Finanssikriisin vaikutukset Euroopan maiden eläkejärjestelmiin
|
|
- Olavi Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 1 (10) Finanssikriisin vaikutukset Euroopan maiden eläkejärjestelmiin Tässä muistiossa tehdään yleiskatsaus, miten finanssikriisi on vaikuttanut muutamien Euroopan maiden eläkejärjestelmiin ja mihin toimenpiteisiin näissä maissa on ryhdytty kriisin vaikutusten lieventämiseksi. Muistiossa täydennetään ja päivitetään joulukuussa 2008 tehtyä katsausta aiheeseen 1. Viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna finanssikriisi on laajentunut maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi ja toteutetut sekä suunnitellut toimenpiteet eläkejärjestelmien rahoitustilanteen parantamiseksi ovat selvemmin nähtävissä. OECDmaiden eläkerahastojen reaalituotot olivat vuonna 2008 keskimäärin 23 % miinuksella (ks. kuvio 1). Alhaisimmat tuotot on saatu niissä maissa, joissa on sijoitettu eniten osakkeisiin. Suhteellisesti suurimman tappion kärsi Irlanti, missä keskimääräinen osakepaino oli OECDvertailun korkein (>60 %). Suomessa työeläkevarojen vuosituotto oli noin 19 prosenttia. Kuvio 1. Eläkerahastojen reaalituottoja OECDmaissa vuonna 2008, %. Lähde: OECD, Pensions at Glance 2009 Rahastojen arvon väheneminen on asettanut ahtaalle monet rahastoivat eläkejärjestelmät. Toistaiseksi finanssikriisistä ovat kärsineet eniten eläkejärjestelmät, joiden lähtökohtaisena toimintaa ohjaavina sääntöinä ovat vaatimukset täysin rahastoiduista eläkevastuista. EUmaista esimerkiksi Alankomaissa, Britanniassa, Irlannissa ja Sveitsissä monet lisäeläkerahastoista ovat tällä hetkellä alijäämäisiä eivätkä täytä niille asetettuja sääntöjä vakavaraisuudesta. Etuusperusteisissa täysin rahastoivissa eläkejärjestelmissä, joissa etuus on määritelty etukäteen, rahastojen arvon lasku näkyy maksutason nousuna ja sovellettavien eläkeindeksien heikennyksenä. Esimerkiksi Alankomaissa eläkerahaston taloudellinen tila vaikuttaa sekä maksuun että eläkkeiden tarkistuksiin. Lisäksi monissa maissa etuusperusteisia lisäeläkejärjestelmiä on suljettu tai muunnettu maksuperusteisiksi. Tämä kehitys on ollut selkeästi nähtävissä jo ennen finanssikriisiä. 1 Finanssikriisin vaikutuksista muiden maiden eläkejärjestelmiin. Mika Vidlund. ETK/SU. Muistio
2 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 2 (10) Maksuperusteisissa järjestelmissä, joissa eläke määräytyy maksettujen maksujen ja niille saatujen tuottojen perusteella, sijoitustuotot vaikuttavat suoraan eläkkeen tasoon. Esimerkiksi Ruotsin lakisääteisessä työeläkejärjestelmässä vakuutetun omaan sijoitusvalintaan perustuva yksilöllinen rahastoeläke on täysin riippuvainen sijoitusmarkkinoiden kehityksestä. Ruotsi on yksi niitä harvoja maita, joissa rahastot vaikuttavat myös jakojärjestelmäperiaatteella rahoitettavaan osaan työeläkkeestä. Ruotsissa finanssikriisi leikkaa lakisääteisiä työeläkkeitä Ruotsissa lakisääteinen työeläkejärjestelmä määräytyy maksuperusteisesti. Vaikka työeläkejärjestelmästä vain osa (rahastoeläke) määräytyy suoraan rahastomarkkinoilla, vaikuttaa kriisi ja puskurirahastojen arvon aleneminen myös jakojärjestelmäperiaatteella rahoitettavaan työeläkkeen osaan, ns. ansaintaeläkkeeseen. Tämä tapahtuu soveltamalla indeksiä, joka perustuu vanhuuseläkejärjestelmän tulojen ja menojen väliseen tasapainoon. Puskurirahastojen (APrahastot) markkinaarvo väheni noin 22 prosenttia vuonna 2008, jonka seurauksena järjestelmä kääntyi noin 3,3 prosenttia alijäämäiseksi. Järjestelmän maksutulojen ja varallisuuden suhdetta eläkevastuisiin kuvaava tasapainoluku painui ensimmäistä kertaa alle yhden (0,9672) (ks. taulukko 1). Tasapainoluvulla on merkitystä eläkkeiden indeksikorotuksiin. Työeläkkeiden indeksoinnissa tulee vuonna 2010 sovellettavaksi ansiokehitystä seuraavan tuloindeksin sijaan indeksikorotuksia jarruttava ja järjestelmän tasapainon palauttava tasapainoindeksi, joka huomioi tuloindeksistä tasapainoluvun osoittaman suhteellisen osuuden. Taulukko 1. Ruotsin työeläkejärjestelmän tulojen ja menojen (mrd. SEK) sekä tasapainoluvun kehitys vuosina Puskurirahastot* Vanhuuseläkemaksutulo Tulot yhteensä Vastuuvelka Yli /alijäämä Tasapainoluku 0,9672 1,0026 1,0149 1,0044 1,0014 1,0097 1,0105 1,03 *1.4. ja 6. APrahasto Lähde: Försäkringskassan Järjestelmän alijäämän (243 mrd. SEK) korjaamiseksi eläkkeitä tulisi siis leikata ensimmäisen kerran vuonna Kyseiselle vuodelle ja vuodelle 2011 tasapainoluku indikoi 3,5 4,0 %:n eläkkeiden leikkaustarvetta järjestelmän taloudellisen tasapainon palauttamiseksi. Kriisin realisoituminen eläkkeiden tason leikkauksina on käynnistänyt poliittisen keskustelun erilaisista toimenpiteistä eläkevähennyksen kompensoimiseksi. Esillä ovat olleet niin verotukselliset muutokset kuin järjestelmän tukeminen siirtämällä valtion varoja eläkerahastoihin. Keskustelua ovat osaltaan vauhdittamassa vuoden 2010 eduskuntavaalit. Tällä hetkellä konkreettisiin toimiin on johtanut ehdotus indeksin lieventämisestä sen määräytymisperusteita muuttamalla. Vakuutuskassa on alkuvuodesta ilmestyneessä selvityksessään 2 selvittänyt mahdollisuuksia muuttaa tasapainoluvun laskentamallia, jotta nykyisen mallin mukaisilta eläkkeiden voimakkailta vuosivaihteluilta vältyttäisiin. Vakuutuskassa laski nykyisin voimassa olevan mallin rinnalle kaksi ensisijaista vaihtoehtomallia. Ensimmäiseksi vertailuvaihtoehdoksi valittiin laskentamalli, jossa APrahastojen markkinaarvo määräytyisi 3 vuoden keskiarvona nykyisen 1 vuoden sijasta. Toiseksi vertailuvaihtoehdoksi otettiin malli, jossa tasapainoluvun sallittaisiin vaihdella + 1,5 % ja 1,5 % putkessa kolmen vuoden aikajaksolla. Raportissa vakuutuskassa käsitteli myös mahdollisuuden nostaa ansaintaeläkkeisiin menevää eläkemaksua 0,5 prosenttiyksiköllä 16,5 %:iin, jolloin rahastoeläkkeen osuus 18,5 %:n kokonaismaksusta olisi 2 prosenttiyksikköä. Kyseinen jako oli voimassa vuosina Försäkringskassan. Analys av balanstalets konstruktion och funktion. Svar på regeringsuppdrag
3 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 3 (10) Vakuutuskassan mukaan mikään esitetyistä vaihtoehdoista ei ole nykyistä parempi: Balanstalet är en väsentlig del av pensionssystemet som analyserades genomgripande när systemet utformades. Utjämningar gör, oavsett utformning, att dess funktion riskerar att försämras. Därför bör tekniska justeringar göras med stor försiktighet. Vakuutuskassan mukaan tasapainoluvun vaikutuksen jakaminen useammalle vuodelle lieventää shokkivaikutusta ja tuottaa eläkeläisille tasaisemman tulokehityksen. Sen sijaan eläkejärjestelmän taloudellisen tasapainon saavuttaminen kestää pidempään nykyiseen verrattuna. Lisäksi eläkeläisten tulokehitys jää jälkeen työssäkäyvästä väestön osasta, kun indeksointi jatkaa tuloindeksiä matalammalla tasolla useamman vuoden ajan. Vakuutuskassan mukaan alijäämän kompensoiminen ja lykkääminen ajassa eteenpäin heikentää sukupolvien välistä tasaarvoa. Taulukossa 2 on esitetty laskentamallien vaikutukset ansaintaeläkkeeseen. Hallitus on eduskunnalle jättämässä esityksessään (Regeringens proposition 2008/09:219 3 ) päätynyt vaihtoehtoon, jossa APrahastojen markkinaarvo määräytyy 3 vuoden keskiarvon perusteella. Lakimuutos tulee voimaan ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran tasapainolukua vuodelle 2010 määrättäessä. Taulukko 2. Tasapainoluvun eri mallien vaikutus ansaintaeläkkeeseen (sopeutusindeksiin*), prosenttia (nimellismuutos). Sopeutusindeksin muutos: Ilman tasapainolukua 1,6 2,8 4,5 0,2 1,3 2,2 2,2 2,2 1,5 Nykyinen laskenta 3,5 4,0 0,2 3,7 3,3 0,1 3 vuoden rahastojen kes 2,0 4,3 0,8 2,3 2,9 0,4 kiarvolla Tasapainoluku rajaarvoin /+ 1,0 %yks. /+ 1,5 %yks. 1,2 1,7 Inflaatio, vuosikeskiarvo 0,8 1,7 2,8 2,0 2,0 * Maksussa olevia ansaintaeläkkeitä ja vanhan järjestelmän lisäeläkkeitä (ATP) tarkistetaan ns. sopeutusindeksillä (följsamhetsindex). Sopeutusindeksi lasketaan tuloindeksin (inkomstindex) vuosimuutoksen perusteella niin, että muutoksesta vähennetään oletettu kiinteä 1,6 prosenttiyksikön reaalipalkkakehitys. 0,3 0,2 1,1 0,6 1,2 0,7 1,2 0,7 0,5 0,0 Rahastoeläkejärjestelmästä negatiivista tuottoa Ruotsin työeläkejärjestelmän täysin rahastoidun osan, rahastoeläkkeen määrä on täysin riippuvainen sijoitusmarkkinoiden kehityksestä. Vakuutetulla on mahdollisuus sijoittaa 2,5 prosenttia ansiokaton (n e/kk) alittavasta tulon osasta enintään viiteen valitsemaansa rahastoon. Enimmillään vakuutettu voi sijoittaa noin 900 euroa vuonna Mikäli vakuutettu ei tee valintaa, sijoitetaan varat valtiollisen rahastoyhtiön (AP7.rahasto) hallinnoimaan Premiesparfondeniin, mikä on markkinaarvoltaan suurin rahasto tällä hetkellä. Vakuutetuilla on vuodesta 2000 ollut mahdollista sijoittaa rahastoeläkevarojaan haluamiinsa rahastoihin. Rahastoeläkemaksuja on tosin peritty jo vuodesta 1995 alkaen. Vajaan kymmenen olemassaolovuoden aikana järjestelmä on kokenut kaksi voimakasta laskusuhdannetta. Näistä ensimmäinen tuli heti järjestelmän käynnistyttyä ITosakkeiden arvon romahduksen myötä ja nyt sijoitusten arvo on alentunut finanssikriisin seurauksena. Viime vuosi oli historian synkin. Rahastoeläkejärjestelmän keskimääräinen vuosituotto oli 34,5 % (kaikki rahastot) vuonna Oletusrahaston (AP7.rahasto) vuosituotto oli 36,2 %. Vuoden lopussa rahastojen markkinaarvo oli PPM:n tilastojen mukaan 230 mrd. kruunua, kun vuoden 2007 lopussa rahastojen arvo oli 308 mrd. kruunua. Rahastoeläkejärjestelmässä sijoitusten osakepaino on ollut prosenttia (PPM). 3 Regeringens proposition 2008/09:219. Utjämnat värde för buffertfonden vid beräkning av balanstalet.
4 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 4 (10) Kuvio 2. PPMrahastojen ja Premiesparfondenin vuosituotto ja (PPMindex, aikapainotettu). 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % PPMrahastojen vuosituotto Premiesparfondenin vuosituotto Lähde: PPM Keskimääräinen (pääomapainotettu) vuosituotto oli negatiivinen (0,8 prosenttia), kun tarkastellaan tuottokehitystä järjestelmän alkuvaiheista lähtien vuoden 2008 loppuun. Tilanne on jonkin verran parantunut sijoitusten lähdettyä kasvuun alkuvuodesta. Keskimääräinen vuosituotto on viimeisimmän tilastotiedon mukaan noussut +1,1 %:iin (ks. kuvio 3). Kuvio 3. PPMrahastojen keskimääräinen pääomapainotettu (IRR) vuosituotto järjestelmän voimaantuloajankohdasta (1995) lähtien. 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % Lähde: PPM Kapitalviktad årsavkastning (IRR)
5 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 5 (10) Lisäeläkejärjestelmät alirahastoituja Alankomaat Alankomaissa kriisi vaikuttaa erityisesti lisäeläkejärjestelmien toimintaan. Lisäeläkejärjestelmät ovat Alankomaissa työmarkkinasopimusten kautta pakollisia ja kattavat yli 90 prosenttia palkansaajista. Lisäeläkejärjestelmien toimintaa ohjaavat vaatimukset täysin rahastoiduista eläkevastuista. Kriisin seurauksena eläkerahastot ovat luopuneet indeksikorotuksista ja korottaneet maksuja vaadittavien vakavaraisuusrajojen saavuttamiseksi. Eläkerahastoja määrittelevien vakavaraisuussääntöjen mukaan rahaston vakavaraisuusasteen on oltava vähintään 105 %. Mikäli näin ei ole, rahaston tulee pyrkiä maksutasojen korotusten ja indeksikorotusten leikkaamisen kautta tälle tasolle viimeistään 3 vuoden sisällä. Finanssikriisin seurauksena em. sääntöjä on lievennetty. Eläkerahastoille annettua aikaa toipumissuunnitelman tekemiseen on määräaikaisesti pidennetty 5 vuoteen. Keskuspankille toimitettavassa suunnitelmassa on kerrottava, miten 5 vuoden kuluessa saavutetaan vähimmäistaso ja 15 vuodessa 125 %:n taso. Keskuspankki arvioi parhaillaan (määräaika ) eri rahastojen toimittamien toipumissuunnitelmien realistisuutta. Keskuspankin (DNB) tilastotietojen mukaan keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 95 % vuoden 2008 lopussa, kun suhdeluku oli 144 % vuoden 2007 lopussa (ks. taulukko 3). Muutoksen voimakkuutta vuodesta 2007 kuvaa hyvin taulukon 4 tilastotiedot, joiden mukaan vuoden 2008 lopussa suurin osa eläkerahastoista ja vakuutetuista alittavat rahastoille määritellyn 105 %:n alarajan (ks. taulukko 4). Lisäeläkkeitä hallinnoi kaikkiaan 656 eläkerahastoa vuoden 2008 lopussa. Taulukosta 4 puuttuvat maksuperusteiset sekä fully reinsured tyyppiset rahastot. Kaiken kaikkiaan eläkemarkkinoilla on tapahtunut selvää keskittymistä. Eläkerahastoja oli kymmenen vuotta sitten yli Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana eläkerahastojen määrä on vähentynyt 636:een. Taulukko 3. Alankomaiden lisäeläkerahastojen keskimääräinen rahastointiaste (sijoituspääoma/eläkevastuut) vuosina Kaikki rahastot Yrityskohtaiset rahastot Toimialakohtaiset rahastot 132 % 135 % 131 % 118 % 123 % 116 % 101 % 110 % 97 % 104 % 117 % 99 % 119 % 123 % 118 % 125 % 130 % 123 % 135 % 138 % 134 % 144% 147% 142 % 95 % 102 % 93 % Lähde: DNB Taulukko 4. Alankomaiden lisäeläkerahastot ja vakuutetut keskimääräisen rahastointiasteen (sijoituspääoma/eläkevastuut) mukaan ryhmiteltynä. 2007Q1 2007Q2 2007Q3 2007Q4 2008Q1 2008Q2 2008Q3 2008Q4 Eläkerahastojen lkm Rahastointiaste < 105 % % > 130% Vakuutettujen lkm < 105 % % > 130% Lähde: DNB
6 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 6 (10) Lisäeläkejärjestelmissä eläkkeitä indeksoidaan palkkojen nousun mukaan, mikäli rahaston vakavaraisuus sen sallii. Vastaavasti eläkkeitä ei indeksoida lainkaan, mikäli vakavaraisuus painuu alle määrätyn alarajan. Välimaastossa toimitaan lineaarisesti tarkistamalla eläkkeitä osittain palkkojen mukaan. Keskimäärin tämä tarkoittaa, että eläkkeet indeksoidaan ansioiden nousun mukaan, kun rahaston vakavaraisuus nousee 135 %:iin (puskurirahat ylittävät vastuuvelan 35 %). Tällöin voidaan maksaa myös ylimääräisiä hyvityksiä. Vastaavasti indeksointia ei suoriteta, jos rahastoissa on alle 105 % vastuista. Eläkemaksuihin kohdistuvat korotukset voivat olla suuriakin. Edellisen eläkkeiden rahoitusta horjuttaneen kriisin aikana eläkemaksuja nostettiin prosenttia vuosina (ks. kuvio 4). Kuvio 4. Eläkerahastojen ja eläkevakuutusyhtiöiden eläkemaksutulon kehitys vuosina Lähde: Delsen Kyseinen trendi näkyy hyvin myös seuraavissa esimerkkitaulukoissa (5a ja 5b), joissa on verrattu Alankomaiden suurimman (ABP:n) ja toiseksi suurimman (PGGM:n) toimialakohtaisen eläkerahaston maksujen kehitystä vuosina Näiden kahden rahaston yhteenlaskettu sijoitusvarallisuus on ollut yli 40 % kaikkien eläkerahastojen yhteenlasketusta sijoitusvarallisuudesta. Nyt käsillä olevan kriisin seurauksena esimerkiksi ABP:n vakavaraisuus putosi 90 prosenttiin vuoden 2008 lopussa vuotta aiemmalta 140 prosentin tasolta. Alkuvuodesta 2009 rahaston vakavaraisuusaste painui lähelle 80 %, mutta nousi huhtikuussa vuoden 2008 lopun tasolle. ABP on indeksitarkistuksista luopumisen lisäksi ilmoittanut nostavansa eläkemaksua 1 prosenttiyksiköllä ja edelleen 2 prosenttiyksiköllä vuoden 2010 alusta. Taulukko 5a. PGGM:n nimelliset maksutasot Vuosi Vanhuus ja perheeläkemaksu Työkyvyttömyyseläkemaksu Varhaiseläkemaksu 5,1 % 3,7 % 4,2 % 5,8 % 3,9 % 4,4 % 9,8 % 3,9 % 4,9 % 13,6 % 3,3 % 5,4 % 18,8 % 2 % 4,9 % 22,5 % 0,8 % 22,5 % 0,8 % 22,5 % 0,5 % Maksutaso yht. 13 % 14,1 % 18,6 % 22,3 % 25,7 % 23,3 % 23,3 % 23,0 % Eläkkeiden indeksitarkistus 5,9 % 4,6 % 2,1 % 0 % 0,36 % 1,86 % 1,82 % Lähde: PGGM; Mielonen Delsen Lei. Distribution of risk in Dutch pension funds. 15 April Brussels. Radboud University Nijmegen.
7 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 7 (10) Taulukko 5b. ABP:n nimelliset maksutasot Vuosi Vanhuus ja perheeläkemaksu Työkyvyttömyysmaksu Varhaiseläkemaksu 11,8 % 1,8 % 2,4 % 13,6 % 2,0 % 2,4 % 15,6 % 2,0 % 2,4 % 19,0 % 1,8 % 3,9 % 21,4 % 1,6 % 4,3 % 19,8 % 1,2 % 19,6 % 0,8 % 20,0 % 0,5 % Maksutaso yht. 16,0 % 18,0 % 20,0 % 24,7 % 27,3 % 21,0 % 20,4 % 20,5 % Eläkkeiden indeksitarkistus 3,4 % 4,1 % 3,8 % 1,77 % 0,12 % 0,17 % 2,82 % 4,05 % Lähde: ABP; Mielonen Kriisillä ei ole ollut välittömiä vaikutuksia jakojärjestelmäperiaatteella toimivaan lakisääteiseen kansanvakuutusjärjestelmään. Hallitus on maaliskuussa 2009 ehdottanut kansaneläkeiän nostamista nykyisestä 65 vuodesta 67 vuoteen asteittain vuodesta 2011 alkaen. Esitys on herättänyt vastustusta työntekijäjärjestöissä. Työntekijäjärjestö CNV on esittänyt kompromissiratkaisuna, että eläkeikä säilyisi ennallaan niille, joilla työuraa olisi kertynyt 45 vuotta. Työmarkkinajärjestöjen edustajille on annettu 6 kuukautta aikaa löytää vaihtoehtoinen eläkemenoja säästävä ratkaisu. On mahdollista, että mahdolliset toimenpideehdotukset lakisääteiseen eläkejärjestelmään heijastuvat myös pakollisiin lisäeläkkeisiin. IsoBritannia Britanniassa lisäeläkejärjestelmät kattavat noin 50 prosenttia työntekijöistä. Maksuperusteisten järjestelmien laajuus on kasvamassa voimakkaasti. Britannian tilastokeskuksen mukaan etuusperusteiset eläkejärjestelmät kattoivat 7,9 miljoonaa aktiivijäsentä vuonna 2007, joista 2/3 oli julkisen sektorin työntekijöitä 6. Maksuperusteisissa järjestelmissä aktiivijäseniä oli 7,8 miljoonaa (sis. työnantajakohtaiset (0,9 milj.) ja yksilökohtaiset lisäeläkkeet). Yksityisellä sektorilla etuusperusteisia järjestelmiä on suljettu ja uudet työntekijät kuuluvat enimmäkseen maksuperusteisiin järjestelmiin. Yksi keskeinen syy tähän on se, että yhä useampi työnantaja on vaikeuksissa suoriutua eläkelupaustensa täyttämiseksi asetetuista vaatimuksista eläkerahastoinnin suhteen. Uutiset etuusperusteisten lisäeläkerahastojen kattamattomista eläkevastuista ovat olleet tavanomaisia viimeisten vuosien aikana ja kriisin seurauksena vaje on entisestään kasvanut. Etuusperusteisten lisäeläkerahastojen takuurahasto (Pension Protection Fund, PPF7) perustettiin vuonna 2005 osittain edellisen kriisin seurauksena. Se suojaa tiettyjä etuusperusteisia järjestelmiä maksamalla hyvitystä, jos työnantaja on maksukyvytön ja eläkejärjestelmässä ei ole tarpeeksi varantoja. PPF:n mukaan nykyisen tilastotiedon kattavasta DBlisäeläkerahastosta alirahastoituja oli 87 prosenttia (6 389 rahastoa) toukokuussa 2009 (PPF 7800 Index) (ks. kuvio 5). 5 Mielonen, Antti Alankomaiden eläkemaksutaso. Teoksessa: Eläkemaksutaso yhdeksässä Euroopan maassa vuonna (toim.) Vidlund & BachOthman. Eläketurvakeskuksen raportteja 2008:3. 6 National Statistics Pension Trends 7
8 huhti.03 elo.03 joulu.03 huhti.04 elo.04 joulu.04 huhti.05 elo.05 joulu.05 huhti.06 elo.06 joulu.06 huhti.07 elo.07 joulu.07 huhti.08 elo.08 joulu.08 huhti.09 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 8 (10) Kuvio 5. Alijäämäisten eläkerahastojen lukumäärät vuosina Lähde: Pension Protection Fund PPF:n tilaston mukaan lisäeläkerahastojen yhteenlaskettu varallisuus oli toukokuussa 779 mrd. ja vastuuvelka 958 mrd. eli rahastojen vaje oli noin 179 mrd. Rahastojen asema on vuoden 2009 alkukuukausina parantunut viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna. Vuoden 2008 lopussa vastuuvajausta oli lähes 195 mrd. (ks. taulukko 6). Taulukko 6. Rahastojen vastuuvaje Toukokuu 2009 Joulukuu 2008 Joulukuu 2007 Alijäämäiset rahastot, (varat/vastuuvelka) Alijäämäiset rahastot, lkm. Ylijäämäiset rahastot, (varat/vastuuvelka) Ylijäämäiset rahastot, lkm. Tase 196,8 mrd ,5 mrd ,3 mrd. 209,6 mrd ,1 mrd ,5 mrd. 66,7 mrd ,4 mrd ,7 mrd. Lähde: Pension Protection Fund Sveitsi Sveitsin liittovaltion sosiaalivakuutusviraston (Bundesamt für Sozialversicherung, BSV) tiedotteen mukaan ( ) 60 prosenttia maan pakollista lisäeläkejärjestelmää (Bundesgesetz über die berufliche Alters, Hinterlassenen und Invalidenvorsorge, BVG) hallinnoivista eläkerahastoista on alirahastoituja. Samoihin aikoihin julkaistun ( ) Swisscanton Pensionskassemonitorselvityksen mukaan keskimääräinen rahastointiaste on 92 prosenttia ja rahastoista 74 prosenttia oli alijäämäisiä vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kriisin vaikutus eläkerahastoihin näkyy hyvin verrattaessa niiden rahastointiasteita vuoden 2007 lukuihin. Lisäeläkkeitä hallinnoivia rahastoja on yli Määrä on vähentynyt voimakkaasti viimeisten vuosien (ja vuosikymmenien) aikana.
9 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 9 (10) Kuvio 6. Sveitsin eläkerahastojen rahastointiasteet sekä vertailu vuosiin 2007 ja Lähde: Swisscanto Sveitsin hallitus reagoi tilanteeseen viime vuoden lokakuussa päätöksellään alentaa rahastoille asetettua minimituottovaatimusta vuoden 2009 alusta 2,0 prosenttiin aiemmasta 2,75 prosentista. Edellisen kerran vastaavansuuruinen korontarkistus tehtiin vuonna 2003, jolloin korko aleni 4 prosentista 3,25 %:iin. Tätä ennen laskuperustekorko oli 18 vuoden ajan ollut 4 %. Minimituottovaatimusta alennettiin vielä 2,25 %:iin vuonna 2004, jonka jälkeen se nostettiin 2,5 %:iin vuonna 2005 ja edelleen 2,75 %:iin vuoden 2008 alusta. Lisäsäästöjä haetaan alentamalla eläkepääoman eläkkeeksi muuntavaa lukua eli karttumaa. Tällä hetkellä kyseinen karttuma (vuosieläke pääomasta) on miehille 7,05 % ja naisille 7 %. Tasoa alennetaan edelleen 6,4 %:iin vuoteen 2015 mennessä. Jo aiemmin oli päätetty (mm. eliniän pitenemisestä johtuen), että karttumistasoa vähennetään asteittain (7,2 %:sta) 6,8 prosenttiin vuoteen 2014 mennessä. Hallituksen toiveissa oli saavuttaa vuoden 2015 taso jo vuonna Baltian maissa kriisi näkyy rahastoeläkejärjestelmien leikkauksina Baltian maissa vakuutetun yksilölliseen valintaan perustuvat täysin rahastoidut vanhuuseläkejärjestelmät, ns. rahastoeläkejärjestelmät ovat joutuneet leikkaustoimenpiteiden kohteiksi kriisin seurauksena. Taustalla on taloudellisesti erittäin vaikeiden aikojen lisäksi maiden pyrkimys eurojäseniksi ja täten EMUkriteerien täyttäminen, jotka luovat ne taloudelliset raamit, joiden sisällä maiden tulee toimia eurokelpoisuuden saavuttaakseen. Julkisen talouden alijäämän paikkaamiseksi on päädytty käyttämään rahastoeläkevaroja lainanoton välttämiseksi. Järjestelmiä uudistettaessa rahastoeläkkeiden rahoitus näissä maissa rakennettiin siten, että maksuja ei lähdetty korottamaan, vaan osa nykyisten eläkkeiden maksuun tarkoitetuista varoista siirretään yksilöllisille tileille. Rahastoeläkejärjestelmien käyttöönoton seurauksena lakisääteisiin jakojärjestelmäperiaatteella rahoitettaviin eläkejärjestelmiin on syntynyt rahoitusvajetta. Tästä aiheutuvien siirtymäkustannusten arvioitiin jo ennen talouskriisiä rasittavan valtion taloutta lähivuosikymmenien ajan, johon hyvän talouskasvun oletettiin tuovan helpotusta. Talouskasvun pysähdyttyä tilanne on johtanut rahastoeläkkeiden leikkaamiseen. Virossa hallituksen päätöksen mukaan valtion 4 prosenttiyksikön eläkemaksuosuutta ei tilitetä rahastoeläkejärjestelmään ja vuoden 2010 välisenä aikana. Vakuutettu voi kyseisenä aikana edelleen maksaa 2 prosentin eläkemaksuosuuttaan vapaaehtoisesti. Suunnitelman mukaan vuodesta 2011 alkaen valtion osuus olisi 2 prosenttiyksikköä ja vakuutetun 1 prosenttiyksikkö. Normaaliin maksutasoon (4 % + 2 %) palattaisiin vuodesta 2012 alka
10 ELÄKETURVAKESKUS MUISTIO 10 (10) en. Vakuutetut, jotka ovat maksaneet eläkemaksujaan normaalisti, tulisivat saamaan valtiolta hyvitystä ja valtion osuus olisi 6 prosenttiyksikköä vuosien aikana taloudellisen tilanteen salliessa. Liettuassa kokonaiseläkemaksusta rahastoeläkejärjestelmään siirretään 3 prosenttiyksikköä vuosien 2009 ja 2010 aikana normaalin 5,5 % osuuden sijaan. Esillä on ollut maksun alentaminen edelleen 2 prosenttiin. Lisäksi vakuutetuille on annettu mahdollisuus irtautua kokonaan järjestelmästä. Latviassa 20 prosentin vanhuuseläkemaksusta rahastoeläkemaksuosuuden oli tarkoitus nousta 8 prosenttiyksiköstä 9:ään vuonna 2009 ja edelleen 10 prosenttiin palkasta vuonna 2010, mutta voimaan tulleen lakimuutoksen myötä rahastoeläkemaksu alennetaan väliaikaisesti 2 prosenttiin vuosina 2009 ja Maksu nostetaan 4 prosenttiin vuoden 2011 alusta ja edelleen 6 prosenttiin vuoden 2012 alusta kokonaiseläkemaksun säilyessä muuttumattomana 8. Eläkemaksujen perinnässä sovellettava ansiokatto on väliaikaisesti poistettu vuoden 2009 alusta. Lisäksi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopimuksella on päätetty leikata työssä olevien eläkeläisten eläkkeitä 70 prosenttia välisenä aikana. Muutoin maksussa olevia vanhuuseläkkeitä on päätetty leikata 10 prosenttia. Lopuksi Finanssikriisin koettelee eläkejärjestelmiä ympäri maailman. Kriisin välittömät vaikutukset eläkkeisiin riippuvat eläkejärjestelmän rakenteesta. Suurimmat suoranaiset vaikutukset kriisillä on ollut maihin, joissa rahastoitujen järjestelmien osuus kokonaiseläketurvasta on suuri. Maksuperusteisissa eläkejärjestelmissä kriisi on vaikuttanut erityisesti niihin vakuutettuihin, joilla eläkepääoma ennen eläkkeelle siirtymistä on ollut osakepainotteinen. Järjestelmien ympärillä onkin lisääntynyt keskustelu erilaisten takuujärjestelmien tarpeesta vastaisuuden varalle. Etuusperusteisille lisäeläkejärjestelmille suurimpana ongelmana ovat olleet eläkemaksuja maksavien yritysten vararikot ja vaikeudet täyttää rahastointiastevaatimuksia. Kriisi on johtanut sijoitusallokaation muutoksiin osakepainoa vähentämällä. Osakkeiden pakkomyyntiä epäedullisena aikana on kuitenkin haluttu välttää, joten osassa maita seurausten lieventämiseksi rahastointivelvoitteita on määräaikaisesti helpotettu sekä annettu eläkerahastoille aikaa toipumissuunnitelmien tekemiseen heikentyneen vakavaraisuusaseman vahvistamiseksi. Alkanut vuosi on antanut orastavia merkkejä sijoitustuottojen kääntymisestä nousuun eri maissa. Baltian maissa rahastoeläkejärjestelmät tosin ovat lyhyen historiansa toistaiseksi kovimman haasteen edessä. Taloudellisesti huonoina aikoina maat ovat joutuneet ns. puun ja kuoren väliin, koska liikkumatila julkisen talouden paikkaamiseksi EMUkriteereitä silmällä pitäen on vähäinen. Järjestelmien käyttäminen valtion talouden paikkaajina ei ainakaan lisää luottamusta järjestelmiin ja pitkittyessään toimilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. 8 VSAA, Latvian sosiaalivakuutuslaitos; SSA, International Update May 2009:
Pakolliset eläkemaksut vanhoissa EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä vuonna 2010. Suunnitteluosasto 2010 Elina Kirjalainen
Pakolliset eläkemaksut vanhoissa EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä vuonna 2010 Suunnitteluosasto 2010 Elina Kirjalainen 1 Päivitetty: marraskuu 2010 Lisätietoja: Kv-tiimi: Mika Vidlund, Hannu Ramberg,
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia
Pakolliset eläkemaksut uusissa EU-maissa vuonna 2010. Suunnitteluosasto 2010 Elina Kirjalainen
Pakolliset eläkemaksut uusissa EU-maissa vuonna 2010 Suunnitteluosasto 2010 Elina Kirjalainen Päivitetty: marraskuu 2010 Lisätietoja: Kv-tiimi: Mika Vidlund, Hannu Ramberg, Antti Mielonen, Elina Kirjalainen
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot
Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa. Mika Vidlund
Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa Mika Vidlund Esityksen rakenne Yleiskuva EU-maista väestö ikääntyy ja eläkemenot kasvaa Varautuminen kasvaviin eläkemenoihin: rahastoinnin lisääminen ja maksukatot
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015
Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto
Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA
Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan
Espanja x Eläkkeitä tarkistetaan vuoden alussa tulevan vuoden kuluttajahintaindeksin
MAKSUSSA OLEVIEN LAKISÄÄTEISTEN ELÄKKEIDEN TARKISTUS ERÄISSÄ MAISSA Alankomaat x Kansaneläkkeitä tarkistetaan tammi- ja heinäkuun alussa nettomääräisen vähimmäispalkan muutoksen. Alankomaissa ei ole lakisääteistä
Tilinpäätös
Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 197/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle rekisteröidyn TEL-lisäeläkejärjestelmän lakkauttamiseksi ja eräiksi muiksi lisäeläkettä koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja
Suunnitteluosasto 2011 Hannu Ramberg
Suunnitteluosasto 2011 Hannu Ramberg Etelä-Korean eläkejärjestelmä Laadittu: elokuu 2011 Lisätietoja: Hannu Ramberg puh. 010 751 2325 e-mail: hannu.ramberg@etk.fi kv-tiimi: Antti Mielonen, Hannu Ramberg,
HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausunto 1 (5) Eduskunta/ Talousvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko
Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino Sijoituskohteet
OSAVUOSIRAPORTTI
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli
Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen
HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10
SAKSAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ
SAKSAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ Suunnitteluosasto 2010 Jarna Bach-Othman, Hannu Ramberg Saksan eläkejärjestelmä Päivitetty: kesäkuu 2010 Lisätietoja: Hannu Ramberg puh. 010 751 2325 e-mail: hannu.ramberg@etk.fi
Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet. Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.
Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.2012 Yleistä Hieno juttu, että työeläkkeiden rahoituskysymyksiä tutkitaan
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.
Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot
TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7
Makrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen
Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläketurvakeskus KOULUTTAA Työikäisen (20-64) väestön suhde
OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /
OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset
Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton
Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka
ROMANIAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ
ROMANIAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ Suunnitteluosasto 2011 Elina Kirjalainen Romanian eläkejärjestelmä Tammikuu 2011 Lisätietoja: Elina Kirjalainen puh. 010 751 2160 e-mail: elina.kirjalainen@etk.fi kv-tiimi: Mika
ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015
ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien
ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten
201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4
Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle
Kaavio 1. Jäsenmäärän kehitys 1990-2016
Sivu 1 / 6 Liittokokous 23. 24.11.2012 Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, Tampere 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2014-2016
OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen
Lakisääteiset eläkemaksukatot ja yksilölliset eläketilit eri maissa
Juha Knuuti ja Mika Vidlund Lakisääteiset eläkemaksukatot ja yksilölliset eläketilit eri maissa Eläketurvakeskuksen katsauksia 2006:5 Juha Knuuti ja Mika Vidlund Lakisääteiset eläkemaksukatot ja yksilölliset
Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti
Kuva 5. Palkkojen taso 2003, 10 kärkimaata teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Tanskassa palkkoihin sisältyvät myös työeläkemaksut. Kuva 6. Palkkataso EU-maissa 2003, teollisuuden työntekijät * Tiedot
Rajahaastattelututkimukset
Rajahaastattelututkimukset www. mek.fi Talvi 1998-1999 - Talvi 2001-2002 Yhteenveto tuloksista ja tapahtuneesta kehityksestä Saapuneet matkan tarkoituksen mukaan... 2 Saapuneet vapaa-ajan matkailijat matkan
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.
Eteran tilinpäätös
Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin
LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4
Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,
Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä. Marianna Bom Aalto-yliopisto
Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä Marianna Bom Aalto-yliopisto 4.6.2018 Sisältö Yliopistojen talouden julkisuuskuva? Miten parantaa yliopistojen
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola
ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten
Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007
Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1
TILINPÄÄTÖS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
TILINPÄÄTÖS 2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ELON VUOSI 2018 Vuosi oli asiakassiirroissa menestys ja siirrot kasvattivat TyEL-maksutuloa lähes 36 miljoonalla eurolla. Tulos oli Elon historian
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista. KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin Eläkeuudistuksen välttämättömyys Työmarkkinoiden keskusjärjestöt linjasivat 2009 kunnianhimoisen
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008
FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Sisällys sijoitustoimintaympäristö... 3 sijoitukset 31.12.2008 (käyvin arvoin)... 4 uudet sijoitukset 2008... 6 Sijoitustoiminnan tuottojen
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. EPÄVARMUUS SIJOITUSMARKKINOILLA KASVOI ALKUVUONNA
TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat
Katsaus toimintaan ajalta 1.1. 30.6.2003
21.8.2003 Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Katsaus toimintaan ajalta 1.1. 30.6.2003 Eläke-Fennian alkuvuoden kehitys positiivinen Sitoutuneen pääoman tuotto 3,6 prosenttia Toimintapääoma kasvoi 66
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot
JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2010
VALTIOKONTTORI PÄÄTÖS Dnro 3/30/2010 Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2010 Valtiokonttori on 15.1.2010 hyväksynyt nämä laskuperusteet noudatettavaksi laskettaessa valtion eläkelaissa tarkoitettuja työnantajan
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013. Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2013 Lehdistötilaisuus 29.8.2013 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2013 Alkuvuosi sujui hyvin: sijoitustuotto 3,0 prosenttia Myös toinen vuosineljännes
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
1(6) Eläke-Fennian osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Sijoitustoiminnan tuotto oli 3,6 % Vakavaraisuus turvaavalla tasolla; vakavaraisuusaste 18,6 % vastuuvelasta ja toimintapääoma 2,4-kertainen vakavaraisuusrajaan
SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015
SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään riskittömän
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan?
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan? erityisasiantuntija Jutta Jylhä Kuntamarkkinat 11.9.2013 Miksi kunnallinen toiminta yhtiöitetään? Siihen päädytään valintojen kautta Laki edellyttää kilpailuneutraliteetti
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9
KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto
TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Kansalaisaloite taitetun indeksin poistamiseksi on myötätuulessa
Kansalaisaloite taitetun indeksin poistamiseksi on myötätuulessa Puolueisiin sitoutumaton eläkeläisjärjestö Suomen Senioriliike ry käynnisti syyskuussa 2015 Kansalaisaloitteen, jonka tarkoitus on palauttaa
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015
Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan
ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003
TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:
Ilmarisen vuosi 2010. Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011
Ilmarisen vuosi 2010 Toimitusjohtaja Harri Sailas 24.2.2011 1 2 Keskeisiä havaintoja vuodelta 2010 Työeläkevakuutusten myynnin tulos erinomainen Sijoitustuotto alan kärkeä Pitkän aikavälin tuotto hyvällä
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto
Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013
Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI
LAUSUNTO 1 / 4 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Lausuntopyyntö 8.2.2017 LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI lausuu pyydettynä kansalaisaloitteesta
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell
Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000