Tavoitteellista vuorovaikutusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteellista vuorovaikutusta"

Transkriptio

1 Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta

2 Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme Syväjohtaminen -oppimisohjelma. Se on työkalu jatkuvaan muutokseen ja kehittymiseen jokaiselle menestystä janoavalle ja itsensä likoon laittavalle. Meidät tunnetaan vaikuttavimpana johtamisen ja esimiestyön kehittäjänä. Vaikuttavuus luo hyvän pohjan kumppanuudellemme organisaatiosi tuloksentekokyvyn kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Alun kolmesta joukkomme on kasvanut yli 40 henkilöön. Kaiken takana on edelleen sama palo: intohimo kehittää suomalaisesta johtamisesta menestystekijä! Ota haaste vastaan! Vesa Nissinen perustaja, hallituksen jäsen, valmentaja Työmme vaikuttavuutta seuraamme tinkimättömästi Kannattava investointi Taloustutkimus 2013

3 Syväjohtaminen on tavoitteellista vuorovaikutuksen ja yrityskulttuurin kehittämistä. Oppimisohjelma toimii pohjana kaikelle tekemisellemme. Aito muutos edellyttää sinulta kehittymishalua. Yksilö-, ryhmä- tai työyhteisöprofiili tekee sokeat pisteesi näkyviksi ja mahdollistaa toimintasi muuttamisen. Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan energiasi riittää kehittymiseen olipa kyse luottamuksen rakentamisesta, arvostuksen osoittamisesta, innostuksen luomisesta tai oppimisen mahdollistamisesta. Mitä suuremman muutoksen haluat, sitä useampi työyhteisösi jäsen on saatava mukaan. Meidän tehtävämme on auttaa sinua hyödyntämään omaa ja työkavereidesi potentiaalia organisaatiosi menestykseksi muuttuvassa toimintaympäristössä. Merkitys Valmius Toimintaympäristö Vaikutus Ulkoinen palaute Deep Lead valmennus Muutos asenteissasi ja käyttäytymisessäsi Työyhteisösi toiminta kehittyy Organisaatiosi tuloksentekokyky paranee Sidosryhmien mielikuvat muuttuvat

4 Valmentajamme ovat kaikki kokeneita ammattijohtajia tai oman alansa huippuasiantuntijoita. Kannamme vastuun siitä, että saat valmennuksistamme pysyvän ja vaikuttavan työkalun työyhteisösi kehittämiseen. Valmennuksemme on tutkitusti kannattava investointi. Elämme kuten valmennamme Tuen ja annan tilaa, aktiivisesti ja ymmärrettävästi, teen työni näkyväksi ovat esimerkkejä kehittymislauseistamme. Osalla on jo menossa 15. kehittymislause eikä taitojen ja valmiuksien kehittymisessä näy loppua. Tuloksellisuus on meille tärkeää. Varmistamme onnistumisesi tarpeisiisi vastaavalla palvelutarjoamalla ja todentamalla työn vaikuttavuuden. Myönteinen ihmiskuva, luottamus vuorovaikutuksen perustana sekä jatkuvaan oppimiseen ja yksilölliseen kasvuun kannustaminen ovat meille arvokkaita asioita, jotka välittyvät tekemisistämme. Niinpä asiakkaamme kehuvatkin, että kanssamme on myös innostavaa ja mutkatonta kehittyä! Deep Lead -tiimi I L A O

5 Menestys ja tuloksellisuus edellyttävät toimivaa vuorovaikutusta. Valmennuksemme tarjoavat selkeän ja riittävän yksinkertaisen mallin toimintasi kehittämiseen. auttaa sinua kehittymään käyttäytymisesi kriittisessä arvioinnissa ja vuorovaikutustaidoissa. auttaa sinua edistämään fyysistä, ravitsemuksellista ja sosiaalista hyvinvointiasi. auttaa sinua syventämään opettajuuttasi oppimisen muuttuvassa ympäristössä. auttaa sinua vahvistamaan urheilijan sisäistä kehittymishalua ja tavoitteiden asettamista. Täydentävät Konseptit Yksilönä kehittyminen Ryhmänä kehittyminen Organisaationa kehittyminen Kehittymishalu Esimies-, vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot. Ryhmä- ja tiimityöskentely sekä projektien vetäminen. Johtaminen, yrityskulttuuri, tuloksentekokyky, muutoskyvykkyys, kehittämisstrategia.

6 Sidosryhmien mielikuvat muuttuvat Deep Lead valmennus Muutos asenteissasi ja käyttäytymisessäsi Tiedostin, että muutoksen on lähdettävä minusta itsestäni. Jari Rosendal, Outotec Oy Työyhteisösi toiminta kehittyy Työtyytyväisyytemme on parantunut entisestään viime vuosina. Titta Saksa, Etelä-Karjalan Osuuspankki Organisaatiosi tuloksentekokyky paranee Valmennus vaikuttaa positiivisesti ja laajaalaisesti myös yhtiön liikevaihtoon. Ari Peltola, Oracle Finland Muutoksessa ei ollut kyse vain jonkun tietyn osaalueen parantumisesta vaan kokonaisvaltaisesta yritysprofiilin parantumisesta. Yhdyskuntatutkimus 2009, PVO-Vesivoima Oy Korkein luottoluokitus yli 5 vuotta Soliditet Askonkatu 9 E, 2. krs Lahti Puh Sinun valmentajasi

Tutkitusti vaikuttavin

Tutkitusti vaikuttavin Sinun valmentajasi Valmennustemme vaikuttavuus Tutkitusti vaikuttavin Vaikuttavuuden taso riippuu yhteistyön tasosta* Valmennuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella yksilön, ryhmän tai organisaation näkökulmista.

Lisätiedot

Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä

Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä 29.11.2013 TUTKIMUKSEN ROOLI VAIKUTTAVASSA VALMENNUKSESSA VAIHE: Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä Syväjohtaminen on Suomessa kehitetty oppimisohjelma, joka keskittyy vuorovaikutustaitojen ja organisaatioiden

Lisätiedot

Deep Lead Oy Timo Keinänen. Valmennuskuvaus

Deep Lead Oy Timo Keinänen. Valmennuskuvaus Deep Lead Oy Timo Keinänen Valmennuskuvaus 1. Mistä oikeastaan on kyse? Syväjohtaminen mallilla on kiistämättä ansionsa. Se niputtaa monet yleisesti tunnetuista hyvän henkilöjohtamisen parhaista käytännöistä

Lisätiedot

Vaikuttavaa valmennusta

Vaikuttavaa valmennusta Sinun valmentajasi Asiakkaidemme kokemuksia Vaikuttavaa valmennusta Muutos asenteissasi ja käyttäytymisessäsi Työyhteisösi toiminta kehittyy Organisaatiosi tuloksentekokyky paranee Sidosryhmien mielikuvat

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa.

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa. EERIKKILÄN URHEILUOPISTON STRATEGIA 2015-2019 JOHDANTO Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Siksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja tarkastella muuttuvaa maailmaa sekä toimintaympäristöä. Muutoksia on

Lisätiedot

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS Erkka Westerlund erkka.westerlund@ lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ 5 v 60 v ---------- ---------------------- ------------- ---------------------------------- ------------? 4 +

Lisätiedot

ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi

ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi Johtaja havaitse johtamisen apajat, haasta ajatteluasi ja kirkasta tavoitteitasi Konnevesi, Siikakoski, 17.-18.6.2019 Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Lisätiedot

Valmentava johtajuuskulttuuri todeksi. HR Next Practice Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas 6.9.2011

Valmentava johtajuuskulttuuri todeksi. HR Next Practice Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas 6.9.2011 Valmentava johtajuuskulttuuri todeksi HR Next Practice Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas 6.9.2011 BoMentis on valmentavan johtamisen kylväjä, joka luo organisaatioihin hyvä johtamisen ja yhteistyön

Lisätiedot

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN?

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? Pohdintatehtävä Missä asioissa haluat kehittyä? Mitä henkilökohtaisesti odotat valmennukselta? Pohdi ensin itse! Keskustelkaa pienissä ryhmissä omista

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Tiimivalmennus DIVENTI

Tiimivalmennus DIVENTI Tiimivalmennus DIVENTI Tiimienergialla huipputuloksiin, 6 pv Tavoitteellinen kehitystyö tuottaa konkreettisia tuloksia, jotka näkyvät myös kassavirrassa. Arto Saksola, toimitusjohtaja 1 / 11 Menestyvät

Lisätiedot

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ICF Finland International Coaching Week 19.-23.5.2014 Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen Esityksen sisältö International Coaching week Mitä coaching on? Mitä

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus 2010 osaamistavoitteet TASO 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Työnohjaus osana ikäjohtamista. Taisto Hakala Viestintäpäällikkö & Ikääntyvän operatiivisen henkilöstön toimenpideohjelman projektipäällikkö

Työnohjaus osana ikäjohtamista. Taisto Hakala Viestintäpäällikkö & Ikääntyvän operatiivisen henkilöstön toimenpideohjelman projektipäällikkö Työnohjaus osana ikäjohtamista Taisto Hakala Viestintäpäällikkö & Ikääntyvän operatiivisen henkilöstön toimenpideohjelman projektipäällikkö Helsingin ikähanke 4-vuotinen kehittämisohjelma 2011-2014 Tavoitteena

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

Valintavaihe Asiantuntijatyö

Valintavaihe Asiantuntijatyö Urheilijanpolun Valintavaihe Asiantuntijatyö Valmennusosaamisen yhteistyöfoorumi 26.9.2013 Outi Aarresola outi.aarresola@kihu.fi Valintavaihe kenen hommia? Lapsuus Valinta Huippu Nuori Suomi (2011), toteutus

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta. Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011

Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta. Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011 Osaamisen kehittyminen työelämähankkeessa Suomen Akatemian vaikuttavuuden indikaattorikehikon näkökulmasta Päivi Immonen-Orpana 11/28/2011 Taustaa Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat osallistuneet

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko Ajatuksia valmentavasta johtamisesta Pasi Juvonen Aivolinko Kysymys osallistujille Nimeä jokin mielestäsi keskeinen johtamisen haaste? Kootaan vastaukset osallistujien tarkasteltaviksi (3 minuuttia) Oma

Lisätiedot

Esiintymisvalmennus. Hissipuhe kuntoon!

Esiintymisvalmennus. Hissipuhe kuntoon! Esiintymisvalmennus Hissipuhe kuntoon! Koko valmennus toteutettiin learning by doing -metodilla. Teoria täydensi omaksumista, mutta harjoitukset ja palaute olivat pääasia. Kolmen tunnin jälkeen oli nähtävissä

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

Kustannukset, käynnit, asiakkaat

Kustannukset, käynnit, asiakkaat Johtaminen Kustannukset, käynnit, asiakkaat 2500 12 000 Kotihoito/ Palveluasuminen 10 000 2000 8 000 1500 1000 Näitä kustannuksiin voi myöhentää ja niitä voi vähentää 6 000 4 000 Eläke 500 0 1 3 5 7 9

Lisätiedot

Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija

Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija Hoitotyön huippujohtaminen - mitä se on ja miten se mahdollistetaan? Pirjo Haukkapää-Haara, johtava konsultti Satu Pulkkinen, erityisasiantuntija 14.9.2016 Page 1 Miksi ollaan asian äärellä? Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI Sivu 1 / 10 VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI Ihmissuhdetaidot 3.3 Yhteistyötaidot Vastuun jakaminen Sidosryhmäyhteistyö 1.1 Itsetuntemus 100 Itsearviointikyky Perustelukyky 80 60 Itsensä kehittämisen taidot

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI 1 / 12 21.11.2014 VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI Urheiluosaaminen 3.3. Lajiosaaminen Lajitekniikat ja taidot Kilpaileminen 100 80 60 1.1. Itsetuntemus Itsearviointikyky Perustelukyky Itsensä kehittämisen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI 22.9.2017 klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN! Kysy ja kommentoi: @kunteko2020 #LATU-malli Lisätietoa: kunteko@kt.fi 1) LATU-toimintamalli 2) LATU-hanke 3) LATU-toimintamallin hyötyjä

Lisätiedot

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta keskustelut Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Edellytysten kehittäminen Työtapojen analyysi Turvallista käyttäytymistä edistämällä turvallisuus viedään uudelle, entistäkin paremmalle tasolle.

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Kalevi Paldanius. Savonia-ammattikorkeakoulu

Työyhteisötaidot Kalevi Paldanius.  Savonia-ammattikorkeakoulu Työyhteisötaidot 20.11.2014 Kalevi Paldanius Savonia-ammattikorkeakoulu Työyhteisötaidot * esimies- ja alaistaidot * riittävä avoimuus * vuorovaikutus Johtamisen avainsana Keskustelu Ilman sitä ei paljon

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

Valmentajuuden startti koulutuksen ja kokemuskortin suorittamisen jälkeen valmentaja voi hakeutua ikävaihekoulutuksiin.

Valmentajuuden startti koulutuksen ja kokemuskortin suorittamisen jälkeen valmentaja voi hakeutua ikävaihekoulutuksiin. Futisvalmentajan startti tavoitteet Koulutuksen jälkeen valmentaja: - on tutustunut Palloliiton valmennuslinjaan, kokonaisvaltaisen valmennuksen ideaan ja liikuntamäärien merkitykseen lapsen kasvussa ja

Lisätiedot

Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus

Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa 15.15.-16.15 Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus Osaamisen kehittämisen malli Vantaalla Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Esiintymisvalmennus, 6h

Esiintymisvalmennus, 6h Esiintymisvalmennus, 6h Vaikuttavuudella epäreilua kilpailuetua " Erilaisuus, avoimuus, aitous ja rohkeus huokui valmentajasta. Mari Seppänen 1 / 9 Oletko esiintyessäsi epämukavuusalueella? Kuunnellaanko

Lisätiedot

Esimiehen koutsaus ja valmennus

Esimiehen koutsaus ja valmennus Esimiehen koutsaus ja valmennus Tallinna 20.5.2016 YTM, työnohjaaja, coach Liisa Kallio Esityksen sisältö 1. Oma taustani 2. Mitä Coaching on 3. ICF ydintaidot A. Coaching työskentelyn perusta B. Suhteen

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

monien makujen maustaja

monien makujen maustaja monien makujen maustaja Maustaja Oy Elintarvikkeiden sopimusvalmistuskumppani 70 työntekijää Liikevaihto v. 2013 n. 16,0 milj. euroa Vienti noin 23 % liikevaihdosta Tuotanto ja toimistotilat, 6600 neliömetriä,

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 66B Etelä-Suomi 9.1.2012 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Opetustoimen palvelut Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen

Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen Hetky 20.8.2014 Timo Keinänen Deep Lead Oy Iltapäivän ohjelma Itsensä johtaminen: - oman ajankäytön suunnittelu ja tehtävien arvottaminen - osaamisen ja yhteisten

Lisätiedot

Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! building a healthy future

Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! building a healthy future Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! www.movendos.com building a healthy future Movendos Health Coaching on tuloksellinen tapa tukea työntekijöiden

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke

Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä.

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU ESAVI/3008/2014 Etelä-Suomi 19.3.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017 70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 Pitelet käsissäsi HPK-Juniorijääkiekon strategiaa kausille 2012-2015. Strategian luomisessa olemme pitäneet mielessä nimenomaan, miten seuramme voi kehittyä vastaamaan

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

uusittu laajennettu Valmennustaitojen & itsensä johtamisen ammatillinen koulutusohjelma mb elämäntaidon valmentaja

uusittu laajennettu Valmennustaitojen & itsensä johtamisen ammatillinen koulutusohjelma mb elämäntaidon valmentaja uusittu laajennettu Valmennustaitojen & itsensä johtamisen ammatillinen koulutusohjelma mb elämäntaidon valmentaja Nyt on oikea hetki panostaa omaan uraasi ja tulevaisuuteesi. Tule opiskelemaan moni puoliset

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus osaamistavoitteet Suunta Huipulle -kurssi Taso 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan

Lisätiedot

Kokemuksia etäjohtamisesta matkailumaailmasta

Kokemuksia etäjohtamisesta matkailumaailmasta Kokemuksia etäjohtamisesta matkailumaailmasta Pirjo Pykäläinen, kohdetoimintapäällikkö, Aurinkomatkat, kohdetoiminnot (1999-2013) THL, koulutussuunnittelija 2018 > THL 5.6.2019 Kohdehenkilökunnan johtamisen

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca

psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus, 20 op Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Lupa erehtyä = Lupa onnistua Työn sisällölliset vaatimukset ovat kasvaneet kaikissa ammattiryhmissä. Yritykset ja henkilöstö asettavat uusia ja kasvavia vaatimuksia myös johtajuutta

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Tyhy. Räätälöity kehittämispäivä työyhteisöille

Tyhy. Räätälöity kehittämispäivä työyhteisöille Tyhy Räätälöity kehittämispäivä työyhteisöille llkka ja Päivi yllättivät positiivisesti. Pidin heidän lähestymistavastaan. He saivat yleisön mukaan ja tilaisuus eteni pilke silmäkulmassa huumorilla höystettynä.

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen

OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA Jukka Ahonen OPETTAJAN PROFESSIOON KUULUVIA OSAAMISALUEITA VESA RAASUMAA, väitös 2010 (Jyväskylän yliopisto): Opettajalta edellytetään monipuolista osaamista,

Lisätiedot

CxO Webinaari Mentoroiva Johtaminen Mitä se on, mitä hyötyä siitä on? Johtamisaktivisti Toni Hinkka

CxO Webinaari Mentoroiva Johtaminen Mitä se on, mitä hyötyä siitä on? Johtamisaktivisti Toni Hinkka CxO Webinaari 31.3.2017 Mentoroiva Johtaminen Mitä se on, mitä hyötyä siitä on? Johtamisaktivisti Toni Hinkka Mitä tarkoittaa mentoroiva johtaja? Toni Hinkka: Mentorin Käsikirja (201X) Mentorointi on menetelmä,

Lisätiedot

Urheiluvalmentamisen hyödyntäminen opiskelija- ja henkilöstövalmennuksessa

Urheiluvalmentamisen hyödyntäminen opiskelija- ja henkilöstövalmennuksessa Urheiluvalmentamisen hyödyntäminen opiskelija- ja henkilöstövalmennuksessa Kesäpäivät 5.6.2018 Kalastajantorppa Pertti Kulluvaara Koulutuspäällikkö SUOMEN LENTOPALLOLIITTO RY No miksipä ei, yhtäläisyyksiä

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI

YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI YHTEISTYÖLLÄ VOITTAJIKSI Kuntatekniikan Päivät 3.6.2010, Joensuu Jaakko Heikkilä rakennusneuvos Sisältö Oy Suomi Ab tarvitsee uusia innovaatioita Oy Minä Ab puristuksesta kasvuun Oy Työyhteisö Ab puitteet

Lisätiedot

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Menestyvä huippu-urheilu

Menestyvä huippu-urheilu Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu Huippu-urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN OSAAMINEN ARVOSTETTU URHEILU Yhdessä urheilijan polulla KANSAINVÄLINEN MENESTYS Toimintaympäristö Tavoitteellisuus

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI

YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI JOHDANTO Toimintaympäristön jatkuva ja nopea muuttuminen haastaa työyhteisöt arvioimaan yhä uudelleen toimintatapojaan. Työyhteisön kyky muutoksen hallintaan on edellytys voimavarojen

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia

Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia Suomi ja työtulevaisuus Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia Pasi Papunen, liiketoimintajohtaja Työtulevaisuuspalvelut Edut, hyödyt ja lupaukset Suomi ja työtulevaisuus Mitä Terveystalo

Lisätiedot