Onnea 100-vuotiaalle Suomelle 07.12.2017 100 ajatusta matalan kynnyksen kriisi-, väkivalta- ja rikosuhripäivystystyöstä Mobilen ja Rikun Jyvässeudun palvelupisteen asiakkaiden, työntekijöiden ja vapaaehtoisten sanoina mm. siitä mikä auttoi, mikä tuki, mikä oli merkityksellistä, miksi kriisi-, väkivalta-, rikosuhripäivystys- tai vapaaehtoistyötä. 1. Tulin kuulluksi. 2. Sain apua vaikeaan tilanteeseeni. 3. Kriisityö sopii erittäin hyvin nykypäivän auttamisen kenttään, mistä muualta voi saada saman tien apua omiin ongelmiin niin isoihin kuinka pieneen tahansa. 4. Minua auttoi, kun työntekijä kuunteli rauhassa ja kyseli eikä ollut mihinkään kiire. 5. Oli turvallinen ja rauhallinen olo, kun minua kuunneltiin. 6. Työntekijän rauhoittava ja levollinen ääni auttoi. 7. Minua auttoi Mobilen kotikäynti ja se, että avun sai heti. 8. Minua auttoi se, että pääsi heti keskustelemaan ja työntekijät rauhassa kuunteli, kyseli ja antoi neuvojakin. 9. Empaattinen suhtautuminen ja samalla se, että työntekijöillä oli teoriatietoa liittyen väkivaltaan ja kriisissä olevan ihmisen mielentilaan. Myös se, että saan jatkotuen tuo turvaa. 10. Ystävällinen kohtelu, kuuntelu ja tieto lainsäädännöstä. 11. Että työntekijät tuli kotiin ilman mitään aikatauluja - oli rauha puhua ja vain olla. 12. Myös se auttaa, että lapsille on tarjottu myös tukea kriisityöstä. 13. Tarjottiin myös kotikäyntiä koko perheelle ja soittoa Mobilesta, jotta emme jää kriisin kanssa yksin - se tuntui äärettömän hyvälle! 14. Sain keskustella samojen työntekijöiden kanssa oman tarpeeni mukaan joko puhelimitse tai käymällä Mobilessa. 15. Se, että työntekijät tulivat kotiin.
16. Minulle oli aikaa, rauhallinen tilanne, pääsi heti keskustelemaan, toiminnalliset menetelmät ja että saa tulla myös uudestaan käymään. 17. Soitot ja pidempään jatkunut tuki. vaikka välillä meni kuukausikin välissä, niin silti se että joku soittaa ja pitää huolta, tuntui äärettömän tärkeältä. 18. Se, että tultiin kotiin ja uskallettiin puhua asioista suoraan ja kysyttiin! 19. Minua auttoi eniten se, että joku oli läsnä ja välitti. Tunsin aidosti helpotusta kaiken sen surun ja pelon keskellä. 20. Sai purkaa tunteita, mutta samalla sai kysyttyä asioita, jotka mietitytti itseä. 21. Kotikäynnillä sai purkaa ja käsitellä konkreettisesti tapahtuman päivän läpi, työntekijät kuuntelivat, kysyivät ja myötäelivät tilannetta. Kotikäynnin jälkeen sain vielä tukea puhelinsoitoin. 22. Työntekijöiden hyvät kysymykset ja kumpikin osapuoli otettiin tasaveroisesti huomioon. 23. Minua on auttaneet useat kotikäynnit, työntekijöiden soitot. On vaan ollut niin ihanan helppoa puhua! On ollut tilaa surra ja olla juuri sellainen kuin on. 24. Keskustelut puhelimitse, kotikäynnit ja tapaamiset Mobilessa ja se, että oli samat työntekijät. 25. Että meihin pidettiin yhteyttä useamman kuukauden ajan - ei jääty yksin. Suru ei lähde hetkessä pois ja siksi oli tärkeää, että meille soiteltiin ja käytiin meillä kotona useamman kerran. 26. Tärkeää on että kanssani uskalletaan rehellisesti keskustella kuolemasta ja miten se vaikuttaa minuun ja koko perheeseen. 27. Pitkät keskustelut minun tuntemuksista - ei ollut kiireen tuntua puhelimessa ja joku jaksaa keskittyä minun kuuntelemiseen. 28. Että minua kuultiin ja minut myös saatettiin päivystykseen, joka helpotti oloa valtavasti. 29. Työntekijöiden kuuntelutaito, aito mukana eläminen ja rohkaisu. 30. Että työntekijät tuli meille viikonloppuna heti illalla. Ei olisi ollut mitään hyötyä, jos joku olisi vasta maanantaina soitellut. 31. Se että kriisikeskukseen voi soittaa mihin aikaan tahansa; ei tarvitse odottaa tiettyä aikaa ja päivämäärää, vaan voi ottaa heti yhteyttä, kun surullinen ikävä olo tulee. Iso apu oli myös se, että työntekijät tulivat kotiin heti puolisoni kuolinpäivänä ja olivat luonani koko päivän. 32. Suorat kysymykset ja oli tilaa/aikaa vastata. Sain myös neuvoja suruprosessiin ja mikä siinä voisi tukea. Koin, että minulla synkkasi hyvin kriisityöntekijän kanssa.
33. Kuunteleminen, asiakaslähtöisyys ja vuorovaikutus. 34. Puhuminen, rauhalliset ja myötätuntoiset työntekijät. 35. Toisinaan siellä on ihminen joka oikeesti kuuntelee ja oikeesti tuo näkökulmia asiaan ja sanoo mikä on ok ja mikä ei ole. Jolle voi sanoa ne synkimmätki ajatukset. Joka tarttuu sun sanoihin ja luo niistä jotai uutta ehkä jopa vähemmän synkkää. 36. Mä olen haastava autettava, koska mä olen miettiny asioita jo paljon ennenkö kukaa edes kysyy et mitä mulle kuuluu. Mulla on jo valmiiks todella paljon näkökulmia ja ajatuksia. Lisäks mä olen realisti. 37. Sai kertoa tilanteen, missä oli silminnäkijä/ todistaja ja ei ole kenellekään pystynyt kertomaan mitä kaikkea näki. Purkaminen auttoi mielikuviin, jotka koko ajan silmissä. 38. Sai kertoa perhetilanteesta ja sai tietoa väkivallasta ja lapsen näkökulmasta sekä neuvoa että pääsee turvakotiin turvaan lapsen kanssa. 39. Sain myös kannustusta varata lääkärille ajan oman masennuksen vuoksi. 40. Se auttoi, ettei ollut arvosteltavana, eikä arvioitavana. sai olla se mikä on, oli turvallinen olla 41. Auttoi kun sai puhua kaikesta suoraan, eikä tarvinnut säästää niin kuin omaisia. 42. Turvan tuominen ja käytännön apu nopeasti akuutissa tilanteessa. 43. Asiakkaita tuetaan elämän vastoinkäymisissä. Kiitos todella paljon! 44. Teette erittäin arvokasta työtä ja huomaa, että oikeasti välitätte ihmisestä, joka on vakavan kriisin keskellä! On hienoa, että tällainen paikka on olemassa! 45. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kriisityöhön, jos jotain ikävää sattuu elämässä. 46. Sain kuitenkin helpotusta ja juridinen tieto tilanteesta auttoi ja toi turvaa. 47. Haluan vielä kiittää lämpimästä tuesta. Apunne oli korvaamaton. :) Aion kertoa muillekin ihmisille kriisityön korvaamattomasta avusta suurimman hädän keskellä! 48. Mobilen työntekijöiden yhteydenotot ovat olleet niin tärkeitä, että niitä oikein kaipaa jo etukäteen. On ihanaa kun itselle soitetaan ja kysytään jaksamista - surussa ei itse ymmärrä ottaa yhteyttä minnekään, vaikka olisi tarvetta. 49. Jaksan taas ensi viikon, kun tiedän, että viikon päästä soitatte ja kysytte, kuinka voin. 50. Olen niin kiitollinen teille, että otitte hätäni tosissaan. 51. Kiitos, kun olette kaikkien avun tarvitsijoitten käytettävissä minä tahansa vuorokaudenaikana! 52. Voimia työhön! Suuri kiitos Mobile - minä ja koko perhekunta ei oltaisi selvitty tästä järkyttävästä kuolemasta ilman teidän tukea!
53. Voin suositella Mobilea läheisille - oli helppo puhua ja asiat omassa elämässä ja parisuhteessa lähtivät oikeasti etenemään. Toivon, että tämä tukimuoto pystyy jatkamaan ja laajentamaan toimintaansa, koska uskon että tarvetta varmaan on. 54. Olen ymmärtänyt paljon paremmin, mitä väkivalta on. Olen myös oppinut tunnistamaan sen hyvin. 55. Olen oppinut käsittelemään paremmin hankalia asioita. 56. Sain keinoja haastaviin tilanteisiin lapsen kanssa. Pystyin käsittelemään omia kokemuksia lapsuudesta, jolloin äiti käytti väkivaltaa. Omaan vanhemmuuteen vahvistusta. 57. Yksilöväkivaltatyöskentely on antanut voimia, uusia työkaluja arkeen, auttanut parisuhdetta pysymään ja uusiutumaan. Auttanut omien tunteiden käsittelyssä. 58. Huomasin monia asioita mitä, en selkeästi osannut huomata itsekseni. Sain parisuhteeni korjattua ja löysin syynkin siihen, mikä meni vikaan. 59. Trauman käsittely on helpottanut. Olen melko varma, että jos tämän tasoista asiaa olisi yksin käsitellyt, en olisi nyt reilu puolen vuoden jälkeen tässä tilanteessa, missä nyt olen. Olen työkykyinen, hallitsen stressiä (vaikka sitä edelleen on kaiken kasaantumana), elän elämääni ja pystyn ennen kaikkea elämään tasapainoista elämää lapseni kanssa. 60. Käynnit ovat auttaneet paljon avioliittoani. Erityisen hienoa Mobilen toiminnassa on nopea apu. Kun apua hakee perinteistä kautta, voi kestää viikkoja ja kuukausiakin ennen kuin saa ajan. Mobilen kriisiapu on saatavilla heti. Se on hienoa ja säästänyt varmasti ihmishenkiä. 61. En tiedä vielä. Tärkeimmät kysymykset jäivät auki. Tapaamiset saivat minut kuitenkin analysoimaan ja pohtimaan omaa käytöstäni, mitä pidän tärkeänä asiana. 62. Sain paljon uusia näkökulmia tilanteisiin, joita olen pitänyt mahdottomina. 63. Asiasta puhuminen puolueettoman ihmisen kanssa on auttanut ymmärtämään asioita monelta kantilta. Tukiverkoston puuttuessa tuntui hyvälle puhua jonkun kanssa, sain erilaisia näkökantoja ja neuvoja jotka auttoivat toimimaan erilailla puolisona ja vanhempana. Vaikutus on ollut todella positiivinen. Työntekijä tuntui aidosti välittävän minusta ja perheestäni joka auttoi prosessin käsittelyssä. 64. Nykyhallituksen politiikasta seuraa tuloerojen kasvua: heikko-osaisten palvelunsaanti on turvattava matalan kynnyksen palveluilla. 65. Asiakas saa välittömästi apua kriisitilanteessa. Usein asiakkaat antavat suoraan palautetta siitä, että heistä välitetään täällä. 66. Asiakas saa avun & tuen sillä hetkellä, kun sitä eniten tarvitsee. 67. Kriisityössä tulee kohdatuksi ja nähdyksi. 68. Asiakasta kuullaan ja kuunnellaan. 69. Läsnäolo.
70. Asiakkaalle maksuton. 71. Kriisityö antaa asiakkaalle helpotusta ja toivoa ongelmien keskellä. 72. Asiakkaiden palautteen mukaan kriisityöllä vaikutetaan merkittävästi äkillisen kriisitilanteen käsittelyyn. Parasta työssä on aito mahdollisuus asiakkaan kuunteluun. 73. Viranomais- ja verkostoyhteistyö tukee kriisi- ja Riku-työtä. 74. Muiden tahojen päivystyspalvelu vähenee, kun akuutti kriisityö ollut mahdollista. 75. Lääkekulut vähenevät. 76. Tieto siitä, että kriisiapua on 24/7 saatavilla luo turvallisuutta. 77. Palvelua saa omalla äidinkielellä, tarvittaessa tulkin kanssa. 78. Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta. 79. Mobilessa kodikkaat, miellyttävät tilat / asiakas huoneet. 80. Väkivaltaa kokeneiden yksilötyö ja ryhmä. 81. Väkivaltaisesti perheessä tai parisuhteessa käyttäytyneiden yksilötyö ja ryhmä Jyväskylän yliopistolla. 82. Kriisityöstä koulutetaan ja jaetaan tietoa ja osaamista opiskelijoille ja ammattihenkilöille. 83. Väkivaltailmiöstä koulutus on mahdollista Mobilesta. 84. Rikosuhripäivystyksen tukimahdollisuuksista koulutetaan Tampereen Rikun aluetoimistosta ja Jyvässeudun palvelupisteestä. 85. Yhteistyö viranomaisverkossa ja yhteistyötahoissa vahvistunut vuosien aikana. 86. Mobilesta osallistutaan ja on voitu osallistua eri tapahtumiin. 87. Mobilessa pitkää ammatillista osaamista sekä koulutetut työntekijät. 88. 100- vuotiaan maan sitkeys (resilienssi) vahvistuu. 89. Riku-tukihenkilönä toimiminen on erittäin tärkeä auttamisen muoto. 90. Riku-työ on myös kriisityötä. 91. Riku-työssä tukihenkilö auttaa uhria jaksamaan eteenpäin ja saamaan oikeutta tukemalla häntä olemalla mukana rikokseen liittyvissä tapaamisissa. 92. Asiakaspalautteena tiedän, että Riku- tukihenkilöllä on ollut merkittävä rooli asiakkaan selviämisessä rikosprosessin eri vaiheessa.
93. Vapaaehtoisena toimiessani henkilökohtaisella tasolla työ avartavaa, kehittävää ja tunne itselle, että voi olla avuksi jollekin/joillekin hädän hetkellä. 94. Vapaaehtoistyö on tarpeellinen osa kriisityötä. 95. Kriisikeskusvapaaehtoisuus on antoisaa ja palkitsevaa. 96. Vapaaehtoistyö on minulle mielekästä ja henkilökohtaista kasvua edistävää sekä henkisesti, että tiedollisesti. 97. Vapaaehtoiset tuovat erilaista näkökulmaa työhön ja vahvistavat kriisityön henkilöresursseja. 98. Jos ihminen antaa omasta vapaa-ajastaan aikaa toiselle ja keskittyy ainoastaan asiakkaan asiaan, niin mikä voi olla nykyään arvokkaampaa tässä kiireisessä elämässä. Erittäin tärkeä auttamisen muoto. 99. Vapaaehtoistyö kertoo tavallaan myös, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin. 100. Kiitos asiakkaille ja yhteistyötahoille tuhansista yhteydenotoista.