HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
|
|
- Hannu-Pekka Salonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen toimihenkilöiden eläkkeiden eläkevastuun katteena olevien varojen vähimmäistasoa ehdotetaan muutettavaksi 41 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2038 mennessä. Lisäksi ehdotetaan joitakin täsmennyksiä voimassa olevaan lakiin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
2 PERUSTELUT 1 Nykytila Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkkeet määräytyvät pääsääntöisesti samoin kuin valtion palveluksessa olevien eläkkeet. Nämä Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkkeet ja perheeläkkeet maksetaan Kansaneläkelaitoksen eläkevastuurahastosta. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 12 g :n mukaan eläkevastuurahaston varat ovat Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkelaitoksen palvelukseen perustuvan eläkevastuun katteena. Eläkevastuurahaston varojen määrän tulee olla vähintään 41 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Tätä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 g :ssä asetettua vähimmäistasoa ei saa alittaa kuin tilapäisesti. Eläkevastuun täyden määrän laskemisessa noudatetaan soveltuvin osin eläkesäätiölain (1774/1995) 6 luvussa säädettyjä perusteita, joista Finanssivalvonta antaa tarkemmat määräykset. Kansaneläkelaitoksen omaisuus kirjataan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 16 :n 2 momentin mukaan tilinpäätöksessä hallituksen päättämään määrään, kuitenkin enintään käypään arvoon. Saman lain 5 :n 5 kohdan mukaan valtuutettujen tehtävänä on vahvistaa Kansaneläkelaitoksen hallituksen esityksestä laitoksen tilinpäätösperusteet. Näihin perusteisiin sisältyy myös omaisuuden arvostamista koskevat tarkemmat määräykset. Valtuutettujen vahvistamien periaatteiden mukaan Kansaneläkelaitoksen sijoitus- ja käyttöomaisuus arvostetaan tilinpäätöksessä käypään arvoon. Eläkevastuurahastossa olevien varojen arvo vaihtelee näin ollen esimerkiksi pörssikurssien vaihtelun mukaan. Eläkevastuuseen sisältyy peruseläketurvan ja lisäeläketurvan eläkevastuuta. Lisäeläketurvasta aiheutuva eläkevastuu katetaan kokonaan ja perusturvan eläkevastuusta osa siten, että kokonaiseläkevastuusta on katettu vähintään 41 prosenttia. Kokonaiseläkevastuun arvioidaan olevan vuoden 2015 lopussa miljoonaa euroa ja tästä lisäeläketurvaa vastaava osuus on noin 100,5 miljoonaa euroa eli 5,0 prosenttia. Kokonaiseläkevastuusta on katettu vuoden 2014 lopussa 42,1 prosenttia. Peruseläketurvan mukaisesta vastuusta on katettu 36,9 prosenttia ja lisäeläketurvan mukainen vastuu on katettu kokonaan. Lisäeläketurvan osuus kokonaisvastuusta on pienenemässä ja sen arvioidaan poistuvan vuoteen 2035 mennessä. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläke on vastannut vuodesta 1995 lähtien työntekijäin eläkelain (395/1961) ja myöhemmin työntekijän eläkelain (395/2006) säännöksiä. Tämän vuoksi lisäeläketurvasta aiheutuvan eläkevastuun suhteellinen osuus Kansaneläkelaitoksen kokonaiseläkevastuusta pienenee. Vuonna 1998 annetun hallituksen esityksen (HE 179/1998) yhteydessä todettiinkin, että silloin ehdotettua eläkevastuun 41 prosentin kattamistason tavoitetasoa tulisi tarkistaa aika ajoin, kun kokonaan katettavan lisäeläketurvan osuus eläkevastuusta pienenee. 2
3 Alla olevassa taulukossa on arvio Kansaneläkelaitoksen henkilökunnan eläkevastuun (peruseläke- ja lisäeläketurva eriteltyinä) kehittymisestä vuoteen 2040 mennessä. Vuosi Peruseläke, milj , Lisäeläke, milj. 100, Yhteensä 2 004, Luvut kunkin vuoden tasossa Eläkevastuurahastoa kartutetaan vuosittain eläkevastuurahaston omaisuuden tuotoilla, Kansaneläkelaitoksen työntekijöiden maksamilla eläkemaksuilla ja eläkevastuurahastoon vuosittain suoritettavalla kannatusmaksulla. Tämä kannatusmaksu mitoitetaan siten, että täydestä eläkevastuusta tulee katetuksi vähintään 41 prosenttia. Laissa säädetty 41 prosentin eläkevastuurahaston katteen vähimmäistaso voidaan ylittää omaisuuden arvonvaihteluista johtuvista syistä tai jos kattaminen tapahtuu siirtämällä käyttö- tai sijoitusomaisuutta etuusrahastoista eläkevastuurahastoon. Vuonna 2014 eläkevastuurahastoa kartutettiin eläkevastuurahaston omaisuuden tuotoilla 26,7 miljoonaa euroa, työntekijöiden eläkemaksuilla 13,6 miljoonaa euroa ja kannatusmaksuilla 55,7 miljoonaa euroa. Kannatusmaksun rahana maksettua määrää vähensi osakesiirroilla rahoitettu määrä 15,5 miljoonaa euroa. Vuosina kannatusmaksuja on maksettu yhteensä 1 256,1 miljoonaa euroa vuoden 2014 rahan arvolla laskettuna. Siitä 512,2 miljoonaa euroa on rahoitettu omaisuuden siirroilla ja 744,1 miljoonaa euroa rahana. Omaisuuden siirtojen määrä on noin 40,7 prosenttia suoritettujen kannatusmaksujen yhteismäärästä. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 14 :n mukaan työnantaja pidättää työntekijältä työntekijän eläkemaksun maksamastaan palkasta (työansio) sen maksamisen yhteydessä siten kuin työntekijän eläkelain 152 :ssä ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään. Työntekijän eläkemaksusta kertyvät varat tilitetään eläkevastuurahastoon. Työntekijän eläkemaksuista koostuvista varoista saadaan käyttää eläkkeiden maksuun enintään yhtä suuri osuus kuin työntekijän eläkelain mukaisessa eläkejärjestelmässä käytetään keskimääräisen eläkkeistä aiheutuvan vastuun tasaamiseen. Kansaneläkelaitos rahastoi työntekijöiden eläkemaksusta vastaavan määrän kuin työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittavien työeläkevakuutusyhtiöiden laskuperusteissa määritellään työntekijöiden eläkemaksusta kertyneeksi rahastoksi, ja loput käytetään eläkkeiden maksuun. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 h :n mukaan etuusrahastoista on maksettava Kansaneläkelaitoksen henkilöstön eläkevastuun kattamiseksi ja eläkkeiden maksamiseksi eläkevastuurahastoon kannatusmaksua. Kannatusmaksu on osa etuusrahastojen toimintakuluja, joita valtio rahoittaa. Etuusrahaston toimintakuluksi ei kuitenkaan lueta sitä osaa kannatusmaksusta, joka suoritetaan siirtämällä käypään arvoon arvostettua käyttö- tai sijoitusomaisuutta etuusrahastosta eläkevastuurahastoon. 3
4 Kannatusmaksun suorittaminen siirtämällä eläkevastuurahastoon etuusrahastojen sijoitus- ja käyttöomaisuutta alentaa etuusrahastojen toimintakuluihin luettavaa kannatusmaksua ja siten myös valtion menoja. Etuusrahastojen sijoitusomaisuutta on siirretty eläkevastuurahastoon vuosien aikana useaan otteeseen. Vuoden 2014 lopussa Kansaneläkelaitoksen etuusrahastoissa oli jäljellä sen hetkisten pörssikurssien mukaan arvostettuna sijoitusomaisuutta noin 47,8 miljoonan euron arvosta. Vuonna 2015 omaisuudensiirron määrän arvioidaan olevan noin 13 miljoonaa euroa ja vuonna 2016 noin 20 milj. euroa. Vuoden 2017 osalta siirron mahdollisuus riippuu tähän tarkoitukseen käytettävissä olevan omaisuuden arvonkehityksestä vuosina 2015 ja Viimeinen omaisuussiirto tullaan tämän mukaisesti tekemään joko vuonna 2016 tai Ehdotetut muutokset Kansaneläkelaitoksen toimihenkilöiden eläkkeiden eläkevastuun katteena olevien eläkevastuurahaston varojen vähimmäistasoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että eläkevastuusta olisi katettava 30 prosenttia. Kattamisprosentin laskeminen nykyisestä 41 prosentista ehdotetaan tehtäväksi vuodesta 2017 alkaen asteittain 0,5 prosenttiyksikköä vuodessa, jolloin 30 prosentin taso saavutettaisiin vuonna Nykyinen 41 prosentin kattamisen vähimmäistaso on korkea verrattuna yksityisen ja julkisen sektorin noin 30 prosentin rahastointiasteeseen. Korkeampi kattamistaso johtuu siitä, että eläkevastuuseen sisältyy myös lisäeläketurvaa, joka on katettu kokonaan vastaavasti kuin eläkesäätiöiden ja eläkekassojen lisäeläketurva. Koska lisäeläketurvan arvioidaan poistuvan kokonaan vuoteen 2038 mennessä, katettavaksi jää tuolloin vain lakisääteinen peruseläketurva. Tällöin olisi perusteltua, että kattamistaso vastaisi suuruusluokaltaan julkisen ja yksityisen sektorin rahastoimisastetta. Lisäksi ehdotetaan täsmennettäväksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 g :n 3 momenttia siten, että Kelan eläkevastuurahaston eläkevastuun laskemisessa noudatetaan eläkesäätiölain 6 luvussa säädettyjä vapaaehtoisten lisäeläkkeiden ja muiden etuuksien laskuperusteita ja niiden soveltamista annettuja Finanssivalvonnan määräyksiä. Eläkesäätiölain 6 luku koskee sekä lakisääteisen eläketurvan että lisäeläketurvan laskuperusteita, joten ehdotetaan täsmennettäväksi, että Kelan eläkevastuun laskemisessa noudatetaan eläkesäätiön lisäeläketurvan laskuperusteita. Lisäksi Finanssivalvonnan määräykset eläkevastuun laskemisesta koskevat vain eläkesäätiön lisäeläkkeitä. Lisäksi ehdotetaan mainittavaksi 6 luvun sijaan ne pykälät, joissa säädetään lisäeläketurvan laskuperusteista, ja sosiaali- ja terveysministeriön asetus eläkevastuun laskemisessa käytettävän koron enimmäismäärästä. Nykyinen 12 h :n 2 momentin viittaus 12 g :n 2 momentissa säädettyyn vähimmäistasoon ja vähimmäistason määrittävän prosentin mainitseminen muutettaisiin viittaukseksi 12 g :n 2 momentissa määritettävään vähimmäistasoon. Tällöin vähimmäistasoa muutettaessa tätä pykälää ei tarvitsisi muuttaa. Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 14 :n 3 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että työntekijöiden eläkemaksusta koostuvista varoista rahastoidaan vastaava määrä kuin työntekijän eläkelain mukaisesta vastuuvelasta vastaa työntekijöiden eläkemaksuista rahastoitua määrää. Ehdotettu muotoilu vastaisi nykyistä menettelyä ja olisi täsmällisempi kuin nykyinen muotoilu. 4
5 3 Esityksen vaikutukset Eläkevastuun kattamista koskevan vähimmäistason alentaminen pienentäisi eläkevastuun katettavaa määrää arviolta aluksi noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Myöhemmin 2020-luvun lopusta alkaen katettava määrä pienenisi noin 20 miljoonaa euroa vuosittain vuoteen 2037 saakka. Tämä pienentäisi eläkevastuurahaston kannatusmaksuja vuodessa noin 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2037 saakka. Katettavan määrän pienentäminen ei pienentäisi koko määrällä kannatusmaksuja, koska eläkevastuurahaston kokoa pienennettäessä myös siitä saatavat sijoitustuotot jäisivät pienemmiksi. Vuodesta 2038 alkaen kannatusmaksujen arvioidaan olevan noin 5 6 prosenttia suuremmat kuin ilman muutosta. Kannatusmaksujen nousu johtuisi siitä, että kattamistason alentaminen pienentäisi eläkevastuurahastoa, jolloin rahastosta saatavat sijoitustuotot pienenisivät. Alla olevassa taulukossa on esitetty arvioitu eläkevastuun määrä vuodesta 2015 vuoteen 2040 sekä nykysäännöksien (kattamistaso 41 %) ja ehdotetun muutoksen (katteen vähimmäistaso laskee asteittain 30 %:iin vuoteen 2038 mennessä) mukainen katettava eläkevastuun määrä. Vuosi Eläkevastuu (milj. ) Katettu määrä nykysäännöksin Katettu määrä ehdotuksen mukaan Luvut kunkin vuoden tasossa Ehdotettu muutos vaikuttaisi valtion osuuteen samalla tavoin kuin muut Kansaneläkelaitoksen toimintamenojen muutokset. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan valtio rahoittaa Kelan toimintamenoista noin 67 prosenttia. Loppuosa rahoitetaan vakuutettujen (sairaanhoitovakuutus, työtulovakuutus) ja työnantajien (työtulovakuutus) maksuilla. Kannatusmaksujen määrää ja rahoitusta tarkastellaan alla olevissa taulukoissa. Taulukot on laadittu vuoden 2015 lokakuussa voimassa olleiden työnantajien ja vakuutettujen rahoitusvastuiden mukaisesti. Alla olevassa taulukossa on kannatusmaksun arvioitu määrä ja rahoitus vuodesta 2015 vuoteen 2040 nykysäännöksien (kattamistaso 41 %) mukaisesti. 5
6 Vuosi Kannatusmaksu 54,1 75,8 96,1 115,8 142,2 144,5 143,7 nykysäännöksin (milj. ) - työnantajan 41,6 47,2 50,3 57,8 66,4 76,1 87,3 keskimääräinen TyEL-maksu - omaisuuden siirto 12,5 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 - valtio 0,0 19,1 30,6 38,8 50,7 45,8 37,8 - vakuutetut 0,0 5,2 8,3 10,5 13,8 12,4 10,3 - työnantajat 0,0 4,3 6,8 8,6 11,3 10,2 8,4 Luvut kunkin vuoden tasossa Alla olevassa taulukossa on kannatusmaksun arvioitu määrä ja rahoitus vuodesta 2015 vuoteen 2040 ehdotetun muutoksen (katteen vähimmäistaso laskee asteittain 30 %:iin vuoteen 2038 mennessä) mukaisesti. Vuosi Kannatusmaksu ehdotetun muutoksen mukaan (milj. ) - työnantajan keskimääräinen TyEL-maksu 54,1 66,0 85,0 103,5 129,9 134,7 152,6 41,6 47,2 50,3 57,8 66,4 76,1 87,3 - omaisuuden siirto 12,5 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 - valtio 0,0 12,6 23,2 30,6 42,5 39,2 43,7 - vakuutetut 0,0 3,4 6,3 8,3 11,5 10,7 11,9 - työnantajat 0,0 2,8 5,2 6,8 9,4 8,7 9,7 Luvut kunkin vuoden tasossa 6
7 4 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhdessä Kansaneläkelaitoksen edustajien kanssa. Valmistelun yhteydessä on lisäksi kuultu seuraavia tahoja: valtiovarainministeriö, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, AKAVA ry, Suomen Yrittäjät ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry. 5 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: 7
8 Lakiehdotus Laki Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 12 g :n 2 ja 3 momentti, 12 h :n 2 momentti ja 14 :n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 12 g :n 2 ja 3 momentti ja 12 h :n 2 momentti laissa 987/2008 ja 14 :n 3 momentti laissa 1342/2007, seuraavasti: 12 g Eläkevastuurahasto Eläkevastuurahaston varojen on kunkin kalenterivuoden päättyessä oltava vähintään 30 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Vähimmäistason saa alittaa ainoastaan tilapäisesti. Eläkevastuun täyden määrän laskemisessa noudatetaan eläkesäätiölain (1774/1995) 43, 44 ja 44 a :n mukaisia vapaaehtoisten lisäeläkkeiden eläkevastuun laskuperusteita, sosiaali- ja terveysministeriön asetusta eläkevastuun laskemisessa käytettävän koron enimmäismäärästä ja Finanssivalvonnan mainittujen perusteiden soveltamisesta eläkesäätiöille antamia tarkempia määräyksiä. 12 h Eläkevastuun kattaminen Edellä 12 g :n 2 momentissa säädetty vähimmäistaso voidaan ylittää omaisuuden arvonvaihteluista johtuvista syistä tai jos kattaminen tapahtuu siirtämällä käyttö- tai sijoitusomaisuutta etuusrahastoista eläkevastuurahastoon. 8
9 14 Työntekijän eläkemaksu Työntekijän eläkemaksuista koostuvista varoista rahastoidaan määrä, joka vastaa työntekijän eläkelain mukaisessa eläkejärjestelmässä työntekijöiden eläkemaksuista kertynyttä vastuuvelkaa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Sen estämättä mitä 12 g :n 2 momentissa säädetään, eläkevastuurahaston varojen on vuoden 2017 päättyessä oltava vähintään 40,5 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Tämän jälkeen kattamisasteen vähimmäistaso alenee vuosittain puoli prosenttiyksikköä siten, että vuonna 2038 vähimmäistaso on 30 prosenttia. Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2016 Pääministeri Juha Sipilä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä 9
10 Liite Rinnakkaisteksti Laki Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 12 g :n 2 ja 3 momentti, 12 h :n 2 momentti ja 14 :n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 12 g :n 2 ja 3 momentti ja 12 h :n 2 momentti laissa 987/2008 ja 14 :n 3 momentti laissa 1342/2007, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 12 g Eläkevastuurahasto Eläkevastuurahaston varojen on kunkin kalenterivuoden päättyessä oltava vähintään 41 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Vähimmäistason saa alittaa ainoastaan tilapäisesti. Eläkevastuun täyden määrän laskemisessa noudatetaan soveltuvin osin eläkesäätiölain (1774/1995) 6 luvussa säädettyjä perusteita ja Finanssivalvonnan mainittujen perusteiden soveltamisesta eläkesäätiöille antamia tarkempia määräyksiä. 12 g Eläkevastuurahasto Eläkevastuurahaston varojen on kunkin kalenterivuoden päättyessä oltava vähintään 30 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Vähimmäistason saa alittaa ainoastaan tilapäisesti. Eläkevastuun täyden määrän laskemisessa noudatetaan eläkesäätiölain (1774/1995) 43, 44 ja 44 a :n mukaisia vapaaehtoisten lisäeläkkeiden eläkevastuun laskuperusteita, sosiaali- ja terveysministeriön asetusta eläkevastuun laskemisessa käytettävän koron enimmäismäärästä ja Finanssivalvonnan mainittujen perusteiden soveltamisesta eläkesäätiöille antamia tarkempia määräyksiä. 12 h Eläkevastuun kattaminen 12 h Eläkevastuun kattaminen Edellä 12 g :n 2 momentissa säädetty 41 prosentin vähimmäistaso voidaan ylittää omaisuuden arvonvaihteluista johtuvista syistä tai jos kattaminen tapahtuu siirtämällä 10 Edellä 12 g :n 2 momentissa säädetty vähimmäistaso voidaan ylittää omaisuuden arvonvaihteluista johtuvista syistä tai jos kattaminen tapahtuu siirtämällä käyttö- tai sijoi-
11 Voimassa oleva laki käyttö- tai sijoitusomaisuutta etuusrahastoista eläkevastuurahastoon. Ehdotus tusomaisuutta etuusrahastoista eläkevastuurahastoon. 14 Työntekijän eläkemaksu Työntekijän eläkemaksuista koostuvista varoista saadaan käyttää eläkkeiden maksuun enintään yhtä suuri osuus kuin työntekijän eläkelain mukaisessa eläkejärjestelmässä käytetään keskimääräisen eläkkeistä aiheutuvan vastuun tasaamiseen. 14 Työntekijän eläkemaksu Työntekijän eläkemaksuista koostuvista varoista rahastoidaan määrä, joka vastaa työntekijän eläkelain mukaisessa eläkejärjestelmässä työntekijöiden eläkemaksuista kertynyttä vastuuvelkaa. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Sen estämättä mitä 12 g :n 2 momentissa säädetään, eläkevastuurahaston varojen on vuoden 2017 päättyessä oltava vähintään 40,5 prosenttia eläkevastuun täydestä määrästä. Tämän jälkeen kattamisasteen vähimmäistaso alenee vuosittain puoli prosenttiyksikköä siten, että vuonna 2038 vähimmäistaso on 30 prosenttia. 11
Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)
Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta
HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 229 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sokerilain 5 :n, kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain 3 :n ja kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain voimaanpanolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 197/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle rekisteröidyn TEL-lisäeläkejärjestelmän lakkauttamiseksi ja eräiksi muiksi lisäeläkettä koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen
Kansaneläkelaitos on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka hallintoa ja toimintaa valvovat eduskunnan valitsemat valtuutetut.
1 of 10 27/05/2011 12:47 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2001» 17.8.2001/731 17.8.2001/731 Seurattu SDK 479/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki Kansaneläkelaitoksesta
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän välillä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014
HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT
1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion
HE 66/2011 vp. lentoliikenteen valvontamaksun määrää korotettaisiin
HE 66/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
HE 137/2006 vp. 1. Nykytila
HE 137/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille,
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta
Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä
HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että
HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 359/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi viestintämarkkinalakia. Ehdotetulla lailla korotettaisiin
HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Espoon kaupunki Päätös 1 / 5. Valmistelijat / lisätiedot: Mustonen Eila, puh. (09) 816 23006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 2905/00.01.00/2012 80 19.11.2012 80 Lausunto Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muutosehdotuksista Valmistelijat / lisätiedot: Mustonen Eila, puh. (09) 816 23006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
KIERTO KIRJE KOKO E LM A
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN