Kaupunginhallitus 152 13.06.2016 Kaupunginhallitus 175 15.08.2016 Maakuntauudistuksen esivalmistelu 10878/00.03.01/2015 Kh 13.06.2016 152 Valtiovarainministeriö on kirjeellään 26.5.2016 pyytänyt maakuntaliittoja käyn nis tä mään maakuntauudistusta koskevan monitoimialaisen esi val miste lun alueillaan. Esivalmistelu kestää sote-järjestämislain ja maa kun ta lain voimaantuloon 1.7.2017 saakka. Esivalmistelun tehtävänä on luo da edellytyksiä tehtävien ja omaisuuden siirtämiselle uusille maa kun nil le sekä uusien maakuntien toiminnan käynnistämiselle. Tähän liittyen tu li si laatia riittävän yksityiskohtaiset esiselvitykset itse toimintaan ja sii hen liittyvien tukipalveluiden jakamiselle kuntien ja maakunnan kesken se kä siirtämisestä maakunnalle. Tukipalveluiden siirtäminen ja ja ka mi nen on välttämätöntä tehdä yhteistyössä kuntien ja kuntayhtymien kes ken. Kymenlaakson Liiton hallitus käsittelee VM:n edellyttämien toi men pi tei den toteuttamista kokouksessaan 13.6.2016. Valtioneuvoston päätettyä 7.11.2015 itsehallintoaluemallista, on Ky menlaak son sote-lähtöistä tarkastelukulmaa laajennettu koko it se hal lin to alu een muodostamisen tarkasteluun. STM ja VM kannustivat tällöin aluei ta ja kuntia omaehtoisesti käynnistämään maakunta- ja so te uu dis tuk sen valmistelun. Kymenlaakson kuntien kesken so vi tun mukaisesti on 15.12.2015 Kouvolan kaupungin alaisuuteen pe rus tet tu projekti it se hal lin toalu een valmistelua varten. Projekti on organisoitu, resursoitu ja käyn nis tynyt. Kuntien pro jek ti pää tök sis sä todetaan, että Mikäli valtion pää tök set aiheuttavat muu tok sia projektin sisältöön tai kestoon, ne huo mioi daan projek ti suun ni tel mas sa. Kymenlaakson Liiton suunnitelmalla esi val mis te lun to teut ta mi ses ta on vaikutuksia maakunnassa jo käyn nis sä olevaan ja VM:n 26.5. aset ta mia vaatimuksia toteuttavaan työs ken te lyyn. 13.6.2016 kokoontuvan maakuntahallituksen esityslistalla on seuraava esitys: "Maakuntahallitus 1. Asettaa esivalmistelun ohjausryhmän, johon Kaakkois-Suomen ELY-kes kus ta, Kaakkois-Suomen TE-toimistoa, Etelä-Suomen alue hal lin tovi ras toa, Kouvolan kaupunkia, Kotkan-Haminan seutua, Careaa se kä Kymenlaakson pelastuslaitosta pyydetään nimeämään edustajansa ja varaedustajan. Pääsopijajärjestöt ja Kymenlaakson Liitto nimeävät oh jausryh mään kaksi jäsentä. 2. Ohjausryhmän ensimmäinen kokous pidetään 23.8.2016 klo 9 3. Kokouksessa käynnistetään Kymenlaakson uuden maakunnan mo ni alaisen toimeenpanon esivalmistelu 4. Ohjausryhmä nimeää määräaikaisen muu tos joh ta jan/pro jek ti pääl li kön,
jonka tehtävä päättyy 30.6.2017, ja hyväksyy muu tos suun ni tel man. 5. Toteaa, että muutosjohtajan/projektipäällikön palkkakustannuksista vastaa Kymenlaakson Liitto 6. Ohjausryhmällä on oikeus kutsua esivalmistelutyön aikana tar peel li sek si katsomiaan asiantuntijoita. Ohjausryhmän valmistelumandaatti päät tyy viimeistään 30.6.2017, jonka jälkeen väliaikaishallinto aloittaa tehtävässään. 7. Ohjausryhmän apuna toimii sihteeristö sekä valmisteluryhmiä. Lisäksi so te-asi oi ta valmistelee jo toimintansa käynnistänyt so te-val mis te lu ryh mä. 8. Hyväksytään alustavasti liitteen mukaisesti maakuntauudistuksen toimeen pa non organisointi. 9. Valmisteluun osallistuvat organisaatiot kukin osaltaan vastaavat siitä, että esivalmisteluvaiheen tehtävät saadaan hoidettua 10. Todetaan, että Iitin kunta ei osallistu Kymenlaakson maa kun ta uu dis tuksen valmisteluun 11. Maakuntavaltuuston ja -hallituksen, maakunnan yhteistyöryhmän se kä ao. toimijoiden johdon yhteisseminaari järjestetään 30.-31.8.2016." Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki, puh. 020 615 3100, lauri.lamminmaki(a)kouvola.fi Kaupunginjohtajan ehdotus: Kouvolan kaupunki pitää tärkeänä, että ennen kuin maa kun ta hal li tuk sen alaisesta projektista päätetään, molemmat projektit yh teen so vi te taan kuntien ja maakuntaliiton yhteisesti sopimalla tavalla. Kaupunginhallituksen päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kh 15.08.2016 175 Valtioneuvosto julkisti keskiviikkona 29. kesäkuuta sosiaali- ja ter vey denhuol lon uudistuksen ja maakuntien perustamisen alustavat la ki luon nok set. Uudistusten keskeiset lait ovat maakuntalaki, sosiaali- ja ter vey den huol lon järjestämislaki, voimaanpanolaki ja maakuntien rahoituslaki. La ki luon nokset eivät ole vielä täysin valmiita. Hallituksen esityksen luon nos ta viimeistellään vielä kesän aikana. Asian yhteiskunnallisen mer kit tä vyy den ja yleisen kiinnostavuuden vuoksi lakiluonnokset ha lut tiin kuitenkin tuoda julkiseen keskusteluun jo kesällä. Lakiluonnoksista oli mahdollista antaa palautetta 5.8. saakka. Alustavien lakiluonnosten sisältö noudattaa hallitusohjelman pohjalta 7.11.2015 ja 5.4.2016 annettuja linjauksia, joiden mukaan maakunnat vas-
taa vat sosiaali- ja terveydenhuollosta, pelastustoimesta, ym pä ris tö ter veyden huol los ta, alueellisista kehittämistehtävistä ja elinkeinojen edis tä mi sen tehtävistä, alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta se kä maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä. Lisäksi maa kun nat vastaavat maakunnalle lain perusteella annettavista muista alu eel li sis ta palveluista. Maakunnille siirtyy tehtäviä ELY-keskuksista, TE-toi mis tois ta, aluehallintovirastoista, maakuntien liitoista ja kunnista. ELY-kes kuk set, TE-toimistot ja maakuntien liitot lakkaavat 1.1.2019 lu kien. Hallituksen esitysluonnoksen valmistelu jatkuu kesällä täydentyen mm. arvioin nil la lakien yhteiskunnallista ja muista vaikutuksista sekä ar vioin nil la perustuslain näkökulmasta. Hallituksen esitysluonnos valmistuu ja se lähetetään viralliselle lausuntokierrokselle elokuussa. Lausuntoaika on kymmenen viikkoa. Tämän jälkeen hallitus päättää lopullisesta esi tyk ses tä ja antaa sen eduskunnalle. Sote- ja maakuntauudistuksen lain sää dän nön on tarkoitus astua voimaan portaittain 1.7.2017 alkaen, kun maa kun nan väliaikaishallinto aloittaa tehtävässään. Arvio uudistuksen vaikutuksista talouteen Kuntiin kohdistuu monenlaisia taloudellisia vaikutuksia sote- ja maa kun tauu dis tuk sen yhteydessä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen, pe las tus toi men ja ympäristöterveydenhuollon kustannukset poistuvat kuntien ta lou des ta v. 2019 lähtien. Vastaavalla tavalla kuntien kun nal lis ve ro pro sent te ja tullaan alentamaan voimaantulovuonna 12,30 %:lla. Uu dis tuk sen yhteydessä arvioidaan kuntakohtaista tasapainoa, jolla tarkoitetaan tu los las kel man mukaisen vuosikatteen ja poistojen välistä erotusta. Li säk si kuntien yhteisöveron jako-osuutta tullaan alentamaan mer kit tä väs ti. Kouvolan kaupungin osalta muutos tarkoittaa Nykyinen rahoitus (toi min taka te+pois tot+ arvonalennukset) yhteensä noin 518 milj. euroa pie ne nee muutoksen yhteydessä noin 217 milj. euroon vuoden 2015 tiedoilla. Uu den toimintakatteen rahoittamiseksi tulee joko karsia jäljelle jääviä pal ve lu ja n. 4,5 miljoonalla eurolla tai vastaavasti korottaa kun nal lis ve roa 0,30 %, kun siirtymätasaus kolmen vuoden jälkeen käytännössä lak kaa. Uudistuksella on myös merkittäviä vaikutuksia kunnan omistamiin kiin teistöi hin, mikäli uusi maakunta ei vuokraa perusterveydenhuollon, esh:n, sosiaalitoimen ja pelastuslaitoksen tiloja 3 vuoden siirtymäajan jäl keen. Mitä tehdään tyhjiksi jääneille kiinteistöille? Tämän lisäksi lakisääteiset kuntayhtymät kuten Carea siirretään va roi neen, velkoineen ja sitoumuksineen maakuntiin vastikkeetta, joka tar koit ta nee kuntayhtymäosuuksien alaskirjausta kunnissa. Miten näistä syn ty vät alijäämät tulevaisuudessa katetaan, jos samanaikaisesti muo dos te taan veronkorotuskatto kunnille? Lakiluonnokset ovat tältäkin osin vie lä liian ympäripyöreästi muotoiltuja. Sote-projektiryhmän valmistelutilanne Kymenlaakson sote-projekti käynnistyi keväällä ja kaikkien työ- ja ala työryh mien työ on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäinen vä li ra port ti kootaan elokuun lopussa. Väliraportin pohjalta päätetään ete ne mi ses tä ja
työn painottamisesta siten, että se vastaa annettavien la ki esi tys ten sisältöä. Tähänastinen työ on tehty kolmessa pää työ ryh mäs sä, jotka ovat jakaantuneet edelleen alatyöryhmiin. Päätyöryhmät ovat las ten ja nuorten, aikuisten sekä ikääntyneiden palveluiden ko ko nai suu det. Väliraportissa selviää Kymenlaakson sote-palveluiden nykytilanne eri toiminnoissa ja niiden kehittämistarpeet. Projektin resursseja tullaan kohdentamaan jatkossa ensisijaisesti suu ri volyy mi siin kokonaisuuksiin, joissa nähdään paljon ke hit tä mis po ten ti aa lia. Keskeiseksi painopistealueeksi sote-projektissa on nostettu pal ve lui den digitalisointi ja digitalisaation tuomien mahdollisuuksien täy si mää räi nen hyödyntäminen kaikissa mahdollisissa prosesseissa. Projektissa työskentelee tällä hetkellä yksi kokoaikainen pro jek ti pääl lik kö ja syksyn aikana projektiorganisaatiota tullaan vahvistamaan kah del la henkilöllä, joiden kustannukset valtio kattaa kokonaisuudessaan. So te-projek tin osaksi tullaan sijoittamaan myös ikäihmisten ja lasten ja nuor ten kärkihankkeet, joiden hankehakemukset jätetään syksyn ai ka na. Maakuntauudistuksen esivalmistelun jatkuminen Kaupunginhallituksen 13.6.2016 152 päätöksen mukaisesti on maa kunta uu dis tuk sen esivalmistelun hallinnoinnin muutoksia valmisteltu Ky menlaak son kuntien sekä Kymenlaakson Liiton kesken. Kymenlaakson kun tien ohjausryhmä valtuutti kokouksessaan 2.8.2016 kuntajohtajat neu vot te lemaan maakuntaliiton edustajien kanssa uudistuksen esi val mis te lun toteutusta koskevasta esityksestä maakuntaliiton hallitukselle. Maa kun ta liiton hallituksen 15.8.2016 käsittelyn jälkeen kuntien projektin aset ta nut Kouvolan kaupunki tekisi tarvittavat päätökset projektin jatkon suh teen. Asiasta käytiin neuvottelut kuntajohtajien ja maakuntaliiton johdon kes ken. Neuvottelutulos esiteltiin myös kuntien maakuntaprojektin joh to ryh mäs sä. Todennäköisintä on, että Kymenlaakson Liitto päättää ottaa esi val mis te lun hallinnoitavakseen, jonka jälkeen Kouvolan kaupungin hal lin noi ma kuntien projekti tulisi päättää ja tehdä sen loppuselvitys. Muu tos esitetään toteutettavaksi heti 15.8. alkaen, jotta mahdolliset uudet si tou muk set ja käynnissä olevien työryhmien ohjaus voidaan toteuttaa esi val mis te lun uuden organisaation toimesta. Kuntien projektin alas ajoon (hallinnon ja talouden loppuselvitys) tulisi varata joitain viikkoja, jon ka aikana sovitaan maakuntaliiton ja projektin kesken mahdollisista siir ty vis tä toiminnoista ja sopimuksista. Maakunnan sote-valmistelu jat kuu nykyisin järjestelyin ja sitä koordinoi alueellisesta esivalmistelusta vas taa va taho eli jatkossa todennäköisesti maakuntaliitto. Kymenlaakson Liiton hallituksen päätös maakuntauudistuksen esi val mis telun toteuttamisesta Kymenlaaksossa esitellään kokouksessa. Lisätietoja: Talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(a)kouvola.fi, hyvinvointipalvelujen johtaja Arja Kum pu, puh. 020 615 7429, arja.kumpu(a)kouvola.fi, projektipäällikkö Is mo Kor ho nen, puh. 020 615 8873, ismo.korhonen(a)kouvola.fi Kaupunginjohtajan ehdotus:
Tehdään kokouksessa. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä ehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee esitykset maakuntauudistuksen esi val mis telus ta tiedoksi. Kaupunginhallitus lakkauttaa 14.12.2015 283 perustamansa Ky men laakson itsehallinto-projektin 1.9.2016 alkaen siten, että maakuntaliitto ot taa vastuun maakunnan monitoimialaisen toimenpanon esi val mis te lus ta 15.8.2016 30.6.2017. Kymenlaakson itsehallintoalue-projektin hallinnon ja talouden lop pu sel vi tys valmistellaan 1.9.2016 mennessä. Kaupunginhallituksen päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.