Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2008, tarkistettu 20.11.2009. KUNTOKADUN JA TEISKONTIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT. KAAVA NRO 8246. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta v. 2006 Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laati kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite
Tampereen kaupunki / kaupunkiympäristön kehittäminen / maankäytönsuunnittelu teki asemakaavan laatimista koskevan aloitteen 14.10.2008. Dnro: TRE:9314/10.02.01/2008.
Kaava-alue Kaava-alue sijaitsee noin 3 km itään Tampereen ydinkeskustasta. Asemakaavan muutos koskee Tampereen kaupungin Kissanmaan ja Ruotulan kaupunginosiin sijoittuvaa Teiskontien liikennealueen osaa, Kaupin kaupunginosaan sijoittuvia Kuntokadun katualueen osaa, Toipilaanpuistikon puistoaluetta ja tontteja 880-4, 881-9, -26-28, -33, Kissanmaan kaupunginosaan sijoittuvaa Kissanmaankadun katualueen osaa, Karhukuusikon ja Isä Järvisen puiston puistoalueita, sekä tontteja 840-3 ja 879-1. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Tekunkadun ja Biokadun katualueisiin, Tampereen yliopistollisen keskussairaalan sairaala-alueeseen ja Lääkärinkaistan suojaviheralueeseen, idässä Teiskontien ja Ali-Huikkaantien risteysalueeseen, etelässä Ruotulanmetsän lähivirkistysalueeseen ja Kissanmaan pientaloalueeseen, ja lännessä Hervannan valtaväylän ja Kekkosentien liikennealueisiin. Kaava-alueella voimassa olevat kaavat Maakuntakaava Valtioneuvoston 29.03.2007 vahvistamassa pirkanmaan maakuntakaavassa kaava-alueen Teiskontien pohjoispuolinen osa on osoitettu Palvelujen ja hallinnon alueeksi (P). Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittäviä julkisten tai yksityisten palvelujen ja hallinnon alueita. Teiskontien eteläpuolinen kaava-alueen osa on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Merkinnällä osoitetaan asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueita. Merkintä sisältää kaupan, palvelujen ja hallinnon ja työpaikkatoimintojen alueita sekä pienehköjä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman teollisuuden alueita. Samoin siihen sisältyy virkistys-, puisto- ja erityisalueita sekä pääväyliä pienempiä liikennealueita. Teiskontie on merkitty tärkeää yhdystietä (vt) ja merkittävästi parannettavaa tietä koskevilla merkinnöillä. Tärkeää yhdystietä koskevalla merkinnällä osoitetaan seutuverkon ulkopuolelle jäävät pääkokoajatiet sekä maaseudun yhdyskuntarakenteen kannalta tärkeät yhdystiet. Ne yhdistävät maakuntakaavan paikallis- ja kyläkeskukset kuntakeskuksiin, välittävät laajempien maaseutualueiden sisäistä liikennettä tai ovat verkostollisesti merkittäviä, korkeampiluokkaisia väyliä täydentäviä yhteyksiä. Merkittävästi paranettavaa tietä koskevalla merkinnällä osoitetaan sellaisia maakunnan yhdyskuntarakenteen kannalta merkittäviä yhtenäisiä tieosia (valta-, kanta-, ja seututeitä), joiden kunto, liikennetarve tai ympäröivä maankäyttö edellyttää tien merkittävää parantamista. Tampereen kaupunkiseudulla merkinnällä on myös osoitettu nykyisen tien rakentaminen moottoritieksi. Tien parantamisessa on otettava huomioon tien liikenteellinen merkittävyys, maankäyttö ja ympäristö. Parantaminen tehdään pääosin nykyisellä paikallaan. Merkintä ei edellytä koko tiejakson parantamista. Yleiskaava Ympäristöministeriön 12.12.2000 vahvistamassa Tampereen kantakaupungin yleiskaavassa kaava-alueen Teiskontien pohjoispuoleinen osa on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY). Teiskontien eteläpuoleinen kaava-alueen osa on osoitettu suojaviheralueeksi varatuksi alueen osaksi (ev).
Asemakaavat osa-alueittain Teiskontie Ympäristöministeriön 12.07.1995 vahvistamassa asemakaavassa nro 7306 Teiskontie on osoitettu nyt tarkasteltavalla osalla kauttakulku- tai sisääntulotieksi suoja- ja näkemäalueineen (LT). Kuntokatu ja Toipilaanpuistikko Kuntokadun länsiosalla on voimassa 20.02.1970 vahvistettu asemakaava nro 2999, jossa alue on osoitettu katualueeksi. Kuntokadun itäosalla ja Toipilaanpuistikon alueella on voimassa sisäsasiainministeriön 25.06.1957 vahvistama asemakaava nro 977, jossa em. alueet on osoitettu katu- ja puistoalueiksi. Kuntokadun itäpuoleinen pysäköimisalue Sisäsasiainministeriön 23.06.1982 vahvistamassa asemakaavassa nro 5880 alue on osoitettu yleiseksi pysäköimisalueeksi (LP). Tontti 133-840-3 (Kissanmaan koulu) Sisäsasiainministeriön 11.01.1983 vahvistamassa asemakaavassa nro 5963 tontti 133-840-3 on osoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YO) tonttitehokkuudella e=1.00. Rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurin sallittu varsinainen kerrosluku on III. Tontin pohjoisreuna on osoitettu istutettavaksi alueen osaksi. Tontilla on voimassa 15.07.1985 hyväksytty tonttijako nro 5741. Tontti on merkitty kiinteistörekisteriin 10.01.1986. Tontti 132-880-4 (TAMK) Ympäristöministeriön 08.09.1987 vahvistamassa asemakaavassa nro 6526 tontti 132-880-4 on osoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YO-6). Tontin kerrosala on 92 700 m 2. Tontin rakennusalasta saa käyttää rakentamiseen enintään 50 %. Tontille on rakennettava yksi autopaikka jokaista kerrosalan 150 m 2 :iä kohti. Osa autopaikoista saadaan osoittaa tontin ulkopuolelta. Tontille saa osoittaa kymmenen asuinhuoneistoa huoltohenkilökuntaa varten. Tontin itäreuna on osoitettu istutettavaksi alueen osaksi. Tontilla on voimassa 28.08.1991 hyväksytty tonttijako nro 6526. Tontti on merkitty kiinteistörekisteriin 02.111.1992. Tontti 132-881-33 (TAYS) Tampereen kaupunginvaltuuston 04.10.2000 hyväksymässä asemakaavassa nro 7636 hallinnollinen tontti 132-881-33 on osoitettu sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YS-1) tonttitehokkuudella e=1,00. Rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurin sallittu kerrosluku on II. Tontin rakennusalalle sallitusta kerrosalasta saadaan käyttää maanalaisiksi työtiloiksi enintään 2 %. Alueen kautta saadaan järjestää joukkoliikenneyhteys. Tontille saa rakennusalan ulkopuolelle sijoittaa maanalaisia yhdystunneleita. Alueelle saa sijoittaa korttelin osan 891-1 autopaikkoja. Tontilla on voimassa 02.10.2008 hyväksytty tonttijako nro 8174. Tonttia ei ole merkitty kiinteistörekisteriin. Tontit 132-881-26, -27, -28 (PirAMK) Sisäsasiainministeriön 07.10.1967 vahvistamassa asemakaavassa nro 2689 tontit 132-881-26, -27 ja -28 on osoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (Yo) tonttitehokkuudella e=1,50. Rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurin sallittu
varsinainen kerrosluku on IV. Tonttien 27 ja 28 länsireuna on osoitettu istutettavaksi alueen osaksi. Tonteilla on voimassa 27.11.2002 hyväksytty tonttijako nro 7644. Tontit on merkitty kiinteistörekisteriin 11.02.2003. Tontti 132-881-9 (Entinen Laitospesula Oy:n tontti) Sisäsasiainministeriön 15.09.1997 vahvistamassa asemakaavassa nro 5216 tontti 132-881-9 on osoitettu sosiaalisten laitosten huoltorakennusten korttelialueeksi (Ys h ) tonttitehokkuudella e=1,00. Tontille saa tehdä enintään viisi asuntoa henkilökuntaa varten. Tontille on osoitettu pohjois- eteläsuuntainen viemäriä varten varattava alue. Tontin eteläreuna on osoitettu istutettavaksi tontin osaksi. Tontilla on voimassa 20.02.1978 hyväksytty tonttijako nro 4526. Tontti on merkitty kiinteistörekisteriin 11.10.1991. Tontilla 879-1 on voimassa 30.9.1954 vahvistettu asemakaava nro 804. Korttelin numeroa on muutettu 19.9.1979 vahvistetulla kaavalla nro 5512. Tontti on yleisten rakennusten korttelialuetta ja tontin länsiosaan on osoitettu neljästä lamellista koostuva rakennusala. Tontin pinta-ala on 20143 m2. Rakennusoikeutta tai kerroslukua ei ole määritelty, mutta Facta-rekisterin mukaan tontin rakennusoikeus on 28200 k-m2. Tontilla on voimassa 30.0.1954 hyväksytty tonttijako. Tontti on merkitty rekisteriin 19.11.1979. Karhunkuusikko Teiskontien eteläpuolelle ja Kissanmaankadun länsipuolelle sijoittuvan Karhunkuusikon alueella on voimassa Tampereen kaupunginvaltuuston 08.08.2001 hyväksymä asemakaava nro 7715, jossa alue on osoitettu puistoksi (P). Alueelle on osoitettu ohjeellinen, koillislounaissuuntainen yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa. Isä Järvisen puisto Teiskontien eteläpuolelle ja Kissanmaankadun itäpuolelle sijoittuvan Isä Järvisen puiston alueella on voimassa sisäasiainministeriön 18.12.1952 vahvistama asemakaava nro 332, jossa alue on osoitettu puistoksi. Hankkeelle asetetut tavoitteet Aloitteentekijän ensisijaisena tavoitteena on parantaa Tampereen liikenneverkon ja kaavaalueelle sijoittuvien liikenteellisten, eri kulkumuotoja palvelevia solmukohtien toimivuutta. Aloitteentekijän toissijaisena tavoitteena on, että liikenneverkon toimivuutta parantaville järjestelyille osoitetaan tarvittavat aluevaraukset kaava-alueelle laadittavassa asemakaavan muutoksessa. Kaavan laatijan tavoitteena on selvittää hankkeelle asetettujen tavoitteiden toteuttamiskelpoisuus ja edellytykset kaava-alueella, sekä laatia tehtyjen selvitysten ja havaintojen pohjalta kaava-aluetta koskeva asemakaavaehdotus. Tällä asemakaavalla muutetaan kaava-alueeseen kuuluvien tonttien 880-4, 881-9, -26, - 27, -28, -33, 840-3 ja 879-1 kaavamääräyksiä ja merkintöjä ainoastaan tonttirajojen ja vanhentuneiden määräysten osalta. Laadittavat selvitykset Asemakaavahankkeen yhteydessä hyödynnetään Teiskontien (VT 12) tiesuunnitelmatyön yhteydessä laadittuja, kaava-aluetta koskevia selvityksiä ja suunnitelmia ja esim. TAYS:n
alueen ja Kissanmaan rakennusinventointeja. Sen lisäksi laaditaan runsaasti havainnemateriaalia. Vaikutustenarviointi Asemakaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan kaavan vaikutukset mm. ihmisten elinoloihin ( rakentamisen aikaiset vaikutukset, melu, päästöt, vaikutukset turvallisuuteen, esteettiset vaikutukset), vaikutukset luontoon ja kulttuuriympäristöön, kaupunkikuvaan, sekä liikenteen toimintaedellytyksiin, kuten joukkoliikenne, muu ajoneuvoliikenne, kevyt liikenne ja liikennetalous. Osalliset Hankkeen osallisluetteloon on merkitty seuraavat tahot: kaavan lähivaikutusalueen asukkaat, yritykset ja kiinteistönhaltijat Sammon Yrittäjät r.y. Kissanmaan Omakotiyhdistys r.y. Pirkanmaan Ympäristökeskus kaupungin eri toimialat: Kaupunkiympäristön kehittäminen (kaavatyön tilaaja), viranomaispalvelut, kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos kaupungin liikelaitokset: Tampereen Sähkölaitos, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Tiehallinto, Hämeen tiepiiri Pirkanmaan ympäristökeskus Tiedottaminen, osallistuminen ja vuorovaikutus hankkeen eri vaiheissa Aloitusvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuuluttiin julkisesti nähtäville 17.10.-07.11.2008 väliseksi ajaksi Palvelupiste Frenckelliin, sekä kaavoituksen Internet-sivuille. Nähtäville asettamisesta tiedotettiin sanomalehtikuulutuksin ja kaavoituksen Internet-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin nähtävilläoloaikana tiedoksi osallisille. Nähtäville asetetusta aineistosta saatiin viisi mielipidettä ja kolme kommenttia, joista on laadittu lyhennelmät ja joihin on vastattu. Mielipiteillä oli vaikutusta kaavan yksityiskohtien kehittelyssä. Valmisteluvaihe Asemakaavaluonnos kuulutetaan ja asetetaan liitteineen julkisesti nähtäville Palvelupiste Frenckelliin 26.11.-28.12.2009 sekä kaavoituksen Internet-sivuille. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan sanomalehtikuulutuksin ja kaavoituksen Internet-sivuilla. Nähtäville asetettavasta aineistosta on mahdollista jättää valmisteluvaiheen mielipiteitä. Mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon. Asemakaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot tarvittavilta kaupungin toimialoilta ja viranomaistahoilta. Ehdotusvaihe Yhdyskuntalautakunta käsittelee laaditun asemakaavaehdotuksen ja tekee päätöksen sen asettamisesta liitteineen julkisesti nähtäville. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan sanomalehtikuulutuksin ja kaavoituksen Internet-sivuilla. Asemakaavaehdotuksesta on mahdollista jättää muistutuksia, jotka tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot tarvittavilta viranomaistahoilta. Lausunnot, sekä hankkeen aikana jätetyt mielipiteet ja muistutukset kirjataan vastineineen asemakaavaehdotuksen vastineluetteloon. Vastineluettelosta ja asemakaavan selostuksesta käy ilmi, miten mielipiteet, muistutukset ja lausunnot ovat vaikuttaneet suunnitteluun.
Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Kaavahankkeen käsittelyvaiheet on esitetty alla olevassa kaaviossa. Työn tilaaja/kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen maankäytönsuunnittelu asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen Kaavan laatija Tampereen Infra Suunnittelupalvelut asemakaavasuunnittelu asemakaavapäällikkö Maire Väisänen puh. 03-5656 6922 Aineiston esíttely Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. 03-56566700 Kaavoituksen Internet-sivut http://www.tampere.fi/ kaupunkisuunnittelu/kaavoitus Mielipiteiden vastaanotto Tampereen kaupunki Kirjaamo PL 487, Tampere 33101 käyntiosoite: Puutarhakatu 6 sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi