Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013"

Transkriptio

1 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

2 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli 15 mittauspistettä. Näistä kahdellatoista suoritetaan jatkuvatoimista mittausta, mikä mahdollistaa reaaliaikaisen tiedonsaannin ilmanlaatutilanteesta koko mittausverkon alueella. Mittauspisteet sijaitsevat teollisuuslaitosten ja asutus- ja liikennekeskusten lähistöllä. Mittausverkkoon kuuluvien laitteistojen hoidosta ja tulosten raportoinnista on vastannut Imatran seudun ympäristötoimi (aiemmin Imatran kaupungin ympäristö- ja tutkimusyksikkö) yhteistyössä paikallisen teollisuuden ja lähikuntien ympäristöviranomaisten kanssa yli 20 vuoden ajan. Etelä-Karjalan ilmanlaatu oli vuoden 2013 aikana enimmäkseen hyvää. Ilmanlaatua heikensi eniten keväinen katupölyajanjakso. Ilmatieteenlaitos ylläpitää valtakunnallista ilmanlaadun verkkopalvelua osoitteessa Verkkopalvelun sivuille päivittyy reaaliaikaisesti 47 Suomen paikkakunnan ilmanlaatutiedot. Kuva 1 : Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuportaalin sivuilla on reaaliaikaista ilmanlaatutietoa 47 paikkakunnalta ja 92 mittausasemalta 1

3 2. Mitattavia komponentteja Hajurikkiyhdisteitä (TRS) syntyy selluteollisuuden tuotantoprosessien yhteydessä. Hajurikkiyhdisteet aiheuttavat jo pieninä pitoisuuksina yhdyskuntailmassa viihtyvyyshaittaa epämiellyttävän hajunsa takia. Yhdisteillä on tutkimuksissa todettu olevan myös terveydellisiä haittavaikutuksia kuten päänsärkyä ja pahoinvointia. Rikkidioksidin päästöjä (SO 2 ) syntyy Etelä-Karjalan alueella lähinnä energiatuotannossa ja teollisuudessa. Alueen rikkidioksidipitoisuudet kasvavat myös kaukokulkeuman vaikutuksesta. Veteen liuetessa rikkidioksidi muodostaa rikkihappoa, mikä märkälaskeumana aiheuttaa happamoitumista. Korkeat rikkidioksidipitoisuudet ärsyttävät ylähengitysteitä ja voivat aiheuttaa hengitystieinfektioita ja astmakohtauksia. Typenoksideja (NO x ) syntyy liikenteen ja lämmityksen päästöissä. Typenoksideista typpidioksidi (NO 2 ) on terveyden kannalta haitallisin. Se voi aiheuttaa hengitystieärsytystä, astmakohtauksia ja alttiutta hengitystietulehduksille. Hengitettäviä hiukkasia (PM10) ja pienhiukkasia (PM2,5) esiintyy ilmassa luonnon omien päästöjen seurauksena, mutta niitä kulkeutuu ilmaan myös teollisuudesta, liikenteestä, energiantuotannosta ja kaukokulkeumana. Hengitettävät hiukkaset eli PM10 ovat kooltaan alle 10 µm hiukkasia ja pienhiukkaset eli PM2,5 ovat kooltaan alle 2,5 µm hiukkasia. Säätietoja, kuten tuulensuunta, tuulennopeus, lämpötila, kosteus ja paine, mitataan mittausverkon alueella kahdella sääasemalla, vuonna 2013 tulosten tarkastelussa käytettiin vain Rautionkylän sääaseman tuulitietoja. Säätietojen avulla voidaan päätellä epäpuhtauksien päästölähteitä, kulkeutumista ja muuntumista. 2

4 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot Valtioneuvosto on antanut asetuksessaan 480/96 yhdyskuntailmanlaadulle ohjearvot ja asetuksessaan 38/2011 raja-arvot, joiden tavoitteena on ehkäistä asukkaiden terveysriskejä ja vähentää ympäristön pilaantumista. Ohjearvot ovat arvoja, joita pienempiin yhdyskuntailman pitoisuuksiin tulee pyrkiä. Raja-arvot ovat arvoja, joita pienempiä yhdyskuntailman pitoisuuksien tulee olla. PM2,5:lle on lisäksi annettu WHO:n vuorokausiohjearvo 25 µg/m³. Taulukko 1 : Valtioneuvoston päätöksen (Vnp 480/96) mukaiset ohjearvot Komponentti Aika Enimmäispitoisuus Typpidioksidi (NO 2 ) (µg/m³) NO+NO 2 (µg/m³) - vuorokausi (2.suurin/kk) - tunti (99 %-arvo/kk) -kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu vuosiohjearvo (NO+NO 2 yksikössä µg(no 2 )/m 3) (Vnp 38/2011) Rikkidioksidi (SO 2 ) (µg/m³) Kokonaisleijuma (TSP) (µg/m³) Hengitettävät (PM1 0) (µg/m³) Haisevat (TRS) (µg(s)/m³) - vuorokausi (2.suurin/kk) - tunti (99 %-arvo/kk) - kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu vuosiohjearvo (Vnp 38/2011) - vuosi - vuorokausi (98 %-arvo/a) hiukkaset - vuorokausi (2. suurin/kk) 70 rikkiyhdisteet - vuorokausi (2. suurin/kk) 10 Taulukko 2: Valtioneuvoston asetuksen (38/2011) mukaiset raja-arvot terveyshaittojen ehkäisemiseksi Komponentti Aika Enimmäispitoisuus (µg/m³) Typpidioksidi (NO 2 ) (µg/m³) 1 tunti vuosi Sallittujen ylitysten määrä, kpl Ajankohta, jolloin pitoisuudet oltava rajaarvoa pienempiä Rikkidioksidi (SO 2 ) (µg/m³) Hengitettävät hiukkaset (PM1 0) (µg/m³) Pienhiukkaset (PM2, 5) 1 tunti 24 tuntia 24 tuntia 1 vuosi vuosi

5 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2013 Imatran ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä arvioituna vuonna 2013 enimmäkseen hyvää. Laatuluokaltaan huonoa tai erittäin huonoa ilmanlaatua ei mitattu. Imatralla ilmanlaatu heikkeni eniten maalis-huhtikuussa keväisen katupölyajanjakson aikana, sekä paikallisten metsä- ja metalliteollisuuden hajurikkiyhdiste-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen seurauksena. Pelkolassa ilmanlaatua heikensi lisäksi rajaliikenteen kasvattamat typpidioksidien pitoisuudet ja Svetogorskin tehtaan päästöt. Kaukokulkeuman mukana tulleet epäpuhtaudet vaikuttivat Imatran ilmanlaatuun ajoittain. 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet (TRS) Imatran suurimmat TRS:n pitoisuudet mitattiin Rautionkylän mittauspisteellä, ja eniten kohonneita TRS:n pitoisuuksia mitattiin Pelkolan mittauspisteellä. Valtioneuvoston antama TRS:n eli hajurikkiyhdisteiden ohjearvo ei ylittynyt Imatran mittauspisteillä vuoden 2013 aikana. Pelkolan mittauspisteellä hajutunteja eli yli 3 µg(s)/m³ tuntikeskiarvoja mitattiin 369 tuntia, Rautionkylässä 219 tuntia ja Mansikkalassa 46 tuntia. Vuoden 2013 Imatran ulkoilman TRS - yhdisteiden pitoisuudet olivat samaa suuruusluokkaa kuin edellisinä kuutena vuotena. TRS pitoisuudet ovat selvästi pienentyneet 20 viimeisen vuoden aikana paikallisten sellutehtaiden prosessimuutosten ansiosta. Kuva 2: Rautionkylän ja Pelkolan TRS - yhdisteiden vuosikeskiarvot ja tuntikeskiarvon 10 µg(s)/m³ ylittäneiden tuntikeskiarvojen osuudet vuosina

6 4.2 Imatran rikkidioksidi (SO 2 ) Rikkidioksidin pitoisuudet Imatran mittauspisteillä olivat vuonna 2013 alle ohje- ja rajaarvojen. Rautionkylässä mitattiin Imatran suurimmat rikkidioksidin pitoisuudet. Maaliskuussa Stora Enson häiriötilanteen aikana pitoisuudet kohosivat Rautionkylässä yhdeksi tunniksi yli raja-arvon numeerisarvon, mutta varsinaisesti raja-arvoa ei ylitetty. Rautionkylän rikkidioksidin pitoisuuksiin vaikuttaa enimmäkseen Stora Enson Imatran tehtaiden päästöt ja Pelkolan pitoisuuksiin Svetogorskin tehtaan päästöt. Mansikkalan mittauspisteellä pitoisuuksia kasvattavat enimmäkseen liikenteen päästöt. Kaikilla mittauspisteillä pitoisuustasot kasvavat ajoittain kaukokulkeuman seurauksena. Imatralla rikkidioksidipitoisuudet ovat olleet alle ohje- ja raja-arvojen ja Kuva 3: Rautionkylän ja Pelkolan rikkidioksidipitoisuuksien vuosikeskiarvot ja suurimmat 99 % - tuntiarvot vuosina Imatran typpidioksidi (NO 2 ) Vuonna 2013 Imatran suurimmat NO 2 - pitoisuudet mitattiin Pelkolan mittauspisteellä. Pitoisuudet olivat suurimmillaan maaliskuussa. Vuoden 2013 typpidioksidien pitoisuudet Imatralla olivat % ohje- ja raja-arvoista. Typenoksidien pitoisuuksille on tyypillistä ajallinen vaihtelevuus liikennemäärien mukaan varsinkin kaupunkien keskustoissa ja vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla sekä myös vuodenajan mukaan. Teollisuuden NO x - päästöt eivät näy mittauksissa yhtä selvästi kuin liikenteen päästöt. 5

7 4.4 Imatran hiukkaset (PM10 ja PM2,5) Imatralla hengitettävien hiukkasten pitoisuudet (PM10) kohosivat maalis-huhtikuussa keväisen katupölyepisodin aikana. Hengitettävien hiukkasten ohjearvo ei kuitenkaan ylittynyt millään Imatran mittauspisteellä. PM10-pitoisuudet olivat vuonna 2013 samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä vuotena. Kuva 4: Teppanalan ja Mansikkalan PM10:n vuosikeskiarvot ja ohjearvoon verrattavat pitoisuudet Pienhiukkasia (PM2,5) mitattiin Imatralla Teppanalassa. WHO:n vuorokausiohjearvo ylittyi Teppanalan mittauspisteellä vuoden 2013 aikana yhden kerran. PM2,5:n pitoisuustasot kohosivat kovien pakkasten aikaan sekä kaukokulkeuman vaikutuksesta. Kuva 5: Teppanalan PM2,5 vuorokausikeskiarvot ja WHO:n ohjearvo 25 µg/m³ 6

8 4.5 Imatran rikkilaskeuma Imatran laskeumapisteiden kokonaisrikkilaskeuma on pienentynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Rikkilaskeuman tavoitetaso ylittyi kuitenkin kaikilla mittauspisteillä vuonna Kuva 6: Imatran laskeumapisteiden rikkilaskeumat vuosina Kuva 7: Rautionkylän ilmanlaadun mittauskoppi, laskeumakeräin ja ilmanlaadun mittalaitteita 7

9 5. Lappeenrannan ilmanlaatutulokset 2013 Lappeenrannan kaupungin alueella ilmanlaatua mitattiin sekä Lappeenrannan ydinalueen alueella että entisen Joutsenon kaupungin alueella. Ilmanlaatuindeksillä arvioituna ilmanlaatu oli vuonna 2013 enimmäkseen hyvää kaikilla mittauspisteillä. Ilmanlaadultaan erittäin huonoja päiviä ei mitattu ollenkaan. Ilmanlaatua heikensivät eniten kevätpölykauden aikana kohonneet hiukkaspitoisuudet sekä tehtaiden toimintahäiriöiden hajurikkiyhdistepitoisuudet. 5.1 Lappeenrannan hajurikkiyhdisteet (TRS) Vuonna 2013 hajurikkiyhdisteitä eli TRS:ää mitattiin Lappeenrannassa kuudessa mittauspisteessä: Lappeenrannan keskustassa, Tirilässä, Lauritsalassa, Ihalaisessa sekä Joutsenon alueella Pulpin ja Joutsenon keskustan mittauspisteillä. TRS:n ohjearvo ylittyi vuoden 2013 aikana Pulpin mittauspisteellä. Joutsenossa sijaitsevan Metsä Fibre Oy:n hakesiilon syöttöongelmat aiheutti pahaa hajua Joutsenon Pulpilla useasti kesän 2013 aikana. Tirilän ja Lauritsalan suurimmat TRS:n pitoisuudet mitattiin tuulensuunnan ollessa Kaukaan tehtaalta mittauspisteille päin, Ihalaisen suurimmat pitoisuudet tuulensuunnan ollessa Ihalaisen teollisuusalueelta mittauspisteelle päin ja Pulpin ja Joutsenon keskustan mittauspisteillä tuulen ollessa Metsä Fibre Oy Joutsenon tehtaalta päin. Yli 3 µg(s)/m³ tuntikeskiarvoja eli ns. hajutunteja mitattiin Lappeenrannan keskustassa 19 tuntia, Tirilässä 236 tuntia, Lauritsalassa 359 tuntia, Ihalaisessa 44 tuntia, Pulpilla 496 tuntia ja Joutsenon keskustassa 67 tuntia. Lappeenrannan hajurikkiyhdistepitoisuudet ovat pienentyneet viimeisen 20 vuoden aikana. Pulpin mittauspisteellä pitoisuustaso oli vuonna 2013 suurempi kuin edellisenä vuonna, muilla mittauspisteillä pitoisuustaso oli samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä vuotena. Kuva 8: Tirilän ja Lauritsalan mittauspisteiden TRS-yhdisteiden vuosikeskiarvot ja tuntikeskiarvon 10 µg(s)/m³ ylitysosuudet (%) vuosina

10 Kuva 9: Pulpin ja Joutsenon keskustan TRS-yhdisteiden vuosikeskiarvot ja tuntikeskiarvon 10 µg(s)/m³ ylitykset prosentteina vuosina Lappeenrannan rikkidioksidi (SO 2 ) Rikkidioksidia mitattiin Tirilän, Pulpin ja Joutsenon keskustan mittauspisteillä. Rikkidioksidipitoisuudet olivat vuonna 2013 hiukan alhaisempia kuin edellisenä vuotena. Pitoisuudet ovat pienentyneet viimeisen 20 vuoden aikana. Pitoisuudet Lappeenrannassa ovat aina olleet alle ohje- ja raja-arvojen. SO 2 -pitoisuudet kohoavat kovien pakkasten, tehtaiden toimintahäiriöiden sekä kaukokulkeumaepisodien aikana. Kuva 1 0: Tirilän ja Pulpin mittauspisteiden rikkidioksidin vuosikeskiarvot ja suurimmat 99 % - tuntikeskiarvot vuosina Lappeenrannan keskustan rikkidioksidimittaus lopetettiin maaliskuussa

