Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu"

Transkriptio

1 Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

2 Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä Osallistujia 6-8 henkilöä - - toiminta syksyn aikana aktiivista, tapaamiset (1tapaaminen/2 viikossa) - - henkilökohtaisia tapaamisia. Tarve vähentyi selkeästi ryhmätapaamisten alettua - - Ryhmätapaamiset jatkuivat keväälle Sisältö: oman osaamisen tunnistaminen, työura mahdollisuudet, portfolio ja motivaatio - Uraryhmä syksylle 2011 peruuntui osallistuja kadon vuoksi. Muutamia henkilökohtaisia tapaamisia. - Alumni-näyttely, tällöin myös alumnien luentoja - Muotoilun asiantuntijuus kurssi, alumnien luentoja.

3 Uraryhmän peruuntuminen - Miksi, työkalut (ryhmä, yksilö, portfolio ) - Mitä seuraavaksi? (uraohjaus on kuitenkin oikea suunta) - Uraohjaus korkeakouluopinnoissa tuutorointiin

4 Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen - Opintojen virhevalintojen välttäminen - Opintojen liiallisen pitkittymisen ehkäiseminen - Itsenäisen toiminnan, aktiivisuuden ja motivaation tukeminen - Tavoitteelliseen opiskeluun ja opintojen suunnitteluun kannustaminen - Integroituminen ja sitoutuminen opiskelu- ja tiedeyhteisöön - Opiskelija- ja ammatti-identiteetin kasvu (Määttä, 8, 2011) Työkaluina yksilö- ja ryhmäohjaus, HOPS.

5 Tuutorointi opiskelijan näkökulmasta: - Opintopolun selkeytyminen - Tietoa mahdollisuuksista - Opintojen rakenteen hahmottaminen - Opintojen sujuminen - Saa tukea tuutorilta omille valinnoilleen (Kts. Määttä, 8, 2011) Opiskelijan peruskysymys kuitenkin liittyy oman osaamisen tunnistamiseen ja elämään valmistumisen jälkeen, eli saanko töitä.

6 Tuutorointi opettajan näkökulmasta: Millaista osaamista tuutorointi vaatii opettajalta: - Ihmistuntemusta - Ongelmien tunnistamista - Motivaation kasvattamista - Opiskelijan kuuntelemisen taito - Keskustelun taito, yksilöohjaus - Ryhmäohjaamisen taito - Opiskelun ohjaamisen taito Opettajatuutori valvoo opintojen suorittamista ja tarkkailee opiskelijoita.

7 Minä (Pertti Aula) opettajatuutorina: - Teollisen muotoilun opettaja, (strateginen muotoilu, Suunnittelun perusteet, Muotoilun asiantuntijuus, Johdatus design managementiin, TM: metodit, Syventävät projektit, Kandidaatin tutkielma, Syventävä kirjallisuus seminaarit) - Näiden osaaminen ja opettaminen on minun osaamista - Korkeakouluissa opettajat ovat oman alan asiantuntijoita - Tuutoroinnin kautta tämän rinnalle on tuotu uusia osaamisvaatimuksia, jotka koetaan varsin kielteisinä ja osin epämiellyttävinä - Tuutoroinnista yritetään selvitä mahdollisimman vähällä - Tuutorointi koetaan ylimääräisenä työnä

8 Uraohjaus tuutoroinnin keskiössä - Opettajat ovat oman alan asiantuntijoita - Työelämä tuntemus - Työelämän osaamisvaatimusten tuntemus - Työelämä yhteydet - Uramahdollisuuksien tunnistaminen - Oppimisen tunnistaminen

9 Uraohjauskeskeinen tuutorointi - Siirrytään välinekeskeisyydestä tavoitelähtöisyyteen - Kokonaisuuksien hahmottaminen opiskelijan näkökulmasta (kokonaisuus muodostuu opinnoista ja tulevasta työurasta) - Motivaation konkretisoituminen - Osaamisen tunnistaminen Opettajalle - Liikutaan opettajan omalla osaamisalueella - Työelämä yhteyksien laaja hyödyntäminen - Oman osaamisen päivittämistä - Projektitoiminnan hyödyntäminen - Opetuksen suuntaaminen (työelämälähtöisyys) - Kokonaisuutena tukee opettajan perusosaamista

10 Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen - Opintojen virhevalintojen välttäminen - Opintojen liiallisen pitkittymisen ehkäiseminen - Itsenäisen toiminnan, aktiivisuuden ja motivaation tukeminen - Tavoitteelliseen opiskeluun ja opintojen suunnitteluun kannustaminen - Integroituminen ja sitoutuminen opiskelu- ja tiedeyhteisöön - Opiskelija- ja ammatti-identiteetin kasvu (Määttä, 8, 2011) Nämä tavoitteet ovat hyvät, mutta mitä tapahtuu jos sitoutetaan opiskelija opintojen sijasta omaan urasuunnitteluun.

11 Opiskelija Elämänsä valintojen edessä Motivoitunut opiskelija Opettaja Työelämä tuntemus Ja uraohjaus

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valtti-hanke Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 10.11.2011 Valtti-hanke Tuutoroinnin tavoite: - Opintojen tehokas käynnistyminen - Opintojen sujuva eteneminen ja oppimisen syventäminen, tieteellisen ajattelun kehittyminen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Johanna Bovellán

Johanna Bovellán 5.6.2009 Johanna Bovellán Ohjaus tiedekunnassa: kanslia, opintoneuvoja, opettajat, opettajatuutorit Ohjaus killassa: ISOhenkilöt, opiskelijatuutorit (jo pidemmällä opinnoissaan olevia opiskelijoita) Tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi. Sini Sarvilahti

KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi. Sini Sarvilahti KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi Sini Sarvilahti 11.3.2013 Projektin taustaa Opiskelijoiden kyselyt mahdollisuudesta saattaa opinnot loppuun ja valmistua Työelämän imu vie mennessään Oma opiskeluporukka

Lisätiedot

Piloteista kohti korkeakoulujen perustoimintaa. Kaisa Karhu Projektipäällikkö Oulun yliopisto Ohjaus- ja työelämäpalvelut

Piloteista kohti korkeakoulujen perustoimintaa. Kaisa Karhu Projektipäällikkö Oulun yliopisto Ohjaus- ja työelämäpalvelut Piloteista kohti korkeakoulujen perustoimintaa Kaisa Karhu Projektipäällikkö Oulun yliopisto Ohjaus- ja työelämäpalvelut Pilotoituja ryhmiä Pääasiassa: - Lopputyöryhmiä - Uraryhmiä Muita: - Otetta opintoihin

Lisätiedot

Opettajatuutorin opas

Opettajatuutorin opas Opettajatuutorin opas 2013-2014 Opettajatuutori, olet saanut haastavan ja antoisan tehtävän. Pääset luotsaamaan uudet opiskelijat alkuun kohti diplomi-insinööriksi valmistumista. Opettajatuutorointi kestää

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Sujuvat siirtymät -aloitusseminaari 16.2.2016 Piia Liikka, Suomen eoppimiskeskus ry Poluttamo-konsortio Suomen eoppimiskeskus ry (koordinaattori) Suomen avointen tietojärjestelmien

Lisätiedot

HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa. Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen

HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa. Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen HOPS ja tuutorointi kandivaiheessa Anna-Kaarina Hakala Esitys perustuu tutkintorakennetyöryhmän hyväksymään ohjeeseen 14.8.2006 Tuutorointi kandivaiheessa järästäytyminen Fyysikkokilta jakaa opiskelijat

Lisätiedot

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä

TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Insinööritieteiden korkeakoulu/ Opinto- ja opiskelijapalvelut, 27.1.2012, päivitetty 4.4.2014/ VR TUUTOROINNIN TOTEUTUS ENGissä Opiskelija Opintotuutori Opettajatuutori Opintoneuvojat, kilta Opinto- ja

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot

Lisätiedot

Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja. Miten EVCET tukee prosessia?

Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja. Miten EVCET tukee prosessia? Opiskelijan ulkomaanjakso osana opintoja Miten EVCET tukee prosessia? Kirsi Lounela, kansainvälisten asioiden päällikkö Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Kansallinen tahtotila siirtyä kaikessa tutkintoon johtavassa

Lisätiedot

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset

Tuutorointi- ja Tampereella. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Tuutorointi- ja Vertaistuutorointityörenkaiden yhteistapaaminen 6.4.2006 Tampereella Ryhmätyöskentelyn tuotokset VERTAIS- JA OPETTAJATUUTOREIDEN KESKINÄISET ODOTUKSET JA ROOLIT (1) Työtiimi opiskelija-

Lisätiedot

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet Tutkinnonuudistus osana Bolognan prosessia tavoitteena eurooppalainen korkeakoulualue: yliopistojen rooli Euroopan kehittäjänä yhtenäinen tutkintorakenne ymmärrettävyys

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA

OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA OPISKELIJAN HOPS-PORTFOLIO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on päätynyt HOPS-ohjeistuksessaan suosittelemaan portfoliomuotoista näyttöä HOPSin

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Työelämää ja opintoja iltapäivä

Työelämää ja opintoja iltapäivä Työelämää ja opintoja iltapäivä 27.8.2009 Miten saada tutkinto loppuun? Keinoja opintojen tukemiseen ja ohjaamiseen 27.8.2009 Aino-Maija Ahola Esittäytyminen Aino-Maija Ahola, suunnittelija, KM Certified

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Portfolioesimerkkejä. Minna Rajalin 29.5.2012

Portfolioesimerkkejä. Minna Rajalin 29.5.2012 Portfolioesimerkkejä Minna Rajalin 29.5.2012 Portfolio, määritelmiä Wikipedia: Portfolio eli ansiokansio tarkoittaa suomen kielessä useimmiten uraportfoliota, johon henkilö kokoaa näytteet koulutuksestaan,

Lisätiedot

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin

Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Yliopistoyhteisöstä valmiuksia työelämän yhteisöihin Miten yliopisto-opiskelu tuottaa työyhteisövalmiuksia? Ida Mielityinen asiantuntija, koulutuspolitiikka Suvi Pulkkinen varapuheenjohtaja, Akavan opiskelijat

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

HOPS-opas Hoitotieteen laitos

HOPS-opas Hoitotieteen laitos HOPS-opas HOPS-opas 1 (6) UEF// Sisällysluettelo 1 HOPS... 2 1.1 Mikä HOPS on?... 2 1.2 Laatimisen lähtökohdat... 2 1.3 Joustava ja tavoitteellinen suunnitelma... 2 2 OPINTOJEN JA HOPSIN SUUNNITTELU...

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys

Lisätiedot

YYttrium. WTungsten. Hydrogen

YYttrium. WTungsten. Hydrogen 74 WTungsten 1 H Hydrogen 39 YYttrium? 183.84 1.0079 88.906 Mihin voin työllistyä? kemistit sijoittuvat työelämässä yleensä asiantuntija- ja esimiestehtäviin: tutkimus, tuote- ja prosessikehitys, laaduntarkkailu,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Kansainvälisyys tutkinnon perusteista OPSiin ja OPSista HOPSiin Hanna Autere Kv-strategian virkistyspäivä ammatilliselle koulutukselle 5.2.2016, Helsinki

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ Kohderyhmä: Opiskelijat, jotka tarvitsevat työvaltaista tapaa suorittaa ammatillisia opintoja Opiskelijat,

Lisätiedot

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta KT Jukka Lerkkanen 10.1.2008 Tievie-seminaari JKL eportfolio Tietokoneohjelma Valitun materiaalin esittämistapa Kokonaissisältö, josta on valittu haluttu materiaali

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

AHOT korkeakouluissa. AHOT-työryhmä Turun yliopisto

AHOT korkeakouluissa. AHOT-työryhmä Turun yliopisto AHOT korkeakouluissa AHOT-työryhmä Turun yliopisto AHOT korkeakouluissa -hanke Mikä: Valtakunnallinen kehittämishanke, joka kattaa sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut ja päättyy helmikuussa 2014.

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op)

LuK-HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) LuK-HOPS: 582507 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (1 op) Aloitusluento 1. vuoden opiskelijoille ke 26.8.2015 klo 10-12(-14) Teija Kujala Kurssin sisältö Kurssille

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Mitä vastavalmistuneiden palaute kertoo tekniikan yliopisto-opetuksen laadusta? Vastaako tutkinto valmistuneiden odotuksia ja työelämän

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto ECVET Round Table 2016 Osaamisperusteisuus ja eurooppalaiset suositukset muutoksessa Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto Mitä tunnustettavaksi haettavat opinnot ja osaaminen voivat ammatillisessa

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE HOOEEE KOULUUS HOOEEE UKOJE YLESRKEE Hoitotieteen lähtökohdat Hoitotieteen teoria Hoitotieteellinen tutkimus YHESE OPO 38 op (amk-tutkinnon perusteella korvautuu yht. 3, opistoasteen tutkinnon perusteella

Lisätiedot

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Valtin seminaari 10.11.2011 Ryhmän synty Opintopsykologipalvelujen ylisuuri kysyntä. Mahdollisuus päästä käsittelemään asioitaan nopeammin ryhmässä.

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Lääketieteellisen ajattelun ja ymmärretyn tiedon kertyminen ja tunnistaminen. Pekka Kääpä TUTKE Lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopisto

Lääketieteellisen ajattelun ja ymmärretyn tiedon kertyminen ja tunnistaminen. Pekka Kääpä TUTKE Lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopisto Lääketieteellisen ajattelun ja ymmärretyn tiedon kertyminen ja tunnistaminen Pekka Kääpä TUTKE Lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopisto Lääkäreiden peruskoulutus Opintojen laajuus 360 op Syventävät

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus 12.4.2010 Henkilökohtaistamismääräys ( 43/011/2006) HAKEUTUMISVAIHE selvitetään haastatteluin ja testauksin henkilön mahdolliset luki- ja oppimisvaikeudet,

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

HowULEARN DIGITAALINEN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUKIJÄRJESTELMÄ

HowULEARN DIGITAALINEN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUKIJÄRJESTELMÄ HowULEARN DIGITAALINEN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUKIJÄRJESTELMÄ MITÄ JOS 1. kaikilla opiskelijoilla olisi mahdollisuus saada yksilöllistä ohjausta opiskeluun? tietoa käyttämiensä opiskelustrategioiden vahvuuksista

Lisätiedot

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena

OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena KASE Työllisyysseminaari 2016 Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Ohjurin tavoitteet: Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisvalmiuksien parantaminen

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Alkutehtävä Valitse kortti, joka kuvastaa fiiliksiäsi/mietteitäsi/suhtautumistasi elämään lukion jälkeen

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Työpaja 36. Peda-Forum -päivät 24.8.2011 Laura Heinonen, Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto Ann-Marie

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa Kansallinen Bologna-seurantaseminaari Simo. Juvaste ( joensuu.fi ) Sisältö Itä-Suomen Yliopisto (UEF) 2010 AHOT JoY:ssä ja KY:ssä Käynnistämisvaiheet

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Opintopolku löydä, vertaa, hae! Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto OPH

Opintopolku löydä, vertaa, hae! Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto OPH Opintopolku löydä, vertaa, hae! 14.12.2012 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto OPH Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opintoihin siirtymisen nopeuttaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen, sähköisten

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit

Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit Anne Mäkelä, Biokemian ja molekyylilääketieteen tdk, Oulun yliopisto Päivi Palosaari-Aubry, Kemian tekniikan korkeakoulu, Aalto-yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

TIPTOP. Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle

TIPTOP. Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle TIPTOP Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle 14.2.2013 Pakollinen dia ESR-rahoitteinen projekti (12/2011 3/2014), 2 M Tukee Raketti-projektin tavoitteita luomalla syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Antti Laitinen, LAITURI-projekti Salmia 12.11.2013 Kanta-Hämeen ELO 13.11.2013 Päijä-Hämeen ELO Elinikäisen ohjauksen määritelmä Elinikäiseen oppimiseen

Lisätiedot