Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta
SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Toimet onnettomuuden sattuessa 2.1. Välittömät toimet ja toimintavastuu 2.2. Psyykkinen ensiapu 2.3. Tiedottaminen 3. Kuolemantapaukset ja niiden käsittely koulussa 3.1. Oppilaan kuolema 3.2. Oppilaan lähiomaisen kuolema 3.3. Opettajan tai muun henkilökunnan jäsenen kuolema 3.4. Kuolinsanoman kertominen 3.5. Luokkakeskustelut 3.6. Muistaminen 4. Auttajien reaktio
1. Yleistä Tämä valmiussuunnitelma on laadittu auttamaan koulun henkilökuntaa onnettomuuksien ja kuolemantapausten sattuessa. Se on tarkoitettu konkreettiseksi apuvälineeksi vaikeiden tilanteiden varalle. Se koskee asioita, joita mieluummin emme ehkä ajattelisi, mutta jotka eivät nyky-yhteiskunnassa ole lainkaan epätavallisia. Traagisen tapahtuman sujuva ja oikea käsittely on vaikeaa, mikäli siihen ei olla henkisesti ja käytännöllisesti parhaalla mahdollisella tavalla valmistauduttu. Etenkin henkistä selviytymistä ei ole läheskään aina etukäteen mietitty, vaikka näitä onnettomuuksia sattuu meidän jokaisen elämässä. Mitkään tilanteet eivät ole täsmälleen samanlaisia toistensa kanssa. Tähän suunnitelmaan ei kuitenkaan voida sisällyttää kaikkia mahdollisia onnettomuuksia. Tässä on keskitytty lähinnä kuolemantapauksiin. Suunnitelma on kuitenkin pyritty kirjoittamaan niin, että sitä voitaisiin käyttää joustavasti myös muissa kriisitilanteissa. Se keskittyy siihen, miten koulussa tulisi käsitellä kriisitilanteita, jollaiset yleensä syntyvät odottamatta ja äkillisesti. Tämä suunnitelma sisältää yleiskatsauksen toimenpiteistä, joihin voidaan ryhtyä kriisitapahtuman sattuessa. Ne ovat tavallaan varotoimenpiteitä, joita koulun on kehitettävä, ollakseen mahdollisimman hyvin valmistautunut, jos kriittinen tilanne syntyy. Henkilöstön tulee - ryhtyä tilanteen vaativiin välittömiin toimiin - kohdata oppilaiden, henkilökunnan ja vanhempien reaktiot sekä - ryhtyä tarvittaviin tukitoimiin. Tavoitteena on - estää onnettomuuksien aiheuttamat psyykkiset ja fyysiset haittavaikutukset - säilyttää kouluyhteisön ja sen jäsenten toimintakyky kriisitilanteissa sekä vahvistaa sen selviytymistä vaikeista tilanteista ja - tukea aikuisten ja lasten kaikinpuolista toipumista onnettomuuksista.
2. Toimet onnettomuuden sattuessa Tilannekartoitus Katastrofitilanteen sattuessa koulun johdon tulee tehdä tilannekartoitus. Kun seuraavat asiat on selvitetty, voidaan päättää, miten toimitaan: 1. Kenelle on tapahtunut? (oppilaalle, opettajalle) 2. Mitä on tapahtunut? (onnettomuus, vakava sairaus, itsemurha, murha, muu tapahtuma) 3. Miten tilanne syntyi? (koulualueella koulun ulkopuolella millaiset olivat olosuhteet) 4. Mitä tietoa on jaettu? 5. Mikä on tämänhetkinen tilanne? 2.1. Välittömät toimet ja toimintavastuu Yleisiä suuntaviivoja 1. Annetaan lääkinnällinen ensiapu. Sen jälkeen huolehditaan shokkiin joutuneista. Ensisijainen apu on hengenpelastavaa apua, jottei kukaan menehtyisi. Myös lisäonnettomuuksien syntyminen pyritään ehkäisemään. Opettaja tai muu henkilökunnan jäsen antaa esiavun. Lähinnä kokenein ja ensiaputaitoisin henkilö ottaa toiminnan johtovastuun, kunnes paikalle saapuu se viranomainen, jolle onnettomuuden johtaminen kuuluu. Mikäli ensiapua antava henkilö ei itse suorita avun hälytystä, hänen on varmistuttava siitä, että tehtävään määrätty henkilö on asian viipymättä hoitanut. Kouluterveydenhoitaja ja/tai lääkäri (mahdollisesti myös kouluhammaslääkäri) haetutetaan paikalle, mikäli nämä ovat koulussa. Luokanopettaja (ja/tai muita opettajia) pyydetään apuun. Rehtorille toimitetaan tieto. Opettaja jää lasten luo. 2. Soitetaan välittömästi hätänumeroon 112. Ambulanssi, poliisi ja/tai paloauto jne. kulloisenkin tarpeen mukaan kutsutaan paikalle. Poliisi, puh. 112 Myrkytyskeskus, puh. 09 471 977 Nokian kriisiryhmä, päivystys puh. 040 779 9249
Nokian terveyskeskus, ensiapu puh.03 565 211 40 Ensiapulaukku säilytetään koulun kansliaa vastapäätä olevassa kopiointi- ja oppivälinetilassa. 3. Tilanteen kokonaisjohto on rehtorilla. Hän päättää kulloisistakin toimenpiteistä sekä tarvittaessa asian jatkokäsittelystä. Jos rehtori on poissa, päätösvastuu siirtyy vararehtorille ja tarvittaessa muulle läsnä olevalle henkilökunnan jäsenelle asian kiireellisyyden mukaan. Rehtori päättää kriisiryhmän kokoamisesta ja sen työn aloittamisesta. Kriisiryhmän jäseninä ovat koulun rehtori, vararehtori, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja erityisopettaja. Rehtori kutsuu koolle kriisiryhmän lisäksi myös muun henkilökunnan tarpeen mukaan onnettomuuden laajuudesta riippuen. 4. Onnettomuudesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman pian - huoltajille(välitetään tieto tapahtumasta, koulun jatkotoimenpiteet, onnettomuuden aiheuttamista kuolemantapauksista ilmoittaminen kuuluu poliisille). - vakavissa onnettomuuksissa lisäksi toimitettaan tietoa luokalle ja muille oppilaille (opettajien johdolla kerrotaan jatkotoimenpiteistä, kokoontumisesta esim. kuolemantapauksen jälkeisenä päivänä, mahdollisista hautajaisista tai vierailusta sairaalassa loukkaantumistapauksissa). - muille opettajille (tosiasiat, tukitoimenpiteet, joihin on ryhdytty, toimenpiteet tiedotusvälineiden suhteen). - koulun hallintoelimille. Huoltajien puhelinnumerot ovat koulun kansliassa ja opettajainhuoneessa mapissa. Oppilaiden lähiomaisten osoite- ja puhelinnumerot on aina pidettävä ajan tasalla. 5. Kuolemantapauksissa ja muissa isoissa onnettomuuksissa kriisiryhmä arvioi rehtorin johdolla - tapahtuman välittömän vaikutuksen oppilaisiin, henkilökuntaan ja muihin sekä - mahdollisen ulkopuolisen avun. Koulun johto on vastuussa siitä, että myös henkilökunta saa apua ajatustensa työstämiseen kriisitapahtuman jälkeen. Ensivaiheessa se voi tapahtua puhumalla. 6. Kriisitilanteissa järjestetään aina tarvittaessa opettajainkokous, jossa keskustellaan tai päätetään: tuesta luokalle ja henkilöstölle, joita onnettomuus on koskettanut, ilmoituksesta vanhemmille sekä suhtautumisesta tiedotusvälineisiin (ks. tiedottaminen), suunnitelmista seuraavan päivän varalle ja seurannasta tapahtuman jälkeisenä päivänä.
2.2. Psyykkinen ensiapu Kriisiryhmän henkilökunta vastaa psykososiaalisesta tuesta onnettomuuspaikalla tai/ja heti onnettomuuden tapahduttua. Avun täytyy alkaa välittömästi. Se tulee olla aktiivista ja apua tarvitsevien luo hakeutuvaa. Konkreettinen huolenpito ja tuki ovat välttämättömiä. Hyvä keskustelu on psykososiaalisen tukityön keskeinen osa. Lisäksi uhreja täytyy suojella ylimääräisiltä stressitekijöiltä, jotka voivat laukaista voimakkaita tunnereaktioita, muun muassa tunkeilevat toimittajat ja valokuvaajat sekä katsojat ovat tällaisia stressinaiheuttajia. Lisäksi on tuettava uhrien oma-aloitteista toimintaa. Se auttaa saamaan oman tilanteen hallintaan. Oppilaan auttaminen kriisitilanteessa voi tämän kaltaisen avun osalta noudattaa seuraavia suuntaviivoja: 1. Pyritään siihen, että auttamisen ilmapiiri on - huolehtiva, ymmärtävä, hyväksyvä ja tukea tarjoava. 2. Annetaan auliisti tietoa tosiasioista - mitä on tapahtumaan ja koska - mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan - pidä selitykset yksinkertaisina. 3. Varataan aikaa kuuntelemiseen ja tukemiseen - anna itkeä, älä jätä yksin. 4. Vältetään sellaisia ilmauksia kuin: - Aika parantaa haavat., Minä tiedän miltä sinusta tuntuu. jne. 5. Ei pidä luvata enempää kuin pystyy pitämään. Ensiavun onnistumisen kannalta on siis tärkeää, että trauman kokenut voi avautua ja kertoa ongelmistaan. Auttajan tulee osata kuunnella, mitä autettava sanoo. Toiseksi tärkein psyykkisen ensiavun ote - kuten jo yllä mainittiin on keskustelu, jonka aikana uhria ohjataan kuvaamaan tapahtumia aikajärjestyksessä. Näin hänen ajatuksiinsa syntyy järjestys. Myös käytännön asioiden järjestelyssä on autettava. Onnettomuuden uhri käy yleensä kuitenkin läpi tapahtuman käsittelyssä seuraavat vaiheet: 1. Shokkivaihe 2. Reaktiovaihe 3. Käsittelyvaihe. (ks. Luokkakeskustelu).
2.3. Tiedottaminen Oppilaille sattuneesta onnettomuudesta pyritään ilmoittamaan huoltajalle mahdollisimman pian. Koulun ulkopuolella sattuneesta onnettomuudesta koulun tulee mahdollisimman nopeasti hankkia olennaista tietoa, jota voidaan välittää onnettomuuden kohdanneille luokille. Jos tapaus sattuu kouluajan ulkopuolella, koulun johdon tulee - ilmoittaa asiasta nopeasti opettajille - kutsua opettajat kokoukseen sekä - kertoa tosiasiat tapahtumasta. Koulun on suhtauduttava avoimesti kysymyksiin ja tunteisiin. Ohjattu tiedotus estää huhujen syntymisen. Koulun on pidettävä huolta siitä, että työntekijät ovat valmistautuneet vastaamaan esim. vanhemmille ja muille, jotka kriisitilanteessa saattavat ottaa yhteyttä puhelimitse tai tulla kouluun. Tiedotusvälineille vastaamisen hoitaa rehtori ja/tai vararehtori, tarvittaessa yhteistyössä poliisin tai muun pelastustöiden johdon edustajan kanssa. Vakavan onnettomuuden sattuessa rehtori asettaa tarpeen mukaan myös puhelinpalvelusta vastaavan ryhmän vastaamaan ulkopuolelta tuleviin tiedusteluihin. Lehdistöyhteyshenkilöiden tehtävät ovat: - hoitaa tiedotusvälineiden esittämät kysymykset - järjestää lehdistölle tiedotustilaisuudet sovittuina aikoina - pitää koulun henkilökuntaa ajan tasalla siitä, mitä on tiedotettu ulospäin. Ensimmäisen lehdistötilaisuuden on sisällettävä seuraavat asiat: - tosiasiat - miten koulu toimii onnettomuuden suhteen - painottaa, että vaikka tapahtuma on järkyttänyt koko koulua, opettajat pyrkivät yhteisvoimin auttamaan lapsia parhaalla mahdollisella tavalla, jotta päästäisiin takaisin koulun normaaliin arkipäivään. Uhreja on suojeltava lehdistöltä ja uteliailta katsojilta. Heille on kuitenkin kerrottava tarkkaan, mitä kulloinkin tapahtuu. Tieto lievittää ahdistusta, vaikka uutiset olisivatkin huonoja. On suositeltavaa sopia tarkoista tiedotusajoista. Näistä ajankohdista on pidettävä kiinni, vaikka uutta tietoa ei joka kerralla olisikaan esittää. Tieto siitä, että uutta tietoa ei ole, vähentää ahdistusta ja pelkoa.
3. Kuolemantapaukset ja niiden käsittely koulussa Oppilaat reagoivat kuolemantapauksiin ja muihin kriisitilanteisiin eri tavoin. Jotkut alkavat surra lähes heti saatuaan tietää tapahtuneesta. Toiset puolestaan reagoivat vasta pitkän ajan kuluttua. Lisäksi uhrin kokemassa surussa voidaan erottaa selvästi neljä eri vaihetta: 1. Shokkivaihe: kestää silmänräpäyksestä muutamaan vuorokauteen. 2. Reaktiovaihe: saattaa kestää useita viikkoja. 3. Työstämisvaihe: saattaa kestää yli vuoden. 4. Uudelleen suuntautumisen vaihe: saattaa kestää hyvinkin kauan. Ihminen on saanut sieluunsa arpia, jotka eivät helposti häviä. 3.1. Oppilaan kuolema Kuolema pitkän sairauden jälkeen Sairastavan oppilaan luokkatovereille on kerrottava sairauden aikana taudin kehittymisestä, mikäli vanhemmat antavat siihen luvan. Jos lupaa ei saada, oppilaille tulee selvittää vanhempien oikeus tällaiseen käytökseen. Kun viesti oppilaan kuolemasta tulee kouluun, viestin vastaanottaja ilmoittaa asian rehtorille. Tämä puolestaan kertoo asian luokan opettajalle ja muulle henkilökunnalle. Rehtori päättää kriisiryhmän kokoamisesta ja koollekutsumisesta. Luokan opettaja osallistuu siihen. Luokanopettaja ja/tai kriisiryhmän jäsen kertoo kuolleen oppilaan luokalle yksinkertaisesti ja konkreettisesti, mitä on tapahtunut. On muistettava aina kuitenkin, että kaikessa toiminnassa on kunnioitettava omaisten toiveita. Muuten voidaan edetä suurelta osin kuten seuraavassa kohdassa. Äkillinen kuolema Äkillinen esim. sairauden aiheuttama kuolema on muille oppilaille suuri järkytys. Ensi vaiheessa voidaan osittain toimia kuten edellä. (Ks. myös Välittömät toimet ja Psyykkinen ensiapu). Lisäksi: - asiasta on tiedotettava kaikille, ketä asia koskee. Tämä on tärkeää muistaa, koska äkillinen kuolema aiheuttaa aina huhuja, joiden vaikutus voi olla yhteisölle vaikeampi kuin todellisuus. - rehtori informoi yhteisesti koulun henkilökuntaa.
- opettajat kertovat tapahtuneesta luokissa ja oppituntien sijaan keskustelevat tapahtuneesta kuolemasta sekä antavat oppilaille aikaa hiljentymiseen. - oppilaita ei pidä päästää kotiin ennen kuin tapahtunutta on kunnolla käsitelty koulussa. - järjestetään tarvittaessa vanhempainkokous jonakin tapahtumaa seuraavista päivistä. - lyhyt kirjallinen viesti oppilaille kotiin vietäväksi. Itsemurha tai itsemurhauhka Itsemurhauhka Jos lapsi on tehnyt itsemurhan, hänen ystäviensä itsemurhan riski ei kasva mikäli kuolemantapaukseen tartutaan ja se käsitellään perusteellisesti koulussa. Opettajan epäillessä nuoren harkitsevan itsemurhaa, - hänen tulee kertoa siitä välittömästi oppilashuoltotyöryhmälle. - jos koululla on epävarmuutta siitä, onko oppilaalla itsemurha-ajatuksia, opettaja voi hienotunteisesti, mutta suoraan kysyä nuoren tunteista ja ajatuksista. Suora keskustelu asiasta vähentää sen maagisuutta ja myyttisyyttä. - tärkeää on, että kuuntelet nuorta, et tuomitse, et jätä yksin, mietit, miten päästäisiin vaikean tilanteen yli. - opettaja ilmoittaa oppilaan vanhemmille aina uhkaavasta tilanteesta. - aseta nuorelle tarvittaessa rajoja. Se on osoitus välittämisestä. - koulun johdon ja opettajan tulee ottaa yhteys koulupsykologiin tai muihin itsemurhayrityksiin perehtyneisiin mielenterveysalan asiantuntijoihin. - on tärkeää puuttua asioihin mahdollisimman pian. - opettajan on hyvä seurata tarkasti tällaisen oppilaan arkielämää koulussa. Itsemurha Itsemurhatapauksissa - oppilaan opettajan tulee olla yhteistyössä vainajan perheen kanssa. Myös tässä tapauksessa opettajan/kriisiryhmän tulisi käsitellä tapausta koulussa vainajan luokkatovereiden kanssa. Mikäli vanhemmat kieltävät tapauksen käsittelyn koulussa, yritä kuitenkin tavalla tai toisella saada heidän kanssaan sovittua, että nuoren hengen vieneestä tapahtumasta, sen syistä ja kuoleman turhuudesta olisi voitava puhua. Nuoret keskustelevat asiasta kuitenkin ja silloin on parempi, että he saavat mahdollisimman nopeasti oikeaa ja tarkkaa tietoa, jotta huhut eivät pääsisi leviämään. Tärkeää on - välittää asiasta tietoa
- poistaa teosta romanttisuus ja sankarillisuus sekä - viestittää, että itsemurhan tehneen ongelmista huolimatta muut vaihtoehdot ongelmien ratkaisemiseksi ovat parempia. Kuolemantapauksen sattuessa opettajan on tärkeää hahmottaa ystävyyshierarkia, eli kuka oli vainajan paras ystävä, ketkä olivat ystäviä ja ketkä etäisempiä. Tälle ystävyyshierarkialle perustuu suruhierarkia, jota on kunnioitettava. (Ks. myös Kuolinsanoman kertominen sekä Luokkakeskustelut.) 3.1. Oppilaan lähiomaisen kuolema Tieto vanhemman kuolemasta tulee tavallisimmin oppilaan luokanopettajalle. Luokanopettajan toiminta tilanteessa: - hän informoi asiasta rehtoria - hän on yhteydessä perheeseen, sopii perheen kanssa, kerrotaanko asiasta luokalle, mitä kerrotaan, kuinka perusteellisesti sekä haluaako sureva lapsi olla tällöin läsnä vai jättääkö oppilas ja hänen perheensä kertomisen yksinomaan opettajan tehtäväksi. - läheisensä menettäneen oppilaan ollessa poissa, on hyvä keskustella kun lupa siihen perheeltä on saatu oppilaiden kanssa tapahtumasta ja siitä, miten heidän tulisi suhtautua läheisensä menettäneeseen oppilastoveriin. - jos kuolemantapaus sattuu lapsen ollessa koulussa, pitäisi perheen edustajan tulla kouluun kertomaan asiasta lapselle. Mikäli kuolinviesti jää jostain syystä opettajan välitettäväksi, seurataan kohdassa Kuolinsanoman kertominen esitettyjä suuntaviivoja. - jos vanhempi on kuollut onnettomuudessa tai tehnyt itsemurhan, tulee opettajan tarkoin harkita, mitä ja kenelle asiasta puhuu. 3.1.2. Opettajan tai muun henkilökunnan jäsenen kuolema Jos opettaja tai joku muu koulun henkilökuntaan kuuluva kuolee äkillisesti, voidaan pääpiirteissään noudattaa samoja ohjeita kuin oppilaan kohdalla: - rehtori kertoo tapahtuneesta henkilökunnalle ja luokanopettajat oppilaille, - tapahtuneesta puhutaan avoimesti. Riippuen siitä, kuinka läheinen vainaja on ollut kyseiselle luokalle, opettaja järjestää aikaa keskusteluun luokassa.
- rehtori tai opettaja on yhteydessä vainajan omaisiin. Sovitaan mahdollisesta osallistumisesta hautajaisiin, mahdollisista oppilaiden esityksistä hautajaistilaisuudessa jne. Vainajan omaisten toiveita asian käsittelyssä on kuitenkin aina kunnioittaen. - kun oppilaille on kerrottu tapahtuneesta koulussa, lippu nostetaan puolitankoon. - oppilaille annetaan lyhyt kirjallinen viesti kotiin vietäväksi. - henkilökunnalle järjestetään muistotilaisuus. Rehtori antaa tehtävän käytännön järjestelyt muutaman opettajan hoidettavaksi. Tilaisuus järjestetään mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuolemantapauksesta on saatu tietää (ks. Muistaminen). - päivittäinen rutiini luokkaan tulisi palauttaa mahdollisimman pian 3.1.3. Kuolinsanoman kertominen Onnettomuuden aiheuttamista kuolemantapauksista ilmoittaminen kuuluu poliisille. Kuten jo aikaisemmin myös mainittiin, ensisijaisesti tiedon lähiomaisen kuolemasta lapselle kertoo hänen perheensä jäsen, mieluiten jompikumpi vanhemmista. Saattaa kuitenkin syntyä tilanteista, joissa suruviesti jää opettajan toimitettavaksi. Jos kyseessä on monia oppilaita koskeva suuri tapahtuma, rehtori voi tiedottaa asiasta koko koululle. Opettajat jakavat luokissa lisätietoa. Lisätiedon kanssa tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen, jotta lapsia kunnioitettaisiin, ja että mahdolliset kuvaukset ja haastattelut tapahtuisivat vain lasten ja vanhempien suostumuksella. Seuraavia suuntaviivoja voidaan noudattaa, kun yhdelle oppilaalle on ilmoitettava kuolemantapauksesta perhepiirissä: 1. Asiasta kertoo oppilaalle mieluiten luokanopettaja, tai joku toinen, johon oppilas luottaa. 2. Jos tieto koululle on saatu puhelimitse, koulun on varmistettava sen paikkansapitävyys. Selville tulisi ottaa myös koska ja miten kuolemantapaus on sattunut. 3. Opettajan tulee etsiä keskustelulle häiriötön paikka. 4. Asiasta on kerrottava avoimesti ja suoraan. Henkiselle valmistautumiselle on kuitenkin jätettävä tilaa. Suruviestin kertomista ei tule myöskään jättää koulupäivän loppuun eikä asian vakavuutta salata siihen asti, että oppilas pääsee kotiin. 5. Älä jätä oppilasta yksin. Opettajan on varattava aikaa jäädä istumaan oppilaan seuraan sen jälkeen kun hän on kertonut surullisen uutisen. Näin oppilas saa huomiota mahdollisille tunteenpurkauksille. 6. Opettajan on saatettava oppilas kotiin. 7. Kun oppilaalta tai perheeltä on saatu lupa, luokkatovereille on kerrottava tapahtuneesta mahdollisimman pian.
Kun koko luokalle on kerrottava luokkatoverin tai opettajan kuolemasta, voidaan tällöin noudattaa edellä kerrottuja suuntaviivoja. Kuitenkin lisäksi: - anna tilaa oppilaiden spontaaneille kysymyksille. - selitä pienille oppilaille, mitä kuolema merkitsee. - käytä tilanteen päättämiseen lyhyttä rituaalia, esim. kynttilän sytyttämistä. Tiedon kertomisen jälkeen seuranta voidaan järjestää seuraavassa kuvatun luokkakeskustelun mallin mukaan. 3.1.4. Luokkakeskustelu Moniin oppilaisiin vaikuttaneiden äkillisten, odottamattomien kriisien jälkeen koulun on syytä järjestää suunniteltu luokkatapaaminen, psykologinen jälkipuinti eli debriefing. Rehtori opettajakunnan kanssa harkitsee kulloinkin sen tarpeellisuuden. Kokouksen avulla pyritään selvittämään, - mitä on tapahtunut, antamaan oppilaille tilaisuus jakaa reaktioitaan keskenään sekä auttaa heitä tukemaan toisiaan ja muodostamaan tapahtumasta todellinen kuva sekä nimeämään tunteitaan. - tarkoituksena on jälkivaikutuksen ennaltaehkäisy. Kun luokassa keskustellaan kuolemantapauksesta, saattaa olla hyvä noudattaa keskustelumallia, joka on osoittanut toimivaksi vaikeissa tilanteissa. Seuraavaa mallia voidaan soveltaa kaikkeen, mikä on vaikuttanut oppilaisiin voimakkaasti. Tällainen keskustelu - viedään päätökseen kerralla - se vaatii yleensä oppituntia pidemmän ajan, ainakin kaksoistunnin. Kaikkien toivotaan pysyvän luokassa koko ajan. Sitä ei ole siis hyvä katkoa tauoilla paitsi aivan nuorimmaisten kanssa. - se olisi hyvä jättää tapahtuman jälkeiseen päivään (24-72 tuntia tapahtuneesta), jolloin oppilaat alkavat jo paremmin tajuta tapahtuneen. - lisäksi se vaatii yhteistyötä jonkun toisen opettajan tai ulkopuolisen asiantuntijan esim. koulupsykologin kanssa. - keskustelua johtaa esim. kaksi opettajaa, joiden tulee olla oppilaille tuttuja. - kokouksen rakenne voi olla esim. seuraavanlainen: johdanto, tosiasiat, ajatukset, reaktiot, tiedonjako ja päätös. 1. Johdannon aluksi vetäjät esittelevät itsensä ja ryhmän sekä kertovat, miksi ryhmä on kutsuttu koolle. He painottavat sitä, että juuri puhuminen auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Opettajan tulisi esitellä oppilaille muutamia vaitiolo- ja salassapitosääntöjä, joita tulisi noudattaa, esim.: - tiedot ovat luottamuksellisia - okainen voi puhua omista kokemuksistaan, mutta ei muiden
- edelleen jokaisen läsnäolo on tärkeää, vaikka kokisi selviytyvänsä yksi. Läsnä olemalla voi auttaa muita. - lisäksi jokaiselle osoitetaan mahdollisuus puhua. Oppilaan ei ole kuitenkaan pakko puhua luokassa mitään muuta kuin miten saivat tiedon tapahtuneesta. - syyllisiä ei myöskään haeta ja tunteiden ei tulisi nousta liian nopeasti pintaan. - ketään ei myöskään saa arvostella siitä, mitä hän on sanonut tai miten hän on reagoinut. 2. Tosiasiavaiheessa oppilaat voivat kertoa, - milloin he saivat kuulla kuolemantapauksesta ja - mitä heille sanottiin ja miten (kuinka, koska ja kuka?) Tilanteesta luodaan kokonaiskuva, mitä todella on tapahtunut. Mahdolliset väärinkäsitykset oikaistaan ja näin myös ehkäistään huhujen ja ahdistuksen syntyminen. 3. Ajatusvaihe Oppilaiden ajatukset saattavat olla hyvin tuskallisia ja heijastella epätodellisuuden tunnetta tai unenomaista tilaa (shokkireaktio). Kysymyksillä autetaan oppilaita pukemaan vaikutelmansa yksityiskohtaisesti sanoiksi. Kysymällä oppilailta: Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun kuulit tapahtuneesta? saadaan melkein automaattisesti vastauksia, jotka kaatavat heidän reaktionsa ja vaikutelmansa. 4. Reaktiovaiheessa Oppilaat puhuvat niistä monenlaisista reaktioista ja ajatuksista, joita heillä on ollut sen jälkeen, kun kuulivat tapahtuneesta. Tässä pääsevät esiin suru, kaipaus, avuttomuudentunne, pelko ja muut reaktiot. Alimmilla luokilla tässä vaiheessa voi käyttää esim. piirtämistä. Lapsia voidaan myös pyytää kirjoittamaan ajatuksiaan ja kokemiaan reaktioita. 5. Tiedonjakovaiheessa - keskustelun vetäjän tulee tehdä yhteenveto siitä, mitä oppilaat ovat puhuneet ja painottaa heidän ajatustensa ja reaktioittensa yhtenevyyksiä sekä edistää kaikin tavoin tilanteen palautumista normaaliksi. Lisäksi oppilaille on kerrottava normaaleista reaktioista tällaisten tapahtumien jälkeen, sekä kehotettava heitä puhumaan tapahtuneesta ja palaamaan pian esim. normaalien vapaaajanharrastustensa pariin. 6. Päätösvaihe
Käydään läpi kokouksessa käsitellyt asiat ja suunnitellaan tulevaa aikaa. Keskustelun vetäjien tehtävä on arvioida, tarvitseeko jotkut lapsista muuta terapia- apua jo onko tarpeen järjestää vielä uusi kokous sekä mahdollisesta muusta seurannasta sopiminen. Suomen Punainen Risti pitää tiedostoa maassamme toimivista debriefin-ryhmistä ja vastaa myös niiden kouluttamisesta. 3.1.5 Muistaminen Kun oppilas tai henkilökunnan jäsen kuolee, on koulussa tehtävä selvästi havaittavaksi, että häntä muistetaan. Rituaalit antavat mahdollisuuden oppilaille ilmaista tunteita suoraan, ilman sanoihin turvautumista. Rituaalit muuntavat epätodellista todelliseksi ja vähentävät kuvitelmia. Hyvä tapa tuoda julki surua on järjestää muistohetki. Se voi sisältää seuraavia aineksia: - rehtorin esittämät muistosanat ja/tai - luokanopettajan muistosanat - minuutin hiljaisuus - oppilaan esittämä muistoruno tai ote jostain kirjasta - musiikkiesitys tai yhteislaulua - mahdollinen uskonnollinen osuus, jonka pitää seurakunta. Yhteisesti sovittavia rituaaleja voivat olla: - koulun lipun laskemin puolitankoon - luokassa tapahtuneelle voidaan antaa symbolinen ilmaus asettamalla vainajan pulpetille tai pöydälle kukkia, kynttilä sekä mahdollisesti vainajan kuva - kukkien lähettäminen sekä suruvalittelun esittäminen sureville omaisille - hautajaisiin osallistumisesta sopiminen omaisten kanssa. Kaikesta hautajaisiin liittyvästä on keskusteltava myös luokan kanssa riippumatta siitä, osallistuvatko oppilaat hautajaisiin vai eivät. Kuolinpaikalla käynti on edellisten lisäksi myös yksi tapa käsitellä tapahtunutta. 4. Auttajien reaktiot Surevia ihmisiä auttavat opettajat ja muut aikuiset saattavat havaita reagoivansa itse autettaviensa suruun ja epätoivoon. On siis myös varauduttava omiin tunnepurkauksiin. Monet saattavat kokea samanlaisia reaktioita kuin surevat. Olisi kuitenkin yritettävä muistaa, että auttaja ei voi kantaa lapsen surua, vaan hänen on autettava lasta ilmaisemaan suruaan. Auttamiskykymme on erittäin riippuvainen ymmärtämis- ja empatiakyvystämme. Jos dramaattiseen tilanteeseen joutuneet ihmiset ovat työtovereita, tapahtuman yksityiskohtien läpikäyminen voi osoittautua tarpeelliseksi, esim. ryhmäkeskustelut saattavat olla hyödyksi. Henkilökunnan osalta rehtori harkitsee tapauskohtaisesti psykologisen jälkipuinnin tarpeellisuuden, hoitaa sen järjestämisen ja johtamisen.