RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 1



Samankaltaiset tiedostot
Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät alkaen

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1

Kainuun hallintokokeiluun sisällytettyjen palvelujen järjestäminen kokeilun päätyttyä

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta


Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1

Kunnanhallitus ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/ Scandic hotelli Kajaanus, Koskikatu 3, Kajaani, MYR:n kokouksen jälkeen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Transkriptio:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 1 AIKA 17:00 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET 5 4 LUKUVUODEN 2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAAN 6 PERUSTUVAN SUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 5 OSALLISTUMINEN KIELITIVOLI -HANKKEESEEN 7 6 LUKUVUODEN 2012-2013 TUNTIKEHYS 8 7 NETTIADRESSI PÄIVÄKODIN HENKILÖSTÖMÄÄRÄN 9 KUNTOON SAATTAMISEKSI 8 NETTIADRESSI: PUHEENVUORO KOULURUUAN 10 PUOLESTA 9 VALTUUSTON KOKOUKSEN 22.2.2012 PÄÄTÖSTEN 12 TÄYTÄNTÖÖNPANO 10 LAUSUNTO VAALAN KUNNA SIIRTÄMISESTÄ KAI- 13 NUUN MAAKUNNASTA POHJOIS-POHJANMAAN MAA- KUNTAAN 11 KUNNANVIRASTON SULKEMINEN KESÄLOMIEN 15 AJAKSI 12 VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN 16 13 VANHAINTUKISÄÄTIÖN ESITYS ERÄÄNTYNEIDEN 17 SAATAVIEN HOITAMISEKSI 14 LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON RAKENNE- TYÖ- 18 RYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUK- SEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA 15 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHYTMÄN TOIMINNAN 20 LOPPUMISEN JOHDOSTA UUDELLEEN ORGANISOI- TAVAT PALVELUT JA TEHTÄVÄT 1.1.2013 ALKAEN 16 ILMOITUSASIAT 25

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 2 OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oikarinen Paavo puheenjohtaja Heikkinen Mauno varapuh.johtaja Härkönen Osmo jäsen Kangasharju Marjo jäsen Tolonen Helka jäsen Tolonen Tarja jäsen Tuohimaa Virpi jäsen MUU Kurkinen Yrjö kvalt pj Heikkinen Hilkka kvalt I vpj Tähkäpää Liisa kvalt II varapj. Potila Raija esittelijä Härkönen Terttu sihteeri

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 3 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Hallintosäännön 37 :n mukaan kunnanhallitus päättää kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessa varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan. Kunnanhallituksen päätöksen 16.1.2012 8 mu kaan kunnan halli tuk sen kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kolmas maa nantai klo 17.00. Tämän lisäksi pidetään ylimääräi siä ko kouksia. Kuntalain 58.2. :n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 4 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Kunnanhallituksen päätöksen 16.1.2012 8 mukaan pöytäkirja tar kas te taan niin, että se voidaan pitää nähtävillä saman viikon perjantaina tai 4 päivää kokouksesta, ellei kun nan hal li tus toi sin pää tä. Tar kas tettu pöy tä kirja pide tään nähtävil lä Yh teis pal ve lu pis teessä klo 8.00-15.00. Kunnanhallitus valitsee kaksi jäsentään tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan torstaina 22.3.2012. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä perjantaina 23.3.2012. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 5 3 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Saatetaan kunnanhallituksen tietoon seuraavat viranhaltijapäätökset, joihin kunnanhallituksella on otto-oikeus: 1) Rakennusmestarin päätökset 16.2., 22.2.2012 ja 29.2.2012 - asumisen perusteella maksettavat tieavustukset - tiekunnille maksettavat tieavustukset - perusparannetun yksityistien avustaminen 2) Kunnanrakennusmestarin päätökset 24.2.2012 - Kunta ei käytä etuosto-oikeutta Pekola Rno 61:35 -nimisen kiinteistön määräalan kaupassa ja Mäntyniemi Rno 6:72 -nimisen tilan määräalan kaupassa. 3) Kunnanjohtajan päätökset 6.3.2012 - Vuoden 2012 toiminta-avustus Kirkonkylän kyläyhdistykselle. - Elämänlaatupalvelujen vastuualueen ja tehtävien jakaminen. Kunnanhallitus ei käytä otto-oikeuttaan edellä mainituissa päätöksissä, vaan merkitsee ne tiedoksi. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 6 4 LUKUVUODEN 2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVAN SUUNNITELMAN TARKENTAMINEN Ristijärven kunnan peruskoulun 9. luokka suunnittelee leirikouluretken tekemistä Berliiniin 23. - 26.4.2012. Leirikoulu on opetussuunnitelman mukaista toimintaa ja se sisältyy Ristijärven kunnan lukuvuoden 2011-2012 opetussuunnitelmaan maininnalla "pidempi retki joko kotimaassa tai ulkomailla". Berliinin tehtävälle matkalle osallistuu 16 oppilasta, joiden valvojiksi ovat ilmoittautuneet luokanvalvoja Sirpa Mikkonen, luokanopettaja Juha Salo sekä luokanopettaja, lehtori Lea Portano. Mukaan lähtevien opettajien tilalle on retken ajaksi palkattava sijaiset. Lisätiedot: rehtori Tiinaliisa Portano, puh. 044-7159334. Kunnanhallitus hyväksyy leirikouluretken tehtäväksi Berliiniin ajalla 23. - 26.4.2012 osana lukuvuoden 2011-2012 opetussuunnitelmaan perustuvaa suunnitelmaa. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 7 5 OSALLISTUMINEN KIELITIVOLI -HANKKEESEEN Ristijärven kunnalla on mahdollisuus jatkaa etäkielten opetusta Kielitivoli -hankkeessa. Ristijärvellä on tällä hetkellä meneillään kahdeksannella luokalla alkanut venäjän kielen opiskelu, mitä voidaan jatkaa Kieli tivoli -hankkeessa. Kielitivoli -hanketta hallinnoi Suomussalmen kunta ja siinä olisivat Ristijärven lisäksi mukana Suomussalmi, Hy ryn sal mi, Puo lan ka, Paltamo, Sotkamo, Kuhmo ja Kajaani. Kunnan maksettavaksi hankkeesta on jäämässä 231,36 euroa ja sen lisäksi mahdollinen osuus annettavasta etäopetuskielen opetuksen kulusta. Osuus opettajan palkasta jaetaan kaikkien niiden kuntien kesken, jotka osallistuvat kyseessä olevan kielen opetukseen. (yhden opetetun kielen opettajan palkasta kahden tunnin opetuksen osuus / ne kunnat, joissa kieltä opiskellaan). Etäkielen opetuksen jatkaminen antaa Ristijärven nuorille mahdollisuuden opiskella kieliä, sillä Ristijärvi ei pysty yksin antamaan yhtä edullisesti pienelle oppilasryhmälle vieraan kielten opiskelumahdollisuutta. Lukuvuodella 2012-2013 Ristijärvellä olisi mahdollisesti opiskelijoita venäjän ja saksan kielessä. Lisätiedot: rehtori Tiinaliisa Portano, puh. 044-7159334 Kunnanhallitus päättää, että Ristijärven kunta osallistuu Kielitivoli-hankkeeseen vuosina 2012-2013.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 8 6 LUKUVUODEN 2012-2013 TUNTIKEHYS Rehtori on laatinut esityksen lukuvuoden 2012-2013 tuntikehykseksi. Opetus on suunniteltu toteutettavaksi osin yhteistyössä Hyrynsalmen kunnan kanssa käyttäen yhteisiä opettajia. Hyrynsalmen ja Ristijärven kunnilla on kolme yhteistä opettajaa, joiden opetustuntimäärä Ristijärvellä on yhteensä xx tuntia. Lukuvuodeksi 2011-2012 palkatun resurssiopettajan palvelussuhdetta jatketaan myös lukuvuonna 2012-2013. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää perusopetuksen tuntiresursseista. Hyväksymispäätöstä tehtäessä otetaan huomioon valtuuston talousarviossa myöntämät taloudelliset resurssit ja opetuksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen edellytykset. Lukuvuodelle 2011-2012 hyväksytty tuntikehys on ollut enintään 308 tuntia. Esitys lukuvuoden 2012-2013 tuntikehykseksi: Esiopetus 1-9 lk Erityisopetus Erityistehtävät Tukiopetus 20 h enintään 12 h 3 h Erityisopetuksen tuntikehyksessä on mukana resurssiopettajan opetustunnit. Lisätiedot: rehtori Tiinaliisa Portano, puh. 044-7159334 Tuntikehys valmistellaan kokoukseen. Päätösesitys annetaan kokouksessa.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 9 7 NETTIADRESSI PÄIVÄKODIN HENKILÖSTÖMÄÄRÄN KUNTOON SAATTAMISEKSI 223/10/02/2012 Ristijärven kunnalle on toimitettu 11.1.2012 nettiadressi facebookissa päiväkodin henkilöstöti lanteesta. Adressin on allekirjoittanut 73 hen ki löä, joista 26 on Ristijärveltä. Kunnalle toimitetun adressin on allekirjoittanut Sanna Klemetti. Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asuk kaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimin taa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suorite tut toimenpiteet. Jos nettiadressi on allekirjoitet tuna toimitet tu kunnalle ja allekirjoitta jina on kunnan asukkaita, tulee aloite käsi tellä kuntalain 28 :n mu kai sesti. Allekirjoittajat vaativat, että Ristijärven kunnan päättäjät puuttuvat asiaan ja tarkistavat, että Ristijärven kunnan päiväkodissa noudatetaan päivähoitolakia sekä varmistavat, että lisätyövoiman palkkaaminen on mahdollista. Viikonloppuhoidon järjestämistä varten päiväkotiin on tarvittaessa palkattu pätevää lisähenkilökuntaa. Ristijärven kunnan talousarvioon vuodelle 2012 ja taloussuunnitelmassa vuosille 2013-2014 sisältyy päivähoitohenkilöstön vahvistaminen perustamalla lastentarhanopettajan virka. Kun nan val tuusto on tehnyt päätöksen 22.2.2012 lastentarhan opet tajan vi ran perustamisesta. Viran perustaminen vahvistaa päiväkodin virkarakennetta ja toimintavarmuutta lasten lukumäärän lisääntyessä. Paik ka on ol lut haet ta va na ja täy te tään ke vään 2012 ai ka na. Ristijärven kunnan päiväkodissa on kaksi lastenhoitajaa ja lastentarhanopettaja. Lastenhoitajien ja myös lastentarhanopettajan lomien ja virkavapauksien ajaksi on otettu sijaiset, joten henkilökunta on pidetty lain vaatimusten mukaisena. Väliaikaisesti on voinut olla tilanteita, joissa lain vaatimukset eivät ole täysin toteutuneet, mutta adressissa esi tettyjä jatkuvia tilanteita ei ole ollut. Liite 1: adressi Ristijärven kunnanhallitus toteaa, että kunnan päiväkodin toiminta täyttää päivähoidosta annetun lain vaatimukset ja päivähoidon toimintaa tullaan vahvistamaan tulevina vuosina henkilöstörakennetta muok kaa mal la, toiminnan organisaatiorakennetta muuttamalla ja hen ki lös tön sisäi siä toi min tamalleja uudistamalla. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 10 8 NETTIADRESSI: PUHEENVUORO KOULURUUAN PUOLESTA 225/10/02/2012 Ristijärven kuntaan on toimitettu nettiadressi kouluruokailun puolesta 16.1.2012. Adressin on allekirjoittanut 147 henkilöä, joista 108 on Ristijärveltä. Kuntaan toimitetun adressin allekirjoittajaksi on merkitty Outi Pulkkinen ilman omakätistä allekirjoitusta. Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asuk kaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimin taa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suorite tut toimenpiteet. Jos nettiadressi on allekirjoitet tuna toimitet tu kunnalle ja allekirjoitta jina on kunnan asukkaita, tulee aloite käsi tellä kuntalain 28 :n mu kai sesti. Liite 2 Adressi Kunnanhallitus on nimennyt 8.8 2011 195 työryhmän selvittämään yhden keittiön mallin toteuttamista Ristijärvellä. Työryhmän työ on kesken. Vuoden 2012 talousarvioon on otettu tavoitteeksi, että keittiöasiassa tehdyn ratkaisun mukainen toiminta alkaa 1.8.2012. Selvitystyö sisältää eri osa-alueiden tarkastelun mukaan lukien laatutekijät sekä laitteistojen lisäämis- ja uusimistarpeet. Koulun keittiön lait teis to on osin van hen tu nut ja jat ko ajal la toimin tavarmuuden suhteen. Kou lun keit tiölle on tehtä vä vält tä mättömiä laitteistoinves tointeja, mi käli toi minta jatkuu omana toimintana. On myös muistettava, että sekä terveyskeskuksen keittiö, että koulun keittiö ovat molemmat kunnan omistuksessa. Terveyskeskuksen keittiösaneeraus ja kaluston uudistaminen on valmistunut vuonna 2009. Selvitystyön perusteella kunnassa päätetään toteutetaanko yhdistämi nen vai jatketaanko kouluruokai lun järjestäminen omana toimintana. Keittiötoimintojen mahdollinen yhdistäminen lähtee siitä, että ruuan val mis ta mi nen muualla näkyy mahdollisimman vähän tai ei lainkaan perin teissä tai käytännöissä, joita adressissa on otettu esille. Adressissa esille tuodut asiat henkilöstön määrästä, toiminnasta, ruoan laadusta ovat jo nyt olleet esillä työryhmän selvitettävänä. Koulun henkilöstö on mukana työryhmän työssä. Työryhmä ottaa työssään yhdistämisen tai omana toimin ta na jat kami sen edut ja haitat huomioon toiminnan, talouden ja eri käyt tä jä ryhmien nä kö kulmasta katsottuna ja pyrkii tekemään mahdolli sim man tarkoituksenmukaisen esityksen asiassa. Valmistelija: hallintosihteeri, puh. 044-7159309

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 11 Kunnanhallitus toteaa, että kouluruokailun puolesta esitetyssä adressissa ole via nä kemyksiä on jo nyt käsitelty kunnanhallitukselle tuo dussa väli arvios sa 19.12.2011 ja päättää, että adressissa esille tuo dut mm. ruoan laatuun liittyvät näkökohdat otetaan huomioon työ ryh män val mistelu työssä.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 12 9 VALTUUSTON KOKOUKSEN 22.2.2012 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Kuntalain 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös muuten on lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on saatettava viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Valmistelija: hallintosihteeri, puh. 044-7159309 Päätökset 22.2.2012 3 Kaavoituskatsaus 4 Kunnan viralliset ilmoitukset vuonna 2012 5 Lastentarhanopettajan viran perustaminen 6 Maanostoon varatun määrärahan korottaminen 7 Asemanseudun viemäröinti-investoinnin määräraha vuodelle 2012 8 Ostotarjous Koiraniemestä 9 Myyntitarjous Esalan tilan Rno 130:2 maa-alueista 10 Kuntalais- ja valtuustoaloitteet vuonna 2011 11 Kiinteistö Oy Saukkohakan lainahakemus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston kokouksen 22.2.2012 pää tökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 13 10 LAUSUNTO VAALAN KUNNA SIIRTÄMISESTÄ KAINUUN MAAKUNNASTA POH- JOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAAN Vaalan kunta on esittänyt valtioneuvostolle, että Vaalan kunta siirrettäisiin Kainuun maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Valtiovarainministeriö pyytää 31.3.2012 mennessä esityksestä lausuntoa. Lausuntopyyntö ja Vaalan kunnan esitys jaettu oheismateriaalina. Kainuun hallintokokeilu päättyy 31.12.2012. Kainuun Maakunta -kuntayhtymän perussopi muksella kumottiin Kainuun liitto -kuntayhtymän perusso pimus. Tä ten Kainuun kuntien tulee perustaa kuntayhtymä, joka hoitaa joko ai noastaan maakunnan liiton toimialaan kuuluvia tehtä viä tai niiden li säksi muita kuntien antamia tehtäviä. Vaalan kunta on ollut maa kunnan liiton tehtävien osalta jäsenenä Kainuun maa kunta -kuntayh tymässä. Sen lisäksi Vaala kuuluu Kainuun pelastus laitokseen ja Vaala on myös jäsenenä Kainuun jätehuollon kuntayh tymässä, EKO KYMPISSÄ. Vaalan kunnan historia on lyhyt, se alkoi vuonna 1954, kun Vaalan kunta perustettiin. Sitä ennen Vaalan taajaman alue oli Utajärven Niskan kylää ja suurin osa muusta nykyisen Vaalan kunnan alueesta Säräisniemen kuntaa. Utajärvi kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan ja Säräisniemen kunta kuului Kainuuseen. Tämän vuoksi vieläkin vaalalaisten mielipiteet siitä, mihin maakuntaan he kuuluvat ja mis tä he hakevat yhteistyökumppanit jakaantuvat kahtia. Vaa lan kun nan valtuusto teki pää töksen hakeutua Poh jois-poh jan maan liiton jä se neksi niukimmilla mahdollisella enemmis töllä 11-10. Kunta ei ole tehnyt päätöstä siitä, milloin siirron tulisi ta pah tua. Aluekehittämislain perusteella maakuntien liitot (Kainuussa Kainuun maakunta - kuntayhtymä) toimivat aluekehitysviranomaisina. Niiden tehtävänä on yleinen aluepoliittinen suunnittelu, aluekehitysohjelmien valmistelu, hyväksyminen ja toteutumisen seuranta sekä aluekehitystoimenpiteiden yhteensovittaminen. Maakunnalla on käytettävissään kolme lakisääteistä suunnitteluvälinettä: maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja maakuntakaava. 13. Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto haluaa kiinnittää lausunnonantajien huomiota kunnallishallinnon rakennetyöryhmän 8.2.2012 luovuttamaan selvitykseen. Rakennetyöryhmä ehdottaa selvityksessään, että Vaalan kunnan Säräisniemi ja Manamansalo eli entisen Säräisniemen kunnan alue liitettäisiin Kainuuseen takaisin osana Kajaanin ympärille muodostettavaa kuntaa ja Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva alue uuteen Suur-Ouluun. Hallitusohjelman mukaisesti hallitus on määritellyt kuntauudistuksen tarkemmat kriteerit ja etenemisen. Kuntarakennelaki annetaan vielä tä-

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 14 män vuoden aikana ja se korvaa voimassa olevan puitelain. Ristijärven kunnanhallitus toteaa lausuntonaan seuraavaa: Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä esit tää ra portis saan VM jul kaisuja 5a 2012, että Kai nuu seen asetet tai siin kak si eri tyistä kun ta jakoselvitysaluetta uusien kuntien muodostamiseksi: Ka jaa ni, Sot kamo, Paltamo ja Ristijärvi sekä Vaalan kunnan itä osan eli ns. Ma namansalo ja Säräisniemi. Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka Kuhmon kunta säilyy selvityksessä itsenäisenä kuntana. Tämän johdosta Ristijärven kunnanhallitus katsoo, että ratkaisu Vaa lan kun nan siir tämisestä Kainuun maa kunnasta Pohjois-Pohjanmaan maa kun taan tulee tehdä vasta sen jäl keen, kun em. kuntajakoselvitykset on teh ty ja kuntarakenteeseen mahdollisesti tulevat muu tok set on selvil lä Kai nuun kun tien osal ta. Jos siirtopäätös tehdään sitä ennen, on tar kemmin selvitettävä kuin ka paljon siirtämi nen kesken ohjelmakautta haittaa eri viranomaisten aluekehitystyö tä. EU:n uusi ohjelmakausi alkaa vasta 1.1.2014. Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Raija Potila, puh. 044-7159300. Ristijärven kunnanhallitus antaa ylläkuvatun mukaisen lausunnon Vaalan kunnan siirtämisestä Kainuun maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 15 11 KUNNANVIRASTON SULKEMINEN KESÄLOMIEN AJAKSI Kunnanvirasto on perinteisesti suljettu heinäkuussa kolmeksi viikoksi kesälomien keskittämiseksi. Tie- ja kiinteistönhoidossa, rakennustarkastuksessa ja maaseututoimessa on ollut tarpeen mukaan henkilöstöä töissä myös kiinniolon aikana. Yhteispalvelu on toiminut normaalisti. Myös kiinniolon aikana laskujen tarkastus ja maksuun hyväksyminen pitää hoitaa ajallaan viivästysseuraamusten välttämiseksi. Valmistelija: hallintosihteeri, puh. 044-7159309 Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna kolme viikkoa heinäkuussa ajalla 9. - 29.7.2012. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 16 12 VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Ristijärven kunnan ja JTM-Lift Ky:n välillä on allekirjoitettu vuokrasopimus Verkkotie 1:ssä sijaitsevan ns. vanhan paloaseman tiloista 17.11.2006. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta. Ristijärven kunta on lähettänyt vuokralaiselle vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksen 26.1.2012. Ilmoituksen mukaan vuokrasopimus päättyy 30.4.2012. Kunnanhallitus vahvistaa Ristijärven kunnan ja JTM-Lift Ky:n vä lil lä tehdyn vuokrasopimuksen irtisanomisen 30.4.2012.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 17 13 VANHAINTUKISÄÄTIÖN ESITYS ERÄÄNTYNEIDEN SAATAVIEN HOITAMISEKSI Ristijärven Vanhantukisäätiöllä on erääntyneitä laskuja Ristijärven kunnan saatavista 31.12.2011 seuraavasti: - Kaukolämpölaskut 40 320,31 euroa - Keittiön vesi- ja sähkölaskuja 7 044,06 euroa Yhteensä 47 364,37 euroa Säätiön hallitus esittää Ristijärven kunnalle kunnan saatavien suoritta mi sek si maksujärjestelyä, jonka mukainen maksuaika olisi viisi vuot ta ja korko 3,9 %. Kuukausierän suuruudeksi tulee 870,16 euroa (sis. koron). Maksusta laaditaan velkakirja. Valmistelija: hallintosihteeri, puh. 044-7159309 Kunnanhallitus hyväksyy Vanhaintukisäätiön esityksen saatavien maksujärjestelystä ja päättää, että saatavaa ei panna perintään, eikä viivästyskorkoja pe ri tä maksujärjestelyn aikana. Maksujär jes te lyn to teu tu mista ja toimivuutta tarkastellaan neljännesvuosittain yh teisessä palaverissa ja asia tuodaan tarvittaessa kunnanhallituksen käsitte lyyn.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 18 14 LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON RAKENNE- TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto pyytää kuntien lausuntoa kunnallishallin non rakennetyöryhmän selvityksestä sekä käynnistettävistä kunta lain ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksista sekä jo me neillään olevasta kuntien tehtävien arviointityöstä. Lausuntopyyntö kysymyspohjineen on lähetetty erillisliitteenä hallituksen jäsenille. Kunnanvaltuuston lausunto tulee antaa viimeistään perjantaina 13.4.2012 klo 16.00 mennessä sähköisellä. Hallitusohjelman mukaan hal litus toteuttaa koko maan laajuisen kun tauudistuksen, jonka tavoit teena on vahvoihin peruskuntiin pohjautu va elinvoimainen kuntara kenne. Hallitusohjelman mukaan vahva pe ruskunta muodostuu luon nollisista työssäkäyntialueista ja on riittä vän suuri pystyäkseen itse näisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta. Vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen. Työryhmän tehtävänä on ollut laatia hallitusohjelmassa tarkoitettu selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Selvitys koostuu Selvitysosasta (osa I), jossa työryhmä ku vaa ai kaisempia uudistuksia, uudistuksen tarpeita ja tavoitteita, pe rus tus lain asettamia reunaehtoja, uudistuksen tarkastelunäkökulmia, to teuttamistapoja sekä muutostukea sekä Alueellisesta tarkastelusta (osa II), jossa työryhmä esittää maakunnittain kunta- ja palvelurakennetta koskevat esitykset. Kuntalain kokonaisuudistus ja valtionosuusjärjestelmää koskeva uudistus aloitetaan välittömästi tämän kuntien lausuntomenettelyn jälkeen. Työryhmän raportin Kainuuta koskeva osuus on lähetetty hallituksen jäsenille esityslistan mukana. Ristijärven kunnan lausunto valmistellaan kokoukseen. Valmistellut: hallintosihteeri, puh. 044-7159309 Lisätiedot: kunnanjohtaja Raija Potila, 044-7159300 Kunnanjohtajan ehdotus kokouksessa.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 19

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 20 Kunnanhallitus 28 30.01.2012 15 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN TOIMINNAN LOPPUMISEN JOHDOSTA UU- DELLEEN ORGANI SOITAVAT PALVELUT JA TEHTÄVÄT 1.1.2013 ALKAEN Kainuun hallintokokeilun päättyessä vuoden 2012 lopussa kokeilulain mu kai nen jär jes tä mis vas tuu kun ta yhtymän järjestämistä palveluista siir tyy kun nil le. Sa malla jää pois vaaleilla valittu maakuntavaltuusto, se kä val tuuston ohjaus val lassa oleva laaja maakunnan kehittämisraha. Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta on voimassa 2012 loppuun (15 1 mom). Lain 5 ja 5a :iä sovelletaan kuitenkin vuoden 2014 loppuun (15 2 mom; yhteistoiminta-alueet ja vaaditut väestöpohjat). Toimeenpanon kiireellisyyden vuoksi kuntia on pyydetty tekemään esitys etenemissuunnasta mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään tam mikuun 2012 ai kana, jotta kaikki käytännön järjestelyt ehdittäisiin to teutta maan. Eri tyi sen kiireellisiä ovat tietohallinnon vaatimat muu tokset ja sopimus ten tarkistukset. Seuraavassa kuvataan sitä toimintaympäristöä ja lainsäädäntöä, joihin kuntien on otettava kantaa, kun ne päättävät palveluiden järjestämisestä vuoden 2013 alusta lukien. Pakolliset kuntayhtymät, joihin kunnan on kuuluttava 1. Erikoissairaanhoitopiirin tehtäviä hoitava kuntayhtymä (erikoissairaanhoitolaki 7 ) 2. Erityishuoltopiirin tehtäviä hoitava kuntayhtymä (eri tyis huoltopiiri 6, eri pää töksellä voi myös yksi kunta hoitaa) 3. Maakunnan liiton tehtäviä hoitava kuntayhtymä (aluekehittämislaki 7 ) Kainuun entiset pakolliset kuntayhtymät on lopetettu, jo ten ne on perustettava perussopimuksella/perussopimuksilla kun talain 78 mukaisesti, joko kaikki erikseen, toimialoittain yhdessä tai kaikki yhdessä, yhtäpitävin päätöksin. Tehtävät, jotka edellyttävät laajaa väestöpohjaa sisältäviä yhteis toimin ta-aluetta tai riittäviä resursseja 1. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto; on oltava vähintään noin 20 000 asukasta (Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 5 ), ei kos ke las ten päivähoitoa ei kä kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 21 2. Ammatillinen koulutus; asukasmäärä on oltava noin 50 000.asukasta (Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 5 ). Näistä asukaspohjavaatimuksista voidaan poiketa pitkien etäisyyksien vuoksi. 3. Ympäristöterveydenhuolto; on oltava käytettävissä vähintään 10 henkilötyö vuotta vastaavat henkilöresurssit tähän tehtävään (Laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta 2 ). Poikkeamismahdollisuus on, jos toiminnallinen kokonaisuuden muodostaminen ei ole mahdollista pitkien etäisyyksien vuoksi. Valtioneuvostolla on oikeus päät tää asiasta, jos kunta ei tee asian lain mukaista päätöstä asiasta (La ki ympäris töterveydenhuollon yhteistoi minta-alueesta 5 ). Muut lakisääteiset tehtävät Perussopimuksen mukaan maakunta järjestää talous- ja velkaneuvonnan kuntien puolesta (Laki talous- ja velkaneuvonnasta 2 ; talous- ja velkaneuvontapalveluista ja palveluiden järjestämisestä huolehtivat aluehallintovirasto ja kunnat keskinäisellä sopimuksella. Laki ei suoranaisesti velvoita kuntaa tekemään sopimusta asiasta AVI:n kanssa.) Kainuun maakunta -kuntayhtymän nyt hoitamat, kuntien rahoitettavat ja kuntia velvoittavat tehtävät toimialueittain 1 Aluekehitystoimiala Huolehtii alueiden kehittämislaissa, rakennerahastolaissa, maankäyttö- ja raken nuslaissa ja muussa lainsäädännössä sille säädetyistä tehtävistä sekä toimii aluekehitysviranomaisena sekä Valmistelee maakunnan yleistä elinkeinopolitiikkaa yhteistyössä valtion vi ran omaisten kanssa. 2. Koulutustoimiala Huolehtii lukiolakiin ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin perustuvista tehtävistä. Lisäksi toimiala huolehtii ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisista koulutuksen järjestämisestä ja Kuusa mon kaupun gin alueella am matillisesta koulutuksesta. Lukiokoulutuksen järjestämisluvat palautuvat kunnalle. Voimassa olevan lainsää dännön mukaan menetettäisiin lähes 775 000 /v, jos ne pienten lukioiden osal ta siirrettäisiin yhdelle ylläpitäjälle. Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat, ilman uusia päätöksiä, siirtyvät niin ikään takaisin kunnille: Kajaanille, Suomussalmelle ja Kuhmolle. OKM on myön tänyt Kuusamon toimipisteeseen liittyvän

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 22 järjestämisluvan Kai nuun Maakunta kuntayhtymälle, joten siitä on tehtävä uusi päätös. 3. Sosiaali- ja terveystoimiala Huolehtii terveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävistä lasten päivähoitoa lu kuun ottamatta, sekä ympäristöterveydenhuollon tehtävistä. Kuntayhtymä perustetaan mukaan lähtevien kuntien valtuustojen yhtä pitävin päätöksin hyväksytyllä perussopimuksella. Mikäli kunta jo ku / jotkut kunnat eivät hyväksyt perussopimusta, pe rus tavat muut kunnat kunta yhty män. Ulko puolelle jää vän kunnan velvollisuus on järjestää oma aseman sa lain säädän nön edel lyttämälle tasolle mui den yhteis työ ku vioiden kaut ta (ha keutu malla jäseneksi johonkin toi seen yhty mään tai tule mal la muiden kanssa jä senek si myö hemmin tehtävällä perus so pi muksen muutol la). Vii me kä dessä asian ratkaisee valtio neu vosto. Kuntien ja maakunnan yhteistoimintasopimuksenvaraiset maakunnan teh tävät Kainuun maakunta kuntayhtymä tuottaa tällä hetkellä kunnille hallinnon tukipalveluiden järjestämistä koskevan yhteistyösopimuksen mukaisesti taloushallintopalvelut, henkilöstöhallinnon palvelut ja tietohallintopalvelut jäsenkunnille. Jos Kainuun kunnat yhdistettäisiin nyt yhdeksi kunnaksi, merkitsisi se n. 20 mil joonan euron menetystä valtionosuuksissa vuositasolla. Ny kyisen valtionosuus lainsäädännön mukaisesti viimeiset pork kanarahat ovat käytettä vissä, mikäli päätökset liitoksista tehtäisiin huhtikuun 2012 aikana. Kainuun kuntien tulee sovitusti ilmoittaa tammikuun 2012 lop puun men nessä kantansa mm. seuraaviin asioihin: 1) perustetaanko erikseen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja koulutuskuntayhtymä vai kaksi tai yksi kuntayhtymää? 2) antaako kunta kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät (pois lukien päivähoito) perustettavalle kuntayhtymälle, joka hoitaa myös mm. erikoissairaanhoito- ja erityishuoltopiirin tehtävät? 3) jos kunta ei halua antaa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tehtä viä kuntayhtymälle, niin sen on selvitettävä ja sen jäl keen päätettä vä a.miten se voi järjestää ympäristöterveydenhuollon lain ym päristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista 5 :n mukaisesti b.onko kunnalla mahdollisuus saada valtioneuvostolta poik kea mislupa järjestää itse sosiaali- ja terveyspalvelut tai on ko mahdol lista perustaa yhdessä muiden kuntien kanssa lain vaati mukset täyttävä yhteistoiminta-alue c.jos kunta haluaisi antaa osaltaan vain ympäristöterveydenhuollon tehtävät kuntayhtymälle, niin hyväksyvätkö muut kunnat tällai sen osittaisen osallistumisen ja millaisella rahoitusjärjes telmällä kun ta

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 23 voisi vain sen osan rahoittaa 4) miten organisoidaan toisen asteen koulutus a.miten kunta päättää lukioiden opetuksen järjestämisen b.halutaanko, että perustettava kuntayhtymä hoitaa myös toisen asteen koulutuksen kokonaan niin kuin nytkin vai liikelaitoksena vai järjestetäänkö toisen asteen koulutus vastuukuntamallilla 5) rahoitusmalli a. onko ns. kunnanjohtaja -rahoitusmalli hyväksyttävissä b. jos ei, niin mikä sitten 6) hallinnon tukipalveluiden järjestäminen, miten a. nykyiseen tapaan yhteistoimintana b. kunta itse c. maan laajuisena yhteistoimintana d. kilpailuttaen 7) muiden tukipalveluiden tuottaminen a. ruokahuolto ja puhtaanapito ja osastoavustajien työ b. kiinteistöjen hoito c. kuljetukset ja/tai niiden suunnittelu d. hankinnat Kunnanhallitus päättää, että kunta toteaa maakunnan tehtävien hoitamisesta vuodesta 2013 alkaen seuraavaa: Ristijärven kunta haluaa jatkaa Kainuun hallintokokeilun aikana vakiintunutta yhteistyötä yhdessä Kainuun toisten kuntien kanssa siten, että tulevassa palvelumallissa 1.1.2013 alkaen mahdollisim man monet palveluista tuotetaan samassa, perustettavassa kahdessa tai yhdessä kun tayhty mässä, joka on yhtä aikaa: 1) Erikoissairaanhoidon tehtäviä hoitava kuntayhtymä (erikoissairaanhoitolaki 7 ) 2) Erityishuoltopiirin tehtäviä hoitava kuntayhtymä (erityishuoltopiiri 6, eri pää töksellä voi myös yksi kunta hoitaa),sekä 3) Maakunnan liiton tehtäviä hoitava kuntayhtymä erik seen tai yhteen edellisten kanssa (alue ke hit tä mis la ki 7 ) Syntyvä kuntayhtymä tuottaisi perusterveydenhuollon ja erityissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon palvelut (pois lukien lasten päivähoito), ympäristöterveydenhuollon ja velkaneuvonnan. Maakunnan liiton teh tä vät hoitaa toinen kuntayhtymä, jonka rahoitus voisi määräty tyä asu kasluvun tai verorahoituksen perusteella. Myös ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät kuuluisivat luontevasti uu delle kuntayhtymälle. Koulutustoimialalla nykyisen kaltainen yhteistyö vaikuttaa parhaalta ratkaisulta. Ristijärvellä ei ole keskiasteen oppilaitoksia eikä lukiota, joten kanta on ohjeellinen ja muutkin mallit käyvät.

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 24 Uuden kuntayhtymän rahoituksen perustaksi neu vo tel tu komp romissimalli. Hallinnon tukipalvelut tulee järjestää nykyisen yhteistoiminnan pohjalta. Muut tukipalvelut tulee järjestää nykyisen yhteistoimintamallin pohjalta. Päätös: Kunnanjohtaja muutti ehdotustaan kokouksessa seuraavilta osin (muutokset on viety päätösehdotustekstiin): 4. kappale; Maakunnan liiton tehtävät hoitaa toinen kuntayhtymä, jon ka ra hoi tus voisi mää räty tyä asukasluvun tai verorahoituksen perus teel la. 6. kappale; Uuden kuntayhtymän rahoituksen perustaksi neu vo tel tu kompromissimalli. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen. Asia viedään kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy, mitä kunnanhallitus on 30.1.2011 28 lausunut Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavista palveluista ja tehtävistä 1.1.2013 alkaen. Päätös:

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 25 16 ILMOITUSASIAT Saatetaan kunnanhallituksen tietoon seuraavat ilmoitusluontoiset asiat: 1) Kainuun ELY-keskus - Päätös 28.2.2012. Kainuun työ- ja elin kei notoimiston perustaminen. Päätöksellä lakkaute taan 1.1.2013 lu kien Länsi-, Itä- ja Ylä-Kainuun työ- ja elinkeinotoimistot. - YVA-kuulutus arviointiohjelmasta koskien Talvivaaran kaivoksen laajennuksesta. Nähtävillä ypp:ssä 5.3. - 27.4.2012. Mahdolliset lausunnot 27.4.2012 mennessä. 2) Puolangan kunta. Kunnanhallituksen päätökset 13.2.2012 - Maaseutusihteerin virkaan on valittu agronomi Kaija Korhonen. - Aluearkkitehti Liisa Korhoselle on myönnetty ero aluearkkitehdin tehtävästä. - Päätös Kainuun Maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavista palveluista ja tehtävistä. - Sivistyslautakunnan päätös 23.2.2012 kunnan osallistumisesta Kielitivoli -hankkeeseen. 3) Suomussalmen kunta. Kunnanvaltuuston päätös 28.2.2012 Kainuun maakunta -kuntaytymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelutu ja tehtävät 1.1.2013 alkaen. 4) Hyrynsalmen kunta. Kunnanvaltuuston päätös 28.2.2012 Kai nuun maakunta -kuntaytymän toiminnan loppumisen johdosta uudel leen organisoitavat palvelutu ja tehtävät 1.1.2013 alkaen. 5) Tiedoksi Pohjois-Savon maanmittaustoimiston päätös 29.2.2012 Tervajärven ranta-asemakaavan pohjakartan hyväksymisestä. 6) Kainuun Prikaatin päätös 10.2.2012 Kiinteistöjen tilapäisestä käyt tämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan Kai nuun alueella Kainuun prikaatin taisteluharjoituksessa 1/2012 (11. - 15.6.2012). 7) Alfred Berg. Sijoistusraportti ajalta 31.1. - 29.2.2012 8) Riitta-Liisa Oikarisen kirje 12.2.2012 koskien koskien maisemanhoitotöiden suorittamista ja kunnan vastaus kirjeen johdosta. 9) Kuntien Tiera Oy. Kirje 14.2.2012. Tieran strategian päivitystyö etenee. 10) Kainuun Osuuspankki. Työaikainen urakkatakaus / Asemanseudun viemäröinnin toteuttaminen. 11) Mavi. Tiedote 1.3.2012. Kunta- ja itsehakijoiden koulumaitotuen hakeminen. 12) Työ- ja elinkeinomisteriö / Kuntaliitto. Kirje 17.2.2012. Hakeutuminen hallitusohjelmaan sisältyvään kuntakokeiluun. 13) Jorma Trumf. Aloite koskien yhteyttä pihatieltä kevyen liikenteen

RISTIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2012 26 väylälle. Tekniselle toimelle valmisteltavaksi. 14) Kuntarahoitus. Kutsu kuntarahoituksen yhtiökokoukseen 27.3.2012. 15) Valtiovarainministeriö - Kirje 29.2.2012. Kuntien yhteistoiminta-avustustusen hakeminen. Hakuaika päättyy 30.4.2012. -16) Väestörekisterikeskus. Kirje 5.3.2012 koskien Äänestysaluejaotuksen muuttamisen ilmoittamista maistraatille. Kiinteistönluovutusilmoitukset Kiinteistö Luovuttajat Luovutuksen saaja Torppa Rno 131:7 Tauno Määttä Sami Mäkeläinen Aila Määttä Airi Korva-Mäkeläinen Määräosa Nummilehto Rno 129:57 -tilasta Puolet Mäntyniemi Rno 6:72 -tilasta + rakenn. Seija Nummi Jouko Leinonen Jarmo Kirjonen Lea Torvinen