Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Sivu 1 / / / Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö Tarja Söderman Lautakunta merkitsee tiedokseen selostuksen pääkaupunkiseudun ilmanlaadusta vuonna Päätös Selostus Ympäristölautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiivistelmä ilman laadusta vuonna 2014 Vuonna 2014 ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä. Kuitenkin ajoittain ilmanlaatua heikensivät paikalliset ilmansaasteet eli autojen pakokaasut, katupöly, puunpolton savut ja laivojen pakokaasut. Vuositasolla ongelmallisimpia alueita ovat etenkin huonosti tuulettuvat, vilkasliikenteiset katukuilut ja paikoin pientaloalueet, joilla poltetaan runsaasti puuta. Kevään 2014 katupölykausi oli edellisvuotta vaimeampi. Katujen puhdistus pääsi käyntiin jo aikaisin keväällä. Laajempi katujen pölyäminen lakkasi jo maaliskuun aikana. Muualta kaukokulkeutuneet saasteet eivät aiheuttaneet korkeita pitoisuushuippuja vuoden kuluessa. Taustaa HSY:n Seutu ja ympäristötieto -yksikkö seuraa ja arvioi pääkaupunkiseudun ilmanlaatua erilaisilla mittauksilla, mallintamalla sekä bioindikaattoriseurantojen avulla. Jatkuvia mittauksia tekeviä mittausasemia vuonna 2014 pääkaupunkiseudulla oli 11 kohteessa. Niistä seitsemän sijainti on pysyvä ja neljän paikka harkitaan vuosittain, eli ne ovat niin kutsuttuja siirrettäviä mittausasemia. Mittauksin selvitettiin liikenteen, energiantuotannon, satamatoimintojen ja pienpolton vaikutuksia sekä asuin- että taustaalueiden ilmanlaatua. Mittausasemien paikat valitaan siten, että tuloksia voidaan soveltaa myös muilla vastaavan tyyppisillä alueilla. Asemilla mitattiin kaupunki-ilman tärkeimpien ilmansaasteiden eli hiukkasten (hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset), typenoksidien, otsonin,

2 Ympäristölautakunta Sivu 2 / 2 rikkidioksidin, hiilimonoksidin, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden, metallien, PAH-yhdisteiden ja mustan hiilen pitoisuuksia. Espoossa on kaksi pysyvää mittausasemaa: Luukin tausta-asema ja Leppävaaran vilkasliikenteisen kaupunkiympäristön ilmanlaatua mittaava asema. Espoon siirrettävä mittausasema oli vuoden 2014 Kehä II:n itäpientareella Kokinkylänsillan eteläpuolella. Muut siirrettävät mittausasemat vuonna 2014 olivat Helsingissä Hämeentiellä ja Länsisatamassa sekä Vantaalla Ruskeasannan pientaloalueella. Suuntaa-antavalla passiivikeräinmenetelmällä täydennettiin mittausasemien typpidioksidipitoisuuksien mittauksia 38 mittauspisteessä. Espoossa passiivikeräinmäärityksiä tehtiin Hiidenkallion tunnelin päissä Kehä II:n läheisyydessä. Yksi passiivikeräin oli Augustinsillalla, kaksi Stenssinharjunsillalla ja yksi Karapellontie 11:ssä sijaitsevan koulun läheisyydessä. Ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia verrataan raja-, ohje-, kynnys- ja tavoitearvoihin. Raja-arvot määrittelevät suurimmat hyväksyttävät terveysperusteiset ilman epäpuhtauksien pitoisuudet. Jos raja-arvo ylittyy, viranomaiset käynnistävät toimia pitoisuuksien alentamiseksi. Ohjearvot määrittelevät ilmansuojelutyölle ja ilmanlaadulle asetetut kansalliset tavoitteet, ja ne on tarkoitettu ensisijassa ohjeiksi suunnittelijoille ja viranomaisille. Kynnysarvot määrittelevät tason, jonka ylittyessä on tiedotettava tai varoitettava kohonneista ilmansaasteiden pitoisuuksista. Tavoitearvoilla tarkoitetaan pitoisuutta tai kuormitusta, joka on mahdollisuuksien mukaan alitettava annetussa määräajassa tai pitkän ajan kuluessa. Pääkaupunkiseutu on ilmanlaadultaan puhtaimpia metropolialueita Euroopassa. Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet ovat yleensä kohtalaisen alhaisia, eivätkä ne aiheuta useimmille merkittäviä terveyshaittoja. Yksilöiden herkkyys ilmansaasteille kuitenkin vaihtelee. Herkkiä väestöryhmiä ovat kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä lapset. Ilmansaasteet vaikuttavat ihmisten terveyden lisäksi luontoon vaurioittamalla kasveja ja aiheuttamalla vesistöjen happamoitumista ja rehevöitymistä. Vuosi 2014 oli hieman keskimääräistä lämpimämpi ja sateettomampi. Erityisesti helmi-huhtikuu, heinä-syyskuu sekä marras-joulukuu olivat vertailujaksoa lämpimämpiä. Sademäärät vaihtelivat kuukausittain suuresti. Talvi oli vähäluminen ja kevät tuli aikaisin. Touko- ja kesäkuu olivat tavanomaista sateisimpia. Heinäkuu oli hyvin lämmin ja vähäsateinen. Syksy oli vähäsateinen, mutta lämpötilan suhteen melko normaali. Joulukuu oli sateinen. Yleisin tuulensuunta oli lounas. Voimakkaita inversioita esiintyi vähän, ja ne jäivät kestoltaan lyhytaikaisiksi. Inversioiden vaikutuksesta ei syntynyt merkittäviä ilmansaaste-episodeja.

3 Ympäristölautakunta Sivu 3 / 3 Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) Hengitettävien hiukkasten pääasiallinen lähde on katupöly. Hengitettävien hiukkastenvuorokausiraja-arvo ylittyy, jos vuorokausikeskiarvo ylittää 50 µg/m 3 kalenterivuoden aikana yli 35 kertaa. Vuorokausiraja-arvo ei ylittynyt millään mittausasemalla vuoden 2014 aikana. Leppävaarassa ylityspäiviä oli 13 kpl (17 kpl vuonna 2013) ja Kehä II:lla 10 kpl. Leppävaarassa ylityspäivistä 2 osui kesä-syyskuun väliseen jaksoon ja 11 kevätpölykaudelle (maalis-touko). Kehä II:lla kaikki ylityspäivät ajoittuivat kevätpölykaudelle. Luukissa ei mitata hengitettäviä hiukkasia. Pitoisuudet alittivat kaikilla mittausasemilla selvästi vuosiraja-arvon (40 µg/m 3 ), vaikkakin pitoisuudet olivat jälleen hieman edellisvuotta korkeampia. WHO:n vuosiohjearvo (20 µg/m 3 ) ylittyi Mannerheimintiellä, Leppävaarassa ja siirrettävällä mittausasemalla Hämeentiellä. Vuosikeskiarvo Leppävaarassa oli 21 µg/m 3 (20 µg/m 3 vuonna 2013 ja 17 µg/m 3 vuonna 2012) ja Kehä II:n varrella 15 µg/m 3. Vuorokausipitoisuuksille annettu ohjearvo (70 µg/m 3, johon verrataan kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo) ylittyi maaliskuussa Leppävaarassa (89 µg/m 3 ), Kehä II:n varrella (87 µg/m 3 ) ja Tikkurilassa (82 µg/m 3 ) sekä kesäkuussa Mannerheimintiellä (72 µg/m 3 ). Pienhiukkaset (PM 2,5 ) Pienhiukkasia syntyy pääasiassa liikenteen ja puunpolton päästöistä. Lisäksi niitä kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Kaukokulkeumat aiheuttavat keskimäärin yli puolet pienhiukkasten pitoisuudesta jopa seudun vilkasliikenteisimmillä alueilla. Vuonna 2014 pienhiukkasten vuosikeskiarvot olivat korkeammat kuin edellisenä vuonna, mutta selvästi vuosiraja-arvon 25 µg/m 3 alapuolella. WHO:n vuosiohjearvo (10 µg/m 3 ) ylittyi siirrettävillä mittausasemilla Hämeentien vilkasliikenteisessä katukuilussa (10,7 µg/m 3 ) ja Vantaan Ruskeasannan pientaloalueella (10,8 µg/m 3 ). Leppävaarassa vuosikeskiarvo oli 7,8 µg/m 3, Kehä II:lla 7,1 µg/m 3 ja Luukissa 6,8 µg/m 3. Keskeinen syy melko mataliin pitoisuuksiin oli pienhiukkasten vähäinen kaukokulkeutuminen seudulle. WHO:n vuorokauden ohjearvotaso (25 µg/m 3 ) ylittyi sekä Leppävaarassa että Kehä II:lla kummassakin 2 kertaa. Luukissa ylityspäiviä ei tullut. Vuonna 2013 ylityspäiviä ei ollut Leppävaarassa eikä Luukissa. Pienhiukkasten korkein tuntipitoisuus 98 µg/m 3 mitattiin Ruskeasannan mittausasemalla illalla. Se johtui todennäköisesti pienpoltosta ja lievästä inversiotilanteesta. Vertailun vuoksi suurimmat tuntiarvot Espoon mittausasemilta: Leppävaara 76 µg/m 3, Kehä II 59 µg/m 3 ja Luukki 71 µg/m 3. Typen oksidit Typen oksidien suurimmat päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat energiantuotanto ja liikenne, ja liikenteestä erityisesti raskas liikenne.

4 Ympäristölautakunta Sivu 4 / 4 Typpidioksidin vuosiraja-arvo (40 µg/m 3 ) ylittyi Hämeentien katukuilussa, jossa vuosipitoisuus oli 45 µg/m 3. Muilla mittausasemilla vuosikeskiarvot pysyivät raja-arvon alapuolella. Raja-arvon ylittymistä Helsingissä eräillä vilkasliikenteisillä katuosuuksilla ja suurten väylien varsilla selvitettiin myös passiivikeräimin, joilla havaittiin vuosiraja-arvon ylityksiä yhteensä kuudessa passiivikeräinpaikassa. Pitoisuudet vaihtelivat välillä µg/m 3. Helsinki on saanut EU-komissiolta jatkoaikaa raja-arvon saavuttamiseksi, mutta jatkoaika päättyi 2014, eikä raja-arvo saisi enää vuonna 2015 ylittyä. Espoossa vuosiraja-arvoa ei ylitetty: Leppävaarassa vuosikeskiarvo oli 25 µg/m 3 (27 µg/m 3 vuonna 2012), Kehä II:lla 25 µg/m 3 ja Luukissa 6 µg/m 3 (5 µg/m 3 ). Vuoden aikana ei ollut merkittäviä typpidioksidiepisoditilanteita. Typpidioksidin tuntiohjearvo 150 µg/m 3 ei ylittynyt millään mittausasemalla. Myöskään typpidioksidin raja-arvotaso 200 µg/m 3 ei ylittynyt missään. Raja-arvotaso 200 µg/m 3 saisi ylittyä korkeintaan 18 tunnin ajan vuodessa. Typpidioksidipitoisuudelle annettu vuorokausiohjearvo (70 µg/m 3, kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo) ylittyi vuonna 2014 Hämeentiellä seitsemänä kuukautena (tammi, huhti-heinä, syys ja joulu) Lisäksi ohjearvo ylittyi Mannerheimintiellä (73 µg/m 3 ) ja Kehä II:n laidalla (88 µg/m 3 ) tammikuussa. Liikenteen päästöjen leviämistä ja laimenemista selvitettiin passiivikeräimin Kehä II:n läheisyydessä Hiidenkalliontunnelin pohjoispuolella sekä Karapellontie 11:ssa sijaitsevan koulun läheisyydessä. Korkein vuosikeskiarvopitoisuus (23 µg/m 3 ) mitattiin keräimellä, joka roikkui Augustinsillan alareunan korkeudella ajoratojen keskikohdalla. Muut mitatut pitoisuudet olivat alhaisia (13-15 µg/m 3 ). Liikennemäärä Kehä II:lla oli noin ajoneuvoa/vrk. Muut ilman epäpuhtaudet Bentso(a)pyreeni on PAH-yhdiste, jonka kohonneita pitoisuuksia esiintyy pientaloalueilla, joilla on paljon talokohtaista puulämmitystä. Bentso(a)pyreenin tavoitearvo voi ylittyä puunpolton päästöjen vuoksi pääkaupunkiseudun pientaloalueilla. Näin tapahtui vuonna 2008 Vantaan Itä-Hakkilassa ja vuonna 2011 Päiväkummussa. Helsingin Vartiokylässä bentso(a)pyreenin pitoisus on ollut selvästi alle tavoitearvon. Vuonna 2014 bentso(a)pyreenin pitoisuuksia mitattiin Vartiokylän lisäksi Kalliossa ja pientaloalueella Vantaan Ruskeasannalla. Bentso(a)pyreeniin pitoisuuden vuosikeskiarvo oli Kalliossa 0,3 ng/m 3, Vartiokylässä 0,6 ng/m 3 ja Ruskeasannalla 1,0 ng/m 3. Pitoisuudet Ruskeasannalla olivat siis tavoitearvon tasolla. Rikkidioksidin, hiilimonoksidin ja bentseenin pitoisuudet olivat alhaisia, eivätkä pitoisuudet ylittäneet normeja.

5 Ympäristölautakunta Sivu 5 / 5 Raskasmetallien pitoisuuksia mitattiin Kallion mittausasemalla sekä vuoden 2014 aikana toimintansa aloittaneen jätevoimalan vaikutusalueella. Pitoisuudet olivat matalia ja reilusti raja- ja tavoitearvojen alapuolella. Pitoisuuksien vuodenaikaisvaihtelu Kalliossa ja jätevoimalan vaikutusalueella oli hyvin samankaltainen, eikä jätevoimalan käynnistyminen tai toiminta näkynyt pitoisuustasoissa. Kaukokulkeutuneen otsonin pitoisuudet olivat edellisvuotta hieman matalampia, mutta ylittivät terveysperusteisen pitkän ajan tavoitteen ja olivat kasvillisuusvaikutusten osalta pitkä ajan tavoitteen tasolla. Päästöt Merkittävimmät ilman epäpuhtauksien päästölähteet pääkaupunkisedulla ovat autoliikenne, energiantuotanto ja tulisijojen käyttö. Pitkällä aikavälillä pääkaupunkiseudun kokonaispäästöt ovat laskeneet merkittävästi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentyminen on ollut lievempää. Energiantuotannon epäpuhtauksien päästöt vaihtelevat vuosittain melko voimakkaasti. Muutokset johtuvat mm. käytetyistä polttoaineista, sääolosuhteista ja sitä kautta lämmitystarpeesta sekä vesivoiman saatavuudesta. Merkittäviä tekijöitä ovat myös yhteispohjoismainen sähköntuotantorakenne ja päästöoikeuksien hinta. Vuonna 2014 energiantuotanto pääkaupunkiseudulla väheni 6 % edelliseen vuoteen verrattuna ja 14 % edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna. Maakaasun ja kivihiilen osuus energiantuotantoon käytetyistä polttoaineista oli kummallakin vähän alle puolet, öljyn vain prosentin luokkaa ja sekajätteen 4 %. Vuoteen 2013 verrattuna maakaasun kulutus väheni 13 % ja kivihiilen kulutus 6 %. Öljyn kulutus kasvoi hieman. Vuonna 2014 käyttöön otetun jätevoimalan myötä sekajäte nousi merkittäväksi polttoaineeksi. Vuonna 2014 rikkidioksidin päästöt vähenivät 14 %. Hiukkas- ja typenoksidipäästöt pysyivät likimain edellisen vuoden tasolla. Hieman yli puolet typenoksidipäästöistä tuli energiantuotannosta ja 29 % autoliikenteestä. Hiukkaspäästöistä autoliikenne tuotti noin 33 %, energiantuotanto 29 % ja tulisijojen käyttö 26 %. Rikkidioksidipäästöistä 92 % vapautui energiantuotannosta. Fortum Power and Heat Oy:n energiantuotanto Espoossa laski 8 % edellisestä vuodesta. Rikkidioksidipäästöt vähenivät 11 %, typenoksidipäästöt 3 % ja hiukkaspäästöt 23 % edelliseen vuoteen verrattuna. Päästöt kuitenkin kasvoivat verrattaessa edellisen 10 vuoden keskiarvoon. Liikenteen päästöt on laskettu uusitulla LIPASTO-laskentajärjestelmällä vuodesta 2012 alkaen. Esimerkiksi liikenteen aiheuttamat hiukkaspäästöt Espoossa olivat 35 t/a (40 t vuonna 2013) ja NO x -päästöt 1033 t/a (1134 t). Kasvihuonekaasupäästöt eivät vaikuta hengitysilman laatuun. Kasvihuonekaasupäästöistä HSY laatii vuosittain erillisen raportin.

6 Ympäristölautakunta Sivu 6 / 6 Julkaisu "Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014" ja sen liite Ilmanlaatudata 2014 ovat ilmestyneet HSY:n julkaisusarjassa numerolla 6/2015. Ilmanlaatudata liitteestä löytyy mm. pääraporttia täydentäviä kuvia ja taulukoita, kuvaukset mittausasemista ja mittausverkon toiminnasta sekä passiivikeräintulokset ja -paikkakuvaukset. Ilmanlaatu pääkaupunkisedulla vuonna julkaisu on saatavilla ympäristölautakunnan kokouksessa. Julkaisu liitteineen löytyy HSY:n internetsivuilta polulta > Asiantuntijalle >Julkaisut. nlaatu_paakaupunkiseudulla_vuonna_2014.pdf nlaatu-liite.pdf Tiedoksi

7 Ympäristölautakunta Sivu 7 / 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3165/11.01.01/2013 77 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3088/11.01.01/2014 84 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 2682/2016 11.01.01 72 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 2014 2018 13.5.

EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 2014 2018 13.5. EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 214 218 13.5.213 1 SUUNNITELMAN TAUSTA Pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten

Lisätiedot

Tilannekuvaukset

Tilannekuvaukset Tilannekuvaukset 15.8.-30.12.2014 30.12.2014 klo 08 Ilma on tänä aamuna melko puhdasta. HSY:n mittausten mukaan ilmanlaatu on suurimmassa osassa pääkaupunkiseutua hyvä ja paikoin liikennealueilla tyydyttävä.

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3133/11.01.01/2013 76 Espoon ympäristölautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten päästöjen yhteistarkkailusuunnitelmasta

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY

Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY Ilmanlaatutilanne pääkaupunkiseudulla Ilmanlaatu on kohtalaisen hyvä Joitakin ongelmia on Typpidioksidin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi

Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa 13.11.2013 Mitä altistuminen on? Altistumisella tarkoitetaan ihmisen ja epäpuhtauden kohtaamista

Lisätiedot

Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY

Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY 7.11.2016 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 JPP Kalibrointi Ky 2011 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

Tilannekuvaukset

Tilannekuvaukset Tilannekuvaukset 1.1. 30.6.2015 30.6.2015 klo 8 Ilmanlaatu on pääasiallisesti hyvä pääkaupunkiseudulla. Vilkasliikenteisissä ympäristöissä kuten katukuiluissa ja pääväylien varsilla, ilmanlaatu on kuitenkin

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs

Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs Espoon kaupunki Pöytäkirja Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37 Kokoustiedot Aika 21.08.2014 torstai klo 17:43-18:31 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Helsingin seudun

Lisätiedot

POLTA PUUTA PUHTAAMMIN. Pakila

POLTA PUUTA PUHTAAMMIN. Pakila POLTA PUUTA PUHTAAMMIN Pakila 14.3.2019 Huono puunpoltto aiheuttaa terveyshaittoja Maria Myllynen ilmansuojeluyksikön päällikkö HSY Kuivaa asiaa 14.3.2019 Miten puunpoltto heikentää ilmanlaatua? - päästömäärä

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2005

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2005 Maria Myllynen, Päivi Aarnio, Tarja Koskentalo, Marjatta Malkki Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 25 Sisältää katsauksen kevään 26 ilmanlaatuun Mittausaineisto: Jari Bergius, Tero Humaloja, Anssi Julkunen,

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 199- ja 2-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 21-215 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskus 29 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 1 Ilman epäpuhtauksien terveys-

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 Ilma on eurooppalaisittain puhdasta Pääkaupunkiseutu on puhtaimpia metropolialueita Euroopassa. Yleisimmin ilmanlaatu on meillä hyvä tai tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 LIITE 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 13.5.2013 1 Johdanto Ilmanlaatu on pääkaupunkiseudulla melko hyvä, ja Helsinki ympäristökuntineen onkin puhtaimpia metropolialueita

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006

Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006 TIEDOTE Vapaa julkaistavaksi 1.11.2006 klo 10.00 Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna 2005. Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006 Yhteenveto ja johtopäätöksiä Tekstiä ja kuvia voi lainata/käyttää vapaasti

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 HSY:n hallitus 20.12.2013 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region

Lisätiedot

Ilmanlaatu paikkatietona Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija

Ilmanlaatu paikkatietona Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija Ilmanlaatu paikkatietona 4.11.2009 -Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija YTV vastaa ilmanlaadun seurannasta pääkaupunkiseudulla YTV huolehtii Helsingin, Espoon,

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

Lyhenteiden selitykset:

Lyhenteiden selitykset: Tampereella Lyhenteiden selitykset: CO NO x O 3 SO 2 TSP PM 10 PM 2.5 Temp Ws Wd RH μg/m 3 mg/m 3 hiilimonoksidi eli häkä typen oksidit (laskettu NO 2 :na eli typpidioksidina) otsoni rikkidioksidi leijuma

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Neljännesvuosiraportti 4/29 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu 2 ESIPUHE Tampereen ilmanlaadun tarkkailu vuonna 29 on järjestetty

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 239 Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteistarkkailusuunnitelmasta HEL 2013-009102 T 11 00 02 UUDELY/261/07.00/2013 UUDELY/290/07.00/2013

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

Kokemukset huonosta ilmanlaadusta varoittavasta tekstiviestipalvelusta Katupölyseminaari 2012

Kokemukset huonosta ilmanlaadusta varoittavasta tekstiviestipalvelusta Katupölyseminaari 2012 Kokemukset huonosta ilmanlaadusta varoittavasta tekstiviestipalvelusta Katupölyseminaari 2012 25.1.2012 Maria Myllynen, HSY 1 Tekstiviestipalvelu huonosta ilmanlaadusta Tavoitteena altistumisen ja terveyshaittojen

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

HIUKKASMITTAUKSET NAANTALISSA KESÄKUU 2002 - KESÄKUU 2003. Helena Saari Risto Pesonen

HIUKKASMITTAUKSET NAANTALISSA KESÄKUU 2002 - KESÄKUU 2003. Helena Saari Risto Pesonen HIUKKASMITTAUKSET NAANTALISSA KESÄKUU 22 - KESÄKUU 23 Helena Saari Risto Pesonen HIUKKASMITTAUKSET NAANTALISSA KESÄKUU 22 - KESÄKUU 23 Helena Saari Risto Pesonen ILMATIETEEN LAITOS ILMANLAADUN TUTKIMUS

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Loukkola Kati LOHJAN YMPÄRISTÖ- RAKENNUSLAUTAKUNTA, JULKAISU 1/15 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Loukkola Kati Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunta ISSN 2342-2343 (painettu)

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 214 OULUN ILMANLAATU Mittaustulokset 214 Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi Julkaisu 2/215 SISÄLTÖ JOHDANTO 1 TIIVISTELMÄ 2 ILMANLAADUN SEURANTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 213 Helsingin seudun

Lisätiedot

Ilmansaasteille altistuminen Suomessa vuonna 2013

Ilmansaasteille altistuminen Suomessa vuonna 2013 Ilmansaasteille altistuminen Suomessa vuonna 2013 Ilmanlaadun mittausverkostoon pohjautuen Antti Korhonen, Arja Asikainen, Isabell Rumrich, Otto Hänninen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 (Katuosoite

Lisätiedot

Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla

Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla Korkeuden ja etäisyyden vaikutus ilmanlaatuun katukuilussa ja sisäpihalla Jarkko Niemi, FT Ilmansuojeluasiantuntija Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa -seminaari 18.1.2018 Typpidioksidin

Lisätiedot

Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2013

Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2013 Ilmanlaatu Porissa vuonna 2012 Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2013 Ilmanlaatutyöryhmä RAPORTTI Porin kaupunki ympäristövirasto 1/2014 2 PORIN KAUPUNKI Ympäristövirasto PORIN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 212 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

1. KOKKOLAN ILMANLAATU 2007 - Tiivistelmä

1. KOKKOLAN ILMANLAATU 2007 - Tiivistelmä Ilmanlaadun tarkkailun vuosiraportti 2007 1 1. KOKKOLAN ILMANLAATU 2007 - Tiivistelmä Tässä raportissa tarkastellaan vuoden 2007 aikana saatuja rikkidioksidin, typen oksidien, hiilimonoksidin ja hengitettävien

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2016 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun seurantaohjelma vuosille

Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun seurantaohjelma vuosille Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun seurantaohjelma vuosille 2019-2023 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority

Lisätiedot

Mittausasemat 2018

Mittausasemat 2018 13.14.1 Mittausasemat 2018 Mannerheimintie (Man) Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-25GKFIN): 6672969: 25496631 2005 Mittausparametrit v. 2018:

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Loukkola Kati LOHJAN YMPÄRISTÖ- RAKENNUSLAUTAKUNTA, JULKAISU 1/16 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Loukkola Kati Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Raportteja 54 2013. Ilmanlaatu Uudellamaalla 2012

Raportteja 54 2013. Ilmanlaatu Uudellamaalla 2012 Raportteja 54 213 Ilmanlaatu Uudellamaalla 212 LIisa Matilainen Päivi Aarnio Kati Loukkola Ilmanlaatu Uudellamaalla 212 Liisa Matilainen Päivi Aarnio Kati Loukkola Raportteja 54 213 Ilmanlaatu Uudellamaalla

Lisätiedot

Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2012

Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2012 Ilmanlaatu Porissa vuonna 2012 Porin ilmanlaatu Mittaustulokset 2012 Ilmanlaatutyöryhmä RAPORTTI Porin kaupunki ympäristövirasto 1/2013 2 PORIN KAUPUNKI Ympäristövirasto PORIN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

Ilmanlaadun typpidioksidimääritykset

Ilmanlaadun typpidioksidimääritykset Muistio 1/2005 Ilmanlaadun typpidioksidimääritykset 2004 Eri etäisyyksillä, eri korkeuksilla Marjatta Malkki, Anu Kousa YTV Ympäristötoimisto YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta Opastinsilta 6

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): : Mittausvuodet: Mittauspara

Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): : Mittausvuodet: Mittauspara Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): 6672975:25496628 Mittausparametrit v. 2016: PM10, PM2,5, NO, NO2, BC Näytteenottokorkeus: 4 m

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2008

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2008 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 28 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 28 YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta Raportti: ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi ilmansuojeluasiantuntija Marjatta

Lisätiedot

Mittausraportti. Blominmäki

Mittausraportti. Blominmäki 12.4.2017 Mittausraportti Blominmäki 14.10.2016-23.1.2017 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7.

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7. 1 TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 2 Taustaa 3 Ilmanlaadun luokittelu 4 Tapiola 7 Leppävaara 8 Konala 9 Myllypuro 11 Kurkimäki 11 Viikki 13 Tulosten tarkastelua

Lisätiedot