Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Valtuusto Sivu 1 / / /2014 Kaupunginhallitus Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille Valmistelijat / lisätiedot: Maarit Vierunen, puh Päätösehdotus Kaupunginhallitus Valtuusto 1 antaa kaupungin omavelkaisen takauksen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille seuraavasti: Käyttötarkoitus Länsimetron rakentamisen, välillä Matinkylä - Kivenlahti, Espoon maksuosuuden rahoittaminen. Taattavien lainojen määrä on enintään 560 miljoonaa euroa siten, että summa voi koostua yhdestä tai useammasta lainasta tai rahoitusjärjestelystä. Laina-aika: Enintään 35 vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta. Korkoperuste: Rahoitus voi olla joko kiinteä- tai vaihtuvakorkoista. Lyhennykset: Rahoituksen tulee olla lyhennysohjelmaista ja siinä voi olla enintään 5 vapaavuotta kunkin lainan tai lainaerän ensimmäisen erän nostosta laskettuna. 2 myöntää kaupungin omavelkaisen takauksen kohdassa 1 mainittujen, kaupungin takaamien Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille seuraavasti: - takaus kattaa vähintään investment grade -luottoluokituksen omaavien vastapuolien kanssa tehtävät johdannaisten yleissopimukset sekä niiden perusteella tehtävät yksittäiset johdannaissopimukset, - takaus kattaa koko taattavan lainamäärän suojaukset.

2 Valtuusto Sivu 2 / 2 3 päättää, että lainojen takauksesta peritään takausprovisiota 0,05 % pa laskettuna lainojen keskisaldolle. Johdannaisten takauksesta ei peritä takausprovisiota, 4 päättää, että takauksille ei edellytetä vastavakuutta. Käsittely Valtuuston neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja Hopsu Kankkosen kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: Lisäksi valtuusto edellyttää, että hankkeen riskienhallinnasta, kustannusten kehittymisestä sekä pitkän aikavälin vaikutuksista kaupungin käyttötalouteen raportoidaan valtuustolle säännöllisesti. Byman Pajusen kannattamana seuraavan palautusesityksen: Valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että hankkeesta tehdään riskianalyysi ja valtuustolle tuodaan kannattavuuslaskelmat hankkeesta, sekä laaditaan Kivenlahden metron YVA-selvitys, koska olosuhteet ja suunnitelmat ovat oleellisesti muuttuneet Matinkylän metron alkuajoista. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu palautusehdotus, joten seuraavien puhujien on kohdistettava puheensa palautukseen. Keskustelun palautuksesta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestyksessä ne, jotka kannattavat palautusehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka vastustavat palautusehdotusta, äänestävät "ei". Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysjärjestysehdotuksen. Äänestyksessä valtuusto 61 äänellä 12 ääntä vastaan ja 2 äänestäessä tyhjää hylkäsi palautusehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuu. Byman Simon Elon kannattamana ehdotti, että päätösehdotus hylätään. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja esitti valtuuston hyväksyttäväksi selostuksen keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista. Selostus hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja Hopsun lisäysehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen sen yksimielisesti.

3 Valtuusto Sivu 3 / 3 Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu hylkäysehdotus, on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestyksessä ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Bymanin hylkäysehdotusta, äänestävät "ei". Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen. Äänestyksessä valtuusto 64 äänellä 10 ääntä vastaan 1 äänestäessä tyhjää hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä. Päätös Valtuusto: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä: - Lisäksi valtuusto edellyttää, että hankkeen riskienhallinnasta, kustannusten kehittymisestä sekä pitkän aikavälin vaikutuksista kaupungin käyttötalouteen raportoidaan valtuustolle säännöllisesti. Liite Selostus 2 Äänestyslistat 116 Hanke Valtuusto hyväksyi Matinkylä - Kivenlahti osuuden hankesuunnitelman. Hanke käsittää metrotunnelit ja laitteet, viisi asemaa - Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti - maanalaisen metrovarikon Sammalvuoressa. Hankkeen kustannusarvio marraskuun 2013 hintatasossa on 801 miljoonaa euroa. Espoon osuus kustannuksista on 70 % eli noin 560 miljoonaa euroa valtion vastatessa 30 %:n eli noin 240 miljoonan euron kustannusosuudesta. Rakentamispäätös Valtuusto päätti , että kaupunki on valmis käynnistämään Matinkylä - Kivenlahtiosuuden rakentamisen edellyttäen, että valtio osallistuu kustannuksiin 30 % osuudella. Sopimus valtion kanssa Valtio ja pääkaupunkiseudun kunnat ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen sopimus suurten infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi. Sopimuksessa valtio sitoutuu osallistumaan Matinkylä - Kivenlahti osuuden kustannuksiin 30 % osuudella. Sopimuksessa kytketään keskenään tuki metrohankkeen valtionosuuteen ja MAL-aiesopimuksen kaavoitustavoitteen nostamiseen 25 prosentilla. Tämä edellyttää kaavoitusprosessilta vuotuista kerrosneliömetrin kaavoittamista. Espoon hyväksyttyjen asemakaavojen kerrosala on ollut lähes kerrosneliömetriä.

4 Valtuusto Sivu 4 / 4 Länsimetron kehityskäytävän kehittymisedellytykset perustuvat siihen, että kaupunkirakenne kehittyy ja metrolla tarjotaan asukkaille ja yrityksille toimiva, viihtyisä ja turvallinen joukkoliikenne. Kaupunginhallitus päätti sopimuksesta Rahoitus Länsimetron jatkon kaupungin rahoitusosuus hoidetaan rahoituslaitoksilta otettavin pitkäaikaisin lainoin. Lähtökohtana on Länsimetron nykyisten lainojen tyyppinen rakenne, jossa lainoissa on ensin 5 vapaavuotta, jonka jälkeen ne maksetaan takasin 25 vuotena tasaisin vuosilyhennyksin. Valtion rahoitus tulee , joten alkuvaihe jää kaupungin rahoitettavaksi. Kaupungin edun mukaista on hankkeen aloittaminen mahdollisimman nopeasti jo lokakuussa Lähtökohtana on, ettei pitkäaikaisia lainoja lyhennetä rakennusaikana. Rakennusaikaiset korot ovat osa investointikustannusta. Takausvaltuus - pääoma ja johdannaiset Takausvaltuus asetetaan marraskuun 2013 hintatason mukaisesti 560 miljoonaksi euroksi. On ilmeistä, että valtuutta pitää myöhemmin tarkistaa maanrakennuskustannusindeksin muutoksen verran. Tähän mennessä tehtyjen töiden siirto Länsimetro Oy:lle Rakentamistehtävän siirtyessä kaupungilta Länsimetro Oy:lle tai perustettavalle yhtiölle siirretään samalla jo tehdyt suunnittelusopimukset yhtiölle. Yhtiö maksaa kaupungille tähän mennessä toteutuneet kustannukset. Päätöshistoria Kaupunginhallitus Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto 1 antaa kaupungin omavelkaisen takauksen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille seuraavasti: Käyttötarkoitus Länsimetron rakentamisen, välillä Matinkylä - Kivenlahti, Espoon maksuosuuden rahoittaminen. Taattavien lainojen määrä on enintään 560 miljoonaa euroa siten, että summa voi koostua yhdestä tai useammasta lainasta tai rahoitusjärjestelystä.

5 Valtuusto Sivu 5 / 5 Laina-aika: Enintään 35 vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta. Korkoperuste: Rahoitus voi olla joko kiinteä- tai vaihtuvakorkoista. Lyhennykset: Rahoituksen tulee olla lyhennysohjelmaista ja siinä voi olla enintään 5 vapaavuotta kunkin lainan tai lainaerän ensimmäisen erän nostosta laskettuna. 2 myöntää kaupungin omavelkaisen takauksen kohdassa 1 mainittujen, kaupungin takaamien Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille seuraavasti: - takaus kattaa vähintään investment grade -luottoluokituksen omaavien vastapuolien kanssa tehtävät johdannaisten yleissopimukset sekä niiden perusteella tehtävät yksittäiset johdannaissopimukset, - takaus kattaa koko taattavan lainamäärän suojaukset. 3 päättää, että lainojen takauksesta peritään takausprovisiota 0,05 % pa laskettuna lainojen keskisaldolle. Johdannaisten takauksesta ei peritä takausprovisiota, 4 päättää, että takauksille ei edellytetä vastavakuutta. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi

6 Valtuusto Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 3707/2014 02.05.06 Kaupunginhallitus 372 28.11.2016 231 Kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen Länsimetro Oy:n lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 372. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 372. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3707/2014 02.05.06 372 Kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen Länsimetro Oy:n lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 1963/10.00.00/2012 Kaupunginhallitus 30 3.2.2014 21 Länsimetron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen Valmistelijat / lisätiedot: Olavi Louko, puh. 0500 607 754 Matti Kokkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 4968/02.05.06/2012 91 Kaupungin omavelkaisen takauksen korottaminen Länsimetro Oy:n lainoille sekä lainojen suojaamisessa käytettäville johdannaisille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1215/12.02.01/2014 Kaupunginhallitus 78 17.3.2014 44 Espoon monikulttuurisuusohjelman 2014-2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Teemu Haapalehto, puh. 046 877 3200

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Valtuusto Espoon sairaalan rakentaminen Puolarmetsän sijaan Jorviin sekä hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Päätös 1 / 8. Valtuusto Espoon sairaalan rakentaminen Puolarmetsän sijaan Jorviin sekä hankesuunnitelman hyväksyminen Espoon kaupunki Päätös 1 / 8 6351/10.03.02/2011 Kaupunginhallitus 47 13.2.2012 Valtuusto 24 27.2.2012 24 Espoon sairaalan rakentaminen Puolarmetsän sijaan Jorviin sekä hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 48

Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 48 Espoon kaupunki Kokouskutsu Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 48 Kokoustiedot Aika 29.09.2014 maanantai klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Espoonkatu 5 Lisätietoja Esteilmoitukset: valtuustonsihteeri@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 947/2017 02.05.06 Kaupunginhallitus 57 6.3.2017 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Honkahallin otettavalle lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 229 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (osittain pöydälle 7.12.2016) Valtuusto päättää vuoden 2017 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 483/2017 09.05.00 Kaupunginhallitus 61 6.3.2017 Valtuusto 40 20.3.2017 59 Valtuustokysymys kaupunkikonsernin sisäisistä riippuvuussuhteista Länsimetron rakentamisen ja laitteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 371. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 371. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 67/01.01.03/2011 Kaupunginhallitus 208 30.5.2011 Valtuusto 84 13.6.2011 371 Teknisen toimen johtajan lahjusrikkomuksesta saama tuomio (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

Valtuusto Sivu 1 / 58

Valtuusto Sivu 1 / 58 Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 58 Kokoustiedot Aika 14.04.2014 maanantai klo 17:30-23:10 Tauko klo 17.35-18.45, 19.35-20.10 Paikka Valtuustotalo, Espoonkatu 5 Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 328 7.11.2016 209 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 Kaupunginhallitus 143 6.5.2013 78 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:lle annetun kaupungin takauksen tarkistaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.03.2017 Sivu 1 / 1 947/2017 02.05.06 57 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Honkahallin otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 3609/2016 08.01.00 255 Valtuustokysymys Länsimetron kustannuksista, viivästymisestä ja tietojen antamisesta (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Matti Kokkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 126/2016 08.01.00 322 Yhteistyösopimuksen hyväksyminen Raide-Jokerin suunnittelusta ja toteuttamisesta Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteishankkeena Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.10.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 278 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 143 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n osakemerkintä, yhteisväestösuojan rakentaminen ja kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1288/02.05.06/2013 99 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola, puh. (09) 816 84330

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 3934/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 149 6.5.2013 84 Valtuustoaloite lapsiperheille tarjottavien kodin- ja lastenhoitopalvelujen selvittämisestä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 9. Valtuusto

Espoon kaupunki Päätös 1 / 9. Valtuusto Espoon kaupunki Päätös / 9 665/0.03.0/0 Kaupunginhallitus 87 6.3.0 Valtuusto 45 3.4.0 Valtuusto 65.5.0 65 Espoon kaupungin, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Liikenneviraston välisen Kehä I:n parantamisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.09.2016 Sivu 1 / 1 1441/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 177 30.5.2016 Valtuusto 83 13.6.2016 Tekninen lautakunta 85 21.9.2016 85 Esteetön Espoo 2020, Espoon kaupungin esteettömyysohjelman

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 15.05.2017 Sivu 1 / 1 2060/2017 00.04.02.00 32 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.12.2015 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 171 Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 2.12.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 179. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 179. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 21.12.2015 Sivu 1 / 1 5059/2015 10.03.01 Kaupunginhallitus 364 30.11.2015 Valtuusto 176 7.12.2015 Kaupunginhallitus 384 14.12.2015 179 Kehä I:n parantamisen käynnistäminen Keilaniemessä Valmistelijat

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.09.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 12.09.2016 maanantai klo 8:00-10:10 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 43

Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 43 Espoon kaupunki Kokouskutsu Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 43 Kokoustiedot Aika 14.04.2014 maanantai klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Espoonkatu 5 Lisätietoja Esteilmoitukset: valtuustonsihteeri@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 1313/02.05.05/2015 115 Investointirahaston sijoitusperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Maarit Vierunen, puh. 046 877 3296 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 559/00.04.01/2014 25 Osallistuminen erityiseen kuntajakoselvitykseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot