TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen lautakunnan vastuualueet ovat: - Hallinto - Kaavoitus ja mittaus - Tiet ja yleiset alueet - Kiinteistötoimi - Vesihuoltolaitos Tällä aluejaolla tekninen lautakunta vastaa maankäytön suunnittelusta, liikenneväylien, yleisten alueiden, rakennusten, maa- ja metsätilojen sekä vesihuoltolaitoksen käyttö-, kunnossapito- ja rakentamistehtävistä. Lautakunnan strategiset tavoitteet suunnittelukaudelle. Riittävä, ammattitaitoinen ja moniosaava henkilöstö, jonka avulla tekniset palvelut voidaan tuottaa taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. 2. Rakennuskannan käytön tehostaminen ja aktiivikäytöstä poistettavan rakennuskannan realisoinnin nopeuttaminen.

2 Teknisen lautakunnan toiminnalliset tavoitteet MITTARI SEURANTA KEINOT TALOUS. Lautakunnan talousarvion pitävyys 2. Toiminnan tehokkuus 3. Kunnan ydintoimintojen ulkopuolella olevien kiinteistöjen myynnin tehostaminen. Talousarvion toteutuminen 2. Yksikkökustannukset (esim. energian kulutus/m³ 3. Myydyt kiinteistöt. Kuukausittain 2. Vuosittain 3. Vuosittain - Henkilöstömäärän pohdinta muutoksissa - Ostopalvelujen määrä - Investoinnit lisäämään tuottavuutta - Tehottomista tiloista luopuminen TYÖHYVINVOINTI Hyvinvoinnin kasvu nykytilasta Sairauspoissaolojen kumulatiivinen kertymä Kuukausittain, operatiivisesti viikoittain - TTH - tehostus - Organisaatiomuutos - Puuttumattomuuden kulttuurista luopuminen - Uudet mallit ELINVOIMA Riittävä tontti- ja asuntotarjonta Hakemukset vrt. tarjonta. Vuosittain - Hankkeet - Kaavoitus Vesihuollon turvaaminen Veden määrän riittävyys vs. tarjonta Puolivuosittain

3 3 HALLINTO Työskentelyn lähtökohtana on kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttaminen käytännön tasolla sekä palvelukokonaisuuden, että myös yksittäisten toimintojen taloudellisuuden ja tehokkuuden seuraaminen ja tarvittaessa järjestämistapojen muuttaminen.. Teknisen palvelualueen sisäisten- ja ulkoisten toimistopalveluiden tuottaminen ja kehittäminen taloudellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti. 2. Riittävä moniosaava, motivoitunut ja kehityshaluinen henkilöstö. Henkilöstön ammattitaidon ja työkyvyn ylläpito. KAAVOITUS JA MITTAUS Rakennusten ja infran rakentamisen edellytysten järjestäminen ja maankäytön ohjaus.. Kaavoitetun tonttivarannon myynnin tehostaminen. Tunnusluvut TP205 TA207 TS208 TS209 Suoritteet - vapaat tontit, asemakaava-alue (kpl) vapaat tontit, Hamarala (kpl) vapaat tontit, Kokkolahti (kpl) vapaat tontit, Rauanjärvi (kpl) vapaat tontit muualla haja-asutusalueella 2 0 (kunnan omistamat)

4 4 TIET JA YLEISET ALUEET Vastuualueen toimintaan kuuluu kunnan ylläpitämien liikenneväylien, torien, puistojen, satamien, ulkoliikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hoito-, kunnossapito- ja rakentamistyöt. Lisäksi vastuualueen tehtäviin kuuluu yksityisteiden neuvonta ja avustaminen.. Liikenneverkon peruskorjaus- ja rakentamishankkeet kohdistetaan yritystoimintaa palvelevaan tiestöön sekä vilkasliikenteisimpiin tieosuuksiin. Rakentamishankkeisiin varaudutaan ajoissa laadituilla suunnitelmilla. 2. Taloudellisuuteen ja tehokkuuteen pyritään järkeviltä osin omilla resursseilla, kausityövoimalla, lähikuntien yhteistyöllä, kolmannen sektorin avulla ja kilpailuttamalla. 3. Tiekuntien neuvonnalla ja avustuksilla tuetaan haja-asutusalueen tienpitoa. KIINTEISTÖTOIMI Rakennukset, konekeskus Vastaa kunnan omistamien toimitilojen, asuinrakennusten ja -huoneistojen sekä liike- ja teollisuustilojen kiinteistönhoidon ja teknisen kunnossapidon tehtävistä sekä konekeskustoiminnoista teknisen toimen tukitoimintoina ja em. kohtiin kohdistuviin investointihankkeisiin sisältyvistä tehtävistä ellei projektikohtaisesti toisin sovita.. Ylläpitoresurssien kohdentaminen ja toimenpiteiden tehostaminen kiinteistöstrategian mukaisiin pitkäaikaisesti säilytettäviin rakennuksiin. Maa- ja metsätilat Tehtävänä on hoitaa kunnan metsätiloja ja -omaisuutta tuottavasti metsäsuunnitelman (MS ) hakkuu- ja hoitoesitysten pohjalta huomioiden kunnan rakentamisen, monikäytön, ympäristön kestävyyden tarpeet. Peltoalueita hoidetaan vuokraamalla ne paikallisille viljelijöille maataloustuotantoon. Muut maa- ja vesialueet ovat rakennettuja tai rakentamiselle varattuja alueita, joita hoidetaan kunkin alueen käyttötarkoitusta edellyttämällä tavalla.

5 5 Metsätalouden pitkäjänteisyyden vuoksi strategiset tavoitteet on määritelty metsäsuunnitelmassa 0 vuoden toimintaperiaatteella 2023 vuoteen saakka. Keskeisiä näistä ovat metsänkasvun (8 000 m3/v) ja puustopääoman (n m3) turvaaminen, hakkuiden oikea aikainen ja rakenteellinen (harvennukset/uudistukset yht. n m3/v) toteuttaminen, hoitotöiden suuntaaminen ja luontokohteiden (lähes 250 kpl) huomioiminen. Metsätiloille asetetaan tavoitteet metsäsuunnitelman perusteella. Tunnusluvut TP 205 TA 206 TA207 TS 208 TS 209 Suoritteet - Hakkuut m3/ha - Metsänviljely ha - Taimikonhoidot ha - Metsätiet perusparannus km 3245,7/00 9,2 69, 0,8 2000/ / / / Talouden tunnusluvut - Myyntitulot, 48595,9 VESIHUOLTOLAITOS Vesihuoltolaitos tuottaa toiminta-alueen, Juuan rengasvesiosuuskunnan ja Nunnanlahden vesiosuuskunnan toiminta-alueiden asiakkaille laadullisesti määräykset täyttävää talousvettä sekä huolehtii yhdyskuntajätevesien ja sakokaivolietteiden puhdistamisesta. Lisäksi laitos huolehtii elintarvike- tms. teollisuuden tarvitsemista vesihuollon palveluista erillisten toimitussopimusten mukaisesti.. Puhtaan veden saatavuus turvataan pohjaveden hankintaa tehostamalla. 2. Vesihuoltolaitos pystyy myös poikkeusolosuhteissa turvaamaan hallitusti puhtaan veden saannin, jäteveden johtamisen ja käsittelyn.

6 6 Tunnusluvut TP 205 TA 206 TA207 TS 208 TS 209 Suoritteet - laskutettu vesimäärä m3/v - laskutettu jätevesimäärä m3/v - käsitelty sakokaivolietemäärä m/v Talouden tunnusluvut - talousveden käyttömaksu / m3 - jäteveden käyttömaksu /m3,54 3,04 Henkilöstö - Kokoaikaiset - Osa-aikaiset 3 0,5 3 0,5 2,5 2,5 2,5

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta vastaa maankäytön suunnittelusta, liikenneväylien, yleisten alueiden, rakennusten, maa- ja metsätilojen sekä vesihuoltolaitoksen käyttö-, kunnossapito-

Lisätiedot

Riittävä moni osaava, motivoitunut ja kehityshaluinen henkilöstö. Henkilöstön ammattitaidon ja työkyvyn ylläpito. Toiminnalliset tavoitteet

Riittävä moni osaava, motivoitunut ja kehityshaluinen henkilöstö. Henkilöstön ammattitaidon ja työkyvyn ylläpito. Toiminnalliset tavoitteet HALLINTO Työskentelyn lähtökohtana on kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttaminen käytännön tasolla sekä palvelukokonaisuuden, että myös yksittäisten toimintojen taloudellisuuden ja tehokkuuden

Lisätiedot

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta vastaa maankäytön suunnittelusta, liikenneväylien, yleisten alueiden, rakennusten, maa- ja metsätilojen, vesihuoltolaitoksen sekä kaukolämpölaitoksen käyttö-,

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty Kv 10.12.2008 80 Voimaantulo 1.1.2009 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1.1 YLEISET ALUEET Päämäärä 2015: Liikenneväylien, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hyvällä hoidolla ja alueita kehittämällä pidetään Ypäjä viihtyisänä

Lisätiedot

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen Tekniset palvelut Joensuussa Tekninen virasto/ Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 73305 (31.12.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu + Eno + Pyhäselkä Henkilöstö kuntaliitoksessa: Tekninen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA v. 2013/ määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET 6301 KADUT 120 000 43 226 5 000 125 000 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus 8366 977 870 90 000 18 238

Lisätiedot

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta. Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. 50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 1.1. Ateriapalvelut... 2 1.2. Siivouspalvelut... 4 1.3. Tilalaitos...

Lisätiedot

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA Kaupunginhallitus on 3.11.2015 395 talousarvion käsittelyn yhteydessä tehnyt seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma 9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E)

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E) 1 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 941 056 1 804 050 1 905 340 5,6 TOIMINTAKULUT -2 516 763-2 366 670-2 442 530 3,2 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -575 707-562 620-537 190-4,5 Poistot ja arvonalentumiset -446

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja 5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut Toimielin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset tavoitteet suunnittelukaudelle: Outokummun kaupungin tekniset

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

Toimintakulut Toimintakate

Toimintakulut Toimintakate TEKNINEN JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN HALLINTO tuotot 561 10 000 kulut -70 674-143 410-145 -170 642-145 -146 kate -70 113-143 410-145 -160 642-145 -146 Hallinnon tehtävänä on valmistella ja

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA

Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisten palveluiden lautakunnan tehtävänä on vastata kiinteistö- ja huoltopalveluista, yhdyskuntapalveluista, viranomaispalveluista sekä rakentamisohjelman

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1.1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatuotot

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. Talousarvio yhteensä Toteuma Tot. % Poikkeama

Talousarviomuutokset. Talousarvio yhteensä Toteuma Tot. % Poikkeama Valtuustotaso Askolan kunnan tekninen osasto hankkii kuntalaisille rakentamiseen, asumiseen ja elämiseen sekä pelastustoimeen liittyviä palveluja kohtuullisin kustannuksin. Uutta tilinpäätöksessä 2015:

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI 1.1. 31.5.2017 TULOSALUE: YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA/HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Toimii kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena sekä ympäristösuojelusta vastaavana viranomaisena

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

5. Eriytetyt tilinpäätökset

5. Eriytetyt tilinpäätökset 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Vesihuoltolaitos: kirjanpidollisesti eritytetty taseyksikkö Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos on laskennallisesti kunnan toiminnasta eriytetty taseyksikkö. Toiminnasta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN HALLINTO. Määrärahat

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN HALLINTO. Määrärahat TEKNINEN JA YMPÄRISTÖ TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN HALLINTO tuotot 45 793 11 700 12 26 100 26 100 26 27 kulut -460 611-492 395-497 -578 691-578 691-587 -596 kate -414 818-480 695-485 -552 591-552 591-561

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA Luonnos 16.2.2017 tekninen ltk 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden ylläpidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO Tulosyksiköt Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta toimii rakennusvalvonta-, maisematyölupa-, maa-aineslupa- ja ympäristönsuojeluviranomaisena.

Lisätiedot

Strateginen sopimus

Strateginen sopimus KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KORJAUSVELKA HALTUUN. SSTY Hämeenlinna / Harri Isoniemi

KIINTEISTÖJEN KORJAUSVELKA HALTUUN. SSTY Hämeenlinna / Harri Isoniemi KIINTEISTÖJEN KORJAUSVELKA HALTUUN SSTY Hämeenlinna 8.2.2017 / Harri Isoniemi 1) Julkisen sektorin toimitilat 2) Korjausvelan laskennan lähtökohdat 3) Korjausvelan/teknisen arvon laskenta 4) Yhteenveto

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

Palvelu- ja organisaatiouudistuksen eteneminen

Palvelu- ja organisaatiouudistuksen eteneminen Elinympäristö ja kaupunkirakenne Palvelu- ja organisaatiouudistuksen eteneminen Organisaatiotoimikunnan kokous 23.5.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto Elinympäristö ja kaupunkirakenne Mitä tehty,

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Talousarvioesityksen perustelut: Toimintaympäristö on tilaajaorganisaatio. Tekninen toimi vastaa myös sille kuuluvista viranomaistehtävistä.

Talousarvioesityksen perustelut: Toimintaympäristö on tilaajaorganisaatio. Tekninen toimi vastaa myös sille kuuluvista viranomaistehtävistä. ASKOLAN KUN 1 Vastuualue: 4100 Tekninen toimisto Tekninen johtaja Tekninen toimisto hoitaa teknisen lautakunnan kokousten valmistelun ja päätöksien täytäntöönpanon, teknisen toimen hallinnolliset tehtävät

Lisätiedot

Tekninen toimi - Katujen ja kevyen liikenteen väylien peruskorjaus ja rakentaminen - Rakennusten kunnossapito ja huolto

Tekninen toimi - Katujen ja kevyen liikenteen väylien peruskorjaus ja rakentaminen - Rakennusten kunnossapito ja huolto Tekninen lautakunta 21.3.2018 liite 1. TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä

Lisätiedot

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.

Lisätiedot

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet 2015-2017 Tilaliikelaitos on kuntalain 9. luvun mukainen kunnallinen liikelaitos tehtävänä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupungin omia

Lisätiedot

Joululounas Siiskosella klo 12.00, jonka jälkeen kokous Kangasniemen kunnantalolla, kunnanhallituksen huoneessa

Joululounas Siiskosella klo 12.00, jonka jälkeen kokous Kangasniemen kunnantalolla, kunnanhallituksen huoneessa Kangasniemi Kokouskutsu 1 (8) Aika 14.12.2017, klo 12:00 Paikka Joululounas Siiskosella klo 12.00, jonka jälkeen kokous Kangasniemen kunnantalolla, kunnanhallituksen huoneessa Käsiteltävät asiat 69 Kokouksen

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma Ed.budj

Talousarvio ja suunnitelma Ed.budj Sivu 1 22.01. 2015 Tilinp. Budj. Muutos 00005101 TEKNISTEN PALVELUJEN HALLINTO 4700 Avustukset 7000 Poistot ja arvonalenturniset 00005202 TILAPALVELU 1. 737 1. 737-224.389-663.522-8.738-80.000-11.064-987.7l3-985.976-165

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Kuntamarkkinat, 12.9.2013, Helsinki Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntien tehtävät vesihuollon järjestämisessä Vesihuollon yleinen kehittäminen» Vesihuollon

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000

Lisätiedot

Henkilöstön määrä 31.12. Johtava viranhaltija: - rakennustarkastaja Mauri Jussinmäki, osa-aikaeläkkeellä, työaika 55 %

Henkilöstön määrä 31.12. Johtava viranhaltija: - rakennustarkastaja Mauri Jussinmäki, osa-aikaeläkkeellä, työaika 55 % 1 1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO 2 Toiminta Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee rakennusvalvontaan, ympäristönsuojeluun, palo- ja pelastustoimeen sekä liikenneväyliin liittyvät

Lisätiedot

Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.

Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%)

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) KUNTATIEDOT KUNTATIEDOT Asemakaava-alueen asukkaat Ominaisuustiedot Asemakaava-alueen asukkaat Pinta-ala Ominaisuustiedot Pinta-ala Maapinta-ala Ominaisuustiedot Maapinta-ala Asemakaava-alue Ominaisuustiedot

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tekninen lautakunta 6 12.01.2017 Tekninen lautakunta 12 15.03.2017 Kunnanhallitus 77 27.03.2017 Kunnanhallitus 184 07.08.2017 Kiinteistöpäällikön toimen täyttäminen / haastatteluvalinnat 158/01.01/2017

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

NYKYTILANNE JA TILANNE LÄHITULEVAISUUDESSA Palvelupisteiden ihanteellinen sijoittuminen vuoteen 2025 mennessä, jos nykyistä palveluverkkoa ei olisi

NYKYTILANNE JA TILANNE LÄHITULEVAISUUDESSA Palvelupisteiden ihanteellinen sijoittuminen vuoteen 2025 mennessä, jos nykyistä palveluverkkoa ei olisi Dnro 756/00.01.02/2013 Liite PatuL 4 / 28.1.2016 YHDYSKUNTATEKNIIKAN TOIMIALA Yhdyskuntatekniikan kunnossapitot 28.1.2016 Mitä ja kunta a/ Lähiiden määrittäminen ja sen ei minen sijoittuminen vuoteen mennessä,

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe 14.8.2018 Rakenteen ja johtamisjärjestelmän valmistelu 6/2018-9/2018 Johtoryhmä 1.6.2018 Muutosta valmisteleva viestintä Toimialojen johtoryhmät Toimialojen

Lisätiedot

Tekniset palvelut/jyrki Lappi. Luottamushenkilöiden perehdytys

Tekniset palvelut/jyrki Lappi. Luottamushenkilöiden perehdytys Tekniset palvelut/jyrki Lappi Luottamushenkilöiden perehdytys 18.9.2017 TEKNISTEN PALVELUIDEN ORGANISAATIO (220 htv) Palvelualue Tekniset palvelut Tekninen johtaja Jyrki Lappi Vastuualue Infrapalvelut

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA

TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI TILAPALVELUISSA Kaupunginhallitus on 3.11.2015 395 talousarvion käsittelyn yhteydessä tehnyt seuraavan pöytäkirjamerkinnän: Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa

Lisätiedot

Valmistus omaan käyttöön 4 301

Valmistus omaan käyttöön 4 301 KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Valmistus omaan käyttöön

Valmistus omaan käyttöön KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekninen hallinto Tekninen hallinnon tavoitteena on avustaa tulosalueiden henkilöstöä saavuttamaan kunnan strategian tavoitteet. Tekninen hallinto vastaa kunnan rakennuskohteiden suunnittelusta

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. 1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh.

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh. SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI 1.1.2017 puh. 0400 243 136 tai puh. 040 148 4297 Arvoisa asiakkaamme Nykyisiltä Sonkajärven vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa,

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Hallintopäällikkö Anne Rantala

Hallintopäällikkö Anne Rantala Talous ja hallintopalvelut Tilinpäätös Talousarvio (valt) Toteutuma Toteutuma Hallinto, Henkilöstöhallintopalvelut, Taloushallintopalvelut, 2014 2015 2015 06 2015 06 %:a Tuki ja erillispalvelut Hallintopäällikkö

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot