6.4 Ympäristötekninen toimiala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6.4 Ympäristötekninen toimiala"

Transkriptio

1 6.4 Ympäristötekninen toimiala Vastaa yhdyskuntasuunnittelulla ja viranomaistoiminnalla osaltaan kaupungin kehittämisestä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Liikuntatiloja, -paikkoja ja palveluita järjestämällä luo olosuhteita kansalaisten omatoimisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Huolehtii katujen ja muiden yleisten alueiden sekä rakennusten ja muun yhteisen omaisuuden ylläpidosta. Vastaa omaisuuden taloudellisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen säilymisestä. Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvosto vastaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä yhteistyössä ja kumppanuudessa sivistystoimialan, Kainuun soten, seurojen, järjestöjen ja eri toimijoiden kanssa sekä kehittää kaupungissa harjoitettavaa liikunta- ja kulttuuripolitiikkaa. Neuvosto päättää liikunta-, kulttuuri- ja yleisistä tapahtuma-avustuksista ja niiden jakoperusteista. Lupajaoston harkintavalta määräytyy käsiteltäviä asioita koskevassa erityislainsäädännössä. Palvelujen nykytilan kuvaus Viranomaistoiminnat tehdään omana työnä. Muut palvelut tuotetaan omana työnä, yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa sekä hankkimalla palveluita kilpailuttamalla. Toimintaympäristön muutokset Vuoden 2019 alkupuolella saatetaan hyväksyntäkäsittelyyn uusi maankäyttöpoliittinen ohjelma, jossa linjataan Kajaanin maankäyttöpolitiikka seuraaville neljälle vuodelle. Harjoitusjäähallirakennus valmistuu 2019 keväällä. Vanhan jäähallin peruskorjaus toteutetaan kesän aikana, jonka jälkeen hallien teknisiä toimintoja yhdistetään ja käyttö voi alkaa alkusyksyllä Kätönlahden koulun liikuntasali valmistuu ja otetaan käyttöön sekä Lyseon uudisrakennushanke ja vanhimman osan peruskorjaus jatkuvat 2019 aikana. Kangasmaaston alueelle rakennetaan katu- ja vesihuoltoverkkoa uusille pientalotonteille. Liikuntapuiston pesäpallotekonurmi uusitaan ja varaudutaan putkituksilla tekojäähän. Matkakeskuksen rakentaminen jatkuu ja valmistuu alkusyksyn 2019 aikana. Vimpelinlammen ja Kaupunginlammen kunnostusmahdollisuuksien selvitystyötä jatketaan. Älykäs elinkaarikortteli -hankkeen myötä vanhan matkahuollon korttelin suunnittelu kohti kaavoitusvaihetta etenee. Muuten vuonna 2019 keskitytään vanhojen katujen peruskorjaamiseen, asuntokatujen päällystämiseen ja muuhun kaupunkiympäristön laadun parantamiseen. Kaupunkikonsernin sisällä pyritään tiivistyvään ja tulokselliseen yhteistyöhön Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen, Kajaanin Ammattikorkeakoulun Oy:n ja Loiste-konsernin kanssa. Palvelulinjaukset Ympäristötekninen lautakunta Tiivis yhteistyö sivistystoimen ja kansalaissektorin kanssa tavoitteena kaupunkilaisten hyvinvointi ja terveys Yhteistyö palvelutuotannossa Kajaanin koulutusliikelaitoksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa. Tavoitteena on palvelutuotannon turvaaminen ja oppilaitosten menestymisen tukeminen. Ympäristöteknisen toimialan huoltovarmuuskriittisten tietojärjestelmien toiminta varmistetaan suunnittelemalla tulevien vuosien aikana kaupungin tietojärjestelmäarkkitehtuuriin yhteensopiva riittävän suojattu tietoverkko sekä suojatut ja varmistetut palvelimet. Suunnittelutyö on aloitettu Loisteen kanssa ja se etenee, kaupungin tietohallinnon ja KamIT:n yhteisen tietoverkko- ja palvelusuunnittelu sekä toteutustyön rinnalla. Yhteistyö Loiste -konsernin kanssa jatkuu, tavoitteena turvata kaupungin katuvaloverkon ylläpito ja kehittäminen sekä uusien energiahallinnan ratkaisujen etsiminen ja toteutuksen suunnittelu. Lautakunnan vuoden 2019 talousarvion investointiosaan esittämä talonrakennushankkeiden ja kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointiohjelma perustuu siihen, että julkisen omaisuuden korjausvelka ei kasva. Rakennusten rakennemuutosohjelman ylläpitoa ja toteutusta jatketaan, sekä käydään tarvittavat neuvottelut yhdessä sidosryhmien kanssa.

2 Uudis- ja korjausrakentamisessa pyritään mahdollistamaan ja edistämään puurakentamista. Vesihuoltoavustusten maksaminen vesi- ja viemäriosuuskunnille lopetetaan , koska tällöin päättyy jätevesiasetuksen siirtymäaika ja Kajaanin kaupungin haja-asutusalueen tärkeimmille osille on perustettu viemäriosuuskunnat. Päivitetään yhteistyössä Kajaanin Veden ja muiden vesihuoltolaitosten kanssa vesihuollon kehittämissuunnitelma, jossa linjataan vesihuollon yleisen kehittämisen suuntaviivat vuosille Toteutetaan toimenpidesuunnitelmaa vuoto- ja hulevesien jätevesiviemäriin pääsyn rajoittamiseksi vuosittain kohteiden tärkeysjärjestyksessä yhteistyössä Kajaanin vesi liikelaitoksen kanssa jatkuen yli suunnitelmakauden 5-10 v ennen Peuraniemen jätevedenpuhdistamon uusintaa. Harkinnanvaraisia yksityisten teiden kunnossapitoavustuksia ja peruskorjausavustuksia sekä viemäriosuuskuntien suunnittelu- ja rakentamisavustuksia maksetaan vuonna Muita harkinnanvaraisia hankkeita avustetaan vasta sen jälkeen, kun edellä mainitut yksityistie- ja vesihuoltoavustukset on maksettu. Palautejärjestelmän seurantaa tehostetaan ja kehitetään pääasialliseksi palautekanavaksi ympäristöteknisellä toimialalla yhdessä hallinnon kanssa. Toimintaa tehostetaan ja työhyvinvointia parannetaan mm. tietojärjestelmien kehittämisen kautta. Työn vaarojen arviointi -työ jatkuu. Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvosto Kehitetään poikkihallinnollisesti kaupungissa harjoitettavaa liikunta- ja kulttuuripolitiikkaa väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Turvataan hyvinvoinnin perustaa ja luodaan edellytyksiä ihmisten ja yritysten menestymiselle ja viihtymiselle Kajaanissa. Kulttuuri ja taide ymmärretään yhtenä tärkeänä hyvinvoinnin taustatekijänä. Tuetaan kuntalaisten omaehtoista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä erilaisin toimenpitein mm. urheiluseuroille, kulttuuritoimijoille ja tapahtumajärjestäjille myönnettävillä avustuksilla ja palkinnoilla sekä eri ikäryhmille suunnatuilla tukimuodoilla. Seurataan ja arvioidaan HYTETU -työn edistymistä ja tehdään aloitteita liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointityöhön liittyen. Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistoiminnat Keskustaajaman osayleiskaava saatetaan hyväksymiskäsittelyyn. Paltaniemen osayleiskaavan 1. vaiheen laatiminen käynnistetään. Jatketaan selvitystä rakennusten kiinteistöveron kattavuudesta. Rakennusvalvonnan arkiston sähköistäminen jatkuu, rakennuslupadokumenttien sähköinen myynti käynnistetään. Toimitustuotantoasiakirjojen ja uusien vuokrasopimusten sähköistä arkistointia valmistellaan. Paikkatietojärjestelmää kehitetään 3D mallinnuksen hyödyntämiseen. Maankäyttöpoliittinen ohjelma valmistellaan hyväksymiskäsittelyyn. Älykäs elinkaarikortteli -suunnitteluhanketta jatketaan. Kunnallistekniikka ja liikunta Kaupungin omistaman katu-, puisto- ja muun julkisen käyttöomaisuuden korjausvelka pidetään hallinnassa peruskorjausinvestoinneilla, joiden suuruusluokka on noin 3 miljoonaa euroa. Tehdään tiivistä yhteistyötä sivistystoimialan, KAMK:n, KAO:n, Kainuun soten sekä urheiluseurojen, järjestöjen, yhteisöjen, liikunta-alan yritysten ja tapahtumajärjestäjien kanssa ja kehitetään yhteistyössä toimintaa kaupunkilaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Toteutetaan kaupungin liikuntapoliittista ohjelmaa ja myös sen mukaista liikuntapaikkarakentamisen suunnitelmaa. Toteutetaan kaupungin järjestämät perinteiset ulkotapahtumat ja ollaan aktiivisesti luomassa hyviä puitteita tapahtumien järjestämiseksi. Ulkovalaistuksen energiatehokkuutta parannetaan LED-valaisimien vaihdoilla. Puistojen ja viheralueiden hoitoon panostetaan viihtyisyyden lisäämiseksi. Toiminnassa ja kalustohankinnoissa pyrimme vähentämään päästöjä.

3 Sähköisten palvelujen käyttöä pyritään lisäämään (venepaikat, toripaikat, tilavaraukset). Luontoliikuntaan panostetaan alueen reitistöjä kehittämällä (maastopyöräily tms.). Retkeily- ja ulkoilualueita kehitetään helpommin saavutettaviksi ja käyttäjäystävällisiksi kohteiksi (Rehjansaari, Iso-Ruuhijärvi). Toteutetaan Kajaanin kaupungin omistajapoliittisen ohjelman mukaiset selvitykset ja toimenpiteet. Tilakeskus Ympäristöteknisen toimialan käyttötalousosaan varataan tilakeskus -tulosalueelle euron ylimääräinen meno Lyseon laajennusosan purkukustannuksiin (jaksottuu vuosille ) sekä Lehtikankaan entisen terveysaseman ja Otanmäen monitoimitalon purkamiskustannuksiin, elleivät näiden kohteiden myyntitoimet johda tuloksiin. Kaupungin omistama rakennuskanta sopeutetaan palvelutarpeen tasolle. Lakisääteisten palvelujen tuottamiseen tarvittavat tilat pidetään hyvässä kunnossa. Toimitilojen kokonaismäärää vähennetään noin yhdellä prosentilla vuosittain. Useita merkittäviä kaupungin rakennusten purkuhankkeita toteutetaan vuosina , kun vähennetään tilojen kokonaismäärää ja korvataan uusilla rakennuksilla huonokuntoisia tiloja. Palvelutuotannossa välttämättä tarvittava rakennuskanta pidetään kunnossa. Korjausvelan hallitsemiseksi peruskorjauksiin investoidaan vähintään 5,0 miljoonaa euroa vuosittain. Uudisrakennushankkeet rahoitetaan erikseen. Kaupungin tilaohjelmaa toteutetaan ja kehitetään edelleen. Keskeisimmät asiat ovat rakennusten korjausvelka ja -tarve, viiden vuoden investointisuunnitelma sekä rakennusten salkutus. Rakennusten arvo-, investointitarve- ja korjausvelkaselvitystä päivitetään joka toinen vuosi. Energian seurannassa ja käytön tehostamisessa tavoitteena on energiansäästötyöhön panostaminen ja 1 2 prosentin säästö vuotuisiin energiakustannuksiin. Tilakeskus hoitaa Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen (Vilake) noin m²:n valtiolta luovutuksena tulleen rakennuskannan rakennuttamis- ja asiantuntijatehtävät, kiinteistönhoidon ja kunnossapidon. Osallistutaan Kajaanin kaupungin omistajapoliittisen ohjelman mukaisiin selvityksiin ja toimenpiteisiin.

4 Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Raportointivastuussa tekninen johtaja Kasvuteema 1. Asukkaiden tyytyväisyys Hyvää elämää älykkäässä kaupungissa Yleiset alueet, kadut ja puistot hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Järjestetään kuntatekniikan 2018 keskiarvo parempi kuin palvelukysely joka toinen 3.25 tai hyvä 2018 keskiarvo tai vuosi (2018, 2020, 2022) pysynyt hyvänä Kasvuteema 2. Luonto ja ympäristö Resurssiviisautta luontokaupungissa Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, energiankulutuksen hallinnan avulla Rakennusten ja rakennuksissa Sähköenergian kulutus Sähköenergian kulutus toimivien prosessien on 1-2 % pienempi on 4-6 % pienempi yhteenlaskettu sähköenergian vuoden 2018 tasoon vuoden 2018 tasoon kulutus pienenee verrattuna verrattuna Kasvuteema 3. Nuoret keskiössä Tulevaisuus nuorissa Liikuntapaikat tarjoavat nuorille harrastusmahdollisuuksia ja kohtaamispaikkoja. Valittuihin liikuntapaikkoihin 2018 keskiarvo parempi kuin ja -alueisiin tehdään palvelukyselyt keskiarvo Kysely toteute- taan vuosittain. Kasvuteema 4. Elinvoima ja osaaminen Osaajista elinvoimaa Oppilaitosyhteistyön avulla tarjotaan Kajaanissa opiskeleville harjoittelumahdollisuuksia ja lopputyöpaikkoja Toimiala tarjoaa opiskelijoille Toimiala pystyy tar- Toimiala pystyy tarsia, harjoittelumahdollisuukjoamaan mahdollijoamaan mahdolli- näyttötutkintomahdollisuuksia suuksia vähintään suuksia enemmälle ja lopputyöpaikkoja, kahdelle eri koulutus- kuin kahdelle eri kousuuksia alalle lutusalalle

5 Sisäisen valvonnan suunnitelma Päätöksentekoprosessin sisäinen Henkilöstöasioiden sisäinen Taloussuunnittelun sisäinen Kirjanpidon ja maksuliikenteen Talousraportointi Omaisuuden hallinnoinnin Tietohallinnon ja tietoturvan Avustusten, takausten ja vakuuksien myöntäminen Sopimushallinta Hankkeiden (projektien) hallinnointi Suunnitellut toimenpiteet ja painopistealueet Sisäisiä kokous- ja palaverikäytänteitä kehitetään paremman tiedonkulun ja päätöksenteon tueksi. Esimiestyön kehittämiseen panostetaan koulutuksen avulla. Toimialan sisäinen talousprosessien kehittämisen suunnittelu käynnistetään yhdessä taloushallinnon kanssa. Määritellään sijaisuuksia tarkemmin lomakausien ajaksi varmistamaan asioiden eteneminen läpi vuoden. Talousraportoinnin tietojärjestelmissä on kehitettävää. Pyydetään perehdytystä ja opastusta talousarvion laadintaan ja toteutuman seurantaan kuukausittain. Kaupungin käyttöomaisuus omistuksessa olevien rakennusten osalta on tutkittava ja varmistettava, että tietojärjestelmässä olevat tiedot ovat oikein ja ajan tasalla. Tarve yhtenäisemmälle tietojärjestelmäinfrastruktuurille selvitetään varsikin tietoturvan ja riskienhallinnan näkökulmasta. Vuosittain jaettavien avustusten käsittely sisällytetään vuosikelloon. CaseM käyttöä sopimuksenhallinnassa kehitettävä edelleen. Riskit Strategiset riskit Rahoitusriskit Toiminnalliset riskit Vahinkoriskit Kuvaus Kajaanin kaupungin pitkän aikavälin tavoite on saada väestömäärä pysymään vähintään nykyisellä tasolla. Mikäli tässä tavoitteessa ei onnistuta, voi käytöstä poistuvien rakennusten ylläpitokustannukset muodostua huomattavasti ennakoitua korkeammiksi. Verotulojen äkilliset ennalta arvaamattomat muutokset voivat aiheuttaa palvelutason alenemisen. Korjausvelka pidetään hallinnassa riittävillä peruskorjausinvestoinneilla, jotka perustuvat pitkän tähtäimen suunnitelmiin. Mikäli suunnitelmia ei seurata ja toteuteta tai ne eivät ole ajan tasalla, voi seurata äkillisiä esimerkiksi rakennuksiin kohdistuvia toiminnallisia ongelmia, jotka voivat estää päivittäisen käytön ja toiminnan. Rankkasateet aiheuttavat tulvia, kiinteistövahinkoja ja liukkautta. Kovat pakkaset lisäävät lämmityskuluja. Tällöin luvatun palvelutason ylläpitäminen vaikeutuu. Riskin realisoituessa menot kasvavat yli talousarvion. Henkilöstö, htv2 TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 Ympäristötekninen lautakunta 1,5 0, Maankäyttö, suunnittelu ja viranomais-toiminnat Kunnallistekniikka ja liikunta Tilakeskus 53 52, Yhteensä 167,5 163,

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria 2010 2016, Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 Talousarvio 2017 Tilakeskus vastaa Kajaanin kaupungin kautta aikojen suurimman investoinnin, Lehtikankaan monitoimikeskuksen,

Lisätiedot

8.5 Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos

8.5 Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos 8.5 Kehittää, ylläpitää, peruskorjaa ja tarpeen mukaan vähentää hallinnassaan olevia valtiolta luovutuksena siirtyneitä Vimpelinlaakson ja Seppälän oppilaitoskiinteistöjä sekä tarvittaessa rakentaa uusia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria 2010 2016, Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 Talousarvio 2017 Tilakeskus vastaa Kajaanin kaupungin kautta aikojen suurimman investoinnin, Lehtikankaan monitoimikeskuksen,

Lisätiedot

Kasvuteemat: 1. Hyvää elämää älykkäässä kaupungissa. 2. Resurssiviisautta luontokaupungissa. 3. Tulevaisuus nuorissa. 4. Osaajista elinvoimaa

Kasvuteemat: 1. Hyvää elämää älykkäässä kaupungissa. 2. Resurssiviisautta luontokaupungissa. 3. Tulevaisuus nuorissa. 4. Osaajista elinvoimaa Visio: Kasvuteemat: 1. Hyvää elämää älykkäässä kaupungissa 2. Resurssiviisautta luontokaupungissa 3. Tulevaisuus nuorissa 4. Osaajista elinvoimaa Kajaani ponnistaa näistä: Hyvä arki Luonto ja ympäristö

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Tarkastuslautakunta Koulutusliikelaitoksen arviointitapaaminen_ johtaja Anssi Tuominen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 9) Tarkastuslautakunta Koulutusliikelaitoksen arviointitapaaminen_ johtaja Anssi Tuominen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika 19.02.2019, klo 16:30-19:30 Paikka Kone- ja metalliala, rakennus Oppi 7 ja Edukain avoluokka, Opintie 3, rakennus Oppi 4, 3 krs. Käsitellyt asiat 7 Kokouksen

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan linjauksia

Talouden ja toiminnan linjauksia Talouden ja toiminnan linjauksia Talouden tasapainottamisohjelma 2010 2012 toteutetut toimenpiteet ja 2013 2016 toimenpiteet, vaikutus n. 1,9 M /v. Kiirastorstain lista 2009, vaikutus n. 1 M /v. Palvelujen

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta. Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

3.7 Ympäristötekninen toimiala (luonnos 20.2.)

3.7 Ympäristötekninen toimiala (luonnos 20.2.) 3.7 Ympäristötekninen toimiala (luonnos 20.2.) Olennaiset tapahtumat vuonna 2017: Onnistumiset: Toimiva yhteistyö kaupunkikonsernin sisällä Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n, Loiste Sähköverkko Oy:n ja

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

Strateginen sopimus

Strateginen sopimus KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

7.3 Kajaanin Vesi -liikelait os

7.3 Kajaanin Vesi -liikelait os 7.3 Kajaanin Vesi -liikelait os Perustehtävä Vastaa toiminta-alueellaan vesihuoltolain mukaisesta vesihuoltolaitostoiminnasta taloudellisesti ja kilpailukykyisesti yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti.

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 11.12.2017 Talousarvion 2018 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kaupunkirakennepalvelujen toimiala Toimialan kuvaus

Kaupunkirakennepalvelujen toimiala Toimialan kuvaus Kaupunkirakennepalvelujen toimiala Toimialan kuvaus Toimialan yleiskuvaus ja tehtävät Kaupunkirakennepalveluiden toimiala vastaa erityisesti toimivan ja viihtyisän elinympäristön suunnittelusta, rakentamisesta

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 4 Kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti vuodelle 2018 HEL 2017-013797 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Lisätiedot

Hartolan kuntastrategia

Hartolan kuntastrategia Hartolan kuntastrategia Hyvän elämän kuningaskunta Valtuuston hyväksymä 14.11.2018 TAHTOTILA 1 Hartola säilyy itsenäisenä kuntana ja tuottaa nykyaikaisia palveluja asukkaille, joita ovat kaikki kunnan

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa

Lisätiedot

160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja. Tulosalueen toiminnan kuvaus

160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja. Tulosalueen toiminnan kuvaus 160 JOENSUUN TILAKESKUS Vastuuhenkilö: tilakeskuksen johtaja Tulosalueen toiminnan kuvaus Joensuun Tilakeskus toimii 1.1.2014 alkaen taseyksikkönä. Taseyksikölle asetetaan tulostavoite ja sille laaditaan

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016

Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016 Vimpelinlaakson keh.liikelaitoksen johtokunta 24 16.12.2016 Kajaanin kaupungin rakennusten arvo- ja korjausvelkaselvityksen päivitys 2016 VIMJK 24 (valm. Markku Haverinen) Trellum Consulting Oy on tehnyt

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...

Lisätiedot

Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.

Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5. Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.2017 Leena Maidell Kaupungin ympäristöohjelma 2013-2016 Valtuustokauden strateginen ohjelma

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen Tekniset palvelut Joensuussa Tekninen virasto/ Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 73305 (31.12.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu + Eno + Pyhäselkä Henkilöstö kuntaliitoksessa: Tekninen

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. INVESTOINNIT 2017 TEKNINEN TOIMI Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot +27 +20 +20 Netto +7 0 0 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 14) Tarkastuslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 14) Aika 19.03.2019, klo 16:32-18:22 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 15) Tarkastuslautakunta Ympäristötekninen toimiala_ arviointitapaaminen/tekninen johtaja

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 15) Tarkastuslautakunta Ympäristötekninen toimiala_ arviointitapaaminen/tekninen johtaja Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 15) Aika 29.01.2019, klo 17:02-18:39 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

8.2 Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos

8.2 Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos 8.2 Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Perustehtävä Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos kouluttaa opiskelijat ammattiin ja jatko-opintoihin. Ammatillisen koulutuksen tulosalue vastaa tutkintotavoitteisista

Lisätiedot

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskit... 3 2.1.1 Infrastruktuurin

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan toimintasääntö

Teknisen lautakunnan toimintasääntö Teknisen lautakunnan toimintasääntö Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2015 131 Voimaantulo 1.1.2016 Sen lisäksi, mitä muutoin on määrätty teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätettäväksi,

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Kajaanin kaupungin palvelukysely: Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Teknisen lautakunnan vuoden 2018 talousarvioesitys 820/ /2017

Tekninen lautakunta Teknisen lautakunnan vuoden 2018 talousarvioesitys 820/ /2017 Tekninen lautakunta 87 05.10.2017 Teknisen lautakunnan vuoden 2018 talousarvioesitys 820/02.02.00/2017 TELA 05.10.2017 87 Kuntalain (410/2015) 110 :ssä on säännökset talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö

Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Kiinteistöjen energiatehokkuusinvestoinnit ja elinkaarikustannukset Finlandiatalo 21.9.2017 Katri Kuusinen Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupungin hallinto

Lisätiedot

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019 90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset Tekninen keskus tuottaa kaupungin muiden hallintokuntien tarvitsemia sisäisiä kiinteistöpalveluita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II

Osavuosikatsaus II RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Viranomaistoiminnan tulosalue - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ympäristöterveysvalvonta RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City

Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City 2 Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City 8.11.2018 Mikko Matveinen, projektipäällikkö Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City -kehittämishanke 3 Toteutusaika: 1.9.2018 31.8.2020 (24

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot -20 +27 0 +11-20 +27 Netto +7 +11 +7 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet 2015-2017 Tilaliikelaitos on kuntalain 9. luvun mukainen kunnallinen liikelaitos tehtävänä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupungin omia

Lisätiedot

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka Terveys- ja talouspäivät Helsinki, 23.8.2018 Olavi Hiekka TILAKESKUS PÄHKINÄNKUORESSA Yhtiö on perustettu 1/2017 Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöksi ja se siirtyy maakuntien omistukseen viim. vuonna 20121.

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentaminen Oulussa - kehittämisperiaatteet. Liikuntajohtaja Niina Epäilys

Liikuntapaikkarakentaminen Oulussa - kehittämisperiaatteet. Liikuntajohtaja Niina Epäilys Liikuntapaikkarakentaminen Oulussa - kehittämisperiaatteet Liikuntajohtaja Niina Epäilys Kehittämisperiaatteet: Virpiniemi toimii jatkossa maastohiihdon harjoitus- ja kilpailukeskuksena ja Sankivaara ampumahiihdon

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen lautakunnan vastuualueet ovat: - Hallinto - Kaavoitus ja mittaus - Tiet ja yleiset alueet - Kiinteistötoimi - Vesihuoltolaitos Tällä aluejaolla tekninen lautakunta

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan toimintasääntö

Teknisen lautakunnan toimintasääntö Tekla 8.9.2016 65, liite nro 5 Teknisen lautakunnan toimintasääntö Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2015 131 Tekninen lautakunta täydentänyt 8.9.2016 65 (voimaantulo 1.10.2016) Voimaantulo 1.1.2016

Lisätiedot

Maankäyttöpolitiikka ja julkisen omaisuuden hallinta Case Kajaani Mikkelin seudun rakennustarkastajien ja kaavoittajien neuvottelupäivät

Maankäyttöpolitiikka ja julkisen omaisuuden hallinta Case Kajaani Mikkelin seudun rakennustarkastajien ja kaavoittajien neuvottelupäivät Maankäyttöpolitiikka ja julkisen omaisuuden hallinta Case Kajaani Mikkelin seudun rakennustarkastajien ja kaavoittajien neuvottelupäivät 18.11.2015 Tekninen johtaja Timo Soininen Asukkaita noin 38 000,

Lisätiedot

Puurakentaminen koulutus; PuuNet Kajaani Rakennustarkastaja Hannu Leskinen

Puurakentaminen koulutus; PuuNet Kajaani Rakennustarkastaja Hannu Leskinen Puurakentaminen koulutus; PuuNet Kajaani 2.12.2016 Rakennustarkastaja Hannu Leskinen Asukkaita noin 38 000, pinta-ala 2 264 km 2 Asukasluku ei kasva, rakentaminen keskittyy keskustaajamaan 2 Keskustaajamassa

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN

ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN ALUEIDEN JA KIINTEISTÖJEN KÄYTÖN TEHOSTAMINEN 13.5.2015 ESKO KORHONEN JOHTAVA KONSULTTI (FT, RI, RTA) FCG KONSULTOINTI OY esko.korhonen@fcg.fi 050 361 1781 4,0 3,5 3,0 Kuntien ja kuntayhtymien vuosikate,

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot