Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018"

Transkriptio

1 Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018

2

3 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla) ja tapahtumat. Lähiluonto, metsäretket (Metsämörri) ja kestävä kehitys ovat mukana päivittäisessä arjessamme. Ruokailutilanteissa haluamme tarjota lapsille myönteisen ruokailukokemuksen. Haluamme lapsen tuntevan olevan osa meitä ja että hän tulee kuulluksi pienryhmätoiminnan kautta. Läheisyyttä, syliä ja hassuttelua ei meidän päiväkodissa säästellä!

4 Laaja-alainen osaaminen Lapset otetaan mukaan tekemisen suunnitteluun; toimimme yhdessä tutkien, ihmetellen ja hämmästellen moniaistillisesti. Suunnittelun lähtökohtana ovat lasten mielenkiinnon kohteet, kysymykset ja niihin vastausten etsiminen yhdessä. Aikuinen toimii lasten ideoiden mahdollistajana. Lapset toivoivat leipomista. Aloitimme tutkimalla reseptejä (kotoa tuotiin omia suosikkireseptejä), jonka jälkeen yhdessä valitsimme leivottavan. Kävimme lähikaupasta ostamassa puuttuvat tarvikkeet ja jokainen sai leipoa omannäköisensä herkun. Tuoksuttelimme ja maistelimme leipomuksia ja kotiin sai tuliaisiksi viedä reseptin.

5 Oppimisen ilo Lapsi uskaltaa oppia uusia asioita turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä yhdessä kavereiden kanssa. Jokainen oppii yksilöllisesti vanhempien ja henkilökunnan yhteistyön tukemana. Meillä on iloinen ja avoin ilmapiiri, jossa henkilökunnan into ja myönteisyys omasta työstä välittyy myös lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen.

6 Osallisuus Lasten kädenjälki näkyy päiväkodissamme; lasten työt ovat esillä, leikkitilat suunnitellaan lasten mielenkiinnon ja leikkien mukaan ja tilat ovat muunneltavissa. Lelupäivänä lapsi voi tuoda itse valitsemansa lelun päiväkotiin. Mahdollistamme leikit myös eri- ikäisten lasten kesken, ryhmien välillä. Päiväkodissamme toimii aktiivinen vanhempaintoimikunta.

7 Leikki Meillä on hyvät tilat jokaisessa ryhmässä sekä yhteiset monipuoliset leikkihuoneet. Mieluisan leikkitilan voi valita esim. kuvataulun avulla. Kerran viikossa vietämme oman lelun päivää. Lapset kertovat leluistaan pienryhmissä ja leikki jatkuu pikkuporukoissa. Me leikitään kaikkien kanssa barbeilla ja mää tykkään jumppiksesta, jossa me leikittiin hassua leikkiä, jossa tytöt muuttuivat yöllä keijuiksi ja pojat zombeiksi ja ne yritti ottaa keijuja kiinni. Me keksittiin ite se leikki. Jos joku tulee häiritteen leikkiä, me kerrotaan aikuiselle. -Ebba- Liina ja Iines, eskarit-

8 Liikkuminen Meillä on liikkumiseen ihanteellinen piha, jossa on iso metsäalue, ruohoaluetta sekä iso leikkialue. Lisäksi lähiympäristö antaa mahdollisuuden retkeilyyn puistoissa ja metsissä. Tuomme myös pihaleikkeihin liikuntavälineitä lasten saataville sekä ohjattua liikuntaa ulkoilun aikana mm. hippaa, ruutu ja naruhyppelyä kesäaikana, talvella mäenlaskua ja pihalla olevalla hiihtoladulla hiihtoa. Sisätiloissa meillä on käytössä päivittäin oma pikkujumppis sekä koulun iso jumppasali viikoittain. Tämän lisäksi hyödynnämme pitkiä käytäviä ja tiloja muuntaen niitä lasten kanssa erilaiseen liikkumiseen sopiviksi, esimerkiksi pitkät temppuradat tai mopobaana.

9 Oululaisuus Lasten on tärkeä tuntea oman kotikaupunkinsa kulttuuria ja historiaa. Suomi 100 vuotta juhlaan maalasimme ison toripolliisin sekä lapset askartelivat taikataikinasta oman toripolliisi-patsaan näyttelyyn. Arjessa kuuluu Oulun oma murre ja juttelemme oululaisten hienoista saavutuksista mm. Oulun Kärpät ja Saara Aalto. Suosimme Oulun kaupungin omia lastenkulttuuri- toimijoita (mm. Oulun Sinfonia, museot, Alakööki) sekä päiväkodin esiintyjissä oululaista osaamista (Simo Aalto, Peetu-pelle, Klovni Sebastian, Soiva Siili).

10 Lasten toiveita Toimintakauden alussa kyselimme lapsilta toiveita toimintaan, jonka perusteella suunnittelemme toiminnan rungon. Tätä muokkaamme pitkin vuotta lasten uusilla ideoilla ja toiveilla.

11 Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle Vanhempien kanssa käytävän keskustelun pohjalta huomioimme lapsen yksilöllisesti. Olemme vastanneet toiveisiin ulkoilemalla paljon ja tekemällä metsäretkiä sekä järjestäneet päiväkotiimme näytelmiä, taikureita ja musiikkiesityksiä. Näiden lisäksi järjestämme yhteisiä toimintapäiviä tai juhlia eri aiheiden mukaan. Pienten ryhmässä on esimerkiksi järjestetty isovanhempien aamupäivä.

12 Arviointi Keskustelemme lasten kanssa toiminnastamme päivittäin. Kuulemme lasten mielipiteet, mikä oli kivaa, mikä ei. Syksyllä tehtyjä varhaiskasvatussuunnitelmia arvioidaan keväällä käytävissä arviointikeskusteluissa vanhempien kanssa. Yhdessä keskustellaan mitä lapsi on oppinut. Henkilökunta keskustelee säännöllisesti palavereissa yhteisistä aiheista ja tavoitteista.

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Teknologiakylän päiväkodissa toimimme leikkiin kannustavassa ja lapset osallistavassa ilmapiirissä. Lapsi ja lapsen etu ovat

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista

Lisätiedot

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kuivasjärven päiväkodissa painotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötä sekä käyttäydymme hyvin kaikkia kohtaan (puhutaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Voi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma Voi Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskiössä on hyvinvoiva lapsi ja lapsen etu. Läsnäolo on tärkeää: missä lapsi, siellä aikuinen. Lasta kunnioitetaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karavaani-Keula

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karavaani-Keula Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karavaani-Keula 2017-2018 Karavaanin ja Keulan toiminta-ajatukset Karavaani on lasten oma talo, jonne lapsi tulee leikkimään oppimaan kasvamaan kokemaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Toimintakulttuuri Lapsuus on arvo omana elämänvaiheenaan. Henkilökuntana olemme vastuuntuntoisia ja motivoituneita. Meille on tärkeää,

Lisätiedot

Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Ristonmaan päiväkodin varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 2018-2019 Esimiesalue Tuula Ollanketo/ Ristonmaan päiväkoti Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Tuula Ollankedon

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot