OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen budjetointijärjestelmää kehitetään siten, että se mahdollistaa yliopistojen perustehtäville asetettujen tavoitteiden toteuttamisen, koulutus-, tutkimus- tai kulttuuripoliittisesti merkittävien valtakunnallisten tehtävien hoitamisen ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden palkitsemisen. Yliopistolaitoksen toimintamenojen perusrahoituksen määräytymisperusteissa siirrytään vuoteen 2003 mennessä kokonaan laskennalliseen menettelyyn siten, että perusrahoituksesta määräytyy laskennallisin perustein 65 % vuonna 2001 ja 90 % vuonna Yliopistojen toimintamenojen perusrahoituksen määrä on sopimuskaudella vähintään vuoden 2001 tasolla. Tavoitteena on turvata lainsäädännöllä yliopistomäärärahojen kehitys ja nostaa perusrahoitusta. Yliopistoille osoitetun biotekniikan erityisrahoituksen perustaso säilytetään vähintään vuoden 2000 tasolla. Rahoitus osoitetaan ensisijaisesti biokeskusten tutkimustoiminnan tukemiseen. Lisärahoitus kohdistetaan uusien kehittämishankkeiden vahvistamiseen. Yliopistot rahoittavat olemassa olevista voimavaroistaan käynnissä olevien kehittämishankkeiden vahvistamisen sekä osan uusista laiteinvestoinneista. Ulkopuolisella rahoituksella tuetaan yliopistojen tavoitteita. Sopimuskaudella yliopisto voi toteuttaa ulkopuolisella rahoituksella tämän sopimuksen liitteessä mainittuja yliopistotutkintoon johtavia koulutusohjelmia ja rakentamishankkeita. Sopimuskaudella valmistuvat seuraavat rakentamishankkeet: arkkitehtiosaston laajennus, Tietotalo, Sodankylän observatorion laajennus sekä Kontinkankaan laajennus. Tietotalon 2 vaiheen valmistumistavoite on vuonna Yliopiston liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kannattavuustavoite vuonna 2003 on (4 % tuloista). Toimintamenot Tulossopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2003 yliopiston toimintamenomomentille (momentti ) esitetään

2 2 Yhteensä perusrahoitus valtakunnallisten ja alueellisten tehtävien rahoitus valtakunnalliset ohjelmat hankerahoitus tuloksellisuusraha Perusrahoitus Perusrahoitukseen sisältyy toimintasidonnaista rahoitusta avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseen tutkijakoulujen palkkausmenoihin Perusrahoitukseen sisältyy sopimuskaudella vuosittain kielistrategiaohjelman taso tutkimuksen lisärahoitusohjelman taso, josta tutkimustulosten hyödyntämiseen muuntogeenisten eläinten tutkimuksen ja tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen bioinformatiikkaan liittyviin henkilöstökustannuksiin vuosina 2002 ja 2003) Valtakunnallinen rahoitus Toimintamenoissa osoitetaan valtakunnallista rahoitusta yliopiston muun toimintamenorahoituksen ja omavastuun kattaessa tehtävien vaatiman muun rahoituksen sopimuskaudella vuosittain yliopiston valtakunnallisiksi määriteltyihin tehtäviin ja niiden kehittämiseen terveystieteiden verkoston koordinointimenoina ( ) alueellisiin ja muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin Yhteensä valtakunnallisiin ohjelmiin seuraavasti: Sivuaineopiskelu ( ) Lääkärikoulutuksen laajentaminen , josta opiskelijapaikan lisäys vuonna 1998 ja 10 opiskelijapaikan lisäys vuonna opiskelijapaikan lisäys vuonna opiskelijapaikan lisäys vuonna 2002 Tietoteollisuusohjelma , josta opiskelijapaikkojen pysyvän tarjonnan lisääminen (155 opiskelijapaikkaa vuonna 2003) muuntokoulutus (aiemmin sovittujen sisäänottojen perusteella) Tietostrategia Virtuaaliyliopisto , josta TieVie-yhteistyöhankkeeseen kohdennettavaksi hankkeen yliopistoille TerveysNet-yhteistyöhankkeeseen kohdennettavaksi hankkeen yliopistoille yliopiston priorisoimiin virtuaaliopetushankkeisiin ja niihin liittyvään henkilöstökoulutukseen Opettajien koulutus liitteen mukaisesti

3 3 Opetuksen kehittäminen ( ) Biotekniikan kehittämishankkeisiin yhteensä , josta DNA-mikrosirututkimukseen vuosina 2002 ja proteomiikan tutkimukseen vuosina 2002 ja kantasolututkimukseen vuosina 2002 ja 2003 Yliopisto sitoutuu lisäksi maksamaan laitehankinnoista vuosina 2002 ja Liiketoimintaosaaminen , josta koulutuksen laajentamiseen (40 opiskelijapaikan lisäys vuonna 2001) tutkimustoiminnan edellytysten vahvistamiseen Pohjois-Suomen yhteistyöverkostossa yrittäjyyskoulutus ( ) Hankkeet Yliopiston hankkeet logopedia ( ) radiografian ja kliinisen laboratoriotieteen koulutus ( ) lääketieteen tekniikan koulutusohjelma tieteiden ja teknologian historian opetus ja tutkimus ( ) kuntoutuksen opetus ja tutkimus yhteistyössä LaY:n kanssa ( ) erikoispuheterapeuttien koulutus yhteistyössä HY:n kanssa teleterveydenhuollon keskus (yhteishanke STM:n kanssa) painoalat Varustaminen Kontinkangas vuonna 2003 ja vuonna Tietotalo II vuonna 2004 ja vuonna 2005 Tuloksellisuus Yliopiston toimintamenomomentille esitetään tuloksellisuuden perusteella määräytyvää rahoitusta yhteensä tutkimuksen huippuyksikön, koulutuksen laatuyksiköiden, aikuiskoulutuksen laatuyliopiston, Suomen Akatemian rahoituksen, muun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen ja työllistymisen perusteella. Yliopistolaitoksen yhteiset menot Momentille esitetään vuodelle avaruusinstituutin toiminnan kehittämiseen.

4 4 Harjoittelukoulut Harjoittelukoulun toimintamenomomentille esitetään Toimintamenoihin sisältyy tuloksellisuuden perusteella Toimintamenoihin sisältyy koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiahankkeeseen ja maahanmuuttajalasten opetuksen kehittämiseen Arvo Jäppinen Ylijohtaja Lauri Lajunen Rehtori Markku Mattila Johtaja Hannu Pietilä Hallintojohtaja Liitteet: Rakennerahasto-ohjelmat: loppututkintoon johtavat koulutushankkeet ja rakentaminen Valtakunnallinen rahoitus kaudella Opettajien koulutuksen hankkeet

5 5 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Rakennerahasto-ohjelmat * Tietoteollisuuden muuntokoulutus * Farmasian muuntokoulutus * Hyvinvointiteknologian ohjelma * Taloustieteiden muuntokoulutus (mm. logistiikka) * Ympäristöosaaminen * Aluekehitys * Rakentaminen: tilojen varustaminen

6 6 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Valtakunnallinen rahoitus sopimuskaudella (valtakunnallisia ohjelmia lukuunottamatta, 1000 mk /vuosi) OY Valtakunnalliset tehtävät Sodankylän observatorio Thule-instituutti Saamen kieli ja kulttuuri, ml aineenopettajankoulutus Kulttuurivaihtosopimuksiin perustuva lehtoraatti viro Alueelliset kehittämiskeskukset Meri-Lappi instituutti Kajaanin kehittämiskeskus Yhteiskunnallinen palvelutoiminta 1 000

7 7 OULUN YLIOPISTO (Mmk) Luokanopettajakelpoisuuden tuottava koulutus riittävät pohjaopinnot omaaville sekä Oulussa että Kajaanissa (40). Toteutuksessa käytetään kasvatustieteiden tiedekuntien valtakunnallisen tietostrategiaohjelman yhteistyöverkostoa soveltuvin osin ,9 1,4 1,8 Aineenopettajien koulutuskokeilu; englanti, saksa, matematiikka, fysiikka (20). Toteutuksessa käytetään kasvatustieteiden tiedekuntien valtakunnallisen tietostrategiaohjelman yhteistyöverkostoa soveltuvin osin ,4 0,8 1,0 Kielikylpyopettajien koulutus ,25 0,3 Yhteensä: ,55 2,5 2,8 Lisäksi vuonna 2003 kielikylpyopettajien koulutus Kajaanissa

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 9.10.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA 2007 Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN TULOSNEUVOTTELUT 2007 Johdon seminaari (TY) 23-24.11.2006 Yliopistojen tulosneuvottelumateriaali

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen Rahoituksen kohdentamisen yleiset periaatteet: Lapin yliopiston rahoitusjärjestelmä 2007 2009 Tavoitteet Järjestelmä: * edistää yliopiston kokonaisstrategian toteutusta; * tukee yliopiston kehittymistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Johtaja Anita Lehikoinen 7.3.2008 KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUT 2008 Johdon seminaari (JY) 14-15.11.2007 Neuvottelumateriaali

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Organisaatio Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia Kulttuurinen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA 23. - 24.9.2004 Kohti vahvempia korkeakoulujen aluevaikutuksia Ylijohtaja Arvo Jäppinen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Liite 1 Päätettävät koulutusohjelmat 3.12.2014 Koulutuksen johtoryhmä 10.12.2014 Koulutusneuvosto Rinnakkaisten tutkinto-ohjelmien yhdistäminen 1.8.2015 alkaen Oulun yliopistossa on useita rinnakkaisia

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA Yhteistyösopijaosapuolet Oulun yliopisto (OY) VTT Elektroniikka (VTT) Kajaanin ammattikorkeakoulu (AMK) (jäljempänä yhdessä sopijaosapuolet) sopivat

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.

Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12. Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009 Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun

Lisätiedot

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste.

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF201 2.-3.12.201, Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. www.tek.fi/tyf201 Koonnut Pirre Hyötynen, TEK TUTKIMUSTOIMINNAN

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi

Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Tutkimusrahoitus ja hankkeiden arviointi Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri, dos., emba Esityksen sisältö Tutkimusrahoituksen ja tutkimustoiminnan kehitys Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet

Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet Yliopistolaki 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus 45 Tavoitteiden asettaminen Opetusministeriö ja yliopistot sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 OPETUSMINISTERIÖ 19.12.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE OPETUSMINISTERIÖ 15.1.2003 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2001 2003 TARKISTUS VUODELLE 2003 I SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS Suomen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS. Sopijapuolet

YHTEISTYÖSOPIMUS. Sopijapuolet YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet Sopimuksen tarkoitus Perustelut Oulun yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä ja Kokkolan kaupunki.

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 10A/2013 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.12.2013 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot