SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS ry. Toimintaa ja tekijöitä yhdistyksen 140-vuotiselta taipaleelta
|
|
- Mauno Pääkkönen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS ry Toimintaa ja tekijöitä yhdistyksen 140-vuotiselta taipaleelta
2 Yhdistys on edistänyt vuodesta 1870 lähtien antikvaaristen muistomerkkien suojelua ja pyrkinyt herättämään kiinnostusta muinaismuistoja kohtaan.
3 Yhdistys harjoittaa monipuolista tieteellistä julkaisutoimintaa ja laajaa kansainvälistä julkaisuvaihtoa sekä välittää alaa koskevaa tietoa mm. kuukausikokouksissa ja retkillä.
4 Yhdistys on tieteellinen seura, mutta myös kaikille avoin kansalaisjärjestö.
5
6
7 Kulttuuriperinnön tallennus ja tutkimus on alusta saakka ollut yhdistyksen tärkeä tavoite. Silti oman toiminnan kuvallinen dokumentointi on jäänyt valitettavan vähälle.
8 Kerran tilanne on kuitenkin kuvattu jo ennen kuin se on edes tapahtunut. Albert Edelfeltin vuonna 1871 tekemä piirros esittää ns. 1. taidehistoriallisen retkikunnan jäsenten (Reinhold Fabritius, Wolmar Westling, Albert Edelfelt, Jonathan Collander ja Emil Nervander) kuviteltua vierailua Eliel Aspelinin luona vuonna 1896.
9
10 Taidehistoriallisia retkikuntia järjestettiin vuosina kaikkiaan kahdeksan. Tuloksena oli yli 3000 piirrosta, akvarellia, mittauspiirrosta ja valokuvaa.
11 Ensimmäinen taidehistoriallinen retkikunta Taalintehtaan lähistöllä kesäkuussa. Kuvassa mm. herrat Hårdh ja Collander, neidit Ramsay ja Westling sekä Emil Nervander.
12
13 VI taidehistoriallinen retkikunta Kemin vanhassa kirkossa vuonna Kirkko oli tuolloin heinälatona. Kuvassa retkikunnan johtaja Emil Nervander sekä Axel Wikström ja Armas Lindgren.
14
15 VI taidehistoriallinen retkikunta Kempeleen kirkossa. Emil Nervander (vas.), Armas Lindgren ja Axel Wikström ruokailutauolla.
16
17 VI taidehistoriallisen retkikunnan jäseniä kahlaamassa tulvivassa Siikajoessa. Axel Wikström (vas.), Emil Nervander, Armas Lindgren sekä tuntematon mies.
18
19 Suomen Muinaismuistoyhdistys on harjoittanut myös museotoimintaa sille testamentatussa Urajärven kartanossa. Toiminnasta luovuttiin, kun kartano siirrettiin Museovirastolle Kuvassa seisomassa asessori Heikki Halttunen, yhdistyksen sihteeri Teppo Korhonen ja Puheenjohtaja Juhani U.E.Lehtonen sekä valtionarkeologi C.J.Gardberg. Lahjakirjaa allekirjoittamassa julkinen kaupanvahvistaja Erkki Pulmu.
20 Valokuva Pirjo Varjola
21 Suomen Muinaismuistoyhdistys on juhlinut arvokkaasti 50-vuotista, 70-vuotista, 100-vuotista ja 125-vuotista toimintaansa.
22 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 50-vuotisjuhla Kansallismuseon keskihallissa. Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalo puhuu.
23 Valokuva E. Holmberg
24 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 70-vuotiskokous Etupenkissä valtionarkeologi C.A.Nordman ja professori Alfred Hackman puolisoineen.
25 Valokuva (ilman sign.)
26 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhla Yhdistyksen johtokunta laskee seppelen ensimmäisen puheenjohtajan Zacharias Topeliuksen haudalle. Vasemmalta puheenjohtaja Lars Pettersson, sihteeri Pekka Sarvas, jäsenet Pirjo Varjola ja Ari Siiriäinen sekä valtionarkeologi Nils Cleve.
27 Valokuva Kari Hakli
28 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotiskokous Kansallismuseon kirjastossa. Kuvassa yhdistyksen puheenjohtaja Lars Pettersson ja sihteeri Pekka Sarvas.
29 Valokuva Kari Hakli
30 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotiskokouksen osanottajia Kansallismuseon kirjastossa.
31 Valokuva Kari Hakli
32 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhlakokous Kansallismuseon keskihallissa. Yhdistyksen puheenjohtaja Lars Pettersson puhuu. Edessä oikealla professori Ella Kivikoski ja professori C.F.Meinander.
33 Valokuva Kari Hakli
34 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhlakokouksen osanottajia.
35 Valokuva Kari Hakli
36 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhlaillalliset Seurahuoneella. Oikealta Otto-Iivari Meurman, Ella Kivikoski, Lars Pettersson, Marta Hirn, Kustaa Vilkuna, Helvi Pettersson, Martti Kerkkonen, Marianne Cleve, Jouko Hautala ja Toini-Inkeri Kaukonen.
37 Valokuva Kari Hakli
38 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen 100-vuotisjuhlaillallisten osanottajia. Vasemmalta Anna-Maria Reinilä, Marianne Schauman, Kalevi Pöykkö ja Maija Hahl ja oikealta Leena Hakli, Bo Lönnqvist ja Kaarina Pöykkö.
39 Valokuva Kari Hakli
40 Suomen Muinaismuistoyhdistys vietti näyttävästi 125-vuotisjuhlia juhlakokouksen, yhdistyksen toiminnasta kertovan kuvaelman ja juhlavastaanoton merkeissä. Kuvalliset dokumentit valitettavasti puuttuvat. Seuraavassa kuitenkin muistuma juhlan äänimaailmasta: Suomen jääkiekkojoukkueen kotiinpaluu Tukholmasta maailmanmestareina
41 Valokuva Ritva Bäckman
42 Viime vuosina Suomen Muinaismuistoyhdistys on järjestänyt jäsenistölleen retkiä. Vuonna 2003 Porvoon seudulla tutustuttiin Stensbölen ja Hommanäsin kartanoihin, Husholmenin keskiaikaiseen linnoitukseen ja Borgå Gymnasiumin kirjastoon.
43 Valokuva Leena Söyrinki-Harmo
44 Valokuva Leena Söyrinki-Harmo
45 Vuonna 2005 retkeiltiin Karjalan Kannaksella yhdessä Ethnos ry:n kanssa.
46 Valokuva Alex Snellman
47 Valokuva Alex Snellman
48 Vuonna 2008 järjestettiin retki Saarenmaalle ja Tallinnan ympäristöön yhteistyössä The Society of Medieval Archaeologyn kanssa.
49 Valokuva Mikko Teräsvirta
50 Valokuva Mikko Teräsvirta
51 Merkittävin yhteistyöhanke oli kuitenkin näyttely 1809 ero ja uusi alku. 200 vuotta Suomen sodasta. Yhdessä Suomen kansallismuseon, Livrustkammarenin, Kansallisarkiston, Kansalliskirjaston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Finska Litteratursällskapetin kanssa.
52 Näyttely avattiin Suomen kansallismuseossa ja Livrustkammarenissa Kuva Kansallismuseon avajaisissa. Vasemmalla näyttelyn ruotsalaisen osuuden komissaari Per Sandin Livrustkammarenista, keskellä kruununprinsessa Victoria, Tasavallan Presidentti Tarja Halonen ja näyttelyn komissaari Helena Edgren ja oikealla valtiosihteeri Risto Volanen.
53 Valokuva Saara Salmi
54 Piirrokset: Valokuvat: Toteutus: Suunnittelu: Museovirasto/Kuva-arkisto Ateneumin taidemuseo Museovirasto/Kuva-arkisto E.Holmberg Kari Hakli Pirjo Varjola Ritva Bäckman Saara Salmi Leena Söyrinki-Harmo Alex Snellman Mikko Teräsvirta Mikko Rautala Paula Purhonen
55 KIITOKSET Museovirasto Kuva-arkisto: Seija Martin, Marianne Roos, Mikko Teräsvirta ja Keijo Laajisto Museovirasto arkeologian osasto: Mikko Rautala ja Leena Söyrinki-Harmo Museovirasto Tiedotus: Lea Murto-Orava ja Liisa Tuomikoski Suomen kansallismuseo: Hanna Forssell
Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)
Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta
Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-
Kirkolliskokous maallikot 2016
Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.
EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo
1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen
TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)
TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon
juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI
Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry
TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta
SM 2013 PORI. 25 m olympiapistooli
SM 2013 PORI 25 m olympiapistooli 1: Erä Pe 09.08.2013 klo 13:10 ja 15:10, Finaali klo 18:00 1 Eija-Riitta Häyhä RASSI N 2 Noora Kivistö KuKu N 3 Paula Viitasaari PAS N 4 Sari Björnholm PAS N 5 Tarja Nevalainen
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Satakunnan Ampujat ry. SM 2913 Pori Ilmoittautuneet ampujat lajeittain :
Satakunnan Ampujat ry. SM 2913 Pori Ilmoittautuneet ampujat lajeittain 15.07.2013: Ali Tommola AsAs Y 25m olympiapistooli Ari Meinander LAS Y 25m olympiapistooli Ari Huhtamäki RSA Y 25m olympiapistooli
Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016
Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias
Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V
Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G
LAITURIPILKKI v. 2007
LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen
Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista:
Kunnanhallitus 186 04.08.2014 Etuosto-oikeus kiinteistökaupoissa 2288/44.441/2010 KHALL 186 Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista: Kiinteistö:
Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro
1(9) TK1 Ylikorkala 748-411-115-1 Ylikorkala Ylikorkala Erkki Juhani Metsä MeL 6,8 7 0,7 33 33 TK2 Myllyoja 748-411-134-2 Myllyoja Harjapää Anne-Maria Harjapää Eero Sakari Erityisliikenne EL 5 25 1,27
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49
Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi
Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS
Museoiden jaottelu pääpiirteissään
Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen
Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut
Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari
Tulokset 6.12.2008 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Marketta Mustonen 1425gr 2 Salli Härkönen 1415gr 3 Aili Jäppinen 1400gr 4 Edith Teräväinen 1385gr 5 Varpu Korhonen 1335gr 6 Lahja Salmi 1280gr 7 Arja Villanen
Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry
Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 40 p, MC 40 p, NuB 115 p, NuA 90 p, NB 40 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista
Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa
Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
Puutiojärvi 16.1.2014
Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.
Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto
Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015
Salon mest karsinnan tulokset finalistit
n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet
Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009
Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija
SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA
SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA Beaglein terveystutkimusten rahoittamiseksi on käynnistetty haastekeräys. Haastekeräykseen osallistuvat julkaistaan Beagle-lehdessä sekä internetsivuillamme. Keräykseen
Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti
Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus
Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat
Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)
Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.
Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry
Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 16 p, MC 16 p, NuB 46 p, NuA 36 p, NB 16 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen
LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)
Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden
edellisestä kuukaudesta
Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40
TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21
H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49
KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT
1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa
Sijoitus Nimi Työpaikka Aika 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator 1.05.10 Lauri Keltikangas TietoEnator Hylätty
TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2007 Kalajärvi 18.9.2007 Miehet H21 B-rata 4,8 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.04 2 Sakari Taskila Espoon Kunto 46.56 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.10
GKS 10 vuotta. Juha Mäkinen, Prof. Synnytys- ja naistentautioppi Turun yliopisto
GKS 10 vuotta Biomedicum 23.9.2010 Juha Mäkinen, Prof. Synnytys- ja naistentautioppi Turun yliopisto SGY:n julkaisu, Sykli 6 / 2000 Gynekologisen kirurgian seura ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä Kalajoki, Atte puheenjohtaja Kianto, Otso varapuheenjohtaja Wikman, Aili
SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä 1950-1955 Kalajoki, Atte puheenjohtaja 1950-1955 Kianto, Otso varapuheenjohtaja 1950-1955 Wikman, Aili sihteeri 1950-1955 Kianto, Uolevi sihteeri (edellisen
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017
SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello
PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu
RovaniemenYrittäjät r.y.
RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin
EriK syyskokous Suomen Pankki. Katsaus vuoden 2006 toimintaan Elisa Paavilainen
EriK syyskokous 21.11.2006 Suomen Pankki Katsaus vuoden 2006 toimintaan Elisa Paavilainen EriK-toiminnan tarkoitus Tekee tunnetuksi erikoiskirjastojen toimintaa. On mukana rakentamassa valtakunnallista
Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa
WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin
Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys
1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs
Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25
Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,36 25.5.2013 Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25 25.5.2013 Raahe 4 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
Venekuntakilpailu Vanniemi
Venekuntakilpailu Vanniemi 13.8.2011 tulos tulos 1 Matti Hiltunen 16 199 gr 9 Pekka Petriläinen 4 348 gr Hannu Pöntinen Keijo Petriläinen 2 Kari Liukko 9 298 gr 10 Jukka Kokkonen 4 030 gr Markku Talonpoika
Tilannepäivä Tilausaika :15 Nimi AO-laji Määrä % Äänet %
1 SUOMEN TURKISELÄINTEN KASVATTAJAIN LIITTO RY 2 POHJOIS-SUOMEN TURKISEL KASVATTAJAT RY 3 SVENSKA ÖSTERBOTTENS PÄLSDJURSODLARFÖRENING R.F. 4 UUDENMAAN-HÄMEEN TURKISELÄINTEN KASVATTA 5 LOUNAIS-SUOMEN TURKISELÄINKASVATTAJAT
72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.
72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011
L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat
SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry
Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,
TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21
H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen
Tulokset Pien Lamposaari
Tulokset 9.5.2012 Pien Lamposaari 1 Pirjo Huopainen 8205 2 Seija Mäkirinta 7446 3 Terttu Huhtiniemi 6753 4 Arja Villanen 6211 5 Mirja Huotilainen 5096 6 Varpu Korhonen 5087 7 Maritta Pulli 4894 8 Laila
Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30
Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen
Kalle Kallenpoika Sorri
1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia
Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96
8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat
Tieteellisten seurojen vaihtosuhteiden historia Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vaihtotoiminta 1831-19141914 Johanna Lilja 3.4.2008 Tieteellisten seurojen
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 17.02.2017 Aika 17.02.2017, 10:30-15:15 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Kettunen Paavo professori, jäsen poissa
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO
RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen
EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta
1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti
LOUNAIS-SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU
SaSA:n rata Halikko, Hevonpää 01. - 02.09.2012 0:00:24 25m Olympiapistooli, sarja Y 1. Veli-Matti Torikka SäSA 89 93 83 265 94 93 89 276 541 2. Olli Söderlund RSA 92 93 75 260 91 88 84 263 523 3. Juha
TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika
TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan
ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1
Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins
AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen