OULUN MALLIA RAKENTAMASSA
|
|
- Antti Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OULUN MALLIA RAKENTAMASSA Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampere Juha Pohjonen, OY/TOK Kuvat:
2 Muutoksen taustalla Vuoden 2010 alussa voimaan tulleella yliopistolailla säädettiin yliopistojen tehtävistä, hallinnosta, toiminnan rahoituksesta ja ohjauksesta sekä yliopistojen tutkimukseen ja opetukseen, opiskelijoihin ja henkilöstöön liittyvistä asioista. Yliopistojen autonomia vahvistunut Yliopistot valtion tilalle työnantajiksi Yliopistoille enemmän liikkumavaraa taloudenpitoonsa Uusi hallintomalli korostaa yliopistojen itsehallintoa Kesut Hallitusohjelmat Sopimukset ja palautteet Yliopiston strategia ja toimenpideohjelmat Johtosäännöt Yhteistyösopimukset Yliopistoa johdetaan yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden, kokonaistavoitteiden ja yliopistostrategian sekä siitä johdettujen toimenpideohjelmien mukaisesti. Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä (771/2009).
3 Avoin yliopisto OPM 1984 Avoimella korkeakouluopetuksella tarkoitetaan korkeakoulujen opetussuunnitelmiensa mukaisesti järjestämää opetusta, joka on tarkoitettu pääasiassa korkeakoulututkintoa suoritta-mattomalle aikuisväestölle täydennyskoulutukseksi tai väljä-tavoitteiseksi sivistysharrastukseksi OKM 2011 Avoin yliopisto-opetus on aikuisille tarkoitettua yliopistojen perusopetuksen mukaista opetusta Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa korkeakoulututkintoa, mutta opinnot voi sisällyttää tutkintoon, mikäli saa myöhemmin tutkinnon suoritusoikeuden (esim väylän kautta)
4 Oulun yliopiston organisaatio YLIOPISTOKOLLEGIO Pj. Juha Jaako HALLITUS Pj. Hans Söderlund HALLINTOPALVELUT Hallintojohtaja Hannu Pietilä REHTORI Lauri Lajunen Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi Koulutusrehtori Olli Silvén JOHTORYHMÄ TUTKIMUS- NEUVOSTO KOULUTUS- NEUVOSTO YHTEISTYÖKESKUKSET/ -OHJELMAT CEMIS CHT CIE MAIGBE Nordic Mining School Oulun Eteläisen instituutti PrintoCent Ympäristö ja energia MONIALAISET TUTKIMUS- KESKUKSET Biocenter Oulu Infotech Thule-instituutti Opiskelijoita Avoin yliopisto 3408 Tutkintojen kokonaismäärä Alemmat tutkinnot Perustutkinnot Tohtorintutkinnot 141 Muut tutkinnot 82 Henkilöstön määrä (henkilötyövuodet) Kokonaisrahoitus 226,4 (M ) TIEDEKUNNAT Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Lääketieteellinen tiedekunta Taloustieteiden tiedekunta Teknillinen tiedekunta YKSIKÖT Laitokset Osastot TUTKIMUSYKSIKÖT CCMR CWC Giellagas-instituutti Lapsen kielen tutkimusyksikkö Oulu Mining School Terästutkimuskeskus OULUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU Tohtoriohjelmat Kv. maisteriohjelmat ERILLISET LAITOKSET Kajaanin yliopistokeskus Kirjasto Koe-eläinkeskus Mikroskopian ja nanoteknologian keskus Sodankylän geofysiikan observatorio Täydentävien opintojen keskus Tiedekunnan hallintoa hoitavat yliopiston uuden johtosäännön mukaisesti tiedekuntaneuvosto dekaani, varadekaaneina toimivat tutkimus- ja koulutusdekaanit sekä heidän johtamansa tutkimusja koulutustoimikunnat
5 Yliopiston strategia Yliopisto profiloituu kansainvälisesti korkeatasoisena tiedeyliopistona Tutkimuksen toimenpideohjelma Koulutuksen toimenpideohjelma Henkilöstöpoliittinen toimenpideohjelma Poimintoja: Perusopetuksen ja avoimen yliopiston integroitumista vahvistetaan Aluetoiminnassaan yliopisto keskittyy erityisesti täydennyskoulutukseen ja avoimeen yliopistoon Yliopiston koulutushallintoa uudistetaan koulutustoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi
6 Koulutuspalveluiden organisointi Tavoitteena palveluiden tehokkuuden, joustavuuden ja laadun parantaminen Yhteisten opetus- ja opiskelijapalveluiden vastuualue organisoidaan koulutuspalveluiden vastuualueeksi. Sen tuottamat palvelut tarjotaan yliopistokampuksen keskeisellä paikalla olevan opiskelijakeskuksen kautta. Koulutuksen erilliset yksiköt organisoidaan täydentävien opintojen keskukseksi (TOK). TOK sisältää avoimen yliopiston, kielikeskuksen, täydennyskoulutuksen, kesäkoulun, työelämä- ja urapalvelut, varainhankinnan sekä alumni- ja muut sidosryhmätoiminnot. Yhteiset asiakaspalvelut tarjotaan opiskelijakeskuksen palvelutilan kautta. Ulkoisille sidosryhmille tarjotaan mahdollisuus tuoda omat asiakaspalvelunsa opiskelijakeskukseen. Tiedekuntien roolit eivät muutu, mutta niiden palvelurajapintoja selkiytetään ja harmonisoidaan. Vrt. Keyop -raportti , Hallituksen päätös
7 Aikansa tuotoksia TÄKY Täydennyskoulutuskeskus - organisoituminen yliopiston mukaan -> jaostot KOTU Koulutus- ja tutkimuspalvelut - organisoituminen asiakkaiden mukaan -> tiimit TOK Täydentävien opintojen keskus - organisoituminen toimintojen- ja prosessien mukaan -> matriisi
8 Koulutushallinnon organisointia Strateginen johtaminen Prosessien johtaminen Palvelutuotanto Koulutusrehtori Tiedekuntien koulutusdekaanit Koulutusohjelmavastaavat Koulutusneuvosto Tiedekuntien koulutustoimikunnat Koulutusohjelmatoimikunnat Johtaja Opintoasiainpäälliköt Opintoneuvojat Opiskelijakeskuksen ohjausryhmä Ulkoiset ja sisäiset sidosryhmät Opiskelijakeskuksen palvelupäälliköt Opiskelijakeskuksen palveluryhmät
9 Opiskelijakeskuksen organisointia Opiskelijakeskuksen ohjausryhmä Koulutuspalvelut Tohtorikoulutustoimikunnat Koulutuspalvelutoiminnot Täydentävien opintojen keskus Toiminnot Tutkijakoulu Muut: OYY, PSOAS, Kesäyliopisto Poliisi, Kela, kaupunki Yhteisten toimintojen johto- ja koordinaatioryhmät: sähköiset järjestelmät, kesäkoulu, uraohjaus- ja elinkeinoelämäyhteydet jne., jokaiselle tunnistetulle yhteiselle toiminnolle jota ei voi hallita suoraan ohjausryhmätasolla, tällaisia ovat mm. tietohallinnon järjestelmät Opintohallinnon palvelupisteet Opiskelijakeskuksen palvelutiskit
10 Täydentävien opintojen keskus Johtoryhmä Johtaja Täydennyskoulutus sisällöt yleensä tutkinto-ohjelmia täydentäviä Avoin yliopisto sisällöt yliopiston tutkinto-ohjelmista kesäkoulu Kielikeskus sisällöt omaa ja ostotuotantoa Sidosryhmäpalvelut varainhankinta alumnipalvelut Yhteiset toiminnot: kesäkoulun koordinointi; kaikkien Oulun yliopiston opiskelijoiden työelämä- ja urapalvelut, uraseuranta sekä harjoittelun koordinointi, elinkeinoelämäyhteydet, koulutusviennin koordinointi opiskelijakeskuksen palvelut Strateginen ratkaisu: keskitetään, vahvistetaan, ei hajauteta Toimeenpanon elementit: säilytetään, uudistetaan, luovutaan
11 Onnistumisen edellytyksiä: Suunnittelulähtöisyys: Analyyttinen lähestymistapa strategian muodostamiseen, jossa strategian vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat arvotetaan systemaattisesti. Ylimmän johdon velvollisuus on muodostaa strategia. Kokemuslähtöisyys: Tulevaisuuden strategiat perustuvat edellisten strategioiden mukaelmiin sekä organisaation johdon kokemuksiin strategiasta. Strategia nähdään jatkumona, joka riippuu paljon organisaation kulttuurista ja aiemmasta toiminnasta. Idealähtöisyys: Strategia nähdään organisaation alemmilta tasoilta muodostuvana, ja työntekijöiden sekä ympäristön innovaatiolla on vahva sija strategiassa. Ylimmän johdon tulee luoda optimaaliset olosuhteet innovaatiolle ja kyetä huomaamaan uudet ideat, jotka tulee kehittää strategiaksi.
12 Visio ilman strategiaa, missiota ja toimintaa on hyödytön. Toiminta ilman visiota on päämäärätöntä Strategia ilman visiota on sokea ja visio ilman strategiaa mykkä. Ilman strategiaa - ei ole suuntaa - organisaation toiminnalla ei ole merkitystä - organisaatio on kuin tuuliajolla oleva purjevene - toiminta ohjautuu häiriöiden välittömään hoitoon - päämäärä hämärtyy - tuloskortti on vain kokoelma mittareita - käy kuin Liisalle Ihmemaassa: ellei tiedä mihin on menossa, kaikki polut tuntuvat vievän perille Strategia antaa sinulle edes himmeän kristallipallon
Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.
Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Organisaatio Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia Kulttuurinen
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista
OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista
OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia
LisätiedotTUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA
TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA YLIOPISTOJEN TUTKIMUSPALVELUPÄIVÄT Oulu, 30.-31.8.2012 Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa
LisätiedotHALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa
Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 3/2011 Perjantai 13.5.2011 kello 13.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Rehtori C 2 Alumnin
LisätiedotHALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. muutokset. Talousjohtaja 2011
HALLITUS Aihe Aika Paikka HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2011 Keskiviikko 15.6.2011 kello 9.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtajaa A 6 Kokouksen laillisuus
LisätiedotTIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi
Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan
LisätiedotHallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen
Hallintopäälliköiden päivät avaus Rehtori Lauri Lajunen 2 OULUN YLIOPISTO NUMEROIN Perustettu 1958 Opiskelijat 16 000 Henkilökunta 3 000 Noin 1 200 kansainvälistä opettajaa, tutkijaa ja tutkinto-opiskelijaa
LisätiedotEsittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.
Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia
Lisätiedot- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 2/2010 Aika Tiistai 9.3.2010 kello 11.00 Paikka Asialistat - VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197 Hallintojohtaja
LisätiedotA 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 9 Yliopiston hallinto- ja toimintarakenteiden uudistaminen
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2012 Aika Torstai 14.6.2012 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja A 8 Kokouksen laillisuus
LisätiedotKOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
LisätiedotTIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi
Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan
LisätiedotOulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958
lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen
LisätiedotAvoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä
Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON
LisätiedotA 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 11 Infrafrontier GmbH:n osakkuus A 12 Certia Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2012 Aika Torstai 30.8.2012 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 11 Infrafrontier
LisätiedotTulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa
LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen
LisätiedotOulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden
lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen ja monet erikoistuneet tutkimuslaitokset
LisätiedotJälleen kerran yksi yhdentekevä auditointi?
Jälleen kerran yksi yhdentekevä auditointi? 30.5.2011 Olli Silvén, koulutusrehtori Introduction Research Teaching Cooperation Faculties Arviointeja arvioinnin vuoksi? Yliopistot monesta suunnasta arvioitavina
LisätiedotTutkimus E 1 Tutkijakoulutuksen kehittäminen Oulun yliopistossa
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 7/2010 Aika Tiistai 19.10.2010 kello 9.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 13 Esitys
LisätiedotTAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ
1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt
LisätiedotOULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen
LisätiedotOpetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06
LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään
LisätiedotKORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA
KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA Taina Pihlajaniemi, LKT Tutkimusrehtori Lääketieteellisen
Lisätiedotja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010
Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 1/2011 Keskiviikko 4.5.2011 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Raportointi yliopiston toiminnasta
LisätiedotTervetuloa avoimeen yliopistoon!
Tervetuloa avoimeen yliopistoon! Opettajat avaavat oven, mutta sisään on mentävä itse. -- Kiinalainen viisaus - OULUN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO Linnanmaa, PL 7910 90014 OULUN YLIOPISTO p. (08) 5537313,
LisätiedotOULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan
OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan Tutkimuksen strategiset tavoitteet Oulun yliopisto on kansainvälisesti merkittävä, vetovoimainen tiedeyliopisto, jolla on omaleimainen,
LisätiedotHALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011. Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2011 Aika Keskiviikko 31.8.2011 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 10 Esitys tutkimusyksikön
LisätiedotLiikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa
Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,
LisätiedotJyväskylän yliopiston tutkijakoulu
Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta
LisätiedotYliopistopalveluiden ja tiedekuntien arkistokaava Sisällön mukaan arkistoidut asiakirjat Kansainvälisen koulutuksen arkistokaava..
1 Liite 4 Rehtori vahvistanut 15.12.2016 ARKISTOITAVAT ASIAKIRJAT/ ARKISTOKAAVA Sisällysluettelo Yliopistopalveluiden ja tiedekuntien arkistokaava.... 2 Sisällön mukaan arkistoidut asiakirjat.... 3 Kansainvälisen
LisätiedotB 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2012 Aika Keskiviikko 23.5.2012 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Talousjohtaja B 7 Kokouksen laillisuus
LisätiedotKoulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,
LisätiedotHelsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
LisätiedotOULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN
STEEL-FORUM Oulun yliopisto 29.4.2009 OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTO (Rakenteeltaan Suomen ensimmäinen innovaatioyliopisto ): Kolme yliopistoa yhden sisällä:
LisätiedotJohanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö
12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-
LisätiedotAsialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon
YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2010 Aika Perjantai 17.12.2010 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi
LisätiedotHALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2009. Aika Maanantai 17.8.2009 kello 10.00. Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2009 Aika Maanantai 17.8.2009 kello 10.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 1 Yliopiston hallituksen järjestäytyminen A 2 Kokouksen
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
LisätiedotKOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
LisätiedotKansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
LisätiedotYLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144
YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion
LisätiedotOhjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto
Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa 27.9.2011 Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa Kukin korkeakoulu laatii yhdenmukaisen, luotettavan ja läpinäkyvän
LisätiedotMONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS
MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola
LisätiedotOulun yliopistolyhyesti
Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyliopisto. Perustehtäviä ovat monitieteinen perustutkimus ja siihen perustuva opetus. Yliopisto edistää korkeatasoista vapaata
LisätiedotKokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:
Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä
LisätiedotB 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet
Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö
LisätiedotYliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén
Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin
LisätiedotOikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.
Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa
Lisätiedot14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
LisätiedotKokouksen 12 / 2009 asialista
Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi
LisätiedotTEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä
TEKNILLINEN KORKEAKOULU Johtamisjärjestelmä Johtoryhmän vahvistama 28.10.2008 Johtamisjärjestelmä tukee johtamista Johtamisjärjestelmä TKK:n johtamista tukevien organisaatiotasoisten prosessien, foorumien,
LisätiedotLiite 1 OULUN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ MUUTETTU 7 17.6.2014 (Hallitus 7/2014) MUUTETTU 13 57 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) LISÄTTY 13 a ja 13 b 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) Yleiset säännökset 1 Johtosäännön
LisätiedotKopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Kopo-koulutus 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on kopo-vastaava? Kopo valvoo, että opiskelijan oikeudet
LisätiedotJYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki
Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,
LisätiedotOULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-
LisätiedotOulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009
Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1
LisätiedotKansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen
Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen Kansainvälisten palveluiden rooli ja tehtävät muutoksessa Maisteriohjelmien palvelut,
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
LisätiedotTERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut
TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN
LisätiedotOULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja
LisätiedotRaimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689
Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen
LisätiedotYliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus
KESKUSTELUMUISTIO 1(2) Dekaanin laitosvierailut 29.9.2008 Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus Yliopistolakiluonnoksen mukaan tutkimuksen ja opetuksen järjestämistä varten yliopisto
Lisätiedotkeskusmuseo uudistuu
Luonnontieteellinen keskusmuseo uudistuu Luonnontieteelliset museopäivät Juhani Lokki 24.3.2009 Lakiehdotus 71 Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsingin yliopiston yhteydessä toimii luonnontieteellinen
LisätiedotJYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6
LisätiedotTulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa
LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen
LisätiedotLAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
LisätiedotTehokas strategia ja toimeenpano
Opetusministeriö Korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin valmistautuminen vuonna 2009 seminaari Helsinki Kari Neilimo vuorineuvos, taloustiet.tri Tehokas strategia ja toimeenpano Tehokas
LisätiedotKOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA
KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen
LisätiedotSäännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.
OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2005 Aika Tiistaina 15.3.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön
LisätiedotSuomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005
Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Sisältö Suomen virtuaaliyliopisto pähkinänkuoressa Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli
LisätiedotTIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti
Tiedekuntaneuvosto 3/11 28.3.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/11 2 Uusien osastojen henkilöstösuunnitelmat OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B10/11 1 Tietotekniikan
LisätiedotItä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto
LisätiedotHalloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014
Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston
LisätiedotOULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-
LisätiedotLAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS
LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS Annettu Rovaniemellä 30 päivänä lokakuuta 2009 Lapin yliopiston rehtori, kuultuaan yliopiston yhteistyöneuvostoa, on 5 päivänä lokakuuta 2009 annetun Lapin
LisätiedotHelsingin yliopiston Avoin yliopisto
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä
LisätiedotPALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen
PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen
LisätiedotSodankylän geofysiikan observatorio (SGO) Työjärjestys
Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) Työjärjestys 1. SGO:n yleishallinto Sodankylän geofysiikan observatorio (SGO) on Oulun yliopiston valtakunnallinen erillislaitos 1.8.1997 alkaen. SGO:n tehtävät
LisätiedotI Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1
Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xv I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1 1. Yliopistomallin muutos ja yliopistolain säätäminen 1 1.1. Humboldtilaisesta moderniin yliopistoon 1 1.2. Yliopistolain
LisätiedotTIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011
LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 Aika Paikka tiistaina 20.9.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön
LisätiedotAmmatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.2010 Rahoitus Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009)
Lisätiedottiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö
Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet
LisätiedotOSAAMINEN JA KOULUTUS
FinnMATERIA kongressi OSAAMINEN JA KOULUTUS Elinkaari Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto EU:n lupaavin malmialue Vastaavia Kanadassa, Australiassa, Etelä-Afrikassa Alitutkittua aluetta Avoin uusille
LisätiedotKUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous
KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,
LisätiedotHALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. Talousjohtaja. valinta 2010
HALLITUS Aihe Aika Paikka Asialistat HALLITUKSEN KOKOUS nro 1/2011 Perjantai 18.2.2011 kello 9.00 Hallituksen kokoushuone HR 144 Hallintojohtajaa A 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 2 Thule-instituutin
LisätiedotTampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista
LisätiedotHY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation
HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation Dokumentin tarkoitus Haka-infrastruktuuri on korkeakoulujen yhteinen käyttäjätunnistusjärjestelmä, jota käytetään mm. käyttöoikeuksien
LisätiedotKUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari
KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin
LisätiedotYhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali
Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö
LisätiedotKAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET
1 KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET Kari Knuutila Oulu Suomen kaivoskeskukseksi Tulosseminaari yrityksille Oulu, 2 OULU MINING SCHOOL Oulu Mining
LisätiedotOpetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa
Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia
LisätiedotA 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2010 Aika Torstai 19.8.2010 kello 9.15 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat Hallintojohtaja A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Talousjohtaja
LisätiedotLAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi
LisätiedotOULUN YLiOPISTO UNIVERSITY of OULU /---'/ T oimivalta Oulun yliopiston sitoumuksissa
S', V, J OULUN YLiOPSTO UNVERSTY of OULU 15.4.20 TOMVALTA OULUN YLiOPSTON STOUMUKSSSA Hyvaksyn yliopistolain 17 :n 2 momentin 1 kohdan ja 17 :n 4 momentin nojalla iitteen mukaiset toimivaltuudet Oulun
LisätiedotLiite 1 OULUN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yleiset säännökset 1 Johtosäännön perusta Yliopiston hallitus on yliopistolain 14 :n nojalla 31. päivänä toukokuuta 2013 hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota noudatetaan
LisätiedotLaatutyön asiantuntija koulutus 15.1.2009 Saalastinsali. Rauli Svento
Laatutyön asiantuntija koulutus 15.1.2009 Saalastinsali Rauli Svento Strateginen kehittäminen Opetusministeriön linjaukset Huomioitava valtakunnalliset koulutus- ja tiedepoliittiset tavoitteet Kansainvälistyminen
LisätiedotOPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012. Mikä muuttuu tai tulisi muuttua?
OPPIJAN VERKKOPALVELU Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri Finlandia-talo 11.12.2012 Mikä muuttuu tai tulisi muuttua? Jukka Söderdahl Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Nastataulusta kokonaisvaltaiseen
LisätiedotHelsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos
Lisätiedot