11 5.3 Lappeenrannan typpidioksidi (NO 2 ) Typpidioksidia mitattiin vuonna 2013 Lappeenrannan keskustassa, Lauritsalassa, Ihalaisessa ja Tirilässä. Pitoisuudet olivat vuonna 2013 hiukan pienempiä kuin edellisenä vuotena. Typpidioksidin pitoisuustasoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuosien varrella. Ihalaisen mittauspisteellä pitoisuustaso on suurempi kuin muilla mittauspisteillä. Suurimmillaan pitoisuudet olivat maaliskuussa. Lappeenrannassa typenoksidipitoisuuksien keskeinen päästölähde on liikenne. Typpidioksidipitoisuudet kohoavat liikennekeskuksissa aamuruuhkien aikana sekä kovan pakkasen ja alhaisen tuulennopeuden vaikutuksesta. Pitoisuudet olivat Lappeenrannan keskustassa %, Lauritsalassa %, Ihalaisessa % ja Tirilässä % ohje- ja raja-arvoista. 5.4 Lappeenrannan hiukkaset (PM10 ja PM2,5) Lappeenrannassa mitattiin vuonna 2013 hengitettäviä hiukkasia (PM10) neljässä pisteessä: Lappeenrannan keskustassa, Lauritsalassa, Ihalaisessa ja Joutsenon keskustassa. Pienhiukkasia (PM2,5) mitattiin Tirilässä ja Lappeenrannan keskustassa. Hiukkaspitoisuudet kohosivat Lappeenrannassa maalis-huhtikuussa kevytpölyajanjaksolla. Hengitettävien hiukkasten (PM10) ohjearvo ylittyi Ihalaisessa ja Lappeenrannan keskustassa. Lauritsalassa ja Joutsenon keskustassa ohjearvo ei ylittynyt. Hengitettävien hiukkasten (PM10) raja-arvo ei myöskään ylittynyt vuoden 2013 aikana, vaikkakin numeerisarvon ylityksiä mitattiin muutamina päivinä kaikilla mittauspisteillä. Kuva 11: Lappeenrannan keskustan, Lauritsalan, Ihalaisen ja Joutsenon keskustan hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvot ja vuosien suurin ohjearvoon verrattava pitoisuus Pienhiukkasten (PM2,5) osalta Tirilässä mitattiin WHO:n antaman ohjearvon ylitys tammikuussa voimakkaan kaukokulkeuman aikana. Lappeenrannan keskustan PM2,5 monitori oli huollossa kyseisen kaukokulkeuman aikana. PM2,5 pitoisuudet kohoavat pakkasen ja vähätuulisen säätilan aikana, sekä kaukokulkeuman vaikutuksesta. PM2,5 pitoisuuksien vuosiraja-arvo 25 µg/m³ei ylittynyt vuonna

12 Kuva 1 2: Lappeenrannan keskustan ja Tirilän mittauspisteiden pienhiukkaspitoisuuksien (PM2,5) vuorokausikeskiarvot vuonna 2013 Kuva 1 3: Lappeenrannan keskustan mittauspiste sijaitsee Snellmaninkadun varrella olevan Kauppahallin tiloissa. 5.5 Lappeenrannan rikkilaskeuma Valtioneuvoston antama tavoitetaso rikille ylittyi kaikilla laskeumapisteillä vuonna Laskeuman vertailupiste sijaitsi Äitsaarella. Lappeenrannan laskeumapisteiden rikkimäärät ovat laskeneet viimeisen viidentoista vuoden aikana. 11

13 Kuva 1 4: Lappeenrannan laskeumapisteiden rikkilaskeumat vuosina

14 6. Svetogorskin ilmanlaatutulokset 2013 Vuonna 2013 Svetogorskissa mitattiin ilmanlaatua yhdessä mittauspisteessä, joka sijaitsi Svetogorskin hotellin parkkipaikalla. Ilmanlaatu Svetogorskissa on parantunut vuosien varrella. Vuonna 2013 Svetogorskissa mitattiin vain hajurikkiyhdisteitä. 6.1 Svetogorskin hajurikkiyhdisteet (TRS) Vuonna 2013 TRS- pitoisuudet olivat suurempia kuin edellisenä vuotena. Svetogorskin tehtaalla tehdyt prosessimuutokset ovat vähentäneet TRS - päästöjä ilmaan. Vuonna 2013 TRS:n vuorokausiohjearvo ylittyi joulukuussa Svetogorskissa. Ns. hajutunteja eli yli 3 µg(s)/m³ tuntikeskiarvoja mitattiin mittauspisteellä 1315 tuntia. Kuva 1 5: Svetogorskin TRS- yhdisteiden vuosikeskiarvot yksikössä µg(s)/m³ ja tuntipitoisuuden 10 µg(s)/m³ylitykset prosentteina vuosina Svetogorskin rikkidioksidi (SO 2 ) Svetogorskissa ei mitattu rikkidioksidia vuonna Rikkidioksidia on mitattu Svetogorskissa vuosina Pitoisuudet pienenivät vuoteen 2008 mennessä vuoden 1990 tasosta Svetogorskin tehtaan prosessimuutosten ansiosta. 6.3 Svetogorskin typpidioksidi (NO 2 ) Vuonna 2013 Svetogorskissa ei mitattu typenoksideja mittalaitteen ongelman vuoksi. Joulukuussa mittalaite huollatettiin Pietarissa, ja typenoksidien mittaukset jatkuivat taas joulukuun lopussa. 6.4 Svetogorskin hiukkaset (PM10) Svetogorskissa ei mitattu hiukkaspitoisuuksia vuonna Hengitettävienhiukkasten pitoisuuksia mitattiin Svetogorskissa vuosina Suomen valtioneuvoston ohjearvo ylittyi Svetogorskissa vuosina ja vuonna

15 7. YHTEENVETO Etelä-Karjalan ilmanlaatu oli vuoden 2013 mittausten perusteella enimmäkseen hyvää. Keväinen katupölyajanjakso ja sellutehtaiden toimintahäiriöt heikensivät ilmanlaatua eniten. Paikallisten teollisuuslaitosten prosessiuudistusten ansiosta Etelä-Karjalan ilmanlaatu on parantunut viimeisten 20 vuoden aikana. Ongelmana ovat joka keväinen katupölyajanjakso sekä ajoittain hajurikkiyhdistepitoisuudet (TRS), jotka heikentävät alueen ilmanlaatua ja asumisviihtyvyyttä. Myös kaukokulkeumaepisodit heikentävät alueen ilmanlaatua aika ajoin. Ilmatieteenlaitos ylläpitää valtakunnallista verkkopalvelua ilmanlaatuportaalia. Portaalin sivuilta on mahdollista seurata Etelä-Karjalan ja kaiken kaikkiaan 47 muun Suomen kunnan ilmanlaatutietoja reaaliaikaisesti ( Uutisvuoksessa julkaistaan ilmanlaatuindeksitiedotetta tiistain ja lauantain lehdissä. Etelä-Saimaassa indeksi julkaistaan ajoittain. Imatran seudun ympäristötoimen ilmanlaadunvalvonnan kotisivuilta on luettavissa Etelä-Karjalan vuosiraportit vuosilta , sekä näitä vuosiraportin tiivistelmiä vuosilta ( Kuva 1 6: Etelä-Karjalan ilmanlaadun tunti-indeksit vuonna

16 Yhteystiedot: Imatran seudun ympäristövalvonta Virastokatu IMATRA puh: , ymparistotoimi@imatra.fi 15

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 1 Imatran ilmanlaatuindeksi vuonna 1 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 11 Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna 11 ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2007

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2007 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 7 ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna 7 Imatralla ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2005

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2005 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 5 ERITTÄIN HUONO Ilmanlaatuindeksi vuonna 5 Imatralla Mansikkala ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2006

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2006 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Rautionkylässä ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ ERITTÄIN HUONO Rautionkylä 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 15 mittauspisteestä.

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 15 mittauspisteestä. Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi 2014 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 15 mittauspisteestä.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2009

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2009 LPR Keskusta tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Lauritsala tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä tiepölyn ja kesällä siitepölyn aikana.

TIIVISTELMÄ. Kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä tiepölyn ja kesällä siitepölyn aikana. Imatran kaupunki Ympäristö- ja tutkimusyksikkö 21 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan mittausverkon alue muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien yhdyskuntailmanlaadun tarkkailusta. Joutsenon

Lisätiedot

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2015

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2015 Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2015 Imatran kaupunki 2016 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille

Lisätiedot

Pulpin mittauspisteellä Joutsenossa mitatut kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä ja kesällä siitepölyn aikana.

Pulpin mittauspisteellä Joutsenossa mitatut kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä ja kesällä siitepölyn aikana. Imatran kaupunki Ympäristö- ja tutkimusyksikkö 211 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 19 mittauspisteestä.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2013-2017

LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2013-2017 LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2013-2017 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 11.12.2012 1(7) 1. JOHDANTO Lappeenrannan seudun ympäristötoimi vastaa ympäristönsuojelusta Lappeenrannan,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2008

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2008 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Mansikkalan ilmanlaatuindeksi vuonna ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 HUONO 1 ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla 14.4.2015

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla 14.4.2015 Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi 2015 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 15 mittauspisteestä.

Lisätiedot

Liite 2. Lappeenrannan

Liite 2. Lappeenrannan Liite 2 Yhteenveto Lappeenrannan yhdyskuntailmanlaadun tarkkailutuloksista 27 211 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 11..12.2122 2(15) Taulukko 1: Lappeenrannan ilmanlaadun mittauspisteet ja mitatut ilman

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla 23.3.2006

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla 23.3.2006 Imatran Kaupunki Ympäristötoimi Ympäristönsuojelu 26 ESIPUHE Vuonna 25 Imatran, Joutsenon, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaadun tarkkailuun käytettyjen analysaattoreiden ja keräinten hoidosta sekä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2018-2022 21.11.2017 1(7) 1. JOHDANTO Tämä tarkkailusuunnitelma käsittää Lappeenrannan kaupungin alueella

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2009 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 216 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 216 METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA

Lisätiedot

ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010

ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2011 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010 ESIPUHE Tämä raportti käsittää vuoden 2010 ilmanlaadun

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2017

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2017 Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2017 Imatran kaupunki 2017 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille

Lisätiedot

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2018

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2018 Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2018 Imatran kaupunki 2019 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2012 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2012 ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 2016 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2015 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2016

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2016 Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2016 Imatran kaupunki 2017 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille

Lisätiedot

Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012

Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012 Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012 ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2011 ESIPUHE Tämä raportti käsittää vuoden 2011 ilmanlaadun tarkkailun Pietarsaaren kaupungissa sekä

Lisätiedot

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2

TÄYDENNYKSEN LIITE 34-2 SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP Permitting engineering services TYÖNUMERO F13551 ILMANLAADUN TARKKAILU Sisältö 1 Ilmanlaadun tarkkailu 2 1.1 Kemin nykyinen ilman laadun tarkkailu 2 1.2 Aiemmissa mittauksissa

Lisätiedot

Lyhenteiden selitykset:

Lyhenteiden selitykset: Tampereella Lyhenteiden selitykset: CO NO x O 3 SO 2 TSP PM 10 PM 2.5 Temp Ws Wd RH μg/m 3 mg/m 3 hiilimonoksidi eli häkä typen oksidit (laskettu NO 2 :na eli typpidioksidina) otsoni rikkidioksidi leijuma

Lisätiedot

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA ILMANLAATU JA ENERGIA RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet Rauman Sinisaaressa tammi kesäkuussa RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2006

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2006 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 26 Kouvolan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän Ympäristöpalvelut ESIPUHE 2 Tämä vuosiraportti sisältää yhteenvedon Anjalankosken, Elimäen, Iitin, Jaalan,

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 213 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2011 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 16 mittauspisteestä.

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 16 mittauspisteestä. Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi 213 TIIVISTELMÄ Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 16 mittauspisteestä.

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 214 OULUN ILMANLAATU Mittaustulokset 214 Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi Julkaisu 2/215 SISÄLTÖ JOHDANTO 1 TIIVISTELMÄ 2 ILMANLAADUN SEURANTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2010 VALKEAKO SKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2010 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla Imatran Kaupunki Ympäristötoimi Ympäristönsuojelu 28 ESIPUHE Vuonna 27 Imatran, Joutsenon, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaadun tarkkailusta, mittausten laadun varmennuksesta ja raportoinnista ovat

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2014 ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot