Sukupuolen merkitys Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa
Sukupuolisensitiivinen työote Tunnistetaan omassa toiminnassa niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat miehiin ja naisiin. Huomioidaan miesten ja naisten erilaisuus siten, että sukupuoleen liittyvät arvot, asenteet, odotukset sekä sosiaaliset merkitykset ja niistä johdettavat/johtuvat toimintatavat tulevat näkyväksi. Annetaan tila monipuoliselle mies- ja naiskuville. Hahmotetaan, haastetaan ja puretaan omassa työssä tuottavia ja uusintavia, stereotypisia käsityksiä ja uskomuksia miehenä olemisesta.
Sukupuolisensitiivinen työote Nostetaan oma sukupuoli esiin myönteisenä voimavarana samalla oman ja vastakkaisen sukupuolen välisiä eroja huomioiden niitä kuitenkaan arvottamatta. Ymmärretään sukupuoleen liittyvien prosessien kokonaisvaltainen yhteys yksilön hyvinvointiin. Tunnistetaan ja ymmärretään miesten erilaiset kasvun ja kehityksen erityiskysymykset ja se, että kipukohdat ovat pitkälti sukupuolisidonnaisia. Tunnistetaan erilaisia miehenä olemisen tapoja, mutta ei tueta toteuttamaan niitä kyseenalaistamatta.
Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa asiakastyössä Lähtökohtana miehelle tarkoitettu riittävä aika, paikka ja mahdollisuus itse kertoa tilanteesta ja siitä, millainen mies on. Ensimmäisen tapaamisen tärkeys. Miten mies vallitsevan (kulttuurisen ja oman subjektiivisen) mieskuvan keskellä kokee tulevansa kunnioitetuksi ja kuulluksi. Miten häneen suhtaudutaan miehenä? Työskentelyssä tehdään mies tietoiseksi omaa ajattelua ja toimintaa mahdollisesti ohjaavista sukupuoleen liittyvistä olettamuksista, vaatimuksista ja stereotypioista, jotka rajaavat oikeaa mieheyttä, aitoja tunteita ja ihmisenä kehittymistä aiheuttaen jännitteitä miehen elämään.
Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa asiakastyössä Etsitään aktiivisesti mahdollisuuksia miehen sukupuolen kautta määrittyneen problematiikan ja epäoikeudenmukaisuuden purkamiseen. Pyritään purkamaan, avaamaan ja laajentamaan sukupuolirooleja sekä sukupuolittuneita käyttäytymismalleja. Pyritään työskentelyssä tekemään näkyväksi erilaisia vaihtoehtoja miehenä olemisesta. Käydään avointa keskustelua miehekkyyden ja epämiehekkyden teemoista, haastetaan maskuliinisuusfeminiinisyys janalle ja janalla. Otetaan aktiivisesti esille miehenä olemisen kokemukseen ja sukupuolirooleihin liittyviä teemoja.
Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa asiakastyössä Tuetaan jokaista löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, kuuntelemaan itseään ja olemaan rohkeasti sellainen kuin itse on. Tuetaan pohtimaan ja löytämään omannäköinen identiteetti ja tapa olla mies. Isien kanssa tehtävän työn näkökulmasta sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa isien tasa-arvoista kohtaamista, rohkaisemista miehen itsensä näköiseen isyyteen sekä sukupuolen kautta määrittyvien kipupisteiden tunnistamista, haastamista ja purkamista, jos isäksi kasvaminen ja isän onnellisuus sitä vaativat.
Pohdiskeltavaksi Miten voisit käytännössä toimia sukupuolisensitiivisemmin omassa työssäsi? Pohdi lisäksi todellisten asiakastilanteiden pohjalta erilaisia mahdollisuuksia purkaa isyyteen negatiivisesti vaikuttavia, sukupuolen kautta määrittyviä ongelmakohtia.
Vinkki Sukupuoleen liittyvät aiheet nousevat luontevimmin keskusteluun arkisten asiakastilanteissa. Esimerkiksi kotitöistä, lasten hoidosta tai perheen sisäisistä rooleista puhuminen voi nostaa esiin asioita, joihin pysähtymällä, ja joita tarkentamalla työntekijä voi tavoittaa mieheyteen ja isyyteen liittyviä raja-aitoja. On hedelmällistä haastaa molempia vanhempia miettimään sukupuoleen liittyvä asenteita, arvoja ja odotuksia yhdessä. Alla muutamia yleisen tason kysymyksiä, joita voi soveltaa keskusteluissa isien tai molempien vanhempien kesken. Millainen mies olet? Mitä piirteitä itsessäsi arvostat? Millainen mies haluaisit olla? Mitä piirteitä arvostat muissa miehissä? Mitä piirteitä arvostat naisissa? Mitä mies ei saa olla? Mitä nainen ei saa olla? Millaista mieheyttä/naiseutta arvostat? Miten toimitaan miehekkäästi? Mitä muut odottavat sinulta miehenä? Mitä uskot puolisosi /isäsi/äitisi/kavereidesi odottavan sinulta miehenä? Mitä sinä odotat puolisoltasi? Koetko, että saat olla sellainen mies kuin haluat? Miksi et voi toimia, kuten haluaisit? Onko jotakin, mitä et suostu tekemään, koska pidät sitä liian naisellisena? Mitä ajattelet siitä, kenen kuuluu päättää asioista perheen sisällä? Oletko koskaan jättänyt tekemättä haluamiasi asioita, koska olet pelännyt menettäväsi kasvosi muiden miesten nähden?
Sukupuolen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä oma sukupuoli; tietoisuus ja ymmärrys elämänkokemus tietoisuus omista asenteista, tunteista, arvoista ja normeista omien tunteiden tunnistaminen vaikea hyväksyä/ymmärtää, ahdistuksen yms. vaikeiden tunteiden herääminen -> pysähtyminen vaikeisiin kohtiin valmius ja halu oppia uutta - näkökulman laajentaminen
Sukupuolen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot, asenteet ammatillinen viitekehys/oma pohjakoulutus sukupuoli koulutuksessa muut tietolähteet (kirjallisuus, internet, täydennyskoulutus) ihmiskuva: myönteinen/kielteinen
Sukupuolen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä kieli, jota käytetään vuorovaikutustaidot: dialogisuus, reflektiivisyy; ihmettely, kysyminen, vastuunotto sanaton viestintä asiakastilanteessa asiakkaan identiteetin ja itsemääräämisoikeuden kunnioitus perusasenteena avoimuus ja myönteisyys
Pohdiskeltavaksi Pohdiskele omia vahvuuksiasi liittyen sukupuolen kohtaamiseen vaikuttaviin tekijöihin. Mieti erilaisia tapoja, joilla voit kehittää sukupuolen kohtaamiseen liittyvää osaamistasi.
Lähteet Butler, Judith 2008: Hankala sukupuoli. Ensi- ja turvakotien liiton materiaalit Granfelt, Riitta, Kuronen, Marjo, Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) 2004: Sukupuoli ja sosiaalityö. Jokinen, Arto 1999 (toim.): Mies ja muutos: Kriittisen miestutkimuksen teemoja. Kekkonen, Milla, Lilja, Johanna & Nieminen, Karoliina 2013: Isätietoa. Messershmidt, James 2000: Nine Lives. Adolescent Masculinities, the Body and Violence Nyqvist, Leo 2004: Sukupuoli parisuhdeväkivallan ammatillisessa kohtaamisessa. Nyqvist, Leo 2006: Miesten kriisikeskuksen loppuarviointi. Kokemuksia miesten kriisityöstä. Peitsalo, Peter 2013: Mieskuvan ja isyyden muutokset teoksessa Isätietoa