Ihmeelliset innovaatiot leenu juurola, projektipäällikkö, tekniikan museo leena tornberg, erikoissuunnittelija, tekniikan museo Ihmeelliset innovaatiot -työpajassa tarkasteltiin museoesineitä innovaatioiden näkökulmasta. Millaisia innovaatioketjuja museon esineet muodostavat? Millaisia tarinoita ne kertovat kulttuurista, ihmisen luovuudesta ja ongelmanratkaisutaidoista? Miten innovaatioprosessi menetelmänä voisi toimia oppilasryhmän museovierailun pohjana? Onko museo oikea paikka kurkistaa myös tulevaisuuteen? Miltä näyttää teknologinen hittituote vuonna 2030? Työpajan vetäjinä toimivat projektipäällikkö Leenu Juurola, Tekniikan museo ja erikoissuunnittelija Leena Tornberg, Tekniikan museo. onko tekniikan museo kulttuuria? Tekniikan museossa ja museon ulkopuolella kuulee käytävän keskusteluja siitä, onko tekniikka kulttuuria. Meille Tekniikan museossa työskenteleville vastaus on itsestäänselvä. Kokoelmiemme esineet kertovat monin eri tavoin tarinaa suomalaisen kulttuurin kehittymisestä. Ihmeelliset innovaatiot -työpaja käynnistyi harjoituksella, joka johdatteli pohtimaan kulttuurin ja tekniikan suhdetta. Harjoitus nosti esiin tekniikan historian kansainvälisyyden: teknisiä keksintöjä on omaksuttu toisista kulttuureista kautta historian. Monikulttuurisuus ei ole Tekniikan museon näyttelyissä yhtä selvästi esillä kuin esimerkiksi etnografisissa museoissa. Ylijohtaja Riitta Kaivosojan seminaarin ensimmäisen päivän puheessa esiin nostama ajatus monikulttuurisuus on tänä päivän myös kansainvälisyyttä sopii yhdeksi näkökulmaksi Tekniikan museoon. Yksi Tekniikan museon tehtävistä on tallentaa, tutkia ja esitellä suomalaisen teollisuuden historiaa, joka ei ole suinkaan kehittynyt umpiossa. Kun taiteessa on kautta aikain haettu vaikutteita ulkomailta, niin tekniikan kehitys Suomessa on pohjautunut keksintöihin ja innovaatioihin, joista erittäin monet ovat rantautuneet Suomeen muualta. Suomen teollisuuden ja tekniikan historia on ollut innovatiivista. Muualla keksittyjä teknisiä keksintöjä on sovellettu ja kehitetty Suomen oloihin ja yhteiskuntaan. Monikulttuurisuus on vuorovaikutteista: samalla kun Suomi muuttuu monikulttuurisemmaksi, myös suomalaiset lähtevät ulkomaille vieden mukanaan oman kulttuurisen lisänsä. 191
Tuskinpa nyky-suomessa on montakaan teollista yritystä, jolla ei olisi kansainvälistä toimintaa. Kansainvälinen toiminta vie myös suomalaisia tekniikan osaajia maailmalle. Vieraassa kulttuurissa elävälle oman kulttuurin ymmärtäminen on perusta vieraiden kulttuurien ymmärtämiseen. Tämä puoli monikulttuurisuudesta otettiin esiin lyhyesti työpajassa. Onko kulttuurissa muutakin kehitystä tai muutosta kuin teknistä? Tähän ajatteluun johdattelee Bosse Sundinin teos Den kupade handen (1991, uudistettu painos 2006 Carlsson förlag), joka tarjoaa tuoreen näkökulman tekniikan historiaan. Teoksessa esimerkiksi kielen kehitys esitellään teknisenä kehityskaarena, joka lähtee liikkeelle ihmisen kehosta ja kyvystä tuottaa äänteitä. Mikäli kieli, joka meille tämän päivän kommunikaatiovälineenä on itsestäänselvyys, ei olisi kehittynyt niin kuin se on historian saatossa kehittynyt (suullinen, kirjoitettu kieli, näiden tallentamisen eri tekniset kehitykset), emme pystyisi tänä päivänä lähettämään yhtään tekstiviestiä, vaikka laite olisi teknisesti kuinka hyvä. Harvoin tekniikan historiaa lähdetään käsittelemään tästä näkökulmasta. tekniikan museon kulttuurikasvatus Työpajan ensimmäisellä harjoituksella oli kaksi pääajatusta. Se toimi pohjustuksena teemalle innovaatiot ja innovaatioprosessit, mutta tutustutti myös luentoa tai opastusta toiminnallisempaan oppimismenetelmään. Tehtävän avulla avattiin keksinnön ja innovaation välistä suhdetta. Meiltä päivittäin näitä käsitteitä käyttäviltä saattaa välillä unohtua, että molemmat termit ovat yllättävän hankalia hahmottaa. Miksi puhumme suomalaisessa tekniikan erikoismuseossa mieluummin innovaatioista kuin keksinnöistä? Osallistujat pantiin reflektoimaan omaa teknisen historian tuntemustaan ja ajatteluaan. Kuinka hyvin työpajan osallistujat tunsivat yleistä tekniikan historiaa? Kumpi keksittiin aiemmin kalaverkko vai kuokka, puhelin vai hehkulamppu? Ryhmä jaettiin 4 5 hengen pienryhmiin ja jokaiselle annettiin erilliset kortit muutamista ihmiskunnan suurimmista teknisistä keksinnöistä: aurinkokello, silmälasit, höyrykone, kuokka, kalaverkko, pyörä, puhelin, radio, atomipommi, laser, paperi, hehkulamppu, kangaspuut. Keksinnöt tuli yhteistoiminnallisesti keskustellen pistää aikajärjestykseen. Koska jokainen sana oli oma erillinen 192
yksikkönsä, jonka paikkaa saattoi konkreettisesti kokeilla ja muuttaa, tehtävämuodolla pyrittiin vahvistamaan ajattelua käden ja aivojen yhteistyöstä: pistänkö hehkulampun radion ylä- vai alapuolelle. Museoympäristössä informaatio ei ole vain kirjallisessa muodossa, vaan myös esineinä. Harjoituksella pyrittiin jäljittelemään esineiden historiallista järjestelyharjoitusta ihan konkreettisesti samaan tapaan kuin museon näyttelyjä usein suunnitellaan ja toteutetaan. Kun näyttelytyöryhmä oli päässyt yhteisymmärrykseen ajanjaksojen järjestyksestä, ryhmän tuli tuottaa tuloksensa näyttelyn muodossa eli liimata sanat levylle, jotta niitä ei voi enää siirtää toiseen muotoon. Tässä jäljiteltiin museonäyttelyn tekijöiden tunnetta: materiaali tulee saattaa konkreettiseen näyttelynmuotoon, josta ei ole enää paluuta. Tämä vaihe otettiin harjoituksessakin aika vakavasti: mitä jos menee väärin? Koska tehtävä ratkaistiin ryhmässä, tarkoitus oli pikemminkin herättää keskustelua kuin testata asiaosaamista. Puhuttiinko ensimmäisiin puhelimiin kynttilänvalossa, jos hehkulamppu keksittiin myöhemmin vai oliko puhelimen toiminta ylipäätänsä mahdollista, jos ei ollut sähköä lampuissakaan? Jos tehtävä sysää tarkistamaan tietoa hakulaitteilla nykyisessä media-ajassa, etsijä kohtaa varmasti jotakin muutakin aiheeseen liittyvää tietoa ja saa uusia ahaa-elämyksiä. Sama tehtävä on herättänyt myös työpajan ohjaajat havaitsemaan omat puutteensa tekniikan historian tuntemuksessa. Suomalaisen tekniikan historian ymmärtäminen vaatii välttämättä perehtymistä myös tekniikan historiaan laajemmin. Tehtävän tarkoitus oli siten enemmän herättää kiinnostusta tekniikan historiaa kohtaan kuin opettaa tarkkoja vuosilukuja. Ajoitukset käytiin lyhyesti läpi kartalla, jossa keksinnöt tulivat näytölle historiallisesti kronologisessa järjestyksessä liitettynä paikkaan, josta nykytietämyksen mukaan kunkin keksinnön ensimmäiset merkit ovat löytyneet. Pikaisesti katsottuna kartta muistutti nykyisten globaalien yritysten toimipistekarttaa ympäri maailmaa, niiden samojen suomalaisten yritysten, joiden historiaa museo tallentaa. Tekniset keksinnöt ovat aikojen saatossa kulkeneet kulttuurista toiseen saavuttaen lopulta myös Suomen. Nyt suunta on myös toisinpäin, suomalaiset teollisuusyritykset vievät omia innovaatioitaan ja osaamistaan ympäri maailmaa. Nykyteknologisen sukupolven on hyvä huomata, että suunta on ollut aikoinaan toinen. Ilman kansainvälistä vuorovaikutusta Suomi ei olisi teknisessä kehityksessään nykytasolla. Museoammattilaiset saattavat joskus unohtaa, millaisia tietoja ja taitoja museoon tulija kantaa 193
ihmeellisiä innovaatioita puusta kuva: juha rahkonen mukanaan. Museon henkilökunta on niin sinut esittelemiensä teemojen kanssa, että museokävijän oletetaan tietävän aiheesta ehkä enemmän kuin hän todellisuudessa tietää. Erikoisnäyttelyt ovat museon näkökulmasta erittäin antoisia, koska niissä päästään käsittelemään aiheita, joita perusnäyttelyssä on ehkä käsitelty suppeammin, mutta joista museolla on kuitenkin erittäin laajat kokoelmat ja taustatiedot. Sama saattaa tapahtua myös opetuksellisissa ohjelmissa. Ohjelman aihe on niin mielenkiintoinen, että aiheeseen mennään välittömästi sisään, mutta ei huomioida, ovatko vastaanottajat samalla tasolla, samassa tilassa. Miten vastaanottaja hahmottaa uuden aiheen aikaisempiin tietoihin tai taitoihin verrattaessa vai onko aihe tai ohjelma sellainen, että hänellä ei ole vielä minkäänlaista skeemaa aiheesta mielessään? Mikäli vastaanottajalla on jo jonkinlainen skeema olemassa, viestin lähettäjän tulisi pyrkiä selvittämään, mikä se on, koska se vaikuttaa käytettäviin menetelmiin. Mikäli vastaanottajalla ei ole vielä skeemaa aiheesta, lähtökohta on aivan toinen. innovaatioprosessi museoympäristössä Tekniikan museon keväällä 2006 käynnistyneessä oppimisympäristön kehittämishankkeessa, Inno- Apajassa, on tavoitteena kehittää museokäynnistä 194
oppijalle aktiivinen ja innovatiivinen kokemus. Jotta museokäynnille voidaan asettaa oppimistavoitteita, käynti tulee rakentaa johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, joka istuu koulun opetussuunnitelmiin ja opetusmenetelmiin. Museokäynti kokemuksena, museon näyttelyt ympäristönä ja museoesineet ihmettelyn kohteena voivat jo sinänsä tuottaa merkittävän oppimiskokemuksen. Tätä kokemusta vahvistamalla, syventämällä ja elävöittämällä voi museosta muodostua kävijälle paikka, johon haluaa palata myös uudelleen. InnoApajan oppimispolut jäljittelevät yritysmaailmasta tuttua innovaatioprosessin reittiä. Menetelmässä keskeistä on oppijan oman luovuuden ja ongelmanratkaisutaidon tukeminen. Myös Yhdessä oppimaan -seminaarin osallistujat johdateltiin innovaatioiden äärelle. Työpajassa teema esiteltiin lyhyen alustuksen avulla. Miten innovaatioprosessi käynnistyy? Miten tarpeesta tai ongelmasta kehitellään ideoita? Miten ideat jalostetaan innovaatioiksi? Mitkä tekijät prosessiin vaikuttavat? Miten innovaatiot tuotteistetaan? Tekniikan museo on täynnä suomalaisia innovaatioita ja niiden tarinoita. Vaikka innovaatio on monille aikuisellekin vielä epäselvä käsite, se konkretisoituu museoympäristössä helposti. Rapalan uistin, Karhun lasikuitusuksi, suomalaisessa paperitehtaassa valmistettu paperi, Fiskarsin sakset tai Nokian kännykkä ovat suomalaisia tuotteita, joiden kehittelyssä on hyödynnetty vanhaa ja innovoitu uutta. Museossa päästään innovaatioketjun jäljille: Miten suksen rakenne on matkan varrella muuttunut? Miksi uusi tuote on kehitetty? Miltä tulevaisuuden suksi mahtaa näyttää? Oppilasryhmän InnoApaja -oppimispolku käynnistyy innovointiongelmasta. Alakoulun oppilaiden on museokäynnin aikana kehiteltävä Tekniikan museon kummitukselle uudenlainen huvitin, ja yläkoulun sekä toisen asteen oppilaiden innovoitava tulevaisuuden teknologista hittituotetta. Yhteisessä alustuksessa ongelman äärelle johdatellaan tarinan tai virikekuvien avulla. Aloituksen avulla oppilaille koetetaan luoda avoin, innostava ja luova ilmapiiri. Tällä käynnillä vääriä vastauksia ei ole. Luovuus ja mielikuvituksen käyttö on tärkeää ja uudenlaiset, järjettömänkin tuntuiset ideat toivottuja. Koululaisryhmien innovaatioprosessissa tehtävien teko ja kysymysten pohtiminen liittyvät olennaiseen tiedonhankinnan vaiheeseen: jotta ideat jalostuvat uusiksi innovaatioiksi, on pystyttävä hyödyntämään omaa ja oman tiimin osaamista sekä käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi saatavilla olevaa tietoa. Kirjalliset tehtävät on pyritty jättämään mahdollisimman avoimiksi. Tärkeää ei ole oikean asiatiedon löytä- 195
taskuhiomakone ja 38 hammasratasta kuva: juha rahkonen minen vaan oman luovuuden soveltaminen: mitä ideoita innovaatiot, niiden tarinat ja tekniset ratkaisut voivat tarjota omaan ajatteluprosessiin. Esineiden ja näyttelytekstien tueksi oppimispolun tehtäväpisteillä on käytössä havainnollistamisvälineitä. Niiden avulla pyritään tutustuttamaan kunkin innovaation olennaisiin ominaisuuksiin hieman pintaa syvemmältä. Samalla pyritään huomioimaan museo oppimisympäristönä. Havaintovälineitä saa tutkia, vääntää ja kääntää, mutta museoesineisiin ei saa koskea. mitä suomalaiset innovaatiot kertovat maahanmuuttajaoppilaalle? Yhdessä oppimaan -seminaarin aikana InnoApajan oppimispolkujen materiaalien ja havainnollistamisvälineiden kehittämistyö oli parhaillaan käynnissä. Työpajan osallistujat arvioivat osaltaan innovaatiomateriaalin toimivuutta. Alustuksen jälkeen jokainen ryhmä lähetettiin kirjallisen tehtävän johdattelemana tutustumaan yhden innovaation tarinaan. Arviointitehtävänä oli pohtia innovaatiotarinan kiinnostavuutta ja sovellettavuutta kahden erilaisen maahanmuuttajaoppilaan, 11-vuotiaan, neljä vuotta Suomessa asuneen somalitytön ja vuoden Suomessa asuneen, Brysselistä muuttaneen lukiolaispojan näkökulmasta. Koska arviointitehtävän kuvitteelliset maahanmuuttajaoppilaat olivat eritaustaisia ja eriikäisiä, tehtävien sovellettavuus vaihteli arvioissa jonkin verran. Yleisesti todettiin, että tehtäväpisteiden kokeelliset välineet lisäsivät kiinnostavuutta ja ymmärrettävyyttä, mutta toisinaan välineet saattoivat myös etäännyttää. Jos esimerkiksi hammasratas on käsitteenä oppilaalle täysin vieras, ei tavallisten ja hammastuksella vahvistettujen pensassaksien voimansiirtoa mittavasta välineestä ole oppilaalle juurikaan hyötyä. Työpajaan osallistuneiden arvioiden mukaan suomalaisten innovaatioiden ja innovaattoreiden tarinat sinänsä voivat kertoa maahanmuuttajalle kiinnostavia ja olennaisia asioita suomalaisesta kulttuurista. Ne voivat myös nostaa esiin yhdistäviä asioita ja tarjota tilaisuuksia omien kokemusten jakamiseen. Arkiset innovaatiot kuten sakset tai kalastusvälineet ovat tuttuja välineitä jossain muodossa kaikille. Toisaalta työkalu, joka meillä on museoesine, saattaa maahanmuuttajan kotimaassa olla vielä arkisessa käytössä. Erilaiset tekniset innovaatiot kertovat kulttuuristamme ja sen muutoksista yllättävän paljon. Tehtävien arviointi innovaatioprosessin osana oli työpajan osallistujille haastava tehtävä. Yksittäinen tehtävä yhden innovaation äärellä ei avaa juurikaan innovaation laajaa prosessia ja tässä mielessä oppimispolun rakenteen sekä 196
tehtävämateriaalin kehittäminen on vielä täysin kesken. Jotta innovaatioprosessi hahmottuisi oppijalle, sen tulee olla erittäin selkeä, luonteva ja johdonmukainen. Polun ja materiaalin arviointi seminaariin osallistujien kanssa oli tämän kehittämistyön kannalta erittäin antoisaa. Erityisen lisäarvon arvioinnille toi se, että joukkoon mahtui sekä opettajia että museoalan ammattilaisia. Kehittämistyön kannalta on sekä jännittävää että rikastuttavaa paljastaa keskeneräinen työ asiantuntijoiden arvioitavaksi. voiko luovuutta opettaa? Uusia ratkaisuja, ideoita ja innovaatioita kehitettäessä tulee väistämättä vastaan erilaisia ongelmia tai kuten nykyisin kannustavasti muotoillaan haasteita. Erilaiset oppijat suhtautuvat ongelmatilanteisiin hyvin eri tavoin, toiset lannistuvat ongelman edessä, toiset motivoituvat yrittämään sitä enemmän, mitä vaikeammasta haasteesta on kyse. Ongelmien kohtaamista ja niiden ratkomista voi kuitenkin harjoitella. InnoApajan oppimispolulla ulkopuolelta annettu haaste ei välttämättä motivoi kaikkia, mutta tuo innovaatioprosessiin myös tarvittavaa leikkimielisyyttä. Vaikka oppija olisikin innovoimassa kummituksen huvitinta tai tulevaisuuden hulvatonta teknologista vimputinta, hän kohtaa prosessin aikana todellisia valintatilanteita. Miten huomioisit tuotekehittelyssä kestävän kehityksen? Mitkä seikat vaikuttavat materiaalivalintoihin? Miten tuotteen käytettävyyttä voitaisiin parantaa? Onko innovaation suunnittelussa huomioitu myös esimerkiksi nuoret käyttäjät? Yhdessä oppimaan -seminaarin osallistujat tutustutettiin lopuksi yhteen luovan ajattelun menetelmään, Kaukaisiin ajatusmalleihin (Virkkala & Vilkko, Luova ongelmanratkaisu tiedon 197
hankinta ja yhdistely toimiviksi kokonaisuuksiksi. Helsinki 1988). Menetelmässä pyritään etsimään uusia, yllättäviä ja luovia vaihtoehtoja ongelman ratkaisuun. Tekniikan museossa olemme testanneet menetelmää lukioikäisten oppilaiden kanssa oppimispolun päätteeksi. Ryhmät on lähetetty näyttelyyn oman alkuperäisen innovaatio-ongelmansa kanssa. He ovat tutustuneet näyttelyssä esimerkiksi sanomalehden innovaatioprosessiin. Viimeistä tehtävää ratkoessaan he valitsevat näyttelystä itseään kiinnostavan esineen (esimerkiksi hehkulampun), joka ei liity alkuperäiseen ongelmaan millään tavalla. Oppilaat listaavat valitsemastaan esineestä mieleen tulevia ominaisuuksia ja assosiaatioita (lasinen, valo, sähkö, kirkas, sammutettava ja niin edespäin). Seuraavassa vaiheessa he yhdistävät ominaisuudet vapaasti ja järjettömästi alkuperäiseen ongelmaan (lasinen sanomalehti, valaiseva sanomalehti, sähkösanomalehti, kirkassanomalehti, sammutettava sanomalehti ja niin edespäin). Viimeisessä vaiheessa järjettömistä yhdistelyistä etsitään mahdollisia mielekkäitä sovellutuksia (esimerkiksi sähköinen sanomalehti, joka sammuttaa ja käynnistää itsensä tai itsevalaiseva sanomalehti, joka reagoi ympäristön valaistuksen määrään). Lopputulokset voivat tuntua järjettömiltä ja hassuilta. Olennaista on kuitenkin se, millaisen ajatteluprosessin toiminta oppilaassa käynnistää. Pystyykö oppija hyödyntämään kokeilemiaan luovan ongelmanratkaisun menetelmiä todellisia ongelmia kohdatessaan? InnoApaja-projektin tavoitteena on testata ja kehittää innovatiivisia oppimismenetelmiä sekä Tekniikan museoon että siirrettäväksi myös muihin oppimisympäristöihin. Vaikka Kaukaiset ajatusmallit -tehtävä jäi työpajaan osallistujilta testaamatta ajan puutteen vuoksi, palautteessa muutamat osallistujat totesivat, että menetelmää on mahdollista soveltaa hyvin monenlaisissa ympäristöissä ja konteksteissa. Myös innovaationäkökulma museoesineisiin herätti ajatuksia. Moni suomalainen museo on Tekniikan museon tavoin oman alansa innovaatiomuseo. lisätietoja projektipäällikkö Leenu Juurola leenu.juurola(at)tekniikanmuseo.fi erikoissuunnittelija Leena Tornberg leena.tornberg(at)tekniikanmuseo.fi www.tekniikanmuseo.fi 198