Sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen vaikutus fysiologiseen virittymiseen katsekontaktin aikana

Sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen vaikutus fysiologiseen virittymiseen katsekontaktin aikana Leena-Kaisa Saarimaa Pro gradu -tutkielma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Huhtikuu 2012

TAMPEREEN YLIOPISTO Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö SAARIMAA, LEENA-KAISA: Sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen vaikutus fysiologiseen virittymiseen katsekontaktin aikana Pro gradu -tutkielma, 24 s. Ohjaaja: Jari Hietanen Psykologia Huhtikuu 2012 Katseella ja erityisesti katsekontaktilla on tärkeä merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Katsekontakti viestii sen osapuolille molemminpuolista huomiota, ja se edeltää usein sosiaalista vuorovaikutusta. Sosiaalisesti ahdistuneille ihmisille katsekontakti toisen ihmisen kanssa aiheuttaa usein ahdinkoa. Katsekontaktin välttäminen onkin yksi sosiaalisen ahdistuneisuuden keskeisistä käyttäytymistason oireista. Ahdistusreaktioon liittyy yleensä myös autonomisen hermoston sympaattisen osan aktivoituminen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu suoran katseen lisäävän katseen havaitsijan autonomista aktivaatiota. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin onko taipumus sosiaaliseen ahdistuneisuuteen yhteydessä voimakkaampaan fysiologiseen virittymiseen katsekontaktitilanteessa. Tutkimuksessa aikuiset korkeakouluopiskelijat katselivat nestekideikkunan läpi elävän mallin kasvoja. Mallin katseen suunta oli joko suora tai käännetty, tai mallin silmät olivat kiinni. Koetilanteen aikana mitattiin koehenkilön sydämen syketaajuutta ja ihon sähkönjohtavuutta. Niiden avulla tarkasteltiin autonomisen hermoston aktivaatiotasossa tapahtuvia muutoksia. Autonomisten vasteiden lisäksi tutkimuksessa mitattiin kasvojen katseluaikoja sekä koehenkilöiden subjektiivisia tunnereaktioita kasvoja katsottaessa. Taipumusta sosiaaliseen ahdistuneisuuteen mitattiin kahdella kyselyllä, jotka mittasivat negatiivisen arvostelun pelkoa ja tarkkailluksi tulemisen pelkoa. Tulokset osoittivat, että taipumus sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ei vaikuttanut fysiologiseen virittymiseen. Katsekontakti aiheutti koko koehenkilöjoukossa erilaisia fysiologisia vasteita kuin käännetyn katseen tai suljettujen silmien havaitseminen: katsekontaktitilanteessa ihon sähkönjohtavuus kohosi enemmän verrattuna kontrollitilanteisiin, ja syketaajuudessa tapahtui voimakkaampaa hidastumista katsekontakti- kuin kontrollitilanteissa. Näiden muutosten voimakkuus ei ollut yhteydessä sosiaalisen ahdistuneisuuden tasoon. Sosiaalinen ahdistuneisuus vaikutti kasvojen katseluaikaan ja itsearvioituun tunnetilaan. Korkeampi sosiaaliseen ahdistuneisuuden taso oli yhteydessä lyhyempiin kasvojen katseluaikoihin katsesuunnasta riippumatta. Sosiaaliseen ahdistuneisuuteen taipuvaiset henkilöt kokivat olonsa epämiellyttävämmäksi katsekontaktitilanteessa kuin kontrollitilanteessa. Tulokset tukevat hypoteesia, jonka mukaan katsekontakti on autonomisen hermoston aktivaatioon vaikuttava ärsyke. Sosiaalinen ahdistuneisuus ei vaikuttanut fysiologian tasolla, mutta se oli yhteydessä kasvojen katseluaikaan ja itsearvioituun tunnetilaan. Tutkimuksen tuloksilla voi olla merkitystä tulevien tutkimusten suunnittelussa. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia katseeseen liittyvää ahdistusta ja fysiologisia reaktioita kliinisen tason sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivillä henkilöillä, jolloin saataisiin selville, pätevätkö tämän tutkimuksen tuottamat havainnot myös kliiniseen ryhmään. Avainsanat: katseen suunta, katsekontakti, sosiaalinen ahdistuneisuus, autonominen aktivaatio 2

SISÄLTÖ JOHDANTO... 1 Katseen merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa... 1 Katseen suunta ja fysiologiset reaktiot... 3 Sosiaalinen ahdistuneisuus... 4 Sosiaalinen ahdistuneisuus ja katseeseen liittyvät reaktiot... 6 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimushypoteesit... 8 MENETELMÄT... 9 Koehenkilöt ja koeasetelma... 9 Koetilanne... 10 Mittausmenetelmät... 12 Aineiston analyysi... 13 TULOKSET... 14 Kokeen 1. osio: vakioitu katseluaika... 14 Kokeen 2. osio: itseohjattu katseluaika... 17 POHDINTA... 20 LÄHTEET... 25

JOHDANTO Katseen merkitys jokapäiväisessä elämässä on suurempi kuin yleensä tiedostetaan, sillä se vaikuttaa lähes kaikkeen ihmisten väliseen kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Toisen ihmisen katseen suunta on tärkeä sosiaalinen vihje; se kertoo esimerkiksi tarkkaavaisuuden suunnasta. Katseen suuntaamista voidaan käyttää myös sanattomana kommunikaatiokeinona. Katsekontakti edeltää usein ihmisten välistä vuorovaikutusta. Katseen kohteena oleminen voi kuitenkin olla joillekin ihmisille ahdistavaa. Tällaisilla henkilöillä on usein ongelmia sosiaalisessa toiminnassa. Vuorovaikutus ja sosiaalisten suhteiden muodostaminen toisten ihmisten kanssa on välttämätöntä psykologisen hyvinvoinnin kannalta, ja siksi sosiaalisen toiminnan ongelmilla voi olla laajojakin vaikutuksia yksilön hyvinvointiin. Sosiaalisesta ahdistuneisuudesta puhutaan usein mielenterveyden häiriönä, mutta se voi ilmetä myös lievempänä taipumuksena tuntea ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa. Ahdistuneisuuteen liittyvät fysiologiset reaktiot ovat avainasemassa ahdistuksen kokemisessa, joten niiden tutkiminen on tärkeää ilmiön ymmärtämisen kannalta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, kuinka taipumus sosiaaliseen ahdistuneisuuteen vaikuttaa katsekontaktin aiheuttamiin fysiologisiin reaktioihin. Katseen merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa Katseella ja erityisesti katsekontaktilla on tärkeä rooli sosiaalisuuden ja kiintymyssuhteen kehittymisessä (Argyle, 1988). Jo vastasyntyneet pystyvät erottelemaan suoran ja käännetyn katseen toisistaan: heti syntymänsä jälkeen vauvat katsovat pidempään sellaisia kasvokuvia, joissa katse kohdistuu heihin, kuin sellaisia, joissa katse kohdistuu sivulle (Farroni, Csibra, Simion, & Johnson, 2002). Ensimmäisen elinvuotensa aikana lapsi oppii nopeasti, että muiden katse sisältää tärkeää informaatiota. Lapsille katse on myös keino lähestyä toisia ja vetäytyä heistä pois, ja sen avulla he säätelevät omaa sisäistä tilaansa ja emotionaalisia kokemuksiaan (Field, 1981). Herkkyys havaita ja tulkita toisten ihmisten silmiä ja katseen suuntaa kehittyy siis varhain elämän alkuvaiheessa, ja se saattaa toimia perustana korkeamman tason sosiaalisen kognition taitojen kehittymiselle (ks. Frichen, Bayliss, & Tipper, 2007). Katseen suunta on myös aikuisiällä tärkeä sosiaalinen vihje. Toisen ihmisen katse osoittaa ensisijaisesti hänen tarkkaavaisuutensa suunnan ja mielenkiintonsa kohteen ympäristössä. Erityisesti toisen ihmisen huomion yhtäkkinen siirtyminen tarkoittaa, että katseen osoittamassa 1

suunnassa on jotain kiinnostavaa tai merkityksellistä. Automaattinen taipumus suunnata tarkkaavaisuus toisen ihmisen katseen osoittamaan suuntaan on osoitettu monissa tutkimuksissa (Friesen & Kingstone, 1998; Friesen, Moore, & Kingstone, 2005; Hietanen, 1999; Hietanen & Leppänen, 2003; Kingstone, Friesen, & Gazzaniga, 2000). Katsekontakti puolestaan ilmaisee sen molemmille osapuolille, että toisen henkilön mielenkiinto on suunnattu heihin itseensä jonkin ulkoisen kohteen sijaan. Katsekontakti edeltääkin usein vuorovaikutusta yksilöiden välillä (ks. George & Conty, 2008). Yhdessä muiden nonverbaalisten vihjeiden kanssa katsekontakti helpottaa kommunikaatiota. Se, miten katsekontakti tulkitaan, riippuu sosiaalisesta kontekstista, muusta kasvoilmaisusta ja kulttuurin tavoista (George & Conty, 2008). Henkilön katsekäyttäytymisellä on merkitystä myös häneen kohdistuvassa sosiaalisessa arvioinnissa. Alan tutkimus 1970 80 -luvuilta osoittaa, että katseen perusteella tehdään päätelmiä paitsi toisen ihmisen kiinnostuksen ja tarkkaavaisuuden kohteesta, myös hänen pätevyydestään, sosiaalisista taidoistaan, uskottavuudestaan sekä valta-asemastaan (ks. Kleinke, 1986). Pitkäkestoinen katsekontakti yhdistetään hyvään itsetuntoon, ja katsekontaktin välttelemisen on puolestaan todettu olevan yhteydessä arvioihin matalasta itsetunnosta (Droney & Brooks, 1993) ja naisilla jopa vähäisemmästä älykkyydestä (Larsen & Shackelford, 1996). Katsekontakti yhdistetään ihmisten parissa yleensä positiivisiin tunteisiin, esimerkiksi kiintymyksen ja kiinnostuksen ilmaisuihin. Katsekontaktin määrä lisääntyy positiivisten tunteiden myötä; toisistaan pitävät ihmiset katsovat toisiaan enemmän silmiin (ks. Kleinke, 1986). Kuitenkin yksi katseen monista funktioista on uhan ilmaiseminen. Muiden kädellisten parissa yksi yleisimmistä uhan ilmaisuista on aggression kohteeseen suunnattu vakaa ja suora katse (Ellsworth, Carlsmith, & Henson, 1972). Joissakin tilanteissa ihmisetkin kokevat suoran katseen uhkaavana (Argyle, 1988; Ellsworth ym., 1972); tällaista on havaittu esimerkiksi sosiaalisesti ahdistuneilla ihmisillä, joilla on taipumus tulkita monitulkintaiset sosiaaliset vihjeet uhan ilmaisuiksi (Heinrichs & Hofmann, 2001). Katsekontakti liittyy olennaisesti myös statushierarkian muodostumiseen ryhmässä. Suoralla katseella on osoitettu olevan yhteys sosiaaliseen valtaan ja katsekontaktin välttämisellä puolestaan alistumiseen (Fromme & Beam, 1974; Strongman & Champness, 1968). Toisen henkilön katseen kohteena oleminen suuntaa yleensä myös oman huomion itseen, joten katse on tehokas minätietoisuuden herättäjä (Argyle, 1988). Fenigstein, Scheier ja Buss (1975) jakavat minätietoisuuden yksityiseen ja julkiseen minätietoisuuteen. Yksityinen minätietoisuus on itsereflektiota, jossa huomio käännetään omaan sisäiseen maailmaan, ja sitä käytetään hyväksi mm. erilaisissa terapiasuuntauksissa. Julkisessa minätietoisuudessa puolestaan on keskeistä tietoisuus itsestä sosiaalisena objektina, ja katseen kohteena oleminen herättääkin 2

erityisesti julkisen minätietoisuuden (Hietanen, Leppänen, Peltola, Linna-aho, & Ruuhiala, 2008). Fenigsteinin ym. (1975) mukaan sosiaalinen ahdistuneisuus on läheisesti yhteydessä julkiseen minätietoisuuteen. Katseen suunta ja fysiologiset reaktiot Useat tutkimukset ovat osoittaneet katsekontaktin olevan yhteydessä lisääntyneeseen fysiologiseen virittyneisyyteen (Conty ym., 2010; Helminen, Kaasinen, & Hietanen, 2011; Hietanen ym., 2008; Nichols & Champness, 1971). Tässä yhteydessä fysiologisella virittymisellä viitataan kehon autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston reaktioihin. Autonomisen hermoston sympaattisen haaran tehtävänä on valmistaa keho taisteluun tai pakoon stressitilanteessa; tällöin hengitys ja sydämenlyönnit tihenevät, veri pakenee iholta lihaksiin, hieneritys ja sen seurauksena myös ihon sähkönjohtavuus lisääntyy. Sympaattinen hermosto aktivoituu stressitilanteiden lisäksi myös vahvojen tunnekokemusten - sekä positiivisten että negatiivisten - yhteydessä. Ihmisten lisäksi myös muilla kädellisillä katsekontaktin havaitsemiseen on todettu liittyvän autonomisia, fysiologisia muutoksia, mikä viittaa katsekontaktin emotionaaliseen vaikutukseen (Emery, 2000). Jo 1970-luvun alussa Nichols ja Champness (1971) osoittivat, että koehenkilöiden ihon sähkönjohtavuus kohoaa voimakkaammin katsekontaktitilanteessa verrattuna tilanteeseen, jossa kohdehenkilön katse oli käännetty sivuun. Mazur ym. (1980) tutkivat katsekontaktin aiheuttamaa fysiologista virittymistä käyttäen mittareina ihon sähkönjohtokyvyn ja sydämen syketiheyden lisäksi peukalosta mitattua verenpainetta (thumb blood volume, TBV), joka vähenee stressin seurauksena, kun veri virtaa elimistön ääreisosista suuriin lihaksiin. Heidän tutkimuksensa vahvisti aiempia tuloksia siitä, että katsekontakti aiheuttaa voimakkaampaa fysiologista virittymistä kuin ei-vastavuoroinen katse, mutta erot näkyivät ainoastaan TBV-arvoissa eikä ihon sähkönjohtokyvyn tai sydämen sykkeen osalta saatu merkitseviä tuloksia. Uudempaa tutkimusta edustavat Hietanen ym. (2008), jotka tutkivat katsesuunnan vaikutusta ihon sähköjohtokykyyn katsottaessa sekä elävää mallia että kasvokuvia tietokoneen näytöltä. Ärsykekasvojen katseen suunta oli joko suoraan katsojaa silmiin tai käännetty katsojasta poispäin. Tulokset osoittivat, että ihon sähkönjohtokyvyn vaste oli suurempi katsottaessa suoraa katsetta verrattuna käännetyn katseen näkemiseen. Ero tuli esiin ainoastaan silloin, kun koehenkilö katsoi elävää mallia. Conty ym. (2010) puolestaan tutkivat katsesuunnan vaikutuksia ihon sähkönjohtokykyyn koehenkilöiden suorittaessa visuaalista tavaamistehtävää, jossa eri suuntiin katsovien kasvojen kuvia esitettiin tietokoneen näytöllä tavattavien sanojen rinnalla. Heidän 3

