tunnistaminen sekä hoito (Takala ja Tanskanen tässä numerossa). Sekundaarivauriota pahentavista tekijöistä todennäköisesti tärkein on eri syistä johtuva kohonnut kallonsisäinen paine. Sen hoito voi olla hyvinkin vaikeaa ja edellyttää konservatiivisten hoitomenetelmien epäonnistuessa kallonluun osittaista poistamista (dekompressiivinen hemikraniektomia) aivoverenkierron turvaamiseksi. Vaikeiden aivovammojen tehohoitoaika on usein pitkä ja edellyttää kriittisessä vaiheessa neurokirurgin ja tehohoitolääkärin erityisen hyvää yhteistyötä (13). Postoperatiivisten tehohoitopaikkojen määrä Postoperatiivisten tehohoitopaikkojen saatavuutta ja käyttöastetta on pidetty eräänlaisena sairaalan laatumittarina ja vähintäänkin kirurgisiin hoitotuloksiin keskeisesti vaikuttavana tekijänä (14). Toisaalta on vaikea osoittaa, että rutiinimainen postoperatiivinen tehohoito elektiivisen toimenpiteen jälkeen parantaisi kirurgisten potilaiden hoitoennustetta. Eurooppalaisessa kohorttitutkimuksessa (EuSOS), jossa selvitettiin valikoimattomassa seitsemän vuorokauden kohortissa kirurgisilla tehohoitopotilailla muuhun kuin sydän- tai neurokirurgiaan liittyvää 60 vuorokauden sairaalakuolleisuutta, todettiin suuret maitten väliset erot kuolleisuudessa (2). Suomen osalta potilaan leikkausta edeltäviin ja leikkauksen aikaisiin riskitekijöihin suhteutettu 60 vuorokauden kuolleisuus oli kaikilla tutkimuksessa käytetyillä riskimalleilla laskettuna Euroopan pienin, vaikka itse tehohoitoaika kuului lyhyimpiin (mediaani kaksi vuorokautta) ja vain 4 % potilaista otettiin tehohoitoon. Suomessa tehohoitoon joutuneiden kirurgisten potilaiden tehohoitokuolleisuus vaihtelee potilasryhmittäin ja on pienin urologisilla potilailla (2,8 %) ja suurin vatsaelinkirurgisilla potilailla (12,6 %) (Suomen tehohoitokonsortion laatutietokanta, BM-ICU, Tieto). Teho-osastolle postoperatiivisesti otettujen potilaiden osuus vaihteli myös paljon eri maissa. Suunnittelemattomasti tehohoitoon joutuneiden potilaiden kuolleisuus oli suurempaa kuin suunniteltujen hoitojaksojen ryhmässä, eikä suurinta osaa post operatiivisesti kuolleista potilaista (73 %) ei hoidettu teho-osastolla missään vaiheessa. Aikaisemmin on jo havaittu, että tarjolla ole vien tehohoitopaikkojen määrä vaihtelee eri Euroopan maiden välillä (15). Tämä on herättänyt keskustelun postoperatiivisten tehohoitopaikkojen määrän ja sairaalakuolleisuuden välisestä yhteydestä, jota ei kuitenkaan selkeästi voitu todentaa. Optimaalisesta postoperatiivisten tehohoitopaikkojen määrästä ei tällä hetkellä vallitse yhtenäistä käsitystä, ja asia riippuu todennäköisesti sairaalan koosta, potilasmateriaalista ja koko hoitoketjun toimintamallista (16). Tehohoitoon pääsyn kriteerit Kirurgisten potilaiden tehohoitoon pääsyn kriteereissä on todettu huomattavan suuri vaihtelu eri maiden ja sairaaloiden välillä, eikä hoitoon pääsy ole aina yhdenmukaista edes yksittäisten osastojen kohdalla (17). Suuren riskin kirurgisten potilaiden rutiinimaista tehohoitoa ja -valvontaa on kritisoitu mahdollisena tehohoitoresurssien tuhlauksena, joka pahimmillaan lisää sairaalahoitoaikaa, kustannuksia ja altistaa potilaan samalla tarpeettomille tutkimuksille ja hoitotoimenpiteille (18). Koska vain osa kirurgisista potilaista tarvitsee varsinaisia elimistön tukihoitoja, kuten verenkierron pitkittynyttä tukilääkitystä, hengityslaite- tai munuaiskorvaushoitoa, on esitetty, että heidät tulisi hoitaa J. Koskenkari ja M. Hynninen 212
5 pienemmän intensiteetin valvontayksiköissä. Tältä osin tilanne onkin muuttumassa, ja nykyään monet aikaisemmin tehohoitoon otetuista kirurgisista potilasryhmistä hoidetaankin pääosin postoperatiivisissa valvontayksikössä, lyhyen aikaa ja esimerkiksi haima- ja keuhkokirurgian jälkeen (16). Mikäli potilaan heräämötasoinen hoito pitkittyy, turvaa teho- tai tehovalvontahoito yleensä paremman hoidon jatkuvuuden säännöllisten potilaskiertojen, usein sujuvampien konsultaatioiden sekä diagnostisten tutkimusten saatavuuden takia erityisesti päivystysaikana. Leikkausta edeltävä arvio Elektiivisen suuren riskin kirurgiaan liittyvistä leikkausriskeistä ja tehohoidon tarpeesta tulisi mahdollisuuksien mukaan neuvotella eri erikoisalojen lääkärien kesken jo ennen suunniteltua toimenpidettä. Tämä tapahtuu nykyään yleensä preoperatiivisen poliklinikkakäynnin yhteydessä, jonne kaikki suuren leikkausriskin potilaat pyritään ohjaamaan ennen leikkauspäätöstä. Samalla tulisi arvioida mahdollisesti tarvittavat muut lisätutkimukset, eri erikoisalojen konsultaatioiden tarve, potilaan leikkausta edeltävän tilan optimoimiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä selvittää potilaan oma hoitotahto ja mahdolliset rajoitukset hoidon intensiteetin suhteen (8). Päivystyskirurgian yhteydessä potilaan perussairauksista tai todellisesta toimintakyvystä ei useinkaan voida saada varmuutta. Päivystyspotilaiden peruselintoiminnot ovat usein vakavasti häiriytyneet ennen suunniteltua leikkausta esimerkiksi traumaan, verenvuotoon tai sepsikseen liittyvän verenkiertovajauksen takia. Leikkauspäätös joudutaankin usein tekemään varsin puutteellisin tiedoin leikkausta edeltävän hoidon keskittyessä lähinnä potilaan peruselintoimintojen vakauttamiseen. Kiireellisten tai hätäleikkausten kohdalla potilaat pyritäänkin usein ottamaan teho-osastolle tilan vakauttamiseen tähtääviä toimenpiteitä, kuten kanylaatioita, verenkierron tukilääkitystä ja nestehoidon aloitusta varten (19,20). Vaikka potilaan leikkausta edeltävä toimintakyky olisikin heikko ja toipumisennuste kirurgisen sairauden kohdalla huono, vaikuttaa päivystysleikkaus olevan käytännössä usein helpompi tehdä kuin jättää tekemättä. Näissä tapauksissa uusi arvio potilaan toipumisennusteesta ja hoitosuunnitelmasta tulisikin tehdä hoitoon osallistuvien erikoisalojen kesken mahdollisimman pian esimerkiksi tehoosaston yhteisen potilaskierron tai hoitokokouksen yhteydessä virka-aikana. Leikkauksenjälkeinen seuranta Postoperatiivisen vuodeosastohoidon jälkeinen tehohoitojakso on todettu selkeäksi kuoleman riskiä lisääväksi tekijäksi. Tämän takia mahdollisesti myöhemmin manifestoituvien hoitokomplikaatioiden, kuten hengitys- ja verenkiertovajauksen, akuutin munuaisvaurion ja infektioiden nopea tunnistaminen ja hoidon aloitus ovat tärkeitä (2). Postoperatiivisten kuolemaan johtaneiden komplikaatioiden ja kaikkien todettujen komplikaatioiden kokonaismäärän välistä suhdetta (failure to rescue) on käytetty kuvaamaan kirurgisen hoitoketjun kykyä tunnistaa ja hoitaa mahdolliset post operatiiviset ongelmat ja puuttua niihin (21). Alati huonokuntoisempien sairaalapotilaiden vitaalielintoimintojen ongelmiin on useassa sairaalassa pyritty vastaamaan teho-osastolta käsin järjestetyllä MET-toiminnalla (medical emergency team) sekä tehohoitojakson jälkeisellä sairaanhoitajan vuodeosastokäynnillä, jotta riskissä olevat potilaat tunnistettaisiin ajoissa ja tarvittaessa siirettäisiin teho- tai tehovalvontahoitoon. Tulevaisuudessa valvonta- ja vuodeosastolla hoidossa olevien potilaiden alkavien elintoimintohäiriöiden havaitseminen etämonitoroinnin ja tietojärjestelmien automatisoitujen hälytysten avulla todennäköisesti helpottaa riskipotilaiden tunnistamista. Potilaiden siirtyminen eri intensiteetin hoitoyksiköiden välillä tulisi olla mahdollisimman joustavaa. Hoitoketjun optimaalisen toiminnan kannalta on kuitenkin tärkeää, että osastojen tehohoidon ja kirurgian erikoisalojen välinen työnjako on selvä eikä johda potilaan varsinaisen hoitovastuun hämärtymiseen. Potilaan ensisijaisen hoitovastuun tulisi olla siellä, missä potilasta hoidetaan, eli teho-osastolla hoidosta vastaa tehohoitolääkäri ja vuodeosastolla kyseisen erikoisalan kirurgi (22). 213 Postoperatiivinen tehohoito ja tehovalvonta
6 TEEMA: TEHOHOITOLÄÄKETIEDE Lopuksi Kirurgisen potilaan perioperatiivinen hoito muodostaa jatkumon, jossa keskeisiä asioita ovat potilaiden huolellinen preoperatiivinen arvio ja suuren riskin potilaiden tunnistaminen, hyvä leikkauksenjälkeinen valvonta ja koko sairaalan käsittävä MET-toiminta, jotta vuodeosastolla tapahtuva potilaan voinnin huononeminen voidaan tunnistaa. Tulevaisuudessa yhä suurempia kirurgisia toimenpiteitä tullaan tekemään entistä vanhemmille ja monisairaammille potilaille, mikä korostaa entisestään koko perioperatiivisen hoitoketjun hyvän toiminnan merkitystä. Tehohoidon ammattilaisten haasteena on löytää ne potilaat, jotka tässä prosessissa hyötyvät postoperatiivisesta hoidosta teho-osastolla tai tehovalvonnassa, erityisesti nyt kun suuren riskin kirurgiaa ollaan keskittämässä entistä suurempiin keskuksiin (23). JUHA KOSKENKARI, dosentti, EDIC, anestesiologian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Operatiivinen tulosalue, OYS MARJA HYNNINEN, dosentti, EDIC, anestesiologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri ATeK, HUS SIDONNAISUUDET Juha Koskenkari: Korvaukset koulutus- ja kongressikuluista (Orion), hankkeet (Suomen tehohoitokonsortion johtoryhmän jäsen 2012 ) Marja Hynninen: Ei sidonnaisuuksia KIRJALLISUUTTA 1. Whitlock EL, Feiner JR, Chen LL. Perioperative mortality, 2010 to 2014: a retrospective cohort study using the National Anesthesia Clinical Outcomes Registry. Anesthesiology 2015;123: Pearse RM, Moreno RP, Bauer P, ym. European Surgical Outcomes Study (EuSOS) group for the trials groups of the European Society of Intensive Care Medicine and the European Society of Anaesthesiology. Mortality after surgery in Europe: a 7 day cohort study. Lancet 2012;380: Toner A, Hamilton M. The long-term effects of postoperative complications. Curr Opin Crit Care 2013;19: Pearse RM, Harrison DA, James P, ym. Identification and characterisation of the high-risk surgical population in the United Kingdom. Crit Care 2006;10:R Talmor D, Kelly B. How to better identify patients at high risk of postoperative complications? Curr Opin Crit Care 2017;23: Sobol JB, Wunsch H. Triage of high-risk surgical patients for intensive care. Crit Care 2011;15: Pelosi P, Gama de Abreu M. Good things come in threes: prevention, early recognition and treatment of organ dysfunction to improve postoperative outcome. Curr Opin Crit Care 2016;22: Leikkausta edeltävä arviointi. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2014 [päivitetty ]. 9. Hamilton MA, Cecconi M, Rhodes A. A systematic review and meta-analysis on the use of preemptive hemodynamic intervention to improve postoperative outcomes in moderate and high-risk surgical patients. Anesth Analg 2011; 112: Sartelli M, Chichom-Mefire A, Labricciosa FM, ym. The management of intra-abdominal infections from a global perspective: 2017 WSES guidelines for management of intra-abdominal infections. World J Emerg Surg 2017;12: Stephens RS, Whitman GJ. Postoperative critical care of the adult cardiac surgical patient. Part I: routine postoperative care. Crit Care Med 2015;43: Stephens RS, Whitman GJ. Postoperative critical care of the adult cardiac surgical patient: part II: procedure-specific considerations, management of complications, and quality improvement. Crit Care Med 2015;43: Stocchetti N, Maas AI. Traumatic intracranial hypertension. N Engl J Med 2014; 370: Gillies MA, Power GS, Harrison DA, ym. Regional variation in critical care provision and outcome after high-risk surgery. Intensive Care Med 2015;41: Rhodes A, Ferdinande P, Flaatten H, ym. The variability of critical care bed numbers in Europe. Intensive Care Med 2012;38: Wunsch H, Gershengorn HB, Cooke CR, ym. Use of intensive care services for medicare beneficiaries undergoing major surgical procedures. Anesthesiology 2016; 124: Gillies MA, Pearse RM. Intensive care after high-risk surgery: what s in a name? Anesthesiology 2016;124: Ghaffar S, Pearse RM, Gillies MA. ICU admission after surgery: who benefits? Curr Opin Crit Care 2017;23: Lobo SM, Mendes CL, Rezende E. Optimizing perioperative hemodynamics: what is new?curr Opin Crit Care 2013;19: Rhodes A, Evans LE, Alhazzani W, ym. Surviving sepsis campaign: international guidelines for management of sepsis and septic shock: Intensive Care Med 2017;43: Ghaferi AA, Birkmeyer JD, Dimick JB. Complications, failure to rescue, and mortality with major inpatient surgery in medicare patients. Ann Surg 2009; 250: Varpula T, Uusaro A, Ala-Kokko T, ym. Tehohoidon toimintakokonaisuus erikoissairaanhoidossa. Suom Lääkäril 2007; 12: Gillies MA, Sander M, Shaw A, ym. Current research priorities in perioperative intensive care medicine. Intensive Care Med 2017;43: SUMMARY Postoperative intensive and high dependency care Although high-risk patients are a minority of all patients undergoing surgery, this group is affected by the majority of all post-operative complications and mortality. Postoperative intensive and high dependency care are aimed at stabilizing the disturbances of organ function that have arisen prior to or during the operation, and treating any organ dysfunction that have already taken place. Owing to the limited resources and the number of intensive care beds, the chain of care should be able to identify those patients who are at greatest risk after the surgery and will benefit most from intensive care. This requires seamless co-operation and good communication between surgeons, anesthesiologists and intensive care physicians involved in the treatment of risk patients. In the future, increasingly extensive surgical procedures will be conducted for older patients with multiple comorbidities, further emphasizing the importance of proper functioning of the complete perioperative chain of care for risk patients. J. Koskenkari ja M. Hynninen 214
Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS
Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,
EWS- kriteerit ja niiden vaikutus, romahtavan potilaan tunnistaminen. Kliininen osaaja koulutus Heidi Rantala
EWS- kriteerit ja niiden vaikutus, romahtavan potilaan tunnistaminen Kliininen osaaja koulutus 20.4.2017 Heidi Rantala Taustaa Australiassa perustettiin 1990 luvulla ensimmäinen sairaalansisäinen ensihoitotiimi
Toiminnan kehitys ja järjestelyt
Sisällys Toiminnan kehitys ja järjestelyt 1. Anestesian, tehohoidon, ensihoidon ja kivunhoidon järjestely 11 2. Anestesiologian ja tehohoidon osasto sairaalassa 23 3. Suomalaiset ja eurooppalaiset anestesiatoimintaa
VANHUS JA LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI
VANHUS JA LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI Käypä hoito : Leikkausriskin arvio tulee aloittaa jo perusterveydenhuollossa Anestesiariskiluokitus (ASA-luokitus) Päivitetyt esimerkit hyväksy.y Amerikan anestesiologiyhdistyksen
Mikä on tehohoitolääkäreiden tarve teho-osastoilla? Tehohoitolääkärien määrän vaikutusta potilasturvallisuuteen ei ole juuri tutkittu.
Ari Uusaro Dosentti, apulaisylilääkäri, MHSc (epidemiologia) KYS, Tehohoidon osasto ari.uusaro[a]kuh.fi Tero Ala-Kokko professori (oa., ma.), osastonylilääkäri OYS, Anestesia ja tehohoito, Tehohoidon toimialue
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti?
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Antti Haavisto antti.haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala 26.4.2012 Preoperatiiviset tutkimukset Lab päiväkirurgiassa Onko mahdollista vähentää
LEIKOPÄIKILYHKI. Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 18.09.2014. Ulla Keränen LT, Kir.ylilääkäri, Oper.ty.johtaja HUS, Hyvinkää
LEIKOPÄIKILYHKI Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 18.09.2014 Ulla Keränen LT, Kir.ylilääkäri, Oper.ty.johtaja HUS, Hyvinkää Ulla Keränen Sidonnaisuudet: HUS - Hyvinkää - Operatiivisen tulosyksikön
Voivatko kaikki potilaat olla LEIKO -potilaita. Heikki Vääräniemi KSKS, Jyväskylä
Voivatko kaikki potilaat olla LEIKO -potilaita Heikki Vääräniemi KSKS, Jyväskylä Leikopotilas ja preoperatiivinen anestesiapoliklinikka Heikki Vääräniemi KSKS, Jyväskylä The impact of a consultant anaesthetist
Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS
Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Sisältö / Kohdunpoiston Komplikaatiot Insidenssi ja kehitys Suomessa Vaikuttavat tekijät: Gynekologisen
IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS
IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS Yleistä Yli 80-vuotiaiden 5-vuotiselossaoloennuste on 73 % (Tilastokeskus) Sairauksien
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES
Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa
Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja
Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisy Tavoitteena on lisätä potilaan omaa toimintaa (EU 2009, WHO 2009,WHO 2011) Infektioiden
Leikkauspotilaan hoitopolku uudistuu KYS:n Kaarisairaalassa
Tadeusz Musialowicz LT, erikoislääkäri KYS, Anestesia ja leikkaustoiminta tadeusz.musialowicz[a]kuh.fi Tero Martikainen LT, erikoislääkäri KYS, Anestesia ja leikkaustoiminta tero.martikainen[a]kuh.fi Leikkauspotilaan
Perioperatiivisen homeostaasin merkitys SSI estossa
Perioperatiivisen homeostaasin merkitys SSI estossa Arto Rantala Dosentti, vastaava ylilääkäri Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka TYKS 41. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 10.3. Leikkausalueen
Suomalainen Elvytyksen Käypä hoito -suosituksen
ICU Outreach kurkottaa pitkälle paraneeko potilasturvallisuus? Joonas Tirkkonen, Ann-Mari Lehtinen ja Sanna Hoppu Sairaalapotilaiden äkilliset sydänpysähdykset eivät tapahdu odottamatta ja yllättäen, kuten
YLLÄTTÄVÄ HÄTÄTILANNE OSASTOLLA
YLLÄTTÄVÄ HÄTÄTILANNE OSASTOLLA - Vai voitaisiinko sitä ennakoida? Petra Kupari, apulaisosastonhoitaja/ensihoitaja YAMK, Malmi PPKL Helsinki 26.10.2016 PERUSELINTOIMINTOJEN HÄIRIÖ MITEN TUNNISTAA VAARAN
Palveluiden systemaattinen kehittäminen alueellisena yhteistyönä. Kriittisesti sairaan potilaan hoitoketju Pohjois-Suomessa
Palveluiden systemaattinen kehittäminen alueellisena yhteistyönä Kriittisesti sairaan potilaan hoitoketju Pohjois-Suomessa 1 Toiminnan kehittämisen lähtökohta OYS ERVA alueella: Kansalliseen terveyshankkeeseen
LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma
LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170
Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana
Vanhus päivystyspotilaana 1 Perustieto Päivystyksen käytön perusteet Esitiedot Mitä tehdä ennen konsultaatiota? Mitä mukaan päivystykseen Milloin päivystykseen ja milloin ei? Edut ja haitat Syventävätieto
Feokromosytoomapotilaan anestesia
Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia
Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli -
Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli - Eero Vuorinen, oyl Anestesiologian erikoislääkäri Kivun hoidon ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys EKSOTE/CAREA PALLIATIIVINEN HOITO European
LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO
LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO
Pulmonaali hypertensio perioperatiivinen hoito. Markku Salmenperä Angiologiayhdistys 1.4.2011
Pulmonaali hypertensio perioperatiivinen hoito Markku Salmenperä Angiologiayhdistys 1.4.2011 Pulmonaalihypertensio perioperatiivisena haasteena PAH potilaan kirurgia Koholla oleva keuhkoverenkierron vastus
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP
Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka
HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism
HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings
Aorttaläppäsairauksien hoito katetritekniikalla
Aorttaläppäsairauksien hoito katetritekniikalla Osastonylilääkäri Sydänyksikkö, KSSHP Aorttastenoosi * Prevalenssi yli 75 v 3% (Bach ym.) * Yli 80 v leikkauskuolleisuus 5,8-6,7% (Vasquez ym. N =13000)
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali Olli Väisänen, LT Anestesiologian erikoislääkäri Lääketietellinen johtaja, yliopettaja Arcada Vammapotilaan hoitopolku Potilaan prehospitaalinen
Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)
Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,
Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä
Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen
Vastasyntyneen ECMO-hoidon (ECMO = veren kehonulkoinen happeuttaminen; engl. extracorporeal membrane oxygention) vaikuttavuus
Finohtan nopea vastaus 1(2) Jaana Leipälä 2011 Vastasyntyneen ECMO-hoidon (ECMO = veren kehonulkoinen happeuttaminen; engl. extracorporeal membrane oxygention) vaikuttavuus Tausta Kysely Vaasan keskussairaalasta
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Anemia on yleisintä ikääntyneessä
Leena Vikatmaa LT, erikoislääkäri Hyks, ATEK, Meilahden sairaalan leikkausosasto leena.vikatmaa[a]hus.fi Preoperatiivisen anemian vaikutus leikkauksesta selviytymiseen Leikkausta edeltävä anemia heikentää
Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen
Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen INTO-päivät, 6.11.2018 Dipoli Kaisa Huotari LT, Infektiolääkäri HUS, Tulehduskeskus, Peijaksen sairaala Tässä esityksessä jätän vähemmälle
Epidemioihin valmistautuminen tehohoidossa tehohoidon resurssit poikkeustilanteissa
Epidemioihin valmistautuminen tehohoidossa tehohoidon resurssit poikkeustilanteissa Tero Ala-Kokko oyl., prof. (ma.oa.) OYS/Tehohoito OY/Tehohoitolääketiede Tehohoidon erityispiirteet Valmiiksi korkean
IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen
IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Yleislääkäripäivät 29.11.2018 LL Kati Auvinen MIKSI LÄÄKITYKSIÄ TÄYTYY ARVIOIDA? sosteri.fi 2 TAUSTAA Väestön ikääntyminen ja palvelujen tarpeen kasvu on
Kuuluuko potilaan ääni tehohoidossa?
Kuuluuko potilaan ääni tehohoidossa? Reino Pöyhiä Dosentti, osaston ylilääkäri ATEK, HYKS Kivunhoidon, sydänanestesian ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyydet Suomi: historia 1982 lääkintöhallitus:
Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa
Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen keinot leikkausriskin arvioinnissa Kirsi Timonen, dos. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Keski-Suomen shp kirsi.timonen@ksshp.fi, Sidonnaisuudet
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide?
Intubaatio ensihoidossa hengenvaarallinen toimenpide? Timo Jama Anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen, päivystyslääketieteen sekä sukellus- ja ylipainelääketieteen
8.4.2016 Sanna Kallankari Osastonhoitaja
8.4.2016 Sanna Kallankari Osastonhoitaja Päivystyksen triage Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi Hoidon porrastus Oikea potilas oikeassa paikassa TK, ESH Tunnistetaan päivystyshoitoa vaativat potilaat
Potilasturvallisuushankkeiden vaikutukset TYKS:n kirurgian klinikassa
Potilasturvallisuushankkeiden vaikutukset TYKS:n kirurgian klinikassa Tuija S. Ikonen, Karolina Peltomaa, Saila Kauhanen, Riikka Karineva, Timo Savunen Taustaa 2000-luvun alussa TYKS:n kirurgian klinikassa
Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta ja raportointi
Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta ja raportointi Pekka Ylipalosaari infektiolääkäri OYS/infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue 21.5.2015 Mikä on hoitoon liittyvä infektio? paikallinen
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Miten tunnistan vakavasti sairaan. Risto Hannula Anestesiologian ja tehohoidon el Ylilääkäri KPKS:n yhteispäivystys, Soite
Miten tunnistan vakavasti sairaan Risto Hannula Anestesiologian ja tehohoidon el Ylilääkäri KPKS:n yhteispäivystys, Soite Sidonnaisuudet 17.12.18 2 Tunnistamiseen liittyvää ohjeistoa Yhtenäiset päivystyshoidon
FINPOP- katsaus. GKS Nina Mattsson El, Oyl K- HKS
FINPOP- katsaus GKS 23.9.2016 Nina Mattsson El, Oyl K- HKS FINPOP 2015 Finnish National Survey of Pelvic Organ Prolapse Surgery Selvittää gynekologisten laskeumaleikkausten 1) indikaatiot, 2) leikkausmenetelmät,
KIVUN HOITOTYÖN YDINTOIMINNOT (CARE BUNDLE) SATU RAUTA, ESH, TTM, HOITOTYÖN KLIININEN ASIANTUNTIJA / HUS HYKS ATEK
KIVUN HOITOTYÖN YDINTOIMINNOT (CARE BUNDLE) SATU RAUTA, ESH, TTM, HOITOTYÖN KLIININEN ASIANTUNTIJA / HUS HYKS ATEK TYÖRYHMÄN JÄSENET HYKS: Kliiniset asiantuntijat Tiina Saloranta (Vatsakeskus) Marita Ritmala-Castrén
Sydämensiirtojen tulokset ja pullonkaulat
LUKU 3 Sydämensiirtojen tulokset ja pullonkaulat KARL LEMSTRÖM JANNE J. JOKINEN JYRI LOMMI JORMA SIPPONEN Johdanto Sydämensiirtojen määrää olisi Suomessa mahdollista lisätä, ja näin tulisikin mitä pikimmin
Päiväkirurgisen potilaan preoperatiivinen arvio / tutkimukset
Päiväkirurgisen potilaan preoperatiivinen arvio / tutkimukset Antti Haavisto antti.haavisto haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala Operatiiviset päivp ivät 25.11.2010 Leikkausta edeltävä arviointi
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
1 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu päivänä kuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti
RRS - Rapid Response System
RRS - Rapid Response System Päivystys 2016 Protokollat käytätkö vai sävellätkö Jarmo Hiekkataipale Osastonhoitaja Anestesia ja Leikkaustoiminta KSSHP Tavoite Sairaalaan sisäänotetut potilaat olettavat,
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston
LeTe Leikkaus- ja tehohoito 2009. Kari Haukipuro, yl, tyj
LeTe Leikkaus- ja tehohoito 2009 Kari Haukipuro, yl, tyj 21: LeTe 3 vastuualuetta 210 Tutkimus- ja kehitys Infektiontorjunta Tietopalvelut Kokeellinen kirurgia 211 Anestesia Anestesia (koko talon anestesia
Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla. Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala
Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala Töölön sairaalan osasto 2 on 25- paikkainen vuodeosasto, jonka erikoisalana on
Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset
Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Teijo Saari, LT, Dos. Kliininen opettaja, erikoislääkäri Anestesiologia ja tehohoito/turun yliopisto teisaa@utu.fi Ennen anesteetteja, muistin virkistämiseksi
PÄIVÄKIRURGIA Alueellinen koulutustilaisuus VSSHP Tuula Manner TOTEK
PÄIVÄKIRURGIA Alueellinen koulutustilaisuus VSSHP 12.12.2016 Tuula Manner TOTEK Päiväkirurgia Päiväkirurginen toimenpide tehdään leikkaussalissa, ja se edellyttää laskimosedaatiota, yleisanestesiaa tai
Mihin elämäntapoihin tulisi kiinnittää huomiota ennen leikkausta?
Mihin elämäntapoihin tulisi kiinnittää huomiota ennen leikkausta? Perustietoa ja suosituksia Porvoon sairaalassa leikattaville Kimmo Halonen Salute 06.02.2015 Elämäntavat ennen leikkausta potilaan elämäntavoilla
Miten standardit liittyvät palveluihin? Kimmo Konkarikoski / Standardisointipäällikkö
Miten standardit liittyvät palveluihin? Kimmo Konkarikoski / Standardisointipäällikkö Miten standardit liittyvät palveluihin? Palvelustandardit Mitä standardisoidaan? Vanhustenpalvelut Ikääntyvä yhteiskunta
PÄIVÄKIRURGISEN POTILAAN HOIDON JATKUVUUS MARJA RENHOLM JOHTAVA YLIHOITAJA, HYKS AKUUTTI, HUS
PÄIVÄKIRURGISEN POTILAAN HOIDON JATKUVUUS MARJA RENHOLM JOHTAVA YLIHOITAJA, HYKS AKUUTTI, HUS TUTKIMUKSEN TAUSTA Päiväkirurginen hoito on lisääntynyt viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Tämä tuonut tarpeita
Pioglitazone Actavis
Tutustu Pioglitazone Actavis -valmisteyhteenvetoon ennen lääkkeen määräämistä Hoidollisten riskien minimointiohje Pioglitazone Actavis 15 mg ja 30 mg tabletit Päivitetty viimeksi 10/2018 Pioglitazone minimointiohje
Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski
+ Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen
Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)
1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015
Vakava kausi-influenssa. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013
Vakava kausi-influenssa Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013 Mikä on influenssa Influenssavirusten (influenssa A tai influenssa B) aiheuttama äkillinen ylempien
VERITURVATOIMINTA Johanna Wiksten ja Susanna Sainio
VERITURVATOIMINTA 2015 19.5.2016 Johanna Wiksten ja Susanna Sainio Lukuja/vuosi 221 000 verenluovutusta 284 000 myytyä veri- ja jääplasmavalmistetta ~ 50 000 potilasta saa verivalmisteita ~ 250 haittareaktiota
Mitä uutta sepsiksen biomarkkereista? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS Infektioyksikkö
Mitä uutta sepsiksen biomarkkereista? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS Infektioyksikkö Mitä kaikkea me vaadimme hyvältä sepsiksen biomarkkerilta? Ennustetta parantavan hoidon
Päivystysasetus. STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä - Voimaan 1.1.2015 / 1.1.
Päivystysasetus STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä - Voimaan 1.1.2015 / 1.1.2017 Yleiset säännökset Kiireellistä hoitoa oltava saatavilla
Miksi käyttää leikkaustiimin tarkistuslistaa
Miksi käyttää leikkaustiimin tarkistuslistaa GKS 10-vuotiskoulutuspäivät Biomedicum 23.9.2010 Karin Blomgren LT, knk-el HYKS, korvaklinikka Sidonnaisuudet Kansainvälinen koulutusmatka Synthes GSK Luennoitsija
Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä
Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä 23.3.2017 Luentopalkkioita Santen Konsulttipalkkioita Bayer Abbvie Kongressimatkoja Bayer Abbvie Allergan
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
Lataa Sydänpysähdyksestä elvytetyn potilaan tehohoito - Tuomas Oksanen
Lataa Sydänpysähdyksestä elvytetyn potilaan tehohoito - Tuomas Oksanen Lataa Kirjailija: Tuomas Oksanen ISBN: 9789529995547 Sivumäärä: 140 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.10 Mb Tavoitteet Sydänpysähdyksestä
Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon
LEIKKAUSALUEEN INFEKTIOT
Milloin pitää olla huolissaan ja mitä voi tehdä? LEIKKAUSALUEEN INFEKTIOT 27.3.2019 Infektiolääkäri Kaisa Huotari, HUS, Peijaksen sairaala Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät, Jyväskylä LEIKKAUSALUEEN
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon
Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu referral-menettelyn tuloksena. Jäsenvaltion
ELÄMÄN ILTA JA HOIDON RAJAT
ELÄMÄN ILTA JA HOIDON RAJAT VANHUSTEN TEHOHOITOON LIITTYVÄT EETTISET KYSYMYKSET Eettinen foorumi 1.10.2018 Matti Reinikainen Teho-osaston ylilääkäri, Pohjois-Karjalan keskussairaala Suomen Tehohoitoyhdistyksen
Lataa Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Lataa
Lataa Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito Lataa ISBN: 9789516565357 Sivumäärä: 336 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.78 Mb Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito -kirjassa kuvataan peruselintoimintojen
PÄIVÄKIRURGINEN HOITOTYÖ
PÄIVÄKIRURGINEN HOITOTYÖ MITÄ ON PÄIVÄKIRURGINEN HOITOTYÖ? MITÄ ON PÄIKI? Suunniteltu eli elektiivinen Tulee aamulla ja kotiutuu samana päivänä Sairaalassa olo aika korkeintaan 12h esim. Polikliiniset
Haasteet hyvinvointirakentamisessa -mistä kaivataan vielä tietoa
Haasteet hyvinvointirakentamisessa -mistä kaivataan vielä tietoa Heikki Korvenranta 18.5.2010 lääkäri, VSSHP Oma kokemus: TYKSin T-sairaala T1 valmistui 2003 (45 M ) syöpätaudit, allergiayksikkö ihotaudit
Simulaatio opetusmenetelmänämiten voin käyttää? Kirsimarja Metsävainio Erikoislääkäri, kliininen opettaja KYS Anestesiologian ja tehohoidon klinikka
Simulaatio opetusmenetelmänämiten voin käyttää? Kirsimarja Metsävainio Erikoislääkäri, kliininen opettaja KYS Anestesiologian ja tehohoidon klinikka Miksi simulaatiot? Hätätilanteita ei voi tosielämässä
I Käytännön työpaikkakoulutus
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ ANESTESIOLOGIA JA TEHOHOITO TEHOHOITOLÄÄKETIEDE Vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Anne Kuitunen I Käytännön työpaikkakoulutus Palvelu päätoimisena tehohoitolääkärinä:
Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja
Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka tänään Tarjoamme palveluita viidellä eri vastuualueella: Lasten ja nuorten veri- ja
Anestesiasairaanhoitajan työnkuva ja perehdytys Meilahden sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastolla
Anestesiasairaanhoitajan työnkuva ja perehdytys Meilahden sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastolla Aoh, sh Satu Poikajärvi 8.10.2010 Valtakunnalliset anestesiasairaanhoitajien syysopintopäivät, Turku
Preoperatiivinen ravitsemus
Preoperatiivinen ravitsemus Ravitsemusseminaari 11.1.2018 Anne Pohju, laill.ravitsemusterapeutti, TtM HYKS Sisätaudit ja kuntoutus Leikkausta edeltävä arviointi. Käypä Hoito suositus 2014. Optimoidun toipumisen
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART
KIRURGISEN POTILAAN HENGITYKSEN JA VERENKIERRON TURVAAMINEN KIRJALLISUUSKATSAUS
KIRURGISEN POTILAAN HENGITYKSEN JA VERENKIERRON TURVAAMINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Dagmar Salvik ja Emilia Halhul Opinnäytetyö, syksy 2014 Diakonia-ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä
23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg
Laparoskopia raskauden aikana el Reita Nyberg Naistentautien ja synnytysten vastuualue, TAYS Taustaa 1 odottaja / 500-635 tarvitsee vatsan alueen kirurgiaa muusta kuin obstetrisesta syystä appendisiitti,
Noona osana potilaan syövän hoitoa
Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän
Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008
Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä
Muuttuva toimintaympäristö: tele-tehohoidon vaatimukset järjestelmille ja sairaanhoitajan osaamiselle
Muuttuva toimintaympäristö: tele-tehohoidon vaatimukset järjestelmille ja sairaanhoitajan osaamiselle Sairaanhoitaja koulutuksen 120v juhlakonferenssi Ylihoitaja Merja Meriläinen, sh, TtT merja.merilainen@ppshp.fi
MITEN LEIKO -TOIMINTA MUUTTAA
MITEN LEIKO -TOIMINTA MUUTTAA LEIKKAUSSALIN TOIMINTAA SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 23.04.2010 JYVÄSKYLÄ FROM HOME TO OPERATION Harri Tohmo, LT, MBA Ylilääkäri, Anestesiologian ja tehohoidon
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?
Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin
Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus
Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Risto Raivio Itäisen alueen ylilääkäri Valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sidonnaisuudet
Vaasan shp:n lastentautien ylilääkäri Tarja Holmilta tullut ehdotus:
Vaasan shp:n lastentautien ylilääkäri Tarja Holmilta tullut ehdotus: Palaute tai ehdotus: Vastasyntyneen vaikeasti sairaan lähettäminen ECMO-centeriin ulkomaille: kriteerit lähettämisestä, kuka päättää
MET-toiminta TAYS:ssa 1.1. - 30.4.2013 - Päivystyspotilaan riski vitaalielintoimintojen häiriölle
MET-toiminta TAYS:ssa 1.1. - 30.4.2013 - Päivystyspotilaan riski vitaalielintoimintojen häiriölle Tiina Parkkinen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Helmikuu