Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä"

Transkriptio

1 Kulttuurilautakunta Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus PARGAS IF:N HIIHTOJAOSTON ANOMUS KAUPUNGILLE MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISESTÄ UUDEN LUMITYKIN HANKINTAA VARTEN JO VUONNA /02/020/2007 KULTLTK 55 Pargas IF:n hiihtojaosto on toimittanut kulttuurilautakunnalle seuraavan anomuksen : "Finbyn latujen kehittäminen Pargas Idrottsförening rf:n hiihtojaosto toivoo, että kaupunki varaa varat uuden lumitykin hankintaa varten vuoden 2008 talousarviossaan. Pargas IF:n hiihtojaosto on useiden vuosien ajan aktiivisella talkootyöllä rakentanut ja pitänyt kunnossa Finbyn kuntoratoja. Seura on rakentanut talkoovoimin mm. lumetusjärjestelmän, johon sisältyy vesimonttu, pumppaamo ja lumitykki. Seura tekee työtä luodakseen lapsille ja nuorille, kuntoilijoille, kouluille ja kilpahiihtäjille edellytykset harrastaa maastohiihtoa hyvissä olosuhteissa Paraisilla. Kaupunki on tullut tunnetuksi hienoista laduistaan myös kunnan rajojen ulkopuolella. Lisäksi haluamme painottaa, että keinolumilatu on Paraisilla monista muista paikkakunnista poiketen maksuton ja avoinna kaikkien hiihdosta kiinnostuneiden käytettäväksi. Lumitykki, joka on kokonaan Pargas IF:n hiihtojaoston rahoittama, alkaa ahkerasta käytöstä johtuen olla melko kulunut, millä on ollut kielteinen vaikutus tykin toimintavarmuuteen. Tykin lumetuskapasiteetti eli enintään 12,5 m 3 /h on lisäksi liian pieni, jotta tykkiä voitaisiin käyttää lumen valmistamiseen tehokkaasti myös lyhyempien pakkaskausien aikana. Mallista riippuen nykyaikaisten alipainetykkien teoreettinen lumetuskapasiteetti on enimmillään noin m 3 /h optimaalisissa oloissa. Käytännössä nyt on vaadittu noin 5-7 vuorokautta lumetusta yhdelle latukilometrille, kun nykyaikaisella tykillä samasta lumimäärästä voitaisiin selvitä 2-3 vuorokaudessa. Koska pakkasjaksot Paraisilla ovat usein vain muutaman vuorokauden mittaisia, kyse on erittäin tuntuvasta parannuksesta. Hiihtomaa hiihto- ja pulkkamäkineen, leikkipaikkoineen, tekniikkalatuineen ja sprinttiratoineen tulee myös hyötymään lisäkapasiteetista, jonka uusi tykki voisi tarjota. Tulevaisuudessa on harkittava myös pitempien latuosuuksien lumettamista. Keinolumi on edellytys hiihtotoiminnan ylläpitämiseksi paikkakunnalla ja kaikenikäisten ihmisten saamiseksi hakeutumaan laduille. Keinolumi on myös erittäin kestävää, ja kestää siksi pitkiäkin lämpimiä jaksoja sulamatta mainittavasti. Uusi lumitykki olisi erittäin tärkeä sekä kansanterveyden että kilpailutoiminnan kannalta. Tämä panostus hyödyttää myös koko Turunmaan kuntaa, ja Parainen voi tässä mielessä toimia edelläkävijänä. Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä

2 sähkökeskuksen päivittäminen (vaatii 63 A -pääsulakkeet) sekä suuremman suurpainepumpun hankinta. Annamme mielellämme lisätietoja, otattehan yhteyttä Kent Westerholmiin, , tai Mikael Enbergiin, " Ehdotus: (liikuntasihteeri) Lautakunta päättää, että uuden lumitykin hankinta siirtyy vuodelle 2009 vuoden 2008 suurten investointien johdosta. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KULTLTK 22 Pargas Idrottsförening rf on toimittanut seuraavan anomuksen : "Finbyn hiihtolatujen kehittäminen Pargas Idrottsförening rf:n hiihtojaosto toivoo, että kaupunki myöntäisi jo vuonna 2008 määrärahan uuden lumitykin hankintaa varten sekä putkien ja pumpun uudistamista varten. Piffenin hiihtojaosto on useiden vuosien ajan rakentanut ja pitänyt kunnossa Finbyn kuntoratoja aktiivisella talkootyöllä. Seura on rakentanut talkoovoimin mm. lumetusjärjestelmän, johon sisältyy vesimonttu, pumppaamo ja lumitykki. Seura tekee työtä luodakseen lapsille ja nuorille, kuntoilijoille, kouluille ja kilpahiihtäjille edellytykset harrastaa maastohiihtoa hyvissä olosuhteissa Paraisilla. Kaupunki on tullut tunnetuksi hienoista hiihtoladuistaan myös kunnan rajojen ulkopuolella. Lisäksi haluamme painottaa, että keinolumilatu on Paraisilla monista muista paikkakunnista poiketen maksuton ja avoinna kaikkien hiihdosta kiinnostuneiden käytettäväksi. Lumitykki, joka on kokonaan Piffenin hiihtojaoston rahoittama, alkaa ahkerasta käytöstä johtuen olla melko kulunut, millä on ollut kielteinen vaikutus tykin toimintavarmuuteen. Tykin lumetuskapasiteetti eli enintään 12,5 m 3 /h on lisäksi liian pieni, jotta lumitykkiä voitaisiin käyttää lumen valmistamiseen tehokkaasti myös lyhyiden pakkaskausien aikana. Mallista riippuen nykyaikaisten, alipaineella toimivien puhallintykkien teoreettinen lumetuskapasiteetti on enimmillään noin m 3 /h optimaalisissa oloissa. Käytännössä nyt on vaadittu noin 5-7 vuorokautta lumetusta yhdelle latukilometrille, kun nykyaikaisella lumitykillä samasta lumimäärästä voitaisiin selvitä 2-3 vuorokaudessa. Koska pakkasjaksot Paraisilla ovat usein vain muutaman vuorokauden mittaisia, kyse on erittäin tuntuvasta parannuksesta. Hiihtomaa hiihto- ja pulkkamäkineen, leikkipaikkoineen, tekniikkalatuineen ja sprinttiratoineen tulee myös hyötymään lisäkapasiteetista, jonka uusi tykki voisi tarjota. Tulevaisuudessa on harkittava myös pitempien latuosuuksien lumettamista. Vähälumisen viime talven takia kilpahiihtäjien määrä väheni. Kolmen

3 edellisvuoden keskiarvoon verrattuna vähennys oli yli 30 %. Hiihtokoululaisten ja kuntohiihtäjien lukumäärä laski vielä enemmän. Keinolumi on siksi edellytys hiihtotoiminnan ylläpitämiseksi paikkakunnalla ja kaikenikäisten ihmisten saamiseksi hakeutumaan laduille. Keinolumi on myös erittäin kestävää, ja kestää siksi pitkiäkin lämpöjaksoja sulamatta mainittavasti. Uusi lumitykki olisi erittäin tärkeä sekä kuntoilijoiden kannalta yleensä että kilpailutoiminnan kannalta. Tämä panostus hyödyttää koko tulevaa suurkuntaa, ja Parainen voi tässä mielessä toimia edelläkävijänä. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan euroa (alv. 0 %), ja Piffenin hiihtojaosto toivoo kaupungin voivan vastata eurosta, jolloin yhdistyksen osuudeksi jäisi euroa. Lumitykin ohella on hankittava uusi, nykyistä korkeapainepumpppua isompi pumppu. Tämän lisäksi pumppua varten on hankittava oma sähkökeskus, jossa on 3 x 35 A:n voimavirta. Nykyisen 3 x 50 A:n sähkökeskuksen pitäisi asiantuntijoiden mukaan riittää itse lumitykin käyttöä varten. Hankintojen lisäksi on tehtävä sähkö- ja vesijohtojen asennustöitä, mihin sisältyy myös uusien putkien vetäminen, koska nykyiset putket on mitoitettu liian harvaan uutta pumppua ajatellen. Ehdotuksemme on, että kaupunki hoitaa lumitykin ja uuden sähkökeskuksen hankinnan. Alustava tarjous sopivasta lumitykistä on toimitettu liikuntasihteerille. Yhdistyksen osuudeksi hankkeesta jäisi korkeapainepumpun hankkiminen (arvo noin euroa, alv. 0 %) sekä sähkö- ja vesijohtojen asennustyöt. Nämä tehdään osin talkoovoimin, osin paikallisia yrittäjiä käyttäen. Piffenin hiihtojaoston tavoitteena on saada uusi toimiva lumetusjärjestelmä marraskuuksi Annamme mielihyvin lisätietoa asiasta, voitte ottaa yhteyttä Kent Westerholmiin tai Nisse Norrgårdiin " Ehdotus: (liikuntasihteeri C.G.) Kuten lautakunnan tekemästä päätöksestä käy ilmi, tämän vuoden talousarvioon ei ole varattu määrärahaa lumitykkiä varten. Lautakunta ei myöskään voi tehdä määrärahasiirtoja tämän vuoden liikuntabudjetissa. Lisäksi keskushallinto on antanut tiukat määräykset, joiden mukaan ylityksiä ei sallita tämän vuoden investointitalousarviossa. Vuoden 2009 talousarvioon tullaan ehdottamaan määrärahavaraus uutta lumitykkiä varten. Valtuusto tekee asiassa lopullisen päätöksen joulukuussa Jäsen Tomas Jansén ehdotti jäsen Christer Järnströmin kannattamana, että kulttuurilautakunta päättää anoa oikeutta euron määrärahaylitykseen tukeakseen Pargas IF:n hiihtojaoston lumitykkihankintaa. Kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti jäsen Jansénin ehdotuksen

4 mukaisesti. KHALL 160 Liite A4b Talousjohtaja: Kaupunginvaltuusto on (14 ) päättänyt myöntää kiinteistölaitokselle euron lisämäärärahan kaupungin Norrbynharjussa sijaitsevan teollisuushallin kunnostusta varten. Lisäksi kaupunginvaltuusto on (32 ) päättänyt valtuuttaa kiinteistölaitoksen tilaamaan neljä ryhmäperhepäiväkotia syksyksi 2008 noin eurolla. Määrärahoja ei ole otettu huomioon vuoden 2008 investointitalousarviossa. Sosiaali- ja terveyslautakunta on ilmoittanut kaupunginhallitukselle, että lautakunnan tekemä päätös (6 ) sairaankuljetusten valmiustasosta (yksi ambulanssi välittömässä ympärivuorokautisessa hälytysvalmiudessa ja yksi ambulanssi välittömässä hälytysvalmiudessa arkipäivisin perustyöaikana) merkitsee sitä, että terveydenhuollon toimiala tarvitsee käyttötalousarvioon korkeintaan euron lisämäärärahan. Tämän vuoden investointitalousarvio netto on euroa, kun se vuoden 2007 tilinpäätöksessä oli euroa ( euroa vuoden 2007 talousarviossa). Tilinpäätöksen ja talousarvion välisen suuren poikkeaman syynä vuonna 2007 oli se, että euron myyntivoitot kirjattiin talousarviosta poiketen toimintatuottona käyttötalousarvioon. Tämän vuoden investointitalousarvio ylittyy edellä mainittujen lisämäärärahojen seurauksena noin eurolla netto, jos investointitalousarvio toteutuu muilta osin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös sairaankuljetusten valmiustasosta johtaa todennäköisesti siihen, että lautakunnan määräraha käyttötalousarviossa ylittyy. Erikoissairaanhoidon määräraha tulee kuuden kuukauden kirjattujen kustannusten perusteella erittäin todennäköisesti ylittymään. Talouskasvu on taantumassa viime vuosien talouskasvuun verrattuna. Inflaatio on nousemassa viime vuosien noin 2 prosentista 3-4 prosenttiin kuluvana vuonna. Markkinakorot ovat noin 1 prosenttiyksikköä korkeammat kuin vuosi sitten, mistä johtuen kaupungin korkokulut ovat nykyisen lainakannan mukaan vähintään euroa korkeammat vuonna 2008 kuin vuonna 2007 eli noin euroa korkeammat. Kuntatalous heikkenee tulevina vuosina, ja hyvin todennäköisesti yleinen talouskasvu taantuu lähivuosina. Paraisten kaupungin talous tulee niin ikään heikkenemään edelleen, jos edellä mainittujen ylitysten lisäksi sallitaan muita ylityksiä. Ehdotus: (Kaupunginjohtaja)

5 Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää olla myöntämättä kulttuurilautakunnalle lisämäärärahaa haettuun tarkoitukseen. Keskustelun kuluessa Kaj Mattsson ehdotti Mariella Ramstedtin ja Cornelius Collianderin kannattama na, että kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto myöntää kult tuurilautakunnalle euron lisämäärärahan lumitykin hankintaa varten. Puheenjohtaja ehdotti, että esittelijän ehdotuksesta ja Kaj Mattssonin ehdotuksesta toimitetaan äänestys siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Kaj Mattssonin ehdotusta kannattavat äänestävät Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan äänestysehdotuksen. Äänestyksessä annettiin 4 Jaa-ääntä ja 5 Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli näin ollen päättänyt hyväksyä Kaj Mattssonin ehdotuksen. Äänestyspöytäkirja on pöytäkirjan liitteenä.

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00. Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016 Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 21.03.2016 58 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 28.08.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383 Esittelijä

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 153 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUU- DEN TOTEAMINEN

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 153 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUU- DEN TOTEAMINEN 13/2008 378 Kaupunginhallitus TID - AIKA 24.06.2008 klo 15:00-18:40 PLATS - PAIKKA Kaupungintalo, Ohjaamo 153 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUU- DEN TOTEAMINEN 382 154 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6. JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE Kh 25.6.2012 306 Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.2012: Liite 306 Jakobstads skytteförening r.f. anoo, että kaupunginhallitus valitsee

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen Ympäristölautakunta 179 16.11.2016 Kaupunginhallitus 258 28.11.2016 Kaupunginvaltuusto 130 13.12.2016 Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen 3476/02.05.00.00/2016 Ympäristölautakunta 16.11.2016 179 Valmistelija

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry.

Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry. Kaupunginhallitus 151 16.04.2013 Kaupunginhallitus 289 05.08.2014 Kaupunginhallitus 68 10.03.2015 Anomus koskien ikäihmisten päivätoiminnan toteuttamista 2015/Livokas ry. 71/02.45/2013, 348/02.45/2014,

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen johtosääntömuutos

Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen johtosääntömuutos Kaupunginhallitus 4 11.01.2010 Kaupunginhallitus 90 29.03.2010 Kaupunginhallitus 123 10.05.2010 Kaupunginvaltuusto 33 09.06.2010 Kulttuurilautakunta 51 16.06.2010 Perusturvan, sivistystoimen ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI Kaupunginhallitus 100 08.04.2008 Kaupunginvaltuusto 38 15.04.2008 Lapsi- ja nuorisoasioiden jaosto 20 17.04.2008 Kaupunginhallitus 120 06.05.2008 LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta Kaupunginhallitus 126 28.05.2012 Kaupunginvaltuusto 23 11.06.2012 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta 209/02.02/2011 Kyh 67 Karkkilan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 352 29.09.2014 Kaupunginvaltuusto 101 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 489/20.200/2013 KAUPHALL 29.09.2014 352 Terveys-

Lisätiedot

-2, KH :00

-2, KH :00 -2, KH 2018-05-02 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 2. toukokuuta 2018 klo 16.00, kaupunginhallituksen kokoushuone Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Peter Boström, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 4468/06.00.00/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 116 22.11.2012 Kaupunginhallitus 375 17.12.2012 24 Valtuustokysymys reumapotilaiden hoidon turvaamisesta Valmistelijat

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Kaupunginhallitus 256 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 72 13.11.2017 Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Khall 06.11.2017 256 (valm. ma. talousjohtaja) Esityslistan liitteenä on talouden seurantaraportti

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet 2018

Valtuustoaloitteet 2018 Valtuustoaloitteet 2018 Aloitteen tekijä Aloite Toimenpiteet Käsittelyvaihe Kvalt 5.2.2018 6 Mauri Tenkula Kaupungin osallistumisesta liukkauden torjunnasta aiheutuviin kustannuksiin rahoittamalla kaupunkilaisten

Lisätiedot

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun

Lisätiedot

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa. Kaupunginhallitus 462 16.12.2013 Kaupunginhallitus 4 13.01.2014 Kaupunginhallitus 41 10.02.2014 Kaupunginhallitus 56 03.03.2014 Yrityspalvelun henkilöstön palkat 267/14.01.00/2013 Kh 16.12.2013 462 Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista.

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista. 5 11.03.2015 40 16.04.2015 18 11.05.2015 69 11.06.2015 29 25.11.2015 8 04.02.2016 15 21.03.2016 Houtskarin hammashoito 1770/05.08.01/2014 11.03.2015 5 Lautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto pienensi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA

PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA Kaupunginhallitus 302 30.10.2007 Kaupunginvaltuusto 88 07.11.2007 Kaupunginhallitus 22 30.01.2008 Kaupunginvaltuusto 10 12.02.2008 PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 53 Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Aika 16.09.2014 klo 18:30-20:23 Paikka Kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Paras ja monipuolisin hiihtoseura omassa piirissä ja Varsinais-Suomessa.

Paras ja monipuolisin hiihtoseura omassa piirissä ja Varsinais-Suomessa. Sida 1 av 12 Pargas IF - hiihtojaoston toimintalinja Visio Paras ja monipuolisin hiihtoseura omassa piirissä ja Varsinais-Suomessa. Tavoitteet Lähivuosien tavoitteena on saada lisää uusia junioreita mukaan

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2011 1 Iniön lähipalvelulautakunta TID - AIKA 10.06.2011 kl. 16:00-17:35 PLATS - PAIKKA Aluekonttori 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 11 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika 16.5.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5072-2010 (059) Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua Tiivistelmä: - Avustk 202 Toimikunta keskusteli sille tulleista avustusanomuksista ja avustamisen linjauksista. Joidenkin

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus UUDEN KUNNAN NIMI 992/00/000/2008 KHALL 132

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus UUDEN KUNNAN NIMI 992/00/000/2008 KHALL 132 Kaupunginhallitus 132 20.05.2008 Kaupunginhallitus 149 04.06.2008 UUDEN KUNNAN NIMI 992/00/000/2008 KHALL 132 Liitteet B8-14 Järjestelytoimikunta on 5.3.2008 :ssä17 tekemässään päätöksessä ehdottanut,

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

Riitta Björklund kaupunkitarkastaja, sihteeri

Riitta Björklund kaupunkitarkastaja, sihteeri Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 29.01.2015 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 29.01.2015 torstai klo 16:00-19:35 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,

Lisätiedot

PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA

PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA Kaupunginhallitus 302 30.10.2007 Kaupunginvaltuusto 88 07.11.2007 Kaupunginhallitus 22 30.01.2008 PARGAS SIMMARE - PARAISTEN UIMARIT RY:N KANSALAISALOITE UIMAHALLIN RAKENTAMISESTA 680/01/016/2007 KHALL

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot