Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / Kaupunginhallituksen konsernijaosto Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallitus 1 hyväksyy Espoon kaupungin ja Espoo Catering Oy:n välisen apporttisopimuksen liitteen mukaisena. 2 valtuuttaa kaupunginjohtajan merkitsemään Espoon kaupungille Espoo Catering Oy:n osakeannissa merkittäväksi tarjotut 990 osaketta 3 valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään teknisiä muutoksia apporttisopimukseen ja sen liitteisiin. Käsittely Huhta, Suuperko, Konttas ja Kuismin poistuivat esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HallL 28 5-kohta) Hyrkkö Guzeninan ym. kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: 4 toteaa, että kaupungin tahtotila on, että yhtiön henkilöstön työehdot vastaavat kokonaisuutena tarkasteltuna vähintään Avaintyönantajien työehtosopimuksen ehtoja. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä.

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 8 äänellä 6 ääntä vastaan hylänneen Hyrkön lisäysehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Liite Selostus 6 Espoo Catering - Apporttisopimus 7 Äänestyslista 69 8 Äänestyslista 374 Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto päättää Espoo Catering -liikelaitoksen lakkauttamisesta siten, että sen toiminta päättyy Valtuusto päätti valita Espoo Catering -liikelaitoksen liiketoiminnan uudeksi organisointitavaksi kaupungin omistaman in house -yhtiön. Tämä tapahtuu liiketoiminnan luovutuksena yhtiöittämistä varten perustetulle yhtiölle Espoo Catering Oy:lle, joka on merkitty kaupparekisteriin Espoon kaupunki siirtää Espoo Catering -liikelaitoksen omatuotantoon liittyvän liiketoiminnan kokonaisuudessaan apporttiomaisuutena Espoo Catering Oy:lle seuraavin rajauksin: Apporttiomaisuutena siirtyy erikseen määritelty käyttöpääoma sekä Espoo Catering -liikelaitoksen liiketoimintaan kuuluneet varat, velat ja varaukset tilinpäätöshetken tasearvoon arvostettuna lukuun ottamatta Espoon kaupungille jäävää ostopalveluna kaupungin ulkopuolelta hankittua ruokapalvelutuotantoa ja saamisia.. Koska Espoo Catering -liikelaitoksen vuoden 2015 tilinpäätös vahvistetaan keväällä 2016, käytetään siirtohetkellä apporttiomaisuuden arvostamisessa Espoo Catering - liikelaitoksen vuoden 2014 tilinpäätöstä (per ) vastaavia tasearvoja, jotka täsmäytetään vuoden 2015 tilinpäätöksen (per ) vahvistamisen yhteydessä. Vastikkeeksi apporttiomaisuuden luovuttamisesta Espoon kaupunki merkitsee Espoo Catering Oy:n liikkeeseen laskemia uusia osakkeita liitteenä olevien ehtojen mukaisesti 990 kappaletta. Päätöshistoria Kaupunginhallituksen konsernijaosto Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallituksen konsernijaosto 1 ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy Espoon kaupungin ja Espoo Catering Oy:n välisen apporttisopimuksen liitteen mukaisena,

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 2 määrää Espoo Catering Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen kaupungin edustajaksi hallinto- ja kehittämisjohtaja Kirsi Remeksen tai hänen määräämänsä, 3 antaa yhtiökokousedustajalle toimiohjeeksi toimia yhtiökokouksessa niin, että yhtiökokous päättää - hyväksyä Espoo Catering Oy:n hallituksen yhtiökokoukselle ehdottaman osakeannin liitteenä olevan osakeantiehdotuksen mukaisesti ja - valita Espoo Catering Oy:n hallitukseen seuraavat jäsenet: Johanna Horsma (Kok.), puheenjohtaja Päivi Salli (Vihr.) Jukka Vilske (SDP) Seppo Huhta (PerusS) liiketoimintajohtaja (Mauri Suuperko) rahoitusjohtaja (Ari Konttas) lakiasiainjohtaja (Timo Kuismin), 4 ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan merkitsemään Espoon kaupungille Espoo Catering Oy:n osakeannissa merkittäväksi tarjotut 990 osaketta, 5 valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään teknisiä muutoksia apporttisopimukseen ja sen liitteisiin. Käsittely Hyrkkö Guzeninan kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: 6 toteaa, että kaupungin tahtotila on, että yhtiön henkilöstön työehdot vastaavat kokonaisuutena tarkasteltuna vähintään Avaintyönantajien työehtosopimuksen ehtoja. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 5 äänellä 3 ääntä vastaan 1 äänestäessä tyhjää hylänneen Hyrkön ehdotuksen. Äänestyslista on liitteenä. Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Catering Oy:n varsinainen yhtiökokous, kokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Catering Oy:n varsinainen yhtiökokous, kokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1093/2017 00.04.02.00 19 Espoo Catering Oy:n varsinainen yhtiökokous, kokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 15.05.2017 Sivu 1 / 1 2060/2017 00.04.02.00 32 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 14.03.2016 Sivu 1 / 1 1101/2016 00.04.02.00 22 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 Kaupunginhallitus 99 16.3.2015 57 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 21.11.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 21.11.2016 maanantai klo 8:00-9:55 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 158/2016 02.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 25.1.2016 62 Medi-It Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Johanna Horsma, puheenjohtaja Marita Backman Veikko Granqvist Liisa Kivekäs Kari Kuusisto Teemu Leppänen Pirkko Sillanpää Satu Soini Sauli Solhagen

Johanna Horsma, puheenjohtaja Marita Backman Veikko Granqvist Liisa Kivekäs Kari Kuusisto Teemu Leppänen Pirkko Sillanpää Satu Soini Sauli Solhagen Espoon kaupunki Pöytäkirja 22.01.2015 Sivu 1 / 15 Kokoustiedot Aika 22.01.2015 torstai klo 9:05-11:55 Paikka Scandic Plaza Hotel, Turku Saapuvilla olleet jäsenet Johanna Horsma, puheenjohtaja Marita Backman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.03.2014 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 17.03.2014 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.05.2016 Sivu 1 / 1 147 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 559/00.04.01/2014 25 Osallistuminen erityiseen kuntajakoselvitykseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 07.12.2015 Sivu 1 / 24 Kokoustiedot Aika 07.12.2015 maanantai klo 8:05-9:45 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3. 23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 732/2017 02.05.05 54 Suurpellon jätehuolto Oy:n osakkeiden merkintä Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 194 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston pöytäkirja 26.5.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Kaupunginhallituksen tila- ja Pöytäkirja 25.03.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 25.03.2013 maanantai klo 9:00-10:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 145 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirja 24.4.2017 - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 179/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 50 4.2.2013 73 Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano vuosille 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Nordling

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.09.2012 Sivu 1 / 1 2936/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 251 27.8.2012 125 Valtuustokysymys Espoo Cateringin perimistä maksuista Valmistelijat / lisätiedot: Ahola Minna, puh. (09) 816 22270

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS ESPOON KAUPUNGIN ESPOO CATERING OY:N VÄLILLÄ

APPORTTISOPIMUS ESPOON KAUPUNGIN ESPOO CATERING OY:N VÄLILLÄ APPORTTISOPIMUS ESPOON KAUPUNGIN JA ESPOO CATERING OY:N VÄLILLÄ 2 (14) APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus ): 1 Sopijapuolet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.12.2015 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 171 Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 2.12.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Valtuusto Sivu 1 / Palveluliiketoimen organisaation kehittäminen sekä johtosääntöjen tarkistaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Valtuusto Sivu 1 / Palveluliiketoimen organisaation kehittäminen sekä johtosääntöjen tarkistaminen Valtuusto 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4730/00.01.01/2013 Kaupunginhallitus 328 11.11.2013 178 Palveluliiketoimen organisaation kehittäminen sekä johtosääntöjen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 321. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 321. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 321 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 10.10.2016 pöytäkirja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.09.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 12.09.2016 maanantai klo 8:00-10:10 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 14 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Kaupunginhallitus 26.05.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Kaupunginhallitus 26.05.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.05.2014 Sivu 1 / 1 163 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston pöytäkirja 28.4.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1978/2017 00.00.01.00 7 Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 08.12.2014 Sivu 1 / 1 1857/00.04.01/2014 75 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 19.12.2014 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 20.03.2017 Sivu 1 / 20 Kokoustiedot Aika 20.03.2017 maanantai klo 8:00-10:40 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Lahtinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 3769/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 7.9.2015 280 Tapiolan Urheilutalo Oy:n vähemmistöosakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 278. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.10.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 278 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot