Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/ /2016 Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto merkitsi seuraavan aloitteen tiedoksi: Kulttuurilautakunta "Harrastustakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi harrastus. Lasten ja nuorten harrastaminen parantaa oppimista, kehittää sosiaalisia taitoja sekä tuo mielekästä tekemistä vapaa-aikaan. Jokaisella lapsella on oikeus harrastukseen. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan 35 prosenttia nuorista (alle 29-vuotiaat) on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi. Nuorista enää hieman reilu puolet kokee kiinnittyvänsä suomalaiseen yhteiskuntaan, kun vielä 2012 luku oli 76 prosenttia. Harrastustoiminta on ennaltaehkäisevää työtä, jolla tuetaan nuorten kasvua ja itsenäistymistä. Harrastustoiminta luo myös yhteenkuuluvuutta. Harrastuksen aloittamisen suurin yksittäinen este on harrastusten kustannukset. Opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt harrastamisen hintaan vaikuttavia tekijöitä erityisesti liikuntaharrastusten näkökulmasta. Selvityksessä nostettiin esille muun muassa lajiliittojen yhteiset lisenssijärjestelmät sekä matalan kynnyksen harrastustoiminnan tarjoaminen. Lisäksi selvityksessä esitettiin kuntatason toimenpiteeksi liikuntapaikkojen maksutonta tai nimellisiin korvauksiin pohjautuvaa käyttöä erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseksi. Harrastustoiminnan aloittamisessa on tärkeää, että kunta tarjoaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuetaan lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Edellä olevan perusteella Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että kunnassa kootaan harrastusvalikko ja kartoitetaan kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuudet, tilat, tarjoajat, tapahtumat ja tuet. Lisäksi edellytetään, että kaupunki käynnistää selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen." Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Mikael Enberg, puh Esittelijä Vapaa-aikasihteeri Mikael Enberg, puh

2 Kokoomuksen valtuustoryhmä teki kaupunginvaltuuston kokouksessa , 117, aloitteen lasten ja nuorten harrastustakuusta Paraisilla. Aloitteentekijät toivovat, että kunnassa kartoitetaan tarjolla olevan harrastustoiminnan mahdollisuudet ja käynnistetään selvitys siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Yleisesti on todettu, että rahanpuute on suurin yksittäinen este harrastuksen aloittamiselle. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysten mukaan lasten harrastustoiminnan kustannukset ovat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa eikä osa lapsiperheistä ole viime vuosina pystynyt osallistumaan järjestettyyn seuratoimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös laatinut kyselyn, jossa oppilailta kysytään, mitä harrastuksia heillä on ja on ollut kouluvuosina. Suosituimmat harrastukset koulussa tai koulun ulkopuolella on soittimen soittaminen, kuvataide, tanssi ja kädentaidot. Liikunnan puolella harrastetaan pallolajeja, jää- ja lumilajeja sekä uintia. Kulttuuriyksikössä olemme koostaneet Paraisilla tarjolla olevista harrastusmahdollisuuksista yhteenvedon, jossa olemme keskittyneet esikoululaisista 18-vuotiaisiin ulottuvalle kohderyhmälle suunnattuun tarjontaan kunta-alueittain. Olemme kirjanneet yhteenvetoon lajin, järjestäjän, ikäryhmät, tilan, ajankohdan ja kustannukset. Voimme todeta, että Paraisilla on tarjolla runsas ja monipuolinen valikoima eri lajeja. Kilpatason urheiluharrastusten suhteen tilanne on kaupungissa erittäin hyvä, mutta haasteena on niiden harrastajien mielenkiinnon herättäminen, jotka haluavat harrastaa jotain lajia, mutta eivät halua kilpailla, sekä saada liikuntaseurat tarjoamaan harrastustoimintaa. Saaristokunnissa tämä ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma. Liikuntayksikkö järjestää huhtikuussa 2017 seuroille tapaamisen (kerran Paraisilla ja kerran Korppoossa), jossa yhtenä keskustelun aiheena tulee olemaan niiden nuorten saaminen liikkeelle, jotka eivät vielä liiku, ja niiden toimijoiden löytäminen, jotka voisivat tarjota toimintaa nuorille, jotka eivät halua kilpailla. Kulttuuritoiminnan osalta edellytykset taiteen, musiikin, näyttämötaiteen ja sanataiteen harrastamiselle ovat Paraisilla erinomaiset. Kulttuuritoimintaa tarjotaan etupäässä taiteen perusopetuksessa, jota järjestetään ensisijaisesti Paraisten keskustassa. Myös saaristossa on tarjolla hyvä valikoima taiteen perusopetusta Houtskaria lukuun ottamatta. Taiteen perusopetus on kauttaaltaan maksullista ja maksut on jaettu eri luokkiin. Muut toimijat kuten kansalaisopisto, Folkhälsan ja seurakunnat täydentävät tarjontaa omalla toiminnallaan, joka on usein edullista tai jopa ilmaista osallistujille erityisesti saaristossa. Muun kuin liikuntaan tai taiteisiin liittyvän vapaa-aikatoiminnan osalta perinteisiä toimijoita ovat muun muassa partio, vapaapalokunnat ja 4H, joiden voidaan todeta tarjoavan toimintaa miltei kaikissa kunnanosissa ja useimmiten maksutta tai pientä maksua vastaan. Tämänkaltaisen harrastustakuun suunnittelemiseksi tulee asettaa työryhmä syksyllä Työryhmän tulee aloittaa toimintansa määrittelemällä ensin, mitä

3 Kokoomuksen aloitteessa tarkoitetaan harrastuksella. Tämän jälkeen työryhmä voisi kartoittaa tarjonnan ja tarpeet. Ryhmä voi laatia kouluille suunnatun kyselyn, jossa oppilaat saavat vastata, mitä harrastuksia heillä on tällä hetkellä, voivatko he harrastaa niitä omassa kunnanosassaan, mitä harrastuksia he kaipaavat ja miksi he eivät pysty harrastamaan jotakin lajia. Ryhmä voisi esimerkiksi konsultoida Turun kaupungin liikuntapalvelukeskusta ja Liiku ry:tä, joilla on hyviä kokemuksia lapsille ja nuorille suunnatuista matalan kynnyksen liikuntaharrastuksista Turussa ja Turun naapurikunnissa. Ehdotus Tiedoksianto Kulttuurilautakunta antaa edellä esitetyn selvityksen vastauksenaan lasten harrastustakuuta koskevaan aloitteeseen. Ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Mikael Enberg, puh Esittelijä Vapaa-aikasihteeri Mikael Enberg, puh Kokoomuksen valtuustoryhmä teki kaupunginvaltuuston kokouksessa , 117, aloitteen lasten ja nuorten harrastustakuusta Paraisilla. Aloitteentekijät toivovat, että kunnassa kartoitetaan tarjolla olevan harrastustoiminnan mahdollisuudet ja käynnistetään selvitys siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Yleisesti on todettu, että rahanpuute on suurin yksittäinen este harrastuksen aloittamiselle. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysten mukaan lasten harrastustoiminnan kustannukset ovat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa eikä osa lapsiperheistä ole viime vuosina pystynyt osallistumaan järjestettyyn seuratoimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös laatinut kyselyn, jossa oppilailta kysytään, mitä harrastuksia heillä on ja on ollut kouluvuosina. Suosituimmat harrastukset koulussa tai koulun ulkopuolella on soittimen soittaminen, kuvataide, tanssi ja kädentaidot. Liikunnan puolella harrastetaan pallolajeja, jää- ja lumilajeja sekä uintia. Kulttuuriyksikössä olemme koostaneet Paraisilla tarjolla olevista harrastusmahdollisuuksista yhteenvedon, jossa olemme keskittyneet esikoululaisista 18-vuotiaisiin ulottuvalle kohderyhmälle suunnattuun tarjontaan kunta-alueittain. Olemme kirjanneet yhteenvetoon lajin, järjestäjän, ikäryhmät, tilan, ajankohdan ja kustannukset. Voimme todeta, että Paraisilla on tarjolla runsas ja monipuolinen valikoima eri lajeja. Kilpatason urheiluharrastusten suhteen tilanne on kaupungissa erittäin hyvä, mutta haasteena on niiden harrastajien mielenkiinnon herättäminen, jotka haluavat harrastaa jotain lajia, mutta eivät halua kilpailla, sekä saada

4 liikuntaseurat tarjoamaan harrastustoimintaa. Saaristokunnissa tämä ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma. Liikuntayksikkö järjestää huhtikuussa 2017 seuroille tapaamisen (kerran Paraisilla ja kerran Korppoossa), jossa yhtenä keskustelun aiheena tulee olemaan niiden nuorten saaminen liikkeelle, jotka eivät vielä liiku, ja niiden toimijoiden löytäminen, jotka voisivat tarjota toimintaa nuorille, jotka eivät halua kilpailla. Kulttuuritoiminnan osalta edellytykset taiteen, musiikin, näyttämötaiteen ja sanataiteen harrastamiselle ovat Paraisilla erinomaiset. Kulttuuritoimintaa tarjotaan etupäässä taiteen perusopetuksessa, jota järjestetään ensisijaisesti Paraisten keskustassa. Myös saaristossa on tarjolla hyvä valikoima taiteen perusopetusta Houtskaria lukuun ottamatta. Taiteen perusopetus on kauttaaltaan maksullista ja maksut on jaettu eri luokkiin. Muut toimijat kuten kansalaisopisto, Folkhälsan ja seurakunnat täydentävät tarjontaa omalla toiminnallaan, joka on usein edullista tai jopa ilmaista osallistujille erityisesti saaristossa. Muun kuin liikuntaan tai taiteisiin liittyvän vapaa-aikatoiminnan osalta perinteisiä toimijoita ovat muun muassa partio, vapaapalokunnat ja 4H, joiden voidaan todeta tarjoavan toimintaa miltei kaikissa kunnanosissa ja useimmiten maksutta tai pientä maksua vastaan. Tämänkaltaisen harrastustakuun suunnittelemiseksi tulee asettaa työryhmä syksyllä Työryhmän tulee aloittaa toimintansa määrittelemällä ensin, mitä Kokoomuksen aloitteessa tarkoitetaan harrastuksella. Tämän jälkeen työryhmä voisi kartoittaa tarjonnan ja tarpeet. Ryhmä voi laatia kouluille suunnatun kyselyn, jossa oppilaat saavat vastata, mitä harrastuksia heillä on tällä hetkellä, voivatko he harrastaa niitä omassa kunnanosassaan, mitä harrastuksia he kaipaavat ja miksi he eivät pysty harrastamaan jotakin lajia. Ryhmä voisi esimerkiksi konsultoida Turun kaupungin liikuntapalvelukeskusta ja Liiku ry:tä, joilla on hyviä kokemuksia lapsille ja nuorille suunnatuista matalan kynnyksen liikuntaharrastuksista Turussa ja Turun naapurikunnissa. Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee edellä esitetyn tiedoksi ja päättää, että asian käsittely aloitteena on päättynyt. Ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Markku Salosen kannattamana kaupunginhallituksen päätösehdotukseen seuraavaa lisäystä:...mutta harrastustakuun suunnittelua varten nimetään työryhmä syksyllä Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Orellin ehdotuksen.

5 Kaupunginvaltuusto merkitsi edellä esitetyn tiedoksi ja päätti, että asian käsittely aloitteena on päättynyt, mutta harrastustakuun suunnittelua varten nimetään työryhmä syksyllä 2017.

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. Kokoomuksen valtuustoaloite :

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. Kokoomuksen valtuustoaloite : Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille Taustamuistio 25.11.2016 Kasvatus- ja opetustoimi Nuoriso- ja liikuntatoimi Kulttuuritoimi Konsernihallinto Kokoomuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

ENNAKKOMATERIAALI 2015

ENNAKKOMATERIAALI 2015 ENNAKKOMATERIAALI 2015 TERVETULOA KANSALLISEEN LIIKUNTAFOORUMIIN! Graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen HARRASTAMISEN HINTA Ei 6% Ei 5% 6 547 vastaajaa EOS 11% 56 vaikuttajaa Kyllä 94% Kyllä 86% Ovatko

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Vapaa-aikalautakunta 13.12.2016 AIKA 13.12.2016 klo 18:00-19:35 PAIKKA Riihikosken virastotalo ASIAT Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 37 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus

Valtuustoaloite: Harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus Kunnanhallitus 211 26.06.2017 Valtuustoaloite: Harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus 197/12.01.09/2017 Valt 14.11.2016 59 Keijo Mäkilä jätti Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta

Lisätiedot

Sivistystoimen vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2016 Harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus

Sivistystoimen vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2016 Harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus Sivistystoimen vastaus valtuustoaloitteeseen nro 7/2016 Harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus Valtakunnallisten vapaa-aikatutkimuksien ja Nuorisobarometrien perusteella lasten ja

Lisätiedot

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen koululaiskysely: Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM Operatiivinen johtaja Janne Jauhiainen,

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 7 22.1.2019 Kaupunginhallitus 28 28.1.2019 10 Asianro 7640/12.05.03/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pienten koululaisten

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous 9.-10.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS 13.9.2018 klo 12 16 Monitoimitalo 13, Wivi Lönn -sali Esittäytyminen ja virittäytyminen

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi TAKUULLA LIIKUNTAA Kyselytutkimus toimintarajoitteisten lasten ja nuorten liikunnan harrastamisesta ja vapaa-ajasta Julkistamistilaisuus 10..019 Helsinki Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi Tavoite

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS Lasten liikunnan ohjaajakoulutus (ent. liikuntakerho-ohjaajan koulutus) Osat: 1. Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi 2. Monipuolinen lasten liikunta 3. Fyysinen toimintakyky

Lisätiedot

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan: Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Ehdotus Paraisten kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Byggnämnden/Rakennuslautakunta 26.08.2015 70 Valmistelija V.t

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa Kaupunginvaltuusto 12 28.01.2014 Kaupunginhallitus 109 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 66 21.06.2016 Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Lisätiedot

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset 4.2.2016 Johtaja Kirsi Kangaspunta Vuonna 2015 Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden ikäjakauma 0-5 vuotiaat (7%) 6-15 vuotiaat (10 %) 16-18 vuotiaat

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00. Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016 Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 21.03.2016 58 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta?

Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta? Mikä on mielestäsi hyvä ja konkreettinen tavoite liikuntajärjestöjen ja koulujen väliselle yhteistyölle lapsen/nuoren näkökulmasta? Tunti liikettä koulupäivään/lisää liikettä Monipuoliset liikuntamahdollisuudet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Liikuntalautakunta LIIKE/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Liikuntalautakunta LIIKE/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (7) 1 Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kokoomuksen valtuustoryhmän harrastustakuuta koskevasta ryhmäaloitteesta HEL 2016-010621 T 00 00 03 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

33 Valtuustoaloite Tammerkosken tehdasmaiseman hakemiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi - Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmä

33 Valtuustoaloite Tammerkosken tehdasmaiseman hakemiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi - Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmä Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 33, 19.02.2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunta, 18, 25.01.2018 Kaupunginhallitus, 72, 05.02.2018 33 Valtuustoaloite Tammerkosken tehdasmaiseman

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. 1. Harrastustarjonta ja käyttömahdollisuudet

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille. 1. Harrastustarjonta ja käyttömahdollisuudet Kulttuurilautakunta 70 15.12.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille 1073/00.02.04.00/2016 KULA 70 Valmistelija/lisätiedot Kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

Valtuustoaloite lohjalaisten lasten ja nuorten harrastustakuun toteuttamiseksi

Valtuustoaloite lohjalaisten lasten ja nuorten harrastustakuun toteuttamiseksi Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 12 29.08.2017 Valtuustoaloite lohjalaisten lasten ja nuorten harrastustakuun toteuttamiseksi 532/12.05.06/2017 LANUP 29.08.2017 12 Valtuutettu Sari Huttu on tehnyt

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille Kaupunginhallitus 74 13.02.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite harrastustakuusta Lappeenrannan lapsille ja nuorille 1073/00.02.04.00/2016 KH 74 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu,

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kouluverkkoselvityksen julkistus Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/kh 15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat

Lisätiedot

JOKAISELLE LAPSELLE VÄHINTÄÄN YKSI HARRASTUS/YHDENVERTAISET MAHDOLLISUUDET HARRASTAA

JOKAISELLE LAPSELLE VÄHINTÄÄN YKSI HARRASTUS/YHDENVERTAISET MAHDOLLISUUDET HARRASTAA Liite JOKAISELLE LAPSELLE VÄHINTÄÄN YKSI HARRASTUS/YHDENVERTAISET MAHDOLLISUUDET HARRASTAA Yleistä lasten ja nuorten harrastamisesta Lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen näkökulmasta kuntien

Lisätiedot

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari 8.10.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä Kunnat: avustusjärjestelmissä

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Valtuustoaloite koskien harrastustakuuta, että jokaiselle lapselle taataan vähintään yksi harrastus

Valtuustoaloite koskien harrastustakuuta, että jokaiselle lapselle taataan vähintään yksi harrastus Kaupunginvaltuusto 66 19.12.2016 Sivistyslautakunta 60 12.12.2017 Kaupunginhallitus 11 15.01.2018 Kaupunginvaltuusto 6 19.02.2018 Sivistyslautakunta 30 20.03.2018 Kaupunginhallitus 70 26.03.2018 Valtuustoaloite

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383 Esittelijä

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 28.08.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä

Lisätiedot

Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta

Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta Korppoon lautakunta 24 27.08.2014 Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta 1000/00.00.01.01/2014 Korppoon lautakunta 24

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Arviointituloksia (VLN 2013) Hallituskaudella (2007-2011) valtion liikuntatoimen resursointi kasvoi 100 milj. eurosta 140

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa

Lisätiedot

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen Hankasalmen kulttuuritoimi Hankasalmi 14.2.2012 Ellinoora Auvinen Mitä kulttuuri merkitsee yksilölle ja yhteisölle? 2 YKSILÖLLE ehkä tätä Elämyksiä, luovuutta ja identiteetin vahvistamista Mahdollisuus

Lisätiedot

OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018

OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018 OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS OIKEUS LIIKKUA Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus Julkistamistilaisuus 8..019 Helsinki Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi, Mikko Salasuo Tavoite PÄÄTEEMA:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 46 20.08.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 17.09.2015 Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen Ympäristölautakunta 179 16.11.2016 Kaupunginhallitus 258 28.11.2016 Kaupunginvaltuusto 130 13.12.2016 Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen 3476/02.05.00.00/2016 Ympäristölautakunta 16.11.2016 179 Valmistelija

Lisätiedot

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastuksen kasvulukuja Kansallisen liikuntatutkimuksen tulosten perusteella. Tämä artikkeli päivitetään, kun uusi tutkimus valmistuu. Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastusharrastus

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA?

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? LIIKUNNAN MÄÄRÄ (h/vko) KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? 20 KOTI JA VAPAA-AIKA Perheen arkirutiinit, liikunnallinen elämäntapa, omaehtoinen liikunta URHEILUVALMENNUS AKATEMIAT 10 KERHOT KOULU Liikuntatunnit,

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunnan suomenkielinen 14 13.03.2017 jaosto Sivistyslautakunta 29 11.04.2017 Kaupunginhallitus 96 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 09.05.2017 Storgårdin koulun ja Paraistenseudun koulun yhdistäminen

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Liikuntalautakunta LIOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Liikuntalautakunta LIOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2011 1 (5) 205 Lausunto lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa koskevasta toivomusponnesta (hallintokuntien yhteiset matalan kynnyksen palvelut) HEL 2011-001645 T 05

Lisätiedot

Harrastustakuusta totta keinoja lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämiseksi Kirkkonummella

Harrastustakuusta totta keinoja lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämiseksi Kirkkonummella Harrastustakuusta totta keinoja lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämiseksi Kirkkonummella Päivi Sorvari Työelämän kehittämistehtävä Liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma YAMK

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot