AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA"

Transkriptio

1 Heikki Aulio (5) AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA Henkilökohtaisten avustajien työaikojen suunnittelu ja hallinta on työlästä, jos avustettavalla on useampia avustajia. Siksi olenkin toteuttanut excel-taulukon, jonka avulla on kohtalaisen helppoa suunnitella ja seurata kuukauden työaikojen toteutumista ja raportoida palkanlaskentaa varten työtunneista. Työkalu auttaa mainiosti myös silloin, kun sinulla on vain yksi avustaja ja vain vähän avustustunteja. Suunnittelet työajat ja tuotat palkanlaskentaa varten tuntilistat todella helposti. Työvuoroihin tulee joskus muutoksia. Käytännössä on hyvin toiminut menettely, jossa tulostettuun kuukausisuunnitelmaan merkitään kynällä työvuorojen suunnitellut muutokset. Sopivana päivänä kirjataan muutokset excel-taulukkoon, talletetaan se uudella nimellä ja tulostetaan päivitetty kuukausisuunnitelma. Talteen jätetyistä suunnitelmista on helppo jälkikäteen nähdä tehdyt muutokset. Tämä on tarpeellista esimerkiksi avustajan sairasloman osalta: on tiedettävä mitkä olivat avustajan alkuperäisessä kuukausisuunnitelmassa. Excel-taulukossa on seuraavat välilehdet: 1. Ohjeet: perusohjeet taulukon käyttämiseksi 2. Perustiedot: Vuosi, kuukausi, päiväys ja paikkakunta, Avustettavan ja Avustajien tiedot 3. Kuukausisuunnitelma: Avustajien työvuorot kuukauden ajalta 4. Päiväkirja: päiväkohtaisia muistiinpanoja 5. Kullekin avustajalle alkukuun, loppukuun ja koko kuukauden tuntilistat palkanlaskentaa varten Välilehtien tiedoista osa on suojattu ja niiden tiedot täyttyvät automaattisesti. OHJEET Taulukon ensimmäinen välilehti sisältää ohjeet työkalun käyttämiseksi. On syytä lukea ohjeet huolellisesti ennen käytön aloittamista.

2 Heikki Aulio (5) PERUSTIEDOT Toinen välilehti sisältää seuraavat perustiedot: - Pvm eli kirjaat tähän muutospäivän JA PAIKKAKUNNAN, tulevat tuntilistojen alareunaan - Vuosi - Kuukausi muihin taulukoihin tulevat oikeat viikonpäivät vuoden ja kuukauden mukaan - Avustettava: Nimi - Aktiiviset avustajat: Nimi, tuntipalkka, lyhyt nimi tulevat kuukausisuunnitelmaan ja tuntilistoihin - Taulukko avustajien ja sijaisten tiedoille tästä on helppo kopioida avustaja Aktiivisten avustajien listaan ja sen kautta se tulee kuukausisuunnitelmaan. Avustajien nimiä mahtuu aktiivisten avustajien osaan kahdeksan. Esimerkissä vakituisten avustajien lyhytnimen perään on laitettu VAK = vakituinen, sijaisille vastaavasti SIJ. Esimerkissä on myös esitetty, miten tietyissä erikoistapauksissa kirjataan tunnit esimerkissä vakituisen lisätunnit.

3 Heikki Aulio (5) KUUKAUSISUUNNITELMA Kolmas välilehti sisältää kuukauden työaikojen suunnitelman. Vasemmassa reunassa ovat päivät ja viikonpäivät, jotka tulevat taulukkoon automaattisesti. Seuraavana oikealle on tilaa huomautuksille. Jokaiselle avustajalle on sarakkeet työvuoron aloitus- ja lopetusajoille. Lisäksi on sarake (T), joka näyttää automaattisesti avustajan työtunnit ja minuutit. Aivan oikeassa reunassa on sarake päivän kokonaistyöajaksi. Siitä on helppo tarkistaa kertyykö päivälle oikea määrä työaikaa. Kuukausisuunnitelmataulukon avulla on helppo suunnitella koko kuukauden työvuorot. Kuukauden alkuperäinen, kuukauden alussa voimassa ollut suunnitelma-excel kannattaa tallettaa käytettäväksi esimerkiksi sairasloma-aikojen suunniteltujen työvuorojen osoittamiseksi.

4 Heikki Aulio (5) TUNTILISTAT Seuraavissa välilehdissä ovat avustajien tehtyjen työtuntien raportit. Kullekin avustajalle on valmiina kolme raporttia: koko kuukausi, alkukuu, loppukuu. Jos palkka maksetaan kaksi kertaa kuukaudessa, niin käytetään alku- ja loppukuun raportteja. Jos palkka maksetaan kerran kuukaudessa, käytetään koko kuukauden raporttia. Tuntilistoissa on mahdollista syöttää ylityö- ja arkipyhätiedot. Tuntilistan lopussa on listasta lasketut tuntimäärät, tuntihinnat ja palkan kokonaissumma. Vasemmassa alareunassa on tilaa avustettavan ja avustajan allekirjoituksille. Toimita tuntilistat palkanlaskentaan. Kunnasta riippuen voit toimittaa ne usealla eri tavalla: - tulosta tuntilistat, allekirjoita ja lähetä kirjekuoressa TAI - tallenna tuntilistat PDF-muodossa ja lähetä sähköpostin liitteinä TAI - lähetä koko excel-taulukko (jos palkanlaskenta osaa avata oikeat välilehdet). Kun palkat on maksettu, on helppo tarkistaa onko palkka tuntilistan lopussa olevan taulukon mukainen.

5 Heikki Aulio (5) PÄIVÄKIRJA Välilehdelle Päiväkirja voit tallettaa päiväkohtaisesti tietoja, esimerkiksi jos aiot matkustaa, järjestää siivouksen tms. Voit merkitä myös esimerkiksi ne työajat, jotka eivät sovi avustajalle. LISÄTIETOJA Kysele lisää työkalun tekijältä: Heikki Aulio puh

YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU- JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ

YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU- JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ Canvas.fi osoitteessa on yrityksen että työntekijän helppo päästä kuittaamaan vuoroja ja tuntilistoja. Yrityksillä on myös mahdollisuus päästä

Lisätiedot

Sähköinen tuntilista. Käyttöohje. 1. Kirjaudu järjestelmään osoitteessa https://reg.adecco.fi/adaptwsc/

Sähköinen tuntilista. Käyttöohje. 1. Kirjaudu järjestelmään osoitteessa https://reg.adecco.fi/adaptwsc/ 1 Jos olet unohtanut salasanasi, voit tilata sen Tilaa uusi salasana tästä - linkin kautta. Voit vaihtaa salasanasi Turvallisuus - välilehdellä. Saat salasanasi ja käyttäjänimesi sähköpostitse. Syötä kirjautumistietosi

Lisätiedot

Sähköisen tuntilistan käyttöohje

Sähköisen tuntilistan käyttöohje Sähköisen tuntilistan käyttöohje 1 Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo12:een mennessä. Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä:userinfo@adecco.fi Njord Training - s Slide 1 2 Jos olet unohtanut salasanasi,

Lisätiedot

Sähköisten tuntilistojen käyttöohje. Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco.

Sähköisten tuntilistojen käyttöohje. Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco. Sähköisten tuntilistojen käyttöohje 1 Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco.fi 2 Käyttäjänimi=sähköpostiosoitteesi Salasanan saat

Lisätiedot

ALVin käyttöohjeet. Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella ALVin -mobiilisovelluksen avulla dokumentit kuvataan, rajataan ja tallennetaan palveluun.

ALVin käyttöohjeet. Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella ALVin -mobiilisovelluksen avulla dokumentit kuvataan, rajataan ja tallennetaan palveluun. ALVin käyttöohjeet Nämä käyttöohjeet sisältävät hyödyllisiä vinkkejä palvelun käyttöön. Ne kannattaa lukea ennen palvelun käyttöä. Jos kuitenkin kohtaat ongelmia etkä löydä niihin ratkaisua näistä käyttöohjeista

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Digilehtiön Käyttövinkkejä

Digilehtiön Käyttövinkkejä 1(7) Digilehtiön Käyttövinkkejä Uusimmat vinkit: www.digilehtio.fi / tuki Digilehtiön käyttö kaavake/pöytäkirjapohjan tms. kanssa.....2 Tallenna kuvaksi, pdf-tiedostoksi, tai lähetä sähköpostilla.........4

Lisätiedot

Pelaajan tietojen lisääminen

Pelaajan tietojen lisääminen Käytön aloitus Ohjelma käynnistetään tuplaklikkaamalla Jäseri-kuvaketta työpöydältä, tai käynnistä-valikosta. Ohjelmasta aukeaa seuraavanlainen valikko; Jäsenrekisterissä muutetaan jäsentietoja, maksukirjassa

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on rahallinen avustus kunnalta. Palvelusetelillä voi ostaa palveluita, jotka kunnan kuuluu järjestää asukkailleen. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

1 eportfolio Kyvyt.fi - palvelun käytön aloittaminen

1 eportfolio Kyvyt.fi - palvelun käytön aloittaminen eportfolio Kyvyt.fi - palvelussa on Salpauksen ryhmä nimeltä AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI. Ryhmän jäsenenä saat käyttöösi suorittamiseen tarvittavat valmiit sivupohjat. Salpauksessa eportoliota käytetään

Lisätiedot

Kortinhaltijat joilla on maksukeskeytys Maksuryhmään liitettyjen kortinhaltijoiden lukumäärä, joiden maksut ovat tilapäisesti keskeytetty.

Kortinhaltijat joilla on maksukeskeytys Maksuryhmään liitettyjen kortinhaltijoiden lukumäärä, joiden maksut ovat tilapäisesti keskeytetty. 1(6) MAKSURYHMÄN HALLINTA Maksuryhmäkohtaiselle sivulle pääset klikkaamalla yksittäisen maksuryhmän nimeä verkkopalvelun etusivulla tai valitsemalla ryhmän Maksuryhmät - osion listalta. Sivun tiedot ja

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN WILMASSA, opiskelijat

TYÖSSÄOPPIMINEN WILMASSA, opiskelijat 1 TYÖSSÄOPPIMINEN WILMASSA, opiskelijat 2 Huomaathan, että Wilmasta on julkaistu sovellus Android-käyttöjärjestelmälle http://www.starsoft.fi/public/?q=node/14708 ja ios-käyttöjärjestelmälle http://www.starsoft.fi/public/?q=node/14710

Lisätiedot

Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin

Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin Valkeakoski-opiston tuntiopettajien ohje Hellewiin Kirjautuminen... 2 Omien henkilötietojen päivitys ja osaaminen kohdan täydentäminen... 2 Omien kurssien tarkastelu... 3 Kurssin lisääminen kopioimalla

Lisätiedot

Käyttöohje. Versiohistoria: 1.0 7.5.2003 1. versio Mari 1.1 9.5.2003 Kommenttien perusteella korjattu versio

Käyttöohje. Versiohistoria: 1.0 7.5.2003 1. versio Mari 1.1 9.5.2003 Kommenttien perusteella korjattu versio Otus- projektinhallintatyökalu Käyttöohje Versiohistoria: 1.0 7.5.2003 1. versio Mari 1.1 9.5.2003 Kommenttien perusteella korjattu versio Mari Tampere 9. toukokuuta 2003 Kimmo Airamaa, Andreas Asuja,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Päivitetty 14.12.2015 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE

WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE WILMAN KÄYTTÖOHJE OPISKELIJALLE Sisällys Täysi-ikäinen opiskelija... 1 ehops... 4 Tuntimerkinnät... 5 Opiskelijan työssäoppiminen Wilmassa... 7 Pankkiyhteys ateriakorvauksiin... 9 Työssäoppiminen alkaa...

Lisätiedot

EMS Light Nordic -seurantatyökalu

EMS Light Nordic -seurantatyökalu 8 EMS Light Nordic EMS Light Nordic on helppokäyttöinen seurantatyökalu, jonka avulla yritys voi helposti seurata ja analysoida esimerkiksi energian kulutusta, jätemääriä sekä materiaaleihin liittyviä

Lisätiedot

Ryhmäkirjeen hyödyntäminen

Ryhmäkirjeen hyödyntäminen Ryhmäkirjeen hyödyntäminen hannele.rajaniemi@jyu.fi konkkola@cc.jyu.fi Sisältö Joukkokirje-toiminnon (Wordin ja Excelin yhteiskäytön) periaatteet Excel tietolähteenä tutuksi (valmis harjoitustiedosto)

Lisätiedot

eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville

eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville Sisällys 1 Ensimmäinen kirjautuminen... 2 2 Liittyminen ryhmään... 3 3 Valmiiden

Lisätiedot

Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi.

Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. 1 (5) HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat

Lisätiedot

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma Tämän jälkeen valitse kieleksi Suomi VÄLILEHTI 1 PERUSTIEDOT Valittuasi kieleksi suomen,

Lisätiedot

Käyttöopas RoofCon Viewer

Käyttöopas RoofCon Viewer Käyttöopas RoofCon Viewer Sisällysluettelo Käyttöopas RoofCon Viewer... 1 Sisällysluettelo... 2 Asennus... 3 Merkitse objekti... 3 Zoomaa... 3 Mittaa etäisyys... 3 Työkaluvalikko ja Piirustusvaihtoehdot...

Lisätiedot

Jos olet uusi toimittaja, rekisteröidy käyttäjäksi oheisessa osoitteessa: http://bsp.basware.com Rekisteröityminen -välilehdellä.

Jos olet uusi toimittaja, rekisteröidy käyttäjäksi oheisessa osoitteessa: http://bsp.basware.com Rekisteröityminen -välilehdellä. Basware Supplier Portal (Toimittajaportaali) on työkalu, jonka avulla toimittaja voi luoda ja lähettää verkkolaskuja. Tämä pikaopas kertoo, miten rekisteröidyt asiakasorganisaatiosi toimittajaksi ja luot

Lisätiedot

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava. Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto

Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava. Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto Valitse tunnistautumisvaihtoehto. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava Mikäli valitsit sähköisen tunnistautumisen -> valitse sopivin vaihtoehto Lue läpi ja tulosta tarvittaessa tiedostot -> valitse

Lisätiedot

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit.

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit. Hops-ohjaajan ohje Tässä ohjeessa kuvataan kaksi erilaista tapaa hakea tietyn opiskelijan lähettämä hops. Ensin ohjeistetaan miten toimitaan, jos hopsin ryhmätyökalu on käytössä, eli ohjaajalle on luotu

Lisätiedot

OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI

OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI OPETTAJAN OPAS TOPIRKKA.FI PORTAALI Opettajalla on topirkka.fi -portaalissa seuraavat oikeudet: muuttaa omia kirjautumistietojaan luoda TOP -paikalle käyttäjätunnus tallentaa yrityksen tiedot TOP rekisteriin

Lisätiedot

ADMIN. Käyttöopas 08Q4

ADMIN. Käyttöopas 08Q4 ADMIN Käyttöopas 08Q4 Sisällysluettelo Uuden käyttäjän lisääminen...3 Käyttäjän poistaminen...3 Oikeudet...4 Käyttäjäasetukset...6 Aktiviteetin määritys...8 Aktiviteetin määrittely...8 Kenttämäärittelyt...9

Lisätiedot

Seutudokumenttien pä ivittä misohje

Seutudokumenttien pä ivittä misohje Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.

Lisätiedot

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Joukkokirje, osoitetarrat Työvälineohjelmistot 1(5)

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Joukkokirje, osoitetarrat Työvälineohjelmistot 1(5) Työvälineohjelmistot 1(5) Yhdistäminen Yhdistämistoiminnolla voidaan tehdä esimerkiksi joukkokirjeitä, osoitetarroja, kirjekuoria, jne. Siinä yhdistetään kaksi tiedostoa: Pääasiakirja Tietolähde Pääasiakirjassa

Lisätiedot

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Data@Flow Verkkosivuston hallinnan ohjeet atflow Oy tuki@atflow.fi AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sivuston muokkaus... 2 3. Sivujen ja valikoiden

Lisätiedot

2/2015. Vantaan Invalidit ry:n jäsenlehti. Äitienpäiväkahvit pe 8.5. klo 12-14, s. 4. Pihatapahtuma su 24.5. klo 11-15, s. 2

2/2015. Vantaan Invalidit ry:n jäsenlehti. Äitienpäiväkahvit pe 8.5. klo 12-14, s. 4. Pihatapahtuma su 24.5. klo 11-15, s. 2 Äitienpäiväkahvit pe 8.5. klo 12-14, s. 4 Pihatapahtuma su 24.5. klo 11-15, s. 2 Kolmen kaupungin kesäretki ke 10.6., takasivu 2/2015 Vantaan Invalidit ry:n jäsenlehti ISSN 1457-9490 PERINTEINEN PIHATAPAHTUMA

Lisätiedot

Sisällys. 2 Aloittaminen. 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä. 5 Työajan mobiilikirjaus

Sisällys. 2 Aloittaminen. 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä. 5 Työajan mobiilikirjaus Sisällys 2 Aloittaminen 2 Ominaisuudet tuotantotyöntekijä esimerkissä 3 Ominaisuudet toimistotyöntekijä esimerkissä 4 Ominaisuudet esimiehet esimerkissä 5 Ominaisuudet pääkäyttäjänä 5 Työajan mobiilikirjaus

Lisätiedot

WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää.

WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää. 1 WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää. www.jasentieto.fi > Jäsenrekisteri www.tyoteho.fi >Tuntikirjaukset www.asiointitili.suomi.fi > Palkanmaksu ja työsopimus www.espoo.fi/liikunta / webtimmi >

Lisätiedot

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle 1 (5) WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen suunnittelun

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Päivitetty 27.6.2014 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän omaisenne

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013

HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013 HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013 Henkilölista -palvelu 1 Sisältö 1. Veronumerolaki ja raportointi... 2 2. Henkilölista-palvelun sisältö... 2 2.1. Palvelun käyttötarkoitus ja hyödyt...

Lisätiedot

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset - Avaa Työkalut valikko ja valitse Tilien asetukset - Valitse vasemman reunan lokerosta Lähtevän postin palvelin (SM - Valitse listasta palvelin, jonka

Lisätiedot

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat

Lisätiedot

13.1.2011. PalloVerkko

13.1.2011. PalloVerkko PalloVerkko SISÄÄNKIRJAUTUMINEN n sisään kirjautuminen kohdasta Kirjaudu PalloVerkkoon SEURAKÄYTTÄJÄN VALIKKO n valikossa näkyy seurakäyttäjän omat perustiedot / edustusoikeudet / pelipassit Tehtäväni

Lisätiedot

Työssäoppiminen ja sen kopiointi Wilmassa Wilmaohje. 31.8.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä

Työssäoppiminen ja sen kopiointi Wilmassa Wilmaohje. 31.8.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppiminen ja sen kopiointi Wilmassa Wilmaohje 31.8.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppiminen Opettaja voi täyttää ja tarkastella työssäoppimistietoja Wilman kautta. Myös opiskelijalle

Lisätiedot

Helsingin yliopisto WebOodi 1 Opiskelijarekisteri Versio 3.2. Tenttityökalu

Helsingin yliopisto WebOodi 1 Opiskelijarekisteri Versio 3.2. Tenttityökalu Helsingin yliopisto WebOodi 1 Tenttityökalu Tenttityökalu on oiva väline laitos- ja tiedekuntatenttien tekemiseen. Esimerkiksi tiedekuntatentissä voi tenttiä samana päivänä kymmeniä eri opintojaksoja.

Lisätiedot

Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013)

Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013) Copyright 1999-2012 Basware Corporation. All rights reserved. Pikaopas toimittajille Supplier Portal (Toukokuu 2013) 1 Rekisteröityminen ja sisäänkirjautuminen Sinun täytyy kirjautua Supplier Portal -sovellukseen,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA KVTES UUDET JAKSOTYÖ- MÄÄRÄYKSET Valtuusto 22.-23.5.2014 Arto Vallivaara JAKSOTYÖMÄÄRÄYSTEN MUUTOKSET Muutoksen kohteena KVTES luku III 9, 16 ja 17 Muodollista jaksotyötä koskevat

Lisätiedot

1 Projektiraportit. 1.1 Projektikohtaiset raportit

1 Projektiraportit. 1.1 Projektikohtaiset raportit 1 Projektiraportit 1.1 Projektikohtaiset raportit Suoraan yksittäiseen valittuun projektiin liitetyt raportit saa esille painamalla halutun projektin kohdalla tulostus-painiketta, jonka jälkeen ohjelma

Lisätiedot

2. PDF-lomakkeen digitaalinen allekirjoittaminen

2. PDF-lomakkeen digitaalinen allekirjoittaminen Suomen Rotary Finlands Rotary ry Miten luon oman digitaalisen allekirjoitukseni? Ryhmä: Muut Päiväys 11.6.2010/REk 1. Johdanto Suurin osa Rotaryn lomakkeista sisältää jo nyt mahdollisuuden digitaaliseen

Lisätiedot

Mojtaba Sohrabzade Raportti 1 (1) Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinyo Palvelutehtävissä toimiminen Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 20.9.

Mojtaba Sohrabzade Raportti 1 (1) Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinyo Palvelutehtävissä toimiminen Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 20.9. Mojtaba Sohrabzade Raportti 1 (1) Kun olet suorittanut ensimmäisen tehtävän, osaat seuraavat toiminnot: 1. Uuden esityksen aloittaminen 2. Otsikkodian tekeminen 3. Teeman ottaminen käyttöön 4. Tekstin

Lisätiedot

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Tekstinkäsittelyn jatko KSAO Liiketalous 1

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Tekstinkäsittelyn jatko KSAO Liiketalous 1 KSAO Liiketalous 1 Yhdistäminen Yhdistämistoiminnolla voidaan tehdä esimerkiksi joukkokirjeitä, osoitetarroja, kirjekuoria, jne. Siinä yhdistetään kaksi tiedostoa: Pääasiakirja Tietolähde Pääasiakirjassa

Lisätiedot

Valitse Siirry palveluun

Valitse Siirry palveluun Valitse Siirry palveluun Valitse tämä kohta mikäli haluat perustaa pääkäyttäjän organisaatiolle Pääkäyttäjätunnuksen voi luoda vain allekirjoituksen omaava henkilö. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava

Lisätiedot

Syötetään haettavan tai lisättävän henkilön henkilötunnus, keinohenkilötunnus, K-tunnus tai asiakasnumero.

Syötetään haettavan tai lisättävän henkilön henkilötunnus, keinohenkilötunnus, K-tunnus tai asiakasnumero. 1 2 Syötetään haettavan tai lisättävän henkilön henkilötunnus, keinohenkilötunnus, K-tunnus tai asiakasnumero. Asiakasnumero on A+8 merkkiä tai 8 merkkiä ja kohta Asiakasnumero rastitettuna. Järjestelmä

Lisätiedot

Myyntitykki käyttöohje

Myyntitykki käyttöohje Myyntitykki käyttöohje 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä Myyntitykistä s.3 2. Automaattikäyttö s.4 2.1. Aloitusnäkymä ja sopimuslistaus s.4 2.2. Sopimusten valinta ja tulostus s.5 3. Manuaalikäyttö s.6 3.1.

Lisätiedot

Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta.

Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta. TYÖVÄLINEOHJELMIEN YHTEISKÄYTTÖ 1 Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta. Yhteiskäytön tehtävien lähtötiedostot löydät verkkokansiosta T:\Tasks\Yhteiskaytto\Suomi.

Lisätiedot

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö SAVONIA Savonia RPM Käyttöopas Informaatiotekniikan kehitysyksikkö 18.8.2011 Sisällysluettelo 1. Perusnäkymä... 3 2. Kirjautuminen... 4 3. Rekisteröinti... 5 4. Idean jättäminen... 6 4. Arviointi... 8

Lisätiedot

OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu

OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu Opettajilla on mahdollisuus käsitellä omia kurssejaan WebOodin kautta. Opettajan toimintoja WebOodissa voi käyttää

Lisätiedot

Nepton Työaika käyttöohje 1

Nepton Työaika käyttöohje 1 Nepton Työaika käyttöohje 1 sivu Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Aloittaminen kirjauspääte & nykytilanne 3 Kirjauspääte ja nykytilanne-näkymä 4 Muita työaikamerkintöjä 25. maaliskuuta 2011 5 Projektien

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Ohje. Perusdiabetesseurantataulukko: OpenOffice 3.2 Ohjeen versio: 1.0

Ohje. Perusdiabetesseurantataulukko: OpenOffice 3.2 Ohjeen versio: 1.0 Ohje Perusdiabetesseurantataulukko: OpenOffice 3.2 Ohjeen versio: 1.0 Tämän ohjeen tarkoituksen on tutustuttaa sinut Diabetesseurantataulukon käyttöön. Ohjeen lähtökohtana on, että et ennestään hallitse

Lisätiedot

4.5 Kurssin varmuuskopioiminen

4.5 Kurssin varmuuskopioiminen 4.5 Kurssin varmuuskopioiminen Yleisiä asioita kurssien varmuuskopioimisesta Koska olemme sopineet luopuvamme testi-moodle -termistä, puhun tässä luvussa testi-moodlesta vanhana Moodlena ja uudesta tuotanto-moodlesta

Lisätiedot

Outlook Web App ver 1.2

Outlook Web App ver 1.2 Outlook Web App ver 1.2 Kirjautuminen Kirjoita selaimen osoiteriville: o365.edu.hel.fi Kirjoita opetuksen verkon tunnuksesi ja salasanasi avautuvalla kirjautumissivulla. Hetken odottelun jälkeen esiin

Lisätiedot

Kotisuora tuotteen perusedellytykset

Kotisuora tuotteen perusedellytykset Kotisuora palvelun tilaaminen Sähköiset asiointipalvelut Postittamisen työpöytä 1 Sisältö Kotisuora tuotteen perusedellytykset sivu 3 Luo markkinointijakelulle nimi, sivu 4 Yrityksen yhteystietojen tarkistaminen

Lisätiedot

PÄIVITETTYJÄ TIETOJA JA OHJEITA LÖYTYY WEB SIVUILTA www.ryefinland.com KOHDASTA NV-TIIMI ja ASIAKASHALLINTAOHJELMA

PÄIVITETTYJÄ TIETOJA JA OHJEITA LÖYTYY WEB SIVUILTA www.ryefinland.com KOHDASTA NV-TIIMI ja ASIAKASHALLINTAOHJELMA SUOMEN NUORISOVAIHDON MONIPIIRIN ASIAKASHALLINTAOHJELMA Ohje Rotary klubeille Sisällys SUOMEN NUORISOVAIHDON Monipiirin asiakashallintaohjelma 1 1. prosessi eli mitä kukin tekee (vuosivaihto).2 2. Ohjelmaan

Lisätiedot

Visma.net Approval. Versiosaate 1.40

Visma.net Approval. Versiosaate 1.40 Visma.net Approval Versiosaate 1.40 Nimi ja ikoni Uusi nimi: Visma.net Approval Visma.net Approval Centerin uusi nimi on lyhennys Visma.net Approval. Nimi otettiin käyttöön, koska se soveltuu paremmin

Lisätiedot

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron OmaVero Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron Kirjaudu OmaVeropalveluun osoitteessa www.vero.fi/omavero. Klikkaa sinistä Kirjaudu sisään -painiketta. Kirjautumisen jälkeen näytölle avautuu OmaVero-palvelun

Lisätiedot

KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA

KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA Heikki Aulio 24.01.2016 1 (8) LENOVO TAB2 10-30 TABLETIN KÄYTTÖOHJEITA Android 5.1.1 FOIBESSA KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA Sisällys 1 KAMERA JA VIDEOKAMERA... 2 2 KAMERALLA KUVAAMINEN... 3 3 VIDEOKAMERALLA

Lisätiedot

VAT-järjestelmä. Info. Kumppaniksi ry

VAT-järjestelmä. Info. Kumppaniksi ry VAT-järjestelmä Info Kumppaniksi ry Sisältö VAT-järjestelmä on tarkoitettu helpottamaan kuntoutuksen (valmennuksen) toteuttamista. Se sisältää tarvittavat perustietorekisterit sekä kuntoutukseen liittyvien

Lisätiedot

Elisa Kassa - Myyjän ohje

Elisa Kassa - Myyjän ohje Elisa Kassa - Myyjän ohje 1. Elisa Kassan päänäkymät Elisa Kassa sovelluksen päänäkymä voidaan jakaa kolmeen osaan. 1. Osuus käsittelee asiakkaita, tuotteita ja työntekijöitä koskevia tietoja. a. Asiakaskentästä

Lisätiedot

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Valtti Valmis tutkinto työelämävalttina, Jenni Kaisto Sisältö NÄKYMÄ SISÄÄNKIRJAUTUESSA... 1 NINGIN HALLINNOINTI JA MUOKKAUS... 3 KOJELAUTA...

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Liikuntatilojen haku... 2 Pikkukalenterin käyttö... 4 Hakemuksen teko:... 5 Varaushakemukset - Oma asiointi... 7 Vapaa-ajan käyttöön sopivia tiloja pääsee hakemaan seuraavasti:

Lisätiedot

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28 Webforum Version 15.1 uudet ominaisuudet Päivitetty: 2015-03-28 Sisältö Tietoja tästä dokumentista... 3 Yleistä... 4 Dokumentit... 5 Uudet versiot dokumenttien katseluohjelmista ipadille... 5 Dokumenttien

Lisätiedot

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje alihankkijoille

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje alihankkijoille ProTieto Oy Verottajan ilmoitus Käyttöohje alihankkijoille Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Rekisteröityminen... 2 3. Kirjautuminen... 2 4. Web-liittymä... 3 4.1 Yrityksen tiedot... 3 4.2 Omat suomalaiset työntekijät...

Lisätiedot

LeadDesk Soittajan käsikirja

LeadDesk Soittajan käsikirja LeadDesk Soittajan käsikirja Sisällysluettelo. SOITA... 3. Automaatti... 3. Puoliautomaatti... 4.3 Soittolista... 5.4 Tilauksen ja soittopyynnön... 6.5 Haastattelun tekeminen ja tallentaminen... 8.6 Manuaalisoitto...

Lisätiedot

Havainnollista Palkkojen muodostusajo kerää yhteen henkilöt, vakiopalkat, työtunnit, matkalaskut ja mahdollisen ulkopuolisen palkka-aineiston.

Havainnollista Palkkojen muodostusajo kerää yhteen henkilöt, vakiopalkat, työtunnit, matkalaskut ja mahdollisen ulkopuolisen palkka-aineiston. Palkanlaskenta Lemonsoft-palkanlaskenta on joustava ja monipuolinen palkanlaskentaohjelmisto. Ohjelma on toimialavapaa ja se soveltuu mainiosti myös tilitoimistokäyttöön. Havainnollista Palkkojen muodostusajo

Lisätiedot

leimauslaitteella tietokoneella omalla matkapuhelimella.

leimauslaitteella tietokoneella omalla matkapuhelimella. Kellokortti.fi tuo työtuntien seurannan nykyaikaan. Sen avulla työtunnit voidaan kirjata helposti ja nopeasti, leimauslaitteella, tietokoneella tai omalla matkapuhelimella. Palvelun kolmesta eri käyttöliittymästä

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA:

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: Kyvyt.fi-ohjeita / MR 22.12.2011 1(21) OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: HOPS-RYHMÄÄN LIITTYMINEN, HOPS-POHJIEN KOPIOINTI, SIVUSTON TEKEMINEN JA HOPSIN MUOKKAAMINEN SISÄLLYS JAMK HOPS-RYHMÄÄN

Lisätiedot

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Tehy, Edunvalvontatoimiala Muutoksia säännölliseen työaikaan Tasoittumisjakso Säännöllisen työajan tulee tasoittua kahden, kolmen taikka neljän viikon

Lisätiedot

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli)

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Aloitusvaihe Opinto-ohjaaja tiedottaa opiskelijaryhmiä mahdollisuudesta tehdä tutkinto loppuun oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

Päivitetty 17.1.2014. JETI pikaohje. Ennakkosuunnitelman luonti

Päivitetty 17.1.2014. JETI pikaohje. Ennakkosuunnitelman luonti Päivitetty 17.1.2014 JETI pikaohje Ennakkosuunnitelman luonti 1/5 Uuden ennakkosuunnitelman luonti Voit luoda uuden ennakkosuunnitelman kahdella tavalla: 1. Joko luomalla uuden ennakkosuunnitelman tyhjältä

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

HelleWi-opas. Tuntiopettajille

HelleWi-opas. Tuntiopettajille HelleWi-opas Tuntiopettajille Turun suomenkielinen työväenopisto 27.8.2014 HelleWiin pääseminen Saat henkilökohtaiset HelleWi-tunnukset Mika Tammenkoskelta, mika.tammenkoski@turku.fi. Linkki HelleWiin

Lisätiedot

Kiekun jakopalkkojen laskentamalli ja ratkaisun jatkokehittämisen vaikutukset virastoihin

Kiekun jakopalkkojen laskentamalli ja ratkaisun jatkokehittämisen vaikutukset virastoihin Kiekun jakopalkkojen laskentamalli ja ratkaisun jatkokehittämisen vaikutukset virastoihin Kimmo Järvinen Valtiokonttori Tilaisuus, Esittäjä Palkkakustannusten jaon muutokset vuodelle 2016 Uutinen Valtiokonttorin

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Yrityksen sisäinen tunnus Henkilönumero tai muu yrityskohtainen tunniste, mikäli tieto on tallennettu verkkopalveluun.

Yrityksen sisäinen tunnus Henkilönumero tai muu yrityskohtainen tunniste, mikäli tieto on tallennettu verkkopalveluun. 1(7) KORTINHALTIJAN HALLINTA Kortinhaltijan nimetty sivu sisältää kortinhaltijan henkilö-, korttitili-, kortti- ja maksutiedot. Sivulle pääsee hakemalla kortinhaltijan tietoja ja avaamalla hakutuloksesta

Lisätiedot

Monikielinen verkkokauppa

Monikielinen verkkokauppa Monikielinen verkkokauppa Monikielinen verkkokauppa Monikielisen verkkokaupan luomisessa pitää Multiple Languages lisämoduuli olla aktivoituna. Klikkaa valikosta Features -> Apps Management -> näkyviin

Lisätiedot

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta 1 Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta Blogi on yhden tai useamman kirjoittajan verkkosivu tai -sivusto, jonka kautta voidaan julkaista omia kirjoituksia perinteisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Kirjautuminen Timmiin

Kirjautuminen Timmiin Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Tilojen haku... 2 Pikkukalenteri... 5 Hakemuksen teko... 6 Yöpymiskäyttö... 7 Hakemuksen lisätiedot... 7 Oheisvarattavat... 7 Varaukset Oma asiointi... 9 Vapaa-ajan

Lisätiedot

RES - REAL ESTATE SYSTEM

RES - REAL ESTATE SYSTEM HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 1/13 HELPPO KIINTEISTÖNHOITAJILLE RES - REAL ESTATE SYSTEM OUKA/ RES HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 2/13 Ohjelmaan kirjaudutaan osoitteesta https://www.haahtela.fi Vinkki: luo pikakuvake

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7)

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Hyvä tekninen arvioija Haluamme FINAS - akkreditointipalvelussa varmistaa asiakkaiden tietojen luottamuksellisuuden säilymisen. Arviointiaineistot ja selosteet toimitetaan

Lisätiedot

OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN

OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN 1. KIRJAUDU Navigoi osoitteeseen www.mukaanpartioon.fi. Aloita kirjautumalla: käyttäjätunnus: salasana: lippukunta HpL1Ka KUVA 1: Kirjautumislinkki

Lisätiedot