Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta"

Transkriptio

1 Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN

2 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

3

4 Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa

5 1917 Kansallismuseo oli avautunut yleisölle pitkän odotuksen jälkeen Vuoden 1917 museossa olivat avoinna historian ja kansatieteen näyttelyt, esihistorialliset ja suomalais-ugrilaiset näyttelyt eivät vielä olleet valmistuneet. Vuoden 1917 valtiolliset myllerrykset eivät Kansallismuseon tallennustoimintaan näytä juurikaan vaikuttaneen. Esineitä tuli kokoelmiin runsaasti, valtaosa oli esihistoriallisia löytöjä. Historian ja kansatieteen osalta kokoelmat karttuivat vanhempien aikojen esineillä. Kokoelmiin saatiin kuitenkin jo toukokuussa 1917 valtaistuin kaksi kuukautta Nikolai II:n vallasta luopumisen jälkeen. Lisäksi syksyllä 1917 kokoelmiin tuli muutamia esineitä keisarillisesta palatsista. 5

6 1917

7 1918 Tammikuun lopussa toiminta museolla vähenee, museo on kiinni eikä Muinaistieteellinen toimikunta pidä kokouksia. Museossa ollaan kuitenkin paikalla, esim. vahtimestarit asuvat rakennuksessa. Helmikuussa 1918 Kenraalikuvernöörin palatsista tuodaan museolle turvaan 6 kpl keisareiden muotokuvia sekä joukko huonekaluja.

8

9 Henkilökunta A.M. Tallgrenin läksiäiskahvit museolla Kuva: Edvin Holmberg.

10 Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren- Kivalo Julius Ailio Juhani Rinne K. K. Meinander

11 Helsingin valtaus huhtikuu 1918 Kuva: Signe Brander 1908 / Helsingin kaupunginmuseo

12 Saksalaiset joukot ohittavat Kansallismuseon

13 Senaatin kirkollis- ja opetustoimikunnan määräys Ryhtyä toimiin kaikkien saatavissa olevien esineiden, jotka jollakin tapaa voivat valaista päättymässä olevan kapinan historiaa, keräämiseksi Kansallismuseossa säilytettäväksi. Muinaistieteellisen toimikunnan vuosikertomus vuodelta

14 Kansallismuseon esinekeruu 1918 Tehtävä määrättiin intendenttien Juhani Rinteen sekä K. K. Meinanderin johdettavaksi. Loppukevään ja alkukesän aikana Kansallismuseon henkilökunta kierteli punaisten hallussa olleissa rakennuksissa, jotka olivat nyt jääneet tyhjilleen. Hankintatiedoista käy ilmi, että muutaman kuukauden aikana esineistöä tallennettiin kokoelmiin tällä tavalla yli 450 kappaletta. Aktiivisin kerääjä oli vahtimestari Edvin Holmberg.

15 Turun kasarmi Kuva: Gunnar Lönnqvist / Helsingin kaupunginmuseo. Kuva: Edvin Holmberg / Museovirasto.

16 Työväentalo Kuvat: Edvin Holmberg / Museovirasto.

17 Työväentalo Kuvat: Museovirasto. Punakaartilaisella käytössä ollut kypärä. Helsinkiläinen G.W. Sohlbergin konepaja valmisti sotilaskypäriä Venäjän armeijalle. Sisällissodan aikana punaiset takavarikoivat yrityksen varastoineen ja ottivat kypäriä käyttöönsä.

18 Koleraparakit Vainajia kuljetetaan Koleraparakeille Kuva: Museovirasto. Tobias Keskimäen reppu. Kuva: Ilari Järvinen / Museovirasto.

19 Helsingin valtauksessa kaatuneiden valkoisten arkkuja Vanhan kirkon hautausmaalla huhtikuussa Kuva: Edvin Holmberg / Museovirasto.

20 Nylands Nation Kuva: Grünberg Constantin / Helsingin kaupunginmuseo.

21 Detaljikuvan kuvan voi vaihtaa tuomalla uudenkuvan esimerkkikuvan tilalle

22

23

24 Aseet Katajanokan asevarastosta museokokoelmiin saatuja aseita; kivääri (säiliöluodikko) sekä miekka (kasakkasapeli). Kuvat: Museovirasto

25 Käsivarsinauhat Museon tontilta löytynyt käsivarsinauha. Kuva: Museovirasto Suojeluskuntanauhaa käytti keuruulainen 19-vuotias Sulo Leino. Kuva: Museovirasto

26 Hätäleipä Ruuanjakelua Kauppatorilla Kuva: Museovirasto. Amanuenssi A. M. Tallgrenin ostama hätäleipä. Kuva: Museovirasto.

27 Kuva: Edvin Holmberg / Museovirasto.

28 Rüdiger von der Goltz ( ) Saksalainen kenraaliluutnantti Suomeen lähetetyn Saksan Itämeren divisioonan komentaja Jäi tänne sisällissodan päätyttyä, mutta palasi kotimaahansa vuoden 1918 lopussa Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Kuva: Museovirasto.

29

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg

Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg Lappeenranta rajalla Matkaa Helsinkiin 221 km Matkaa Venäjän

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin

Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin Juhani Kostet Museovirasto 12.11.2016 6.12.2016 Juhani Kostet Museoviraston tutkimustehtävät Laki Museovirastosta Huolehtia kulttuurihistoriallisen

Lisätiedot

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle.

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle. 1907. - Edusk. Kirj. - H. F. Antellin kokoelmat. Suomen Eduskunnan kirjelmä sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu

Lisätiedot

Artikkeli julkaistu teoksessa: SUOMEN MUSEO 2010 117. VUOSIKERTA SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS HELSINKI 2011

Artikkeli julkaistu teoksessa: SUOMEN MUSEO 2010 117. VUOSIKERTA SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS HELSINKI 2011 Artikkeli julkaistu teoksessa: SUOMEN MUSEO 2010 117. VUOSIKERTA SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS HELSINKI 2011 Osoite: Museovirasto PL 913 00101 Helsinki www.muinaismuistoyhdistys.fi Painetun julkaisun ISSN

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Kirj. H. F. Anteilta kokoelmat Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamien kokoelmain hoidosta. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari

Lisätiedot

Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi

Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Heidi Wirilander, tohtorikoulutettava heidi.s.i.wirilander@student.jyu.fi

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taidemuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Taidemuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 n taideteoslaina, Turun taidemuseo HEL 2017-004001 T 12 02 03 00 Päätös n johtaja päätti taidelainasta Turun taidemuseolle. lainaa teokset sopimuksessa määritellyin

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

VOS 10+ museot. Ajankohtaisia asioita

VOS 10+ museot. Ajankohtaisia asioita VOS 10+ museot Ajankohtaisia asioita Juhani Kostet Pääjohtaja Museovirasto 23.9.2015 Museovirasto 2016 Toiminnan painopisteet Kulttuuriympäristön suojelun ja hoidon tehostaminen pyrkimys mahdollistavaan

Lisätiedot

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä

Lisätiedot

TAKO-ohjausryhmä TAKO-kevätseminaari Suomen kansallismuseo

TAKO-ohjausryhmä TAKO-kevätseminaari Suomen kansallismuseo TAKO-ohjausryhmä 2017 TAKO-kevätseminaari 2017 7.-8.2.2017 Suomen kansallismuseo Ohjausryhmän tehtävät Määrittelee TAKO-toiminnan tavoitteet Ylläpitää ja koordinoi poolien toimintaa Raportoi toiminnastaan

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet KSSHP:n Sairaalamuseo Perustettu 1985 Ensimmäinen työntekijä 1987 Osakkaana Keski-Suomen

Lisätiedot

Kivikauden elämää Helsingin seudulla Helsingin kaupunginmuseon arkeologian työpajat

Kivikauden elämää Helsingin seudulla Helsingin kaupunginmuseon arkeologian työpajat Kivikauden elämää Helsingin seudulla Helsingin kaupunginmuseon arkeologian työpajat jaana mellanen, tutkija, arkeologi hilkka vallisaari, museolehtori, helsingin kaupunginmuseo Helsingin kaupunginmuseossa

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

Mitä aiemmin on tehty: pelastusdokumentoinnin käsikirja. Amanuenssi Risto Hakomäki Kansallismuseo

Mitä aiemmin on tehty: pelastusdokumentoinnin käsikirja. Amanuenssi Risto Hakomäki Kansallismuseo Mitä aiemmin on tehty: pelastusdokumentoinnin käsikirja Amanuenssi Risto Hakomäki Kansallismuseo 13.10.2016 Museoviraston tallennushankkeita 1980-1996 Jokioisten naulatehdas ja Forssan Finlayson 1980 Pernajan

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

Erään työväentalon matka sodasta rauhaan

Erään työväentalon matka sodasta rauhaan Taneli Hiltunen Erään työväentalon matka sodasta rauhaan Suomessa oli 1900-luvun alussa tuskin montaakaan kylää ja pitäjää, josta ei olisi löytynyt työväentaloa järjestö-, kulttuuri- ja poliittishenkiseksi

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä. Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.

Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä. Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100. Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.fi Leppävirta 1917 Yksi Suomen suurimpia maalaiskuntia Muuttoliike

Lisätiedot

Johanna Lehto-Vahtera Museer av olika typ i nätverkssamarbete Projektet Samlingarnar nyckelobjekt som exempel

Johanna Lehto-Vahtera Museer av olika typ i nätverkssamarbete Projektet Samlingarnar nyckelobjekt som exempel Johanna Lehto-Vahtera (@LehtoVah) Museer av olika typ i nätverkssamarbete Projektet Samlingarnar nyckelobjekt som exempel Pooli 6 Taide, oppi ja kokemus (Konst, undervisning och erfarenhet) Poolissa on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Taidemuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Taidemuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 24 n taideteoslaina, Turun taidemuseo HEL 2017-004001 T 12 02 03 00 Päätös n johtaja päätti taidelainasta Turun taidemuseolle. lainaa teokset sopimuksessa määritellyin

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari

Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari ENNALTAEHKÄISEVÄ KONSERVOINTI KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN SÄILYTTÄJÄNÄ 1 Kirkolliset arvoesineet Kirkollisia arvoesineitä ovat muun muassa: ehtoollisvälineet kastevälineet

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524 Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan

Lisätiedot

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Vastaa Salon aineellisen perinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteille asettamisesta. Perustehtävä Salon tuotanto- ja kulttuurihistorian säilyttäminen

Lisätiedot

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Haastattelussa MuseoDesignin Nina Repo

Haastattelussa MuseoDesignin Nina Repo Haastattelussa MuseoDesignin Nina Repo Haastattelijana Riku Kauhanen Tapasin Helsingissä 8.2.2011 "Museokokoelmat sähköiseen muotoon - koulutusta digitoijille" -koulutustilaisuudessa MuseoDesign-yrityksen

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Seitsemäs osasto yleisesikuntaan : Kulttuurisuojelun organisointipyrkimykset puolustuslaitokseen vuosina

Seitsemäs osasto yleisesikuntaan : Kulttuurisuojelun organisointipyrkimykset puolustuslaitokseen vuosina Seitsemäs osasto yleisesikuntaan : Kulttuurisuojelun organisointipyrkimykset puolustuslaitokseen vuosina 1922 1928 Oulun yliopisto Historiatieteet Historian kandidaatintutkielma 13.12.2018 Perttu Määttä

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit TILASTOKORTTI 2/2017 Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2017 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin jälleen kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TYÖVÄENTALOMUSEO

VALTAKUNNALLINEN TYÖVÄENTALOMUSEO VALTAKUNNALLINEN TYÖVÄENTALOMUSEO Hj. Elomaankatu 2, Riihimäki www.tyovaentalomuseo.fi 6.5. 30.9.2018 Elämää 1918: ja vuoteen liittyviä tapahtumia - Kansalaissota ja elämää ennen sotaa ja sodan jälkeen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,

Lisätiedot

Osallistuminen oman erikoisalan keskusteluun

Osallistuminen oman erikoisalan keskusteluun Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Oman erikoisalan museo- ja tallennustoiminnan kehittäminen valtakunnallisesti 2. Oman erikoisalan museoiden keskinäisestä yhteistoiminnasta

Lisätiedot

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS Hannu Takala Suomen Sotahistoriallinen Seura 12.12.2018 Sisältö: Yleistä kulttuuriperinnöstä ja kriiseistä Kulttuuriperinnön tuhoamisen historiaa Puna-armeija ja saksalaiset Keski-Euroopassa

Lisätiedot

SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS ry. Toimintaa ja tekijöitä yhdistyksen 140-vuotiselta taipaleelta

SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS ry. Toimintaa ja tekijöitä yhdistyksen 140-vuotiselta taipaleelta SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS ry Toimintaa ja tekijöitä yhdistyksen 140-vuotiselta taipaleelta Yhdistys on edistänyt vuodesta 1870 lähtien antikvaaristen muistomerkkien suojelua ja pyrkinyt herättämään

Lisätiedot

Luetteloinnin kehittämistyö Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille

Luetteloinnin kehittämistyö Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille Luetteloinnin kehittämistyö 2012 Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille 8.5.2012 Leena Furu museo 2015 Luetteloinnin kehitystyötä tehdään luettelointityöryhmässä Luettelointityöryhmä Marjo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta Sotea ja strategiaa - TAKO:n syysseminaari 10.10.2017 Kansallismuseo Sten Björkman, Helsingin yliopistomuseo Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta Sotea ja strategiaa - TAKO:n syysseminaari

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO. Toimintasuunnitelma v

Valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO. Toimintasuunnitelma v Valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO Toimintasuunnitelma v. 2018 2019 2 1. TAKO-verkoston toiminta-ajatus Ammatillisten museoiden valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto

Lisätiedot

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön

Lisätiedot

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan. Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kokoelmien saavutettavuuden lisääminen 2. Valtakunnallisen tallennusyhteistyön toteutuminen TAKO -verkostossa 3. Tutkimustoiminnan edistäminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen /

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Kaupunginhallitus 537 06.11.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky

Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 1 Kuusiston kartano Puutarhan putkikaivannon arkeologinen valvonta marraskuu 2015. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky 2 Tiivistelmä Kuusiston kartanon puutarhan itäosaan tehtiin marrakuussa 2015 lvi-kaivanto,

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009

Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009 Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009 Johanna Enqvist/V.-P. Suhonen Museovirasto/RHO Kuva 1: Edesby kuvattuna idästä. Museoviraston

Lisätiedot

JUHLAVUOSI Suomen juhlavuonna tarkasteltiin Suomen menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

JUHLAVUOSI Suomen juhlavuonna tarkasteltiin Suomen menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. JUHLAVUOSI 2017 Vuonna 2017 Suomi täytti 100 vuotta ja Pyhtää 670 vuotta - tätä juhlittiin yhdessä. Kummatkin ovat omassa mittakaavassaan pieniä ja sisukkaita. Kummaltakin löytyy historiaa sekä perinteitä

Lisätiedot

Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa

Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Petteri Järvi Käsitteenä termi numismatiikka lienee tuttu kaikille museoalan ihmisille ja alaa opiskeleville. Mitä numismatiikka varsinaisesti

Lisätiedot

Museaalisen kuvamateriaalin digitoinnin ulkoistaminen

Museaalisen kuvamateriaalin digitoinnin ulkoistaminen Museaalisen kuvamateriaalin digitoinnin ulkoistaminen Digitoinnin työpaja 2/4: Valokuvien digitoinnin suunnittelu 24.11.2009 Tutkija Panu Rissanen, Poliisimuseo Tutkija Tiina Tuulasvaara-Kaleva, Poliisimuseo

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

UUTTA ITÄRINTAMALLA!

UUTTA ITÄRINTAMALLA! SILVENNOISEN MERIALUE 1 Kuva 1: Kari Silvennoinen tutkii merikarttaa. Kuva 2: On syytä tarkistaa tarkka sijainti! 2 UUTTA ITÄRINTAMALLA! Teksti: VEIKKO SAKSI 14 VARATUOMARI, OIKEUSTIETEEN LISENSIAATTI

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

TAKO-kevätseminaari 2018 tallennustyönjako-case 1: Lahti TAKOo kokoelmatyötä yhteisvastuun hengessä. Sari Kainulainen kokoelmapäällikkö, Lahden museot

TAKO-kevätseminaari 2018 tallennustyönjako-case 1: Lahti TAKOo kokoelmatyötä yhteisvastuun hengessä. Sari Kainulainen kokoelmapäällikkö, Lahden museot TAKO-kevätseminaari 2018 tallennustyönjako-case 1: Lahti TAKOo kokoelmatyötä yhteisvastuun hengessä Sari Kainulainen kokoelmapäällikkö, Lahden museot Mikä TAKOn merkitys LAHDEN MUSEOISSA? Tietoiseksi TAKOsta

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

1983 vp. n:o 11 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA

1983 vp. n:o 11 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA 1983 vp. n:o 11 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA 1.1.1981-31.12.1982 ANNETIU EDUSKUNNALLE 1983 VUODEN VALTIOPÄIVILLÄ HELSINKI 1983 ISSN 0358-9765

Lisätiedot

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu

Lisätiedot

Naantali. Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila. kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013

Naantali. Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila. kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013 Naantali Raatihuoneenkatu 4 / Frandsila kellarirakenteen suojauksen arkeologinen valvonta 1.11.-9.12.2013 FT Kari Uotila Muuritutkimus ky suovillankatu 3 20780 Kaarina ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Tutkimuskohde

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

VOS10+ museot

VOS10+ museot 28.3.2017 VOS10+ museot 22.3.2017 SÄÄTIÖN TOIMINTA Perustettu 1992 Juha Nurmisen aloitteesta Säätiö vaalii suomalaista merellistä kulttuuriperintöä ja suojelee meriympäristöä Kaksi toimintalinjaa: Merikulttuuriin

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KAUNAISET SUURVALLAT Saksa noussut Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi yhdistynyt Otto von Bismarckin johdolla (Bismarck pyrki rauhoittamaan Euroopan asiat Saksan yhdistämissotien

Lisätiedot

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA Saimaan kulttuurihistorialliset ja sisävesiliikenteen kokoelmat Etelä-Savon kulttuurihistorialliset kokoelmat Savonlinnan maakuntamuseo Teksti: Kirsi Liimatainen Kuvat: Mikko

Lisätiedot

Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena

Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena Mykkä muistutus - 353 esinetutkimuksen kohteena Maria Hurskainen Tämä artikkeli käsittelee Ismo Kajanderin suunnittelemaa punaisten hautamuistomerkkiä nimeltä 353. Teksti pohjautuu vuoden 2011 museologian

Lisätiedot

Tietoa, taitoa ja vähän taikuuttakin

Tietoa, taitoa ja vähän taikuuttakin Henni Reijonen Artikkeli on julkaistu alun perin Konservaattoriliiton lehdessä nro 113, 2/2013 (julkaisija Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry). Tiedoston ulkoasu ei noudata lehden taittoa.

Lisätiedot

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Poolissa mukana 16 toimijaa: Aaltoyliopisto Aboa Vetus & Ars Nova Designmuseo Helsingin yliopisto Hiekan taidemuseo Jyväskylän taidemuseo Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE 2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 3.11.2011 SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa

Lisätiedot

Yhteisvoimin eteenpäin

Yhteisvoimin eteenpäin Yhteisvoimin eteenpäin Melinda-kirjastojen kuulumisia ja tulevaisuuden odotuksia Melindan uudistuessa yliopisto- ja yhteiskirjastojen puheenvuoro Melinda-päivä 5.4.2017 Isabel Nygård-Anturaniemi Christian

Lisätiedot

+**&,-(./0*1 2 3*&145)#

+**&,-(./0*1 2 3*&145)# !"#"$#%&'$#"(")((** +**&,-(./0*1 2 3*&145)# +*5,-",(*$#"(")()6,1.1(*7$ 1**5,1("&*,1#%&'-$.&'6'1('7 *58.1(*$8*$8)/&*1(* 9/6*0$"0"((**$#.1'&('$6.(1'5.(#,'$8*$6*58"8*!"#$%&'($&"'#)(*##)*&#&&+"(,&&-#'*%.*&&--&

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

Sotahistoriallisen seuran luentosarja: 20.4.2011, klo 18. Sibelius-lukio, Helsinki.

Sotahistoriallisen seuran luentosarja: 20.4.2011, klo 18. Sibelius-lukio, Helsinki. PYSÄYTETÄÄNKÖ HYÖKKÄYS SYVÄRILLE? Syväri, tuo elämänvirta. Verisuoni, joka yhdistää Laatokan meren ja Äänisjärven. Syväri, tavoite, joka siinsi kirkkaana suomen sodanjohdon mielissä, kun hyökkäys alkoi

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki Keisarin puolesta Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki 14.12.2016 Suomen kaarti Suomalainen kansallinen

Lisätiedot

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta.

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta. 24 Yleisesti kaikkialla maailmassa käytetty metallivanteilla tuettu puutynnyri. Tällaisissa säilytettiin ja kuljetettiin niin tervaa kuin suolakalaakin peräpohjolasta maailmalle. Englantilaistyyppinen

Lisätiedot

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja Joulukauppa numeroina Joulukauppa on elintärkeää tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille n liikevaihdon arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Keskiarvo 2000-2017 Kellot, korut, kultasepäntuotteet*

Lisätiedot