3/2008 AMMATTI - SOTILAS
Ammattisotilas 3/2008 Aliupseeriliitto ry 21.vuosikerta. Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Vuosina 1988-2001 Puol väli. Aikakauslehtien Liiton jäsen. Vuositilaus 16,-/vuosi. ISSN 1459-0565 Julkaisija: Aliupseeriliitto ry Ratamestarinkatu 11, 7.krs 00520 Helsinki Puh: 09-148 6915 Fax. 09-278 7854 etunimi.sukunimi@aliupseeriliitto.fi www.aliupseeriliitto.fi Päätoimittaja: Petteri Leino 040-7354 987 petteri.leino@aliupseeriliitto.fi Toimituskunta: Riku Rissanen, p 044-500 4268 Jukka Klemetti, p. 040-858 7872 Marit Lammes, 041-544 5979 Jari Jauni, p.040-5288 078 Mitä opimme Georgian kriisistä?...3 Maailmanmestari aliupseeri...4 Panssarijääkärien tvälläri...6 Kirvesmiehestä tykkimiesten kouluttajaksi...8 Ammattialiupseerien koulutus Euroopassa...10 Viime sotien suomalaiset kadonneet...14 Lumiaura: Tasa-arvoa...19 Kirja-arvostelut...20 -Martti Turtola: Kenraali Johan Laidoner -Olava Paukkunen: Päämajan tiedustelija -Hannu Saraluoto: Tykki ravissa Jäsenten lähitukea parannetaan...23 Euroopan halki kohti eläkettä...24 Vaasan marssilla...28 Uutta tietoa takuupalkoista...29 Karpela säväytti Tampereella...31 Merkittävä Mannerheim-näyttely kävi jälleen Suomessa...32 Pääluottamusmiesten kynästä...34 Korsun kätköistä...35 Lottanen: Malja edesmenneelle kesälle...36 Toimisto tiedottaa...37 Liiton toimisto: Pj Petteri Leino, p. 040-7354 987 Plm Lassi Majamaa, p. 040-517 7227 Plm Mika Oranen, p. 040-573 5308 Tstosiht Jaana Pakarinen, p. 09-148 6915 Painopaikka: Ks Paino Oy Viestitie 2 87100 Kajaani Puh: 08-6166 237 Fax: 08-6166 315 Ilmoitusasiat: Ilpo Pitkänen Oy Insinöörikatu 7 00880 Helsinki Puh: 08-5868 300 Fax: 08-5868 3099 Kannen kuva: Ylikersantti Terhi Pyyhtiä-Sassi on moninkertainen meri- 5-ottelun maailmanmestari. Hän palvelee talousesimiehenä SLMEPA:ssa. Ammattisotilaan aikataulu 2008 Kirjoittajat esittävät lehdessä omia mielipiteitään. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Numero Aineisto toimituksessa Lehti ilmestyy 1/08 3.3.2008 20.3.2008 2/08 2.6.2008 19.6.2008 3/08 8.9.2008 25.9.2008 4/08 24.11.2008 11.12.2008 2 Ammattisotilas 3/2008
Mitä opimme Georgian kriisistä? Venäjän sotilaalliset uhkakuvat poikkeavat täysin Suomessa vallalla olevista käsityksistä. Venäjän nykyinen sotilasdoktriini lähtee siitä olettamuksesta, että sitä uhkaa useampi sotilaallinen konflikti seuraavien 10 15 vuoden kuluessa. Osa uhkakuvista liittyy maan sisäisiin ongelmiin eli entisiin neuvostotasavaltoihin sekä ääri-islamilaiseen terrorismiin. Ne tuskin heijastuvat Suomeen. Sitä vastoin uhkakuva sotilaallisesta, jopa laajamittaisesta konfliktista Euroopassa vaikuttaa myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Venäjän sotilaspiirit arvioivat, että sen ja länsimaiden suhteet saattavat heikentyä ja Naton laajeneminen saattaa johtaa lopulta laajamittaiseen sotilaalliseen konfliktiin. Tämän uhkakuvan mukaisesti Venäjä rakentaa uutta sotilaallista puolustuskykyä. Venäjän ulko- ja sotilaspolitiikka kulkevat käsi kädessä. Frunzelainen oppi on jälleen kaivettu vaseliinista. Viimeiset kymmenen vuotta, koko sen ajan kun Putin on ollut vallassa, Venäjä on siirtynyt yhä enemmän rautaisen voimapolitiikan tielle. Georgian kriisi ei tullut yllätyksenä. Ainoa yllätys oli ajankohta 080808 sekä Venäjän 58.Armeijan massiiviset vastatoimet Georgian edellisenä päivänä aloittamalle operaatiolle Etelä-Ossetiassa. Tapahtumien kuva alkaa hiljalleen selkeytyä. Sotilaallisessa mielessä Venäjän toimet näyttävät suhteellisen onnistuneilta ja operaatiosta otettiin irti kaikki mediahyöty. Toisaalta Georgian tapahtumista ei voi vetää kovin kummoisia johtopäätöksiä, sillä eihän Georgialla ollut käytännössä mitään sotilaallista puolustuskykyä Venäjän toimia vastaan. Muutaman tuhannen miehen armeijasta, joka on varustettu vanhentuneella kalustolla, ei ollut käytännössä vastusta. Georgian kriisi opetti muutamia perusasioita. Ensimmäinen oppi oli se, että Naton viidennen artiklan turvatakuut suojaavat vain Naton jäseniä. Niistä ei ole pelastajaksi jäsenyysprosessissa oleville valtioille. Vielä vähemmän Naton turvatakuut suojaavat sellaisia maita, jotka eivät ole edes jäsenyysprosessissa. Eräät korostavat Suomen turvallisuuspolitiikassa Nato-optiota. Se on puhtaasti suomalainen poliittinen fraasi, jolla ei ole mitään katetta. Toiseksi Georgian tapauksesta on opittavissa, että Naton jäseneksi voi päästä vain kaikkien nykyisten Nato-maiden yksimielisellä päätöksellä. Yksikin Naton jäsenmaa voi estää uusien jäsenten ottamisen. Georgian Nato-jäsenyys tyssäsi Venäjän vahvoihin eurooppalaisiin liittolaisiin Saksaan, Ranskaan ja Italiaan. Kolmanneksi Euroopan unioni on heikko ja ulkopoliittisissa kysymyksissä hyvin hajanainen. EU:n turvatakuut ovat toistaiseksi pelkästään ruusunpunaisia ajatuksia, sillä Lissabonin sopimuksen ratifiointi kaatui Irlannin kansanäänestykseen viime kesänä. Mielestäni selkein sotilaallinen oppi Georgiasta on, että laajamittainen vahvaan ilma-aseeseen tukeutuva panssaroitu offensiivi elää ja voi hyvin. Suomen viimeaikaisissa turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa on korostettu taistelukentän ja sodan muutosta. Toivottavasti meidän viimevuosina tapahtunutta sodan ajan materiaalin nopeaa hävittämistä ei tarvitse koskaan arvioida tositoimissa. Georgia opetti myös sen, että perinteisillä jalkaväkimiinoilla kyetään hidastamaan ja estämään edelleen suuriakin sotilaallisia operaatioita. En kuitenkaan usko, että meiltä löytyy poliittista kykyä irrottautua Ottawan sopimuksesta. Toivon kuitenkin hartaasti, ettei Suomi ratifioi viimekeväistä Dublinin sopimusta. Sen hinta olisi liian kallis, sillä sodassa sen maksaa suomalainen veri. Puolustusministeri Jyri Häkämies on vaatinut puolustusmäärärahojen korottamista. Jokaisen ammattisotilaan on helppo tukea ministerin vaatimuksia. Sitä vastoin kansanedustaja Juha Korkeaojan johdolla valmistuneen turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän raportin johtopäätökset tuntuvat kovin vierailta. Mielestäni sotilaallisia uhkakuvia ei voi määrittää poliittisen konsensuksen hengessä Arkadianmäellä, mutta sieltä pitää löytyä rohkeutta lisätä maanpuolustuksen resursseja ja nopeasti. Ammattisotilas 3/2008 3
MAAILMAN- MESTARI ALIUPSEERI Ylikersantti Terhi Pyyhtiä- Sassi on saavuttanut viisissä kisoissaan kolmesti Meri-5-ottelun maailmanmestaruuden. Hän palvelee talousesimiehenä taistelualuksella Suomenlahden Meripuolustusalueella. Aliupseerin ammattiin Terhi Pyyhti- Sassi ajautui puolivahingossa. Hän suoritti asepalveluksen Hämeen Rykmentin Urheilukoulussa 1998-99 ja sinä aikana jäi kipinä kytemään. Terhi huomasi Helsingin Sanomista artikkelin puolustusvoimista työpaikkana, jonka perusteella päätti hakea puolustusvoimien palvelukseen. Hän haki sopimussotilaaksi Suomenlahden Meripuolustusalueelle vuonna 1999. Työhaastattelussa kuitenkin ilmeni, että siellä oli avoinna myös silloinen sotilasammattihenkilön virka konemiehen tehtävässä. Hän muuttikin hakemusta ja olikin kohta konemiehen tehtävässä, mutta hoiti talousesimiehen tehtävää. Terhi Pyyhtiä-Sassi valmistui ravintolakokiksi Fellman-instituutista Lahdesta ja näin talousesimiehen tehtävä oli lähempänä koulutusta. Ylikersantti Terhi Pyyhtiä-Sassi on Hamina-luokan ohjusveneen talousesimies ja viralliselta tehtävänimekkeeltään huoltopalvelualiupseeri. Hän vastaa aluksen muonitus- ja lääkintähuollosta sekä siihen liittyvästä varusmieskoulutuksesta. Alukset ovat täysin omavaraisia ja siellä valmistetaan ruoka kokonaan itse. Talousesimies toimii kokkien esimiehenä. Teen myös itsekin mielelläni ruokaa, Terhi kertoo. Minusta oli hienoa, että sain viran ja pääsin oman alan tehtäviin, Terhi kertoo ja jatkaa: Hakiessani puolustusvoimien palvelukseen en tiennyt urheilumahdollisuuksista, mutta tämä on osoittautunut minulle eräänlaiseksi lottovoitoksi. Tässä ammatissa voin yhdistää urheilun ja työn. Urheilu osa ammattia Mielestäni tämä oli minulle paras valinta, tuskin missään muualla olisin voinut sovittaa yhteen täysipainosta urheilua ja oman koulutuksen mukaista työtä, Terhi kertoo. Hän kuuluu puolustusvoimien A-valmennusryhmään, joka oikeuttaa sadan työpäivän käyttämiseen harjoitteluun. Siitä noin puolet kuluu leirityksiin ja loput menee henkilökohtaiseen harjoitteluun. Päälle tulevat tietysti kansainväliset kilpailut, jotka ovat myös palkallisia virkavapaapäiviä. Terhi Pyyhtiä-Sassi harjoittelee täysin ammattimaisesti. Peruskuntokaudella harjoitteluun menee noin 20 tuntia viikossa. Harjoittelu edellyttää sovittamista työtehtävien kanssa. Aluspalveluksessa harjoittelun määrä saattaa jäädä kokonaan väliin. Terhille tulee purjehduspäivä vuodessa noin 60-70 vuorokautta. Olen kuitenkin ennemmin merellä kuin rannassa, sillä siellä on oma selkeä rytminsä, hän kertoo työstään. Menestystä urheilussa Salpausselän harjun Hollolan kankailla 4 Ammattisotilas 3/2008
AMMATTINA ALIUPSEERI kasvaneelle hiihtäjälle Upinniemen talvet olivat yllätys. Käytännössä lumitilanne oli todella huono ja vaikeutti hiihtoharjoittelua. Terhi oli keskittynyt ampumahiihtoon, mutta siirtyi vuonna 2002 Meri- 5-otteluun. Upinniemi tarjosi loistavat mahdollisuudet uuden lajin parissa. Ajauduin vahingossa Meri-5-ottelun pariin, sillä keväällä 2002 kävin läpi ensimmäisen kerran kaikki viisi lajia ja jo ennen juhannusta osallistuin ensimmäisiin PM-kisoihin Tanskassa, Terhi kertoo. Terhi Pyyhtiä-Sassi on harrastanut urheilua pienestä pitäen ja edustanut Hollolan Urheilijat 46:ta koko ikänsä. Terhi kehuu kasvattajaseuransa juniorityötä, jonka eteen on tehty runsaasti töitä. Terhin ensimmäiset lajit olivat hiihdon lisäksi yleisurheilu; keihäs, 800 metriä ja maastojuoksu. 11-vuotiaana hän kokeili ampumahiihtoa, josta sittemmin tuli päälaji. Jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut vielä odottaa muutama vuosi ennen aseeseen tarttumista, hän miettii. Pohdinta on toisaalta turhaa, sillä Terhillä on niin paljon Suomen mestaruuksia ampumahiihdossa, ettei hän muista niiden lukumäärää. Viimeksi muuton yhteydessä tuli todettua, että on niitä aika paljon, hän toteaa vaatimattomana. Meri-5-ottelun tila Meri-5-ottelun tunnettavuus on lisääntynyt Suomessa suomalaisten menestyksen myötä. Luutnantti Sami Sorri on ollut pitkään lajin hallitseva mestari miesten sarjassa ja Terhi naisten sarjassa. Suomalaisten kilpailijoiden tilanne on tällä hetkellä kaventunut muutaman vuoden takaisesta, sillä moni on lopettanut viime vuosina. Tällä hetkellä suomalaisista kilpailee tosissaan kaksi naista ja noin viisi miestä. Kapteeniluutnantti Jukka Jortikka Merivoimien esikunnasta toimii suomalaisten päävalmentajana. Kansainvälisesti tilanne on päinvastainen. Terhi kertoo, että jatkuvasti tulee uusia kilpailijoita. Meri-5-ottelussa on ollut perinteisesti Pohjoismailla ja Saksalla vahva edustus. Tällä hetkellä minun kovin vastus tulee kuitenkin Venäjältä, Terhi kertoo. Maailmanmestaruuskisoissa osallistujia on ollut 16 maasta. Eksoottisimpia maita ovat Etelä-Amerikan maat ja Etelä- Afrikka. Kaikki osallistujat ovat ammattisotilaita, koska kyseessä on puhdas sotilaslaji. Varsinkin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa on kiva ja rento ilmapiiri, koska siellä kaikki tuntevat toisensa, Terhi kuvaa. Ilmapiiri on kuin harjoitusleireillä. Maailmanmestaruuskilpailuissa tilanne on toinen, sillä jokaisella on pieni kisajännitys. Jää tosin sulaa viimeistään ensimmäisen lajin jälkeen. Mitä tulevaisuudessa? Omana haaveenani on ylittää itsensä ja tehdä eri lajeissa piste-ennätyksiä, Terhi visioi. Meri-5-ottelu on ensimmäistä kertaa sotilaiden (CSIM:n) maailmankisojen eli sotilaiden olympialaisten ohjelmassa Rio de Janeirossa vuonna 2011. Se on tietysti yksi paalu, johon voisin lopettaa ammattimaisen meri5-ottelu-uran, Terhi sanoo kysyttäessä. Mielessä ovat tietysti käyneet myös erilaiset seikkailulajit, jotka vaikuttavat MERI-5-OTTELU mielenkiintoisilta, Terhi arvelee. Samoin hän pitää mahdollisena joko triathlonin pikamatkoja tai hiihtoa, joita kumpaakin voisi harkita harrastusmielessä. Terhi nollaa kisakauden vaeltamalla Lapissa, jossa tämänkin vuoden kisojen jälkeen vierähti pari viikkoa. Uutena harrastuksena on kajakkimelonta, jota nykyään pääsee harrastamaan suoraan kotipihasta. Haaveena olisi ottaa kajakit mukaan Lappiin tai Ruotsiin. Meidän perheessä on hyvä, kun molemmat pitävät ulkoilusta. Näin on mukava viettää vapaa-aikaa, Terhi kuvaa vapaaajan viettoaan. Aliupseerin ammatin osalta Terhi ei ole miettinyt tulevaisuutta. Urheilu on vienyt kaiken energian ja teen tätä nyt niin hyvin kuin pystyn ja mietin tulevaisuutta myöhemmin, hän kertoo ajatuksistaan. Teksti ja kuvat: Petteri Leino Kilpailujen taustaa Meri-5-ottelu on sotilaslaji ja sitä harrastetaan vain puolustusvoimissa. Lajia harrastavat eri maiden puolustusvoimien erikoisjoukot, esimerkiksi sukeltajat, erikoisjääkärit, laskuvarjojääkärit, terrorismin vastaiset joukot. Suomalaisista lajin harrastajat ovat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, merivoimien sukeltajakoulutuksen saaneita. Lajissa on kilpailtu myös naisten sarjassa jo 1980-luvulta. Historia Laji on saanut alkunsa vuonna 1949, jolloin Italian laivastossa kehitettiin sopivaa harjoittelumuotoa erikoisjoukkojen fyysisten ominaisuuksien kehittämiseksi. Maa- ja ilmavoimilla oli oma kilpailunsa. Italian laivasto päätti järjestää kilpailut, jotka liittyivät laivaston työhön, lajit olivat meri-3-ottelu, purjehdus ja soutu. Meri-5-ottelun kilpailulajit Sotilasmeriottelussa kilpaillaan viidessä eri osakilpailussa, joita ovat: esteuinti, esterata, pelastusuinti, merimiestaito ja amfibiomaastojuoksu. Esteradan pituus on 305 metriä ja sisältää 10 erilaista estettä. Kilpailijan varsinainen estetekniikka on vapaavalintainen. Myös kilpailuasu on vapaavalintainen. Pelastusuinnin kilpailumatka on 75 metriä. Uimavarustus on uimapuku, miehillä lisäksi työpuku. Esteuinnissa uidaan räpylät jalassa, kuljetetaan kivääriä 25 metriä, alitetaan verkkoeste ja ylitetään tynnyrieste sekä suoritetaan letkuliitoksen avaus. Kokonaisuintimatka on 125 metriä. Merimiestaidon kilpailuosiossa testataan kilpailijoiden perinteisiä merimiestaitoja. Amfibiomaastojuoksussa juostaan 2,5 kilometrin pituinen matka, jonka aikana suoritetaan kolme tehtävää: pienoiskivääriammunta, melonta (100 metriä kumiveneellä) ja heitetään käsikranaati. Ammattisotilas 3/2008 5
PANSSARIJÄÄKÄRIEN Ylikersantti Jake Karhu toimii Hämeen Panssaripataljoonan Panssarijääkärikomppanian taisteluvälinealiupseerina. Hän vaihtoi graafikon työt armeijan harmaisiin, eikä ole päätöstä katunut. Jake Karhu valmistui aikanaan Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta graafikoksi. Sen jälkeen hän teki graafisen alan töitä neljä vuotta ennen varusmiespalvelusta. Vanhoilla päivillä suoritetun varusmiespalveluksen aikana häntä alkoi kiinnostaa puolustusvoimat työpaikkana. Hän jäi heti varusmiespalveluksen jälkeen sopimussotilaaksi, joka oli hyvää harjoitteluaikaa myöhempää silmällä pitäen. Karhu astui ensiksi siviiliasentajaksi, koska tuolloin ei ollut avoimia sotilasammattihenkilön virkoja. Vihdoin Panssariprikaatista jäi eläkkeelle eräs opistoupseeri kuljetusalan tehtävästä. Virka muutettiin sotilasammattihenkilön viraksi, johon Jake Karhu haki ja pääsi. Siitä tehtävästä hän vaihtoi Panssarijääkärikomppanian taisteluvälinealiupseeriksi, kun paikka avautui erään opistoupseerin erottua puolustusvoimien palveluksesta. Uusi tehtävä oli mieleinen ja Karhu siirtyi siihen mielellään. Tehtävä oli myös tuttu, sillä hän oli palvellut varusmiehenä ja sopimussotilaana samassa komppaniassa. TVÄLLÄRI Taisteluvälinealiupseerin tehtävä Taisteluvälinealiupseerin eli kansanomaisesti tvällärin tehtävänä on vastata komppanian aseistuksesta ja ampumatarvikkeista sekä räjähtävästä materiaalista. Panssarijääkärikomppanian asearsenaaliin kuuluvat muiden ohella BMP 2 rynnäkköpanssarivaunun tykit ja konekiväärit. Ylik Karhun tehtävänä on suorittaa vaunuaseiden määrävälitarkastuksia sekä valvoa varusmiesten tekemiä huoltoja. Huoltojen valvominen sekä myös asekorjaukset ovat arkipäivää. Käyttökuntosuus tarkastukset edellyttävät B-tason oikeuksia ja niistä vastaa tällä hetkellä pataljoonan taisteluvälineupseeri. Lisäksi ampumaleireillä ampumatarvikkeiden ja räjähteiden vastaanottamisesta, jakamisesta sekä käytön opettamisesta, hän kertoo työn monipuolisuudesta. 6 Ammattisotilas 3/2008
AMMATTINA ALIUPSEERI Panssarijääkärikomppanian taisteluvälinealiupseerin on hallittava myös vaunuaseet. Pöydällä on huoltoa varten purettuna BMP-2 rynnäkkövaunun 30 mm automaattitykki. Henkilöstörakenteen muuttuminen näkyy myös Panssariprikaatissa. Hämeen Panssaripataljoonan esikunnassa on taisteluvälineupseeri, joka johtaa komppanioiden tvällärien toimintaa. Valtaosassa komppanioita on vielä opistoupseerit taisteluvälineupseereina, mutta muutamassa komppaniassa on jo taisteluvälinealiupseerit. Taisteluvälinealiupseerin löytää useimmin yksikön hallilta, josta löytyy oma asevarasto ja toimisto. Sen lisäksi työhön kuuluvat olennaisena osana sotaharjoitukset. Harjoituspäiviä kertyy noin 50 60 vuodessa. Tänä syksynä kierrän enemmän myös taisteluharjoituksia, harjoittelemassa sodan ajan huoltoa, ylik Karhu kertoo. Laaja koulutus nykyiseen tehtävään Ylik Karhu on käynyt maavoimien sotilasammatillisen opintojakson 1 ja 2 pilottikurssit sekä huollon sotilasammatillisen opintojakso 1:n ja ammunnan johtajajakson Maasotakoulussa. Viimeksi mainitun kurssin myötä hän sai kiväärikaliiberisten aseiden ammunnan ja taisteluparin hyökkäysammunnan johtamisoikeuden sekä tulenkuvausoikeuden ja varusmiesten kuntotestausoikeuden. Nykyinen tehtävä edellyttää panssariaseiden B-tason tarkastusoikeuksia ja ne voidaan myöntää huollon sotilasammatillisen opintojakso 2:n jälkeen. Sen suorittaminen onkin suunnitelmissa alustavasti syksylle 2009. Mielestäni ehdottomasti suurin hyöty näiltä käydyiltä kursseilta on kokonaisnäkemyksen selkeytyminen Suomen puolustusjärjestelmästä, Karhu toteaa ja jatkaa: Samoin siellä muodostui erinomaisia sosiaalisia verkostoja ympäri Suomea, joita voi hyödyntää arkipäivän työnteossa. Maasotakoulussa saadusta sotilaspedagogiikan opetuksesta on selkeästi hyötyä joka päivä. Lahdessa meille annettiin sellaista käytännön taitoa, mitä ei opi muualla, Jake Karhu kertoo kokemuksistaan. Olen myös onnekkaassa asemassa, kun saan olla perusyksikössä töissä. Saamani koulutus tukee tätä työtä, hän tiivistää. Puolustusvoimat työpaikkana Taisteluvälinealiupseerin kuukausipalkka on parin tonnin luokkaa, josta käteen jää 1 500 1 700 euroa. Peruspalkan päälle tulevat sotaharjoitus- ja muut korvaukset. Jake Karhu on sitä mieltä, ettei raha ole ainoa työmotivaatiota lisäävä tekijä. Riittää kun on menojen mukainen tulotaso. Mielestäni on tärkeintä, että saa tehdä sitä mistä nauttii, eikä tarvitse 24 tuntia vuorokaudessa miettiä työasioita. Täällä työt jäävät portille, Karhu kertoo tunnoistaan. Jake Karhun mielestä tämän päivän puolustusvoimissa ei ole enää yhtymäpintaa Vääpeli Körmy elokuviin. Kulttuuri on muuttunut ja ammattisotilaan työ on enemmän perheellisen, kuin villin ja vapaan poikamiehen elämää. Mielestäni monen nuoren kannattaa ensi katsoa myös muuta elämää ja tulla sitten puolustusvoimien palvelukseen. Siviilikokemus auttaa näkemään puolustusvoimien edut, Jake muistuttaa. Minusta kannattaa hakea sellaista työpaikkaa, jonka tuntee omakseen. Lisäksi kannattaa kuunnella vanhempia työkavereita, sillä minäkin olen oppinut eniten lähellä eläkeikää olevilta ja EVP-henkilöiltä, Jake kertoo. Näen aliupseerit käsityöperinteen jatkajina, jotka saavat tehdä ihan oikeasti jotain. He ovat todellisia duunareita, Karhu miettii ja jatkaa: Jos on enemmän kiinnostunut suurien joukkojen johtamisesta, niin siinä tapauksessa kannattaa harkita upseerin uraa. Teksti ja kuvat: Petteri Leino Ammattisotilas 3/2008 7
KIRVESMIEHESTÄ TYKKIMIESTEN KOULUTTAJAKSI Tavoitimme kersantti Santtu Luukaksen suoraan sotatyön peruslähteeltä eli Panssari-ilmatorjuntapatterin taisteluammunnoista Hätilän ampuma-alueelta, missä hän toimi tulentarkkaajana. Santtu Luukas suoritti varusmiespalveluksen Hämeen Rykmentissä vuosina 2001-02 ja kävi aliupseerikurssin jääkärilinjan Porin Prikaatissa. Varusmiespalveluksen jälkeen hän jäi seuraavaksi vuodeksi sopimussotilaaksi Urheilukouluun ja Teknilliseen Koulutuskeskukseen. Välissä hän ehti tehdä koulutuksensa mukaisia kirvesmiehen hommia, kunnes pääsi töihin Panssarivarikolle. Siellä vietetyn vuoden jälkeen Luukas suuntasi pääkaupunkiseudulle vartija- ja ravintola-alan hommiin. Paluu ammattisotilaaksi alkoi Bosniassa puolen vuoden rauhanturvapalveluksen aikana. Kersantti Santtu Luukas astui aliupseeriksi Panssariprikaatiin joulukuussa 2006. Siellä hänet määrättiin jaoskouluttajaksi Helsingin Ilmatorjuntarykmentin Panssari-ilmatorjuntapatteriin. Miksi aliupseeriksi? Minut motivoi aliupseeriksi oikeastaan kolme seikkaa. Olin kotoisin Hämeenlinnasta ja Panssariprikaatissa oli tarjolla vakituinen aliupseerin virka. Lisäksi tiesin pääpiirteissään, mihin suuntaan aliupseeristo on kehittymässä. Näillä perusteilla hain palvelukseen, hän kertoo. Kävin kesällä 2006 Kadettikoulun pääsykokeissa ja pääsin varasijalle. Pidän kuitenkin aliupseerin työtä mielekkäämpänä, sillä se on käytännön läheisempää Varusmiesten kouluttajalle taisteluammuntojen valvojan tehtävän tehtävät ovat arkipäivää ja oranssit liivit sekä kypäränsuojus vakiovarusteet. kuin upseerin ammatti. En ole kiinnostunut paperin pyörittämisestä ja siihen liittyvistä johto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä, hän jatkaa. Kersantti Santtu Luukas ei kätke ammattiylpeyttään vakan alle, vaan on laatinut powerpoint esityksen varusmiehille aliupseerin ammatista. Hänen mielestään aliupseerin ammatti on oikea valinta, jos haluaa olla kymmenestä viiteentoista vuotta kenttäkouluttajana. Kirvesmiehenä tienasi puolitoista kertaa enemmän, mutta teen enemmin työtä mistä nautin. Pääasia on, ettei ota päähän aamulla lähdettäessä töihin, Santtu sanoo. Kouluttajan tehtävissä palkkaan kuuluvat erilaiset lisät ja kokonaisansio ennen veroja nousee niiden myötä noin 30 000 euroon vuodessa. Puolustusvoimat hyvä työpaikka Santtu Luukas antaa puolustusvoimille kiitosta hyvänä työnantajana. Pieni miinus löytyy kenttäkelpoisuuden edellyttämän liikuntakoulutuksen ja sotilastaitojen tukemisesta, joka saisi olla nykyistä laajempaa. Kahden tunnin viikkoliikunta on liian vähän, kun ammattisotilaiden on lakiin perustuen pidettävä itsensä hyvässä kunnossa. Mielestäni samanlainen järjestely pi- 8 Ammattisotilas 3/2008
täisi olla kaikille ammattisotilaille, kuin on sotilaspoliisitehtävissä toimivilla, hän sanoo. Kersantti Luukas suoritti ensimmäisen uusimuotoisen maavoimien sotilasammatillisen opintojakso 1:n viime keväänä. Positiivisena koulutuksesta jäi mieleen opetuksen käytännöllisyys sekä saavutetut oikeudet. Sitä vastoin hän jäi vielä kaipaamaan erityisesti johtajakoulutusta, sillä opintojaksolla keskityttiin pääasiassa miehistön koulutukseen. Liian alas vedetty taso ei anna valmiuksia käytännön arkeen, jossa hän kouluttaa myös varusmiesjohtajia. Heidän koulutuksessa on omat haasteensa. Yksikön vanhemmat kouluttajat ovatkin auttaneet ongelmissa. Santtu Luukas pitää mentorointia hyvänä asiana. Ongelmana on, ettei heidänkään patterissa ole vanhempia opistoupseereja mentoreiksi. Meidän yksikössä on yksikköupseerina yksi opistoupseeri, joka on tullut puolustusvoimiin 23 vuotta sitten. Kaikki muut kouluttajat ovat tulleet palvelukseen vuoden 2002 jälkeen. Kysymykseen mitä kersantti Luukas odottaa tulevaisuudessa aliupseerin ammatilta, tulee vastaus kuin tykin putkesta: Sotilasmestarin jämiä! Ja hymy päälle. Hän kuitenkin vakavoituu ja jatkaa. Haluan olla kenttähommissa, enkä pyörittää papereita. Haluaisin jatkossa suuntautua asealan tehtäviin ja tavoitteena olisi kouluttautua asemestariksi. Toivon, että jatkossa aliupseereilla on mahdollisimman vaihtelevia tehtäviä. Teksti ja kuvat: Petteri Leino AMMATTINA ALIUPSEERI Sata- Kuulo Oy Eija Koskenniemi- Saarivirta kuulotutkija, terveydenhoitaja Yksilölliset kuulonsuojaimet ja korvakappaleet handsfree -laitteisiin Itsenäisyydenkatu 39, Pori. Puh. (02) 641 3890 sata-kuulo.oy@dnainternet.net Työtä, energiaa ja hyvinvointia 30 vuotta Osaamista vahvalla perustalla Ammattisotilas 3/2008 9
Nco Academy of The Austrian Army Forces, HUAK-symposium 23.-25.7.2008 Enns, Austria AMMATTIALIUPSEERIEN KOULUTUS EUROOPASSA Yliluutnantti Timo Väisänen ja vääpeli Vesa Tuovinen Maasotakoulusta edustivat Suomea eurooppalaisen aliupseerikoulutuksen seminaarissa Itävallassa heinäkuussa. Seuraavassa Timo Väisäsen raportti seminaarista, jonka mukaan aliupseerien koulutuksessa tulisi lisätä englanninkielen opetusta. Sain kunnian osallistua vääpeli Vesa Tuovisen mukana Itävallassa heinäkuussa järjestettyyn symposiumiin, jossa käsiteltiin aliupseerikoulutusta Euroopassa. Symposiumin isäntänä toimi Itävallan puolustusvoimien aliupseerikoulu, Heere sunteroffiziersakademie eli HUAK. Osallistujista noin 50 oli aliupseereita. Heidän lisäkseen symposiumiin osallistui noin 20 muuta sotilasta ja siviiliä, jotka työskentelevät aliupseerikoulutuksen parissa. Osallistujia oli 13:sta eri maasta: Itävallasta, Saksasta, Sveitsistä, USA: sta, Kroatiasta, Suomesta, Serbiasta, Sloveniasta, Unkarista, Tshekeistä, Italiasta, Turkista ja Hollannista. Symposium oli järjestetty paneelikeskusteluina asiantuntijat alustivat aiheista keskustelun pohjaksi. Asiantuntijoille esitettiin kysymyksiä, joihin he pyrkivät vastaamaan ja aiheista keskusteltiin. Koulutus Oli huojentavaa kuulla tänä vuonna Maasotakoulussa käynnistyneen uuden aliupseerikoulutuksen kynnyksellä miten samanlaiset järjestelmät Euroopassa aliupseerikoulutuksessa on meidän sotilasammatillisiin opintoihin verrattuna. Suomalainen aliupseerikoulutusjärjestelmä on laadultaan ja määrältään täysin vertailukelpoinen kansainvälisesti, pois lukien englannin kielen opetus. Vääpeli Vesa Tuovinen ja sergeant major Mitchell (USA). Mitchell toimii Berliinissä aliupseerikoulun sotilasmestarina. Hän on Irakin sodan veteraani. Englannin opetuksen merkityksestä kansainvälisesti ajateltuna todettakoon esimerkkinä Slovenian armeijan aliupseerikoulun järjestämä mestarikurssi, joka pidetään alusta loppuun englannin kielellä. Toisaalta on ymmärrettävä kielitaidon korostuminen NATO-maissa. Useissa symposiumiin osallistuneissa maissa oli käynnissä aliupseerikoulutuksen uudistaminen tai koulutusjärjestelmät olivat vasta uudistettu. Koulutusjärjestelmiä on aloitettu kehittämään muun muassa seuraavista syistä; joko aliupseerit oli koulutettu liian pitkälle eli aliupseerit tekivät samoja tehtäviä kuin upseeritkin. Tai sitten aliupseereita ei ole koulutettu riittävästi, eikä heille annettu riittävän vastuullisia tehtäviä, joten pahimmissa tapauksissa aliupseeristo oli osin vaipunut miehistön tasolle. Molemmissa tapauksissa miehistön ja upseeriston väliltä tuntui puuttuvan käytännön johtajat. Hampurilaisen välis- 10 Ammattisotilas 3/2008
AMMATTINA ALIUPSEERI tä puuttuu pihvi kuvaili tilannetta osuvasti ylivääpeli Erik F.J.P Nieuwenhus Hollannista. Symposiumissa esitetyt aliupseerien koulutusjärjestelmät muodostuivat pääsääntöisesti kolmesta tasosta; perusopinnoista, jatko-opinnoista ja mestariopinnoista. Jokaiseen opintoon sisältyy yhteiskoulutusjakso sekä ase- tai toimialajakso, kestäen muutamasta kuukaudesta vuoteen, riippuen ase- tai toimialasta. Opinnot jakautuivat tasaisesti koko työuran ajalle, eivätkä kaikki aliupseerit käy kaikkia kursseja. Tämä siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Itävallassa sotilaiden eläkeikä on 65 vuotta. Opinnoissa painotettiin niitä taitoja ja tietoja, mitä työuran eri vaiheissa tarvitaan. Perusopinnoissa korostetaan työuran alkuvaiheessa tarpeellisia kouluttajan ja kasvattajan taitoja sekä ammatillista osaamista. Jatko-opinnoissa opetetaan kouluttaja koulutusta Train the trainer sekä kehitetään asiantuntijuutta. Mestariopintojen pääpaino on asiantuntemuksen ja neuvonantamisen sekä henkilöstön johtamisessa kehittymisessä. Perusperiaatteena kuitenkin on, että jokaisella sotilaalla, joka asetetaan arvon tai tehtävän perusteella esimiesasemaan, on oltava sotilasjohtajan perustiedot ja taidot kyetäkseen johtamaan ja valmentamaan alaisiaan niin sodan kuin rauhankin aikana. Haasteena aliupseerien koulutuksessa koettiin myös sodan kuvan muuttuminen. Entistä pienempien yksiköiden ja teknistyvän aseistuksen merkitys ratkaisevissa taisteluissa korostuu. Aliupseerien pitää ottaa tästä vastuu, esimerkiksi johtaa erikoisryhmää tai vastata asejärjestelmän toimivuudesta osana isompaa kokonaisuutta. Jo rauhan aikana vastuu alaisista on jakamaton, aliupseerien on valmennettava alaisiaan siihen mitä varten armeijat ovat; Train as You fight. Eurooppalainen verkkosotakoulu Suomalaisittainkin tuttu verkkosotakoulu on käytössä useassa Euroopan maassa. Eurooppalaisten aliupseerien yhteinen koulutusportaali on ENCOA - European Non Commisioned Officer Academy www.encoa.at. ENCOA on perustettu aikanaan Saksan, Vääpeli Vesa Tuovinen piti seminaarin paneelissa alustuksen Suomen aliupseerien koulutusjärjestelmästä. Itävallan ja Sveitsin ilmavoimien aloitteesta. Vuosina 2005 2006 työtä on jatkettu kahdenkeskeisenä projektina johon osallistuivat Saksan ilmavoimien aliupseerikoulu ja HUAK. Vuoden 2007 jälkeen alkoi monikansallinen yhteistyö, jota johtivat perustajamaat ja silloin mukana oli myös Kroatia. ENCOA:aan on tullut mukaan vuonna 2008 lisäksi Slovenia, Ranska ja Bulgaria. ENCOA toimeenpanee etäopiskelua sekä monimuoto- ja verkko-opetusta. Opiskelijoilla on käytössä virtuaalinen luokkahuone ja opintoja hallinnoidaan internetin välityksellä. Tällä hetkellä ENCOA:ssa on käynnissä vanhempien aliupseereiden kurssi, jossa opiskellaan muun muassa armeijan etiikkaa ja poliittista tiedettä sekä aliupseereiden rooleja kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Lisäksi suunnitteilla on kansainvälinen aliupseerin kouluttaja-, mediataito- sekä erilaisia ohjelmistokursseja. Paneelikeskustelut Ensimmäisen paneelin aiheena oli International NCO Training in Europe - Current Challenges and the Way Ahead - Kansainvälinen Aliupseerikoulutus Euroopassa - Nykyiset haasteet ja tulevaisuus. Paneelin puheenjohtajana toimi everstiluutnantti Andreas Kastberger HUAK:sta. Paneelin alustajat ja aiheet olivat seuraavat: 1. Eversti Walter Strohmann (Itävalta): The Transformation of the Austrian Armed Forces and it s influence on the training system for NCOs - Muutos Itävallan asevoimissa ja sen vaikutus aliupseereiden koulutusjärjestelmään. 2. Everstiluutnatti Willibald Eckerstorfer (Itävalta): International NCO Training at the HUAK - Kansainvälinen Aliupseerikoulutus HUAK:ssa. 3. Everstiluutnatti Gerhard Krenn (Itävalta): ENCOA-Distance Learning for European NCOs in the internet - Etäopetus Euroopan aliupseereille internetissä. 4. Sotilasmestari Zeljko Bilic (Kroatia): International training for NCOs in Croatia - Kansainvälinen koulutus Kroatian aliupseereille. Ensimmäisessä paneelikeskustelussa itävaltalaiset olivat luonnollisesti isännän roolissa. Huomioitavaa oli, että Itävallassa joka on liittoutumaton maa kuten Suomi, sotilaat tekevät sitoumuksen osallistuakseen kansainvälisiin operaatioihin. Sitoumus on vapaaehtoinen, mutta niille jotka eivät sitä tee on palkka, normaali töistäkin, huomattavasti pienempi. Lisäksi englanninkielen opetuksen määrä oli huomattava niin Itävallassa kuin Kroatiassakin. Kansainvälisiin tehtäviin osallistuville annetaan molemmissa maissa paikalliseen kulttuuriin ja olo- Ammattisotilas 3/2008 11
AMMATTINA ALIUPSEERI suhteisiin valmentava koulutus. Keskustelu asiantuntijoiden alustusten jälkeen oli värikästä, tosin suuressa yhteisymmärryksessä maailmanrauhan eteen tehtävän työn tärkeydestä. Myös ENCOA esiteltiin paneelissa perin pohjin. Toisen paneelin aiheena oli The Role and importance of NCOs in Armed forces aliupseereiden rooli ja merkitys armeijassa. Paneelin puheenjohtajana toimi HUAKin kaunis englannin lehtori Petra Bohnsteiger. Paneelin alustajat ja aiheet olivat seuraavat: 1. Sotilasmestari Othmar Wohlkönig (Itävalta): The NCO in the Austrian Armed Forces - Aliupseeri Itävallan armeijassa. 2. Sotilasmestari Janez Smid (Slovenia): The Role and Importance of the NCO in Slovenia - Aliupseereiden rooli ja merkitys Sloveniassa. 3. Sotilasmestari Helmut Mitter (Itävalta): NCO Further Training at the HUAK - does it contribute to shape the NCO corps in Austria? - Aliupseereiden koulutus tulevaisuudessa HUAK:ssa tukeeko se aliupseerien kuvaa Itävallassa? 4. Ylivääpeli Erik Nieuwenhus (Hollanti): The Role and importance of the NCO in the Netherlands - Aliupseereiden rooli ja merkitys Hollannissa Toisessa paneelikeskustelussa saimme ehkä koko symposiumin parhaimman annin. Asiantuntijoina esiintyivät kolmen eri maan aliupseerit, jotka olivat ammattiryhmänsä kokeneimpia edustajia niin koulutukseltaan kuin työkokemukseltaan. Heidän englanninkielen taitonsa oli erinomainen pikku vitsailusta aivan täyteen ammattisanailuun. Aliupseerien merkitys ko. maitten armeijan rakenteessa on huomattava. Esimerkkinä voidaan todeta Slovenian aliupseerikoulun henkilöstön rakenne; koulussa on neljä upseeria, koulun johtaja sekä kolme eri sektorin johtajaa. Muu henkilöstö on aliupseereita, kuten kurssien johtajat, kouluttajat, toimistoaliupseerit sekä koulun johtajan oikea käsi, command sergeant major, koulun vanhin aliupseeri. Hän on linkki aliupseerien, niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin välillä suoraan johtoryhmässä. Toinen hyvä esimerkki aliupseerin asemasta Itävallan armeijassa on HUAK:in vanhin aliupseeri. Hän piti puheen ensimmäisenä koulun 50-vuotisjuhlapäivänä, jonka jälkeen puhui koulun johtaja. Paneelin jälkeen kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mikä rooli aliupseereilla on ollut iät ja ajat armeijassa ja miksi se on jälleen tuleva, koulutuksen kautta, myös Suomessa. Kolmannen paneelin aiheena oli Ethical Education for NCOs How to deal with moral conflicts in the military? Aliupseereiden eettinen kasvatus miten käsitellä moraalisia ristiriitoja sotilaallisessa toiminnassa? Paneelin puheenjohtajana toimi Itävaltalainen pastori Werner Freistetter. Paneelin alustajat ja aiheet olivat seuraavat: 1. Werner Freistetter (Itävalta): Ethcial Aspects of the Post Modern Age - etiikan näkökulmat nykyajassa. 2. Ylivääpeli Ralph Betzgen (Saksa): Dealing with Moral Conflicts in the Military - Moraaliset sopimukset sotilaallisissa konflikteissa. 3. Vääpeli Vesa Tuovinen (Suomi): Levels of duties for the finnish NCO s (and ethical education) - Suomen aliupseereiden opinto- ja tehtävätasot (sekä eettinen kasvatus). 4. Everstiluutnantti Andreas Kastberger (Itavalta): Military Ethic Education and Training for Austrian NCOs - Sotilaseettinen kasvatus ja koulutus Itävallan aliupseereille. Pastori Freistetterin ajatukset etiikasta olivat kovin korkealentoiset hyvän ja pahan taistelu eikä keskustelu saanut oikein tuulta purjeisiinsa. Toisaalta huomioitavaa oli se että ne, joilla sotakokemusta oli ihan lähiajoilta eivät sanoneet sanaakaan etiikasta ja moraalista paneelissa. Vääpeli Tuovisen alustus suomalaisista sotilasammatillisista opinnoista ei jättänyt kysymyksiä edes siihen liittyvistä eettisestä kasvatuksesta. Etiikka tulee meille äidinmaidossa, peruskoulussa ja viimeistään rippikoulussa. Yli kaksikymppisille miehille ja naisille ei mielestäni tarvitse sanoa enää armeijassa, mikä on oikein ja mikä väärin. Voimme opettaa mitä Geneven sopimuksessa sanotaan ja keskustella moraalista ja etiikasta, mutta tosiasiallinen työ on jo tehty ennen varusmiespalvelusta. Se mitä sota tekee ihmisen moraalille sitä voimme tutkistella kukin omissa sydämissämme. Summa summarum Itävallan reissu oli ammatillisesti kasvattava. Se antoi tukea suomalaisen aliupseerikoulutuksen haasteisiin. Me olemme palkatun henkilöstön täydennyskoulutuksessa oikealla tiellä, mutta meidän on lisättävä kansainvälisyyttä. Englannin opetus sotilasammatillisissa opinnoissa tulee aloittaa ja kenties järjestää Suomessa eurooppalaisen aliupseerikoulutuksen symposiumi. Meillä olisikin Vääpeli Tuovinen ja Sergeant Major Mitter (Itävalta). Mitter toimii HUAKin vanhinpana aliupseerina ja piti mm. juhlapuheen aliupseerikoulun juhlassa. 12 Ammattisotilas 3/2008
AMMATTINA ALIUPSEERI paljon muille näytettävää täydennyskoulutuksen saralla esimerkiksi ammatillisen osaamisen hankkiminen ja elinikäinen oppiminen täydellä palkalla. Se ei ole kovin yleinen järjestely maailmalla. Korostetusti symposiumissa tuli esille sodan ajan osaaminen sotaa vartenhan armeijat ovat olemassa. Jokaisella ammattisotilaalla on rauhanajan tehtävän lisäksi sodan ajan tehtävä. Niin on myös jokaisella reserviläisellä, joille järjestetään kertausharjoituksia. Meillä ammattisotilailla on erinomainen mahdollisuus ylläpitää sodan ajan osaamistamme myös työmaalla; kerrata oma sodan ajan organisaatio, lukea pari asiaan liittyvää opusta ja vaikkapa ampua ja suunnistaa. On erinomaisen helppo olla suomalaisena sotilaana ulkomailla kuten rauhanturvaajat sen tietävätkin. Luottamus ja kunnioitus kumpuavat historiastamme. Itävallan maavoimien komentaja halusi erityisesti keskustella kanssamme. Puhuimme Suomussalmen taisteluista, kenraali tunsi tapahtumat erittäin hyvin ja siinä sivussa hän kehui peruskoulujärjestelmämme. Jätimme Itävaltaan omat merkkimme, suomalaista muotoilua - Maasotakoulun logolla varustetun Alvar Aallon sammaleen vihreän Aalto maljakon - sekä reh- Artikkelin kirjoittaja ylil Väisänen, suomalaisten opas ylivääpeli Lutz ja vääpeli Tuovinen. din ja reilun kuvan itsestämme. Vääpeli Tuovinen oli varsinkin kiinnostuksen kohteena. Soittaja-aliupseeri, joka oli vaihtanut täydellisesti alaa pysyen kuitenkin firmassa. Näin oli tehnyt myös HUAK:in rehtorikin, eversti, vanha torvensoittaja, joka oli heittäytynyt jalkaväkeen soittokunnasta, tosin jo 40 vuotta sitten. Please, do not hesitate contact me in any questions of European NCO training, especially Finnish Teksti: Yliluutnantti Timo Väisänen Kirjoittaja toimii Maasotakoulun Täydennyskoulutusosaston opintotoimiston päällikkönä. Aliupseeriseminaarin päätösparaati Enssin torilla. Ammattisotilas 3/2008 13
VIIME SOTIEN SUOMALAISET KADONNEET Talvi- ja jatkosodasta katosi tuhansia suomalaisia sotilaita. Kadonneita oli jopa yli 10 000 miestä. Heidän ympärilleen on nivoutunut erilaisia keksittyjä tarinoita, joista Viipurin taistelu ja Huhtiniemen salainen kenttäoikeus ovat tunnetuimmat. Lähes kaikki kadonneet ovat selvitettävissä. Seuraavassa Sotahistorian laitoksen johtajan everstiluutnantti Jarmo Niemisen perusteellinen selvitys aiheesta. Nieminen esittää valtiovallan tukemaa hanketta selvittämään kadonneitten kohtaloita. Talvi- ja jatkosodasta jäi tuhansia suomalaisia sotilaita palaamatta kotiin. He menehtyivät pitkissä maastokoukkauksissa, viivytystaisteluissa asemiinsa, jäivät vangiksi tai katosivat muutoin. Sotien loputtua kadonneiksi kirjattiin vielä yli 10 000 miestä. Aiemmin oli jo talvisodan 900 suomalaisesta sotavangista palannut lähes kaikki (865). Jatkosodasta vangiksi jäi 3 300 suomalaista sotilasta. Heistä vankeudesta palasi myöhemmin vajaat 2 000 miestä. Kun avoimia kohtaloita oli valtava määrä, puolustusministeriön yhteyteen perustettiin vuoteen 1965 saakka toiminut kuolleeksijulistamistoimisto. Sen selvitysten jälkeen silloinen Helsingin raastuvanoikeus julisti kuolleiksi henkilöitä, joiden lopullinen kohtalo jäi selvittämättä. Omaisten avustustilanteen, leskeneläkkeen tai muiden tukien vuoksi kuolleeksi julistamisia tehtiin paljon 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Toistaiseksi viimeinen jatkosodassa kadonnut julistettiin kadonneena kuolleeksi vuonna 2005. Kansallisarkiston ylläpitämän Sankarivainajat 1939 1945-tietokannan mukaan on tällä hetkellä kadonneina kuolleeksijulistettuja 5 321 suomalaista sotilasta. Heistä talvisodasta on jäänyt kadoksiin 1 700, jatkosodan hyökkäysvaiheesta 400, asemasodasta 300, kesän -44 torjuntataisteluista 2 800 ja syyskesän sekä Lapinsodan taisteluista lähes 100 sotilasta. Oman ryhmänsä muodostavat ne sankarivainajat, jotka nähtiin menehtyvän, mutta vainajaa ei saatu tuotua pois taistelukentältä tai ruumis tuhoutui täysin. Heidät 7 894 sotilasta on siunattu poissaolevana kentälle jääneenä. Me suomalaiset olemme selvittäneet useiden kansallisuuksien ja erilaisten ryhmien kohtalot toisessa maailmansodassa. Viime sodissamme katosi Suomessa kuitenkin eniten suomalaisia. Heidän kohtalonsa on selvittämättä. Tämä on luonut otollisen maaperän jo vuosikymmeniä keskustelussa olleille tarinoille katoamisista ja niiden sensaatiomaisista selityksistä, kuten laajaa julkisuutta saaneet Viipurin kadonneet ja niiden selitykseksi tarjotut Lappeenrannan Huhtiniemen massateloitukset HTK:n (Henkilötäydennyskeskuk sen) lisäelimessä. 14 Ammattisotilas 3/2008
suomalaiset kadonneet... Kaatuneitten ja haavoittuneitten huolto joutui erityisen kovalle rasitukselle viivytystaistelujen aikana. Tällöin oli täysin mahdollista, ettei kaikkia kaatuneita kyetty evakuoimaan. Heidät luettiin myöhemmin kaatuneiksi. Viipurin legenda Viime vuonna ilmestyneessä Viipurin menetystä käsittelevässä kirjassa tarkastellaan yhden yhtymän, 20. prikaatin, sotilaiden katoamiset Viipurissa 20. 21.6.1944. Tutkimustyö käynnistettiin selvittämällä sotapäiväkirjat, taistelukertomukset, päiväkäskyt ja vahvuusilmoitukset prikaatin tilanteesta ja tappioista Viipurissa. Tiedot olivat ristiriitaisia: tilanne oli epäselvä ja se näkyi joukon asiakirjoissa. Seuraavaksi otettiin listaukset Sotaarkiston sankarivainajat tietokannasta. Viipurissa kadonneiden henkilötietoja verrattiin aselevon alkaessa jätettyihin etsintäkuulutustietoihin vielä silloin kadoksissa olleista sotilaista sekä kenttäoikeuksien asiakirjoihin. Tiedot olivat yhdenmukaiset. Katoamistietoja täydennettiin selvittämällä kadonneiden sotilaskantakortit ja niiden yhteydessä olevat muut asiakirjat. Lähes jokaisesta sotilaasta oli sotilaskantakorttien yhteydessä katoamisilmoitukset. Useissa ilmoituksissa oli mukana kadonneen taistelijatoverien ja esimiesten laatimia kertomuksia, todistajalausuntoja sekä kuulustelukertomuksia katoamisesta. Katoamisilmoitukset oli lähetetty Luumäellä sijainneeseen Kaatuneiden evakuomiskeskukseen. LUUMÄEN KEKKI kuten keskusta kutsuttiin varmensi kadonneiden tiedot ja laati niistä kortiston. Tiedot välitettiin eteenpäin päämajaan valvontaosastoon, kenttäpiispantoimistoon ja lääkintäosastoon. Kukin osasto täydensi tiedot laatien omat luettelonsa kadonneista. Tiedot arkistoitiin ja niitä täydennettiin puolustusvoimien pääesikunnan valvontaosastossa, puolustusministeriön kuolleeksijulistamistoimistossa ja lääkintäkeskusarkistossa. Kymmenien sotilaiden katoamista selittävät tiedot oli myös kirjattu Neuvostoliitosta palanneiden suomalaisten sotilaiden Hangon vastaanottoleirin kuulusteluasiakirjoihin. Niissä sotavankeudesta palanneet sotilaat kertoivat seikkaperäisesti taistelijatoveriensa kohtaloista vangitsemistilanteessa ja vankileireillä. Alkuperäiset edellä mainitut kortistot, asiakirjat ja luettelot säilytetään omissa arkistokokonaisuuksissaan Kansallisarkistossa. Työn edistyessä kadonneiden tietoja verrattiin Viipurin taisteluista kirjoitettuihin kirjoihin. Tässä suhteessa muita kirjoja täsmällisemmäksi osoittautui Uuno Tarkin kirjoittama kirjaa Taistelu Viipurista 20.6.1944. Vastaavasti sotavankitietoja verrattiin Teuvo Alavan, Dmitri Frolovin ja Reijo Nikkilän laatimaan tutkimukseen RUKIVER! Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa, Nikkilän sotavangeista laatimiin matrikkeleihin ja Timo Malmin lisensiaattityöhön Jatkosodan suomalaiset sotavangit Neuvostojärjestelmässä. Tutkimus osoittaa vallitsevat katoamistiedot täysin vääriksi ja niiden selitykset hölynpölyksi. Nyt myöhemmin arvioituna voidaan todeta, että kyseisen prikaatin miesten katoamista ei ollut varsinaisten sotahistorian tutkimuksen keinoin tutkittu ollenkaan. Arkistoista kaikkien käytössä ollut tieto oli tutkimatta. Silti suuri määrä kirjoja ja tuhansia sanomalehti- ja internetartikkeleja oli asiasta julkaistu totuutena. Tiedon puute oli korvattu väitöksillä, jossa syytettiin puolustusvoimien tuhonneen kyseiset arkistot. Sensaatiohakuiset tutkijat olivat etsineet selityksiä yhden päivän aikana tapahtuneelle yli 400 miehen salaperäiselle katoamiselle teloituksista. Kun teloituksia tukevia tietoja ei löydetty, samaiset tutkijat päättelivät, että nimenomaan massateloituksista on kyse, koska mitään ei löydy! Alkuvaiheen sekavat olot muistaen on ymmärrettävää, että eri aikoina tehdyissä laskelmissa saattoi olla suuriakin eroja. Niinpä Viipuria puolustaneen ja sieltä sekasorrossa vetäytyneen 20. prikaatin ensimmäiseen taistelukertomukseen (23.6.) kirjattiin epätäsmällisenä tietona 419 kadonnutta. Kaatuneiden määräksi ilmoitettiin 19 ja haavoittuneiden määräksi 101 miestä. Seuraavina päivinä miehiä palasi tai palautettiin takaisin niin, että 9.7. armeijakuntaan ilmoitettiin prikaatissa olleen 25.6. mennessä vain 181 karkuria ja pitemmäksi aikaa harhautunutta. Kahta viikkoa myöhemmin ilmoitettiin tämän luvun olevan virheellinen. Karkureiden ja pitemmäksi aikaa harhautuneiden luvuksi ilmoitettiin nyt 272 miestä. On ilmeistä, että suuri tai suurin osa erotuksesta lienee kadonnut riveistä juuri Viipurin taistelun aikana. Luku jäi alhaisemmaksi kuin ensimmäisessä taistelukertomuksessa mainittu 419, mutta viimeksi mainittu saattoi silti olla lähempänä totuutta heti taistelun jälkeen. Tarkkaa eroa paniikin ja harkittujen pakenemisien välillä lienee alussa ollut mahdotonta tehdä. Ei myöskään tiedetty ketkä tähän joukkoon kuuluneista olivat tosiasiallisesti kaatuneet tai jääneet vangeiksi. Huhtiniemi... Eversti Armas Kempin arvio hetkellisistä kadonneista 419 jäi kuitenkin Ammattisotilas 3/2008 15
Sotahistorian laitoksen johtaja everstiluutnantti Jarmo Nieminen esittää valtiovallan tukemaa hanketta selvittämään suomalaisten kadonneiden kohtaloa. Suomessa on valtion tukemana selvitetty jo useissa projekteissa eri sotien tappioita, mutta viime sotien suomalaiset kadonneet odottavat vielä vuoroaan. kummittelemaan totuutena vuosikymmeniksi kiroihin ja artikkeleihin, joissa pohditaan Viipurissa kadonneiden satojen sotilaiden kohtaloa Lappeenrannassa. Kempin alustava arvio muuttui lopulliseksi Suomen sota 1941 45 -teoksessa (1957), toistui Jatkosodan historiassa (1993) ja Jatkosodan pikkujättiläisessä (2006). Jukka Rislakki ja Sune Sahlstedt kirjoittavat Viipurin kadonneiden kohtaloista Helsingin Sanomissa artikkelit vuonna 1995: Sotahistoriamme musta aukko ja Toimiko Lappeenrannassa salainen kenttäoikeus?; 400 suomalaista katosi kuin maan nielemänä kesäkuussa 1944. Mihin? Kuka hävitti arkistosta tärkeät tuon ajan paperit. Akateemikko Paavo Haavikko jatkoi aiheen pohdintaa vuonna 1999 kirjassaan Päämaja - Suomen hovi. Hän päätyy täydelliseen rikokseen: Lappeenrannassa tuomittujen Viipurin puolustajien kohtalo ja myöhempi tutkimus kertovat täydellisestä rikoksesta. Toimittaja Tuomas Keskinen otsikoi Iltalehdessä vuonna 1999 Haavikon pohdinnan artikkelissaan Kyse on täydellisestä rikoksesta. Paavo Haavikko uskoo satojen sotilaiden kuolemantuomioon Lappeenrannassa kesällä 1944. Lopullisesti rintamakarkuruuden ja Lappeenrannan Huhtiniemen mysteerin salaisine kenttäoikeuksineen selittävät ja yhdistävät keväällä 2006 Antti A. Arponen ja Martti Meuronen kirjassaan Teloitetut. Voimallisen nettiviestinnän kautta luvut levisivät ympäri maailman osoituksena suomalaisen upseerin raakuudesta.... elää! Huhujen selvittämiseksi Suomen hallitus rahoitti lisäbudjettivaroin Huhtiniemen kaivaukset vuonna 2007. Valtavan suuren kohun saattelemana kaivaukset tuottivat kuitenkin suuren pettymyksen huhuihin uskoneille. Jatkosodan oletetut teloitushautaukset osoittautuvat Lappeenrannassa 1800-luvulla olleen varuskunnan hautauksiksi. Huhtiniemen legendan tiedot olivat toki tutkijoiden käytössä koko ajan Sota-arkistossa. Tosin sitä tietoa ei edes etsitty, vaan etsittiin näyttöjä salaliitosta päämajan sisältä. Tutustuminen Lentorykmentti 3:n asiakirjoihin, olisi kertonut suuren lentotukikohdan elämästä kesällä 1944 Huhtiniemessä ja jo sellaisenaan kumonneet luulottelut sotatuomari Toivo Tapanaisen salaisista oikeudenistunnoista ja teloitushautauksista Huhtiniemessä. Edellä olevista kuvitteellisista teloituksista on kuitenkin jäänyt elämään niin uskovien keskuuteen päämajan ja nykyisen pääesikunnankin toimenpiteet jälkien peittämiseksi. Laittomasti teloitetut karkurit on hävitetty sankarihautausmaihin, asiakirjat on poltettu ja tiedot on salattu. Erityisen voimalliseksi tulkinnat kääntyivät Huhtiniemen osoittautuessa täydelliseksi vesiperäksi jatkosodan suhteen. Viime syksynä julkaistussa professori Heikki Ylikankaan kirjan Romahtaako rintama arvostelussa tohtori Jukka Tarkka toteaa Helsingin Sanomissa, että totuus ei ole ollenkaan sellainen kuin Huhtiniemestä kertoillaan. Se on paljon kamalampi. 16 Ammattisotilas 3/2008
...suomalaiset kadonneet Miehet kuolivat Viipurissa Edellä esitetyn Viipuri-tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että aselevon alettua, syyskuun alussa oli 20.Prikaatista Viipurin taistelun seurauksena kaatuneiksi vahvistettu 33 ja kadonneiksi kirjattu vielä 124 sotilasta. Heistä kadonneista 85 miestä oli kaatunut Viipurissa, neljä kuollut suomalaisessa sotasairaalassa, 12 kuollut sotavankeudessa, kolme ammuttu vangittaessa, viisi miestä kadonnut Viipurissa ja kuusi miestä osoittautuneena myöhemmin karkureiksi. Vankeudesta palasi 47 miestä. Tutkimustyön aikana jo asiakirjoista ilmeni millaista tuskaa omaisille kadonnut tuotti. Jotkut jäivät odottamaan elämänsä loppuun saakka rakkaansa palaamista sotavankeudesta tai edes jotakin luotettavaa tietoa hänen kohtalostaan. Toki he saivat paljon tietoa viranomaisilta ja erityisesti kadonneiden aseveljiltä. Kohtalot on selvitettävä Tulisiko Suomen länsimaisena sivistysvaltiona selvittää omien kadonneiden sanakarivainajiensa kohtalot? Vastaus on tietenkin täysin selvä pitää! Kunniavelan velvoitteiden täyttämisen lisäksi ilman tieteellisesti pätevää tutkimusta legendojen, mysteerioiden ja salaliittojen kehittelijät sekä syväkurkut jatkavat toimintaansa niin kuin ennenkin. Kadonneiden kohtaloiden selvittämiseksi tarvitaan valtiovallan rahoittama ja tukema hanke. Omaisille, sukulaisille ja vielä elossa oleville aseveljille on kerrottava mitä näille taistelijatovereille oikein tapahtui, mutta aihe on myös yleisesti tärkeä. Kun valtio viime vuosina on selvittänyt tutkimushankkeilla muiden kansallisuuksien sodan uhrien kohtaloita, niin suomalaisten katoamisten selvittäminen on varmasti yhtä tärkeä kohderyhmä meille suomalaisille. Useampivuotinen tutkimushanke tarvitsee rahoitusresurssit, tutkijat, tietokanta-sovellukset, tiedonkerääjät ja -syöttäjät ja kielitaitoa. Venäjältä saatava tieto on avainasemassa omista arkistoistamme edelleen saatavan uuden tiedon lisäksi. Asian etenemistä saattaa mutkistaa Venäjän arkistokäytäntöjen poukkoilevaisuus. Ihmiskohtaloiden selvittämiseen on kuitenkin Neuvostoliiton jälkeisenä aikana koko ajan suhtauduttu myönteisesti. Jo Viipurin yhteen taisteluun ja yhteen yhtymään kohdistettu tutkimus osoittaa kiistatta, että kadonneiden kohtalo on arkistolähteiden perusteella selvittävissä vallitsevaa tietämystä selkeästi tarkemmin. Lukuisat eri arkistot Suomessa ja erityisesti Venäjällä mahdollistavat sodissa kadonneiden tai vankileireille jääneiden esi-isiemme kohtalon selvittämisen vieläkin tehokkaammin kuin esimerkkitapauksessa. Tällöin todennäköisesti saisimme selvyyden jo satojen, ehkä usean tuhannen suomalaisen kadonneen kohtalosta. Monesta varmasti selviäisi, miten heidän on käynyt, ovatko he hautautuneet taisteluhautoihinsa, onko heidät haudattu rintamalle neuvostoliittolaisten toimenpitein, ovatko he päätyneet leireille tai ovatko he kenties kadonneet! Tutkimushanketta edistäisi Suomen valtiojohdon Venäjälle suuntaama vetoomus. Näin varmistuisi pääsy Suomen vastaisilla rintamilla sotien aikana olleiden neuvostoyhtymien ja selustan kuljetusorganisaatioiden arkistoihin. Vankileireistä Neuvostoliiton ja Venäjän viranomaiset ovat jo kauan toimittaneet tietoa, mutta uudet kysymykset toisivat varmaan niistäkin uusia vastauksia. Teksti: Everstiluutnantti Jarmo Nieminen. Kirjoittaja toimii Maanpuo lustuskorkeakoulun Sotahistorian laitoksen johtajana. Kuvat: Puolustusvoimat Oletko sinäkin huolestunut viime aikojen tietoturvauutisista. Silppua aina luottamukselliset tiedot tuhoojalla, näin ne eivät joudu vääriin käsiin! Ammattisotilas 3/2008 17
Wihuri Oy Witraktor P o w e r S y s t e m s Kiitoradantie 4, 01530 Vantaa P. 020 510 10, faksi 020 510 2582 ERIKOISTUNUT AMMATTISOTILAIDEN ASIOIDEN AJAMISEEN Palvelus- ja yksityisasioihin liittyvä juridinen neuvonta ja avustaminen perustuen Aliupseeriliiton ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen. Käytettävissä myös liiton jäsenilleen ottama oikeusturvavakuutus. Alustavat nauvottelut ja opastus ovat jäsenille maksuttomia. Toimisto Vesa Mattila Pentti Laiho Olli-Pekka Lindell 02-251 1004 0400-706 615 040-581 4112 0400-826 078 aatsto@asianajotoimistolindell.fi www.asianajotoimistolindell.fi LEVELTEC OY Hirvihaarantie 368 04680 Hirvihaara Puh. (019) 6888 270 Puh. 040 5460 224 www.leveltec.fi 18 Ammattisotilas 3/2008
Lumiaura TASA- ARVOA Yhdysvaltojen Armeijan ensimmäisen luokan värvätty, lääkintähenkilö Monica Brown, 18, oli 25.07.2007 ollut koko päivän etsiskelemässä joukkueensa kanssa erästä Talebanien komentajaa Afganistanissa. Neljän maastoajoneuvon ja yhden avopakettiauton kolonna oli illansuussa palaamassa tukikohtaansa. Se oli juuri kääntynyt kuivuneeseen joenuomaan, kun pohjamiina räjähti Brownin ajoneuvon perässä ajaneen Humvee maastoajoneuvon alla. Joukkueen ylikersantti karjaisi, että autoon oli osunut. Brown katsoi taakseen ja havaitsi osuman saaneen Humveen muuttuneen tulipalloksi. Sen polttoainesäiliö ja polttoainetta sisältäneet jerrykannut olivat syttyneet palamaan. Talebanin pyssymiehet avasivat noin 100 metrin päästä tulen konekivääreillä ja Kalashnikoveilla. Brown ja ylikersantti juoksivat tulituksesta välittämättä sekä välillä suojautumatta palavan auton luo. Ajoneuvosta ryömi tai revittiin ulos neljä haavoittunutta. Viides ajoneuvossa ollut oli tulessa ja jäänyt jalastaan kiinni auton jäännöksiin. Hänetkin onnistuttiin silti vetämään ulos ajoneuvosta. Monica Brown veti sitten erään toisen sotilaan avustamana yhden haavoittuneista 15 metrin päässä olevaan ojaan. Haavoittunut oli sokissa, eikä nähnyt mitään, koska hänen otsassaan ollut haava vuosi verta silmille. Kolmikko oli hädin tuskin päässyt ojan suojaan, kun Talebanin pyssymiehet alkoivat tulittaa kranaatinheittimillä. Monica Brown heittäytyi haavoittuneen päälle suojaten tätä omalla kehollaan lähelle tulleiden parinkymmenen kranaatin sirpaleilta. Sitten alkoivat palavan Humveen sisällä olleet ampumatarvikkeet räjähdellä. Niiden joukossa on 60 millimetrin ja 40 millimetrin kranaatteja sekä kiväärikaliiperisia ampumatarvikkeita. Joukkueen johtaja ajoi oman Humveensa haavoittuneen lähelle ja oli likipitäen varma, ettei Brown ollut selvinnyt 10-15 minuuttia kestäneestä tilanteesta hengissä. Joukkueen johtaja olikin ihmeissään siitä, että hän itse oli hengissä puhumattakaan Monica Brownista. Joukkuetta tulitettiin näet kahdesta eri konekivääriasemasta, ammuttiin kranaatinheittimillä ja kaiken lisäksi tuhoutuneen Humveen ampumatarvikkeet räjähtelivät edelleen. Ylikersantti sai omaksikin ihmeekseen ohjattua avopakettiauton haavoittuneiden luo. Brown nosti erään toisen sotilaan kanssa allaan suojassa pitämänsä haavoittuneen ajoneuvoon. Siellä hän sitoi tämän otsassa olleen haavan, joka vuoti voimakkaasti. Hän piti lisäksi kädestä haavoittunutta, joka oli pahasti palanut ja tärisi voimakkaasti. Haavoittuneelle myös puhuttiin koko matkan ajan, jotta hän olisi pysynyt tajuissaan. Avopakettiauto ajettiin suojaisampaan paikkaan, jossa Monica Brown sai sidottua haavoittuneet ja annettua näille nestettä suoneen. Haavoittuneet saatiin kuljetuskuntoon, ja helikopteri saapui kolmen vartin kuluttua. Monica Brown ei ollut koko tilanteen kestäessä pälyillyt ympärilleen, vaan keskittynyt koko ajan vain potilaisiinsa. Joukkueen johtajan ja ylikersantin lausuntojen mukaan hän oli täyttänyt tehtävänsä pelottomasti ja täydellisesti. Monica Brown ylennettiin taistelun jälkeen korpraalin [alikersantin] arvoa vastaavaan erikoisvärvätyn arvoon. Hän tapasi myöhemmin Afganistanissa Yhdysvaltojen puolustusministerin ja sai häneltä onnittelut. Brownia kiiteltiin myös Romanissa pidetyssä Naton huippukokouksessa, jossa myös Presidentti George Bush oli läsnä. Lisäksi hänelle tarjottiin palveluspaikkaa Valkoisen Talon henkilökunnan riveistä. Varapresidentti Richard Cheney luovutti vielä maaliskuussa 2008 Monica Brownille Hopeatähden, joka on Yhdysvaltojen asevoimien kolmanneksi korkein, taistelusuorituksesta myönnettävä kunniamerkki. Perusteena oli se, että Brown oli 25.04.2007 toistuvasti vaarantanut oman henkensä suojaten ja hoitaen haavoittuneita taistelutovereitaan sekä siten osoittanut urhoollisuutta ja päättäväistä sisukkuutta. Taistelun ja kunniamerkin luovuttamisen välillä kulunut vuosi ei ollut kuitenkaan ollut Brownille ammatillisesti erityisen haastava. Hänet oli vain viikko taistelun jälkeen äkillisesti käsketty pois kentältä palvelemaan amerikkalaisten joukkojen suureen tukikohtaan, joka sijaitsi takarintamalla. Perusteena olivat Yhdysvaltojen Armeija määräykset Persianlahden sodan ajoilta vuodelta 1992. Naiset eivät saaneet niiden mukaan olla taistelutehtävissä eivätkä yhdessä miespuolisten sotilaiden kanssa taistelukentällä. Vaikka lääkintähenkilöstöstä oli paha pula, naisen läsnäolo taisteluyksikössä oli herättänyt jossakin kiusallista huomiota. Every Man is born equal. Ammattisotilas 3/2008 19
Kirja-arvostelut Martti Turtola: Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940. Otava, 2008, 301 s. Tohtori Martti Turtola lukeutuu Suomen eturivin tutkijoiden harvaan kärkeen. Hän on nimenomaan vakavasti otettava ja arvostettu historioitsija, eikä mikään näytelmäkirjailija. Näin Turtolan kirjoilla on laatutakuu, jota nykypäivänä ei voi antaa läheskään kaikille julkaistuille tutkimuksille. Turtolan eräs erikoisala ovat elämäkerrat, onhan hänen kädestään lähtenyt aiemmin Risto Rytin, Erik Heinrichsin, Aksel Airon ja Viron presidentti Konstantin Pätsin laadukkaat elämäkerrat. Tämän lisäksi hänen tuotantonsa kattaa itsenäisyyden ajan Suomen sota- ja poliittista historiaa. Konstantin Pätsin elämäkerta herätti aikanaan laajan keskustelun Virossa. Keskustelun kuluessa Turtolaa syytettiin tyypillisestä suomalaisten isoveliasenteesta. Ulkopuoliselle jäi keskustelusta se käsitys, että virolaiset ovat erittäin herkkähipiäisiä eivätkä siedä ulkopuolisten arvioita oman maansa kiistellystä historiasta. Tätä taustaa vasten jo ennalta aavistelin, että Turtolan uusin kirja herättää Virossa valtaisan vastareaktion. Lopulta kuitenkin täällä Suomenlahden pohjoispuolella jäi vaikutelma, etteivät laineet lyöneetkään tällä kertaa Virossa kovin korkealle. Toki siellä esiintyi peruskritiikkiä suomalaisten isoveliasenteesta ja tietämättömyydestä, mutta kritiikin määrä jäi yllättävän pieneksi. Yllättävän pieneksi kritiikki jäi juuri siksi, että Turtolan kirjan paljastukset ovat järisyttäviä niin virolaisten kuin suomalaistenkin osalta. Turtolan uusin kirja muuttaa historiankirjoituksen vuodelta 1939. Lopputulos on mielestäni sensaatiomainen. Turtolan kirja on Viron vapaussodan sankarin ja pitkäaikaisen ylipäällikön kenraali Johan Laidonerin elämäkerta, jonka alaotsikko kertoo tarkastelun painopisteen: Viron tasavallan tuho 1939-1940. Kirja ei ole puhdas elämäkerta vaan sen funktiona on uudistaa historiankirjoitus alaotsikon väittämän osalta. Tätä todistelua Turtola toteuttaa välillä liiankin perusteellisesti, jopa tautologiaan asti. Oppi meni kuitenkin perille. Martti Turtola osoittaa kirjassaan, että vuodesta 1939 kesään 1940 Viron poliittinen johto ajoi suunnitelmallisesti ja tarkoituksella valtakuntansa Neuvostoliiton yhteyteen. Tämän toteuttivat itsevaltainen presidentti Päts ja ylipäällikkö Laidoner vaimentamalla opposition ja sumuttamalla Viron kansan. Näin ollen Viron silloinen johto ja kansa saavat syyttää itseään kohtalostaan. Kohtalo oli kieltämättä kova. Ensin yli käveli puna-armeija, sitten Saksan armeija ja vielä uudelleen puna-armeija. Lopputuloksena oli lähes viisi vuosikymmentä vuotta jatkunut neuvostomiehitys. Tätä taustaa vasten Viron viimekeväinen pronssipatsaskiista saa aivan uuden näkökulman. Kun kerran virolaiset omasta halustaan ryhtyivät Stalinin liittolaisiksi ja ajoivat maansa neuvostotasavallaksi, niin virolaisten toimet pronssipatsaan siirron yhteydessä ovat todellista populistista jälkihurskastelua. Näin vironvenäläisten ja venäläisten toimilla on psykologisesti ymmärrettävät perusteet. Vielä takavuosina Suomessa tunnettiin syyllisyyttä, kuinka Suomikin unohti veljeskansan Neuvostoliiton puristuksessa. Nyt tätä syyllisyyttä on enää turha tuntea, koska Turtola osoittaa Viron valinneen suuntansa jo hyvissä ajoin ennen talvisotaa. Itse asiassa Viro liittoutui Neuvostoliiton kanssa talvisodan kynnyksellä, antoi ilmatilansa neuvostoilmavoimien käyttöön, jota kautta pommitettiin Suomen kaupunkeja ja kaiken kukkuraksi Laidoner matkusti talvisodan ensimmäisinä päivinä valtiovierailulle Stalinin luokse. Mietin moneen otteeseen Laidonerin elämäkertaa lukiessani, että miten meille olisi käynyt, jos Suomi olisi valinnut Viron tien vuonna 1939. Meidän kohtalomme olisi sama kuin Viron tänään. Osa meistä olisi kyllä selvinnyt miehityksestä, mutta eivät kaikki. Suomen väkiluku olisi nykyistä pienempi, varallisuusaste matalampi ja itsetunto heikompi. Onneksi meillä oli lujat valtiomiehet politiikan johdossa, onneksi meillä oli puolustustahtoinen ja -kykyinen kansa ja onneksi tätä itsepäistä kansaa ei ole aiemmin voitu lannistaa. Mietin miten olisi tänä päivänä samanlaisessa tilanteessa. Pelkästään poliittista johtoa miettiessäni vereni alkoi kiehua. Mistä löytyisi Tannerin, Linkomiehen ja Rytin kaltaisia poliitikkoja? Kansassa löytyy vielä puolustustahtoa, mutta miten lie kyvyn laita? Turtolan kuvaus on uskottavaa ja hyvin perusteltua, toki saman asian olisi voinut tiivistää hieman kompaktimpaan muotoon. Turtolalle ominaisesti hänen tekstinsä on sujuvaa ja hyvin kirjoitettua. Petteri Leino Olavi Paukkunen: Päämajan tiedustelija. Toim: Pekka Turunen. Ajatus, 2008, 237 s. 20 Ammattisotilas 3/2008