Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa"

Transkriptio

1 LYHYESTI

2 Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Yliopisto tutkii ihmistä ja kulttuureja muuttuvassa elinympäristössä sekä uuden teknologian mahdollisuuksia ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin edistämiseksi. Oulun yliopisto on pohjoisuuden monitieteinen asiantuntija.

3 Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958 Opiskelijat joista uusia perustutkintoopiskelijoita Tutkinnot alemmat tutkinnot perustutkinnot tohtorintutkinnot 142 muut tutkinnot 85 Julkaisut tieteelliset julkaisut muut julkaisut 996 Vaihto-opiskelijat saapuneet 483 lähteneet 340 Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat 792 Henkilökunta (htv) professorit 212 tutkijat ja opettajat muu henkilöstö Kokonaisrahoitus 225,7 (milj. euroa) Tiedot vuodelta 2013

4 YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Oulun yliopiston tutkimuksen paino- ja kehittämisalat liittyvät ihmisen, ympäristön ja teknologian sekä niiden välisen vuorovaikutuksen tutkimukseen.

5 YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit Ympäristöön, luonnonvaroihin ja energiatalouteen liittyvät kysymykset Materiaalitieteelliset ilmiöt, aineen ominaisuudet ja käyttäytyminen, katalyytit sekä uusien materiaalien kehittäminen Mallintaminen ja laskennallinen tiede Kaivos- ja vuoriala Terästutkimus Uusien terästen valmistaminen, ominaisuuksien kehittäminen ja optimointi Biotieteet ja terveys Side- ja tukikudostutkimus Sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus Rakennepohjainen entsymologia ja metaboliatutkimus Geenit ja ympäristö Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus Kulttuurien vuorovaikutus Kieli, kasvatus ja vuorovaikutus Liiketoiminta ja talous Liiketoimintaverkostot, -mallit ja -suhteet Yrityksen kasvu ja taloudelliset ohjausmekanismit Kestävä taloudellinen kehitys Tutkimusperustainen opettajankoulutus Oppimisen ja kasvatuksellisen vuorovaikutuksen tutkimushankkeet Globalisaatio ja kansainvälinen opettajankoulutus Informaatioteknologia Konenäkö ja läsnä-älyn teknologiat Langaton viestintä Nopea elektroniikka ja fotoniikka Lääketieteen tekniikka Tietojärjestelmät ja ohjelmistot PAINOALAT KEHITTÄMISALAT

6 Tutkimusorganisaatioita Tutkimusyksiköt Center for Environmental and Respiratory Health Research CERH: ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimus Centre for Wireless Communications CWC: tieto- ja radioliikennetekniikan tutkimus Centre of Excellence in Cell-Extracellular Matrix Research ECM: solujen ja soluväliaineen vuorovaikutuksen tutkimus Giellagas-instituutti: saamen kielen ja kulttuurin tutkimus ja koulutus Lapsen kielen tutkimusyksikkö CLRC Oulu Mining School: vuorialan tutkimus ja koulutus Sodankylän geofysiikan observatorio: maan magneettikentän ja ilmakehän geofysikaaliset mittaukset ja tutkimus Terästutkimuskeskus: uusien terästen tutkimus Yhteistyökeskukset Oulun yliopisto toimii keskuksissa yhteistyössä useiden kumppaneiden kanssa. Centre for Environment and Energy CEE: ympäristö- ja energia-alan tutkimus ja kehitys Centre for Measurement and Information Systems CEMIS (Kajaani): mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus ja koulutus Centre for Health and Technology CHT: hyvinvointialan tutkimus ja kehitys Center for Internet Excellence CIE: internet-tutkimus Martti Ahtisaari Instituutti MAI: kansainvälisen liiketoiminnan ja talouden tutkimus ja koulutus Medical Research Center MRC: kliinisen lääketieteen tutkimus ja kehitys Center for Printed Intelligence PrintoCent: painettavan elektroniikan ja optisen mittaustekniikan tutkimus

7 Monitieteiset tutkimuskeskukset Biocenter Oulu: biotieteiden ja molekyylilääketieteen tutkimus ja tutkijankoulutus Eudaimonia: ihmistieteiden tutkimus ja tutkijankoulutus Infotech Oulu: elektroniikan, tietoliikennetekniikan sekä tietojenkäsittelytieteen ja -tekniikan tutkimus ja tutkijankoulutus Thule-instituutti: pohjoisuuden ja ympäristön tutkimus ja tutkijankoulutus

8 Tiedekuntien koulutusohjelmat ja oppiaineet Luonnontieteellinen Humanistinen Kasvatustieteiden Lääketieteellinen biologia fysiikka geotieteet kemia maantiede matemaattiset tieteet matemaattisten aineiden aineenopettaja Teknillinen konetekniikka prosessitekniikka tuotantotalous ympäristötekniikka aate- ja oppihistoria englantilainen filologia germaaninen filologia historia informaatiotutkimus kirjallisuus kulttuuriantropologia ja arkeologia logopedia pohjoismainen filologia saamelainen kulttuuri saamen kieli suomen kieli kielten aineenopettajat kasvatustiede musiikkikasvatus varhaiskasvatus luokanopettaja taide- ja taitopainotteinen luokanopettaja teknologiapainotteinen luokanopettaja Intercultural Teacher Education Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen laskentatoimi markkinointi yleinen taloustiede hammaslääketiede hoitotiede hyvinvointitekniikka lääketiede terveyshallintotiede terveystieteiden opettaja * Arkkitehtuurin arkkitehtuuri * Biokemian ja molekyylilääketieteen biokemia * Tieto- ja sähkötekniikan sähkötekniikka tietojenkäsittelytiede tietotekniikka * Perustettu

9

10 Perustutkinto-opiskelijat tiedekunnittain Perustutkinnot tiedekunnittain LuTK 3214 TTK 3194 HuTK 1909 LuTK 243 TTK 260 HuTK 207 KTK 218 OyKKK 175 LTK KTK 1752 OyKKK 1679 Tohtorintutkinnot tiedekunnittain LTK 1516 LuTK 32 TTK HuTK 16 KTK 9 OyKKK 4 HuTK = Humanistinen tdk, KTK = Kasvatustieteiden tdk, LuTK = Luonnontieteellinen tdk, LTK = Lääketieteellinen tdk, OyKKK = Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, TTK = Teknillinen tdk LTK

11

12 Viestintäpalvelut 3/2014 Linnanmaan kampuksen käyntikohteet Eläinmuseo ma pe klo Kasvitieteellinen puutarha kasvihuoneet: ti pe klo , su klo myös la klo ulkopuutarha: joka päivä klo Kuvat: Kati Leinonen, Juha Sarkkinen, Suomen Ilmakuva Oy Tiedekirjastot Pegasus ja Tellus ma to klo pe klo la klo Oulun yliopisto Linnanmaa OULUN YLIOPISTO puh

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958 lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen

Lisätiedot

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen

Lisätiedot

Oulun yliopistolyhyesti

Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyliopisto. Perustehtäviä ovat monitieteinen perustutkimus ja siihen perustuva opetus. Yliopisto edistää korkeatasoista vapaata

Lisätiedot

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen Hallintopäälliköiden päivät avaus Rehtori Lauri Lajunen 2 OULUN YLIOPISTO NUMEROIN Perustettu 1958 Opiskelijat 16 000 Henkilökunta 3 000 Noin 1 200 kansainvälistä opettajaa, tutkijaa ja tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen 15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Organisaatio Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia Kulttuurinen

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi 16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

Liite 1 15.6.2016 Oulun yliopisto PL 8000 90014 Oulun yliopisto oulun.yliopisto @ oulu.fi Puh 0294 480 000 Fax 08 344 064 www.oulu.fi 6 Tutkinto-ohjelmaportfolio 2017, aloituspaikkamäärät, lukuvuosimaksut

Lisätiedot

Hyväksymispistemäärät

Hyväksymispistemäärät 17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA Taina Pihlajaniemi, LKT Tutkimusrehtori Lääketieteellisen

Lisätiedot

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA YLIOPISTOJEN TUTKIMUSPALVELUPÄIVÄT Oulu, 30.-31.8.2012 Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Liite 1 Päätettävät koulutusohjelmat 3.12.2014 Koulutuksen johtoryhmä 10.12.2014 Koulutusneuvosto Rinnakkaisten tutkinto-ohjelmien yhdistäminen 1.8.2015 alkaen Oulun yliopistossa on useita rinnakkaisia

Lisätiedot

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto Opetus Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset Oulun yliopisto Pohjois-Suomessa OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2009 Monitieteistä tutkimusta

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan Tutkimuksen strategiset tavoitteet Oulun yliopisto on kansainvälisesti merkittävä, vetovoimainen tiedeyliopisto, jolla on omaleimainen,

Lisätiedot

50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ

50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ 50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ Oulun yliopisto Opiskelijat 17 200 Tutkimus- ja opetushenkilöstö 1 826 Muu henkilöstö 1 545 Tiedekunnat 6 Koulutusohjelmat 46 Rahoitus 206 ME Oulun yliopisto kansainvälinen

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä. 12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian

Lisätiedot

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla 3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA Oulun Opopäivät 2016 Jouni Pursiainen Oulun yliopiston LUMA-keskus, OuLUMA 5.2.2016 Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Studio Ilpo Okkonen Oy MISTÄ MIHIN

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta

Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta Avauspuheenvuoro Prof., Dos. Riitta Keiski Prosessi- ja ympäristötekniikan

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto Tervetuloa on! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, 28.2.2017 Monitieteinen kansainvälinen tiedeyliopisto Perustettu 1958 10 tiedekuntaa: - Arkkitehtuuri (OSA) - Biokemia ja molekyylilääketiede(fbmm) -

Lisätiedot

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Kampukset Linnanmaan pääkampus ja Kontinkankaan kampus sekä keskusta - 10 tiedekuntaa - arkkitehtuurin tdk

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 % Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012 Maantieteen laitoksen esittely marraskuu 2012 Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 2800 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN

OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN STEEL-FORUM Oulun yliopisto 29.4.2009 OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTO (Rakenteeltaan Suomen ensimmäinen innovaatioyliopisto ): Kolme yliopistoa yhden sisällä:

Lisätiedot

01 Helsingin yliopisto

01 Helsingin yliopisto 1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely

Lisätiedot

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET 1 KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET Kari Knuutila Oulu Suomen kaivoskeskukseksi Tulosseminaari yrityksille Oulu, 2 OULU MINING SCHOOL Oulu Mining

Lisätiedot

LUMA-aineiden merkityksestä

LUMA-aineiden merkityksestä LUMA-aineiden merkityksestä Jouni Pursiainen n LUMA-keskus, OuLUMA Valtakunnalliset LUMA-päivät Lahti 6.6-8.6.2016 8.6.2016 Valtakunnalliset LUMA-päivät 6.6.2016 1 Lukion ainevalinnat YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2016 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 267 189 33 (3) 30 83,37/84,43 30,83

Lisätiedot

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine 1 (6) H Arkeologia Kansatiede 8 2 10 Museologia 4 3 7 Klassillinen arkeologia 5 1 6 Arkeologia Total 41 13 54 Digitaalinen kulttuuri, Pori Kulttuurituotannon suunnittelu, Pori 12 3 15 Museologia ja aineellinen

Lisätiedot

Suomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, Helsinki

Suomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, Helsinki HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 7/2011 Aika Maanantai 21.11.2011 kello 8.30 Paikka Suomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, 00130 Helsinki Kokouksen alussa on rehtorin katsaus

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1 LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta (BMTK) Kaivannaisalan tiedekunta (OMS) Luonnontieteellinen tiedekunta (LuTK) Tieto ja sähkötekniikan tiedekunta (TST) Abipäivät

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON.

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. ABI-PÄIVÄT 9. 10.11. 2011 Opiskelijapalvelun päällikkö SAKARI JUSSI-PEKKA KOULUTUKSEN STRATEGISET TAVOITTEET Opintojen sujuvoittaminen läpäisy tutkintosaanto Työllistävyys

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus Opinto-ohjauksen koulutuspäivä 14.1.2004 Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus Tampereen yliopisto Ensisijaisten hakijoiden lukumäärä 1994 2003 16 000 15 000 KOTA 14 842

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

INNOVAATIOTOIMINTA RAKENTEIDEN UUDISTAJANA

INNOVAATIOTOIMINTA RAKENTEIDEN UUDISTAJANA 1 INNOVAATIOTOIMINTA RAKENTEIDEN UUDISTAJANA PPL Työpaja Osaamisrakenteet murroksessa 14.8.2014 Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori 14.8.2014 LÄHTÖKOHDAT TUTKIMUKSEN STRATEGIALLE KANSAINVÄLISESTI Tieteiden

Lisätiedot

1 (6) tdk laitos aine

1 (6) tdk laitos aine 1 (6) H Hist.,kultt. ja tait.tutk.lts Arkeologia 1 2 2 3 Digitaalinen kulttuuri, Pori 2 2 1 2 Folkloristiikka 1 1 2 1 1 1 Historia 2 4 1 Kansatiede 2 2 2 1 1 2 Kotimainen kirjallisuus 1 3 1 3 1 1 2 Kulttuurihistoria

Lisätiedot

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta Valitsemisen solmukohdassa Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta 400 aloituspaikkaa 7 koulutusohjelmaa arkkitehtuuri konetekniikka prosessitekniikka ympäristötekniikka sähkötekniikka tietotekniikka tuotantotalous

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa (Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen Aloituspaikat Englannin

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

OULUN MALLIA RAKENTAMASSA

OULUN MALLIA RAKENTAMASSA OULUN MALLIA RAKENTAMASSA Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Tampere Juha Pohjonen, OY/TOK Kuvat: http://www.mitre.org Muutoksen taustalla Vuoden 2010 alussa voimaan tulleella yliopistolailla

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuosina 2010 2011 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä

Lisätiedot

OSAAMINEN JA KOULUTUS

OSAAMINEN JA KOULUTUS FinnMATERIA kongressi OSAAMINEN JA KOULUTUS Elinkaari Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto EU:n lupaavin malmialue Vastaavia Kanadassa, Australiassa, Etelä-Afrikassa Alitutkittua aluetta Avoin uusille

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit

Lisätiedot

LUKIOLAISTEN PÄIVÄ

LUKIOLAISTEN PÄIVÄ LUKIOLAISTEN PÄIVÄ 21.4.2017 Ohjelmaa luentosaleissa IX ja X (Natura, Yliopistonmäki) klo 10 12 Tietoa Turun yliopiston koulutustarjonnasta ja valmistuneiden urapoluista. Opintoneuvoja Maria Henninen Millaista

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuosina 2012 2013 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja Oulun yliopiston opiskelijavalinta

Lukion ainevalinnat ja Oulun yliopiston opiskelijavalinta Lukion ainevalinnat ja n opiskelijavalinta Jarmo Rusanen Geoinformatiikan professori Maantieteen tutkimusyksikkö Tutkimusryhmä Tutkimuskohteena Lukion ainevalintojen merkitys, hyödynnetään rekisteriaineistoja

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

Pelkkä alempi tutkinto (avoimen yo:n väylä) Siirtoopiskelijat***

Pelkkä alempi tutkinto (avoimen yo:n väylä) Siirtoopiskelijat*** JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityslista 3/2013, asia 3, liite 1 HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2014 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Hakukohde 2014 2013 Avoin väylä*** Siirtoopiskelijat*** *** (sis. Englannin kieli

Lisätiedot

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus 30.11. - taustatilastoja Ammattiasema - maisterin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen ammattiluokituksen mukaan 2014 - yksi vuosi valmistumisesta Kasvatusalat

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

ABI-päivä Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

ABI-päivä Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA ABI-päivä 12.1.2017 Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Oppiaine ja vastuuhenkilö Esittelyaika Paikka Biokemia ja biotekniikka Jarmo Käpylä Biologia Timo

Lisätiedot

Vanhan tiedekunta- ja laitosrakenteen mukaan järjestettyjen oppiaineiden sijoittuminen uusiin tieteenalayksiköihin 1.1.2011 alkaen

Vanhan tiedekunta- ja laitosrakenteen mukaan järjestettyjen oppiaineiden sijoittuminen uusiin tieteenalayksiköihin 1.1.2011 alkaen Vanhan tiedekunta- ja laitosrakenteen mukaan järjestettyjen oppiaineiden sijoittuminen uusiin tieteenalayksiköihin 1.1.2011 alkaen Tiedekunta Laitos Oppiaine/Koulutusohjelma Tieteenala Humanistinen tiedekunta

Lisätiedot

Tervetuloa Rakkauden Laanilaan 2017

Tervetuloa Rakkauden Laanilaan 2017 Tervetuloa Rakkauden Laanilaan 2017 MIKSI LAANILAN LUKIO? Luovuus Osallisuus Vastuullisuus Empaattisuus MIKSI LAANILAN LUKIO? Millainen tulevaisuuden koulu haluamme olla? Sydämellinen oppimisympäristö

Lisätiedot

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Päätös OKM/88/592/2014 12.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 16.5.2014 päätöksen (18/592/2014)

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011

Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011 Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011 Prosessi ja tulokset 30.5.2011 Yleistä Oulun yliopiston koulutusneuvosto päätti 16.2.2011 kokouksessaan toteuttaa sisäisen auditoinnin

Lisätiedot

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)

Lisätiedot

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

Kokeisiin osallistuneet

Kokeisiin osallistuneet Helsingin yliopistoon hakeneet, ja aloituspaikat v. 2012 Koulutusohjelma hakijoista osuus osallistuneista Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Akvaattiset tieteet 135 78 16 16 % 28 % Biologi (svenskspråkig)

Lisätiedot