Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi"

Transkriptio

1 Kulttuuriperintö - vuorovaikutuksen vai reviiritaistelun prosessi Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Heidi Wirilander, tohtorikoulutettava heidi.s.i.wirilander@student.jyu.fi

2 Esityksen taustat Väitöstutkimus, joka aiheena kulttuuriperinnön pelastus ja jälkihoitotyötä onnettomuustilanteissa Aineistona19 Suomessa vuosina tapahtunutta onnettomuutta Kulttuuriset konfliktit läsnä: Kuudessa kulttuuriperinnön ilkivaltatapauksessa Kuudessa kulttuuriperintökohteen tuhopoltossa tai tuhopolton yrityksessä (kirkkoja 1300-luvulta luvulle).

3 Kulttuuriperinnön käsite Ideologinen tausta romantiikan ja nationalismin aikakaudessa. (Kallioniemi and Lyhykäinen 2008) On sidoksissa mm. Ihmisten menneisyyteen ja muistoihin Ryhmäidentiteetiin Johonkin kuulumisen tunteeseen Paikkaan kiinnittymiseen.

4 Vartiokylän linnavuori Sijaitsee Helsingissä keskellä pientaloaluetta Vartiokylänlahden pohjukassa Alueella kolme Suomen sotilaalliseen varautumiseen liittyvää muinaisjäännöstä: 1. Rautakauden lopusta tai varhaiskeskiajalta peräisin olevan muinaislinnan rakenteet 2. Suomenlinnan linnoitustöiden tarpeita varten perustetun tiiliruukin jäänteet sekä 3. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen maalinnoituksen V tukikohdan rakenteet.

5 Vartiokylä Linnavuori

6 Vartiokylä Linnavuori Kuva: Vartiokylän Linnavuori arkeologisten kaivausten jälkeen vuonna Museovirasto

7 Vartiokylä Linnavuori

8 Vartiokylä Linnavuori

9 Vartiokylän linnavuori kulttuuriperintökohteena Arkeologisen kiinnostuksen kohteena vuodesta 1877 alkaen -> tallennustyö ja artikkeli Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirjassa VI (kansatietouden kerääjä, pastori Henrik August Reinholm) Ensimmäinen inventointi vuonna 1886 (J. E. Tuomala) Kattavampi kartoitus ja kuvaus kesällä 1888 (Hjalmar Appelgren)

10 Vartiokylän linnavuoren kulttuuriperintö Kulttuuriperinnön määritelmä aikakausisidonnainen: Inventointien ja kartoitusten perusteella kulttuuriperinnöksi määriteltiin: Vuosina : vain muinaislinnan rauniot Vuosina : sekä muinaislinnan että vuoden 1754 tiiliruukin jäänteet Vuosina : vain muinaislinnan ja I Maailman sodan maalinnoituksen jäänteet Vuonna 1995: arkeologisena kulttuuriperintönä tarkasteltiin alueen kaikkia kiinteitä muinaisjäänteitä: 1. muinaislinnan jäänteet 2. vuoden 1754 tiiliruukin jäänteet ja 3. I maailmansodan maalinnoituksen jäänteet. Vuonna 2014 kohde määriteltiin ei strategiseksi: Valtio päätti käynnistää kohteen myynnin.

11 Kultuuriset konfliktit ja ilkivalta Vartiokylän linnavuoren alueella Ensimmäinen raportointi kulttuuriperintöä uhkaavasta toiminnasta vuodelta > venäjän armeijan toteuttamat maalinnoituksen rakennustyöt uhka muinaislinnalle Ensimmäinen maininta ilkivallasta maa-alueen pakkolunastuksen jälkeen (v. 1932): Muinaistieteellisen toimikunnan kirjeluonnoksessa Opetusministeriölle maininta joillakin pihoilla olevista kiviaidoista ja - pengerryksistä. Linnavuoren alueella tehdyt hoitotyöt näyttävät aktivoineen ilkivaltaista toimintaa alueella: Vuonna 1973 entistetyn Muinaislinnan vallia alettiin pian kunnostuksen jälkeen tuhota uudelleen Kohteen ilkivaltainen tuhoaminen on ollut systemaattista vuosina Vuonna 1998 tehdyn kartoituksen ja historiallisen selvityksen yhteydessä dokumentoitiin I maailmansodan maalinnoituksen vaurioina katettujen tulipesäkkeiden ja suojahuoneiden räjäyttäminen myös myöhemmän rakentamisen aiheuttamat tuhot mainittiin.

12 Kiitokset Kiitän väitöstutkimukseni rahoittajia: Suomen kulttuurirahasto Jenny ja Antti Wihurin rahasto Oskar Öflundin rahasto Alfred Kordelinin rahasto Suomalais-Norjalainen kulttuurirahasto Memornet tohtoriohjelma Jyväskylän yliopiston humanistinen tiedekunta sekä Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos.

13 Lähteet Kallioniemi, A. and Lyhykäinen, K. (2008). Cultural heritage education in senior secondary schools A Finnish perspective. In book: Ferreira, A. G. and Felgueiras, M. L. (orgs. 2008). Buildings Telling European Heritage Pedagogical Perspectives. EUBuildIT A proposal for teachers and student. Colbra Kuvat Museovirasto Heidi Wirilander

Kantu 13. Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Heidi Wirilander, FM, tohtorikoulutettava

Kantu 13. Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Heidi Wirilander, FM, tohtorikoulutettava K ansalaisaktivismi kulttuuriperintökatastrofien jälkihoidossa Kantu 13 Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos 15.2.2013 Heidi Wirilander, FM, tohtorikoulutettava Kansalaisyhteiskunta,

Lisätiedot

Tarkastelen tässä artikkelissa kulttuuriperinnön ja yksilön välistä vuorovaikutusta

Tarkastelen tässä artikkelissa kulttuuriperinnön ja yksilön välistä vuorovaikutusta Heidi Wirilander NÄKÖKULMIA KULTTUURIPERINNÖN SEMIOOTTISUUTEEN VUOROVAIKUTUKSEN VAI REVIIRITAISTELUN PROSESSI Johdanto Tarkastelen tässä artikkelissa kulttuuriperinnön ja yksilön välistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

1. Taija Roiha Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuritoiminta 2. Anu Oinaala ja Vilja Ruokolainen

1. Taija Roiha Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuritoiminta 2. Anu Oinaala ja Vilja Ruokolainen KANTU 2015 Työryhmä: Kulttuuri, kulttuuriperintö, kansalaisyhteiskunta ja kolmas sektori Pasi Saukkonen, pasi.saukkonen@cupore.fi Minna Ruusuvirta, minna.ruusuvirta@cupore.fi Abstraktit 1. Taija Roiha

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo

MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo MITÄ MUINAISJÄÄNNÖKSET OVAT? Maisemassa, maaperässä tai vedessä säilyneitä ihmisen aikaansaamia rakenteita ja kerrostumia

Lisätiedot

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916

Lisätiedot

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo.

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet: Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. Turun maakuntamuseosta käytetään jäljempänä nimitystä maakuntamuseo.

Lisätiedot

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Metsäkulttuurihanke 2009 2011 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Tausta ja tavoitteet Taustana Kansallisen metsäohjelman 2015 linjaukset: yksityismetsissä (kulttuuriperintökohteiden) tiedonkeruu aloitetaan.

Lisätiedot

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä 29.4.2017 Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Miksi arkeologista perintöä säilytetään ja suojellaan? Muinaismuistot sisältävät tietoa menneiden aikojen ihmisistä

Lisätiedot

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa 24.11.2016 Kaarlo Katiskoski Itä ja Pohjois Suomen kulttuuriympäristöpalvelut KV sopimukset ja arkeologinen kulttuuriperintö Kansallinen

Lisätiedot

Avustuskoulutus. Forssassa 7.11.2013 Ellinoora Auvinen

Avustuskoulutus. Forssassa 7.11.2013 Ellinoora Auvinen Avustuskoulutus Forssassa 7.11.2013 Ellinoora Auvinen Tausta Työskentelin tanssi- ja kuvataiteen vapaalla kentällä Keski-Suomessa 2006-2008, tuottajana kunnassa ja museoissa 2009-2012, nyt opiskelen. Koulutukseltani

Lisätiedot

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun

Lisätiedot

Financing Your Studies in the U.S. Additional Funding Sources. Karoliina Kokko September 28, 2016

Financing Your Studies in the U.S. Additional Funding Sources. Karoliina Kokko September 28, 2016 Financing Your Studies in the U.S. Additional Funding Sources Karoliina Kokko September 28, 2016 Graduate-opintojen kustannukset Yhdysvalloissa Maisteritutkinto-opiskelijan kustannukset vuodessa (Journalism)

Lisätiedot

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Korpelainen, Jan-Erik Paadar #eläväperintö @LeenaMarsio Aineeton

Lisätiedot

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi 26.10.2007 Tapani Rostedt MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO 2 Tiivistelmä Museoviraston arkeologian osasto toteutti 26.10.2007 kiinteiden muinaisjäännösten

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut. INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen

Lisätiedot

Säätiöiden jakamat apurahat taiteelle ja kulttuurille 2010, 2013 ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta 2019

Säätiöiden jakamat apurahat taiteelle ja kulttuurille 2010, 2013 ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta 2019 Säätiöiden jakamat apurahat taiteelle ja kulttuurille 2010, 2013 ja 2017 Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta 2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research on toteuttanut Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,

Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Jussi Hellsten, Visit Finland #EuropeForCulture Kulttuuriperintövuosi 2018 Projekteja, tapahtumia, aloitteita,

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS 2012 Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla, internetpaneelissa, 8.-14.6.2012

Lisätiedot

HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA

HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA Rautakautisen muinaislinnan alueella tapahtuneen kahvilarakennuksen laajennuksen perustuksen kaivamisen valvonta 29. - 30.5.2000 Nina Strandberg 2000 1 1. JOHDANTO Aulangon

Lisätiedot

Hakeminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Leena Marsio, Museovirasto

Hakeminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Leena Marsio, Museovirasto Hakeminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin Leena Marsio, Museovirasto Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo (The Representative List of the Intangible Cultural Heritage of

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi Unesco-koulujen seminaari Aura Kivilaakso, Museovirasto

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi Unesco-koulujen seminaari Aura Kivilaakso, Museovirasto Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Unesco-koulujen seminaari 6.9.2017 Aura Kivilaakso, Museovirasto Eurooppalaisia teemavuosia vietetty (ainakin) vuodesta 1983. Vuoden 2018 teema: KULTTUURIPERINTÖ

Lisätiedot

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Saamelainen maisema Valtakunnalliset museopäivät 25.5.2016 Anár Inari Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Esityksen rakenne Saamelaismuseo Siida hankepolku => Siidan saamelainen kulttuuriyksikkö

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Hanko. Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013

INVENTOINTIRAPORTTI. Hanko. Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013 INVENTOINTIRAPORTTI Hanko Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Hangossa tehtiin arkeologinen

Lisätiedot

Tampere Pispalanharju Pyykkimettä 1 ja 2 I maailmasodan aikaisten puolustusvarustusten tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Teemu Tiainen

Tampere Pispalanharju Pyykkimettä 1 ja 2 I maailmasodan aikaisten puolustusvarustusten tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Teemu Tiainen 1 Tampere Pispalanharju Pyykkimettä 1 ja 2 I maailmasodan aikaisten puolustusvarustusten tarkkuusinventointi 2014 Hannu Poutiainen Teemu Tiainen Tilaaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat...

Lisätiedot

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto Väitöskirjaprojekti alkaa Vuoden 2006 alusta Comenius-projektiin tutkijaksi gradu saatava valmiiksi tammikuussa 2006 Valmistuminen teologian maisteriksi 03/2006 Tutkimustyö

Lisätiedot

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit 1 Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Carina Jaatinen, kehittämisjohtaja

Lisätiedot

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background

Lisätiedot

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Korpelainen, Jan-Erik Paadar #eläväperintö @LeenaMarsio Mitä

Lisätiedot

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 b 2 VARTIOHARJUN TONTTIA 45492/1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS (NRO 11742) Kslk 2005-1028, Museo 29.11.2006, MV 22.5.2006, MV 211/303/2006 3.10.2006, MV 555/303/2007

Lisätiedot

VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY

VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY KARJALAN VANHAT HAUTAUSMAAT - seminaari Karjalan Liitto 16.3.2019. Arkkitehti Raija Seppänen SAFA MARK YKS raijamars@gmail.com KARJALAN SUOMALAISET

Lisätiedot

Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt

Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi 26.10.2007 Tapani Rostedt MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO 2 Tiivistelmä Museoviraston arkeologian osasto toteutti 26.10.2007 kiinteiden muinaisjäännösten

Lisätiedot

Last%update:%September%19,%2015% Publications%follow%the%classification%of%the%Finnish%Ministry%of%Education%and%Culture%in%2010%

Last%update:%September%19,%2015% Publications%follow%the%classification%of%the%Finnish%Ministry%of%Education%and%Culture%in%2010% Last%update:%September%19,%2015% Publications%follow%the%classification%of%the%Finnish%Ministry%of%Education%and%Culture%in%2010% A. RefereedScientificArticles(vertaisarvioidut%tieteelliset%artikkelit)

Lisätiedot

Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo

Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo Miten tehdään hyvä hakemus? Elina Orjatsalo Säveltaiteen tuottaja -läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimipiste Tapahtumaprojektin kulku" 1. Valtaisa innostus 2. Yleinen hämmennys

Lisätiedot

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) Sisällysluettelo 1 VARAUTUMISSUUNNITTELU... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Varautumistoiminnan tavoite... 3 2 VARAUTUMISSUUNNITELMIEN LAADINTA... 4 2.1 Varautumistoiminnan hierarkia...

Lisätiedot

Hanna Westerberg. s Juhannusruusunkuja 3 A 6, Helsinki. p OPINNOT

Hanna Westerberg. s Juhannusruusunkuja 3 A 6, Helsinki. p OPINNOT CV Hanna Westerberg s. 1976 Juhannusruusunkuja 3 A 6, 00990 Helsinki p. 050 439 242 5 hannahwesterberg@gmail.com OPINNOT Kuvataideakatemia 1992 1998 (Taiteen maisteri 1998) Accademia di Belle Arti, Bologna

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005

Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005 Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005 Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö ilmasto ja luonto yhteinen historia Itämeri

Lisätiedot

UNESCOn maailmanperintösopimus 40 vuotta 1972-2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansainvälisten asiain sihteeristö unesco@minedu.

UNESCOn maailmanperintösopimus 40 vuotta 1972-2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansainvälisten asiain sihteeristö unesco@minedu. UNESCOn maailmanperintösopimus 40 vuotta 1972-2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansainvälisten asiain sihteeristö unesco@minedu.fi UNESCO lyhyesti YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

Aihealue: Identiteetti Kuka ajattelet olevasi?

Aihealue: Identiteetti Kuka ajattelet olevasi? Aihealue: Identiteetti Kuka ajattelet olevasi? Osio 2: Miten identiteetti muotoutuu ja säilyy? Mitkä asiat määrittelevät, keitä olemme? Identiteettiämme muovaa suurelta osin menneisyytemme tai tarkemmin

Lisätiedot

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari

Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari Alppilan kirkon 50-vuotisjuhlaseminaari ENNALTAEHKÄISEVÄ KONSERVOINTI KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN SÄILYTTÄJÄNÄ 1 Kirkolliset arvoesineet Kirkollisia arvoesineitä ovat muun muassa: ehtoollisvälineet kastevälineet

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännöskartoitus ja - inventointi 2008

Vesilahti Koskenkylän asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännöskartoitus ja - inventointi 2008 1 Vesilahti Koskenkylän asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännöskartoitus ja - inventointi 2008 Hannu Poutiainen, Tapani Rostedt, Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2

Lisätiedot

Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö

Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö - Museoviraston osallistuminen vesistökunnostushankkeisiin Vesistökunnostusten neuvottelupäivät 2014 30.10.2014 SYKE, auditorio Laulujoutsen Intendentti Sallamaria

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training) Lisätietoa ohjelmasta: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1563_en.htm 1996 Hankekuvaukset Euroopan komission verkkopalvelussa: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1832_en.htm Promoting student

Lisätiedot

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Kulttuuriympäristöt huomion kohteena eri mittakaavoissa MRL-neuvottelupäivät 7.-8.9.2016 Muonio, Olos Mikko Mälkki Intendentti MUSEOVIRASTO Kulttuuriympäristö:

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella

Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella .\ \ 1 \ 1 1 Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella 22.-24.10.2010 Kulttuurintutkijain Osuuskunta Aura Sami Viljanmaa 2010

Lisätiedot

Ruovesi Kautunvuolteen eteläosan viemäröintihankkeen rakennusalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Ruovesi Kautunvuolteen eteläosan viemäröintihankkeen rakennusalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Ruovesi Kautunvuolteen eteläosan viemäröintihankkeen rakennusalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Kustantaja: Ruoveden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Perustiedot

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568

TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos 20.6.2016 LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 Diaarinumero: TRE: 5594/10.02.01/2014 PALAUTERAPORTTI Kaavahankkeen eri vaiheissa saapuneet

Lisätiedot

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys? Menetelmä tutkia, opettaa tai opiskella laajan tieteenalakirjon näkökulmasta Voidaan toteuttaa

Lisätiedot

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS Hannu Takala Suomen Sotahistoriallinen Seura 12.12.2018 Sisältö: Yleistä kulttuuriperinnöstä ja kriiseistä Kulttuuriperinnön tuhoamisen historiaa Puna-armeija ja saksalaiset Keski-Euroopassa

Lisätiedot

Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin

Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin Museoviraston näkökulma tutkimuksen tulevaisuuden vaihtoehtoihin Juhani Kostet Museovirasto 12.11.2016 6.12.2016 Juhani Kostet Museoviraston tutkimustehtävät Laki Museovirastosta Huolehtia kulttuurihistoriallisen

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan edistäminen neuvonnan ja ohjauksen sekä suunnitelmallisen ohjelmatyön (työkirja) avulla 2. Museoportaalin kehittäminen (kieliversiot,

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

MAAVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MRL 66 :N MUKAINEN ALOITUSVAIHEEN VIRAN- OMAISNEUVOTTELU

MAAVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MRL 66 :N MUKAINEN ALOITUSVAIHEEN VIRAN- OMAISNEUVOTTELU PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI MUISTIO Anssi Tarkiainen 30.4.2015 MAAVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MRL 66 :N MUKAINEN ALOITUSVAIHEEN VIRAN- OMAISNEUVOTTELU Aika 28.4.2015 klo 9.15-10.15 Paikka Etelä-Savon ELY-keskus,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

Kulttuuriperintökokoelmien suojelu-, pelastus-, evakuointi- ja jälkihoitotyö onnettomuustilanteissa

Kulttuuriperintökokoelmien suojelu-, pelastus-, evakuointi- ja jälkihoitotyö onnettomuustilanteissa Kulttuuriperintökokoelmien suojelu-, pelastus-, evakuointi- ja jälkihoitotyö onnettomuustilanteissa Heidi Wirilander Tarkastelen tässä artikkelissa vuosina 2008 2010 tekemäni museologian pro gradun näkökulmasta

Lisätiedot

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos

Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.6.2013 177 OAS-vaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Luonnosvaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo

Lisätiedot

KOULU JA MENNEISYYS, VII

KOULU JA MENNEISYYS, VII KOULU JA MENNEISYYS, VII KOULU JA MENNEISYYS SUOMEN KOULUHISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIRJA 1945-1948 VII HELSINKllH8 KIRJAPAINO Oy LIBRIS Suomen Kouluhistorialdinen Seura julkaisee nyt seitsemännen vuosikirjansa.

Lisätiedot

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi

Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Kuvat: Yrjö Punkari, Johanna Junno, Tanja Rantanen, Linus Mickelson, Kirsti Uoti, Pesäpalloliitto, Markku Eskola/LUSTO, Kaisu Raasakka, Heidi Korpelainen, Jan-Erik Paadar #eläväperintö @LeenaMarsio Yhdessä

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

OULU. Inventointi, liite vuoden 1985 inventointikertomukseen

OULU. Inventointi, liite vuoden 1985 inventointikertomukseen OULU Inventointi, liite vuoden 1985 inventointikertomukseen Helena Taskinen 1986 SISÄLLYS JOHDANTO 1 KOHDEHAKEMISTa (kohteet numerojärjestyksessä) 2 KOHTEIDEN JAKAANTUMINEN PERUSKARTOILLE 2 MUINAISJÄÄNNÖSSELOSTUKSET

Lisätiedot

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun!

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen

Lisätiedot

Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Uudenkaarlepyyn kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011

1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011 1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011 ONKO MODERNILLA VÄLIÄ? Seminaari Oulu 8.5.2014 Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ICOMOS ICOMOS on kansainvälinen asiantuntijajärjestö,

Lisätiedot

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK 10.6.2019 1 / 5 Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK Mikä on VARK-hanke? VARK-hankkeessa määritellään Suomen valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet. Tavoitteena on

Lisätiedot

Arkeologisten kohteiden arvottamisesta

Arkeologisten kohteiden arvottamisesta Arkeologipäivät 2006 Arkeologisten kohteiden arvottamisesta Petri Halinen Tutkimus ja suojelu ovat arkeologian kaksi keskeistä aluetta. Kolmanneksi on viime aikoina noussut matkailu ja arkeologian tuotteistaminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2013 1 (8) Päätöshistoria Nuorisoasiainkeskus Nuorisotoimenjohtaja 1.2.2013 Nuorisoasiainkeskuksella ei ole mielipidettä osayleiskaavaluonnokseen. Harri Taponen, erityissuunnittelija,

Lisätiedot

Kirkkonummi Keijukaislaakson asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Keijukaislaakson asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Keijukaislaakson asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2016 Teemu Tiainen Johanna Rahtola Tilaaja: Kirkkonummen kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja

Lisätiedot

KIRKKONUMMI Lapinkylä Maantie 1130:n jalankulku ja polkupyörätien linjauksen muinaisjäännösinventointi 2008

KIRKKONUMMI Lapinkylä Maantie 1130:n jalankulku ja polkupyörätien linjauksen muinaisjäännösinventointi 2008 1 KIRKKONUMMI Lapinkylä Maantie 1130:n jalankulku ja polkupyörätien linjauksen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Sito Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Julistus vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta ja hoidosta (1996)

Julistus vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta ja hoidosta (1996) Julistus vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta ja hoidosta (1996) Vahvistettu ICOMOSin 11. yleiskokouksessa Sofiassa, Bulgariassa, lokakuussa 1996. JOHDANTO Tämän julistuksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila

Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila 1 Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Rautjärvi. Simpeleen Tiiliruukin osa yleiskaava ja asemakaava alueiden arkeologinen inventointi 6. 8.5.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Rautjärvi. Simpeleen Tiiliruukin osa yleiskaava ja asemakaava alueiden arkeologinen inventointi 6. 8.5.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Rautjärvi Simpeleen Tiiliruukin osa yleiskaava ja asemakaava alueiden arkeologinen inventointi 6. 8.5.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä

Lisätiedot

Kulttuuriperintö ja museot eurooppalaisen yhteistyön agendalla & muuta ajankohtaista ministeriöstä

Kulttuuriperintö ja museot eurooppalaisen yhteistyön agendalla & muuta ajankohtaista ministeriöstä Kulttuuriperintö ja museot eurooppalaisen yhteistyön agendalla & muuta ajankohtaista ministeriöstä Päivi Salonen Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta, 18.5.2015 kulttuuriperintöasiat EU:n agendalla

Lisätiedot

LIITE 5. Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n. voimajohtohankkeen alueella. Vesa Laulumaa 2008

LIITE 5. Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n. voimajohtohankkeen alueella. Vesa Laulumaa 2008 1 Arkeologinen inventointi Hikiä Forssa 400 + 110 kv:n voimajohtohankkeen alueella Vesa Laulumaa 2008 Sisällys Johdanto 2 Inventointialue 2 Työnkulku ja tulokset 3 Kommenteja voimalinjan alueella sijaitsevista

Lisätiedot

MYNÄMÄKI HIITTIÖMÄKI KAAVA-ALUEEN ARKEOLOGINEN SELVITYS

MYNÄMÄKI HIITTIÖMÄKI KAAVA-ALUEEN ARKEOLOGINEN SELVITYS KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY TAPANI ROSTEDT 18.10. 2018 MYNÄMÄKI HIITTIÖMÄKI KAAVA-ALUEEN ARKEOLOGINEN SELVITYS Kansikuva: Kuva 1. Porattuja kiviä tutkimusalueen itäosassa. Etelästä.

Lisätiedot

TAIPALSAARI Virranniemi Kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015

TAIPALSAARI Virranniemi Kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 1 TAIPALSAARI Virranniemi Kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Ville Laakso Timo Sepänmaa Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Vanhat kartat... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine,

Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Kuvat: Joonas Luukkonen, Mats Tuominen, Jouko Tanskanen / Helsingin kaupunginmuseo, Michael Holler, Helsingin kaupunginmuseo, Marjut, Eero Roine, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys, Rimpparemmi, Cartina/Henrik

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 3.6.2014 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi Täydennys. Timo Jussila

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi Täydennys. Timo Jussila 1 Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi. 2013 Täydennys Timo Jussila 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Täydennys... 4 Perustiedot Alue: Nurmes,Pitkämäen

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE TAMPEREEN KAUPUNKI 3.2.2016 OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE Asemakaava nro 8309 Diaarinumero: TRE: 841/10.02.01/2009

Lisätiedot