Tuorekalaketjun logistiikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuorekalaketjun logistiikka"

Transkriptio

1 Tuorekalaketjun logistiikka Nina Urala, Riikka Mononen Kuulas Research Agency Oy Kalafoorumi

2 Raportin sisältö 1. Selvityksen tausta 2. Selvityksen tavoite 3. Selvityksen toteutus 4. Logistiikkakartat 5. Eri toimijoiden kohtaamat haasteet 6. Johtopäätökset 2

3 Selvityksen taustaa Kuulas Research Agency Oy teki Pro Kalan toimeksiannosta selvityksen silakan tämän hetkisestä markkinatilanteesta syksyllä 2010 Selvityksen yhteydessä todettiin, että käsitys kalan tuoreudesta vaihtelee kuluttajien keskuudessa melkoisesti Lisäksi kalan tuoreuden ympärillä käyty vilkas keskustelu sai hankkeen ohjausryhmän vakuuttumaan siitä, että mitään toimenpiteitä silakan menekin edistämiseksi ei tule tehdä ennen kuin sen logistiikkaketju on selvitetty. Vasta sen jälkeen kuluttajille voidaan viestiä kalan laadusta luotettavasti Helmi-maaliskuussa 2011 tehty logistiikkaketjua koskeva selvitys keskittyi silakan logistiikkaan, mutta on sovellettavissa koskemaan kaikkea tuorekalaa kalanjalostajasta eteenpäin 3

4 Selvityksen tavoite Tavoitteena oli saada käsitys silakan matkasta kalastajalta kuluttajan ruokapöytään painottaen erityisesti logistiikkaketjun hahmottamista ajallisesti. Selvityksessä ei tavoiteltu kaikenkattavan logistiikkakartan rakentamista, vaan luotiin yleiskuva silakan mahdollisesti kohtaamista logistiikkaketjuista ja logistiikan haasteista. Samalla hahmoteltiin silakan ja kuluttajan kannalta ihanteellisin, eli lyhin ja pahin, eli pisin mahdollinen logistiikkaketju sekä selvitettiin, millaisen ketjun silakka todennäköisimmin tällä hetkellä kohtaa HUOM. Vaikka selvityksessä asiaa tarkasteltiinkin silakan kannalta, on tulokset sovellettavissa myös tuorekaloihin yleensä 4

5 Selvityksen toteutus Logistiikkaketjujen hahmottamiseksi haastateltiin yhteensä 15 henkilöä, jotka työskentelivät logistiikkaketjun eri osissa (jalostaja, kalatukku, keskusliike, kauppa, vähittäiskauppa) Haastattelut tehtiin puhelimitse viikkojen 6-8 aikana, kalatiskeillä käytiin haastattelemassa paikan päällä. Haastattelut kestivät keskimäärin minuuttia. Haastattelujen perusteella hahmoteltiin logistiikkakartat, joista selviää tuorekalan kulkema reitti kalastajalta kuluttajan lautaselle. Karttoja hahmoteltiin neljä erilaista: sujuvin ja hitain mahdollinen sekä kaksi kalan tällä hetkellä kaikkein todennäköisimmin kohtaamaa logistiikkaketjua Lisäksi raporttiin koottiin eri tahojen esille tuomia haasteita ja epäkohtia silakan ja tuorekalan tämänhetkisessä logistiikassa 5

6 Logistiikan määritelmä Logistiikka eli materiaalihallinto on tavaran hankintaan, tuotantoon ja jakeluun liittyvä strategisesti johdettu materiaali-, tieto- ja pääomavirtojen integroitu prosessi, jonka päämääränä on parantaa yrityksen tuottoa oikeansuuntaisilla strategisilla valinnoilla, kehittämällä asiakkaalle lisäarvoa ja -hyötyjä, parantamalla materiaalitoimintojen kustannustehokkuutta sekä lisäämällä kierrätystä. Lähde: Haapanen M Logistiikka osana strategista johtamista. 6

7 Käsitykset ja tietoisuus kalan tuoreudesta vaihtelee kuluttajien keskuudessa melkoisesti Mikä on se kalan pyynnistä kulunut aika, jonka puitteissa kala on mielestäsi vielä tuoretta ja hyvälaatuista? (N=724) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kokonainen silakka Silakkafileet Savustettu silakka Hiilisilakka Lohifilee Savusiika Alle 6 h 7-12 h h h 1-2 vrk 3-4 vrk 5-6 vrk viikko tai enemmän % Lähde: Kuulas Research Agency Oy. Silakan markkinatilanne ja potentiaali logistiikkaketju

8 Logistiikkakartat 8

9 Lyhin mahdollinen logistiikkaketju KALASTAJA Troolarit pyytävät silakkaa noin kaksi vuorokautta riippuen siitä, miten kalaa saadaan. Nostot pidetään erillään ja kalat säilytetään jäävesitankeissa. Nostot numeroidaan ja pyyntipäivä määritetään noston numeron perusteella. 0-2 h SATAMA Silakat puretaan troolarista ja lajitellaan koon ja laadun mukaan. Kalat toimitetaan jalostajille jäävesitankissa h KALANKASVATTAJA Kalat nostetaan, tainnutetaan ja teurastetaan. 0-6 h h KAUPPA Kauppa vastaanottaa styroksilaatikot ja myy tuotetta viimeiseen jalostajan määrittämään käyttöpäivään saakka. Kaupat ottavat usein myyntiin vain pieniä eriä h 1-12 h JALOSTAJA Fileointi aloitetaan vanhimmasta nostosta. Fileet pakataan styroksilaatikoihin ja tarvittaessa varastoidaan. Laatikon koko on asiakkaan toiveen mukainen. Laatikon kylkeen kirjataan vähintään viimeinen käyttöpäivä h Pyynnistä kulunut kokonaisaika h 9

10 Todennäköisin logistiikkaketju I KALASTAJA Troolarit pyytävät silakkaa noin kaksi vuorokautta riippuen siitä, miten kalaa saadaan. Nostot pidetään erillään ja kalat säilytetään jäävesitankeissa. Nostot numeroidaan ja pyyntipäivä määritetään noston numeron perusteella h KAUPPA Kauppa vastaanottaa styroksilaatikot ja myy tuotetta viimeiseen jalostajan määrittämään käyttöpäivään saakka. Kaupat ottavat usein myyntiin vain pieniä eriä h 0-6 h 0-2 h SATAMA Silakat puretaan troolarista ja lajitellaan koon ja laadun mukaan. Kalat toimitetaan jalostajille jäävesitankissa h KALATUKKU Tukut keräävät ja toimittavat silakkaa eteenpäin kaupoille ja keskusliikkeille. Tukut eivät periaatteessa varastoi kalaa h 1-12 h KALANKASVATTAJA Kalat nostetaan, tainnutetaan ja teurastetaan. JALOSTAJA Fileointi aloitetaan vanhimmasta nostosta. Fileet pakataan styroksilaatikoihin ja tarvittaessa varastoidaan. Laatikon koko on asiakkaan toiveen mukainen. Laatikon kylkeen kirjataan vähintään viimeinen käyttöpäivä h 0-6 h Pyynnistä kulunut kokonaisaika h 10

11 Todennäköisin logistiikkaketju II KALASTAJA Troolarit pyytävät silakkaa noin kaksi vuorokautta riippuen siitä, miten kalaa saadaan. Nostot pidetään erillään ja kalat säilytetään jäävesitankeissa. Nostot numeroidaan ja pyyntipäivä määritetään noston numeron perusteella h KAUPPA Kauppa vastaanottaa styroksilaatikot ja myy tuotetta viimeiseen jalostajan määrittämään käyttöpäivään saakka. Kaupat ottavat usein myyntiin vain pieniä eriä h 0-6 h 0-2 h SATAMA Silakat puretaan troolarista ja lajitellaan koon ja laadun mukaan. Kalat toimitetaan jalostajille jäävesitankissa h KESKUSLIIKE Keskusliike lajittelee eri myymälöihin menevät tuotteet. Keskusliikkeet eivät varastoi silakkaa vaan välittävät sitä eteenpäin h 1-12 h KALANKASVATTAJA Kalat nostetaan, tainnutetaan ja teurastetaan. JALOSTAJA Fileointi aloitetaan vanhimmasta nostosta. Fileet pakataan styroksilaatikoihin ja tarvittaessa varastoidaan. Laatikon koko on asiakkaan toiveen mukainen. Laatikon kylkeen kirjataan vähintään viimeinen käyttöpäivä h 0-6 h Pyynnistä kulunut kokonaisaika h 11

12 Pisin mahdollinen logistiikkaketju 0-6 h 1-12 h h KALASTAJA Troolarit pyytävät silakkaa noin kaksi vuorokautta riippuen siitä, miten kalaa saadaan. Nostot pidetään erillään ja kalat säilytetään jäävesitankeissa. Nostot numeroidaan ja pyyntipäivä määritetään noston numeron perusteella h 0-6 h SATAMA Silakat puretaan troolarista ja lajitellaan koon ja laadun mukaan. Kalat toimitetaan jalostajille jäävesitankissa. KALANKASVATTAJA Kalat nostetaan, tainnutetaan ja teurastetaan h 1-12 h JALOSTAJA Fileointi aloitetaan vanhimmasta nostosta. Fileet pakataan styroksilaatikoihin ja tarvittaessa varastoidaan. Laatikon koko on asiakkaan toiveen mukainen. Laatikon kylkeen kirjataan vähintään viimeinen käyttöpäivä. 1-7 h KAUPPA Kauppa vastaanottaa styroksilaatikot ja myy tuotetta viimeiseen jalostajan määrittämään käyttöpäivään saakka. Kaupat ottavat usein myyntiin vain pieniä eriä h KESKUSLIIKE Keskusliike lajittelee eri myymälöihin menevät tuotteet. Keskusliikkeet eivät varastoi silakkaa vaan välittävät sitä eteenpäin. LAJITTELU Kala lajitellaan 6-24 h kauppoihin muiden elintarvikkeiden kanssa. KALATUKKU Tukut keräävät ja toimittavat silakkaa eteenpäin kaupoille ja keskusliikkeille. Tukut varastoivat kalaa kysynnän mukaan h Pyynnistä kulunut kokonaisaika h 12

13 Eri toimijoiden kohtaamat haasteet 13

14 Jalostajat Saatavuus vaihtelee pääasiassa hinnan tai vuodenajan vuoksi - Esimerkiksi lohta ja kirjolohta on hyvin saatavilla, mutta hinta saattaa olla rajoittava tekijä - Avomereltä kalastettavassa kalassa haasteena on sääolot ja vuodenaikojen vaihtelut Jalostusyrityksissä ei tehdä töitä viikonloppuisin - Tuotteet jalostetaan perjantaina ja ne seisovat varastossa viikonlopun yli sunnuntai-iltaan saakka, jolloin tuotteet lähtevät kauppoihin. Vastuu kalafileen säilyvyyden määrittämisestä on jalostajalla ja ketjun muut toimijat luottavat tähän tietoon 14

15 Kalatukut menekkiä voi olla vaikeaa ennustaa - Kalaa voidaan joutua varastoimaan tukussa, jos kaikkea sinne tilattua ei saada toimitettua eteenpäin - Keskusliikkeillä on tarve kilpailuttaa Keskusliikkeille kalaa toimittavat kalatukut joutuvat toimimaan keskusliikkeiden sanelemassa tahdissa (24/48 h) - Tuotteet liikkuvat ketjussa vain tässä tahdissa Toisaalta, suoraan kauppoihin toimittavat tukut saavat kalat eteenpäin nopeammassa tahdissa 15

16 Keskusliikkeet Tuotteet lajitellaan ja keräillään keskusliikkeiden varastoissa, mikä pitkittää silakan logistiikkaketjua - Logistiikkakeskuksia on määrällisesti melko vähän eivätkä niiden sijainnit ole kaikkien alueiden kannalta ihanteellisia Keskusliikkeet toimivat tietyssä rytmissä ja toimittavat tuotteita eteenpäin tässä tahdissa Keskusliikkeet ohjaavat kauppoja olemaan itse yhteydessä logistiikkaketjun aiempiin toimijoihin esimerkiksi päivämäärämerkintöihin liittyen 16

17 Kaupat Ainoa dokumentti tuotteen viimeisestä käyttöpäivästä on styroksilaatikoissa, joissa kala tuodaan kauppoihin Kalaeriä saatetaan sekoittaa keskenään, jolloin viimeisestä käyttöpäivästä ei enää ole varmaa tietoa Tietämys kaupan tiskillä vaihtelee melkoisesti - Kala on kysyttäessä usein eilen pyydettyä/perattua - Pyynti-/nostopäivät muistetaan merkitä ja päivittää kuluttajille luotettaviksi tietolähteiksi tarkoitettuihin seinätauluihin vain satunnaisesti - Pyynti-/kasvatuspaikka on satunnaisesti tiedossa Lohen rinnalla kauppojen kyky/taito käsitellä helpommin pilaantuvaa kalaa on heikentynyt Tosin - Kaupat ainakin väittävät osaavansa tilata niin pieniä määriä, että ne ehditään myydä yhden päivän aikana (jos tarvetta) - Omien sanojensa mukaan he osaavat myös arvioida, milloin tuote on myyntikelvoton. Arviointi tehdään aistinvaraisesti. 17

18 Johtopäätökset Pyynti-/nostopäivän ja viimeisen käyttöpäivän dokumentointi haparoivaa osan toimijoista keskuudessa Kaupoissa viimeistä myyntipäivää tuijotetaan ainoana oikeana tietona eikä tuotteen todellisesta laadusta välttämättä välitetä Kauppojen kalatiskeillä työskentelevien myyjien osaamisen taso vaihtelee Käsitykset lain edellyttämistä pakkausmerkinnöistä vaihtelevat Ketjun eri osien toimijat ovat melko tietämättömiä toistensa toimista Myös samassa yrityksessä sisään tulevasta raakaaineesta vastaava ei välttämättä tiedä mitään laitoksesta ulos lähtevistä tuotteista ja toisinpäin. 18

19 LISÄTIETOJA TUTKIMUKSESTA: Tutkimusjohtaja Nina Urala, ETT Tutkija Riikka Mononen, ETM Kuulas Millward Brown Unioninkatu Helsinki p

Ajankohtaisia asioita elintarvikevalvonnasta

Ajankohtaisia asioita elintarvikevalvonnasta Ajankohtaisia asioita elintarvikevalvonnasta Kalaseminaari 15.2.2012 Ylitarkastaja Tuula Koimäki Elintarvikelain 13 6 mom. Elintarvikehuoneistoilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos toimintaan liittyvät riskit

Lisätiedot

Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa. Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä

Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa. Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa Kaija Saarni Asmo Honkanen Jari Setälä Kalan ja Riistan käyttö suurtalouksissa Lähtökohdat Tavoitteet Aineisto ja menetelmät Tulokset Kalan käyttö Ravun käyttö Riistan

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET)

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) Tämä ohje koskee kalastajia, jotka toimittavat kalastustuotteita alle 5000 kg vuodessa suoraan kuluttajille tai paikalliseen

Lisätiedot

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET

LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Lähiruoka- ja ruokaketjuhankkeiden ajankohtaisseminaari 11.6.2014 LÄHIRUOAN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tutkimusjohtaja Markku Virtanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Ventspils University

Lisätiedot

Ajankohtaista kalamaailmasta. Ylitarkastaja Carmela Hellsten

Ajankohtaista kalamaailmasta. Ylitarkastaja Carmela Hellsten Ajankohtaista kalamaailmasta Ylitarkastaja Carmela Hellsten Alkutuotanto Alkutuotanto kalan kasvatus kalastus kalan perkaaminen aluksella alkutuotannon tuotteiden toimittaminen ensimmäiseen elintarvikehuoneistoon

Lisätiedot

Pro Kala elinkeinokalatalouden verkostotoimijana. Katriina Partanen MMM Kalatalousryhmä- ja verkostotoimintaseminaari 24.3.2014

Pro Kala elinkeinokalatalouden verkostotoimijana. Katriina Partanen MMM Kalatalousryhmä- ja verkostotoimintaseminaari 24.3.2014 Pro Kala elinkeinokalatalouden verkostotoimijana Katriina Partanen MMM Kalatalousryhmä- ja verkostotoimintaseminaari 24.3.2014 Pro Kala Perustettu 1994 Jäsenistö: elinkeinokalatalouden alalla toimivat

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN 16 Kalan kulutus 2000 2011 (kg/hlö/vuosi) 14 12 10 8 6 Kaikki kala Tuontikala Kotimainan kala Silakka 4 2 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Ruoka-Kouvola teeman kehittämisohjelman perusteita

Ruoka-Kouvola teeman kehittämisohjelman perusteita Ruoka-Kouvola teeman kehittämisohjelman perusteita 13.1.2016 Manu Rantanen & Riitta Kaipainen 13.1.2016 1 Sisältö 1. Tausta: Ruoka-Kouvola kumppanuustoiminta vuonna 2015 2. Keskeisiä kehittämistavoitteita

Lisätiedot

Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista

Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista Selvitystä ja koontia valvonnassa olevista luomujatkojalostajista 20.8.2012 Jaana Elo Kokopalvelut Valvonnasta poistuneet / poistumassa Aikavälillä 2.1. 31.5.2012 11 viljavarastoa (Suomen Viljava Oy:n

Lisätiedot

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016 Ympäristöterveyskeskus YHTEENVETO Terveydensuojelu 22.2.2016 KALAN JÄLJITETTÄVYYS MYYNTITISKEISSÄ 2015 Johdanto Kalan jäljitettävyys myyntitiskeissä 2015 oli Kanta- ja Päijät-Hämeen valvontayksiköiden

Lisätiedot

Novaja Ladoka. Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti Pasi Korvonen. 27.2.2009 SKYI / Pasi Korvonen

Novaja Ladoka. Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti Pasi Korvonen. 27.2.2009 SKYI / Pasi Korvonen Novaja Ladoka Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti Pasi Korvonen Kalan kulku järvestä jalostukseen ja kauppoihin Kalan laatu Kala elintarvikkeena Esityksen rakenne Muikun troolaus video Kylmäketju

Lisätiedot

VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3.2013. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen

VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3.2013. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen Ammattiopisto Livia / Pasi Korvonen Sisältö Ammattiopiston esittely Kalatalous- ja ympäristöopiston

Lisätiedot

Pro Kala tänään. menekinedistämistä ja kehittämishankkeita 9.2.2011. Katriina Partanen Pro Kala ry

Pro Kala tänään. menekinedistämistä ja kehittämishankkeita 9.2.2011. Katriina Partanen Pro Kala ry Pro Kala tänään 9.2.2011 menekinedistämistä ja kehittämishankkeita Katriina Partanen Pro Kala ry Pro Kala tänään n Pro Kala ry n Yleishyödyllinen menekinedistäminen n Silakkapaja n Elinkeinokalatalouden

Lisätiedot

Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari

Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari Kirsi Viljanen Lähiruokakoordinaattori Ruoka-Suomi teemaryhmän pj. Maa- ja metsätalousministeriö kirsi.viljanen@mmm.fi Lähiruoan ja luomun kehittäminen Lähiruoan

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 14 Lähdeviite: Kaunismaa Henna 2011: Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa.

Lisätiedot

Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS. Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira

Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS. Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira jäljitettävyys kyky/mahdollisuus seurata raaka-aineen/elintarvikkeen liikkumista läpi määriteltyjen/eriteltyjen toimitus-/tuotanto-

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Mitä on lähiruoka? - Ei virallista määritelmää. - Asiasta useita eri tulkintoja - Hallituksen Lähiruokaohjelma -> miten lähiruokaa edistetään vuoteen 2020 mennessä. *

Lisätiedot

JÄRVIKALAKYSELY AMMATTIKEITTIÖILLE

JÄRVIKALAKYSELY AMMATTIKEITTIÖILLE JÄRVIKALAKYSELY AMMATTIKEITTIÖILLE Aluksi muutamia taustakysymyksiä keittiöstänne 1. Ammattikeittiönne on * Yksityisyritys Kunnallinen liikelaitos Kunnallinen organisaatio Valtion omistama Säätiön / yhteisön

Lisätiedot

Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli. 6.3.2014 Suvi Leinonen

Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli. 6.3.2014 Suvi Leinonen Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli 6.3.2014 Suvi Leinonen S Etelä-Savon luomulogistiikan nykyinen malli - Lihantuottajat S Hankkeen lihantuottajat, naudat ja lampaat http://maps.yandex.com/? um=o3klinp0z0xkjxbusmk89pix_o1hipgq&l=map

Lisätiedot

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta

Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Kysyntäohjautuva naudanlihantuotanto Kuinka vastaamme kuluttajien odotuksiin naudanlihantuotannosta Pohjois- Suomen Nurmipäivät 12.1.2012 Mitä kuluttajat odottavat? 2 12.1.2012 Ostopäätöksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Näytteenottokoulutus 19. 20.11.2016 Mikä on Fineli? Elintarvikkeiden koostumustietokanta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ylläpitää perustettu vuonna 1984

Lisätiedot

Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari

Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari Marja-Riitta Kottila Sisältö Mikä on elintarvikeketju? Case luomuketju Tuloksia toimivuudesta ja tiedonkulusta Ajatuksia hankevetäjille Elintarvikeketju

Lisätiedot

Markkinaseurannan käynnistäminen kala-alalla. Heli Tammivuori, Elintarviketeollisuusliitto

Markkinaseurannan käynnistäminen kala-alalla. Heli Tammivuori, Elintarviketeollisuusliitto Markkinaseurannan käynnistäminen kala-alalla Heli Tammivuori, Elintarviketeollisuusliitto Aiheet 1. Markkinatiedon lisäarvo liiketoiminnalle, yhteiskunnalle ja kuluttajalle 2. Suomen Elintarviketeollisuuden

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen Elintarvikehuoltosektorin poolit Alkutuotanto pooli Kauppa- ja jakelupooli Elintarviketeollisuuspooli KOVAtoimikunta 14 aluetta Toimikunta

Lisätiedot

Pankkipalvelut 2015 Kuluttajien näkemyksiä pankkien tarjonnasta. Anu Raijas & Mika Saastamoinen. kkv.fi. kkv.fi

Pankkipalvelut 2015 Kuluttajien näkemyksiä pankkien tarjonnasta. Anu Raijas & Mika Saastamoinen. kkv.fi. kkv.fi Kuluttajien näkemyksiä pankkien tarjonnasta Anu Raijas & Mika Saastamoinen Sisältö Tausta Selvityksen toteutus Tulokset Yhteenveto ja johtopäätökset 13.1.2016 2 Tausta Pankkipalveluiden tarjonnan muutokset

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden

Lisätiedot

Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013

Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013 Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013 K1: Tarjouspyynnössä työmääräksi on arvioitu 120-160 htp/vuosi. Voiko tämän jakaa osiin tarjotun pääarkkitehdin ja tämän varahenkilön välillä

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Alustuksen sisältö 1. Käytettävä puuraaka-aine 2. Kuitupuun logistiikka 3. Kemin tehtaan tuotelogistiikka 4. n jakeluverkosto 5. RFID teknologia

Lisätiedot

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 HANKKEEN STARTTITILAISUUS TAMPEREELLA 3.2.2016 Yhteyshenkilöt Eeva-Liisa Lehto, puh 040 8255056, sähköposti eeva-liisa.lehto@foodwest.fi

Lisätiedot

REKO ja elintarvikelainsäädäntö

REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO seminaari, 14.11. Seinäjoki Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea keskus HUOM! REKO toimintaa ja elintarvikelainsäädäntöä koskeva esitys on ensisijaisesti tarkoitettu

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Ruokatrendit. 2015 s. 8 APETIT AMMATTILAISET KEVÄT 2015. Apetit-tuorekalalaatikko pitää kalan tuoreena s. 4. Savulohipyörykkä suomalaiseen makuun s.

Ruokatrendit. 2015 s. 8 APETIT AMMATTILAISET KEVÄT 2015. Apetit-tuorekalalaatikko pitää kalan tuoreena s. 4. Savulohipyörykkä suomalaiseen makuun s. Ruokatrendit 2015 s. 8 APETIT AMMATTILAISET KEVÄT 2015 Apetit-tuorekalalaatikko pitää kalan tuoreena s. 4 Savulohipyörykkä suomalaiseen makuun s. 6 Verdekasvikset: trendikäs uutuus s.7 Kalat haaviin ja

Lisätiedot

Tehoa Luomutoimintaan!

Tehoa Luomutoimintaan! Tehoa Luomutoimintaan! luomuasiantuntija Agr. Mikko Rahtola Luomuliitto ry Luomupäivät 2010 16.03.10 1 Kansallinen luomustrategia Luomustrategiaryhmä & viestintätoimisto Kuule Oy Vuonna 2008 Osuus kotimaan

Lisätiedot

Kalansyöntisuositukset 04.10.2006 Telebus, vkot 38-39 / 2006

Kalansyöntisuositukset 04.10.2006 Telebus, vkot 38-39 / 2006 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta 1 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Määritelmät Ohjeen tarkoitus ja sisältö Raakamaidon

Lisätiedot

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Seminaari 4.12.2014 Pori Yhteinen seminaari Sikses parasta aitoja makuja Satakunnasta 1.2.2012-31.12.2014 Toteuttajat: Pyhäjärvi-instituutti, Satafood ja ProAgria

Lisätiedot

Luomu HeVin haasteita Pääkaupunkiseudulla

Luomu HeVin haasteita Pääkaupunkiseudulla Luomu HeVin haasteita Pääkaupunkiseudulla - HeVi-hoitajien haastattelujen tuloksia Heidi Haavisto Mikkeli, 31.8.2015 Taustaa Opiskelen Helsingin Yliopistossa kasvintuotantotieteitä. Suoritin maisteriharjoitteluni

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

RIKAISILTA JOULUUN. 3,50/kg

RIKAISILTA JOULUUN. 3,50/kg Joulu 2012 RIKAISILTA JOULUUN Kypsä porkkanakuutio 2,5kg Kypsä punajuurikuutio 2,5kg 3,50/kg Ei mitään lisättyjä aineita, ei etikan makua yms. Kypsytetty miedolla lämmöllä jolloin tuotteiden alkuperäinen

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE)

6960/16 VVP/isk DGC 2A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16. Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. huhtikuuta 2016 (OR. en) 6960/16 Toimielinten välinen asia: 2016/0051 (NLE) AELE 13 EEE 10 N 15 ISL 10 FL 12 MI 140 PECHE 73 UD 56 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja -

- Lähiruokatukku ja -myymälä. LähiPuoti Remes. - Paikallisia Herkkuja - - Lähiruokatukku ja -myymälä LähiPuoti Remes - Paikallisia Herkkuja - Yrityksen toiminta: LähiPuoti Remes Oy perustetaan ja toiminta alkaa 2012-2013 vaihteessa, Puotipuksu Kimmo Remes. Lähi- ja luomuruokaa

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009 Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Aika Vaihe Lopputulos

Aika Vaihe Lopputulos Ruokis-hanke ICT PROJEKTI: Projektin ohjaaja: Lasse Seppänen Projektipäällikkö: Tommi Leppänen Projektin jäsenet: Jenita Karimäki, Tuija Pörhölä, Kalle Veuro ja Olli Savisaari Projekti Projektin tarkoitus

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä

Lisätiedot

YMPJAOSS6 a3. )117E 3 3 0. 08. 1.013. P+snro X38 ' 11,0.3.O. ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 )

YMPJAOSS6 a3. )117E 3 3 0. 08. 1.013. P+snro X38 ' 11,0.3.O. ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 ) Ympäristöjaosto 3 0. 08. 1.013 P+snro X38 ' 11,0.3.O Q013 ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 ) Uusi toiminta Muutos aiempaan toimintaan YMPJAOSS6 a3. )117E 3 (rasti

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa?

Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Onnistuuko luomukalkkunatuotanto Suomessa? Luomusiipikarjan syysseminaari Tampere 25.10.2012/ Sirkka Karikko Esityksen sisältö - Hanke: - Hankkeen tausta - Hankkeessa selvitettyä - Haasteet 1 Hanke: Luomukalkkunan

Lisätiedot

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Miten jalostaja vastaa kysyntään ja hallituksen asettamiin tavoitteisiin? Timo Marttinen Kruunu Herkku Esityksen sisältö Kruunu Herkku Kysyntään vastaaminen Hallituksen

Lisätiedot

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Pohjois-Savon ELY-keksus, Tuulikki Miettinen 10.7.2012 1 Aiemmat hankkeet Järvet laskettu vuonna1909 laskun

Lisätiedot

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 VUOSAAREN LUKIO Logistiikka Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 Ilman logistiikkaa kaikki on hukassa eikä mikään toimi! Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 2 Logistiikan avulla pyritään saamaan...oikeat tuotteet

Lisätiedot

Tärkeimmät tuoteluokitukset

Tärkeimmät tuoteluokitukset Tärkeimmät tuoteluokitukset CPA, PRODCOM, HS, CN Yritysten rakenteet 11.3.2009 riitta.hakari@tilastokeskus.fi Tärkeimmät tuoteluokitukset CPA Yleinen tuoteluokitus, EU:n toimialoittainen tuoteluokitus,

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy. Humppila

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy. Humppila Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Humppila Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-

Lisätiedot

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere 1 Alkutuotantoilmoitus /Elintarvikelaki 22 Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET 1 Kasvisten aatelia Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, jolle tärkeitä arvoja ovat tuoreus, terveys, lähellä tuotettu ruoka ja

Lisätiedot

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jenni Ypyä, MTT Kaisa Grönman, LUT 21.11.2013 Esityssisältö Miksi huomio ravinteisiin? Miten päästään kestävään ravinnetalouteen? Ravinnejalanjälki Ravinteet jätevirroissa

Lisätiedot

YmpäristöAgro I ja II

YmpäristöAgro I ja II YmpäristöAgro I ja II 2008-2012-> jatkohanke 2014 loppuun ProAgria Oulu Maa- ja kotitalousnaiset MTK Pohjois-Suomi Yhteistyökumppanina Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto Suoramyyntimahdollisuudet Lampaanlihaa

Lisätiedot

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Sales Excellence 2012 Global Results Menestyvän myyntiorganisaation tunnuspiirteet Mercuri International ja St. Gallenin

Lisätiedot

JÄLJITETTÄVYYS, PAKKAUSMERKINNÄT JA DIOKSIINIVALVONTA

JÄLJITETTÄVYYS, PAKKAUSMERKINNÄT JA DIOKSIINIVALVONTA JÄLJITETTÄVYYS, PAKKAUSMERKINNÄT JA DIOKSIINIVALVONTA Kim Jordas, tj, Suomen Ammattikalastajaliitto, kalastajaristeily 4.-5.2.2015 ESITYKSEN RAKENNE 1. Jäljitettävyys 2. Pakkausmerkinnät 3. Dioksiinivalvonta

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009 ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan

Lisätiedot

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin.

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin. IQF- Vesanto sijainti: Irtopakastuslaitos sijaitsee Pohjois-Savossa Vesannon taajamassa sijaitsevan kala-aseman yhteydessä. Hallinnoijana toimii kalastajien omistama Vesannon Kala Osk. Irtopakastamon naapurissa

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA OMAVALVONTASUUNNITELMA Ulkona tapahtuva myynti 1. TOIMINNANHARJOITTAJAN TIEDOT... 2 2. TOIMINNAN KUVAUS... 2 3. ELINTARVIKKEIDEN HANKINTA... 4 4. PAKKAUSMERKINTÄVAATIMUKSET... 5 5. SIIVOUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt Suomen akatemian rahoittama strategisen tutkimuksen konsortiohanke, Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi (PIHI) ohjelma, 2015-2020

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - -

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - - 1 (4) - - - 4.2.17 Tallennetuotanto Ammattitaitovaatimukset osaa tallentaa tekstiä, kuvaa, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja kolmiulotteisia malleja laatukriteerien mukaisesti käsitellä kaikkia aineistolajeja

Lisätiedot

LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ?

LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ? LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ? HUOLTOVARMUUSKESKUS 10 VUOTISJUHLASEMINAARI 26.02.2003 1 LOGISTIIKAN HÄIRIÖHERKKYYS? illuusio ihmiset yhteiskunta yritykset - johtaminen globalisaatio

Lisätiedot

Tilapäispalautusohjeet 2016. Ohjeet ja toimintamallit pantillisten juomapakkausten tilapäispalauttajille

Tilapäispalautusohjeet 2016. Ohjeet ja toimintamallit pantillisten juomapakkausten tilapäispalauttajille Tilapäispalautusohjeet 2016 Ohjeet ja toimintamallit pantillisten juomapakkausten tilapäispalauttajille 23.5.2016 Tilapäispalauttaminen Tilapäispalauttaminen on tarkoitettu kertaluonteisiin tai harvoin

Lisätiedot

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutus 2012

Kotitalouksien kulutus 2012 Tulot ja kulutus Kotitalouksien kulutus Kotitalouksien jätteiden kierrättäminen on lisääntynyt Säännöllisesti jätteitä kierrättävien kotitalouksien osuus on kasvanut Suomessa huomattavasti. Esimerkiksi

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Kala-alan valvonnan koulutuspäivä 15.2.2012 Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa?

Kala-alan valvonnan koulutuspäivä 15.2.2012 Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa? Kala-alan valvonnan koulutuspäivä Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa? Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira p.040 48777 98 ulla.luhtasela@evira.fi 1 Lainsäädäntö Komission asetus (EY)

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006)

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) Helsingin kaupungin terveydensuojelujärjestys Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) 1 Ympäristölautakunta kumonnut 1.1.2005 2 Lintujen

Lisätiedot

Text. Kuvamestari Kalefoto. Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014

Text. Kuvamestari Kalefoto. Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014 Text Kuvamestari Kalefoto Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014 Jukka Liukas - valokuvaaja PK-yrittäjä Syntynyt 1948 1970 Jukka aloitti valokuvausalan yrittäjänä 1970 Foto Mäenpää 1981 FotoForum 1991

Lisätiedot

ilmastofiksulle liiketoiminnalle ja uudenlaisille kumppanuuksille

ilmastofiksulle liiketoiminnalle ja uudenlaisille kumppanuuksille Avoin tieto pohjana ilmastofiksulle liiketoiminnalle ja uudenlaisille kumppanuuksille Hanna Niemi-Hugaerts Forum Virium Helsinki Uusia palveluinnovaatioita yritysten, julkisten toimijoiden ja kaupunkilaisten

Lisätiedot

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää?

Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Tarjoilija onko annoksessani pähkinää? Marraspäivä 19.11.2014 Tea Taivalkoski Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Nykytilanne: Elintarvikelainsäädännössä ei ole säännöksiä pakkaamattomista

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot

Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet

Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet Kotimaisen kasviproteiinin mahdollisuudet Hämeen valkuaisfoorumi Innovaatiotyöpaja 12.2.2016 Sanna Vähämiko Kasviproteiiniketjunhallinta-hanke Brahea-keskus, Turun yliopisto Brahea-keskus Turun yliopiston

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä?

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä? 1 (5) HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus

Lisätiedot

Kala-LCA:n päivitys. Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT

Kala-LCA:n päivitys. Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT Kala-LCA:n päivitys Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT KalaLCA Suomen kalankasvatuksen elinkaaritarkastelun päivittäminen Osallistuneet tutkijat MTT Frans Silvenius, Sirpa Kurppa,

Lisätiedot

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 EVO-projekti 2015 Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 Ylitarkastaja Jussi Peusa, Evira jussi.peusa@evira.fi Miksi? EU: Elintarvikeketjun rikollisuuden vastustaminen elintarvikkeiden koostumukseen

Lisätiedot

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 EVO-projekti 2015 Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 Ylitarkastaja Jussi Peusa, Evira jussi.peusa@evira.fi Tässä esityksessä Käydään läpi pääpiirteittäin miksi kyseinen projekti mitä tavoitellaan

Lisätiedot

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa

Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa ProLuomun luomukasvisarvoketjutyöryhmän kokous 12.8.2014 Sari Iivonen 24.10.2014 1 Euroopan maista opittua ja Suomessa sovellettavissa olevia näkökulmia: Kuluttajien

Lisätiedot