Selkämeren kalasto ja kalastus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selkämeren kalasto ja kalastus"

Transkriptio

1 Selkämeren kalasto ja kalastus Muuttuva Selkämeri seminaari Kuuskajaskari Juha Hyvärinen

2 Kalastomuutokset Selkämeren eteläosassa kalataloudellisen velvoitetarkkailun tuloksia viimeisten 3 vuoden ajalta Marjut Rajasilta Aineisto koottu alunperin kalataloudellisina velvoitetarkkailuina Uudenkaupungin, Rauman, Olkiluodon ja Porin edustan merialueelta. Tarkasteltu lajien esiintymistä ja kalakantojen tilan muutoksia. Menetelminä mm. verkkokoekalastukset ja saalistilastot. Aivan viime vuosilta tiedot puuttuvat.

3 Uudenkaupungin merialue Rikin Kalaseura ry:n vuosittaiset koekalastukset Hankosaaren lähivesissä vv. 1978

4 Koekalastusten yksikkösaaliit (g/verkko/koenta) Ahven Turska 7 Kuha Hauki Kampela Made Säyne Lahna Särki Meritaimen Kuore Siika

5 Rauman edustan merialue Verkkokoekalastuksia vuosina 1972, 26 ja 29

6 Eri kalalajien osuus verkkokoekalastusten saaliissa (% saaliin painosta) vuosina 1972 ja 26 Rauman edustan merialueella. (kaikkien kalastettujen tutkimuspisteitten keskiarvo). Lähteet: Oy Keskuslaboratorio (1972), Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (Holsti 26) Laji Ahven Särki Kiiski Hauki Kuha Silakka Lahna Pasuri Seipi Salakka Kuore Säyne Kampela Kivinilkka Siika Meritaimen 1972 % %

7 Rauman edustan merialue turska hävinnyt 199luvun puolivälissä Turska (ammattikalastus) 5 Turska (kotitarve ja virkistyskalastus) Kokonaissaalis kg Kg/rk Kg/rk Koksaalis Kok.saalis kg

8 Rauman edustan saaliskirjanpito Kampela lähes hävinnyt 2luvun alussa Meritaimen ja siika vähentyneet Kg/pyydys/vrk Siika Meritaimen Kampela

9 Olkiluodon merialue Koekalastuksia verkkosarjalla vuodesta 1974 alkaen (3 v. välein) vv kalastukset 1 pisteellä; v:sta 1986 alkaen alueet yhdistetty (I, II ja III)

10 Koekalastusten yksikkösaaliit alueella III (Nurmeksen länsipuoli; kuvaa jokseenkin luonnontilaista Selkämerta Ahvenkanta voimistunut Kampela vähentynyt Särki mahdollisesti lisääntynyt, kiiski vähentynyt (?) Ahven Särki g/verkko kpl/verkko Kampela g/verkko kpl/verkko g/verkko kpl/verkko Kiiski 8 g/verkko kpl/verkko Pylväs = g/verkko; viiva = kpl/verkko

11 Pasurikanta kasvanut voimakkaasti Olkiluodonvedellä Kuhakanta alkanut kasvaa Olkiluodonvedellä 199 luvun alussa, tämän jälkeen myös ulommilla merialueilla (A II ja AIII) Pasuri A I A II A III Kuha g/verkko kpl/verkko g/verkko

12 Porin Pihlavanlahti (Porinlahti) Koekalastussaaliin lajikoostumus (% saaliin kokonaispainosta) eri vuosina. Vv ja 1988 kalastettu rysällä, v. 27 Nordic yleiskatsausverkoilla. Lähde: Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen raportit Särki, ahven, kiiski ja salakka valtalajeja kaikkina vuosina

13 Yksikkösaaliit (g/pyydysvrk) harvoilla verkoilla (416 mm) Porin Pihlavanlahdella vuosina (Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry) 4 6 G/pyydysvrk Ahven Kuha G/pyydysvrk Särki Toutain Vuosi Vuosi G/pyydysvrk Vuosi Hauki Made G/pyydysvrk Vuosi Lahna Säyne

14 Runsauden muutokset kalataloustarkkailuaineiston perusteella. (+)= kanta voimistunut; ()= kanta heikentynyt; ()= pysynyt ennallaan; (?)= ei tietoja/arvio epävarma; Huom. Aivan viimevuosilta ei ole tietoja Ahven Kuha Kiiski Särki Säyne Lahna Hauki Turska Kampela Kuore Made Siika U:ki ? + Rauma ?? Olkiluoto ???????? Pori ? +? +? +

15 Rannikkokalastuksen saaliit on koettu poikkeuksellisen kehnoiksi Saalistilastot eivät näytä aivan samaa Laajasti koko rannikon asia Kestänyt vuosia Lajeittain osaselityksiä Kokonaiskuva hieman epäselvä Suunta parempaan?

16 Kalaston ja saaliiden muutos 197luvulta alkaen Ilmastollisista syistä Selkämeri on nyt aiempaa vähäsuolaisempi, lämpimämpi ja rehevämpi. Kehitys pitkällä aikavälillä oletettavasti jatkuu samaan suuntaan. Kalasto on muuttunut petokalavaltaisesta planktoninsyöjiksi

17 Selkämeren suolaisuus on vähentynytv Suolapitoisuus eteläisen Selkämeren ulapalla (SR5)

18 Suolapitoisuuden aleneminen muutti meriympärist ristöä ja kalaston rakenteen Turskat hävisivät ja lopulta vähenivät kampelatkin Eläinplanktonlajisto muuttui ravintoarvo silakoille väheni Ulapan planktonsyöjien ravintokilpailu Mikä romahdutti taimenistutusten tuloksellisuuden? Suolapitoisuus hieman nousi kalasto seuraa; kampela, turska Härkäsimppu palaa?

19 Itämeren turskakanta kasvussa havaintoja myös s Selkämerelt mereltä Onko vain sattumaa, että turskia saadaan lahdista? Kalat sieltä missä kalastetaan?

20 Rehevöityminen, lämpeneminen l ja meriveden makeutuminen suosivat särkikalojas Runsastuttuaan särki näyttää taas hieman taantuneen kannan kehitys on epäyhtenäistä. Pikkulahnoja on paikoin ollut kiusaksi asti, isoillakaan ei oikein ole kysyntää

21 Lämpenemisen hyötyji tyjiä kuha, ahven Lämpiminä kesinä vahvat vuosiluokat 1997, 1999, 22, 23 tämän jälkeen ei huippuonnistumisia.

22 Ilmastonmuutos ei ole vielä muutoksen tekijöistä merkittävin Kalakatoja ollut ennenkin: 19 luvun alussa, lukujen vaihteessa. Sekä kalastossa että kalastuksessa on tapahtunut valtava muutos 198luvulta tähän päivään. Yhtenä muutoksen ajurina ilmastolliset tekijät, mutta on paljon muutakin : hylkeet, kannattavuus, kalastuksen säätely... Ilmastonmuutos viittaa enimmäkseen epäsuotuisaksi koetun kehityksen jatkumiseen pitkällä aikavälillä.

23 Harmaahylje ja merimetso Harmaahylkeet vaikeuttavat verkkokalastusta ja muuttavat kalojen käyttäytymistä Häirikköhylkeiden poistaminen vaikeaa ja merimetsojen lisääntymistuloksen heikentäminen hankalaa. Hallikannan kasvu taittui? Merimetsoja koettelevat kovat talvet

24 Amerikankampamaneetti ei uhkaakaan Selkämerta ja sen silakoita Väärä hälytys. Kyseessä onkin harmiton lähilaji, arktinen kampamaneetti. Hyytelöplankton vaanii sittenkin? Vieraslajeja riittää: Amerikansukasjalkainen, Kaspianmassiainen, Cercopagispetovesikirppu, valekirjosimpukka.., Tulossa: Mustakitatokko, hopearuutana, liejutaskurapu?

25 Ammattikalastus on vähentynyt v vapaaajan ajan kalastus muuttunut Selkämeri on Suomen tärkein silakanpyyntialue. Rannikon ammattikalastajien määrä on vähentynyt ja väheneminen näyttää jatkuvan. Syynä hylkeet, huono kannattavuus, kalastuksen säätely. Rannikkokalastus on siirtynyt avomeren syrjästä rantavesiin. Ajoverkkokalastus kiellettiin. Vapaaajan kalastus kotitarvepyyntinä verkoilla vähenee, uusien ikäluokkien myötä siirtymää elämys ja vapakalastukseen.

26

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Anna Väisänen 15.3.2019 Velvoitetarkkailusta Toteutettu kalataloudellisena yhteistarkkailuna 1970-luvulta

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry Teemu Tast Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Ammattikalastuksen merkitys Troolikalastus Rysäkalastus Verkkokalastus Sisävesikalastus Hylkeet ja merimetsot

Lisätiedot

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012 Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,

Lisätiedot

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu?

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Vaasa Suuria kaloja ei ole ilman pieniä kaloja Kalojen kutu- ja poikasalueet

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Simpelejärven verkkokoekalastukset

Simpelejärven verkkokoekalastukset Simpelejärven verkkokoekalastukset Jukka Ruuhijärvi, Pasi Ala-Opas ja Katja Kulo Luonnonvarakeskus, sisävesien kalavarat Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Koekalastuksia on tehty kolmella Simpelejärven

Lisätiedot

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Esimerkkinä: Kulo- ja Rautavesi sekä Kokemäenjoki ja sen suualue 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Tarkkailualue Pihlavanlahti ja Ahlaisten

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 9 Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus Kalapäivät, Caribia, Turku 29.3.2019 Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan

Lisätiedot

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ? Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon 1996-218? Jukka Ruuhijärvi (Luke), Tommi Malinen (HY) ja Martti Rask (HY)

Lisätiedot

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET Vastaanottaja Rajakiiri Oy Asiakirjatyyppi Lisäselvitys Päivämäärä Marraskuu 2011 RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET RÖYTTÄN MERITUULIVOIMAPUISTON

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007 LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) UUDENKAUPUNGIN HAAVAISTEN LAHTIEN KOEKALASTUS 2007 Haavaisten vesialue on n. 10 km 2 suuruinen merenlahti Uudessakaupungissa. Koekelastus on osa Haavaisten

Lisätiedot

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007 Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 7 Sami Vesala, Jukka Ruuhijärvi ja Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon kalantutkimusasema 97, Evo. Johdanto Hiidenveden verkkokoekalastusten

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden

Lisätiedot

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä RKTL/Juhani A. Salmi 27.3.2012 Selkämeren merimetsot Selkämerellä tavataan kahta merimetson alalajia. Pesivät linnut kuuluvat alalajiin sinensis ja läpimuuttavat

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven kalasto - vuoden 23 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven hoitokalastushankkeen tulosten arvioimiseksi järven kalaston nykytila selvitettiin koeverkkokalastuksella elokuun alussa 23.

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013 Kakskerranjärven koekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Turun Kakskerranjärven kesällä.

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014 Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina 1997-214 Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 214 Taustaa Enäjärvi mukana HOKA-hankkeessa 1998-21 VPD-seurannat 28,211 ja 214 MaaMet-hankkeen seuranta

Lisätiedot

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017

Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017 Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevat Suuren ja Pienen Raudanveden kesällä

Lisätiedot

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,

Lisätiedot

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen 2014 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 19/2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. Menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 4. Tulosten

Lisätiedot

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Juha Piilola Saarijärven osakaskunta 2011 Sisältö 1. Aineistot ja menetelmät...3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu saaliista ja lajeittain...4 Ahven...5 Särki...6

Lisätiedot

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Vain muutos on pysyvää? Alkupuula 9200 BP Tammipuula Vannipuula 5800 BP 5800 4500 BP Käläpuula

Lisätiedot

Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä

Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä Heikki Holsti Forssa HAMK 27.4.2019 30.4.2019 KVVY koordinoi vesienhoitotyötä Loimijoen alueella Työn pohjana kuntien ja ELY-keskusten

Lisätiedot

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag Katsaus kalalakantojen tilaan Kooste tuloksista Jari Raitaniemi 7.6.213 Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet RKTL RKTL: säännöllinen seuranta ja näytteenotto

Lisätiedot

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 19.10.2010, täydennys 16.11.2010 Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN SIIPYYN EDUSTAN MERITUULIVOIMAPUISTOHANKE, LISÄSEL- VITYKSET KOEKALASTUKSET JA VEDENALAISKUVAUKSET KESÄLLÄ 2012

KRISTIINANKAUPUNGIN SIIPYYN EDUSTAN MERITUULIVOIMAPUISTOHANKE, LISÄSEL- VITYKSET KOEKALASTUKSET JA VEDENALAISKUVAUKSET KESÄLLÄ 2012 Vastaanottaja Suomen Merituuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Marraskuu 2012 KRISTIINANKAUPUNGIN SIIPYYN EDUSTAN MERITUULIVOIMAPUISTOHANKE, LISÄSEL- VITYKSET KOEKALASTUKSET JA VEDENALAISKUVAUKSET

Lisätiedot

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012 Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 212 Marko Paloniemi 3.8.212 2 1. Johdanto Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus suoritti verkkokoekalastuksen Alavuden Iso Soukkajärvessä heinäkuussa 212. Koekalastus tehtiin

Lisätiedot

Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012. Kuva: Esa Lehtonen

Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012. Kuva: Esa Lehtonen Merimetso kiistanalainen saalistaja Outi Heikinheimo RKTL:n tutkimuspäivät, Turku 31.10.- 1.11.2012 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetso kiistan kohteena, tutkimuksen rooli Miksi merimetsoa on

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

Hoitokalastusta Vesijärvellä

Hoitokalastusta Vesijärvellä Hoitokalastusta Vesijärvellä Taustaa Sinilevien massaesiintymät alkoivat Vesijärvellä 1960-luvulla Ulkoinen kuormitus oli suurimmillaan 1970 luvun alussa 1975 1978 saneerattiin Vesijärveä kuormittaneita

Lisätiedot

ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56

ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56 ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE KIRJANPITOKALASTUSRAPORTTI VUODET 21-27 Sanna Ojalammi/ Jussi Siivari Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56 ISBN 952-9856-48-2 ISSN 789-975 25

Lisätiedot

KUHAN LUONTAISEN LISÄÄNTYMISEN SELVITYS RUOVEDEN-KUOREVEDEN KALASTUSALUEELLA VUONNA 2013. Ari Westermark 2013. Kirjenumero 972/13

KUHAN LUONTAISEN LISÄÄNTYMISEN SELVITYS RUOVEDEN-KUOREVEDEN KALASTUSALUEELLA VUONNA 2013. Ari Westermark 2013. Kirjenumero 972/13 KUHAN LUONTAISEN LISÄÄNTYMISEN SELVITYS RUOVEDEN-KUOREVEDEN KALASTUSALUEELLA VUONNA 2013 Ari Westermark 2013 Kirjenumero 972/13 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 1.1 Kuhakantojen kehitys tutkimusalueella... 2

Lisätiedot

Raportti Pyhä- ja Kuivajärven Nordickoeverkkokalastuksista

Raportti Pyhä- ja Kuivajärven Nordickoeverkkokalastuksista Raportti Pyhä- ja Kuivajärven Nordickoeverkkokalastuksista vuonna 2012 Janne Ruokolainen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Jani Hakkola 2012 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 23/2012 JOHDANTO Koekalastukset

Lisätiedot

Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018

Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevan Rappusen kesällä 2017. Verkkokoekalastusten

Lisätiedot

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan

Lisätiedot

Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 2009-13

Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 2009-13 Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 29-13 Markku Nieminen iktyonomi 31.1.215 Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 29-13. 1. Johdanto ja menetelmät Näsijärven kalastusalue

Lisätiedot

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN

SUOMEN ENNÄTYSKALAT PYYNTITAVOITTAIN JA LAJEITTAIN Viimeinen ennätyskalalautakunnan kokous on ollut 5.2.2015 Tähän Suomen ennätysten listaan hyväksytään vain A tai B luokituksen saaneet uudet kalat. Luokat A = Kala on saatu nähtäväksi. B =Punnittu kaupan

Lisätiedot

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa U-kalat II Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max uzun Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri-seminaari, 7.. Riikka iraksinen, THL U-kalat II 9 ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri,

Lisätiedot

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Renkajärven kalasto Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 1.2.2014 Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Käsiteltäviä asioita Renkajärven ominaispiirteet Renkajärvi kalojen elinympäristönä Koekalastus kesällä 2009

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

BALTICCONNECTOR KAASUPUTKIHANK- KEEN NYKYTILATUTKIMUS KALATALOUS

BALTICCONNECTOR KAASUPUTKIHANK- KEEN NYKYTILATUTKIMUS KALATALOUS Vastaanottaja Gasum Oy Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä Joulukuu 2013 BALTICCONNECTOR KAASUPUTKIHANK- KEEN NYKYTILATUTKIMUS KALATALOUS BALTICCONNECTOR KAASUPUTKIHANKKEEN NYKYTILATUTKIMUS KALATALOUS

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

RAUMAN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLINEN VELVOITE- TARKKAILU VUOSINA 2008 2012. Anna Väisänen ja Heikki Holsti. Julkaisu 696 ISSN 0781-8645

RAUMAN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLINEN VELVOITE- TARKKAILU VUOSINA 2008 2012. Anna Väisänen ja Heikki Holsti. Julkaisu 696 ISSN 0781-8645 RAUMAN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLINEN VELVOITE- TARKKAILU VUOSINA 2008 2012 Anna Väisänen ja Heikki Holsti ISSN 0781-8645 Julkaisu 696 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TARKKAILUALUE... 2 3. KUORMITUS

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen

Lisätiedot

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti

Lisätiedot

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa?

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Lähikalastusseminaari 10.11.2016 Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Vesijärvi -Vesijärvi on luontaisesti kirkasvetinen

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Saarijärven koekalastus 2014

Saarijärven koekalastus 2014 Saarijärven koekalastus 2014 Johdanto Saarijärvi on keskisuuri, pinta-alaltaan 1020 ha järvi Mikkelin ja Juvan rajalla. Järvin on humuspitoisuudeltaan keskihumuksinen ja sen ekologinen tila on vuonna 2013

Lisätiedot

Kalaston kehittyminen kosteikkoihin

Kalaston kehittyminen kosteikkoihin Kalaston kehittyminen kosteikkoihin Voiko kosteikkojen kalaston hoito lisätä monimuotoisuutta ja auttaa vesiensuojelua? Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus SYKE Vesikeskus - vesivarayksikkö Tuusulanjärven

Lisätiedot

Itämeren kala elintarvikkeena

Itämeren kala elintarvikkeena Itämeren kala elintarvikkeena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Jari Setälä Tutkimuspäivät Pori 15.11.2007 Esitelmän sisältö Elintarvikekalan määrä Itämeressä ja Suomessa Itämeressä kalastetun ja

Lisätiedot

Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee?

Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee? Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee? Rannikkokalastuksen kannattavuuslaskentaohjelman esittely Jari Setälä Jari Setälä Riista- ja kalatalouden ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015

KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015 KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015 Olli Ylönen L-S Kalatalouskeskus ry 2015 Puutarhakatu 19 A 20100 Turku 1 1. Johdanto Kirkkojärvi on Kiskonjoen vesistön toiseksi suurin järvi, 717 hehtaaria.

Lisätiedot

LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 2018

LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 2018 LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 18 Karels Oy Kalatalous ja ympäristö Aarno Karels tutkija / FT Lappeenranta 14.12.18 - - LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 18 1. JOHDANTO.. 2

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2013 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Antti Lappalainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 7.12.2010 Tavoitteet: 1. Kehittää toimivia ja kustannustehokkaita menetelmiä rannikon talouskalalajien lisääntymisalueiden

Lisätiedot

FORTUM POWER AND HEAT OY

FORTUM POWER AND HEAT OY KALATALOUSTARKKAILU 16X147918 2.4.215 FORTUM POWER AND HEAT OY Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu v. 212-214 Kalastuskirjanpito, kalastustiedustelu ja kalakantanäytteet Sotkamon ja Hyrynsalmen

Lisätiedot

SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS

SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS Jyrki Oikarinen & Olli Veikko Kurkela Raahe 2008 Suurhiekan Kalastusselvitys Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkimusalue... 2 3. Aineisto ja menetelmät...2 4. Tulokset...

Lisätiedot

Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos

Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos 23.11.2017 Luonnonvarakeskus Merialueen kaupallisen kalastuksen saalis 1980-2016 (tonnia) 6000 5000 Turska** Kampela Siika

Lisätiedot

Muuttuva Selkämeri. Selkämeren muuttuva kalasto ja kalastus

Muuttuva Selkämeri. Selkämeren muuttuva kalasto ja kalastus Muuttuva Selkämeri Selkämeren muuttuva kalasto ja kalastus Juha Hyvärinen Rauman kaupunki 2010 Selkämeren muuttuva kalasto ja kalastus on tuotettu Rauman kaupungin osuutena Muuttuva Selkämeri hanketta.

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 150/2006 Jani Kirsi ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Kymijoen vesi

Lisätiedot

Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tapio Keskinen RKTL Pori 23.1.214 6 Ilmasto lämpenee - jäätyminen siirtyy 5 4 3 2 1 3.11. -1-2 -3 195 196 197 198 199 2 21 22 Aineisto ympäristöhallinnon

Lisätiedot

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012 Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 212 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 212 Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hämeenlinnassa, Tammelassa

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Rutajärven verkkokoekalastus 217 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy B 5193.100 Anne Simanainen (email) Henna Mutanen (email) 18.12.2012 Tiedoksi: Pohjois-Karjalan ely-keskus (email) Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008

POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologian koulutusohjelma AYNS07 POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008 Heiskanen Tuulia, Kempas Anita, Räsänen Riika ja Tossavainen Tarmo SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA Pro Kala ry www.prokala.fi 2 KILOHAILI SILAKKA 30-90 g Silakka ja Kilohaili 12-20 cm tärkein saaliskalamme, elää Itämeressä, sillin vähärasvaisempi

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMMELAN KUNTA Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30309-P19329 Raportti J. Partanen Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYS- ALUE HELSINGIN EDUSTALLA SELVITYS HANKKEEN VAIKUTUKSISTA KALOIHIN JA KALAKANTOIHIN

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYS- ALUE HELSINGIN EDUSTALLA SELVITYS HANKKEEN VAIKUTUKSISTA KALOIHIN JA KALAKANTOIHIN Vastaanottaja Helsingin Satama Asiakirjatyyppi YVA-selvitys Päivämäärä Syyskuu 2012 RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYS- ALUE HELSINGIN EDUSTALLA SELVITYS HANKKEEN VAIKUTUKSISTA KALOIHIN JA KALAKANTOIHIN RUOPPAUSMASSOJEN

Lisätiedot

o övv Liite 8 Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16

o övv Liite 8 Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16 o övv Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16 Liite 8 Kalataloudellisen vahingon korvaaminen vesialueen omistajille, kalatalousmaksu ja rantakiinteistöjen virkistyskäyttöhaitta Kalaraloudellisen

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2012 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Lehijärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Lehijärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Lehijärven verkkokoekalastus 217 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 5/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...

Lisätiedot

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama

Lisätiedot

Ovatko Suomen kalakannat elinkelpoisia ja kestäväs3 kalaste4uja? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Ovatko Suomen kalakannat elinkelpoisia ja kestäväs3 kalaste4uja? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Ovatko Suomen kalakannat elinkelpoisia ja kestäväs3 kalaste4uja? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Käsi3eitä Elinkelpoisuus Kaikki kalakannan elämän eri vaiheiden kannalta olennaiset piirteet ja tarpeet

Lisätiedot

ARRAJÄRVEN HOITOKALASTUSSUUNNITELMA

ARRAJÄRVEN HOITOKALASTUSSUUNNITELMA ARRAJÄRVEN HOITOKALASTUSSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 264/2014 Markku Kuisma SISÄLLYS 1 TAUSTAA... 1 1.1 TARPEEN ARVIOINTI... 1 1.2 SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVAA... 2 2

Lisätiedot

HAEMME SOPIMUSKALASTAJIA JOHN NURMISEN SÄÄTIÖN LÄHIKALAHANKKEESEEN VUODELLE 2018

HAEMME SOPIMUSKALASTAJIA JOHN NURMISEN SÄÄTIÖN LÄHIKALAHANKKEESEEN VUODELLE 2018 22.1.2018 HAEMME SOPIMUSKALASTAJIA JOHN NURMISEN SÄÄTIÖN LÄHIKALAHANKKEESEEN VUODELLE 2018 John Nurmisen Säätiö hakee Lähikalahankkeeseen sopimuskalastajia. Vuodelle 2018 hankkeeseen voidaan valita 10-15

Lisätiedot

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp Taulukko 6. Kierros 2 Jormasjärvi Jormasjärvi ahven 0,037 0,78 0,023

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 250/2015 Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu käsittelee Heinolan Konniveden

Lisätiedot

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila.

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila. Kalat ja kalastus KALVOSARJA 3 Troolialus. Troolikalastus tapahtuu ulkomerellä. Troolin rakennetta, kulkusyvyyttä, vetonopeutta ja silmäkokoa säätelemällä voidaan kalastaa eri kalalajeja. Kuva: Hannu Tikkanen.

Lisätiedot