Euroalueen talouden ohjauksen ja hallinnan parantamiseen liittyvien jatkotoimien valmistelu Analyyttinen muistio Jean-Claude Juncker sekä tiiviissä yhteistyössä Donald Tusk, Jeroen Dijsselbloem ja Mario Draghi Eurooppa-neuvoston epävirallinen kokous 12. helmikuuta 2015
Euroalueen talouden ohjauksen ja hallinnan parantamiseen liittyvien jatkotoimien valmistelu Analyyttinen muistio Johdanto Lokakuun 24. päivänä 2014 pidetyssä eurohuippukokouksessa todettiin, että talouspolitiikan tiiviimpi koordinointi euroalueella on välttämätöntä talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan varmistamiseksi. Huippukokous kehotti jatkamaan sellaisten konkreettisten mekanismien kehittämistä, joilla lisätään talouspolitiikan koordinointia, lähentämistä ja solidaarisuutta, ja pyysi Euroopan komission puheenjohtajaa tiiviissä yhteistyössä eurohuippukokouksen puheenjohtajan, euroryhmän puheenjohtajan ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan kanssa valmistelemaan jatkotoimia euroalueen talouden ohjauksen ja hallinnan parantamiseksi. Joulukuun 18. päivänä 2014 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti edellä mainituille neljälle johtajalle annetun toimeksiannon. Johtajia pyydettiin ensimmäiseksi laatimaan analyyttinen muistio, jonka pohjalta Eurooppa-neuvosto voisi käydä keskusteluja epävirallisessa kokouksessaan 12. helmikuuta 2015. Tässä analyyttisessa muistiossa tarkastellaan Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) tämänhetkistä tilaa. Siinä esitetään kriisin aikana paljastuneet EMU-järjestelmän keskeiset puutteet, kuvataan toimenpiteitä, jotka on toteutettu näiden puutteiden poistamiseksi, ja luodaan pohjaa keskusteluille tulevista toimenpiteistä. Tämä muistio ei millään tavalla vaikuta neljän johtajan tulevan kertomuksen lopulliseen sisältöön. Kertomuksessa on tarkoitus ottaa huomioon valtion- ja hallitusten päämiesten 12. helmikuuta käymien keskustelujen tulokset sekä kesäkuussa järjestettävään Eurooppa-neuvoston kokoukseen liittyvät valmistelutyöt ja kuulemiset. 1. Talous- ja rahaliiton luonne Euroa käyttää tällä hetkellä 19 EU:n jäsenvaltiota ja yli 330 miljoonaa kansalaista. Kriisistä huolimatta euro on maailman toiseksi tärkein valuutta: sen osuus maailmanlaajuisista valuuttavarannoista on 24,4 prosenttia (18 % vuonna 1999), kun Yhdysvaltain dollarin osuus on 61,2 prosenttia. Yhteensä 59 maata tai aluetta eri puolilla maailmaa on kiinnittänyt valuuttansa euroon joko suoraan tai välillisesti. Euro on enemmän kuin valuutta se on myös poliittinen hanke. Rahaliiton sääntöjen mukaisesti euron käyttöön ottavat jäsenvaltiot luopuvat lopullisesti kansallisesta valuutastaan ja jakavat pysyvästi raha-asioita koskevan päätösvaltansa muiden euroalueen maiden kanssa. Euro on siten luonut kyseisten 19 jäsenvaltion välille kohtalonyhteyden, joka edellyttää paitsi solidaarisuutta kriisin hetkellä myös sitä, että kaikki noudattavat yhteisesti sovittuja sääntöjä. Euroalueen institutionaalinen rakenne on ainutlaatuinen. Euroalueen rahapolitiikasta päätetään yhdessä EU:n tasolla, mutta talous- ja finanssipolitiikka on edelleen suurelta osin jäsenvaltioiden vastuulla. Sen vuoksi yhdessä jäsenvaltiossa esiintyvät haavoittuvuustekijät voivat levitä koko euroalueelle. Taloudellinen menestys on näin ollen kaikkien yhteisen edun mukaista. Rahaliitto voi menestyä vain, jos sen jäsenyydestä on pitkällä aikavälillä enemmän hyötyä kuin sen ulkopuolelle 1
jäämisestä. Siksi kaikkien jäsenvaltioiden on sitouduttava rahaliittoon ja ymmärrettävä, että niiden talous- ja finanssipolitiikoilla on merkitystä yhteisen edun kannalta. Perussopimuksissa vahvistetaan talouteen liittyvät selkeät tavoitteet osallistava ja kestävä kasvu, hintavakaus, vakaa julkisen talouden rahoitusasema ja korkea työllisyysaste. Lisäksi EMU-järjestelmä käsittää yhteiset säännöt, joiden mukaisesti talous- ja finanssipolitiikkoja on koordinoitava tiiviisti. Kriisi on osoittanut, että mikäli järjestelmässä on puutteita tai sitä ei panna riittävällä tavalla täytäntöön, koko euroalueen eheys on vaarassa eikä perussopimuksissa vahvistettuja tavoitteita voida saavuttaa. Viime vuosien keskeisenä haasteena onkin ollut varmistaa, että EMU-järjestelmä vastaa kaikilta osin yhteisen rahan asettamia vaatimuksia. Tähän tavoitteeseen ei kuitenkaan ole vielä päästy. 2. Tausta: kriisin moninaiset syyt Euroalueelle kesästä 2007 lähtien iskenyt kriisi, jonka vaikutukset näkyvät edelleen useiden euroalueen maiden talouskehityksessä, johtui monista eri syistä. Vaikka monet niistä ovat yhteisiä kaikille teollisuusmaille, eräät liittyvät tiiviimmin euroalueeseen, ja ne ovat pitkittäneet ja voimistaneet kriisin vaikutuksia euroalueella. Kriisi oli alussa ensisijaisesti finanssikriisi. Se sai alkunsa Yhdysvaltojen subprime-markkinoilta ja levisi nopeasti maailmanlaajuisesti kytköksissä olevan rahoitusjärjestelmän kaikkiin osiin, myös eurooppalaisiin pankkeihin ja muihin rahoituslaitoksiin. Finanssikriisi kosketti erityisesti euroalueen maita, joissa euron ensimmäisellä vuosikymmenellä vallinnut suotuisa taloustilanne oli synnyttänyt finanssi- ja asuntokuplat. Euroalueen kannalta erityisen merkittävää oli pankkien ja valtioiden velkamarkkinoiden välinen negatiivinen kierre: kun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävät pankit joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja pyysivät apua valtiolta, pankkijärjestelmän vakauden turvaaminen heikensi kyseisten maiden julkista taloutta. Tämä puolestaan lisäsi finanssialan pirstoutumista (ks. Kuvio 1). Kyseisissä maissa pankkikriisistä tuli siten pian julkisen talouden kriisi, ja tämä vaikutti suoraan reaalitalouteen. Kuvio 1: Pankkien antolainauskorot Lainananto yrityksille; vuosikorko, % Euroalueen maiden joukkovelkakirjalainojen tuotot 10 vuoden velkakirjojen tuotto (%, keskimääräinen kuukausituotto) Lähde: EKP, Reuters, EKP:n laskelmat 2
Velka Eurooppa-neuvoston epävirallinen kokous 12. helmikuuta 2015 Kriisistä tuli sen jälkeen valtionvelkakriisi. Euron käyttöönoton jälkeisinä vuosina ei julkisia velkatasoja ja alijäämiä ollut kyetty kestävällä tavalla supistamaan alle Maastrichtin sopimuksessa vahvistettujen viitearvojen (julkisen velan osalta 3 % ja julkisen talouden alijäämän osalta 60 % suhteessa BKT:hen). Euroalueen julkinen velka, joka vuonna 1998 oli ollut 72,8 prosenttia, supistui vuoteen 2007 mennessä vain vähän eli keskimäärin 66,2 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Makrotaloudelliset olosuhteet olivat kuitenkin enimmäkseen hyvät, ja julkista taloutta olisi voitu vakauttaa vielä enemmän. Julkisen talouden alijäämä oli euroalueella vuosina 1999 2007 keskimäärin 1,9 prosenttia suhteessa BKT:hen ja enimmillään 3,1 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2003. Jäsenvaltioiden talousarvioille asetettua yhteistä politiikkatavoitetta julkisen talouden tasapainoista tai ylijäämäistä rahoitusasemaa jonka tarkoituksena oli julkisen velan vähentäminen, ei kyetty saavuttamaan. Finanssipoliittisia sääntöjä (ns. vakaus- ja kasvusopimus), joiden tarkoituksena oli hillitä julkisen talouden liallisia alijäämiä, ei useinkaan noudatettu ja pantu täytäntöön. Vuodesta 1997 lähtien useimpiin euroalueen maihin (Viroa ja Luxemburgia lukuun ottamatta) on sovellettu liiallisia alijäämiä koskevaa menettelyä kerran tai joissakin tapauksissa toistuvasti. Neuvosto päätti vuonna 2003 määräenemmistöllä keskeyttää osittain vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen soveltamisen Saksan ja Ranskan osalta käynnistetyissä liiallisen alijäämän menettelyissä. Vakaus- ja kasvusopimusta uudistettiin vuonna 2005 tavalla, jonka yleisesti katsottiin heikentävän sääntöjä. Kumpikin toimenpide vähensi vakaus- ja kasvusopimuksen uskottavuutta. Kun kriisin vaikutukset alkoivat tuntua euroalueella, jäsenvaltiot reagoivat siihen toteuttamalla mittavia elvytyspaketteja ja pumppaamalla pankkijärjestelmiinsä julkista rahoitusta. Vaikka tämä oli välttämätöntä rahoitusvakauden turvaamiseksi ja kriisin vaikutusten lieventämiseksi, monissa maissa se myös kasvatti julkista velkaa ja julkisen talouden alijäämää selvästi yli Maastrichtin sopimuksessa vahvistettujen viitearvojen. Julkisen talouden alijäämät olivat euroalueella suurimmillaan 6,2 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2010, ennen kuin ne saatiin supistettua 2,6 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2014. Julkinen velka sen sijaan kasvaa kriisin aikana toteutettujen toimenpiteiden takia, ja se oli vuonna 2014 euroalueella keskimäärin 94,3 prosenttia suhteessa BKT:hen eli paljon enemmän kuin ennen kriisiä (ks. Kuvio 2). Kuvio 2: Euroalueen velka ja alijäämä 1995 2013, % suhteessa BKT:hen Viimeaikainen vakauttaminen Kriisi Talous- ja rahaliittoa edellyttänyt vakauttaminen Talous- ja rahaliiton ensimmäinen vuosikymmen Lähde: Euroopan komissio, EKP Alijäämä 3
Työttömyysasteen muutokset (2009-2013) Työttömyysasteen muutos (2009 2013) Eurooppa-neuvoston epävirallinen kokous 12. helmikuuta 2015 Maailmanlaajuisesta rahoitusmarkkinoiden kuohunnasta käynnistynyttä euroalueen kriisiä voidaan kuvailla myös kilpailukykykriisiksi, koska alueen kilpailukykyyn liittyi useita heikkouksia jo ennen kriisiä. Vaikka euroalueen maat olivat 1990-luvulle asti jonkin verran kuroneet umpeen tuottavuuseroa Yhdysvaltoihin verrattuna, kehitys on hiljalleen pysähtynyt. Useat euroalueen maista eivät hyödyntäneet nousukautta poistaakseen hyödyke- ja työmarkkinoilla jäljellä olevat jäykkyydet. Tarjontapuolen syvään juurtuneet haavoittuvuustekijät estivät tarjontaa nousemasta kysynnän tasolle. Samanaikaisesti merkittävät nimelliset ja reaaliset jäykkyydet estivät resurssien tehokkaan jakautumisen, myös avoimen ja suljetun sektorin välillä, ja haittasivat siten kilpailukykykanavan toimintaa (ks. Kuvio 3). Kuvio 3: Hyödyke- ja työmarkkinoiden jäykkyydet ja työttömyysasteen muutos (2009 2013) Euron ensimmäisen vuosikymmenen aikana työvoimakustannukset (yksikkötyökustannuksina mitattuina) kasvoivat merkittävästi useissa euroalueen maissa, mikä nosti tuotteiden hintoja ja heikensi siten maiden kilpailukykyä ja johti negatiiviseen maksutaseeseen suhteessa muihin euroalueen maihin, joissa yksikkötyökustannukset olivat pysyneet vakaina tai jopa supistuneet. Kuvio 4: Yksikkötyökustannusten (2001 2009) ja työttömyysasteen (2009 2013) muutokset Yksikkötyökustannusten muutokset (2001-2009) Lähde: Eurostat Huom.: Tiedot koskevat euroalueen maita, jotka liittyivät EMUun ennen vuotta 2002; työttömyysasteen osalta on käytetty syyskuun tietoja. Työ- ja hyödykemarkkinoiden jäykkyydet (2008) Lähde: Eurostat ja OECD Huom.: työ- ja hyödykemarkkinoiden jäykkyydet mitattuina työsuhdeturvalainsäädäntöä ja hyödykemarkkinoiden sääntelyelimiä koskevien OECD:n indikaattoreiden keskiarvona. Tämä kasvatti työttömyysastetta kriisin aikana (ks. Kuvio 4). Lisäksi suhteellisen suotuisat rahoitusolosuhteet euron ensimmäisinä vuosina johtivat rahoituslähteiden virheelliseen kohdentamiseen vähemmän tuottoisiin investointikohteisiin, kuten kiinteistöihin, sekä monien yksityisten ja julkisten toimijoiden suurempaan riskinottoon ja velkaantumiseen. Kriisin iskiessä euroalueelle markkinat arvioivat uudelleen yksittäisten maiden riskialttiutta ja kasvupotentiaalia, mikä paljasti kilpailukyvyn heikkenemisen ja johti investointien kannalta erittäin tarpeellisten rahoituslähteiden ulosvirtaukseen. Tämä puolestaan pahensi kriisin vaikutuksia kyseisissä maissa. Useat sidosryhmät olivat Euroopan tasolla varoittaneet tällaisesta kehityksestä, mutta tuolloinen sääntelykehys ei tarjonnut mahdollisuutta epätasapainotilojen järjestelmälliseen havaitsemiseen ja korjaamiseen eikä siten niiden estämiseen. Kriisi oli myös markkinoiden kriisi, sillä markkinat eivät kyenneet hinnoittelemaan maakohtaisia riskejä asianmukaisesti. Maastrichtin sopimus perustui olettamukseen, että markkinakuri olisi keskeinen keino ehkäistä euroalueen talouksien ja niiden julkisen talouden rahoitusasemien eriytyminen ja että valtion joukkovelkakirjalainojen korkotason nousu toimisi varoitussignaalina. Näin ei kuitenkaan tapahtunut euroalueella vuosina 1999 2008. Sen sijaan sijoittajat kohtelivat 4
euroaluetta kokonaisuutena ottamatta huomioon taloudellisten ja rahoitusriskien eriytymistä. Kriisi teki maiden väliset erot näkyviksi: kun maakohtaiset riskit arvioitiin uudelleen, eräiden euroalueen maiden joukkovelkakirjalainojen korkotaso oli selvästi joidenkin kehitysmaiden korkotasoa korkeampi (ks. Kuvio 1). Kaikki nämä seikat osoittavat, että talous- ja rahaliiton ohjaus- ja hallintakehykselle asetettujen tavoitteiden ja kehyksen todellisen toimivuuden välillä oli merkittävä kuilu ennen kriisiä ja että yhteisesti sovittuja politiikkoja ei kyetty noudattamaan ja toteuttamaan. 3. Vuodesta 2010 lähtien toteutetut toimenpiteet talous- ja rahaliiton kestävyyden parantamiseksi Kriisi on osoittanut, että eräiden jäsenvaltioiden merkittävät rakenteelliset heikkoudet ja jäykkyydet sekä kestämättömät finanssi- ja talouspolitiikat voivat heikentää koko euroalueen talouskehitystä ja siten vaarantaa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä aiheutuvat edut. Kriisi on myös paljastanut merkittäviä puutteita talous- ja rahaliiton ohjaus- ja hallintakehyksessä, sillä kehys ei kyennyt estämään talouden negatiivista kehitystä. Euroalueella on toteutettu vuodesta 2010 lähtien merkittäviä uudistuksia, joiden tarkoituksena on korjata havaitut puutteet: Luotiin pysyvä kriisinratkaisuelin, Euroopan vakausmekanismi (EVM), jollaista ei ollut käytettävissä ennen kriisiä. Perustettiin pankkiunioni ja annettiin yhteisen valvontamekanismin tehtävä EKP:lle, joka on 1. marraskuuta 2014 lähtien valvonut suoraan kaikkia euroalueen merkittäviä pankkeja. Yhteinen kriisinratkaisumekanismi sekä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin sisältyvät uudet säännöt, jotka koskevat velkakirjojen arvon alaskirjausta, muodostavat nyt puitteet pankkien hallittua kriisinratkaisua sekä osakkeenomistajien ja velkojien välistä vastuunjakoa varten. Nämä toimenpiteet sekä yhteinen pankkialan kriisinratkaisurahasto ovat merkittäviä edistysaskeleita, joilla höllennetään pankkien ja valtioiden välisiä haitallisia yhteyksiä ja suojellaan tallettajia yhdessä yhdenmukaisten kansallisten talletussuojajärjestelmien avulla. Käytössä on nyt uusi makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely, jonka avulla voidaan varhaisessa vaiheessa havaita makrotaloudellisten heikkouksien kehittyminen ja joka tarjoaa välineet niiden korjaamiseksi. Vakaus- ja kasvusopimuksen uudistaminen vuosina 2011 ja 2013 sekä finanssipoliittisesta sopimuksesta aikaansaatu yhteisymmärrys lujittivat julkisen talouden kehystä. Tarkoituksena on jatkossa ehkäistä suurien julkisen talouden epätasapainotilojen muodostuminen. Menokehityksen seuranta sai entistä suuremman merkityksen vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevässä osiossa. Lisäksi sekä ennalta ehkäisevän osion että korjaavan osion menettelyjä vahvistettiin erityisesti ottamalla käyttöön uusia, varhaisemmassa vaiheessa määrättäviä ja asteittain kasvavia seuraamuksia. Eräs tärkeä kriisin opetus oli, että on otettava käyttöön numeerinen velan vertailuarvo, joka olisi Maastrichtin sopimuksessa vahvistettua viitearvoa (60 % suhteessa BKT:hen) alhaisempi, jotta voidaan varmistaa lähentyminen kohti kestävää velkasuhdetta. Neuvostossa otettiin käyttöön käänteinen määräenemmistöäänestys, jota sovelletaan silloin kun tehdään päätöksiä liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä. Tarkoituksena oli lisätä kyseisten menettelyjen lähes automaattista luonnetta. Eurostatin valtuuksia lisättiin vuonna 2011 liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä käytettävien tilastotietojen osalta. Muutetun asetuksen mukaisesti Eurostatilla on nyt oikeus 5
tarkastella jäsenvaltioiden kansantalouden tilinpitoa ja tehdä jäsenvaltioissa tarkastuksia paikalla. Nämä ovat merkittäviä toimenpiteitä, jotka olisivat todennäköisesti parantaneet euroalueen suorituskykyä merkittävästi ennen kriisiä ja sen aikana, jos ne olisi toteutettu jo 10 vuotta sitten. Uusista rakenteista on kuitenkin hyötyä vain, jos ne pannaan asianmukaisesti täytäntöön sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla. 6
Potentiaalisen tuotannon keskimääräinen kasvu 2015-2019 Eurooppa-neuvoston epävirallinen kokous 12. helmikuuta 2015 4. Nykytilanne Vaikka julkisen talouden ja koko talouden epätasapainoja on ruvettu merkittävässä määrin korjaamaan varsinkin EU:lta/IMF:ltä rahoitustukea saavissa maissa sekä muissa erityisen heikossa asemassa olevissa euroalueen maissa, epätasapainotilojen vaikutukset näkyvät edelleen erittäin selvästi: työttömyysasteet ovat nousseet jyrkästi ja julkisen ja yksityisen sektorin velka on kasvanut merkittävästi vain muutaman vuoden aikana. Euroalueen työttömyysaste on ollut vuodesta 2009 lähtien yli 10 prosenttia, kun se vuonna 2007 oli vain 7,5 prosenttia. Vuonna 2014 työttömyysaste nousi 11,6 prosenttiin. Euroalueen nuorisotyöttömyysaste on peräti 23 prosenttia (16,6 % vuonna 2007). Huomattava velkaantuneisuus ja korkea työttömyysaste sekä markkinoiden joustavaa toimintaa edelleen merkittävästi haittaavat esteet heikentävät maiden kasvupotentiaalia (ks. Kuvio 5). Velkaantuneisuus vaikuttaa yleensä kielteisesti kasvuun (ks. Kuvio 6), kun taas hidas kasvu ja alhainen inflaatio heikentävät maan mahdollisuuksia vähentää velkaantuneisuuttaan ja siten lisätä häiriönsietokykyään ja kestävyyttään. Velkatasojen nopea supistaminen voi olla erityisen vaikeaa sellaisissa erittäin velkaantuneissa euroalueen maissa, joissa potentiaalisen tuotannon kasvu on hidasta. Talouden häiriönsietokyvyn parantaminen ja potentiaalisen kasvun vauhdittaminen edellyttävät lisää kansallisia rakenneuudistustoimia. Työ- ja hyödykemarkkinoiden joustavuutta mittaavien kansainvälisten indikaattoreiden mukaan euroalueen maissa on edelleen merkittäviä jäykkyyksiä, jotka on poistettava. Lisäksi jäsenvaltioiden hallitusten on luotava suotuisat olosuhteet yrittäjille, jotka haluavat perustaa uuden yrityksen, tai olemassa olevien yritysten kasvulle. Kansainvälisten indikaattoreiden mukaan euroalueella on huomattavasti parantamisen varaa: kun tarkastellaan euroalueen yleistä asemaa maailmassa, voidaan todeta sen olevan keskimäärin huomattavasti jäljessä Isosta- Britanniasta ja Yhdysvalloista. Kuvio 5: Reaalinen BKT asukasta kohden (keskimääräinen kasvu) 6.0 5.0 4.0 3.0 2.0 1.0 0.0-1.0-2.0 Lähde: Euroopan komissio 1995-2004 2005-2014 DE EA FR IE PT ES IT GR Kuvio 6: Keskimääräinen potentiaalinen kasvu v. julkinen ja yksityinen velka Yritystoiminnan harjoittamisen helppoutta koskevissa Maailmanpankin vertailuissa vain yksi euroalueen maa (Suomi) on yltänyt 10 parhaan maan joukkoon, ja monet euroalueen maista eivät ole edes 50 parhaan maan joukossa. Parannustoimenpiteet hyödyttäisivät paitsi jokaista jäsenvaltiota, koska jäsenvaltioiden taloudet kytkeytyvät vahvasti toisiinsa, myös koko euroaluetta. Julkinen ja yksityinen velka (% suhteessa BKT:hen) Lähde: Euroopan komissio, Eurostat Huom.: Tuorein havainto kesäkuulta 2014 julkisen ja yksityisen sektorin velan osalta ja vuodelta 2019 potentiaalisen tuotannon osalta. 7
5. Kohti tiivistä ja aitoa talous- ja rahaliittoa Koska euroalueen taloustilanne on edelleen heikko ja useissa yksittäisissä euroalueen maissa esiintyy yhä haavoittuvuustekijöitä ja jäykkyyksiä, on tarpeen jatkaa sellaisten konkreettisten mekanismien kehittämistä, joilla lisätään talouspolitiikan koordinointia, lähentämistä ja solidaarisuutta. Näiden mekanismien olisi perustuttava euroalueen maiden todelliseen taloudelliseen, yhteiskunnalliseen ja työllisyystilanteeseen sekä maiden keskinäisriippuvuuteen ja kykyyn lähentyä toisiaan. Lyhyellä aikavälillä on tärkeä panna täytäntöön johdonmukainen strategia, joka perustuu rakenneuudistusten, investointien ja vastuullisen finanssipolitiikan hyödylliseen yhteisvaikutukseen. Lisäksi on samalla valmistauduttava sitoutumaan tehokkaammin kasvua edistäviin rakenneuudistuksiin euroalueella. Euroalueen maat eivät ole tyydyttävällä tavalla toteuttaneet kasvua edistäviä rakenneuudistuksia koskevia sitoumuksia, joita ne ovat antaneet joko erikseen tai yhdessä. Yleensä kriisin hetkellä annetaan vahvoja sitoumuksia, kun taas yleisen taloustilanteen parantuessa sitoumuksista ruvetaan perääntymään. Yhteisen rahan vakauttavalla vaikutuksella on sen vuoksi myös eräitä haitallisia seurauksia, jotka liittyvät jäsenvaltioiden hallitusten haluttomuuteen käynnistää ja toteuttaa päättäväisesti välttämättömiä ja kiireellisiä rakenneuudistuksia. Korkeimmalla poliittisella tasolla on päästävä jälleen konsensukseen rakenneuudistusten tärkeydestä, jotta koko euroalueen kannalta ensisijaiset uudistukset saadaan toteutettua. Sisämarkkinoiden toimintaa on parannettava erityisesti aloilla, jotka ovat ensisijaisen tärkeitä euroalueen talouksien sopeutumiskyvyn parantamiseksi. Keskeistä on lisätä työvoiman liikkuvuutta. Pankkiunionin toteuttaminen sekä Euroopan talouden rahoituslähteiden monipuolistaminen ja laajentaminen edellyttävät jäljellä olevien investoinnin esteiden poistamista, pääomien vapaata liikkuvuutta sekä pääomamarkkinoiden yhdentymisen asettamista ensisijaiseksi poliittiseksi tavoitteeksi. Tässä yhteydessä on otettava huomioon muun muassa vero- ja maksukyvyttömyyslainsäädäntöön sekä yhtiöoikeuteen liittyvät kysymykset. Pääomamarkkinaunionin luominen tukee EU:n rahoitusjärjestelmän yhdentymistä. Tämä puolestaan voi parantaa rahaliiton kykyä kestää häiriöitä lisäämällä yksityistä riskinjakoa sekä tehostamalla rahaliiton valmiuksia luoda työpaikkoja, kasvua ja investointeja. Sisämarkkinoiden toteuttamiseksi tarvitaan uusia aloitteita esimerkiksi digitaalitalouden ja energian aloilla, jotta voidaan parantaa kasvunäkymiä. Kasvua edistävien rakenneuudistusten toteuttaminen ja sisämarkkinoiden syventäminen auttavat varmistamaan talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan lyhyellä aikavälillä (seuraavien 18 kuukauden aikana) edellyttäen, että näitä toimia tuetaan voimakkaasti poliittisella tasolla. Lisäksi on edelleen välttämätöntä, että kansalaiset ja markkinat kehittävät pitkän aikavälin näkemystä siitä, miten talous- ja rahaliiton ohjauskehystä olisi kehitettävä, milloin sen voidaan katsoa olevan valmis ja milloin tarvitaan lisätoimenpiteitä vahvemman yhteisen hallinnan kehittämiseksi, kuten kolmen puheenjohtajan ja yhden pääjohtajan vuonna 2012 esittämässä kertomuksessa ja komission hahmotelmassa tiiviin ja aidon talous- ja rahaliiton luomiseksi aiheellisesti todettiin. Euroalue ei ole toipunut kriisistä yhtä hyvin kuin Yhdysvallat. Tämä saattaa johtua siitä, että keskeneräisen rahaliiton sopeutumiskyky on huonompi kuin sellaisen järjestelmän, jonka institutionaalinen rakenne on valmiimpi (ks. Kuvio 7). 8
Kuvio 7 Reaalinen BKT asukasta kohden Työttömyysaste muutos tammikuusta 2008, (%-yksikköä) Euroalue Yhdysvallat Yhdysvallat Euroalue Lähde: Eurostat Tämän analyyttisen muistion tarkoituksena on käynnistää keskustelu, jonka tulokset otetaan huomioon kolmen puheenjohtajan ja yhden pääjohtajan tulevaisuuteen suuntautuvassa kertomuksessa. Kaikkien jäsenvaltioiden on tarkoitus osallistua tiiviisti kertomuksen laatimiseen 1, ja kertomuksessa voidaan käsitellä erityisesti seuraavia kysymyksiä: Miten voidaan varmistaa, että julkisen talouden rahoitusasema ja taloustilanne ovat kestävällä pohjalla kaikissa euroalueen maissa? Miten voitaisiin varmistaa talouden ja finanssipolitiikan ohjausjärjestelmän parempi toteuttaminen ja valvonta? Riittääkö nykyinen ohjausjärjestelmä parantamaan euroalueen kykyä kestää häiriöitä ja tekemään siitä vauraan pitkällä aikavälillä edellyttäen, että järjestelmä pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön? Missä määrin talous- ja rahaliiton ohjauskehys voi perustua etupäässä vahvoihin sääntöihin ja missä määrin tarvitaan myös vahvoja yhteisiä instituutioita? Millaisia välineitä tarvitaan tilanteessa, jossa kansalliset politiikat ovat jatkuvasti haitallisen epäyhtenäisiä ohjauskehykseen kuuluvasta seurannasta huolimatta? Onko julkisen talouden ja finanssisektorin välisiä kytköksiä heikennetty riittävästi, jotta voidaan ehkäistä pankkien ja valtioiden välisten negatiivisten kierteiden toistuminen? Miten rahoitusmarkkinoiden kautta toteutettavaa yksityisen sektorin riskinjakoa voitaisiin lisätä euroalueella ja siten varmistaa, että euroalue kykenee paremmin selviämään epäsymmetrisistä häiriöistä? Missä määrin nykyinen suvereniteetin jakaminen riittää, jotta yhteistä rahaa koskevan taloudellisen, rahoitusmarkkinoiden ja julkisen talouden kehyksen vaatimukset voidaan täyttää? 1 Euroopan komission puheenjohtaja on ilmoittanut aikovansa hyödyntää Euroopan parlamentin puhemiehen näkemyksiä omassa panoksessaan kertomuksen valmisteluun. 9
Onko riskinjaon lisääminen julkisen talouden alalla suositeltavaa? Mitkä olisivat laajemman riskinjaon edellytykset? Millaisin ehdoin ja missä muodossa rakenneuudistuksiin voitaisiin soveltaa vahvempaa yhteistä ohjausta? Miten tämä voisi edistää todellista lähentymistä? Miten vastuuvelvollisuus ja legitimiteetti voitaisiin parhaiten varmistaa talous- ja rahaliiton kaltaisessa monitasoisessa järjestelmässä? 10