YHTÄ. JUHLAA Uutuudet ja ideat syys joulukuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTÄ. JUHLAA Uutuudet ja ideat syys joulukuu 2014"

Transkriptio

1 YHTÄ JUHLAA Uutuudet ja ideat syys joulukuu 2014

2 NIIN HYVEESSÄ KUIN PAHEESSAKIN Vuoden kahvilatyöntekijällä Pekka Koivulalla on hymy herkässä Hyve & Pahe -kahvilaravintolassa Joensuussa. Hän on juuri niin aito, iloinen ja lämmin persoona kuin millaiseksi häntä PRO2014-tunnustuspalkintojen äänestyksessä kuvailtiinkin. Pekalle on kertynyt kokemusta asiakaspalvelutyöstä jo 13-kesäisestä lähtien. Palvele asiakasta kuten haluaisit itseäsi palveltavan. Siitä kaikki lähtee., on hänen ensimmäinen sääntönsä. Itse arvostan asiakaspalvelussa aitoutta, yksilöllistä palvelua, iloisuutta sekä rentoutta, tietysti asiallisuutta unohtamatta. Positiivisen, lähtemättömän ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja siksi panostan aina vahvasti siihen, että asiakas varmasti tuntee olonsa tervetulleeksi ja huomioiduksi, Pekka summaa periaatteitaan. Ollessani Filippiineillä huomasin ihmisten aina yhtä aidon ja ystävällisen asiakaspalveluasenteen. Siellä oivalsin, kuinka loistava asiakaspalvelukokemus voi olla ihan pienistä asioista kiinni! Hyvä esimerkki oli eräs mopokorjaamo, johon työnsin hajonneen skootterini kovassa helteessä hikoillen. Yhteinen kieli meiltä puuttui, mutta heti ajopeliäni ryhdyttiin kuitenkin korjaamaan ja lisäksi talon rouva kantoi minulle penkin varjoisaan paikkaan, kylmän juoman käteen, pyyhkeen sekä tuoreen mangon välipalaksi. Ajattelin, että näin hyvää mieltä haluan tuottaa omillekin asiakkailleni, Pekka innostuu kertomaan. Onnistumisilla ja kiitoksilla sitä sitten jaksaa tehdä työnsä jatkossakin hyvin! Kerran eräs asiakas tuli erikseen vielä kiittämään minua saamastaan hyvästä palvelusta. Hän lähti kiitettyään, mutta palasi vielä hetken kuluttua uudestaan kahvilalle tällä kertaa Ässä-arpa tuomisinaan! Lupasin ottaa hänet mukaan matkalle, jos voitto tulee. No, sillä kertaa ei voittoa arvasta herunut, mutta uskomattoman hyvä mieli jäi kuitenkin molemmille osapuolille. Siksi jaksan hymyillä, olla iloinen ja antaa hyvän kiertää. Se, että saan omalla asenteellani hymyn aikaiseksi toisella puolella tiskiä, on jo valtava palkinto, sanoo Pekka vielä lopuksi. VAASAN onnittelee voittajaa lämpimästi! PRO2015 ehdokasasettelu on alkanut osoitteessa aromilehti.fi/pro kerro kenen tulisi voittaa ensi kerralla! Pekan Paheellinen 5 kpl VAASAN Taikaruissämpylä 150 g Dijon-remoulade 75 g rucola 15 viip. savuhärkää 100 g persikkaa viipaloituna 150 g 12 kk kypsytettyä cheddarjuustoa salaattia Pekan Hyveellinen 5 kpl VAASAN Taikaruissämpylä 120 g Demoni-hilloketta 5 lehteä Romaine-salaattia 250 g Halloumijuustoa grillattuna 250 g Avocadoa viipaloituna 75 g marinoitua punasipulia rucolaa Voitele sämpylät molemmin puolin Dijonremouladella. Kääri rucolat savuhärkäviipaleiden sisälle. Kokoa leipä. Voitele sämpylät demoni-hillokkeella ja kokoa. VAASAN TaikaRuis pyöreä sämpylä Halkaistu täysjyväruissämpylä. Sulattaen tarjoiluvalmis. Käyttöohje: Anna leipien sulaa pussissaan 2 3 tuntia. Ainekset: Täysjyväruis (jauho, mallas), lestyruisjauho, vesi, vehnägluteeni, sokeri, hiiva, suola, rypsiöljy, ruishapate, emulgointiaineet (E471, E472e), sakeuttamisaine (E415). Ruista 100 % taikinan viljasta ja 53 % leivän painosta. Täysjyväruista 51 % leivän viljasta ja 27 % leivän painosta. (Taikinassa käytetty vilja on ruisjauhoa). Sisältää pienen määrän vehnäjauhoa, jota käytetään linjalla alusjauhona. Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g 1 kpl Energia/Energi 1141 kj 685 kj (270 kcal) (162 kcal) Proteiinia/Protein 11 g 6,6 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 46 g 28 g josta sokereita/varav socker 4,8 g 2,9 g josta laktoosia/varav laktos 0 g 0 g Rasvaa/Fett 3,2 g 1,9 g varav mättade fettsyror 1,3 g 0,8 g Ravintokuitua/Kostfiber 6,8 g 4,1 g Natriumia/Natrium 0,48 g 0,3 g Tuotenro: Pakkauskoko: 35 x 60 g Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-Koodi:

3 SYKSYN MONIPUOLISET MAUT Ihanan täyteläiset klassikkoviinerimme Vaniljainen ja Suklainen tarjoavat asiakkaillesi tutun maukkaita herkutteluhetkiä. Kuorrutepussit saat kätevästi pakkauksen mukana. Syksyistä väriloistoa viinereille voit loihtia vaikkapa marjoilla tai hedelmillä! Suklainen syysviineri Paista VAASAN Suklainen viineri ohjeen mukaisesti ja täytä tuoreilla marjoilla. Vaniljainen omppuviineri Täytä VAASAN Vaniljainen viineri omenahillolla ja paista ohjeen mukaisesti. Koristele omenaviipaleilla VAASAN Vaniljainen viineri Vaniljanmakuinen viineri. Nostatettu. Käyttöohje: Paista min 190 C:ssa. Kokeilemalla löydät uunisi parhaan paistoajan ja -lämpötilan. Koristele jäähtyneet viinerit laatikosta löytyvällä kuorrutteella. Kypsän tuotteen paino n.75 g sokerikuorrutteella. Ainekset: Vehnäjauho, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), vesi, sokeri, kananmuna, maitojauhe, hiiva, kasvirasva (kookos, palmunydin, shea), kananmunankeltuainen, muunnettu maissitärkkelys, suola, emulgointiaineet (E472e, E471, E475), sakeuttamisaine (E466), aromit, värit (E160a, E101), säilöntäaine (E202). Sokerikuorrutteen ainesosat: sokeri, glukoosifruktoosisiirappi, vesi, emulgointiaine (E471), sakeuttamisaineet (E415, E412), säilöntäaine (E202). Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g 1 kpl Energia/Energi 1692 kj 1269 kj (406 kcal) (304 kcal) Proteiinia/Protein 5,4 g 4,1 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 39 g 29 g josta sokereita/varav socker 16 g 12 g josta laktoosia/varav laktos 0,8 g 0,6 g Rasvaa/Fett 25 g 19 g varav mättade fettsyror 11 g 7,9 g Ravintokuitua/Kostfiber 1,7 g 1,2 g Natriumia/Natrium 0,3 g 0,2 g Tuotenro: Pakkauskoko: 80 x 80 g Heino: - Kesko SAP: Meira Nova: T-Koodi: VAASAN Suklainen viineri Suklaanmakuinen viineri. Nostatettu. Käyttöohje: Paista min 190 C:ssa. Kokeilemalla löydät uunisi parhaan paistoajan ja -lämpötilan. Koristele jäähtyneet viinerit laatikosta löytyvällä kuorrutteella. Kypsän tuotteen paino n. 75 g suklaakuorrutteella. Ainekset: Vehnäjauho, vesi, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi, kookos), sokeri, kananmuna, maitojauhe, hiiva, kasvirasva (palmunydin, shea), kananmunankeltuainen, kaakaojauhe, muunnettu perunatärkkelys, muunnettu maissitärkkelys, suola, maissijauho, emulgointiaineet (E472e, E471, E475), sakeuttamisaineet (E466, E404), kovetettu kasvirasva (kookos), aromit, värit (E160a, E101), säilöntäaine (E202). suklaakuorrutteen ainesosat: sokeri, glukoosisiirappi, vesi, kaakaojauhe, kasvirasva (rapsi), suola, emulgointiaine (E471), aromit. Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g 1 kpl Energia/Energi 1704 kj 1278 kj (409 kcal) (307 kcal) Proteiinia/Protein 5,3 g 3,9 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 38 g 29 g josta sokereita/varav socker 15 g 12 g josta laktoosia/varav laktos 0,8 g 0,6 g Rasvaa/Fett 26 g 19 g varav mättade fettsyror 11 g 8,5 g Ravintokuitua/Kostfiber 1,8 g 1,4 g Natriumia/Natrium 0,3 g 0,2 g Tuotenro: Pakkauskoko: 80 x 80 g Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-Koodi:

4 VALOKEILASSA KORVA- PUUSTIT Kansallinen Korvapuustin päivä Suussasulavan pehmeä sisus ja sopivan rapea, kullanruskea kuori sekä kotoisa tuoksu siinäpä klassisen korvapuustin ainekset. Jo perinteeksi muodostunutta kansallista Korvapuustin päivää juhlitaan jälleen Juhlapäivä on saanut alkunsa naapurissamme Ruotsissa jo vuonna 1999 ja se perustettiin ylistyksenä leipomisen perinteelle sekä kanelipullille. Mikä on teidän toimipisteenne suursuosikki ja merkkipäivän menestyspulla? VAASAN Kotoinen Korvapuusti Käytämme Kotoista Korvapuustia, koska tuote on hyvä ja kotoinen. Se sopii laktoosittomana ja maidottomana erilaisille kohderyhmille. VAASAN Kanelikierrepulla Tämä on ollut suosikkinani jo kahdeksan vuotta eri toimipisteissä ja tapahtumissa. Kanelikierteen kanssa on yksinkertaisesti mahdoton kenenkään epäonnistua. Paistamisessa syntynyt tuoksu on yksi tärkeimmistä asioista. Kanelikierre oli Suunnistuksen MM-kisojen, palkitun vuoden urheilutapahtuman 2013, yksi luotetuimmista tuotteista. Marika Paananen, Palvelujohtaja, Seikkailupuisto Peukkula VAASAN KOTIUUNIN Korvapuusti Muista myös herkullinen KOTIUUNIN Korvapuusti pienen pullan tarpeessa! Kati Laurila, Kahvila-ravintolan yrittäjä, Pukaron Paroni VAASAN Kypsä Korvapuusti Kypsää Korvapuustia on helppo käyttää, vaatii vain sulatuksen. Se on sopivan kokoinen ja tasalaatuinen. Irina Hiltunen, Kioski- ja ravintolavastaava, Tykkimäen huvipuisto Käytämme tätä pullaa paljon maastoolosuhteissa ryhmille, koska se on herkullinen ja helppo käyttää retkikahvituksissa. Tatu Reponiemi, Keittiömestari, Hotelli Jeris VAASAN Kanelikierrepulla VAASAN KOTIUUNIN Korvapuusti VAASAN Kotoinen Korvapuusti VAASAN Kypsä Korvapuusti Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 55 x 100 g Tuotenro: 6212 Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 8 x 9 x 60 g Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 45 x 120 g Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 35 x 60 g 6 7

5 VAASAN Pizzapohja MODERNIA JOULUA! Kuusileipä Leikkaa omena-spelttitaikina paloiksi ja muotoile sämpylöiksi. Asettele sämpylät pellille kuusen muotoon.nostata ja paista 170 asteessa n min. Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: VAASAN Vaniljamunkki Tuotenro: Heino: - Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 60 x 160 g Pakkauskoko: 40 x 90 g (3,6 kg) Pizza de Noël VAASAN Pizzapohja tomaattikastike pizzajuusto kinkku kuivattu aprikoosi liotettuna punasipuli jauhettu neilikka jauhettu maustepippuri jauhettu tähtianis Avaa sulanut pizzapohja haluamasi kokoiseksi. Levitä päälle täytteet ja paista. Hedelmäinen lohi-pavé 1 kpl Pavé Hedelmäleipä voita salaattia graavilohta Juurevaa coleslaw ta sinappimajoneesia Halkaise leipä, voitele voilla ja täytä. VAASAN Pavé Hedelmäleipä Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: VAASAN Omena-sydäntorttu Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 24 x 410 g Pakkauskoko: 64 x 55 g VAASAN Omena-speltti leipätaikina Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 18 x 540 g Juureva coleslaw Joulu tulee joka vuosi mutta millaisena? Tällä aukeamalla voit tutustua kekseliäisiin uuden ajan jouluvinkkeihimme. Vai miltä kuulostaisi joulupöydässä pizza, kuusenmuotoinen leipä tai vaikkapa munkki? Ole rohkea, kokeile ja ihastu joulun uusiin makuihin kanssamme! Vaniljainen joulumunkki Sulata ja kuumenna munkit ohjeen mukaisesti. Sekoita keskenään piparkakkumauste ja sokeri. Sokeroi munkit. kaali porkkana varsiselleri sipuli palsternakka lanttu sokeri sitruunavinegretti sinapinsiemen suola Suikaloi kasvikset kulhoon ja kaada päälle sokeri. Kiehauta vinegretti, suola ja sinapinsiemenet. Kaada kuuma vinegretti juuresten päälle, peitä kelmulla ja siirrä kylmiöön maustumaan. 8 9

6 VAASAN Joulupulla VAASAN Joulutorttu PERINTEISTÄ JOULUA! Joulu voi tarkoittaa usein myös traditioita ja tuttujen makujen paluuta. Toivota siis tervetulleeksi tuoreen herkulliset maut vaikkapa porkkanaleivällä, erilaisilla tortuilla ja joulupullilla. Nämä ovat perinteitä, jotka vievät kielen menneessään! Mehevä porkkanaleipä Leikkaa Porkkanaleipätaikina kahteen osaan. Venytä puolikkaat ja letitä. Kierrä pitkon päät niin, että muodostuu ympyrä. Voitele leipä siirapilla, koristele siemenillä ja paista 170 asteessa n. 25 min. Voitele lämmin leipä vielä kertaalleen siirapilla. Nostatettu, sulattaen paistovalmis. Käyttöohje: Laita jäiset pullat paperi-vuokiin. Saat parhaan tuloksen, kun annat pullien sulaa noin 1 tunnin huoneenlämmössä. Paista 180 C:ssa minuuttia. Pakkauskoko: 50 kpl à 100 g. Ainekset: vehnäjauho, vesi, sokeri, kasvirasva ja -öljy (palmu, rapsi, kookos), manteli 4 %, kananmuna, fariinisokeri, hiiva, perunatärkkelys, suola, sakeuttamisaineet (E412, E404), emulgointiaineet (E472e, E471), kardemumma, kaneli, inkivääri, neilikka, maitoproteiini, väri (E160a), aromit (mm. vanilja). Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g Per annos Energia/Energi 1350 kj 1250 kj (320 kcal) (300 kcal) Proteiinia/Protein 6,2 g 5,8 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 47 g 44 g josta sokereita/varav socker 17 g 16 g josta laktoosia/varav laktos 0 g 0 g Rasvaa/Fett 12 g 11 g varav mättade fettsyror 3,5 g 3,3 g Ravintokuitua/Kostfiber 2,4 g 2,3 g Natriumia/Natrium 0,2 g 0,2 g Tuotenro: Pakkauskoko: 50 x 100 g Heino: Kesko SAP: Meiranova: T-koodi: Sulattaen paistovalmis. Käyttöohje: Lado jäiset tortut paistopellille. Sulata n. 1 tunti huoneenlämmössä. Ohjeelliset paistoarvot: kiertoilmauunissa C, pinnavaunu-uunissa C, minuuttia. Tuote on kypsä, kun se on kauniin kullankeltainen. Koristele jäähtynyt torttu tomu-sokerilla. Kypsän tortun paino n. 45 g Ainekset: Vehnäjauho, voi 26 %, vesi, sokeri, luumu, tärkkelyssiirappi, suola, hyytelöimisaineet (E401, E440) ja säilöntäaine (E202). Tortussa kuivattua luumua 4 %. Ohjeen mukaisesti paistettuna kypsän tuotteen voin määrä on 31 %, luumumarmeladin määrä 18 % ja kuivatun luumun määrä 5 %. Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g Per annos Energia/Energi 1700 kj 770 kj (400 kcal) (180 kcal) Proteiinia/Protein 4,9 g 2,2 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 40 g 18 g josta sokereita/varav socker 6,6 g 3 g josta laktoosia/varav laktos 0,2 g 0,1 g Rasvaa/Fett 25 g 11 g varav mättade fettsyror 16 g 7,2 g Ravintokuitua/Kostfiber 2,3 g 1 g Natriumia/Natrium 0,2 g 0,1 g VAASAN Taskutorttu Tuotenro: Pakkauskoko: 65 x 53 g Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Nostatettu, sulattaen paistovalmis. Käyttöohje: Lado jäiset tortut pellille. Sulata n. 1 tunti huoneenlämmössä tai yön yli kylmiössä. Ohjeellinen paistoarvo: kiertoilmauunissa C, pinnavaunu-uunissa n. 210 C, minuuttia. Koristele jäähtynyt torttu kevyesti tomusokerilla. Ohjeen mukaisesti paistettuna kypsän tuotteen paino on n. 55 g, voin määrä 29 %, luumutäytteen määrä 24 % ja kuivatun luumun määrä 6 %. Ainekset: Vehnäjauho, voi 24 %, vesi, sokeri, luumu, tärkkelyssiirappi, suola ja hyytelöimisaineet (E401, E440). Tortussa kuivattua luumua 5 %. Ravintosisältö / Näringsinnehåll 100 g Per annos Energia/Energi 1650 kj 900 kj (400 kcal) (220 kcal) Proteiinia/Protein 4,7 g 2,6 g Hiilihydraattia/Kolhydrater 41 g 23 g josta sokereita/varav socker 8,8 g 4,8 g josta laktoosia/varav laktos 0,2 g 0,1 g Rasvaa/Fett 24 g 13 g varav mättade fettsyror 15 g 8,3 g Ravintokuitua/Kostfiber 2,5 g 1,4 g Natriumia/Natrium 0,2 g 0,1 g Tuotenro: Pakkauskoko: 80 x 65 g Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: POISTUVAT TUOTTEET VAASAN Porkkanaleipätaikina Tuotenro: Heino: Kesko SAP: Meira Nova: T-koodi: Pakkauskoko: 23 x 440 g KÄYTETYT SYMBOLIT = maidoton = vähälaktoosinen = laktoositon = halkaistu = vähemmän suolaa VAASAN Verkkoviineriaihio 160 x 65 g VAASAN Aurinkoinen Luomuleipä 9 x 320 g VAASAN Kanelilettipulla 40 x 90 g VAASAN Pikku Lihapasteija 100 x 50 g VAASAN Kreivitär 40 x 90 g VAASAN Kukkapulla 55 x 90 g VAASAN Vaniljamunkki 50 x 90 g myyntierämuutos VAASAN Junior Donitsi Metsämansikka 40 x 30 g VAASAN Junior Donitsi Suklaatoffee 40 x 30 g poistunut etuajassa VAASAN Junior Donitsi Sitruuna 40 x 30 g poistunut etuajassa Huomaa! Paisto- ja sulatus ohjeet saat tuotteiden mukana. Paistolämpötilat ovat viitteellisiä: säädä uunisi lämpötila ohjeessa annetun ajan mukaan

7 Kansallinen korvapuustin päivä Katso puustipäivän vinkkimme sivulta 6 7. Hurjaa Halloweenia ! Pyhäinpäivän tarjoilu saa olla värikäs ja jopa pelottava. Tuunaa tarjoilusi teemaan sopivaksi! Oi maamme, Suomi Muista itsenäisyyttämme juhlavilla sulhaspiirakoilla Joulupulla on taas! Tuunaa joulupullasta mieleisesi vaikka pomadalla tai mantelilastuilla ja hurmaa asiakkaat! VAASAN FOOD SERVICE -MYYNTI Pääkaupunkiseutu, Länsi-Uusimaa Arvi Hägglund Päijät-Häme, Kymenlaakso Merja Pakkanen Länsi-Suomi, Pirkanmaa Reijo Vainionpää Keski- ja Itä-Suomi Ella Pesonen Pohjois-Suomi Timo Haapala Avainasiakaspäällikkö Nelli Eränen Myyntijohtaja Sami Lehtonen Executive Chef Marko Hirvonen VAASAN Oy Food Service, PL 250 (Nuijalantie 13), Espoo, puhelin , fax , Kuluttajapalvelu: Tutustu nettisivuihimme osoitteessa

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015 TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2014 2015 KAHVILEIVÄT... 4 Pullat... 4 Munkit ja donitsit...10 Viinerit, croissantit ja tortut...14 Muffinssit, kakut ja keksit...18 RUOKAISAT...22 Riisipiirakat...23 Pasteijat

Lisätiedot

UUSI SYKSY UUDET KAHVILEIPÄ- VINKIT

UUSI SYKSY UUDET KAHVILEIPÄ- VINKIT UUSI SYKSY UUDET KAHVILEIPÄ- VINKIT Syys joulukuu 2011 PULLASTAAN KAHVILA TUNNETAAN. Se tuoksu. Se tunnelma. Tuoreus, maut ja vaihto ehtojen määrä. Lempikahvilaksi ei ole oikotietä. Marko Hirvonen Keittiömestari

Lisätiedot

Bake My Day. Uutuudet ja ideat syys-joulukuu 2015

Bake My Day. Uutuudet ja ideat syys-joulukuu 2015 Bake My Day Uutuudet ja ideat syys-joulukuu 2015 Kanelipulla tekee hyvää VAASAN on mukana vuoden 2015 Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjassa, jossa kerätään varoja kotimaiselle syöpätutkimukselle ja rintasyöpään

Lisätiedot

TÄYTETYN LEIVÄN COMEBACK

TÄYTETYN LEIVÄN COMEBACK TÄYTETYN LEIVÄN COMEBACK Kevät 203 LAPIN TAIKAA Aitoja makuja. Paluu juurille Luonnollisuus ennen kaikkea, huutavat ruokatrendien tutkimukset. Lisäaineettomuus ja täysjyvä, luomu, aito ja alkuperäinen

Lisätiedot

UUSI TALVI UUDET SYDÄN YSTÄVÄT

UUSI TALVI UUDET SYDÄN YSTÄVÄT UUSI TALVI UUDET SYDÄN YSTÄVÄT Tammi huhtikuu 2012 HELPPOA KUIN HERKKUJEN TEKO TALVELLA. Mitä yhteistä on leivonnaispakasteilla ja julkisen puolen ruokailulla? Tai Sydänmerkki-tuotteilla ja kahvilan vitriinillä?

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tämän päivän LEIVOTAAN YHDESSÄ. HYVINVOINTI

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tämän päivän LEIVOTAAN YHDESSÄ. HYVINVOINTI HYVINVOINTI LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tämän päivän vahva kuluttajatrendi. Pulla on terveellistä nautiskelijan mielelle, elämäntapavalintojen tekijälle sitä on luomu. Kunnostaan

Lisätiedot

Huipputuotteet kestää tuunausta

Huipputuotteet kestää tuunausta Huipputuotteet kestää tuunausta Tällä varmistat asiakkai-esi pysyvyyden, saat samasta hyvästä perusviineristä uusia makuja todella helpos8. Pakkasvarasto on aina liian täynnä, joten tällä ratkaisulla valikoimissasi

Lisätiedot

SUOMEN KESÄN PARHAAT MAUT

SUOMEN KESÄN PARHAAT MAUT SUOMEN KESÄN PARHAAT MAUT Uutuudet toukoelokuu 2013 Satoi tai paistoi......herkullisesti rakennettu vitriini houkuttelee asiakkaita. Ja koska kesä on paitsi kotimaanmatkailijoiden, myös yhä kasvavissa

Lisätiedot

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA Vinkki sulata valkosuklaata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. levitä sulanut suklaa mustikkamuff iinin päälle ja koristele mustikoilla. Helppoa ja nopeaa! Tuotevalikoima 9/2015-1/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Lisätiedot

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA elosen artessa-leipäsarja on otettu ilolla vastaan kuluttajien keskuudessa! leivän maku, rakenne ja kotimaisuus ovat ominaisuuksia, joita kuluttaja arvostaa.

Lisätiedot

380 g. 90 g. kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi, kookos), hiiva, KANANMUNA, kaneli, muunnettu

380 g. 90 g. kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi, kookos), hiiva, KANANMUNA, kaneli, muunnettu Leivonnaispakasteet Kotipulla Ainesosat: VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, KANANMUNA, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, rapsiöljy, kardemumma, suola, emulgointiaineet (E471, E472e), sakeuttamisaineet

Lisätiedot

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta!

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Tuotevalikoima 2 4/2015 Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Me Elosen Leipomolla haluamme tarjota Sinulle puhtaita ja turvallisia, aidosti suomalaisia tuotteita. Siksi leivomme vain

Lisätiedot

KESÄN ILOT VITRIINISTÄ

KESÄN ILOT VITRIINISTÄ KESÄN ILOT VITRIINISTÄ Touko elokuu 2012 AMMATTILAINEN ETSII AINA UUTTA Kesä ja lomailevat suomalaiset, mikä mahtava mahdollisuus tehdä kauppaa lämpimissä merkeissä! Tuore, värikäs ja houkutteleva. Vitriini

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT:

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER ***************** VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [sis.mm. osittain kovetetut kasvirasvat ja öljyt, emulgointiaineet (rasvahappojen mono- ja diglyseridit, lesitiini),

Lisätiedot

AITOJEN MAKUJEN SINFONIAA Uutuudet touko elokuu 2014

AITOJEN MAKUJEN SINFONIAA Uutuudet touko elokuu 2014 AITOJEN MAKUJEN SINFONIAA Uutuudet touko elokuu 2014 SULATTAEN VALMISTA, HELPOSTI HERKULLISTA Mutkattoman, toman kustannustehokkaan ja maistuvan ratkaisun tarjoavat VAASAN sulattaen valmiit herkut. Me

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [kasviöljy ja -rasva (osittain kovetettu), vesi, suola, emulgointiaine E450,E471, happamuudensäätöaine E330,E339,E341, aromi ]VESI,SOKERI,

Lisätiedot

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 Kesätuotteet 04919 ELONEN MANSIKKAWIENER IRTO 12 AL 6 kpl 03859 ELONEN RAHKA-MANSIKKAPIIRAKKA IRTO 15 AL 6 kpl *6410580049193* *6410580038593* 05691 ELONEN MAKURASIA

Lisätiedot

Uutuudet! Bonjour! Päivän maut maailmalta

Uutuudet! Bonjour! Päivän maut maailmalta Uutuudet! Bonjour! Päivän maut maailmalta tammikuu huhtikuu 2011 VAASAN uutuuksien ja ideoiden avulla loihdit kiinnostavan ja houkuttelevan vitriinin. Hyvä, myyvä vitriini on värikäs kokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet touko elokuu 2016

Leivonnaispakasteet touko elokuu 2016 touko elokuu 2016 Kotipulla 75 g Ainesosat: VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, KANANMUNA, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, rapsiöljy, kardemumma, suola, emulgointiaineet (E471, E472e), sakeuttamisaineet

Lisätiedot

ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI

ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI ALEN VARAINHANKINTA LEIPOMOPAKASTEIDEN MYYNTI Kenelle: - urheiluseurat - luokat - yhdistykset Toteutus: - yksilölliset räätälöidyt myyntilomakkeet - etukäteen sovittu lomakkeiden palautusaika ja -paikka

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET VAASA 2015

TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN VALMISRUOAT ERITYISRUOKAVALIO TUOTTEET LEIPOMOTUOTTEET VALMISRUOAT LIHAKEITTO LOHIKEITTO RIISIPUURO SPAGETTIPATA Peruna, kypsä suomalainen naudanliha

Lisätiedot

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2012 2013 UUTTA JA MIELENKIINTOISTA KAHVILEIPÄUUTUUDET...4 LUOMULEIVÄT...6 KIVIARINATUOTTEET...8 SYDÄNMERKKI-TUOTTEET... 10 VAASAN & KUMMIT ry... 12 KAHVILEIVÄT PULLAT...

Lisätiedot

Leipurin Fantasia-Mix

Leipurin Fantasia-Mix 5 Leipurin Fantasia-Mix Fantasia-Mix piirakkamassa (Whirl) 520 g LT Whirl 250 g Leipurin Rypsiöljy 1.030 g vesi Fantasia-Mix piirakkamassa (margariini) 650 g LT Kondis, laktoositon 250 g Leipurin Rypsiöljy

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuo makua elämääsi Punajuurilohko 4x2kg 4x2kg sous vide sous vide 3344 Punajuuri 160 kj / 40 kcal 1, 6,9 g 2,5 g 6,8 g 0,1 Lohkoja voi käyttää sellaisenaan kylmänä lisäkkenä

Lisätiedot

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Voileipäkakkuaihiot Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Leipurin valikoimasta löytyvät nyt niin pyöreät kuin suorakaiteen muotoiset voileipäkakkuaihiot sekä lihaisella että kalaisella täytteellä. Voileipäkakkuaihio

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebabvartaat Original sarjan vartaat ovat käsintehtyjä premium luokan vartaita, lihapitoisuus 93 %! 147 Kebabvarras original 10 kg Kebab Aito ja oikea

Lisätiedot

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE

TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE TUOTTEET AMMATTI- KEITTIÖILLE 2011 2012 UUTTA JA MIELENKIINTOISTA SYDÄNMERKKI-UUTUUSTUOTTEET...4 KOKOUSTARJOILUTUOTTEET...6 VITRIINI...8 VAASAN RONSKI... 10 VAASAN KIVIARINAUUNILEIVÄT... 12 VAASAN TAIKINALEIVONTA...

Lisätiedot

D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä!

D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä! TIEDOTE 20.8.2014 D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä! VAASANin D-vitamiinia sisältävien leipien valikoima kasvaa. Vuoden 2014 alussa lanseerattu VAASAN RUISPALAT Aurinko D+

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2018 Ota kevään sesongit haltuun Fazer Talonpullan avulla Laskiaiseen eri kokoisia laskiaispullia Ystävän- tai Naistenpäivänä koristele Talonpulla näyttävillä

Lisätiedot

TAIKINALEIVONTA. tarjoaa tuoreita ideoita

TAIKINALEIVONTA. tarjoaa tuoreita ideoita TAIKINALEIVONTA tarjoaa tuoreita ideoita 1 Oletko aina halunnut tarjota tuoretta, uudenlaista leipää? Nyt se onnistuu! Taikinaleivonta sujuu helposti ja ilman erikoisvälineitä! TAIKINALEIVONTA Taikinaleivonnan

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin

Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin Jakso 2/2015 Viipaloitu lettipitko 430 g Vaniljalettipulla 70 g Ainesosat: VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, VOI 6%, kasviöljy (rapsi, palmu), KANAN- MUNA, MAITOJAUHE, hiiva,

Lisätiedot

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com

KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com KAHVILEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Kahvileipä 18 INKIVÄÄRIKAKKU-MIX Inkiväärillä maustettu

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2017 Kasvisvaihtoehto Fazer HUIKO trendikäs ja terveellinen välipala Terveellisempi vaihtoehto vitriiniin ja kokoustarjoiluun Runsas kasvistäyte Täytteinä

Lisätiedot

UUSI KESÄ UUDET NOPEAT HERKUT. Touko elokuu 2011

UUSI KESÄ UUDET NOPEAT HERKUT. Touko elokuu 2011 UUSI KESÄ UUDET NOPEAT HERKUT Touko elokuu 2011 EI KESÄÄ ILMAN UUTUUKSIA Eikä päivää ilman tuoreen leivän ja leivonnaisten tuoksua. Siinä se, intohimo ruokaan, hyviin makuihin ja herkutteluun. Tunnistan

Lisätiedot

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk Pakastetuotteet RUISLEIVÄT Reissumies 6 pss x 12 kpl 201304 Sulattamalla V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk Erityisruokavaliot: M, L, S, K, SJ, LS, RK Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %),

Lisätiedot

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat Leipurin Pakasteet valmispakasteet marjat Leipurin pakastevalikoimasta löydät monikäyttöiset ja maistuvat tuotteet. Leivonnaispakasteilla helpotat sesonkien tuotantoaikatauluja. Pakastevalikoimastamme

Lisätiedot

Zeelandian tuotteet 39

Zeelandian tuotteet 39 39 Korny-ruiskolmiot 3.000 g Leipurin Vehnäjauho 4.000 g Leipurin Ruisjauho 3.000 g Boiled Corny-Mix Zeelandia 800 g Bio Sur Norlander 100 g Leipurin Ruismallasuute 200 g hiiva 300 g leipomosiirappi 120

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin

Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin Leivonnaispakasteet myymäläleipomoihin Jakso 1/2015 Viipaloitu lettipitko 430 g Vaniljalettipulla 70 g Ainesosat: VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, VOI 6%, kasviöljy (rapsi, palmu), KANAN- MUNA, MAITOJAUHE, hiiva,

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com TUOTEKATALOGI 2015 Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta www.beofood.com LIHAVALMISTEET Beofood Nautakebaplastu Proteiinia...14,9 g Hiilihydraattia...5,4 g Rasvaa...18,4 g Ainesosat: Naudanliha, vesi, soijaproteiinivalmisteet,

Lisätiedot

Pakasteleivokset. Kahvihetkiin

Pakasteleivokset. Kahvihetkiin Pakasteleivokset Kahvihetkiin Uudet Leipurin Pakasteleivokset; Omenaleivos, Aleksanterinleivos, Rommileivos sekä Bebeleivos. Vain sulatus ja esille tiskiin! Tutustu myös leivoksille sopiviin näyttäviin

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii

Lisätiedot

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin Pakastekakut Juhlasesonkeihin Sacherkakku, laktoositon 75036 Leipurin SACHERKAKKU 6x830 g Ainekset: Sokeri, aprikoositäyte (sokeri, aprikoosi, vesi, muunnettu tärkkelys E1442, hyytelöimisaineet E440, E452,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen Puikula Rukiinen herkku 56 g Reissumies 59 g, runsaskuituinen, runsaskuituinen, lisäaineeton Ainesosat: Täysjyväruisjauho, vehnäjauho, ruisrouhe, vesi, ruislese, sihtiruisjauho, ohra- ja ruismallasuute,

Lisätiedot

Vadelmaleivos, vähälaktoosinen Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgoi

Vadelmaleivos, vähälaktoosinen Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgoi Hyydykeleivokset Juhlasesonkeihin Vadelmaleivos, vähälaktoosinen 75024 Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgointiaineet E471, E475,

Lisätiedot

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl

Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 63 Fantasia-Vadelmamuffinssi 24 kpl 1.200 g Leipurin, laktoositon 580 g Leipurin Rypsiöljy 15 g LT Sitruunapasta 580 g vesi 360 g Leipurin Pakastevadelmarouhe Sekoita Leipurin, rypsiölky, sitruunapasta

Lisätiedot

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET M AU K K A AT JA MO NIPUO LISET KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET HoReCa-valikoim a Tilaa, tutustu ja ihastu! AIDOSTI Tarjoiluehdotus 731042 ELONEN premium mustaherukkaleivos Levyn mitat 340 x 260 x 40 mm

Lisätiedot

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA Tuoreita ideoita tarjontaan JÄTÄ OMA KÄDEN- JÄLKESI Houkuttele asiakkaat tuoreen leivän tuoksulla ja omalla erottuvalla tyylilläsi VAASAN taikinaleivontatuotteiden avulla kuka

Lisätiedot

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 Kampanja-aika 1.2.-30.4.2010 www.leipurin.com Leipurin Oy PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 KONDISKEVÄT 920248 Leipurin Appelsiini-omenatäyte,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 3-9 Savulohipiiras 132 g (2 x 66 g) Maukasta savulohta, pehmeyttä tuorejuustosta. AINESOSAT: tuorejuusto [pastöroitu maito, laktoositon kerma, suola, sakeuttamisaineet (E415, E407), hapate],

Lisätiedot

Reissumies Reissumies

Reissumies Reissumies Reissumies 56 g Reissumies Tosi Tumma 59 g Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (45 %), vesi, vehnäjauho, hiiva, vehnäproteiini, ruismallas ja merisuola. Leivontaan käytetystä viljasta on 74

Lisätiedot

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011 LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Laktoositon Maidoton Kananmunaton Sokeriton

Lisätiedot

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g Reissumies 705 g Onnenleipä 280 g, lisäaineeton runsaskuituinen, lisäaineeton, runsaskuituinen, vähemmän suolaa Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %), vehnäjauho, vesi, hiiva, ruismallas

Lisätiedot

Tuotevalikoima 2-4/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA

Tuotevalikoima 2-4/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 2-4/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA 0014 ELONEN RUISEVÄS 54 9 kpl / pss 00068 ELONEN RUISEVÄS IRTO 6 LTK 100 kpl MAIDOTON RUNSASKUITUINEN 12 % LISÄAINEETON 9 PALAA LEIVOTTU SUOMESSA Ainesosat:

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet tammi huhtikuu 2016

Leivonnaispakasteet tammi huhtikuu 2016 Kotipulla 75 g Ainesosat: VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, KANANMUNA, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, rapsiöljy, kardemumma, suola, emulgointiaineet (E471, E472e), sakeuttamisaineet (E412, E466), aromi.

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jakso 9-2 Pakasteet Uutuus Suklaa-Cookietaikina Uutuuksia! Lihapasteija 4 x 80 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Omenapiiras 4 x 65 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Suklaa-Cookietaikina

Lisätiedot

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun.

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. Kebab (ORIGINAL) Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 100 g myyntierä / lava:

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17 Tuotevalikoima 5-8/17 6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 PVÄ 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna,

Lisätiedot

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri TUOTESELOSTEET RUUAT RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2014 UUTUUS Fazer Vanilja-kardemummapulla 60 x 80 g Kaivattua vaihtelua pullavalikoimaan Runsaasti vaniljaa ja perinteistä kardemummaa Vanilja-kardemummapullassa

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18 TUOTE 2-/18 VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna, vehnäjauho, sokeri, rypsiöljy,

Lisätiedot

Leipurin P akasteet 53

Leipurin P akasteet 53 53 Pakasteet 54 Apfelstrudel - Omenastruudeli 6 kpl TAIKINA I TAIKINA II 1.500 g Leipurin Vehnäjauho 1.800 g Leipurin Vehnäjauho 30 g suola 1.200 g Leipurin Konditoria -margariini 810 g vesi 600 g Kidesokeri

Lisätiedot

Bake my day. Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat

Bake my day. Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat Bake my day Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Food Service on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voisimme tarjota sinulle entistä enemmän: laajempaa

Lisätiedot

Bake My Day. Uutuudet ja ideat touko-elokuu 2015

Bake My Day. Uutuudet ja ideat touko-elokuu 2015 Bake My Day Uutuudet ja ideat touko-elokuu 2015 Golfravintola kaikille meille Vuosaari Golfin Ravintola Links palvelee asiakkaitaan ympäri vuoden hyvän ruoan merkeissä. Lämpimästi tervetulleita ovat myös

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA 9/17-1/18

TUOTEVALIKOIMA 9/17-1/18 TUOTE 9/17-1/18 LUPAUKSEMME Meidän lupauksemme kuluttajille, kaupan asiakkaille sekä toinen toisillemme on: Luomme jatkuvasti maukkaita elämyksiä kuluttajiemme arkeen ja juhlaan. Siinä se, ei enempää eikä

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET MAUKKAAT JA MONIPUOLISET KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET HoReCa-valikoima AIDOSTI Tilaa, tutustu ja ihastu! Tarinamme alkoi lähes 50 vuotta sitten... Elosen leipomo aloitti toimintansa vuonna 1966 Mäntässä.

Lisätiedot

Tuotevalikoima 9/2016-1/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA

Tuotevalikoima 9/2016-1/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 9/2016-1/2017 AIDOSTI SUOMALAISTA 0014 ELONEN RUISEVÄS 54 9 kpl / pss 00068 ELONEN RUISEVÄS IRTO 6 LTK 100 kpl MAIDOTON RUNSASKUITUINEN 12 % LISÄAINEETON 9 PALAA LEIVOTTU SUOMESSA Ainesosat:

Lisätiedot

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015 Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Syyskuu 2015 Tammikuu 2016 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2015 Uutuudet ja uudistukset AINESOSAT 9/2015 1/2016 Puikula Täysjyväruis 9 kpl, 4 kpl 202022, 202001 Ainesosat:

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G)

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) MAKEAT Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) laktoositon kerma, gluteeniton jauhoseos, sokeri, kananmuna, kaakaojauhe, valkosuklaa, punaherukka, vadelmasose, vaniljasokeri, maissitärkkelys,

Lisätiedot

Uutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta

Uutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Uutuudet Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Oy on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voimme tarjota laajempaa valikoimaa, kattavampaa koulutusta

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 5 8 / 2015 Uutuustuotteiden ainesosat 5 8/2015 UUTUUDET Fazer Puikula 972329 Grahampaahto 4 kpl Ainesosat: Täysjyvägrahamvehnäjauho (30 %), vehnäjauho,

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 9 12/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 9 12/2014 UUTUUDET Fazer Puikula Jälkiuuni 961240 Ainesosat: Täysjyväruisjauho ja -rouhe (72 %), vesi, ruislese,

Lisätiedot

Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia pakasteita, ja ne sopivat osaksi

Lisätiedot

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2012

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2012 LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2012 Leipurin Oy Leipomoteollisuusmyynti PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola TUOTESELOSTEET RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18% [naudanliha,

Lisätiedot

LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN

LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN LEIPURIN KÄYTTÖVALMIIT KÄÄRETORTUT JA LEIVOSPOHJAT OMIIN RULLAUKSIIN www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 MANSIKKA Leipurin

Lisätiedot

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan)

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Menu 8.-9.6.2019 Lauantai lounas Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Vihreäsalaattia (M,G,vegan), Kaalisalaattia (M,G,vegan), Porkkanaraastetta (M,G,vegan) Maitoa

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Uusia tuotteita valikoimassa

Uusia tuotteita valikoimassa Uusia tuotteita valikoimassa Voimassa 1.9.2015 alkaen www.mondofresco.com Uutuudet 2015 Art. nro 408 Palsternakkarösti 60 g Pähkinäisen aromikas palsternakkarösti on uusi gluteeniton, maidoton ja lisäaineeton

Lisätiedot

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET MAUKKAAT JA MONIPUOLISET KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET HoReCa-valikoima AIDOSTI Tilaa, tutustu ja ihastu! Tarinamme alkoi lähes 50 vuotta sitten... Elosen leipomo aloitti toimintansa vuonna 1966 Mäntässä.

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 5 8/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 5 8/2014 UUTUUDET Oululainen Alkuperäinen Jälkiuuninappi 10 kpl, 245 g (pakkausuudistus) 961017 Oululainen Pullava

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot

Fazer Leipomot. Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Ainesosat ja ravintoarvot Valikoima 2 4/2014 Uutuustuotteiden ainesosat 2 4/2014 UUTUUDET Fazer Kaura-ruis Real 960874 Ainesosat: Täysjyväkaura (jyvä, jauho), vesi, täysjyväruisjauho ja

Lisätiedot

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2018 Tammikuu 2019 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2018

Ainesosat ja ravintoarvot. Fazer Leipomot Syyskuu 2018 Tammikuu 2019 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2018 Ainesosat ja ravintoarvot Fazer Leipomot Syyskuu 2018 Tammikuu 2019 Pakasteet Syyskuu Joulukuu 2018 Uutuudet ja uudistukset TUORETUOTEUUTUUDET Oululainen Reissumies 6 kpl, 355 g 973764 Ainesosat: Täysjyväruisjauho,

Lisätiedot

LEIVONNAIS- PAKASTEET

LEIVONNAIS- PAKASTEET LEIVONNAISPAKASTEET 3/2016 Leipurin Oyj Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification Laktoositon Maidoton Nostatettava Kananmunaton

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Vikorn-leipä. Zeelandia

Vikorn-leipä. Zeelandia 33 34 Vikorn-leipä 2.000 g Vikorn 20 8.000 g Leipurin Vehnäjauho 280 g hiiva 180 g suola 5.600 g vesi Pinnalle: 680 g mannaryyni Sekoitus: 2+6 minuuttia spiraalikoneella Taikinalämpö: 25 C Taikinalepo:

Lisätiedot

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja RIISIPIIRAKKA, 80 g sokton, lakton, 45 kpl Vesi, riisi, vehnäjauho, täysjyväruisjauho, hiivaleipävehnäjauho, kasviöljy ((rypsi, auringonkukka), emulgointiaine (E322), hapettumisenestoaine (E307), aromi,

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU Leivonnaispakasteet Laadukkaita ja helppokäyttöisiä 75033 Leipurin Pizzanen kinkku-meetwursti LT-Tukun Leivonnaispakasteista löytyy laadukkaita ja helppokäyttöisiä tuotteita suolaisista makeisiin. Pienellä

Lisätiedot