Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista"

Transkriptio

1 Urkin jalanjäljissä yhteisen ymmärryksen apajilla kun tavoitteenne vaativat yhteistä kirkastamista Siikakoski, Konnevesi (kysy vaihtoehtoista aikataulua)

2 Millä apajilla tällä pyyntireissulla oikein ollaan? Kiireisessä arjessa on vaikea tunnistaa tärkeimmät asiat. Jatkuva muutos ja tietotulva häiritsee keskittymistä sekä oikeiden johtopäätösten tekemistä. On haastavaa havainnoida ympäristöään sekä hallita ajatteluaan oikeiden asioiden priorisoimiseksi. Jotta liiketoimintaa ja ihmisiä voidaan johtaa tuloksellisesti, on välillä pysähdyttävä yhdessä ja kohdistettava energia samaan suuntaan. Itseohjautuvamman ja tehokkaan toimeenpanon edellytyksiä voidaan parantaa huomattavasti, kun tavoitteet ovat selkeitä ja yhteisiä, niihin on sitouduttu, ja on muodostettu yhteinen ymmärrys millä toimintatavoilla tärkeimpiä tavoitteita kohti edetään. Tämä työpaja tarjoaa johtoryhmälle tai tiimille ainutlaatuisen mahdollisuuden pysähtyä, haastaa yhdessä omaa ajatteluaan, sekä kirkastaa yhteisiä tavoitteitaan positiivista energiaa ja koukuttavia ajatuksia ruokkivassa ainutlaatuisessa ympäristössä.

3 Siikakoski, Konnevesi. Tänne Urkkikin tuli kirkastamaan ajatuksiaan! Näyttämönä toimii suurista ja villeistä järvitaimenistaan kuuluisa ja vastuullisesti hoidettu Konneveden Siikakoski, joka tunnetaan myös Urho Kekkosen lempikalapaikkana. Siikakoski on paras kalakoski maailmassa., totesi Urkki muinoin Brasiliassa kalastellessaan. Hän suuntasi Siikakoskelle kun tilanne oli haastava, ja piti pysähtyä kirkastamaan ajatuksia. Onpa koskella kalastellut myös Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter. Tukikohtana on kosken välittömässä läheisyydessä sijaitseva Siikapirtti, ja sen pihapiiriin kuuluva Miehistötupa herkkupöytineen. Pehmeät löylyt tarjoaa kosken alasuvannolla sijaitseva savusauna. Räätälöimme paikallisten palveluntarjoajien kanssa teille toimivimman kokonaisuuden!

4 Veros Oy on 2018 alussa perustettu johtamisen ja esimiestyön palveluyritys. Yrityksen takana on kaksi kokenutta esimiestä, joilla on mittava kokemus vaativista johtotehtävistä - ja ennen kaikkea intohimoa auttaa aidosti asiakkaita kohti heidän tärkeimpiä tavoitteitaan. KTM Martti Hakala on yrityksen perustaja. Martilla on 13 vuoden tausta OP ryhmästä, jossa hän työskenteli eri tehtävissä, viimeisenä osuuspankkien myynnin tuen, digitaalisen myynnin ja markkinoinnin johtajana. DI Vesa Sampakoski siirtyi Verokseen Kiilto Oy:n liiketoimintajohtajan tehtävistä. Vesa on tehnyt kansainvälisiä myynnin, markkinoinnin ja liiketoimintajohdon tehtäviä yli 15 vuotta. Vesa on työskennellyt myös Vexvellä ja Nokian Renkailla, vastaten pitkään Nokian Raskaiden Renkaiden myynnistä ja markkinoinnista globaalisti. Martti Hakala Vesa Sampakoski Kuljemme rinnallanne yhteisen ymmärryksen apajilla. Autamme teitä kirkastamaan tärkeimmät tavoitteenne, ja löytämään niitä kohti vievät toimintatavat!

5 Ohjelma klo 12 saapuminen Siikapirtille, lounas ja majoittautuminen klo 13.00, Siikapirtti - Yhteisen ymmärryksen muodostaminen tärkeimmistä tavoitteistanne Tavoitteiden sisäistäminen ja niihin johtavat toimintatavat Tilanteeseenne ja tarpeisiinne räätälöity työpaja, joka sisältää myös valmennusta tavoitteelliseen johtamiseen Perhokalastusta Siikakoskella (Huom! maksimissaan 4 henkilöä kalassa yhtä aikaa) harjoite: oma havainnointi- ja reagointikyky klo 20 illallinen kokemusten jakamista, pääteemojen pohjalta Savusauna käytössä, ja perhokalastus jatkuu. Rantalaavulla taukonuotio, evästä ja sparrailua sekä tietysti kalastusvinkkejä klo 8 tukkilaisaamiainen klo 9 Työpaja jatkuu Tärkeimpiin tavoitteisiin ja toimintatapoihin sitoutuminen Tavoitteiden hallinta ja systematiikka Kalastusta aikataulun salliessa Hinta: alv, kun osallistujia on maksimissaan 8 hlöä Hinta sisältää: ohjelman ja mainitut ruokailut, majoituksen ja kalastusluvat klo 12 lounas ja poistuminen (4 hlöä kalassa). Alkoholitarjoilut veloitetaan erikseen kulutuksen mukaan. Kysy lisäpalveluita: mm. kalaopas, jolta saatte myös perhokalastusvälineet

6 Halutessanne autamme Siikakosken lopputulosten viemisessä käytäntöön Tarjoamme optiona seuraavat tärkeimpien tavoitteiden toimeenpanoa varmistavat ja tehostavat vaiheet 1. Työpaja esimiehille organisaation eri tasoilla tavoitteisiin sitoutuminen sekä niihin johtavien toimenpiteiden konkretisointi omilla vastuualueilla ja arjessa (1 vrk) 2. Valmennuspäivä esimiehille ihmiskeskeisen johtamisen taitoja henkilöstön motivointiin ja sitouttamiseen (1 vrk) Valitessanne Siikakosken ohjelman lisäksi yllä mainitut optiot, toteutamme kokonaisuuden yhteishintaan alv Optioiden osalta hintaan lisätään mahdolliset tilavuokrat, tarjoilut ja matkakulut Suosittelemme optioiden osalta ryhmäkooksi < 25 hlöä

7 Lisätietoja: Nähdään Siikakoskella! Vesa Sampakoski

ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi

ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi Johtaja havaitse johtamisen apajat, haasta ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi Konnevesi, Siikakoski, 17.-18.6.2019 Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä! S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Vuoropäällikkövalmennus Jollas Instituutti Niko Vastamäki Mistä on hyvä vuoropäällikkö tehty? Jotta vuoropäälliköt pystyvät varmistamaan omalta osaltaan toimipaikkansa

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Virrat. Käyttäjälähtöinen koulun toimintakulttuurin kehittäminen

Virrat. Käyttäjälähtöinen koulun toimintakulttuurin kehittäminen Virrat Käyttäjälähtöinen koulun toimintakulttuurin kehittäminen Sisältö Lähtötilanteen ja projektin tavoitteiden kuvausta Oppimisympäristön kehittäminen rakennushankkeen rinnalla Käyttäjäryhmien määrittäminen

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI BDO 13.5.2016 Johdanto Kiitämme mahdollisuudesta tarjota BDO:n asiantuntijuutta sekä projektikokemusta Kankaanpään kaupungille. Tässä

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA!

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Engaging people for success HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Webinaari, 30.11.2016, Juha Ala-Lipasti, Katja Louhema-Santasärkkä CORPORATE SPIRIT MUUTOKSEN TUKENA Tiimien ja organisaation kehittäminen

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Lähiesimies muutoksen etulinjassa. Ryhmävalmennus lähiesimiehille YT-neuvotteluita seuraavan johtamistyön haasteisiin.

Lähiesimies muutoksen etulinjassa. Ryhmävalmennus lähiesimiehille YT-neuvotteluita seuraavan johtamistyön haasteisiin. Lähiesimies muutoksen etulinjassa Ryhmävalmennus lähiesimiehille YT-neuvotteluita seuraavan johtamistyön haasteisiin. Työluotsin ryhmävalmennus organisaation lähiesimiehille auttaa heitä toimimaan tehokkaasti

Lisätiedot

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1 1 MOOD- VALMENNUS Ohjauksen apuvälineenä Susanna Hjulberg LÄHDE: Koskinen, K. & Hautaluoma, M. (toim.) Valmennuksessa erilainen oppija. Välineitä työ- ja yksilövalmennukseen. Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Henkilöstökysely

Henkilöstökysely Henkilöstökysely 2017 15.11.2017 Vastausprosentti kouluittain Yliopiston vastausprosentti oli 61%, 2327 vastaajaa. 205 193 221 361 367 401 579 Vastausprosentti henkilöstöryhmittäin Yliopiston vastausprosentti

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIMYLLYT

TYÖHYVINVOINTIMYLLYT TYÖHYVINVOINTIKARTOITUS TYÖHYVINVOINTIMYLLYT STRATEGINEN TYÖHYVINVOINTI JOHTAMINEN TYÖSSÄ JAKSAMINEN KOGNITIIVINEN ERGONOMIA M i k s i h y v i n v o i n t i k a r t o i t u s? Yhä useampi yritys on huomannut

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää!

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää! Äijä-vatu välittämisen välineenä Peter Andersen, Stara /Helsingin kaupunki Työkykyä lisää! Valtiokonttori 11.09.2014 11.9.2014 peter.andersen@hel.fi p. 040 334 1699 Varhaisen tuen kehitystyön vaiheita

Lisätiedot

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO

Lisätiedot

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy

ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS. Juha Riippi, Vincit Oy ITSEOHJAUTUVAN ORGANISAATION MUUTOS Twitter: @JuhaRiippi Juha Riippi, Vincit Oy Linkedin: fi.linkedin.com/in/juhariippi MINUSTA Töissä Vincitillä vuodesta 2009. Monta eri roolihattua: Koodari Project Lead

Lisätiedot

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelma, jonka keskiössä ovat yrityksellesi ajankohtaiset asiat. Myyntikoulutuksessamme keskitytään asiakaslähtöisempien myynti- ja markkinointitoimenpiteiden

Lisätiedot

Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja Minna Maksniemi

Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja Minna Maksniemi Kohti lasta - Pohjoisen Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen päivät 1. 2.11.2018 Mindfulness ja työssä jaksaminen kokemuksellinen työpaja 1.11.2018 Minna Maksniemi Minne tahansa menetkin,

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

KASVAVIA MAHDOLLISUUKSIA

KASVAVIA MAHDOLLISUUKSIA KASVAVIA MAHDOLLISUUKSIA Growing Options Feedforward coaches 2013 Kehittävää kumppanuutta Vaikuttavaa valmennusta johtoryhmille, esimiehille, HR-vaikuttajille ja henkilöstölle Edelläkävijät saavat kilpailuetua:

Lisätiedot

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!!

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! !!! Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa

Lisätiedot

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Varhaiskasvatus 1 PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Läsnä oleva vuorovaikutus vahvistuu pienryhmäpedagogiikalla Varhaiskasvatus 2 VASUN PERUSTEET Kotkan vasu Yksikkökohtainen toimintasuunnitelma Tiimin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija

Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija 14.9.2016 Page 1 Miksi ollaan asian äärellä? Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012

Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 Ajatuksen hiirenkorvat Hospitality Forum 2012 tiistai 22.5. 2012 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Hospitality Forum 2012 Tule mukaan matkailu-, majoitusja ravintola-alan huippuseminaariin. Hospitality Forumin

Lisätiedot

Projektivalmennukset 2019

Projektivalmennukset 2019 Projektivalmennukset 2019 JOLLAS INSTITUUTTI PROJEKTIVALMENNUKSET 2019 1 Projektiosaamisella hankkeet haltuun! Jollaksen ja Suomen Projekti-Instituutin yhteistyössä järjestämät projektityön valmennukset

Lisätiedot

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa JKMM Arkkitehdit Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa Max Levander, Ramboll Tero Ollikainen, Peikko Group Oy Teräsrakennepäivä 2016, Scandic Park 8.11.2016 RAMBOLL SUOMESSA

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

5aDay strategiatyössä

5aDay strategiatyössä 5aDay strategiatyössä Pilvipalvelu 5aDay (www.5aday.fi) on kuin 2010- luvun Time Manager. Helppo- käyttöisellä välineellä saavutat erinomaisia tuloksia keskittymällä olennaisiin asioihin. Koska käyttäjiä

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice Mitä potilasturvallisuusjohtaminen on? Turvallisuuspolitiikka Päämäärät Johdon sitoutuminen Henkilöstön merkitys

Lisätiedot

Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle

Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 11. 12.5.2017 Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle Taisto Hakala Viestintäpäällikkö DI, palomestari, EMBA, MQ Sisältö Viestintä & tulevaisuus Viestintä & muutos

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys sekä lapsi- ja maaseutuvaikutusten arviointi

Kouluverkkoselvitys sekä lapsi- ja maaseutuvaikutusten arviointi TAMMELAN KUNTA Kouluverkkoselvitys sekä lapsi- ja maaseutuvaikutusten arviointi Tarjous FCG KONSULTOINTI OY P30724 FCG KONSULTOINTI OY Tarjous 1 (5) Sivistystoimenjohtaja Mari Haapanen Tammelan kunta Hakkapeliitantie

Lisätiedot

Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori

Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori Digitaalisten oppimisympäristöjen tulo kouluihin on nopeutunut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Tämä on johtanut opettajien tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus. Alisa Yli-Villamo, IhanaElo

Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus. Alisa Yli-Villamo, IhanaElo Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus Anna ihanan elon pyörteen imaista mukaan Löydä parhaat tyypit! Pidä timantit ja poimi rusinat pullasta! Luo kulttuuri, joka säteilee elämää ja arvostaa

Lisätiedot

HR-BAROMETRI KEVÄT

HR-BAROMETRI KEVÄT HR-BAROMETRI KEVÄT 2017 14.2.2017 Mikä HR-barometri? TAUSTA HR-barometri on HR:n tilaa ja tulevaisuuden näkymiä kuvaava kyselytutkimus, jossa tutkimushorisonttina on tutkimushetkeä seuraavat 6-12 kk. TOTEUTUS

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Ajatuksia leanistä ja johtamisesta

Ajatuksia leanistä ja johtamisesta ry Lean Association of Finland Ajatuksia leanistä ja johtamisesta Helsinki 20.6.2016 RAIN-hanke Kalle Arsalo 19.8.2015 ry Aatteellinen v. 2009 perustettu henkilöjäsenyhdistys Lähes 400 lean-ammattilaista

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä.

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen opintopolku Lähipäivä 1 Työkykyjohtaminen johtoryhmän vastuulla 6.2.2014

Työkykyjohtamisen opintopolku Lähipäivä 1 Työkykyjohtaminen johtoryhmän vastuulla 6.2.2014 Työkykyjohtamisen opintopolku Lähipäivä 1 Työkykyjohtaminen johtoryhmän vastuulla 6.2.2014 OPINTOPOLKU 2014 LIITY OPINTOPOLKU LINKEDIN RYHMÄÄN! Mukana jo 467 ihmistä! LIITY OPINTOPOLKU LINKEDIN RYHMÄÄN!

Lisätiedot

Vastuullisuuden Advisory Group. 12.2.2015 Advisory Group 1

Vastuullisuuden Advisory Group. 12.2.2015 Advisory Group 1 Vastuullisuuden Advisory Group 12.2.2015 Advisory Group 1 Mikael Fogelholm Mikael Fogelholm (ETT) on toiminut Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorina vuodesta 2011. Aikaisemmin hän on toiminut

Lisätiedot

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Nuoret naiset johtamisurille Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Johtajuus on Tehtäväkokonaisuus, johon liittyy odotuksia, vastuita ja velvollisuuksia Suhde, jossa on määritelty

Lisätiedot

LEAN KÄYTÄNNÖN PERUSTEET - Opi polkuautotehtaalla Toyotan tapaan

LEAN KÄYTÄNNÖN PERUSTEET - Opi polkuautotehtaalla Toyotan tapaan LEAN LEARNING CENTER Simulations, Trainings, Coaching 14. - 15.5.2018 ILMOITTAUTUMISET ARI VÄISÄNEN +358 50 571 2970 ari.vaisanen@innotiimi-icg.com PETER KANERVA +358 50 408 8070 peter.kanerva@innotiimi-icg.com

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Dataprojektori, valkokangas ja fläppitaulu Tilavuokra 250 / kokous Tilavuokra 500 / juhlat Kokous- ja juhlatilat Selinin

Lisätiedot

Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto

Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto Perustietoa ThaiGO verkostosta Toisen asteen ammatillisen koulutuksen Thaimaa-verkosto perustettu vuonna 2014 Verkoston tavoitteena

Lisätiedot

Yhteenveto seminaarista. Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni

Yhteenveto seminaarista. Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni Yhteenveto seminaarista Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni Seminaarin avaus Suomen Turku täyttää vuonna 2029 kunniakkaat 800 vuotta. Merkkivuosi on valittu myös kaupungin tulevaisuuden tarkastelun kiintopisteeksi.

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI

MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI Työssä jaksaminen aikuiskoulutuksen arjessa --- Henna Laukka, Koivulaukka Oy 9.10.2016 AAMUPÄIVÄN RUNKOA Perusajatuksia työhyvinvoinnista Muutos ja sen kohtaaminen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset

Työhyvinvoinnin koulutukset Työhyvinvoinnin koulutukset Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014

Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta. Tomi Kasurinen 05-05-2014 Varma työkykyjohtaja - Työkykyjohtamisen sertifiointi Näyttöjä laadukkaasta työkykyjohtamisesta Tomi Kasurinen 05-05-2014 Mistä on kyse? Konsultti Riippumaton arvioija 2 Kehitysprojekti Arvostelu Kertaluonteinen

Lisätiedot

Virtuaaliset työkalut ryminällä työelämään!

Virtuaaliset työkalut ryminällä työelämään! Virtuaaliset työkalut ryminällä työelämään! Virtuaalisten työkalujen käyttötutkimus Kooste tutkimuksen keskeisistä tuloksista Kevät 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää virtuaalisten

Lisätiedot

Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa

Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa Juha Laanti Aluepäällikkö Itä-Suomen alue HENKILÖN NIMI Projektin nimi Alkon historiaa 1932 1944 2013 2014 2015 1969 1998 2000 1999 2 Palvelun laadun kehittäminen

Lisätiedot

Tavoitteellista vuorovaikutusta

Tavoitteellista vuorovaikutusta Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme

Lisätiedot

Työpajaesimerkit Time2LeanOn Oy

Työpajaesimerkit Time2LeanOn Oy Työpajaesimerkit Henkilöstönkehitystyöpaja - esimerkki Päivä 1 (puoli päivää) Päivä 2 Päivä 3 Aihealueen suunnittelu yrityksen edustajan kanssa -> Kyllä / Ei päätöksenteko: Haluammeko järjestää henkilöstönkehitys

Lisätiedot

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy

Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari 3.-4.4.2018 Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy Mitä laatu on? LAATU on tuotteen tai palvelun sopivuus käyttötarkoitukseen (J.Juran, Romania/USA)

Lisätiedot

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Ohjelma tänään: klo 10.00 klo 11.00 klo 12.00 klo 12.45 klo 13.15 Tervetuloa ja esittäytyminen Koulutuksen esittely

Lisätiedot

Ennakoiva osaamisen hallinta ja kehittäminen. Merja Adenius-Jokivuori henkilöstön kehittämispäällikkö Sari Uotila henkilöstöpäällikkö

Ennakoiva osaamisen hallinta ja kehittäminen. Merja Adenius-Jokivuori henkilöstön kehittämispäällikkö Sari Uotila henkilöstöpäällikkö Ennakoiva osaamisen hallinta ja kehittäminen Merja Adenius-Jokivuori henkilöstön kehittämispäällikkö Sari Uotila henkilöstöpäällikkö Henkilöstövoimavarojen ohjaus ja henkilöstötyö Henkilöstöyksikön johtaminen

Lisätiedot

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA Sovunrakennushanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kirkon johtamisforum 2018 1 Hanke sovittelumenettelystä Hanke sovittelumenettelystä vuosina 2015 2016.

Lisätiedot

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Hedge Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Oy perustettu vuonna 2000 Suomen Rahoitustarkastuksen valvonnan alainen sijoituspalveluyritys liiketoiminta-alueet rahastoanalyysi rahastovarainhoito

Lisätiedot

GROWTH MENTORS. Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville

GROWTH MENTORS. Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville GROWTH MENTORS Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville Growth Mentors on sinulle, joka toimit suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisen parissa OHJELMASSA MUKANA HUIPPUASIANTUNTIJAT

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

the Power of software

the Power of software the Power of software Wapice teollisuuden ohjelmistokumppani on keskittynyt teollisuusyritysten ohjelmistoratkaisuihin ja tietojärjestelmien integrointiin. Tarjoamme turvallisen ja tehokkaan tavan ulkoistaa

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä

Sosiaalinen media yrityskäytössä Sosiaalinen media yrityskäytössä Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. kevät ti 9.4.2013 kevät ke 8.5.2013 syksy ti 17.9.2013 Sosiaalinen media yrityskäytössä Täsmäkoulutus

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin

Lisätiedot