Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa"

Transkriptio

1 Julkinen loppuraportti Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018

2 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena on räätälöidä työnhakijoille suunnattu HR Help palvelu vastaamaan aikuislukion opiskelijoiden ja opinto-ohjauksen tarpeita. Palvelusta pyritään saamaan mahdollisimman itseohjautuva. Aikuislukion osalta tavoitteena on kokeilla uuttaa ympäristöä ja saada tietää, miten palvelu voisi auttaa opiskelijoita itsetunnon kehittymisessä ja oman osaamisen sanoittamisessa. 2

3 Eteneminen Ensimmäisessä vaiheessa HR Help räätälöitiin lukioon sopivaksi yhdessä Helsingin aikuislukion opinto-ohjaajan ja erityisopettajan kanssa. Toisessa vaiheessa tuotetta kehitettiin yhdessä kuusihenkisen opiskelijaryhmän kanssa. Kolmannessa vaiheessa tuotetta käytettiin osana yksilöllistä opinto-ohjausta. Koulut ja opettajat Helsingin aikuislukio, opinto-ohjaaja Iina Vilenius Helsingin aikuislukio, erityisopettaja Päivi Rantala Arvio kaupungin panostamasta ajasta Suunnittelu & arviointi: 16 tuntia Osana opetusta: yhteensä 6 tapaamiskertaa Osallistunut opettajamäärä Helsingin kaupungin puolesta: 2 3

4 Missä onnistuimme? Ryhmäytyminen, kehittämishenki ja tahto, luottamuksellinen ilmapiiri, joka mahdollisti rehellisen palautteen ja kannanoton. Aikataulun teko/kalenterointi heti alussa. Ryhmän kokoonpanoon muodostaminen: ohjausalan asiantuntija ja kokemusasiantuntijana erilaisia taustoja edustavia opiskelijoita: maahanmuuttajat, ammattiopintojen keskeyttäjät, kotona olleet syrjäytyneet nuoret jne. Spontaanisti tarve edellä etenevä kehittäminen. Työkalun tarvetta, tarkoitusta ja toiminnallisuutta kehitettiin ryhmäkeskusteluilla, yksilökeskusteluilla ja oppilaiden keskinäisissä ryhmätöissä. 4

5 Mitä olisi voinut tehdä toisin? Testaaminen olisi ehkä kannattanut aloittaa heti ja tehdä useita koekäyttöjä heti alusta. Mitä uutta opittiin? Opiskelijat tarvitsevat yksilöllistä apua opiskeluun ja sen jälkeisiin valintoihin liittyen. Työkalun pitää kyetä tunnistamaan yksilölliset palvelutarpeet, joiden pohjalta voi muodostaa esimerkiksi tehostettuja ryhmäpalveluita. Toisaalta vahvuuksien tunnistaminen ja sanoittaminen koettiin voimaannuttavaksi. 5

6 Mitä yllätyksiä sattui? Opiskelijat / ryhmä sitoutui läpi syksyn toteutuneisiin tapaamisiin kerran viikossa ja pohti työkalun piirteitä, merkitystä osana koulumaailmaa myös tapaamisten ulkopuolella. Mitä hyötyä kokeilusta oli yritykselle? Saimme arvokasta kenttäpalautetta työkalun tämänhetkisestä arvosta ja tulevista kehittämistarpeista sekä ohjauksen asiantuntijoilta että opiskelijoilta oppimisympäristöstä. 6

7 Tärkeimmät yhteistyöstä Sitoutuneen tiimin ja aikuislukion rehtorin kannustuksen merkitys heti alussa oli valtava, Heti alussa oli tunne, että kehitämme jotain tarpeellista ja tarpeeseen käyttäjien ehdoilla käyttäjille. Samalla kuitenkin pohdittiin päivälukion, ammatillisen koulutuksen ja työelämän hyötyjä ja linkitimme ne ajatteluumme. Meillä oli kaikilla sama käsitys digitaalisen työkalun perusluonteesta: skaalautuvuus, konkreettisuus ja käyttäjäystävällisyys ovat tärkeitä asioita. 7

8 Opiskelijoiden toiveita työkalulle Alustalla arvioitavien osaamisten pitää kuvata oppimiseen ja urasuunnitteluun liittyviä asioita. Jatkossa yhteys opetussuunnitelman ja työelämän osaamisvaatimuksiin. Profiilin pitää olla visuaalisesti ja sisällöllisesti riittävä opiskelijan itsenäiseen tulkintaan ja toisaalta se auttaa tarvittaessa jatkopalveluihin ohjaamisessa ja erilaisissa valinnoissa. Työkalun pitää kyetä selkiyttämään palvelutarpeita ja tuoda tietoa urapolun päätöksen tueksi. 8

9 Nopeiden kokeilujen merkittävyys / laatu Mahdollisuus tuotekehityksen lisäksi päästä sisälle toimintaympäristön arkeen ja saada aitoa palautetta. Kokeilu toi uuden ulottuvuuden liiketoiminnalle ja aiemmasta yhdistetyn jatkotoiminnan sekä koulutus- että työpolkujen selkiyttäjänä, suuntaajana ja vahvistajana läpi nivelvaiheiden. Kiitos! Lisätietoja: Kaisa Välivehmas, puh , kaisa.valivehmas@uniikkiura.fi 9

10 Taustaa Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt hankkeen tavoitteena on vahvistaa liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka kehittävät oppimiseen sekä älykkäisiin fyysisiin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin liittyviä palveluja, tuotteita ja teknologioita. Hanke tukee Helsingin kaupungin tavoitetta olla kokeilu- ja kehittämisalustana yritysten palveluille ja tuotteille. Osana hankkeen toimintaa yrityksille tarjotaan mahdollisuus kehittää tuotteitaan yhdessä Helsingin opettajien ja oppilaiden kanssa nopeiden kokeiluiden ohjelman kautta. Nopeat kokeilut saavat rahoituksensa pääosin Euroopan aluekehitysrahastosta vuoteen 2020 asti. Lisätietoja: Raigo Megerild, Helsingin kaupunki, elinkeino-osasto, 10

Rouhia Oy:n nopea kokeilu Lean Teaching Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Rouhia Oy:n nopea kokeilu Lean Teaching Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 13.6.2019 Rouhia Oy:n nopea kokeilu Lean Teaching Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Rouhia Oy:n nopea kokeilu Babel Fish Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Rouhia Oy:n nopea kokeilu Babel Fish Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 13.6.2019 Rouhia Oy:n nopea kokeilu Babel Fish Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena

Lisätiedot

CoReorient Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

CoReorient Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 23.1.2019 CoReorient Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun alkuperäisenä tavoitteena

Lisätiedot

Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 12.6.2019 Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena on testata

Lisätiedot

3DBear Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

3DBear Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 15.3.2019 3DBear Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Tavoitteena kehittää 3DBear AR sovellusta

Lisätiedot

Kasvan Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Kasvan Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 19.12.2018 Kasvan Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kasvan osallistui nopean kokeilun

Lisätiedot

Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 28.12.2018 Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena

Lisätiedot

Lyfta Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Lyfta Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 10.4.2019 Lyfta Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Yrityksen näkökulmasta tavoitteena

Lisätiedot

Qridi Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Qridi Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 31.05.2019 Qridi Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Tässä kokeilussa testataan Qridi

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 2.6.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Tässä kokeilussa tavoitteena on

Lisätiedot

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Kokeilun kuvaus Kokeilu alkoi TAMKissa 4.4.2019 pidetyllä työpajalla. Osallistujia oli TAMKissa 11 ja

Lisätiedot

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 30.07.2019 Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Four Ferries Checker on

Lisätiedot

Positiivinen CV Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Positiivinen CV Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.6.2019 Positiivinen CV Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kehitetään oppilaiden, opettajien

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Kokeilussa Happia Oy kehitti yhdessä Hintan

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018

Julkinen loppuraportti Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Lekolar-Printel Oy yhteiskehitti Hintan

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki

HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki Digitaaliset työkalut ja palvelut työllistymisen edistämisessä 6Aika: DuuniPolku -hankkeen vertaisarviointipäivä HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Opetushallitus Kirsti Kupiainen

Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Opetushallitus Kirsti Kupiainen Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa Opetushallitus 4.12.2009 Kirsti Kupiainen Sisältö Säädökset ja määräykset Ohjaus käsitteenä ja toimintana Ohjausyhteistyö Ryhmänohjaus

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa

Julkinen loppuraportti Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa Julkinen loppuraportti 7.8.2019 Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma II, Kevät/2019 Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt Kokeilun esittely

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka

Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta. Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Ammatillisen koulutuksen reformi opinto-ohjauksen näkökulmasta Timo Vainionpää, Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Reformin lähtötilanne Opiskelijan oikeus opinto-ohjaukseen oli poistettu reformin ensimmäisestä

Lisätiedot

EAC Easy Access Co-Development

EAC Easy Access Co-Development EAC Easy Access Co-Development Yritysten ja koulujen yhteiskehittämismalli Raigo Megerild Helsingin kaupunki Elinkeino-osasto 25.4.2019 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt 2 EAC = koulujen

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA Sanna Matikainen OAKK 30.5.2016 MAAHANMUUTTAJAKOULUTUS OAKK:SSA OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm,

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Projektipäällikkö. @nikolindholm Mitä tänään? 1. Intro 2. Miten Koulu Innovaatioalustana toimii? 3. Koulut Innovaatioalustana:

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin Nopeiden kokeiluiden haaste: Oman oppimisen näkyväksi tekeminen

Helsingin kaupungin Nopeiden kokeiluiden haaste: Oman oppimisen näkyväksi tekeminen 1/5 Helsingin kaupungin Nopeiden kokeiluiden haaste: Oman oppimisen näkyväksi tekeminen Forum Virium Helsinki pyytää tarjouksia ratkaisuista peruskouluihin ja lukioihin, jotka vastaisivat seuraavaan haasteeseen:

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Mikko Hytönen 18.4.2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin ( 2007 2013) Projekteja käynnistetty kpl 27, 16 projektia päättynyt Monipuolisia

Lisätiedot

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Erityinen tuki-webinaari

Erityinen tuki-webinaari Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen

TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen 4.6.2018 1 TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen Tehdään yhdessä ohjausta -projekti TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Turun työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Turun työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Turun työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Kriittisen ajattelun taitojen kehittäminen ja

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa?

Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa? Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa? Yliopettaja HAMKin Verkkovirtatiimi: Irma Kunnari, Tuomas Eerola, & Elina Rantala 1 Etunimi Sukunimi Sisältö Lyhyt kuvaus Verkkovirtahankkeesta

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA TIEKE, HELSINKI vaikuta ja vaikutu 09.10.2008 Lauri Pirkkalainen Konneveden lukio Lukioiden virtuaaliverkosto http://www.peda.net/veraja/pienetlukiot KONNEVEDE

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa. Jani Goman, arviointineuvos, Karvi

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa. Jani Goman, arviointineuvos, Karvi Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Jani Goman, arviointineuvos, Karvi Taustaa: Kansalliseen koulutuksen arviointisuunnitelmaan 2016-2019 sisältyvä hanke. Arviointi

Lisätiedot

Mitä yrittäjyys- ja työelämätaidot voivat tarkoittaa peruskoulussa ja lukiossa?

Mitä yrittäjyys- ja työelämätaidot voivat tarkoittaa peruskoulussa ja lukiossa? Mitä yrittäjyys- ja työelämätaidot voivat tarkoittaa peruskoulussa ja lukiossa? Ohjausryhmän kokous 2.10.2014 Lenita Hietanen Hankejohtaja, YriTy-hanke Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta Hankkeen

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

Soluopetus. LARK5 workshop Katja Wirenius Gsm

Soluopetus. LARK5 workshop Katja Wirenius Gsm Soluopetus LARK5 workshop 22.9.2016 Katja Wirenius katja.wirenius@keuda.fi Gsm 040 174 54 36 Yleisesittely soluopetuksesta: https://sway.com/y2bxmz5cjcjtwe4x SOLUOPETUS Omat polut MA TI KE TO PE Kouluympäristö

Lisätiedot

OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN

OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN OPISKELIJAN OHJAUS OMAT VAHVUUDET ESILLE JA TUKEA OPISKELUSUUNNAN VALINTAAN Virpi Lieri opinto-ohjaaja ja apulaisrehtori Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio OPINTO-OHJAUS LUKIOSSA ohjaus muodostaa koko

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjaus ja osaamisidentiteetti 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Kohderyhmät: 2. asteella opiskelevat nuoret,

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

strategisen muutoksen tukena

strategisen muutoksen tukena Ammatillinen opettajakorkeakoulu strategisen muutoksen tukena Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Johtaja, dosentti (TaY) Miten? Tutkimalla ja hankkimalla uutta tietoa Ennakoimalla

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari 16.2.2016 Piia Liikka, Suomen eoppimiskeskus ry Poluttamo-konsortio Suomen eoppimiskeskus ry (koordinaattori) Suomen avointen tietojärjestelmien

Lisätiedot

ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ

ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ Miksi tarvitaan ohjausta? Ohjaus käsitteenä mainitaan kaikissa uusissa opetussuunnitelmien perusteissa Käsitys oppimisesta (learning) ja opettamisesta (teaching) sekä muutokset

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa

Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa Tuen ja ohjauksen tarve ja tarjonta toisen asteen koulutuksessa Anna-Maija Niemi, Linda Maria Laaksonen & Markku Jahnukainen (HY) Taidot Työhön -tutkimusseminaari 10.8.2017 Osahanke lyhyesti Työllisyys,

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. Aloituspalaveri x.8.xxxx Käydään läpi opettajille muokatut tehtävä- ja tulostoimenkuvat. Keskustelu työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Haasteiden sisällöt on kuvattu tarkemmin tämän tarjouspyynnön liitteessä.

Haasteiden sisällöt on kuvattu tarkemmin tämän tarjouspyynnön liitteessä. Tarjouspyyntö Oppimisen uusi aika Turun nopeat kokeilut yrityksille 1. Hankintayksikkö ja yhteystiedot Turun kaupungin sivistystoimiala Suunnittelu- ja kehittämispalvelut Yhteyshenkilö: Niina Salonen +358406691322

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. TERVETULOA KOTIVÄKI! n. 1170 n. 70 4 Opiskelijahuolto suuressa

Lisätiedot

Palvelumuotoilua Liaani-hankkeessa. Niina Pietilä & Juha Ainoa

Palvelumuotoilua Liaani-hankkeessa. Niina Pietilä & Juha Ainoa a Niina Pietilä & Juha Ainoa 1 Tavoitteet: Vahvistaa peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa olevien nuorten sitoutumista opintoihin Lisätä nuorten osallisuutta ja vähentää eri taustoista johtuvaa eriytymistä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Pirjo Valokorpi, Helena Turunen, Mikko Mäntyneva, Miikka Ruusunen, Irma Kunnari Kuvat: HAMK PEDAGOGISET LÄHTÖKOHDAT yhteisöllinen tiimioppiminen työssä sekä

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot