Pirkanmaan turvallisuusklusteri Petri Murtomäki turvallisuusklusterin koordinaattori Tampereen ammattikorkeakoulu
Taustaa Pirkanmaan Turvallisuusklusteri on syntynyt maakuntajohtaja Esa Halmeen aloitteesta elokuussa 2011 Kymmenen keskeisen turvallisuustoimijan yhteistyön kehittämisessä nähtiin paljon hyötyjä ja mahdollisuuksia, jonka vuoksi päätettiin tehdä esiselvitys klusterin Kokoonpanosta Sisällöstä Toimintamahdollisuuksista
Taustaa Pirkanmaalle on keskittynyt laaja alueellinen turvallisuustoimijoiden joukko. Pirkanmaa on turvallisuusalan osaamisen, yrittämisen, tutkimuksen sekä koulutuksen edelläkävijä. Turvallisuusklusterin tehtävä on koota alueen turvallisuustoimijat yhteen ja luoda siltaa eri toimijoiden väliselle yhteistyölle. Yhteistyö mahdollistaa toimijoukon osaamisen ja asiantuntemuksen suuntaamisen paremman turvallisuuden aikaansaamiseksi
Pirkanmaan turvallisuustoimijoita Työterveyslaitos Tukes Tekes Aluehallintovirasto Suomen punainen risti Teknologian tutkimuskeskus VTT Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Puolustusvoimien teknillinen tutkimuskeskus Sisä-Suomen poliisilaitos Pirkanmaan pelastuslaitos Pirkanmaan liitto Kirkon tutkimuskeskus Liikenneturva Elinkeinoelämän keskusliitto EK Pirkanmaan yrittäjät (turvallisuustoimikunta) Kauppakamari Pirkanmaan hätäkeskus Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen ammattikorkeakoulu Poliisiammattikorkeakoulu Tampereen aikuiskoulutuskeskus Tampereen seudun ammattiopisto Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Hämeen pelastusliitto Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Maanpuolustuskoulutusyhdistys + kunnat, kaupungit, sekä kymmenet yritystoimijat
Toiminnan käynnistäminen Esiselvityksen tulosten rohkaisemana päätettiin käynnistää varsinainen yhteistoiminta. Tavoitteeksi asetettiin sillan luominen eri toimijoiden väliselle yhteistyölle. Yhteiskunnalliseen kehitykseen ja uusiin turvallisuuden haasteisiin pystytään vastaamaan parhaiten verkostomaisen ja poikkihallinnollisen yhteistyön kautta. Ajankohtaisia asioita ja ongelmia käsitellään 16 organisaation edustajan ohjausryhmän kokouksissa. Ohjausryhmä omaa varsin suuren tiedollisen pääoman ja ongelmanratkaisukyvyn yksittäisen toimijan ponnisteluihin verrattuna
TOIMINTAMAHDOLLISUUDET Turvallisuustoimijoiden tunnistaminen ja sillan luominen eri toimijoiden välille Yhteiskunnallisen kehityksen ja turvallisuuden haasteisiin vastaaminen yhteistoiminnalla Tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön yhdistäminen - synergia Liiketoiminnalliset mahdollisuudet Turvallisuusbrändin luominen
Toimintamalli Turvallisuusongelmien ratkaisukeskus Konkretia suunnitelmista käytännön toiminnaksi Käytännön työn organisointi osaamisverkostoihin Sisäisen turvallisuuden ohjelmien ja strategioiden jalkauttaminen alueellisella tasolla(+ LSSAVI Kokonaisturvallisuusstrategia ja YTS)
Osaamisverkostot Ohjausryhmä päättää osaamisverkoston perustamisesta tarvittavaan kehittämistarpeeseen Verkostoon kootaan sellaiset osaajat, joita kyseisen ongelman konkreettinen ratkaisu tai asian edistäminen vaatii Toiminta ei rajoitu vain ohjausryhmän toimijoihin. Jokainen osaamisverkosto tekee työtään oman puheenjohtajansa johdolla.
Osaamisverkostot Yritysturvallisuus (Kauppakamari) Ikäihmisten asumisen turvallisuuden parantaminen (Pelastuslaitos) Ennakointi (Pirkanmaan liitto) Logistiikka ja myrskyt (Puolustusvoimat) Turvallisuuden tutkimus ja koulutus (TaY) Turvallisuustiedon välitysverkosto (Poliisi)
Yritysturvallisuusverkosto Yritysturvallisuusverkoston tavoitteena on edistää kumppanuutta alueellisten ja paikallisten turvallisuusviranomaisten kanssa sekä parantaa olennaisen ja tarpeellisen turvallisuustiedon vaihtamista. Tällä haetaan lisäarvoa yritysten omalle toiminnalle ja samalla tuetaan seudun turvallisuutta. Käytännön toiminnassa voidaan lisäksi ottaa esim. kantaa oman alueen kuntien turvallisuussuunnitelmiin niiltä osin kuin ne koskevat elinkeinoelämää ja yrityksiä. Toiminnalla pyritään myös parantamaan yritysten kykyä selvitä erilaisista "kriisitilanteista" eli normaaliolojen vakavista häiriötilanteista.
Tutkimus- ja koulutusverkosto Koordinoi ja kokoaa yhteen tietoa alueen turvallisuuden tutkimuksen ja koulutuksen tuottajista ja osaajista Muodostaa monitieteisiä / monialaisia konsortioita, tutkimusryhmiä ym. kotimaisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen ja muiden hankkeiden hakuihin Toimia perus- ja soveltavan tutkimuksen linkittäjänä ja molempien edistäjänä Toimia alan tutkimuksen ja koulutuksen sekä yhteiskunnallisen turvallisuuskeskustelun vuoropuhelufoorumina (seminaareja, kannanottoja )
Ikäihmisten asumisturvallisuuden parantaminen ja palokuolemien vähentäminen 1. Ohjeistus ja täydennyskoulutus asunnon paloturvallisuusriskien arviointiin 2. Yhteistyö kotikäyntejä tekevien toimijoiden ja aluepelastuslaitoksen välillä 3. Kodinkoneiden ja -laitteiden sekä sisutusmateriaalien paloturvallisuus (TUKES) 4. Oppilaitoksille suunnattu asunnon paloturvallisuuteen liittyvä koulutusmateriaali 5. Automaattinen siirrettävä sammutuslaitteisto Palosuojelurahaston innovaatiopalkinto 3.9.2014 6. Iäkkäiden henkilöiden asumisen paloturvallisuuden vähimmäisvaatimusten selvittäminen
Turvallisuuden ennakointi Tulevaisuudessa avautuvat mahdollisuudet ja haasteet on helpompi tunnistaa ja kohdata yhdessä Tavoitteina: 1. Osallistujien asiantuntemuksen ja näkemysten kokoaminen ja jalostaminen 2. Syntyvän tietämyksen laaja hyödyntäminen 3. Tukee myös osallistujien omaa ajattelua ja työtä 4. Kytkeä turvallisuusteema osaksi Pirkanmaan maakuntastrategiaa
Turvallisuustiedon välitysverkosto Verkostoituminen yhteisen turvallisuusongelman ratkaisemiseksi (Kauppaliikkeet ja Poliisi) Tiedonkulun parantaminen toimijoiden välillä Rikosten, häiriöiden ja onnettomuuksien ennalta estäminen ja selvittämisen tehostuminen Taloudelliset säästöt Turvallisuudentunteen lisääminen Ennalta estävä / reaaliaikainen tiedonvälitys
Tulevan toiminnan tavoitteet 1. Tavoitteena on erityisesti pk-yrityksien kytkeminen mukaan toimintaan 2. Tavoitteena on toimia alueellisena turvallisuusongelmien ratkaisukeskuksena 3. Turvallisuusalan liiketoiminnan sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Uutena alueena esim. Kyberturvallisuus 4. Turvallisuusklusterin toimijoiden projektimuotoisen yhteistyön kehittäminen 5. Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen
Mitä olemme saaneet aikaiseksi? Alueellisten turvallisuustoimijoiden tunnistaminen ja yhteen kokoaminen yhteinen tekeminen Yhteinen tahtotila ja motivaatio Konkreettisia tuloksia osaamisverkostojen työn kautta: Verkostoissa tällä hetkellä mukana noin 100 ihmistä Verkostoitumista niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti Kiinnostuksen herääminen yhteistyömallia kohtaan Konkreettisten pilottihankkeiden käynnistäminen Klusterin yhteistoiminnalla edistetty viranomaisten ja muiden toimijoiden perustehtävää Ensiaskeleet turvallisuusmaakuntana profiloitumiseen
Aiheesta lisää Raportit ja selvitykset: Jouni Perttula, POLAMK Pirkanmaan turvallisuusklusteri? : esiselvitys hankkeen toteutettavuudesta Ideasta toimintamalliksi ja toimintamallista uudeksi alueelliseksi käytännöksi Turvallisuusalan liiketoimintaympäristöjen sekä liiketoimintaedellytysten selvitys Kolmas sektori turvallisuustyön osatekijänä
Pirkanmaan Turvallisuusklusteri KIITOS Lisätietoja: petri.murtomaki@tamk.fi