Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kaupunginhallitus Asianro 677/ / Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite koskien Raision ja ELYkeskuksen välisen sopimuksen uudelleenarviointia maahanmuuttajien vastaanotosta historia Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Mika Koivisto jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: "Raision kaupungin ja ELY-keskuksen välillä on sopimus pakolaisten vastaanotosta ja sopimus on vuodelta Ajat ovat muuttuneet 15 vuodessa ja on aika myös muuttaa sopimusta. Sopimuksessa ei ole määritelty vastaanotettavien määriä millään lailla, eikä myöskään sitä mikä taho päättää Raisioon sijoitettavien määrästä. Koska mm. Naantalikin on arvioinut uudelleen sopimuksen ELY-keskuksen kanssa tulisi myös Raision näin tehdä. Meillä on huomattavasti enemmän maahanmuuttajia Raisiossa ja on erittäin todennäköistä, että muiden kuntien kiristäessä vastaanottoa paine Raisiota kohtaan lisääntyy edelleen. Myös vastuuhenkilöt tulisi selkeästi osoittaa sopimuksessa, ettei pääse syntymään tilannetta, missä muuttama virkamies keskenään sopii asioista ja mahdollisesti tekee kunnalle taloudellista vahinkoa. Esitämme, että Raisio neuvottelee sopimuksen pakolaisten vastaanotosta uudelleen ELY-keskuksen kanssa (ja vastaanotettavien määrä rajoitetaan 1-5 henkilöön vuodessa). Raision Perussuomalaisten valtuustoryhmä Mika Koivisto Teemu Seikkula Jyrki Heiskari Raimo Perälahti Leila Myllyoja" Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta : Sosiaalityön johtaja Arja Iho : Raision kaupunki on tehnyt sopimuksen pakolaisten vastaanoton järjestämisestä ja kustannusten korvaamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa Sopimus on liitteenä. Sopimuksessa ei ole sovittu tarkkoja määriä vastaanotettavien pakolaisten määrästä. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja siinä on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Vuonna 2005 Raision kaupunki käynnisti selvityksen ja myöhemmin projektin pakolaisten vastaanoton kehittämisestä Turun seutukunnassa. Tavoitteena oli pakolaisten tasaisempi sijoittuminen Turun seudun kuntiin kotoutumisen edistämiseksi ja vastuun jakamiseksi seudun kuntien välillä. Hankkeen kuluessa Turun ympäristökunnista Lieto ja Kaarina uudistivat vastaanottosopimuksensa ja Naantali teki uuden pakolaisten vastaanottosopimuksen. Oleskeluluvan saaneilla turvapaikanhakijoilla ja kiintiöpakolaisilla on oikeus jäädä tai saapua maahan ja heille pitää osoittaa kotikunta. Kuntapaikkaneuvottelut on delegoitu alueellisille ELY-keskuksille. Käytäntö on kaikissa kunnissa se, että kuntaan sijoitettavan pakolaisen vastaanotosta neuvottelee ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö ja kunnan sosiaalitoimen kotoutumisesta vastaava johtava viranhaltija vastaanottosopimuksen puitteissa. Yhteistyö Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Raision kaupungin ja seudun muiden kuntien kanssa on toiminut hyvin. Jos Raisio kiristää vastaanotettavien pakolaisten määrää ja moni muukin kunta tekisi samoin, pakolaisten hallitsematon kuntiin muutto lisääntyisi eikä se olisi kenenkään etu. Hallittu vastaanotto ja kotoutuminen tulevat yhteiskunnalle edullisemmiksi kuin maahanmuuttajien syrjäytyminen ja keskittyminen omiin yhteisöihinsä samoihin lähiöihin. Pakolaisten vastaanoton ja maahanmuuttajaväestön määrän tulisi olla nykyistä tasapuolisempaa kuntien välillä ja valtionosuuksissa tulisi enemmän ottaa huomioon heidän osuutensa väestöstä Raisio saa pakolaisten vastaanotosta korvausta sosiaali- ja terveyskuluihin. Sen lisäksi korvataan suuria sairauskuluja toteutuneiden kustannusten mukaan 10 vuoden ajalta, toimeentulotukimenot kokonaisuudessaan 4 vuoden ajalta sekä alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden nuorten ohjauskulut kokonaisuudessaan. (Oheismateriaalina haetut ja saadut korvaukset viime vuosilta.) Raisioon muuttaa pakolaisia, mutta heitä muuttaa myös pois. Tänne jäävät pakolaiset ovat kotoutuneet pääosin erittäin hyvin ja he ovat sitoutuneet perustamaan kotinsa tänne ja tulleet raisiolaisiksi. Raisio on hoitanut vastuunsa pakolaisten vastaanotossa. Vastaanotettavien määrä ei ole ollut ylimitoitettua, mutta Raisio ei ole myöskään siirtänyt omaa vastuutaan muiden kannettavaksi. Uutta sopimusta neuvoteltaessa tulee

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) huomioida ELY-keskuksen todellinen tarve saada kotikunta sijoitettaville pakolaisille. Raision kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt, että sopimus päivitetään ja neuvotellaan uudelleen Ely-keskuksen kanssa. ehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen. Tuija Hyytiä ehdotti, että ELY-keskuksen kanssa neuvoteltavassa uudessa sopimuksessa Raisio sitoutuu vastaanottamaan vuosittain yhdestä viiteen pakolaista. Leila Myllyoja kannatti Hyytiän ehdotusta. Kaupunginhallitus Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty käsittelyn pohjana olevasta sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksesta poikkeava päätösehdotus, jota oli kannatettu, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat sosiaali- ja terveysjohtajan esitystä, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Hyytiän ehdotusta, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Äänestyksessä annettiin kuusi jaa -ääntä (Heiniola, Jalonen, Kalliotie, Kiiski, Pulkkinen, Sinilaakso), kolme ei -ääntä (Hyytiä, Myllyoja, Puoskari) sekä kolme tyhjää ääntä (Laine, Rusi, Varjo). Puheenjohtaja totesi, että lautakunta oli hyväksynyt sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksen. ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus päättää - merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja - saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Oheismateriaali 1 Pakolaisten vastaanottosopimus 2 Haetut korvaukset

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) ehdotus Kaupunginhallitus saattaa aloitteeseen annetun vastauksen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 281/12.04.01/2013 455 Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Valtuusto 85 14.12.2015 Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 431/05.11.00/2013 SOSTEVLK 83 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.11.2013 Valmistelija:Sosiaali-

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveys- pöytäkirjanpitäjä

Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveys- pöytäkirjanpitäjä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (41) Kokoustiedot Aika 06.11.2013 keskiviikko klo 18:00-20:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Veli Jalonen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus,

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus, Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 30.09.2013 maanantai klo 18:00-21:15 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Veli Jalonen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/ /2015. Kh

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/ /2015. Kh Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Kaupunginhallitus 193 27.06.2016 Kaupunginhallitus 242 12.09.2016 Sopimus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset Kaupunginvaltuusto 119 08.12.2015 Kaupunginhallitus 459 14.12.2015 Kaupunginhallitus 123 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 04.04.2016 Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Päivi Hellgren jätti yhdessä muiden Karkkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Päivi Hellgren jätti yhdessä muiden Karkkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 57 01.09.2014 Kaupunginhallitus 226 15.09.2014 Tekninen lautakunta 98 11.11.2014 Kaupunginhallitus 311 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 94 08.12.2014 Tekninen lautakunta 127 19.11.2015

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Kiintiöpakolaisten vastaanotto Iisalmen (Ylä-Savoon) Kaupunginhallitus 28.5.2012 197 Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Suomen valtio on sitoutunut ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä Asia: Pakolaisten vastaanottoa koskevan sopimuksen tekeminen ELY-keskuksen kanssa Päätöksentekijä:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kokoustiedot Aika 14.01.2013 maanantai klo 18:00-20:22 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Karoliina Harju Ari Leinonen Pipsa

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 93 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10.2014 331: Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 229 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (osittain pöydälle 7.12.2016) Valtuusto päättää vuoden 2017 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 287 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Turun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 404 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot