Luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat metsänkäsittelymallit hanke Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, HY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat metsänkäsittelymallit hanke Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, HY"

Transkriptio

1 Luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat metsänkäsittelymallit hanke Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, HY

2 Luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat metsänkäsittelymallit -hanke Hankkeen tausta ja tavoitteet Metsien käsittelyn perusteet ja menetelmät Koealueet ja niiden metsien käsittely Tutkimuksesta

3 Metsänkäsittelyn idea Hakkuut suunnitellaan niin että ne jäljittelevät metsän luontaista rakennetta ja kehitystä. Näin pyritään puuntuotannon ohella ylläpitämään metsän luontaisia elinympäristöjä ja niihin sopeutunutta lajistoa. Samalla pyritään ylläpitämään monipuolista ekosysteemipalvelujen kirjoa ja metsän sopeutumiskykyä tuleviin ympäristömuutoksiin.

4 Perusteet ekologisessa tutkimuksessa: metsän vaihteleva luontainen rakenne luo perustan monimuotoisuudelle % tutkimukista Valtapuulaji: Mänty Kuusi Metsän eri rakenne- ja kehitystyyppien esiintyminen pohjoismaisessa luonnonmetsätutkimuksessa Kuuluvainen & Aakala Silva Fennica 45(5) Tasaikäiset metsät S Kohorttimetsät Laikkudynamiikka Pienaukkodynamiikka (Uudistusala) (Tasarakenteinen metsä) (Kohorttimetsä) (Erirakenteinen metsä)

5 Metsän luontainen rakenne ja kehitys, yksinkertainen kolmiluokitus: 1) Voimakkaiden häiriöiden jälkeiset tasaikäiset metsärakenteet. 2) Osittaisten häiriöiden jälkeiset metsärakenteet, joissa metsän rakenne vaihtelee laikuttaisesti ja puusto koostuu muutamasta puuikäluokasta. 3) Vanhoille metsille tyypillinen pienipiirteinen eri-ikäisrakenne. 1) 1) 2) 3) (Uudistusala) (Tasarakenteinen metsä) (Kohorttimetsä) (Erirakenteinen metsä)

6 Perusteet ekologisessa tutkimuksessa: Metsän luontainen rakenne ja kehitys, kolmiluokitus; 1) Voimakkaiden häiriöiden jälkeiset tasaikäiset metsärakenteet 2) Osittaisten häiriöiden jälkeinen kohorttidynamiikka, jossa metsän rakenne on laikukas ja puusto koostuu muutamasta puuikäluokasta. 3) Vanhoille metsille tyypillinen pienipiirteinen eri-ikäisrakenne ja -dynamiikka. 1) 1) Luontaisesti yleiset metsärakenteet, joita vähän talousmetsässä (Uudistusala) (Tasarakenteinen metsä) (Kohorttimetsä) (Erirakenteinen metsä)

7 Sovellutus metsänhoitoon toimiiko tämä? Voimakkaiden häiriöiden jälkeiset tasaikäiset metsät Osittaiset häiriöt, kohorttimetsä Pieanaukot, rrirakenteinen metsä) Avohakkuut Aukko-, osittaisja laikkumaiset hakkuut Pienaukot, poimintahakkuut Aukon koko: 0,5-5 ha Hakkuukierto: n. 100 v. Aukon halkaisija: m Hakkuukierto: vaihteleva Aukon halkaisija: -> 30 m Hakkuukierto: n. 20 v.

8 HD-hanke - Kaksi koealuetta Isojärvi Ruunaa

9 HD-hankkeen tavoitteet Luodaan pitkäjänteiset puitteet metsän luontaisen rakenteeseen ja dynamiikkaan perustuvan metsäkäsittelyn metsikkö- ja aluetason vaikutusten tutkimukselle. Tätä varten luodaan tutkimusta varten aluetason metsäkokonaisuuksia, joissa metsää käsitellään em. periaattein. Tutkitaan myös puuston hyödyntämisasteen (säästöpuuosuuden) vaikutusta.

10 Kaksi puunkorjuun intensiteettitasoa: 90% ja 50% Puunkorjuun intensiteetti 90% (säästöpuita 10%) Puunkorjuun intensiteetti 50% (säästöpuita 50%) PH pienet häiriöt, 90% PH pienet häiriöt, 50% VH, 90% OH osittaish.,50% VH 50% OH osittaishäiriöt, 90%

11 Metsän jakautuminen käsittelytavan ja käsittelyintensiteetin mukaisiin lohkoihin Isojärven alueella. Käsittelytavat: PH - pienaukko- ja poimintahakkuut OH osittaishakkuut ja aukkohakkuut VH avohakkuut PH50 PH90 OH50 Intensiteettitasot: 90% - säästöpuita 10% 50% - säästöpuita 50% VH50 OH50 VH90

12 Kuvia Isojärveltä

13 Kuvia Ruunaalta

14 Tutkimuskohteita Metsänhoidollinen toimivuus ja taloudellinen tulos Puuston uudistuminen, kasvu ja kuolleisuus eri metsärakenteissa Metsätuhot Tietojärjestelmät ja suunnittelumenetelmät

15 Tutkimuskohteita Metsän rakenne ja monimuotoisuus Puustorakenteet (metsikkö ja aluetaso) Kuolleen puuston määrä ja laatu Lajistovaikutukset, riista Eri lajiryhmät (metsikkö ja aluetaso) Maisema- ja virkistysarvot Sopeutuminen ilmastonmuutokseen hiilen sidonta

16 HD-hanke on yhteishanke Yhteishanketta hallinnoi ohjausryhmä: Metsähallitus (Antti Otsamo (pj.), Erkki Hallman (hakkuiden toteutus, metsätaloudellinen seuranta) LuKe: Sauli Valkonen, Juha Siitonen (hankkeen koordinaatio, tutkimus) Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos: Timo Kuuluvainen (tutkimus) Itä-Suomen yliopisto, Jari Kouki, Matti Koivula (tutkimus)

17 Lisää tietoa Kuuluvainen, T Luonto- ja virkistysarvoja talousmetsiin metsän luontaista kehitystä jäljittelevällä metsänhoidolla. Luonnon Tutkija 1-2, 2013 Koivula, M., Kuuluvainen, T., Hallman, E., Kouki, J., Siitonen, J. ja Valkonen, S Forest management inspired by natural disturbance dynamics (DISTDYN) a long-term research and development project in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research

Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet

Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet Matti Koivula, Juha Siitonen & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Monimuotoisuustutkimuksen

Lisätiedot

Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä nykyinen tietämys ja soveltamismahdollisuudet Suomessa

Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä nykyinen tietämys ja soveltamismahdollisuudet Suomessa Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä nykyinen tietämys ja soveltamismahdollisuudet Suomessa Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, HY Metso tutkijaseminaari 9.11.2010 Luontaisten häiriöiden

Lisätiedot

Luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit: Tutkimussuunnitelman pääkohtia

Luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit: Tutkimussuunnitelman pääkohtia Luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit: Tutkimussuunnitelman pääkohtia Juho Pennanen Metsien luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit -seminaari, Metla,, 4.5.2007

Lisätiedot

jäljitteleviä hakkuutapoja tutkitaan laajassa yhteishankkeessa

jäljitteleviä hakkuutapoja tutkitaan laajassa yhteishankkeessa Aimo Jokela Metsien LUONTAISTA KEHITYSTÄ jäljitteleviä hakkuutapoja tutkitaan laajassa yhteishankkeessa Metsien luontaista kehitystä mukailevia metsänkäsittelytapoja on ryhdytty tutkimaan laajassa yhteistutkimuksessa

Lisätiedot

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA -Ilman avohakkuita Sisällys Tuohi ja yhteismetsät Metsänhoitomme Virkistys-ja luontoarvojen huomioiminen Osakkaaksi liittyminen YHTEISMETSÄ TUOHI: Yhteismetsä: Metsäala n.

Lisätiedot

Pienaukkojen uudistuminen

Pienaukkojen uudistuminen Pienaukkojen uudistuminen Sauli Valkonen Sisältö uudistamistulos, maanmuokkaus, kasvillisuus ja aukon koko MT-kuusikot E-S (MONTA) rehevät kuusikot E-S (DistDyn) Kainuun kuusikot turvemaat P-S männiköt

Lisätiedot

Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset

Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Kasvu-, tuotos- ja uudistamistutkimukset Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Tutkittavat käsittelyt 1. Avohakkuu metsikkö uudistetaan

Lisätiedot

Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Juha Siitonen Metla, Vantaa

Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Juha Siitonen Metla, Vantaa Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä Juha Siitonen Metla, Vantaa Alustus pähkinänkuoressa Vähän tutkimustietoa eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksen vaikutuksista monimuotoisuuteen Emme tiedä,

Lisätiedot

Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista

Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Näkökulma Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan

Lisätiedot

MONTA-YHTEISTUTKIMUS

MONTA-YHTEISTUTKIMUS MONTA-YHTEISTUTKIMUS Talousmetsän uudistamisen taloudelliset ja ekologiset vaikutukset Markus Monta-kokeiden Strandström perusteella Metsäteho iltapäiväseminaari 26.9.2007 Markus Strandström Metsäteho

Lisätiedot

Jatkuva kasvatus, monimuotoisuus ja hiilensidonta

Jatkuva kasvatus, monimuotoisuus ja hiilensidonta Jatkuva kasvatus, monimuotoisuus ja hiilensidonta Sauli Valkonen ja Pasi Rautio Luonnonvarakeskus 1. Jatkuvan kasvatuksen menetelmät Sanna Vornanen 2 12.4.2018 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsä) Piirros:

Lisätiedot

Vuonna 2009 käynnistetyssä Metsien luontaiseen

Vuonna 2009 käynnistetyssä Metsien luontaiseen Metsätieteen aikakauskirja t i e t e e n t o r i Matti Koivula, Erkki Hallman, Jari Kouki, Timo Kuuluvainen, Juha Siitonen ja Sauli Valkonen Luonnonmetsän inspiroimaa metsänhoitoa tutkitaan aluetason koejärjestelyllä

Lisätiedot

Metsien luontainen rakenne ja metsänhoito - Kestävyyden osa-alueiden yhdistäminen

Metsien luontainen rakenne ja metsänhoito - Kestävyyden osa-alueiden yhdistäminen Metsien luontainen rakenne ja metsänhoito - Kestävyyden osa-alueiden yhdistäminen Timo Kuuluvainen Metsäekologian laitos, Helsingin yliopisto Tutkijoiden metsäpalaveri Koli 16.-17.11.2005 Lähtökohtia:

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Sisältö Metsähallitus ja metsätalous Suunnittelujärjestelmät Metsänkäsittelyn ohjeet ja käytännön toiminnan

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU JA JATKUVA KASVATUS. Timo Pukkala

METSÄSUUNNITTELU JA JATKUVA KASVATUS. Timo Pukkala METSÄSUUNNITTELU JA JATKUVA KASVATUS Timo Pukkala Sisältö Määritelmiä Historiaa Jatkuvan kasvatuksen tutkimus Mallitus ja optimointi Optimointituloksia Suunnittelu Metsikkötasolla Aluetasolla Tasaikäismetsätalous

Lisätiedot

Minkä kokoiset pienaukot taimettuvat parhaiten?

Minkä kokoiset pienaukot taimettuvat parhaiten? Minkä kokoiset pienaukot taimettuvat parhaiten? Sauli Valkonen Luonnonvarakeskus Sisältö Tulokset ja päätelmiä 4 tutkimuksesta MONTA MT-kuusikot E-S DistDyn kuusikot ja männiköt E-S KainuuPA tuoreen kankaan

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Metsähallituksen kokemuksia erityishakkuista

Metsähallituksen kokemuksia erityishakkuista Metsähallituksen kokemuksia erityishakkuista Metla/Tikkurila 22.3.2013 Niklas Björkqvist Hakkuutavan valinta Tavanomaiset monikäyttömetsät Yleensä tavanomainen uudistushakkuu, selkeä uudistamisvaihe Erityiskohteet,

Lisätiedot

Poiminta- ja pienaukkohakkuut

Poiminta- ja pienaukkohakkuut Poiminta- ja pienaukkohakkuut Sauli Valkonen METLA Vantaa 15.4.2010 1 Sisältö metsänhoidollinen toimivuus puuntuotos puunkorjuu ja hankinta juurikääpä ja muut tuhot kannattavuus metsäluonnon monimuotoisuus

Lisätiedot

Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo,

Metsäluontotyyppien. uhanalaisuus. Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo, Metsäluontotyyppien uhanalaisuus Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, metsätieteiden osasto LuTU-seminaari, Säätytalo, 18.12.2018 Metsäluontotyyppien uhanalaisuus 34 tyyppiä arvioitiin: 76 % uhanalaisia Uhanalaistumisen

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus

Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus 1 Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus Monimuotoisuustutkimuksen seminaari, Metla Vantaa 22.3.2012 2 Tutkijaryhmä Artti Juutinen (Metla, OY, Metsähallitus) Pasi Reunanen (JY) Mikko Mönkkönen

Lisätiedot

Lajistoseurannat. Juha Siitonen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lajistoseurannat. Juha Siitonen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lajistoseurannat Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lajistoseurannan tavoitteet? Metsänkäsittelymallien aluetason vaikutukset lajistoon? lyhyellä tähtäimellä sillä, että käsittelyjä

Lisätiedot

PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA. Asko Poikela

PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA. Asko Poikela PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA Asko Poikela Isoja ja pienempiä kysymyksiä Korjuukustannukset Tuottavuus (konetunti maksaa olosuhteista riippumatta x eur) Käsittely-yksikön koko tai hakkuukertymä / konesiirto Kausivaihtelu

Lisätiedot

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun

Lisätiedot

ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS

ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS Suomen Metsätieteellinen Seura Eri-ikäisrakenteiset metsät metsätaloudessa -seminaari Säätytalo, 8.4.2010 ERI-IKÄISRAKENTEISEN METSÄN KASVATUKSEN TALOUS Kari Hyytiäinen Sisältö 1. Johdanto 2. Metsän nykyarvo

Lisätiedot

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön Mikko Kurttila Metsätieteen päivä 2010 Luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteiset metsät ja monimuotoisuus

Eri-ikäisrakenteiset metsät ja monimuotoisuus Eri-ikäisrakenteiset metsät ja monimuotoisuus Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 9.4.2010 1 Alustuksen sisältö Metsikön rakenteen vaihtoehdot jatkuvassa kasvatuksessa ja metsikkötaloudessa Eri-ikäisrakenteiset

Lisätiedot

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke Havaintoja korvausvaatimuksista ja halukkuudesta korvata maisemanhoidon kustannuksia maanomistajille Rukan matkailualueella ja hinnan / kustannuksen laskentaa Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa

Lisätiedot

Luonnon ja ihmisen kohtauspaikka kaupunkimetsien ekologiaa

Luonnon ja ihmisen kohtauspaikka kaupunkimetsien ekologiaa Luonnon ja ihmisen kohtauspaikka kaupunkimetsien ekologiaa Kati Vierikko Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto kati.vierikko@helsinki.fi www.kativierikko.blogspot.com SUOMALAINEN LUONNONTILAINEN

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle?

Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle? Onko edellytyksiä avohakkuuttomalle metsätaloudelle? Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 10.12.2012 1 Eri-ikäisrakenteinen metsä/poimintahakkuu/jatkuva kasvatus yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa

Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa Metsän uudistuminen pienaukkohakkuussa Sauli Valkonen 16.10.2019 Häiriödynamiikkahanke: monimuotoisuutta metsänhoidossa suojelun rinnalla Suojelu- ja METSO-alueiden lisäksi tarvitaan monipuolisempia metsänkäsittelymenetelmiä

Lisätiedot

Hakkuusuunnitteiden laskenta hoitoluokittain Jyväskylän kaupungille

Hakkuusuunnitteiden laskenta hoitoluokittain Jyväskylän kaupungille Hakkuusuunnitteiden laskenta hoitoluokittain Jyväskylän kaupungille Mikko Niemi & Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Maaliskuu huhtikuu 2018 Hakkuusuunnitelaskennan periaate Laskenta perustui Jyväskylän

Lisätiedot

Suomen avohakkuut

Suomen avohakkuut Suomen avohakkuut 195 217 Matti Kärkkäinen emeritusprofessori Metsänhoitoklubi Viljelymetsien kasvu ja tuotos -seminaari 31.1.218 Helsingin yliopiston päärakennus Auditorio XII Fabianinkatu 33, Helsinki

Lisätiedot

Peitteinen metsänkasvatus. Lapin 61. Metsätalouspäivät Lauri Karvonen Metsähallitus Metsätalous Oy

Peitteinen metsänkasvatus. Lapin 61. Metsätalouspäivät Lauri Karvonen Metsähallitus Metsätalous Oy Peitteinen metsänkasvatus Lapin 61. Metsätalouspäivät 15.2.2019 Lauri Karvonen Metsähallitus Metsätalous Oy Peitteinen metsänkäsittely Peitteinen metsänkäsittely = metsänkäsittely ilman selkeää uudistamisvaihetta

Lisätiedot

Talousnäkökulmia jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon

Talousnäkökulmia jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon Talousnäkökulmia jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon Janne Rämö Metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto Taloudellis-ekologinen optimointi -tutkimusryhmä (prof. Tahvonen, Assmuth, Parkatti, Pekkarinen,

Lisätiedot

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön Mikko Kurttila Metsätieteen päivä 2010 Luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä

Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita

Lisätiedot

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAINEN UUDISTAMINEN Viimeisen kymmenen vuoden aikana metsiä on uudistettu

Lisätiedot

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Kuva: Erkki Oksanen Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Harri Silvennoinen, Eeva Karjalainen ja Liisa Tyrväinen Metsätieteen päivä 2010 4.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Jouni Sorvari Ympäristötieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus

Jouni Sorvari Ympäristötieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus Uutta tietoa metsän erirakenteiskasvatuksesta häiriödynamiikkahankkeen tuloksia 21.4.2015 Sokos Hotel Vantaa 12:00-16:30 Jouni Sorvari Ympäristötieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus Esityksen

Lisätiedot

Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen. Puukauppaa yksityismetsänomistajien kanssa vuosittain

Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen. Puukauppaa yksityismetsänomistajien kanssa vuosittain Metsäsuunnittelusta metsän suunnitteluun puuntuotannon rinnakkaistavoitteiden turvaaminen Metsätieteen päivä 17.11.2015 Sami Oksa Päällikkö, ympäristö ja kestävä kehitys UPM ja metsä 50M Tainta istutetaan

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

ERI-IKÄISRAKENTEISESSA METSÄN- HOIDOSSA METSÄALA ON KOKO AJAN PEITTEINEN EIKÄ AVOHAKKUITA SUORITETA.

ERI-IKÄISRAKENTEISESSA METSÄN- HOIDOSSA METSÄALA ON KOKO AJAN PEITTEINEN EIKÄ AVOHAKKUITA SUORITETA. Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta 1/2014 Eri-ikäisrakenteinen metsänhoito antaa mahdollisuuden yhdistää monipuolisia tavoitteita tutkimustietoa aiheesta tarvitaan ennen kuin menetelmä

Lisätiedot

Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla?

Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla? Muuttuko metsänhoito luonnonmukaisemmaksi metsälakimuutoksilla? Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 2.4.2013 1 Luonnonmukaisempi metsänhoito? Häiriödynamiikkamalli Metsien luontaista kehitystä

Lisätiedot

Metsien luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit. Timo Kuuluvainen Metsäekologian laitos, Helsingin yliopisto

Metsien luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit. Timo Kuuluvainen Metsäekologian laitos, Helsingin yliopisto Metsien luontaista häiriödynamiikkaa mukailevat metsänkäsittelymallit Timo Kuuluvainen Metsäekologian laitos, Helsingin yliopisto Metsän rakenne keskeinen tekijä. Metsien rakennetta säädellään metsänhoidolla.

Lisätiedot

Puuntuotos jatkuvassa kasvatuksessa

Puuntuotos jatkuvassa kasvatuksessa Puuntuotos jatkuvassa kasvatuksessa Sauli Valkonen Sisältö Tilavuuskasvu, tukki/kuitu, puun laatu? Eri-käiskuusikko (poimintahakkuu) kasvun taso verrattuna tasaikäiseen puustopääoman vaikutus hakkuusta

Lisätiedot

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla ANNA METSÄLLESI UUSI MAHDOLLISUUS! Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla Seuraavien sivujen esimerkkimetsien suunnittelut ja hakkuut on toteutettu Arvometsän toimesta. Taloudellinen

Lisätiedot

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Panu Kunttu Metsäasiantuntija panu.kunttu@wwf.fi Metsäluonnon monimuotoisuus Metsäluonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan erilaisten metsäympäristötyyppien,

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa

Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa Olli Tahvonen Prof. metsäekonomia ja -politiikka Helsingin yliopisto Sopu projekti (Koneen säätiö) Vesa-Pekka Parkatti Metsänhoitaja, tohtorikoulutettava Helsingin

Lisätiedot

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Kehityspäällikkö, Yritysyhteistyö Kati Malmelin Metsäasiantuntija Panu Kunttu WWF/Päivi Rosqvist Metsäluonnon monimuotoisuus Metsäluonnon monimuotoisuudella

Lisätiedot

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke

Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Tutkimuksen huippualue Metsät, globaalimuutos ja biotalous sekä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittama FORBIO-hanke Professori Heli Peltola, Metsätieteiden osasto, Itä-Suomen yliopisto Lähde: Luke

Lisätiedot

Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti. Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos

Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti. Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos Missä erirakenteiskasvatus onnistuu hyvin ja missä huonosti Sauli Valkonen, Timo Saksa, Ville Hallikainen ja Riikka Piispanen Metsäntutkimuslaitos Sisältö pähkinänkuoressa metsänomistajan tahto ratkaisee

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon

Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon Luontaisen uudistumisen vaikutus taloudellisesti optimaaliseen metsänhoitoon JANNE RÄMÖ janne.ramo@helsinki.fi Metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto Economic-Ecological Optimization group (EEOpt)

Lisätiedot

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ZIG KOCH / WWF BENNY ANG / FLICKR WWF:n tavoitteet vuoteen 2020 Luonnon monimuotoisuus ei heikkene 2020 jälkeen Ekologinen jalanjälki ei kasva 2020 jälkeen

Lisätiedot

Metsän kasvu eri hoitovaihtoehdoissa Annikki Mäkelä Ympäristötiedon foorum 8.5.2014

Metsän kasvu eri hoitovaihtoehdoissa Annikki Mäkelä Ympäristötiedon foorum 8.5.2014 Metsän kasvu eri hoitovaihtoehdoissa Annikki Mäkelä Ympäristötiedon foorum 8.5.2014 Taustaa Muuttuneet metsänhoitosuositukset Tutkimuksia eri-ikäismetsien kasvusta ja hoidosta Lähde ym. ERIKA-kokeet, Metla,

Lisätiedot

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. Metsätilan asiantuntijailta 28.11.2012 Mikko Savolainen

Suomen metsäkeskus. Metsätilan asiantuntijailta 28.11.2012 Mikko Savolainen Suomen metsäkeskus Metsätilan asiantuntijailta 28.11.2012 Mikko Savolainen Esityksen sisältö Metsään.fi palvelu Uusi metsälaki 28.11.2012 Metsään.fi sähköinen asiointipalvelu Palvelu avattu metsänomistajille

Lisätiedot

Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä - Nykyinen tietämys ja

Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä - Nykyinen tietämys ja Häiriödynamiikkamalli talousmetsien käsittelyssä - Nykyinen tietämys ja soveltaminen Suomen oloihin Tutkimuksen yhteenvetoraportti 17.1.2012 Timo Kuuluvainen, metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

Aineisto ja inventoinnit

Aineisto ja inventoinnit Pienialaisen täsmäpolton pitkäaikaisvaikutukset kääpälajiston monimuotoisuuteen Reijo Penttilä¹, Juha Siitonen¹, Kaisa Junninen², Pekka Punttila³ ¹ Metsäntutkimuslaitos, ² Metsähallitus, ³ Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

KUUKKELIA SUOSIVAN METSÄNKÄSITTELY- MALLIN TALOUDELLISET VAIKUTIUKSET

KUUKKELIA SUOSIVAN METSÄNKÄSITTELY- MALLIN TALOUDELLISET VAIKUTIUKSET Kuva: Ari Aalto KUUKKELIA SUOSIVAN METSÄNKÄSITTELY- MALLIN TALOUDELLISET VAIKUTIUKSET METSO-tutkimusseminaari 13. 11. 212 Esitys perustuu osin tutkimukseen Maintaining Siberian jay habitat quality through

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

Uudet metsänhoidon suositukset

Uudet metsänhoidon suositukset Uudet metsänhoidon suositukset Ajankohtaista metsätaloudesta 25.1.2014 Olli Äijälä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäalan asiantuntemus käytössäsi Tarjoamme vastuullisia ja kannattavia ratkaisuja

Lisätiedot

Metsien tehostetun hoidon ja muuttuvan ilmaston vaikutukset puuntuotantoon

Metsien tehostetun hoidon ja muuttuvan ilmaston vaikutukset puuntuotantoon Metsien tehostetun hoidon ja muuttuvan ilmaston vaikutukset puuntuotantoon Heli Peltola, Tero Heinonen, Timo Pukkala, Antti Asikainen, Ari Venäläinen ja Jyrki Kangas FORBIO hankkeen puoliväliseminaari,

Lisätiedot

Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle

Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle Metsien hiilivarastot ovat arvokkaita monimuotoisuudelle Mihin ongelmaan IBC-Carbon hakee ratkaisua? Metsätalous www.ibccarbon.fi @IBCCarbon Hiilen sidonta/ ilmastonmuutoksen hillintä Optimointi Monimuotoisuuden

Lisätiedot

Elinympäristöjen ekologisen tilan edistäminen Suomessa ja eriikäisrakenteinen

Elinympäristöjen ekologisen tilan edistäminen Suomessa ja eriikäisrakenteinen Elinympäristöjen ekologisen tilan edistäminen Suomessa ja eriikäisrakenteinen metsänhoito Janne S. Kotiaho Ympäristötiedon foorumin seminaari 8.5.2014 Helsingin yliopistomuseo Arppeanum Miksi elinympäristöjen

Lisätiedot

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3. Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.2019 Kansallinen metsästrategia määrittelee metsäpolitiikan

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET

MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET MONIMUOTOISUUDEN MITTAAMISEN JA SEURANNAN TOTEUTTAMISMAHDOLLISUUDET Projektiryhmä Markus Strandström, Simo Kaila Rahoittajat Osakkaat A. Ahlström Osakeyhtiö, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu  METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta. METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät. Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso Olli Äijälä

Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät. Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso Olli Äijälä Monipuolistuvat metsienkäsittelymenetelmät Päättäjien 34. Metsäakatemian maastojakso 22-24.5.2013 Olli Äijälä Tasaikäisen eli jaksollisen metsän kasvatus 2 Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus eli jatkuvakasvatus

Lisätiedot

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa

Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Juha Honkaniemi Metsätuhot Suomessa Metsikön laatua alentavia tuhoja 25 % ja tuhoja kaiken kaikkiaan 47 % puuntuotannon metsämaan pinta-alasta (VMI10)

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsänhoitosuositukset

Metsänhoitosuositukset Metsänhoitosuositukset Silta tutkimuksen ja käytännön metsätalouden välillä Ari Keskimölö metsänhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus Mitä metsänhoitosuositukset ovat Kokoelma hyviä toimintamalleja metsänhoitoon

Lisätiedot

Metsänhoidon suositukset

Metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset Yleisesittely ja keskeiset muutokset www.metsanhoitosuositukset.fi Esitys on laadittu 4/2014 ja perustuu teokseen: Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi

Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman tulosten esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsätieteen päivä

Lisätiedot

Riista metsätalouden metsänhoito-ohjeissa

Riista metsätalouden metsänhoito-ohjeissa Riista metsätalouden metsänhoito-ohjeissa Riistapäivät 23.1.2013 Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö, MMT Metsätalous Metsähallituksen alueet 1/3 Suomea Metsämaat talouskäytön piirissä 3.6 milj.

Lisätiedot

hakkuut rakent am ja monimuotoisuus

hakkuut rakent am ja monimuotoisuus Bioenergia, Metsien tulevaisuutta lisääntyvät hakkuut rakent am ja monimuotoisuus assa 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 16.02.20178 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi Suojeluasiantuntija Paloma 050 Hannonen

Lisätiedot

Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin

Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin Mikko Kurttila, Jari Miina & Kauko Salo Luonnontuotteista terveyttä? - haasteet ja mahdollisuudet Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys

Lisätiedot

Miten yhteensovittaa hakkuu- ja monikäyttötavoitteet sekä monimuotoisuuden turvaaminen?

Miten yhteensovittaa hakkuu- ja monikäyttötavoitteet sekä monimuotoisuuden turvaaminen? Miten yhteensovittaa hakkuu- ja monikäyttötavoitteet sekä monimuotoisuuden turvaaminen? Anna Repo ja Maiju Peura sekä Boreal Ecosystems Research Group, Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Lisää kasvua ja monimuotoisuus

Lisää kasvua ja monimuotoisuus Bioenergia, lisääntyvät Lisää kasvua vai hakkuut ja monimuotoisuus kestävämpää politiikkaa? 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 27.04.2017 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot

Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Suometsien puuvarojen kehitys ja skenaariot Metsätieteen päivä 26.11.2018 Tuula Packalen, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Kari T. Korhonen, Olli Salminen 1 26.11.2018 Metsämaan pinta-ala on kasvanut 1960-luvulta

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia peitteisestä metsätaloudesta. Janne Miettinen Rovaniemi

Käytännön kokemuksia peitteisestä metsätaloudesta. Janne Miettinen Rovaniemi Käytännön kokemuksia peitteisestä metsätaloudesta Janne Miettinen Rovaniemi 15.2.2019 Miksi käytän osassa metsiäni jatkuvapeitteisiä menetelmiä? Päätavoitteena yhdistää talous sekä virkistys- ja luontoarvot

Lisätiedot

Luke-SYKE selvitystyö metsän käytön kestävyydestä

Luke-SYKE selvitystyö metsän käytön kestävyydestä Luke-SYKE selvitystyö metsän käytön kestävyydestä Päättäjien Metsäakatemia, 26.4.2017 Alustus: Taneli Kolström Projektiryhmä: Korhonen Kari T., Auvinen Ari-Pekka, Kuusela Saija,, Punttila Pekka, Siitonen

Lisätiedot