PEFC-metsäsertifioinnin standardi ja luonnon monimuotoisuus Pekka Punttila Suomen ympäristökeskus PEFC-standardityöryhmän kokous MTK:ssa 6.9.2013 Helsinki Valokuva: Kari Vepsäläinen
Suomen metsien monimuotoisuuskysymykset ratkaistaan talousmetsissä METSO-ohjelman toteutumisen jälkeenkin suojelualueet kattavat vain noin 3 % Etelä-Suomen metsistä Pohjois-Suomessa metsäluonnon tilanne on parempi, mutta uhanalaistuneen lajiston luontaisen esiintymisen painopiste on etelässä
Tärkeimmät rakennepiirteet, joiden väheneminen talousmetsissä on johtanut lajien ja luontotyyppien uhanalaistumiseen: lahopuu, vanhat puut ja vanhat metsät Metsälaki tai -ehdotus eivät turvaa näiden piirteiden syntyä, esiintymistä eivätkä säilymistä talousmetsissä edes määrittelemissään erityisen tärkeissä elinympäristöissä (eli METE-kohteissa) eivätkä eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen metsissä Energiapuun korjuu ja lyhenevä kiertoaika vähentävät entisestään näiden piirteiden esiintymistä talousmetsissä Jo nyt energiapuun korjuun on arvioitu ylittävän yli kertaluokalla talousmetsien luonnonhoidon vuosittain tuottaman uuden lahopuun määrän Metsäsertifioinnin merkitys? Lähteet: Hetemäki ym. 2006, Raunio ym. 2008 a, b, Rassi ym. 2010, Kostamo ym. 2012, Päivänen 2013, Siitonen 2012, 2013, Siitonen & Heliövaara 2013
PEFC:n uskottavuus tai vaikuttavuus ekologisesta näkökulmasta? Monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden kriteerien heikentämisen historia: SMS > FFCS > PEFC >?
PEFC-standardin kahden merkittävimmän monimuotoisuuskriteerin historian keskeiset heikennykset Arvokkaat elinympäristöt: pinta-alan romahdus poistettaessa melkein METE-kohteet standardin turvaamien elinympäristöjen joukosta siirryttäessä SMS-standardista FFCS-standardiin (95 % pinta-alasta poistettiin), kriteerin ekologinen vaikutus ei enää käytännössä ylitä lakitasoa Säästöpuut: säästöpuiden minimiläpimitan asettaminen 10 cm:ksi ja kuolleiden puiden hyväksyminen säästöpuiksi heikensivät huomattavasti kriteerin ekologista vaikutusta
SMS-standardin turvaamat luontokohteet poistettiin FFCS-standardiin siirryttäessä: PEFC ei enää käytännössä ylitä lakisääteistä turvaamistasoa 3,0 % 2,5 % 2,0 % Luonnonsuojelulaki Metsälaki 10 Metsäsertifiointi Muut luontokohteet 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Luonnonhoidon laadunseuranta, Kalle Vanhatalo (Tapio)
SMS-standardissa säästöpuiden järeyttä korostettiin, FFCS-standardissa asetettiin alhainen läpimittaraja (10 cm): PEFC:n säästöpuut ovat pieniä, järeitä puita on vähän Lukumäärä (kpl/ha) 7 6 5 4 3 2 Järeitä havupuita (d1,3 > 20 cm) Järeitä lehtipuita (d1,3 > 20 cm) Muu elävä säästöpuusto (d1,3 = 10...20 cm) 1 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Luonnonhoidon laadunseuranta, Kalle Vanhatalo (Tapio)
Tuoreet VMI-tulokset: aukeiden uudistusalojen puuston tilavuus vähentynyt standardimuutosten vaikutus? VMI8 (1986-1994): 2,6 m3/ha (ennen SMS-standardia) VMI9 (1996-2003): 8 m3/ha (SMS-standardin vaikutus alkaa näkyä) VMI10 (2004-2008): 9 m3/ha VMI11 (2009-2011): 6 m3/ha (FFCS ja PEFC:n vaikutus alkaa näkyä?) Puuston keskitilavuus puuntuotannon metsämaalla (m3/ha) 10 8 6 4 2 0 VMI8 VMI9 VMI10 VMI11 Lähteet: Tomppo ym. 2001, Ylitalo 2012
PEFC:n ensimmäinen kehityshaaste: standardi ei juurikaan ylitä metsälain vaatimustasoa PEFC-standardia on heikennetty huomattavasti kahdessa eri vaiheessa (SMS->FFCS->PEFC), eikä se enää käytännössä turvaa vanhojen metsien, vanhojen puiden ja lahopuun syntyä, esiintymistä ja säilymistä talousmetsissä Lakitason ylittävä monimuotoisuuden turvaaminen tulee PEFC-standardissa enää lähinnä säästöpuiden jättämisen kautta (säästöpuukriteerin heikentämisestä huolimatta) PEFC:n turvaamia arvokkaita elinympäristöjä ei käytännössä juurikaan ole näiden harvinaisuuden ja liian vaativien määritelmien vuoksi PEFC ei turvaa edes METE-kohteiden ekologisten ominaispiirteiden säilymistä sen enempää kuin lakikaan PEFC:stä puuttuu lahopuukriteeri PEFC:n energiapuun korjuukriteeri pakottaa noudattamaan korjuusuosituksia, mutta niitä noudattamallakin korjuun monimuotoisuusvaikutukset ovat lahopuulajeille sinänsä negatiiviset
PEFC:n toinen kehityshaaste: kilpaileva FSC-standardi ylittää metsälain vaatimustason monin verroin Arvokkaiden elinympäristötyyppien määrässä Arvokkaiden elinympäristöjen käsittelemättömyydessä Säästöpuiden määrässä Säästöpuiden järeydessä jne, standardien eroista kokouksessa on esityslistan mukaan oma esityksensä
Kriteerit, joilla PEFC voisi vaikuttaa tärkeimpiin rakennepiirteisiin eli lahopuuhun, vanhoihin puihin ja vanhoihin metsiin Arvokkaat elinympäristöt (ml. METE-kohteet): Käsittelemättömyydellä (harventamattomuus on mm. tehokas tapa tuottaa lahopuuta, vrt. Tikkanen ym. 2012) Lisäämällä PEFC-elinympäristötyyppejä (esim. melkein METE-kohteet kuten SMS:ssä ja vanhojen metsien määritelmän muuttaminen tarkoituksenmukaiseksi kuten SMS:ssä; ks. myös Raunio ym. 2013 lakiehdotukset) Säästöpuut: Kasvattamalla määrää (vrt. Mönkkönen ym. 2011, Tikkanen ym. 2012) Kasvattamalla järeyttä Kuolleet puut: Oma kriteeri lahopuun säästämisestä ja lisäämisestä (kustannustehokkaista lahopuun lisäämiskeinoista, ks. esim. Ranius & Kindvall 2004)
Lahopuuta (m3/ha) 120 100 80 60 40 20 0 Ei puuntuotannossa Puuntuotannossa Luonnontila Lahopuun määrä Etelä-Suomen talousmetsissä vs. suojelualueilla: vrt luonnontilaan 10,3 4,5 0 3,8 2,6 2,5 11,6 7,5 7,6 3,3 100 Vaikka Etelä-Suomen suojelualueiden lahopuumäärä nousisi luonnontilaisen tasolle, vaikutus suojelualueiden pienen pinta-alan vuoksi olisi vain muutama kuutiometri Etelä-Suomen keskiarvoon Lähteet: Ihalainen & Mäkelä 2009, Siitonen 2001
Lahopuumäärien kehitys luonnontilasta nykytilaan: 100 m3/ha-> 3 m3/ha 7 m3/ha Lähihistoria VMI9->VMI10-11 (tuorein tieto), väheneminen jatkuu talousmetsissä edelleen Selite: Lähteet: Siitonen 2001, Ihalainen & Mäkelä 2009, Hallman ym. 2013
Lahopuun edelleen jatkuva väheneminen talousmetsissä voi johtaa lahopuulajiston uhanalaistumiseen entisestään päinvastaisista tavoitteista huolimatta Lisääntyvä ja tehostuva energiapuunkorjuu vähentää väistämättä talousmetsien lahopuumääriä Vielä toistaiseksi tehokkaan metsätalouden ulkopuolella olleiden vanhojen metsien lisääntyvät hakkuut (yksi metsälakiesityksen tärkeä tavoite) vähentävät vanhojen puiden ja lahopuun määriä Uudistushakkuuiän ja -järeyden rajoitteiden poistaminen voi lyhentää kiertoaikoja ja vähentää vanhojen puiden ja lahopuun määriä Elävien säästöpuiden määrä ja järeys näyttävät vähentyneen PEFC:n vaatimustason muutosten vuoksi Arvokkaiden luontokohteiden määrät ja puusto voivat vähentyä sertifiointikriteerien vaatimustason muutosten ja myös esitetyn metsälakimuutoksen vuoksi
Arvokkaiden elinympäristöjen ongelmat (METE-kohteet ja sertifioinnin omat kohteet) Kohteiksi hyväksytään vain pienialaiset kohteet tai pieni pala suurista kohteista, vaikka nimenomaan laajemmat kohteet ovat arvokkaimpia Kohteiden puuston käsittely on sallittu, mikä estää puustoisten elinympäristöjen tärkeiden ekologisten ominaispiirteiden, vanhojen puiden ja lahopuun synnyn ja säilymisen kohteilla PEFC-kohteiksi määritelty vain muutamia hyvin harvinaisia elinympäristötyyppejä tai määritelmä on tehty sellaiseksi, ettei kohteita voidakaan löytää (esim. vanhat metsät)
Säästöpuiden ongelmat 1/3 Säästöpuiden pieni määrä (min. 5 kpl/ha) ja pieni koko (d1,3 min. 10 cm) Minimikoon mukaisia 10 cm säästöpuita tarvittaisiin uudistusaloilla 630 kpl/ha korvaamaan uudistushakkuuikäisten metsien järeän lahopuun määrä (Etelä-Suomessa 7,5 m3/ha*) 20 cm säästöpuita tähän tarvittaisiin 27 kpl/ha, ja 30 cm runkoja 9 kpl/ha Minimikoon ja -määrän (10 cm, 5 kpl/ha) mukaan toimittaessa tuotetaan 5x12 litraa eli 0,06 m3/ha potentiaalista lahopuuta Kilpailevan standardin FSC:n minimikoon ja -määrän (20 cm, 10 kpl/ha) mukaan toimittaessa tuotetaan 10x274 litraa eli 2,7 m3/ha potentiaalista lahopuuta Ero tilavuudessa on 46-kertainen PEFC- ja FSCstandardien minimien välillä *Huom. VMI:n mukaiseksi lahopuuksi lasketaan d min 10 cm ja pituus min 1,3 m puukappaleet
Säästöpuiden ongelmat 2/3 Säästöpuiden korjuu uudistushakkuun jälkeisinä vuosina 27 % metsänomistajista ilmoitti kyselytutkimuksessa korjanneensa uudistusaloilta säästöpuita (Hänninen ym. 2010) Maastotutkimusten mukaan 25-30 %:lla uudistusaloista on korjattu säästöpuita (Salomäki 2005, Hänninen ym. 2010) Korjuu on kohdistettu etenkin järeisiin puihin Luonnonhoidon laadun seuranta aliarvioi tätä hävikkiä seurannan maastotöiden ajoittuessa lähelle uudistushakkuita
Säästöpuiden ongelmat 3/3 Kuolleiden puiden hyväksyminen säästöpuiksi korvaamaan eläviä säästöpuita on ongelma elävä säästöpuu tuottaa uutta lahopuuta tulevaisuudessa aiemmin kuin muu metsikkö alkaa tuottaa uutta järeää lahopuuta (= lahopuujatkumon synty ja ylläpito) kuollut puu lahoaa pois ennen kuin metsikkö alkaa tuottaa uutta järeää lahopuuta (= lahopuujatkumon katkeaminen) Kuolleen puun säästäminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta se tulisi sertifioinnissa toteuttaa omana kriteerinään
Kriteeri kuolleen puun säästämiselle ja tuottamiselle hakkuissa puuttuu PEFC:stä Kriteeriä ei ole, vaikka hakkuiden, maanmuokkauksen ja energiapuun korjuun on tiedetään olevan merkittävimmät olemassa olevan lahopuun vähenemistä aiheuttavat tekijät Uudistettavat metsät, joissa ei ole lainkaan lahopuuta? Luontaisesti syntyvän ja olemassa olevan lahopuun säästäminen talousmetsissä kasvattaa tehokkaasti lahopuumääriä Esim. mallitarkastelun mukaan talousmetsien pitkän aikavälin lahopuuntuottoennusteeseen vaikuttaa eniten 1. pysyvästi käsittelyjen ulkopuolelle jäävän metsän pintaalaosuus (esim. arvokkaat luontokohteet, mallissa 5 %) 2. lahopuuhävikin vähentäminen uudistusaloilla, 3. uudistusaloille jätettävän säästöpuuston määrä (tässä 5 % pinta-alasta/puista) ja 4. suuremman vastakuolleen puun määrän hyväksyminen ja säästäminen metsissä (metsätuholain puitteissa) Lähteet: Hautala ym. 2004, Ranius & Kindvall 2004
Lopuksi esimerkki elinympäristöjen määrittelykriteereistä: arvokkaat vanhat metsät
Vanhan (luonnontilaisen kaltaisen) metsän määritelmän muutos SMS- ja PEFC-standardin välillä PEFC:n määritelmän mukaisia metsiä ei ole SMS aiemmin: Vanhan metsän määritelmänä käytetään luonnonsuojelullisesti arvokkaan vanhan metsän määritelmää pinta-alaa lukuun ottamatta. Pohjois-Lapissa luonnonsuojelullisesti arvokkaan vanhan metsän lahopuumäärä on korkeampi kuin muualla maassa. Tulkinta ja tiedonkeruu ohje: Vanhojen havupuuvaltaisten metsien määritelmä on esitetty Vanhojen metsien suojelutyöryhmän osamietinnössä II, s. 14-15. Sillä tarkoitetaan luonnonsuojelullisesti arvokasta vanhaa metsää, jossa puusto on yleensä erikokoista, ja se on muodostunut useasta latvuskerroksesta ja puulajista tai on myöhäisen sukkessiovaiheen kuusikko. Puustossa on vanhoja lehtipuita sekä runsaasti kuollutta lehti- ja havupuuta. Runsas haapojen, raitojen tai jalojen lehtipuiden esiintyminen lisää kohteen arvoa.
PEFC nyt: Puustoltaan vanhalla metsällä tarkoitetaan metsää, jossa täyttyvät seuraavat vaatimukset: 1. Vallitsevan puuston ikä on yli puolitoistakertainen alueella suositeltavan uudistusiän ylärajaan verrattuna; 2. Puusto on muodostunut erikokoisista puista tai koostuu useasta latvuskerroksesta ja puulajista taikka on myöhäisen sukkessiovaiheen kuusikko; 3. Puustoa ei ole käsitelty harsinta-, kasvatus- eikä väljennyshakkuin 60 vuoteen. Aiemmat harsinta-, kasvatus- tai väljennyshakkuut eivät ole muuttaneet metsän luontaisia rakennepiirteitä eikä hakkuiden jäljiltä ole kantoja enempää kuin 20 kpl/ha; 4. Puustossa on vanhoja lehtipuita sekä lisäksi lahopuita, keloja ja maapuuta Etelä-Suomessa vähintään 15 % ja Pohjois-Suomessa vähintään 20 % puuston tilavuudesta.
Onko PEFC:n tarkoitus turvata vanhoja luonnonmetsiä vai ei? Olemme tutkineet eri tutkimushankkeissa paljon vanhoja luonnontilaisen kaltaisia metsiä ja keränneet niistä mittaaineistoja joiden avulla voidaan tarkastella myös PEFC:n määritelmää Aineistojemme perusteella Etelä-Suomen suojelualueiden luonnontilaisimpienkin metsiköiden joukosta löytyy hyvin harvoja kohteita, jotka täyttäisivät edes PEFC:n ikä- ja lahopuustoisuuskriteerit saati 60 v. käsittelemättömyyttä Onko PEFC:n siis edes tarkoitus turvata jäljellä olevia vanhojen luonnonmetsien rippeitä talousmetsissä (kriteerien liiallisesta tiukkuudesta huomautettiin mm. SYKE:n lausunnossa PEFC:n uudistamista koskien)?
Esim. Pirkanmaan pitkälti yksityismaiden vanhojen metsien suojeluohjelman kohteista koostunut aineistomme 28 tutkitussa metsikössä lahopuuston osuus koko puustosta oli keskimäärin 11,2 % -> nämä arvokkaiksi todetut vanhat metsät eivät siis keskimäärin täyttäisi PEFC:n kriteereiden lahopuustoisuusvaatimusta (15 % Etelä-Suomessa) Vain 6 kpl ylitti 15 %:n rajan: 3 oli valtionmailla olleita VMSkohteita joissa oli ollut eriasteista myrskytuhoa (yksi luonnonpuistokohde, kaksi VMS-kohdetta), 2 omasi pidemmän suojeluhistorian (vanha YSA-kohde ja vanha MH:n aarnialue) ja vain 1 oli yksityismaiden VMS-kohde Näistä 6:sta lahopuustoisuusvaatimuksen täyttäneestä kohteesta vain 4 täytti myös puuston ikään liittyvän PEFCkriteerin, mutta se ainoa lahopuustoisuusvaatimuksen täyttänyt yksityismaiden runsaslahopuinen VMS-kohde ei ikäkriteeriä täyttänyt Yksityismaiden vanhojen metsien suojeluohjelman kohteista vain häviävän pieni osa täyttäisi PEFC-kriteerit (tässä siis ei yksikään)
Kiitos Valokuva: Kari Vepsäläinen
Viitteet Djupström, L. B., Weslien, J., ten Hoopen, J. & Schroeder, L. M. 2012. Restoration of habitats for a threatened saproxylic beetle species in a boreal landscape by retaining dead wood on clear-cuts. Biological Conservation 155: 44-49. Hallman, E., Karvonen, L., Leinonen, J., Päivinen, J. & Siikamäki, P. 2013. Yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet. Monimuotoisuushyötyjen arviointi. Metsähallitus. Raportti. 43 s. Hautala, H., Jalonen, J., Laaka-Lindberg, S. & Vanha-Majamaa, I. 2004. Impacts of retention felling on coarse woody debris (CWD) in mature boreal spruce forests in Finland. Biodiversity and Conservation 13: 1541-1554. Heinonen, P., Karjalainen, H., Kaukonen, M. & Kuokkanen, P. (eds.). 2004. Metsätalouden ympäristöopas. Metsähallitus. Hetemäki, L., Harstela, P., Hynynen, J., Ilvesniemi, H. & Uusivuori, J. (eds.). 2006. Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015. Katsaus Suomen metsäalan kehitykseen ja tulevaisuuden vaihtoehtoihin. Metlan työraportteja 26: 1-250. Hänninen, H., Kurttila, M. & Koskela, T. 2010. Miten säästöpuut säilyvät uudistusaloilla? In: Koskela, T., Hänninen, R. & Ovaskainen, V. (eds.), Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (TUK) - tutkimusohjelman loppuraportti. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 158, pp. 35-38. Ihalainen, A. & Mäkelä, H. 2009. Kuolleen puuston määrä Etelä- ja Pohjois-Suomessa 2004-2007. Metsätieteen aikakauskirja 1/2009: 35-56. Kostamo, J., Koistinen, A., Punttila, P. & Valkonen, S. (eds.). 2012. Metsälain muutosehdotuksen (17.8.2012) vaikutusten arviointi. Metsäntutkimuslaitos, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Raportti. 19 s. Available at http://www.mmm.fi/attachments/metsat/6d4g6z0jc/121220_mlaki_vaik_arviointi_uusi.pdf, and http://www.mmm.fi/attachments/metsat/newfolder/6d3kpubac/121220_metsalaki_vaikutusten_arviointi.pdf. Lehtonen, A., Puolakka, P., Ihalainen, A., Heikkinen, J. & Korhonen, K. T. 2011. Metsähallituksen hallinnoimien metsien hiilitaseet. Metlan työraportteja [Working Papers of the Finnish Forest Research Institute] 199: 1-24. METSOn valintaperustetyöryhmä. 2008. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Suomen ympäristö 26/2008: 1-75. Mönkkönen, M., Reunanen, P., Kotiaho, J. S., Juutinen, A., Tikkanen, O.-P. & Kouki, J. 2011. Cost-effective strategies to conserve boreal forest biodiversity and long-term landscape-level maintenance of habitats. European Journal of Forest Research 130: 717-727. Päivänen, J. 2013. Erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden tunnistaminen - pohdintoja metsälain uudistamiseen liittyen. Suo 64: 23-27.
Ranius, T. & Kindvall, O. 2004. Modelling the amount of coarse woody debris produced by the new biodiversity-oriented silvicultural practices in Sweden. Biological Conservation 119: 51-59. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (eds.). 2010. Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010. The 2010 Red List of Finnish Species. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Ministry of the Environment and Finnish Environment Institute, Helsinki. 685 p. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (eds.). 2008a. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet [English summary: Assessment of threatened habitat types in Finland Part 1: Results and basis for assessment]. Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 8/2008, Osa 1: 1-264. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (eds.). 2008b. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset [English summary: Assessment of theatened habitat types in Finland - Part 2: Habitat type descriptions]. Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 8/2008, Osa 2: 1-572. Raunio, A., Anttila, S., Kokko, A. & Mäkelä, K. 2013. Luontotyyppisuojelun nykytilanne ja kehittämistarpeet - lakisääteiset turvaamiskeinot [In Finnish with an English summary: Current situation and development needs in the protection of natural habitat types - statuatory safeguarding measures]. Suomen ympäristö 5/2013: 1-276. Salomäki, M. 2005. Säästöpuut Isojoen Sahan avohakkuualueilla 2000-2004 [Retention tree dynamics in some clearcuts of Southern Ostrobothnia in 2000-2004]. Pro gradu -tutkielma, Metsäympäristön hoidon ja suojelun laitos, Joensuun yliopisto, Metsätieteellinen tiedekunta. s. 1-47. Siitonen, J. 2001. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecological Bulletins 49: 11-41. Siitonen, J. 2012. Monimuotoisuus. In: Asikainen, A., Ilvesniemi, H., Sievänen, R., Vapaavuori, E. & Muhonen, T. (eds.), Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240, pp. 154-163. Siitonen, J. 2013. Muuttaisiko metsälakiehdotus metsäluonnon arvokkaiden elinympäristöjen turvaamisen käytäntöjä? Metsätieteen aikakauskirja 1/2013: 78-84. Siitonen, J. & Heliövaara, K. 2013. Metsähygienia, metsätuhoriski ja monimuotoisuus - uuden metsätuholakiesityksen vaikutukset. Tieteessä tapahtuu 3/2013: 55-60. Tikkanen, O.-P., Matero, J., Mönkkönen, M., Juutinen, A. & Kouki, J. 2012. To thin or not to thin: bio-economic analysis of two alternative practices to increase amount of coarse woody debris in managed forests. European Journal of Forest Research 131: 1411-1422. Tomppo, E., Henttonen, H. & Tuomainen, T. 2001. Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja tulokset metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa 1992-94 sekä tulokset Etelä-Suomessa 1986-92 ja koko maassa 1986-94. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2001: 99-248. Ylitalo, E. (ed.). 2012. Metsätilastollinen vuosikirja 2012 [Finnish Statistical Yearbook of Forestry]. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2012 [Official Statistics of Finland: Agriculture, forestry and fishery]. Metsäntutkimuslaitos [Finnish Forest Research Institute]. 454 p.
Tausta- ja varadioja
Tuoreita artikkeleita metsälakiehdotusten monimuotoisuusvaikutuksista: hyödyllisiä myös PEFC:iä kehitettäessä Päivänen, J. 2013. Erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden tunnistaminen - pohdintoja metsälain uudistamiseen liittyen. Suo 64(1): 23-27. Siitonen, J. 2013. Muuttaisiko metsälakiehdotus metsäluonnon arvokkaiden elinympäristöjen turvaamisen käytäntöjä? Metsätieteen aikakauskirja 1/2013: 78-84. Ladattavissa osoitteesta http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff13/ff131078.pdf Siitonen, J. & Heliövaara, K. 2013. Metsähygienia, metsätuhoriski ja monimuotoisuus - uuden metsätuholakiesityksen vaikutukset. Tieteessä tapahtuu 3/2013: 55-60. Ladattavissa osoitteesta http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/download/8021/6104
Valtion maiden lahopuutavoitteista ja niiden toteutumisesta Metsähallituksen talousmetsille 10 m3ha-1 tavoitetaso asetettiin jo Metsätalouden ympäristöoppaassa v. 2004 Asetettu aikataulu (1-2 kiertoaikaa) ja toteutuskeinot (säästöpuut ja luontokohteet) eivät tavoitteen toteutumista mahdollista, koska (1) aikataulu on moninkertaisesti liian pitkä lahoamisnopeuteen verrattuna ja (2) käytäntönä olevalla pienellä säästöpuumäärällä tähän ei tulla pääsemään MH:n metsätalouden metsien lahopuumäärä onkin vähentynyt VMI9:n ja VMI10:n välillä kaikkialla muualla paitsi eteläisimmässä Suomessa (eteläinen alue +3,5 %, Oulun alue -3,5 %, Lapin alue -12,6 %) MH:n suojelualueiden lahopuumäärä on puolestaan kasvanut kaikilla alueilla (eteläinen alue +35,4 %, Oulu +11,8 % ja Lappi +21,1 %) Lähteet: Heinonen ym. 2004, Tikkanen ym. 2012, Lehtonen ym. 2011, ks. myös Hallman ym. 2013
MHY-lain uudistaminen ja ryhmäsertifioinnin tulevaisuus?
SMS-standardin säästöpuiden järeyttä korostettiin, FFCS-standardi asetti alhaisen läpimittarajan (10 cm): PEFC:n säästöpuiden tilavuuskehitys 1,6 1,4 1,2 Tilavuus (m3/ha) 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 Järeitä havupuita (d1,3 > 20 cm) Järeitä lehtipuita (d1,3 > 20 cm) Muu elävä säästöpuusto (d1,3 = 10...20 cm) 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Luonnonhoidon laadunseuranta, Kalle Vanhatalo (Tapio)
Luonnonhoidon laadun seuranta: PEFC-sertifioinnin turvaamia luontokohteita ei käytännössä enää ole Lähde: Luonnonhoidon laadunseuranta, Kalle Vanhatalo (Tapio)
Luonnonhoidon laadun seuranta: Säästöpuuston määrä vähenee (kpl/ha) Lähde: Luonnonhoidon laadunseuranta, Kalle Vanhatalo (Tapio)
Lahopuun luominen vaikuttaa lajistoon Esim. Djupström ym. 2012 (Biol Cons) osoittivat Ruotsissa kokeellisesti että avohakkuualojen tekopökkelöillä voidaan vaikuttaa positiivisesti siellä uhanalaisen lahopuulajin isopehkiäisen populaatiokokoon maisematasolla Säästöpuiden tuottaman avointen alojen lahopuun tuoma lajistohyöty on vaikuttanut jo myös Suomen lajien uhanalaisarviointiin (Rassi ym. 2010, ks. seuraava dia)
Lajien uhanalaisuuden arviointi 2010 säästöpuista monilla suojelualueilla suurten kuolleiden haapojen määrä on vähenevä Tällaisilla alueilla haapalajiston paikalliset sukupuutot ovat väistämättömiä, ellei lähiympäristössä kehity uusia sopivia elinpaikkoja. Hakkuukäytännöillä voidaan kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti lajiston säilymiseen Esimerkiksi säästöpuuhaapojen jättämisen on jo havaittu vaikuttaneen niin, että joidenkin aiemmin silmälläpidettävien ja eräiden uhanalaistenkin lajien luokitusta on voitu laskea jopa elinvoimaiseksi Lisääntyvä energiapuun korjuu kuitenkin vähentää metsiin hakkuiden jäljiltä jäävää kuollutta puuainesta entisestään, mikä edelleen tulee heikentämään lajiston elinmahdollisuuksia Talousmetsien hoidossa tuleekin kiinnittää jatkossa erityistä huomiota säästettävään puustoon Säästöpuiden määrää tulee kasvattaa ja vähimmäiskokovaatimuksia nostaa, mikäli lajiston edelleen jatkuva köyhtyminen halutaan pysäyttää ja uhanalaisille lajeille tarjota mahdollisuuksia elää myös talousmetsissä Lähde: Rassi ym. 2010
KMO2015:n tavoitteeksi asetettiin lahopuumäärän kasvu tosin hyvin alhainen 5 %:n kasvu Näin pienellä kasvulla ei ole ekologista merkitystä tilanteessa, jossa lahopuun määrä on hyvin pieni, Etelä- Suomessa vain pari prosenttia luontaisesta tasosta (VMI10: 3,2 m3ha-1 metsä- ja kitumaalla) Ekologisesti perusteltu lahopuumäärän tavoitetaso Etelä- Suomen talousmetsiin pidemmällä aikavälillä on n. kymmenys luontaisesta lahopuumäärästä eli n. 10 m3ha-1 Etelä-Suomen olosuhteissa kuollut puu lahoaa suurelta osin pois n. 60 70 vuodessa, eli tavoitetaso 10 m3ha-1 tulisi saavuttaa viimeistään kolmessa vuosikymmenessä Lisäystä nykytasoon tulisi siis olla pari kuutiometriä vuosikymmenessä tavoitteeseen pääsemiseksi KMO:n tavoitelisäykseksi olisi tähän pidemmän aikavälin tavoitteeseen (10 m3ha-1) pääsemiseksi pitänyt näin ollen asettaa hieman yli 50 % kasvu (3,2 -> 4,9 m3ha-1 vuodesta 2008 vuoteen 2015)
Esim. Pirkanmaan ja lähialueen parhaista luonnontilaisen kaltaisista valtion metsistä koostunut aineistomme (VMSkohteita ja vanhempia suojelualueita) 12 tutkitussa metsikössä lahopuuston osuus koko puustosta oli keskimäärin 19,7 % -> nämä arvokkaiksi todetut vanhat metsät eivät siis keskimäärin olisi täyttäneet PEFC:n luonnosvaiheen kriteereiden lahopuustoisuusvaatimusta (luonnoksessa raja oli koko maassa 20 %, nyt 15 % Etelä- Suomessa) Vain 4 kpl ylitti 20 %:n lahopuustoisuuden, näissä kaikissa kyseessä oli eriasteinen tuulituho 4 kpl alitti 15 % lahopuustoisuusrajan Siis kolmasosa metsiköistä ei olisi täyttänyt PEFC:n lahopuustoisuusvaatimusta
Esim. Pohjois-Suomen luonnontilaiset männiköt PEFC:n lahopuustoisuusraja on Pohjois-Suomessa 20 % Pohjois-Suomessa tutkimiemme luonnontilaisten vanhojen männiköiden (9 metsikköä) lahopuustoisuus jäi keskimäärin kauas 20 %:n alle
Esim. METSO:n määritelmä: Vanhapuustoiset ja runsaslahopuustoiset lehtomaisen ja tuoreen kankaan metsiköt I-lk Tuoreen kankaan kuusivaltaiset lahopuustoiset metsiköt, joissa kasvava puusto on yli 140-vuotiasta. Lehtomaisen kankaan havupuuvaltaiset lahopuustoiset metsiköt, joissa kasvava puusto on yli 100-vuotiasta. Lehtomaisen ja tuoreen kankaan lehtipuuvaltaiset lahopuustoiset metsiköt, joissa kasvava puusto on yli 80-vuotiasta. Lehtomaisen ja tuoreen kankaan varttuneet tai uudistuskypsät metsiköt, joissa on kookasta (puustossa läpimitaltaan yli 20 cm paksuja runkoja) lahopuuta yli 10 m3 /ha. Äskettäin palaneet, järeäpuustoiset (puustossa läpimitaltaan yli 20 cm paksuja runkoja) lehtomaisen ja tuoreen kankaan metsiköt. Lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden metsiköt, joissa on valtakunnallisesti uhanalaisten metsälajien elinvoimaisia esiintymiä. Lähde: METSO:n valintaperustetyöryhmä 2008
METSO:n käyttämät elinympäristömääritelmät olisivat hyödyllisiä PEFC:lle yleisemminkin METSO:n tarkoittamien elinympäristöjen luonnontieteellisten valintaperusteiden I-luokan kohteiden määritelmistä olisi apua PEFC:n kehittämisessä Käsittävät jossain määrin samoja elinympäristöjä METSO:n valintaperusteissa PEFC:n määritelmiä parempia määrittelyjä (vastaavat paremmin nykytilannetta) Löytyvät osoitteesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=301585