tuloksensa osoittivat ihon sähkönjohtokyvyn vasteiden kohoamisen, kun koehenkilöt havaitsivat suoran katseen käännetyn katseen tai suljettujen silmien sijaan. Helminen ym. (2011) tutkivat elävän mallin katsesuunnan sekä kasvojen katseluajan vaikutusta ihon sähkönjohtokykyyn. Kasvojen katseluaika oli joko kaksi sekuntia, viisi sekuntia tai koehenkilön itsensä säädettävissä. Tulokset osoittivat, että katselun kestosta riippumatta katsekontakti herätti voimakkaampia ihon sähkönjohtavuuden vasteita kuin käännetyn katseen tai suljettujen silmien havaitseminen. Kokonaisuudessaan ihon sähkönjohtavuuden kohoaminen oli voimakkaampaa katseluajan ollessa koehenkilön itsensä säädettävissä kuin sen ollessa vakioitu, mutta vakioidun katseluajan pituudella ei ollut vasteisiin vaikutusta. Tutkijat havaitsivat myös, että saadessaan itse säädellä katselun kestoa koehenkilöt katsoivat suoraa katsetta vähemmän aikaa kuin käännettyä katsetta. Sosiaalinen ahdistuneisuus Useimmat ihmiset tuntevat sosiaalisten tilanteiden aiheuttamia ahdistuneisuuden tunteita jossain vaiheessa elämäänsä. Sosiaalisen ahdistuneisuuden kokeminen vaihtelee yksilöllisesti. Alttius sille voidaan nähdä vahvempana taipumuksena minätietoisuuteen (self-consciousness) ja osana persoonallisuutta: jotkut ihmiset ovat jatkuvasti tietoisempia omasta itsestään muiden silmissä kuin toiset (Fenigstein ym., 1975). Jotkut ihmiset myös havaitsevat kehossaan tapahtuvat sisäiset muutokset herkemmin kuin toiset ja tulevat siten herkemmin tietoisiksi itsestään (Matthias, Schandry, Duschek, & Pollatos, 2009). Lievemmissä tapauksissa puhutaan usein ujoudesta, mutta vakavampien tapauksien kohdalla kyse on sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä, joka tunnetaan myös nimillä sosiaalinen fobia ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Sosiaaliselle ahdistuneisuushäiriölle on ominaista sosiaalisiin ja suoritustilanteisiin liittyvä ahdistuneisuus ja välttämiskäyttäytyminen (Ranta, Kaltiala-Heino, Rantanen, Pelkonen, & Marttunen, 2001). Häiriön keskeinen piirre on merkittävä ja jatkuva pelko, joka kohdistuu yhteen tai useampaan sosiaaliseen tilanteeseen, jossa henkilö altistuu tuntemattomille ihmisille tai muiden mahdolliselle tarkkailulle (American Psychiatric Association, 2000). Tällaisten tilanteiden aiheuttama ahdistus johtaa erilaisiin tapoihin välttää sosiaalista kanssakäymistä. Sosiaalisen ahdistuneisuuden ajatellaan olevan yksityiskohtaisten, vääristyneiden uskomusten ylläpitämää, ja siitä kärsivillä on yleensä kielteinen kuva sekä itsestään että sosiaalisesta ympäristöstään (Rapee & Heimberg, 1997). Sosiaaliseen ahdistuneisuuteen liittyy myös poikkeamia sosiaalisen informaation käsittelyssä: sosiaalisesti ahdistunut kiinnittää tarkkaavaisuutensa valikoivasti sosiaalisen uhan vihjeisiin 4

(Asmundson & Stein, 1994) sekä tulkitsee neutraalit tai monitulkintaiset sosiaaliset signaalit herkästi uhkaaviksi (Heinrichs & Hofmann, 2001). Rapee ja Heimberg (1997) ovat esittäneet kognitiivis-behavioraalisen mallin sosiaalista ahdistuneisuutta ylläpitävistä tekijöistä. Mallin mukaan mahdollisesti uhkaavaksi tulkitussa tilanteessa yksilön vääristyneet uskomukset aktivoivat kognitiivisia, fyysisiä ja behavioraalisia ahdistusoireita. Kognitiivisia oireita ovat esimerkiksi epärealistisen kielteiset käsitykset omasta ulkoisesta olemuksesta ja käyttäytymisestä sekä tavallista suurempi huoli siitä, mitä muut itsestä ajattelevat. Käyttäytymisen tasolla esiintyy tavallisesti katsekontaktin ja puhumisen välttämistä sekä sijoittautumista ihmisryhmän reunalle. Tavallisia ulospäin näkyviä fyysisiä oireita ovat hikoilu, punastuminen ja änkyttäminen. Jotkut kehon autonomiset ahdistusreaktiot, esimerkiksi sykkeen kohoaminen, eivät puolestaan näy muille. DSM-IV (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, American Psychiatric Association, 2000) määrittelee sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön yleistyneeksi, kun oireet esiintyvät laajalti eri sosiaalisissa konteksteissa. Aldenin ja Wallacen (1995) saamien tulosten perusteella sosiaalisesti ahdistuneilla henkilöillä näyttäisi olevan taipumus arvioida oma suoriutumisensa sosiaalisessa tilanteessa negatiivisesti riippumatta vuorovaikutuksen todellisesta laadusta. Sama tutkimus osoitti myös, että sosiaalisesti ahdistuneet yliarvioivat ahdistusoireidensa näkyvyyden muille. Tutkijat viittasivat siihen, että sosiaalisesti ahdistuneilla saattaa olla ongelmia erityisesti nonverbaalisen sosiaalisen käyttäytymisensä arvioinnissa. Aldenin ja Taylorin (2004) mukaan sosiaalinen ahdistuneisuus voidaan nähdä itseään vahvistavana toimimattoman vuorovaikutuksen kehänä, jossa yksilö turvautuu välttämiskäyttäytymiseen pelätessään kielteistä arviointia, mikä puolestaan saa toiset ihmiset oudoksumaan häntä ja välttämään hänen seuraansa. Tämä vahvistaa sosiaalisesti ahdistuneen käsitystä vihamielisestä ja uhkaavasta sosiaalisesta ympäristöstä, ja kehään joutunut yksilö vetäytyy sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Tutkimuksissa on osoitettu, että sosiaalisen uhan vihjeet saavat aikaan välttämispyrkimyksiä sosiaalisesti ahdistuneissa yksilöissä. Esimerkiksi Heuer, Rinck ja Becker (2007) tutkivat välttämisreaktioita erilaisiin kasvoärsykkeisiin ja havaitsivat, että sekä vihaiset että hymyilevät kasvot laukaisivat sosiaalisesti ahdistuneissa koehenkilöissä välttämisreaktion. Sen sijaan ilmeeltään neutraalit kasvot eivät aiheuttaneet välttämis- tai lähestymisreaktioita sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä. Tulos saattaa tutkijoiden mukaan viitata siihen, että sosiaalisesti ahdistuneet henkilöt tulkitsevat spontaanisti myös positiivista tunnetta ilmaisevat kasvot uhkaaviksi. Taipumusta sosiaaliseen ahdistuneisuuteen voidaan mitata useilla eri mittareilla, joista monet tarkastelevat jotain tiettyä sosiaalisen ahdistuneisuuden osa-aluetta. Watson ja Friend (1969) ovat kehittäneet menetelmän nimeltä Fear of Negative Evaluation Scale (FNE) mittaamaan kieltei- 5

sen arvioinnin saamisen pelkoa. Negatiivisen arvioinnin pelko on hyvin olennainen komponentti sosiaalisessa ahdistuneisuudessa (Rapee & Heimberg, 1997; Watson & Friend, 1969). Tutkimukset ovat osoittaneet positiivisen yhteyden negatiivisen arvioinnin pelon voimakkuuden ja sosiaalisen ahdistuneisuuden määrän välillä (esim. Faytout ym., 2007). Myös tarkkailluksi tulemisen pelon on osoitettu olevan tärkeä osa sosiaalista ahdistuneisuutta (Mattick & Clarke, 1998), ja se on mukana sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön virallisessa määritelmässä (American Psychiatric Association, 2000). Mattick ja Clarke (1998) ovat kehittäneet Social Phobia Scalen (SPS) mittaamaan tarkkailluksi tulemisen pelkoa rutiinitoimien, kuten syömisen, juomisen, kirjoittamisen jne. aikana. Sosiaalinen ahdistuneisuus ja katseeseen liittyvät reaktiot Katsekontaktin pelko ja välttäminen liittyy läheisesti sosiaaliseen ahdistuneisuuteen. Katsekontaktin välttäminen toimii oletettavasti sosiaalisen tilanteen aiheuttaman ahdistuksen säätelymekanismina, mutta sen funktioita ei ole systemaattisesti tutkittu. Schneier, Rodebaugh, Blanco, Lewin ja Liebowitz (2011) tutkivat katsekontaktiin kohdistuvaa pelkoa ja välttämiskäyttäytymistä ahdistuneisuushäiriöpotilailla eri itsearviointikyselyiden avulla. Tulosten mukaan henkilöt, joilla oli sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, pelkäsivät ja välttivät katsekontaktia, ja heidän katseeseen liittyvä ahdistuksensa (gaze anxiety) oli suurempaa kuin terveillä kontrollihenkilöillä. Schneier ym. (2011) havaitsivat myös, että katseeseen liittyvä ahdistus väheni sosiaalisen ahdistuneisuuden lääkehoidon myötä. Bakerin ja Edelmannin (2002) havainnointitutkimuksessa sosiaalisesta fobiasta kärsivät ottivat vähemmän katsekontaktia sosiaalisessa tilanteessa kuin muista ahdistuneisuushäiriöistä kärsivät tai terveet koehenkilöt. Moukheiber ym. (2010) esittävät, että katseen välttäminen olisi keskeinen tekijä sosiaalisen ahdistuneisuuden oirekuvassa. He tutkivat katseen välttämisreaktioita sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivillä henkilöillä silmänliikekameran avulla. Ärsykkeinä tutkimuksessa käytettiin miesten ja naisten kasvokuvia, joissa kasvonilme oli joko neutraali tai ilmaisi yhtä kuudesta perustunteesta, jotka ovat ilo, suru, inho, viha, pelko ja hämmästys. Tulokset vahvistivat aikaisempaa tutkimustietoa ja osoittivat, että sosiaalisesti ahdistuneet henkilöt katsoivat kohdekasvojen silmien aluetta harvemmin ja lyhyemmän ajan kuin terveet kontrollihenkilöt kohteen tunneilmaisusta riippumatta. Ero ryhmien välillä tuli erityisen vahvasti esiin vihan ja inhon ilmaisujen kohdalla. Sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä katseen välttämisen määrä korreloi suoraan ahdistuneisuuden vakavuuteen. Haasteen ja uhan biopsykososiaalinen malli (BPSM, the biopsychosocial model of 6

challenge and threat, Blascovich, 2008) on motivationaalinen malli, joka sisältää biologisen, psykologisen ja sosiaalipsykologisen tason. Malli kuvaa näiden tasojen vuorovaikutusta tavoitteellisissa esiintymistilanteissa, joissa yksilö uskoo tietynlaisen suoriutumisen olevan välttämätöntä tavoitteidensa saavuttamisen kannalta ja kokee olevansa arvioinnin alaisena. Blascovich määrittelee haasteen tilanteeksi, jossa yksilön arvioidut voimavarat ylittävät tilanteen asettamat vaatimukset, ja uhan tilanteeksi, jossa tilanteen asettamat vaatimukset ylittävät yksilön arvioidut voimavarat. Hän esittää joukon fysiologisia reaktioita, jotka esiintyvät uhkatilanteen yhteydessä, johtuvat sympaattisen hermoston aktivoitumisesta ja ilmenevät kardiovaskulaarisina muutoksina. Tällaisia muutoksia ovat sydämen sykkeen kohoaminen, veren virtauksen voimistuminen ja sydänlihaksen supistelun tihentyminen. Lisäksi uhkatilanne aktivoi HPA (hypothalamic pituitary adrenal) -akselin, joka lisää stressihormoninakin tunnetun kortisolin eritystä. Blascovich on määrittänyt mallinsa avulla uhkatilanteessa aktivoituvan kaavan, joka sisältää mm. yllä mainitut muutokset kardiovaskulaarisissa vasteissa. Tuoreessa tutkimuksessa Shimizu, Seery, Weisbuch ja Lupien (2011) jakoivat naispuoliset koehenkilöt korkean ja matalan sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmiin ja mittasivat heiltä verenpainetta, sydämen sykettä ja useita muita kardiovaskulaarisia vasteita vuorovaikutustilanteessa. Tulokset osoittivat, että korkean sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä fysiologiset reaktiot vastasivat enemmän BPSM-mallin (Blascovich, 2008) mukaisia uhan kokemiseen liittyviä reaktioita kuin matalan sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä. Aiemmat tutkimustulokset sosiaalisen ahdistuneisuuden ja fysiologisen virittyneisyyden yhteyksistä ovat olleet ristiriitaisia. Gramer ja Saria (2007) havaitsivat esiintymistehtävän yhteydessä korkeampia sydämen sykkeen ja verenpaineen vasteita korkean sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä verrattuna matalan sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmään. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan ole saaneet samansuuntaisia tuloksia. Esimerkiksi Edelmann ja Baker (2002) eivät löytäneet eroja korkean ja matalan sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmien välillä tutkiessaan ihon sähkönjohtavuutta, ruumiinlämpöä ja sydämen sykettä keskustelutehtävän aikana. Mauss, Wilhelm ja Gross (2003) tutkivat korkean ja matalan sosiaalisen ahdistuneisuuspistemäärän saaneita useilla eri fysiologisen virittyneisyyden mittareilla (mm. syke, verenpaine, ihon sähkönjohtavuus, hengitystiheys) esiintymistehtävän aikana, eivätkä myöskään löytäneet eroja ryhmien välillä. Ristiriitaisten tulosten pohjalta jotkut tutkijat ovat esittäneet, että kognitiiviset prosessit, kuten tarkkaavaisuuden keskittäminen ja kielteinen minäkäsitys, olisivat sosiaalisen ahdistuneisuuden kehittymisessä ja ylläpitämisessä suuremmassa roolissa kuin fysiologiset tekijät (esim. Mauss ym., 2003). 7

Sosiaalisen ahdistuneisuuden ja fysiologisen virittyneisyyden yhteyksiä on tutkittu paljon erilaisissa sosiaalisissa ja esiintymistilanteissa, mutta vain harvoissa koeasetelmissa ne on yhdistetty toisen ihmisen katseen havaitsemiseen. Wieser, Pauli, Alpers ja Mühlberger (2009) tutkivat suoran ja käännetyn katseen vaikutuksia kehon autonomisiin reaktioihin naisilla, jotka oli jaettu korkean, keskitasoisen ja matalan sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmiin. Ryhmäjako tehtiin negatiivisen arvioinnin pelkoa mittaavan kyselyn (BFNE, Brief Fear of Negative Evaluation scale, Leary, 1983) tulosten perusteella. Koehenkilöiden sydämen sykettä ja ihon sähkönjohtokykyä mitattiin heidän katsoessaan tietokoneanimoidulta videolta ihmishahmoa, joka silmät avattuaan katsoi joko suoraan heihin tai jommallekummalle sivulle. Tulokset osoittivat, että korkean sosiaalisen ahdistuneisuuden ryhmässä sydämen sykkeen kiihtyminen oli voimakkaampaa suoran katseen tilanteessa verrattuna käännetyn katseen tilanteeseen. Muissa ryhmissä vastaavia tuloksia ei saatu. Tutkijoiden mukaan tulos vahvistaa oletusta, että suora katse on sosiaalisesti ahdistuneille uhkaava ärsyke ja johtaa kohonneeseen fysiologiseen virittyneisyyteen. Wieser ym. (2009) eivät havainneet katsesuunnalla tai sosiaalisen ahdistuneisuuden tasolla olevan vaikutusta ihon sähkönjohtokyvyn vasteisiin. Tutkijat itse arvelevat tämän poikkeavan tuloksen johtuvan siitä, etteivät tutkimuksessa ärsykkeinä käytetyt kasvot olleet elävän ihmisen kasvot. Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimushypoteesit Tässä työssä tutkitaan toisen ihmisen katsesuunnan vaikutuksia fysiologisiin reaktioihin ja sitä, kuinka sosiaalinen ahdistuneisuustaipumus vaikuttaa niiden yhteyteen. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on fysiologinen virittyminen katsekontaktitilanteessa toisen ihmisen kanssa. Tutkimuksessa fysiologisen virittymisen mittareina käytettiin ihon sähkönjohtokykyä ja sydämen sykettä, jotka ovat autonomisen hermoston säätelemiä toimintoja. Koehenkilöinä oli suomalaisia korkeakouluopiskelijoita, joiden taipumusta sosiaaliseen ahdistuneisuuteen mitattiin kahden eri kyselyn avulla: Fear of Negative Evaluation Scale (FNE, Watson & Friend, 1969) ja Social Phobia Scale (SPS, Mattick & Clarke, 1998). Ärsykkeinä käytettiin elävän ihmisen kasvoja, joiden katsesuunta vaihteli: malli katsoi suoraan koehenkilöön (katsekontakti), mallin katse oli suunnattu sivuun tai mallin silmät olivat kiinni. Koehenkilöt katsoivat kasvoja nestekideikkunan takaa. Koe koostui kahdesta osiosta. Ensimmäisessä osiossa kasvojen esittämisaika oli vakioitu: nestekideikkuna oli auki 5 sekuntia kerrallaan ja katsomiskertojen välillä oli noin 20 sekunnin tauko. Toisessa osiossa koehenkilö sai itse määrittää katseluajan. Itseohjatun katseluajan osio antoi 8

mahdollisuuden tarkastella eroja katselun kestossa sekä tutkia, vaikuttaako valta päättää katselun kesto itse fysiologisiin reaktioihin. Hypoteesit asetettiin edellä mainittujen aiempien tutkimustulosten mukaisesti. Ensimmäinen hypoteesi oli, että kaikilla koehenkilöillä fysiologiset reaktiot ovat voimakkaampia katsekontaktitilanteessa kuin kontrollitilanteissa (käännetty katse ja silmät kiinni). Toiseksi oletettiin, että katsekontakti aiheuttaa sitä voimakkaampia fysiologisia reaktioita mitä enemmän koehenkilöllä on taipumusta sosiaaliseen ahdistuneisuuteen. Oletuksena oli myös, että itseohjatussa osiossa valta päättää katselun kestosta itse lisää fysiologista virittyneisyyttä, ja että sosiaalinen ahdistuneisuustaipumus on yhteydessä lyhyempään suoran katseen katseluaikaan. Lisäksi tarkasteltiin sosiaalisen ahdistuneisuuden ja itseohjatun katseluajan yhteyksiä itsearvioituun tunnesävyyn (miellyttävä epämiellyttävä) eri katsetilanteissa. MENETELMÄT Koehenkilöt ja koeasetelma Koehenkilöinä tutkimuksessa oli 46 Tampereen yliopiston opiskelijaa, joista 31 oli naisia. Koehenkilöt olivat 19 34-vuotiaita ja heidän keskimääräinen ikänsä oli 22,4 vuotta. Kaikkien koehenkilöiden näkö oli normaali tai normaaliksi korjattu. Tutkittavat rekrytoitiin tutkimukseen sähköpostilistojen ja luentojen kautta, ja he saivat osallistumisestaan palkkioksi joko elokuvalipun tai opintosuorituksen. Ennen koetilanteeseen valikoitumista tutkimukseen kutsutut täyttivät taustatietolomakkeen, jolla kartoitettiin mm. kätisyyttä, psyykenlääkkeiden tai neurologisten lääkkeiden käyttöä sekä käyntejä psykologin, psykiatrin tai neurologin vastaanotolla. Koehenkilöjoukosta suljettiin pois ne henkilöt, joilla oli neurologisia tai psykiatrisia ongelmia tai jokin lääkitys. Kaikki koehenkilöt allekirjoittivat kirjallisen suostumuksen tutkimukseen osallistumisesta. Ärsykkeinä kokeessa käytettiin elävien mallien kasvoja. Malleina toimi kaksi nuorta suomalaista naista. Malleilla oli koetilanteessa aina valkoinen paita, joka oli samanvärinen takana olevan seinän kanssa, sekä hillitty ehostus. Tällä tavalla pyrittiin tekemään ärsykkeistä mahdollisimman samanlaisia ja minimoimaan kontrastit, jotka saattaisivat kiinnittää koehenkilön huomiota. Malli ja koehenkilö istuivat pöydän molemmin puolin, ja pöydän keskellä oli seinämä, johon oli upotettu nestekideikkuna (NSG UMU Products Co., Ltd.). Koehenkilön ja mallin 9

kasvojen välinen etäisyys oli 120 cm (koehenkilön etäisyys ikkunasta 70 cm, mallin 50 cm) ja heidän silmänsä olivat samalla tasolla. Koehenkilö näki mallin kasvot nestekideikkunan läpi aina ikkunan ollessa läpinäkyvä. Nestekideikkuna oli 40 cm korkea ja 30 cm leveä. Ikkuna muuttui auki ollessaan läpinäkyväksi kuin lasi, kiinni ollessaan se oli valkoinen ja läpinäkymätön. Nestekideikkunan läpinäkyvyys muuttui alle millisekunnissa, mikä mahdollisti ärsykkeen esittämisajan tarkan kontrolloinnin. Nestekideikkunan läpinäkyvyyttä ohjattiin Neuroscan Stim ohjelman avulla. Katsetilanteiden esittämisjärjestys oli satunnainen. Mallin puolella seinämää oli näyttö, jolle ilmestyvästä kuvasta malli näki ennen ikkunan aukeamista, mihin suuntaan hänen tuli katsoa. Kokeen ensimmäisessä osiossa oli kolme erilaista katsesuuntatilannetta; malli katsoi joko suoraan koehenkilöä silmiin (suora katse/katsekontakti) tai 30 astetta oikealle tai vasemmalle koehenkilöstä (käännetty katse) tai mallin silmät olivat kiinni. Toisessa osiossa tilanteita oli kaksi erilaista; katse oli joko suora tai käännetty. Jokaisessa tilanteessa mallin kasvonilme oli sama: ei aivan neutraali, vaan lievästi hymyilevä. Kuvat vasemmalle katsovasta, oikealle katsovasta ja silmät kiinni olevasta mallista. Koetilanne Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopiston Human Information Processing (HIP) laboratoriossa keväällä 2011. Kokeen alussa koehenkilölle selitettiin kokeen eteneminen ja häntä pyydettiin allekirjoittamaan kirjallinen suostumus. Sen jälkeen ihon sähkönjohtokykyä ja sydämen sykettä mittaavat elektrodit kiinnitettiin koehenkilön käsivarsiin ja sormenpäihin. Sydämen sykkeen perustasoa mitattiin sekä ennen koetilanteen aloittamista että sen jälkeen, jotta saatiin selville kunkin henkilön yksilöllinen syketaso. Koehenkilö ja malli asettuivat istumaan pöydän molemmin 10

puolin mallin ensin esittäydyttyä koehenkilölle. Ennen kokeen aloittamista malli avasi vielä ikkunan tarkistaakseen, että hänen ja koehenkilön silmät olivat samalla tasolla ja kävi lyhyen keskustelun koehenkilön kanssa. Koehuoneessa oli himmeä valaistus ja tila pidettiin mittausten aikana mahdollisimman hiljaisena. Koetilanteen eri osioiden välissä pidettiin aina tauko, jolloin koehenkilölle kerrottiin tarkemmin seuraavasta osiosta ja annettiin mahdollisuus kysyä, jos hänellä oli kysyttävää. Koetilanne (suora katse) kuvattuna koehenkilön takaa. Ensimmäisessä, vakioidun katseluajan osiossa mallin katse suuntautui joko suoraan kohti koehenkilöä tai jommallekummalle sivulle, tai sitten hänen silmänsä olivat kiinni. Koehenkilö näki jokaisen katsetilanteen 8 kertaa satunnaisessa järjestyksessä, ja mallin kasvoja näytettiin aina 5 sekuntia kerrallaan. Osion aikana pidettiin habituaation välttämiseksi kaksi lyhyttä taukoa, jotka jakoivat katsomiskerrat kolmeen kahdeksan ärsykkeen ryhmään. Koehenkilön tehtävänä oli ainoastaan istua rennosti, mutta mahdollisimman liikkumatta ja puhumatta, ja katsoa kasvoja aina ikkunan ollessa auki. Toisessa, itseohjatun katseluajan osiossa mallin katse oli joko suora tai käännetty, ja koehenkilö näki molemmat katsetilanteet 10 kertaa. Osio jaettiin kahteen kymmenen ärsykkeen ryhmään yhdellä lyhyellä tauolla. Koehenkilö sai käteensä tietokoneen hiiren ja häntä 11

ohjeistettiin avaamaan ja sulkemaan nestekideikkuna itse painamalla hiiren näppäimiä. Ikkunan sai avata aina merkkiäänen jälkeen ja koehenkilö sai itse päättää, kuinka kauan hän kulloinkin haluaa katsoa kasvoja. Koehenkilöä ohjeistettiin katsomaan kasvoja sen ajan, mikä juuri hänestä tuntui luonnolliselta, ja korostettiin, että kyseessä ei ole kilpailutilanne. Näiden kahden osion jälkeen koehenkilölle näytettiin vielä kerran jokainen kolmesta katsetilanteesta viiden sekunnin ajan satunnaistetussa järjestyksessä, ja häntä pyydettiin täyttämään jokaisen katselukerran jälkeen Self-Assessment Manikin -arviointilomake (SAM, Bradley & Lang, 1994), jonka avulla mitattiin koehenkilön subjektiivista arviota tunnetilansa intensiteetistä ja valenssista eli sävystä. Samalla koehenkilö täytti toisen lomakkeen, jolla hän arvioi mallin kasvojen tunneilmaisua. Koetilanteen jälkeen koehenkilö täytti laboratorion tietokoneella kielteisen arvioinnin pelkoa mittaavan Fear of Negative Evaluation Scale -kyselylomakkeen (FNE, Watson & Friend, 1969) sekä tarkkailluksi tulemisen pelkoa mittaavan Social Phobia Scale -kyselylomakkeen (SPS, Mattick & Clarke, 1998). Koehenkilöitä ohjeistettiin vastaamaan kyselyihin sen mukaan, miltä heistä yleensä tuntuu, ei senhetkisen tunteen mukaan. Mittausmenetelmät Koehenkilöiltä mitattiin sydänsähkökäyrä elektrokardiografian (EKG) avulla. Itsestäänkiinnittyvät geelipintaiset elektrodit kiinnitettiin desinfioidulle iholle, yksi molempien kyynärvarsien keskivaiheille, kämmenselän puolelle. Sydämen syke rekisteröitiin Scan 4.3 - ohjelman avulla ja tallennettiin 1000 Hz:n otosfrekvenssillä (Neuroscan/Synamps). Sykkeen perustason mittauksen aikana koehenkilöä pyydettiin vuoroin sulkemaan ja avaamaan silmät 30 sekunnin ajaksi yhteensä kahdeksan kertaa. Kokeessa mitattiin sykerekisteröinnin yhteydessä myös aivosähkökäyrä (EEG), mutta siihen liittyviä tuloksia ei raportoida tässä työssä. Ihon sähkönjohtokykyä mittaavat elektrodit täytettiin elektrodigeelillä ja kiinnitettiin teipillä koehenkilön ei-hallitsevan käden etu- ja keskisormen päihin. Ihon sähkönjohtavuuden mittaamiseen käytettiin Power Lab 400 laitteistoa. Aineisto kerättiin Power Lab Chart 7 -tietokoneohjelman avulla, käyttäen 100 Hz/s aikaresoluutiota. Fear of Negative Evaluation Scale (FNE, Watson & Friend, 1969) mittaa pelkoa kielteisen arvioinnin kohteeksi joutumisesta. Kysely muodostuu 30 väittämästä, joihin vastataan tosiepätosi asteikolla. Väittämät on jaoteltu siten, että osassa niistä tosi -vastaus (17 kpl), osassa taas epätosi -vastaus (13 kpl), osoittaa kielteisen arvioinnin pelkoa. Näin ollen epätosi -väittämät täytyy tulosta laskettaessa kääntää. Esimerkkinä tosi -väittämästä on: Pelkään usein näyttäväni nau- 12

rettavalta tai nolaavani itseni. Esimerkkinä epätosi -väittämästä on: Minua ei tavallisesti häiritse, vaikka vaikuttaisin toisten mielestä hölmöltä. Pisteitä mittarissa voi saada 0 30. Validointitutkimusten tulokset ovat osoittaneet FNE:n päteväksi ja luotettavaksi kielteisen arvioinnin pelon mittariksi (Watson & Friend, 1969). Social Phobia Scale (SPS, Mattick & Clarke, 1998) mittaa henkilön pelkoa siitä, että muut tarkkailevat häntä hänen suorittaessaan rutiinitoimia, kuten syöminen, juominen, kirjoittaminen ja vessassa käyminen. Kyselyssä on 20 väittämää, joihin vastataan asteikolla 0 (ei lainkaan tyypillistä minulle) 4 (erittäin tyypillistä minulle) sen mukaan, kuinka paljon kyseinen väittämä kuvaa tai on totta vastaajan kohdalla. Kyselyssä on mukana esimerkiksi väittämät Ahdistun, jos minun pitää kirjoittaa toisten ihmisten edessä ja Olen vaivaantunut joutuessani käyttämään julkisia vessoja. Pistemäärä voi vaihdella välillä 0 80. Kyselyn psykometrisiä ominaisuuksia on tutkittu ja sen on osoitettu olevan pätevä ja luotettava sekä korreloivan hyvin sosiaalisen ahdistuneisuuden mittareiden kanssa (Mattick & Clarke, 1998). Self-Assessment Manikin (SAM, Bradley & Lang, 1994) on ei-kielellinen, kuvallinen itsearviointimenetelmä, joka on kehitetty mittaamaan jonkin ärsykkeen laukaisemia mielihyvän, kiihtymyksen ja dominanssin tunteita. Tässä tutkimuksessa dominanssiulottuvuus jätettiin pois ja SAM-lomaketta käytettiin mittaamaan koehenkilön subjektiivista arviota tunnetilansa intensiteetistä (kiihtymys rauhallisuus) ja valenssista eli sävystä (miellyttävyys epämiellyttävyys) kunkin katsesuuntatilanteen aikana. Kokeen loppuvaiheessa koehenkilöä pyydettiin jokaisen kolmesta katsomiskerrasta jälkeen täyttämään paperinen lomake, jossa hän arvioi omaa olotilaansa kahdella eri ulottuvuudella: miellyttävyys epämiellyttävyys ja kiihtymys rauhallisuus. Käytössä oli yhdeksänportainen asteikko. Lisäksi koehenkilö arvioi seitsenportaisella asteikolla (1 = ei lainkaan, 7 = erittäin paljon), kuinka paljon hänen näkemänsä kasvot heijastivat kutakin kuudesta perustunteesta: iloa, vihaa, pelkoa, hämmästystä, surua ja inhoa. Aineiston analyysi Analyyseihin otettiin mukaan ainoastaan ne koehenkilöt, joiden mittaustuloksista yli 75 % oli häiriötöntä. Kokeen ensimmäisen osion sydämen sykkeen mittaustulokset läpäisivät kriteerin, mutta ihon sähkönjohtokyvyn mittausaineistosta poistettiin 2 henkilöä mittaushäiriöiden vuoksi. Kokeen toisen osion analyyseistä sydämen sykkeen osalta jätettiin pois 3 henkilöä. Koska toisen osion ihon sähkönjohtokyvyn mittaustuloksissa häiriöitä oli huomattavasti enemmän kuin muissa tuloksissa, 13

päätettiin kyseisen aineistonosan analyyseissä käyttää 50 %:n kriteeriä, jolloin tuloksista jätettiin pois 5 henkilöä. Ihon sähköjohtavuuden vasteiden suuruus (yksikkö µs, mikrosiemens) määritettiin laskemalla ihon sähkönjohtavuuden maksimiarvo aikavälillä 1 5 sekuntia ärsykkeen esittämisen alkamisesta, ja siitä vähennettiin ärsykkeen esittämishetken eli nollahetken johtavuusarvo. Ihon sähkönjohtavuusvasteille asetettiin kriteeri, joka rajasi nollavasteet pois ottamalla huomioon ainoastaan vasteet, jotka olivat suuruudeltaan vähintään 0,01 µs. Sydämen syketaajuudesta analysoitiin 500 millisekunnin välein lasketut syketaajuuden keskiarvot. Näin saatiin keskimääräiset arvot puolen sekunnin välein ärsykkeen esittämisen alkamishetkestä aina viiteen sekuntiin asti. Näitä arvoja verrattiin kunkin koehenkilön ennen koetilannetta mitattuun sykkeen perustasoon ja saatuja erotusarvoja käytettiin aineiston analyysissa. Sykevasteiden yksikkö on bpm (beats per minute, lyöntiä minuutissa). Aineiston analysointiin käytettiin SPSS (Statistical Package for the Social Sciences) - ohjelmiston 17.0-versiota. Aineiston jakaumien normaalisuutta testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä, ja todettiin että aineisto ei ollut normaalisti jakautunut sydämen sykkeen eikä myöskään ihon sähkönjohtavuuden osalta. Normaalijakaumaoletukset eivät toteutuneet aineistolle tehtyjen muunnosten jälkeenkään, joten analyysit tehtiin pääosin epäparametrisia menetelmiä käyttäen. Sydämen sykevasteista laskettiin myös yli ajan (0 5000 ms) keskiarvomuuttujat, jotka Kolmogorov-Smirnovin testin mukaan noudattivat normaalijakaumaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta (käännetty katse, itseohjattu katseluaika p =.043, muissa p >.2). Kokeen 2. osion itseohjattujen katseluaikojen aineistosta poistettiin kahden koehenkilön mittaustulokset, koska ne poikkesivat merkittävästi muista katseluajoista. Sosiaalista ahdistuneisuustaipumusta mittaavien FNE- ja SPS-kyselyiden pistemäärien välille laskettiin Pearsonin korrelaatiokerroin ja havaittiin, että niiden välillä oli positiivinen lineaarinen yhteys (r = 0,62, p <.01). FNE- ja SPS-kyselyiden pistemääristä muodostettiin myös summamuuttuja. TULOKSET Kokeen 1. osio: vakioitu katseluaika Katsesuunnan ja ärsykkeen esittämisen alkamisesta kuluneen ajan vaikutuksia sydämen sykkeeseen analysoitiin Friedmanin testin avulla. Katsesuunnalla ei ollut vaikutusta yli mittausajan laskettuihin 14

keskimääräisiin sykevasteisiin, χ 2 (2) = 2,98, p >.2. Ajalla puolestaan oli vaikutus sykevasteisiin kaikissa eri katsetilanteissa: suora katse χ 2 (9) = 81,88, p <.001, käännetty katse χ 2 (9) = 23,77, p <.01, suljetut silmät χ 2 (9) = 20,60, p <.05. Myös jokaisen eri mittausaikavälin sykearvoja eri katsetilanteissa vertailtiin, ja tulokset osoittivat tilastollisesti merkitsevän eron eri katsetilanteiden välillä 4000 4500 ms:n kohdalla, χ 2 (2) = 9,40, p <.01, ja 4500 5000 ms:n kohdalla, χ 2 (2) = 21,84, p <.001. Suoran katseen tilanteessa sykkeen lasku oli voimakkainta ja sykearvot olivat alhaisimpia mittausajan lopussa. Tulosten graafisesta esityksestä (kuvio 1) käy ilmi, että ero eri katsesuuntien välillä kasvaa katseluajan edetessä. Wilcoxonin testillä tehdyt parittaisvertailut osoittivat, että 4000 4500 ms:n kohdalla merkitsevä ero oli ainoastaan suoran katseen ja suljettujen silmien tilanteiden välillä (p <.001), mutta 4500 5000 ms:n kohdalla sykevasteet eroavat kaikissa eri katsetilanteissa toisistaan: suora katse vs. suljetut silmät p <.001, suora vs. käännetty katse p <.01, käännetty katse vs. suljetut silmät p <.05. Kuvio 1. Sydämen sykkeen muutokset vakioidun katseluajan osiossa. 15

Sosiaalista ahdistuneisuustaipumusta mitattiin FNE- ja SPS-kyselyillä. Koehenkilöt saivat FNE:ssä keskimäärin 16 pistettä (vaihteluväli 3 28) ja SPS:ssä keskimäärin 27 pistettä (vaihteluväli 7 69). Sosiaalisen ahdistuneisuuden mittareiden pistemäärien ja niiden summapistemäärän yhteyttä yli mittausajan laskettuihin sykevasteiden keskiarvoihin tarkasteltiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointen avulla. Taulukko 1 esittää yhteenvedon näistä korrelaatioista. Suljettujen silmien tilanteessa esiintyneet sykevasteiden muutokset korreloivat positiivisesti SPS-pistemäärän kanssa (p <.01) ja FNE+SPS-pistemäärän kanssa (p <.05). Muut korrelaatiot jäivät tilastollisesti ei-merkitseviksi. Taulukko 1. Sykevasteiden keskiarvojen ja sosiaalisen ahdistuneisuuden mittarien korrelaatiot. 1 2 3 4 5 6 1 FNE 2 SPS.656** 3 FNE+SPS.832**.953** 4 Käännetty katse (ka) -.108 -.043 -.068 5 Suora katse (ka).084.272.212.168 6 Suljetut silmät (ka).178.411**.367*.320*.224 * = p <.05 ** = p <.01 Eri katsetilanteiden vaikutuksia ihon sähkönjohtavuuteen tarkasteltiin vastaavasti Friedmanin testillä. Tulos osoitti, että koko aineistossa ihon sähkönjohtavuuden vasteet erosivat toisistaan eri katsetilanteissa, χ 2 (2) = 24,43, p <.001. Wilcoxonin testillä tehdyt parittaisvertailut osoittivat, että vasteet suoran katseen tilanteessa olivat keskimäärin suurempia kuin käännetyn katseen tai suljettujen silmien tilanteessa (molemmissa p <.001). Tulokset on esitetty graafisesti kuviossa 2. Sosiaalisen ahdistuneisuuden vaikutuksen selvittämiseksi laskettiin Spearmanin korrelaatiokertoimet ihon sähkönjohtavuusvasteiden sekä FNE-, SPS- ja FNE+SPS-pistemäärien välille. Yhteyksiä näiden muuttujien välillä ei havaittu (kaikissa p >.05). Sosiaalinen ahdistuneisuustaipumus ei siten ollut yhteydessä ihon sähkönjohtokyvyn muutoksiin eri katsetilanteita havaittaessa. 16

Kuvio 2. Ihon sähkönjohtavuuden vasteet eri katsetilanteissa vakioidun katseluajan osiossa. Kokeen 2. osio: itseohjattu katseluaika Katsesuunnan vaikutusta sydämen syketaajuuteen analysoitiin Wilcoxonin testin avulla. Katsesuunnalla ei ollut vaikutusta yli mittausajan laskettuihin keskimääräisiin sykevasteisiin, Z(43) = -0,66, p >.5, eikä myöskään yksittäisinä ajankohtina mitattuihin sykevasteisiin (kaikki p:t >.07). Sen sijaan ärsykkeen ilmaantumisesta kuluneella ajalla oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus sydämen sykkeen muutokseen: suoran katseen tilanteessa Friedmanin χ 2 (9) = 23,63, p <.01, käännetyn katseen tilanteessa χ 2 (9) = 29,99, p <.001. Ajan ja katseen vaikutukset sykevasteisiin on esitetty kuviossa 3. Graafisesta esityksestä käy ilmi, että koehenkilöiden syke nousi huippuunsa 2 3 sekunnin kohdalla ja kääntyi sitten taas laskuun. 17

Kuvio 3. Sydämen sykkeen muutokset itseohjatun katseluajan osiossa. Sosiaalisen ahdistuneisuuden muuttujien (FNE, SPS, FNE+SPS) ja eri katsetilanteissa mitattujen sydämen sykevasteiden yhteyksiä tarkasteltiin laskemalla niiden välille Spearmanin korrelaatiokertoimet. Sykemuuttujina käytettiin sekä sykevasteiden keskiarvoja yli mittausajan että jokaisen mittausaikavälin vasteita erikseen. Tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita ei löytynyt keskiarvoilla laskettuna (kaikissa p >.2) eikä myöskään minkään ajankohdan osalta (kaikissa p >.05). Katseen vaikutusta ihon sähkönjohtavuusvasteisiin itseohjatun katseluajan osiossa analysoitiin Wilcoxonin testin avulla (suora vs. käännetty katse). Tuloksista havaittiin, että katseella ei ollut vaikutusta ihon sähkönjohtavuuteen (x suora =0,18 µs, x käännetty =0,19 µs), Z(41) = -.46, p >.5. Ihon sähkönjohtavuus eri katsetilanteissa ei myöskään ollut yhteydessä sosiaalisen ahdistuneisuuden mittareiden pistemääriin Spearmanin korrelaatiokertoimien perusteella (kaikissa p >.3). Koehenkilöt katsoivat käännettyä katsetta keskimäärin 8,7 sekuntia ja suoraa katsetta keskimäärin 7,0 sekuntia (Kuvio 4). Wilcoxonin testi osoitti, että suoraa katsetta katsottiin merkitsevästi vähemmän aikaa kuin käännettyä katsetta, Z(44) = 2,81, p <.01. Sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen yhteyttä katseluajan pituuteen tutkittiin laskemalla korrelaatiot 18

(Spearman) FNE-, SPS- ja FNE+SPS-pistemäärien sekä katseluaikojen keskiarvojen välille. FNE:n ja SPS:n yhteispistemäärä korreloi negatiivisesti katselun kestoon sekä suoran, r(44) = -0,45, p <.01, että käännetyn katseen tilanteessa, r(44) = -0,32, p <.05. Kuvio 5 esittää nämä yhteydet graafisesti. Myös SPS-pistemäärä yksinään korreloi negatiivisesti katseluaikojen kanssa (ks. taulukko 2). Kuvio 4. Katseluaikojen keskiarvot eri katsetilanteissa. Kuvio 5. FNE:n ja SPS:n summapistemäärän yhteys suoran ja käännetyn katseen katseluaikoihin. 19

Sosiaalisen ahdistuneisuuden ja katseluaikojen yhteyksiä SAM-lomakkeen miellyttävyys epämiellyttävyys-ulottuvuudella arvioituun tunnesävyyn eri katsetilanteissa tarkasteltiin laskemalla näiden muuttujien välille korrelaatiot. FNE+SPS-summapistemäärä sekä pelkkä SPS-pistemäärä korreloivat koetun tunnetilan miellyttävyyden kanssa negatiivisesti suoran katseen tilanteessa (p <.01) ja positiivisesti käännetyn katseen tilanteessa (p <.05). FNE:n osalta tilastollisesti merkitseviä tuloksia ei saatu, vaikka korrelaatiot olivatkin samansuuntaisia. Lisäksi suoran katseen katseluaika korreloi positiivisesti suoran katseen tilanteessa koetun tunnetilan miellyttävyyteen (p <.05). Kaikki tämän ja edellisen kappaleen tulokset on esitetty yhteenvetona taulukossa 2. Taulukko 2. Sosiaalisen ahdistuneisuuden pistemäärän, itsearvioidun tunnesävyn ja itseohjattujen katseluaikojen välisiä korrelaatioita. 1 2 3 4 5 6 7 1 FNE 2 SPS.656** 3 FNE+SPS.832**.953** 4 Suoran katseen -.211 -.459** -.409** miellyttävyys (SAM) 5 Käännetyn katseen.082.369*.301* -.769** miellyttävyys (SAM) 6 Suoran katseen katseluaika -.256 -.491** -.449**.312* -.285 7 Käännetyn katseen katseluaika -.148 -.366* -.318*.123 -.158.898** * = p <.05 ** = p <.01 POHDINTA Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eri katsesuuntien havaitsemiseen liittyvien fysiologisten reaktioiden ja sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen yhteyttä. Tutkimuksessa selvitettiin millaisia fysiologisia vasteita koehenkilöissä katsekontakti toisen ihmisen kanssa herättää, ja ovatko nämä reaktiot riippuvaisia koehenkilön sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen määrästä. Lisäksi tarkasteltiin myös sitä, kuinka kauan koehenkilöt katsovat vieraan henkilön kasvoja saadessaan itse 20

päättää katseluajan pituuden, ja onko tämä aika riippuvainen katseen kohteena olevan henkilön katsesuunnasta tai havaitsijan sosiaalisen ahdistuneisuuden tasosta. Sosiaalisen ahdistuneisuustaipumuksen indikaattoreina käytettiin negatiivisen arvioinnin ja tarkkailluksi tulemisen pelkoa, jotka ovat tärkeitä sosiaalisen ahdistuneisuuden komponentteja (Mattick & Clarke, 1998; Watson & Friend, 1969). Tutkimuksen tulokset vahvistivat aiempia tutkimustuloksia siitä, että katsekontakti on autonomisen hermoston virittymiseen vaikuttava ärsyke (Conty ym., 2010; Helminen ym., 2011; Hietanen ym., 2008; Nichols & Champness, 1971). Suoran katseen havaitseminen aiheutti koko koehenkilöjoukossa erilaista autonomisen hermoston aktivoitumista kuin käännetyn katseen tai suljettujen silmien näkeminen. Ihon sähkönjohtavuus kohosi enemmän suoran katseen tilanteessa kuin käännetyn katseen tai suljettujen silmien tilanteessa, mikä oli ennakko-oletusten mukaista. Tulokset osoittivat, että suoran katseen havaitseminen vaikutti sydämen syketaajuuteen laskevasti. Sympaattisen hermoston toiminnan lisääntymiseen sen sijaan liittyy sydämen sykkeen kohoaminen sekä ihon sähkönjohtavuuden lisääntyminen. Sykkeen kiihtyminen liitetään ahdistavaan tai virittävään tilanteeseen mm. Rapeen ja Heimbergin (1997) sosiaalisen ahdistuneisuuden kognitiivisbehavioraalisessa mallissa ja Blascovichin (2008) haasteen ja uhan biopsykososiaalisessa mallissa. Richards on esittänyt mallin siitä, miten tarkkaavuus vaikuttaa sydämen sykkeeseen (esim. Richards, 2008). Mallin mukaan sykkeen hidastuminen lisääntyneen tarkkaavuuden yhteydessä liittyy vauvaiässä kehittyvään virittymismekanismiin, joka aktivoi tarkkaavaisuuden kohteen kortikaalista prosessointia. Bradleyn (2009) mukaan sykkeen hidastuminen saattaa olla osa eloonjäämiseen ja puolustautumiseen liittyvää orientaatiorefleksiä, joka helpottaa havainnon prosessointia sekä informaation etsimistä mahdollisesti merkittävästä ärsykkeestä. Ilmiö korostuu erityisesti epämiellyttäviä ärsykkeitä havaittaessa. Myös ihon sähkönjohtavuuden lisääntyminen kuuluu Bradleyn mukaan samaan orientaatioilmiöön. Richards (2008) on esittänyt myös, että ylläpidetyn tarkkaavaisuuden yhteydessä sydämen syke ensin hidastuu ja sitten pysyy lähtötasoa hitaampana, kunnes tarkkaavaisuuden ylläpito päättyy (Richards, 2008). Tulokset saattavat siis viitata koehenkilöiden tarkkaavuuden kiinnittymiseen valikoivasti suoraan katseeseen. Tällöin ei aktivoidu ainoastaan sympaattinen vaan myös parasympaattinen hermosto, ja ne tasapainottavat toistensa vaikutusta. Joissakin tutkimuksissa sydämen sykkeen lasku onkin liitetty tahdonalaisen tarkkaavuuden lisääntymiseen lapsilla (Leppänen ym., 2010; Peltola, Leppänen, & Hietanen, 2011) sekä emotionaalisesti kielteisen visuaalisen ärsykkeen havaitsemiseen aikuisilla (Bradley, Lang, & Cuthbert, 1993; Kolassa & Miltner, 2006). Tässä tutkimuksessa havaitut fysiologiset reaktiot olivat samanlaisia kaikilla 21