SUJUVASTI SOVUSSA Toiminnallinen tuokio suvaitsevaisuudesta 1. 2. -luokkalaisille koululaisille Heli Tulander Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Tulander, Heli. Sujuvasti sovussa toiminnallinen tuokio suvaitsevaisuudesta 1.-2. -luokkalaisille koululaisille. Helsinki, syksy 2004, 86 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön aiheena on ensimmäisellä ja toisella luokalla olevien koululaisten suvaitsevaisuuskasvatus. Työ koostuu produktiosta ja teoriasta, jossa käsitellään ennakkoluuloja ja rasismia, suvaitsevaisuutta ja 6-8-vuotiaan lapsen kehitystä. Produktio on toiminnallinen tuokio, joka on tehty yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kotoutuva Perhe projektin kanssa. Sujuvasti sovussa -tuokio on tarkoitettu suvaitsevaisuuden edistämiseen. Tavoitteena on saada lapset miettimään erilaisuuden merkitystä ja huomaamaan, että ihmisillä on erilaisuudesta huolimatta paljon yhteistä. Tavoitteena on myös lasten ennakkoluulojen vähentäminen. Sujuvasti sovussa -tuokioon sisältyy tarina ja viisi tehtävää. Tuokion ohjaava aikuinen voi valita neljästä tarinasta, jotka kertovat neljän Suomessa asuvan maahanmuuttajalapsen päivän tapahtumista. Tehtävät ovat monipuolisia ja niissä pohditaan erilaisuuteen, ystävyyteen ja kiusaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tuokio on väline, joka on suunnattu käytettäväksi iltapäiväkerhoissa ja kouluissa 1.-2. -luokkalaisten koululaisten kanssa. Opinnäytetyön aineisto on kerätty käyttäen kirjallisuutta ja internetiä. Produktion suunnittelu ja kehittäminen tapahtui suurelta osin Mannerheimin Lastensuojeluliiton iltapäiväkerhossa. Tuokiota kokeiltiin käytännössä kolme kertaa iltapäiväkerhon lasten kanssa ja yhden kerran koululuokassa. Sujuvasti sovussa -tuokion materiaali on saatavilla internetissä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kotisivuilla kohdassa Koulurauha. Suomen monikulttuuristuminen on lisännyt suvaitsevaisuuskasvatuksen tarvetta. 1.-2. -luokkalaisten koululaisten suvaitsevaisuuskasvatukseen tarkoitettuja välineitä ei ole kuitenkaan tarjolla riittävästi. Opinnäytetyö on ajankohtainen ja tuo yhden välineen lisää lasten suvaitsevaisuuden edistämiseen. Asiasanat: ennakkoluulot, lapset, produktio, suvaitsevaisuus
ABSTRACT Tulander, Heli. Together in Harmony : a Lesson About Tolerance for First and Second Grade Pupils. Helsinki, Fall 2004, Language: Finnish, 86 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconial Social Welfare, Health Care and Education. Bachelor of Social Services. The purpose of the thesis was to examine how to teach tolerance to first and second grade pupils. The thesis consists of a theoretical part and a production. In the theoretical part I went through themes that were connected to the production. These themes were prejudice and racism, tolerance and the development of 6-8-year-old children. The production is a lesson on tolerance and it is aimed at first and second grade pupils. The lesson consists of a story and five tasks. There is a choice between four stories that describe a day of an immigrant child. The tasks have questions, for example about difference, friendship and bullying. The purpose of the lesson is to increase tolerance. The aim was to make children realise that people have much in common despite their differences. The lesson was made mainly for afternoon school clubs and school classes. The production was made in co-operation with the Mannerheim League for Child Welfare. The material for the thesis was collected from literature and the internet. The planning and the producing of the production took place in an afternoon school club. The lesson was tested four times in practice. The material of the lesson is available on the internet at the website of the Mannerheim League for Child Welfare. Finland has become multicultural in a short period of time and it has increased the need of teaching tolerance. There seems to be a shortage of this kind of material that can be used in teaching first and second grade pupils. This thesis brings a new product as a means to increasing tolerance among children. Key words: children, prejudice, production, tolerance
SISÄLLYS 1 JOHDANTO.6 2 MONIKULTTUURISUUS SUOMESSA...7 3 ENNAKKOLUULOT JA RASISMI...9 3.1 Mitä ovat ennakkoluulot ja rasismi?...9 3.2 Suomalaisten asenteet...12 3.3 Maahanmuuttajien kokemuksia suomalaisten asenteista...14 4 SUVAITSEVAISUUS...18 4.1 Suvaitsevaisuuskasvatus...18 4.2 Iltapäivätoiminta ja koulu suvaitsevaisuuden edistäjinä...20 4.3 Keinoja suvaitsevaisuuden edistämiseen...21 5 6-8-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYS...23 5.1 Kielen kehitys...23 5.2 Ajattelun kehitys...25 5.3 Sosiaalinen kehitys...26 5.4 Ennakkoluulojen ja asenteiden kehittyminen lapsuudessa...27 6 PRODUKTIO...28 6.1 Hankesuunnitelma...29 6.2 Produktion lähtökohdat...30 6.3 Produktion tavoitteet...32 6.4 Produktion suunnitteluprosessi...32 6.4.1 Produktion tarinat...34 6.4.2 Produktion tehtävät...36 6.4.3 Monikulttuurisuus Suomessa tietosivu...39 6.5 Produktion kehittäminen...40 6.5.1 Palaute...42 6.5.2 Oma arviointi kehittämisen välineenä...45 6.6 Produktion markkinointi ja saatavuus...46
7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...47 7.1. Produktion arviointi ja kehittämisideat...48 7.2 Produktion vaikuttavuus...51 7.3 Ammatillinen kasvu...52 8 SUJUVASTI SOVUSSA toiminnallisen tuokion materiaali...56 LÄHTEET...82 LIITTEET 85 Liite 1 Kyselylomake 85
1 JOHDANTO Opinnäytetyöni käsittelee ensimmäisellä ja toisella luokalla olevien koululaisten suvaitsevaisuuskasvatusta. Opinnäytetyö on produktio eli toiminnallinen tuokio pienille koululaisille. Tuokion sisältö rakentuu tarinasta ja siihen liittyvistä viidestä tehtävästä. Opinnäytetyön teoriaosuus muodostuu produktioon kiinteästi liittyvistä teemoista, kuten ennakkoluulot ja rasismi, suvaitsevaisuus ja 6-8- vuotiaan lapsen kehitys. Kulttuurien moninaisuus ja kansainvälinen vuorovaikutus ovat yhä lisääntyvässä määrin osa suomalaista arkipäivää. Vieraiden kulttuurien kohtaaminen saattaa herättää ihmisissä voimakkaita tunteita, jotka ilmenevät ennakkoluuloina, asenteina tai rasistisina tekoina. Siksi on erityisen tärkeää, että kiinnitetään huomiota ihmisten kykyihin kohdata kulttuuritaustaltaan ja ulkonäöltään erilaisia ihmisiä ja panostetaan suvaitsevaisuuskasvatukseen. Suvaitsevaisuuteen kasvattaminen tulisi aloittaa mahdollisimman varhain, kun lapsella ei vielä ole vahvoja asenteita tai ennakkoluuloja. Suvaitsevaisuuskasvatus olisi syytä aloittaa jo ennen kouluikää, mutta seitsemän vuotta täytettyään lapsella on kognitiivisesti paremmat edellytykset käsitellä erilaisuuteen ja ennakkoluuloihin liittyviä kysymyksiä. Ensisijaisina kasvattajina ovat lasten vanhemmat, mutta suuressa roolissa suvaitsevaisuuden edistäjinä ovat myös iltapäiväkerhot ja koulu. Suvaitsevaisuuskasvatuksellisen toiminnallisen tuokion kehittäminen oli tilaustyö Kotoutuva Perhe projektilta, joka oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton maahanmuuttajaprojekti. Projektin ydinajatuksena oli maahanmuuttajaperheiden kotoutumisen tukeminen sekä monikulttuurisen vuorovaikutuksen lisääminen. Projekti alkoi vuonna 2001 ja jatkui vuoden 2004 loppuun. Produktion suunnittelun lähtökohtana oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton iltapäiväkerhojen toiminta. Toiminnallinen tuokio sopii kuitenkin hyvin myös esimerkiksi koululuokkien käyttöön.
7 Opinnäytetyöni aiheen kohdistuminen lasten kasvatukseen tuntui luontevalta, koska olen erityisesti kiinnostunut lasten parissa työskentelystä ja opinnoissani on tämä teema korostunut alusta alkaen. Kiinnostukseni erilaisia kulttuureita kohtaan on herännyt monenlaisten maahanmuuttajiin muodostuneiden kontaktien myötä. Esimerkiksi käytännön harjoittelujaksot ovat mahdollistaneet työskentelyn maahanmuuttajien kanssa. Tiedon ja kokemuksen saaminen on auttanut ymmärtämään vieraaseen kulttuuriin sopeutumiseen ja siinä toimimiseen liittyviä haasteita. Valtaväestön suhtautumisella on merkittävä vaikutus etnisten vähemmistöryhmien edustajien kykyyn ja motivaatioon sopeutua uuteen kulttuuriin. Syrjivän ja rasistisen kohtelun kokeminen heikentää psyykkistä hyvinvointia ja siten myös kykyä toimia. Opinnäytetyöni produktio on tarkoitettu lasten kanssa toimiville välineeksi, jolla voidaan edistää suvaitsevaisuutta ja saada aikaan keskustelua. Tuokion materiaali on internetissä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kotisivuilla Koulurauha aineiston yhteydessä. 2 MONIKULTTUURISUUS SUOMESSA Suomi näyttää muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna hyvinkin yksikulttuuriselta maalta. Suomi on kansainvälistynyt lyhyessä ajassa ja vaikuttaa siltä, että Suomi on vielä monikulttuurisena maana kehityksensä alkuvaiheessa. Ideaalissa monikulttuurisessa yhteiskunnassa hyväksytään erilaisuus ja sitä osataan arvostaa. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa erilaiset kulttuurit ja niiden edustajat muodostavat toimivan ja tasa-arvoisen yhteiskunnan. (Räty 2002, 47.) Ulkomaalaisten määrä on kasvanut Suomessa nopeaa vauhtia 1990-luvulta lähtien. Tätä edeltäneet kaksi vuosikymmentä olivat maahanmuuton kannalta hiljaista aikaa. Ensimmäiset pakolaiset vastaanotettiin 1970-luvun alussa, jolloin Suomeen saapui chileläisiä ja pian sen jälkeen vietnamilaisia pakolaisia. YK:n (Yhdistyneet Kansakunnat) vuonna 1951 laatima pakolaissopimus määrittelee
8 pakolaiseksi henkilön, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa tai tiettyyn sosiaaliryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteensä vuoksi. (Alitolppa - Niitamo 1994, 15.) 1970- ja 80-luvuilla Suomeen muutti ulkomaalaisia yleisimmin suomalaisen kanssa avioitumisen takia sekä pieniä määriä opiskelun tai työpaikan takia. Pakolaisia saapui tänä aikana lähinnä pakolaiskiintiöiden kautta. Kiintiöllä tarkoitetaan tiettyä määrää pakolaisia, mikä Suomen tulee vuosittain vastaanottaa. 1980-luvun puoleenväliin asti kiintiö oli ainoastaan 100, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä kiintiöksi tuli 500. Suomessa asui vuonna 1989 ulkomaalaisia ihmisiä yhteensä noin 18 000. (Räty 2002, 30-33.) 1990-luvun alkuvaiheessa maahanmuutto voimistui huomattavasti. Esimerkiksi Somalian valtion hajoamisen jälkeinen sisällissota on pakottanut tuhannet ihmiset pakenemaan kotimaastaan. Myös Jugoslavian valtion hajoaminen sai aikaan suuren muuttoliikkeen. Tapahtumien vaikutus näkyi 1990-luvulla myös Suomessa suurina turvapaikanhakijoiden määrinä. (Räty 2002, 89.) Vuonna 1990 turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrä oli Suomessa 6361. Seitsemän vuotta myöhemmin (1997) määrä oli kasvanut lähes kymmenellä tuhannella. (Tilastokeskus 2004.) Vuoden 2004 tilastojen mukaan Suomessa on ulkomaiden kansalaisia 107 100, joista turvapaikanhakijoita ja pakolaisia on noin 22 250 (2002). Suomeen on muuttanut ihmisiä yli 150:sta eri maasta. Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat venäläiset, virolaiset, ruotsalaiset ja somalialaiset. Ulkomaalaisista noin 18,6 prosenttia on muuttanut Suomeen EU-maista. Ulkomaalaisten määrä on Suomessa suhteellisesti pienempi kuin missään muussa Euroopan maassa. (Tilastokeskus 2004.) Suomessa suurin osa ulkomaalaisista asuu pääkaupunkiseudulla sekä suurimmissa kaupungeissa. Sijoitettaessa pakolaisia kuntiin asumaan huomioidaan mahdollisten sukulaisten sijainti Suomessa. Myös saman etnisen ryhmän edustajia pyritään sijoittamaan lähekkäin. Pakolaiset eivät voi itse valita mihin heidät
9 sijoitetaan. (Räty 2002, 19.) Tietyillä alueilla maahanmuuttajien osuus väestöstä voi olla huomattava. Esimerkiksi Helsingin itäisellä alueella on selkeästi enemmän eri kulttuurien edustajia verrattaessa pohjoiseen alueeseen. Maahanmuuttajaväestön ikärakenteessa korostuu alle 20-vuotiaiden osuus. Esimerkiksi somalialaisten, entisen Jugoslavian alueelta tulleiden, irakilaisten ja vietnamilaisten keskuudessa yli 40 prosenttia on alle 20-vuotiaita. Lasten ja nuorten suuri osuus maahanmuuttajaväestöstä näkyy erityisesti päiväkodeissa ja kouluissa. Vuonna 2002 Suomen peruskouluissa opiskeli 15 105 maahanmuuttajaoppilasta. (Opetushallitus 2004.) Suomalaisen yhteiskunnan nopea muutos monikulttuuriseksi maaksi on tuonut mukanaan haasteita. Sosiaali- ja terveysalalla monikulttuurisuuden kohtaaminen on arkipäivää ja se vaatii työntekijöiltä erityistä osaamista. Monipuoliseen osaamiseen sisältyy esimerkiksi kulttuurien tuntemus ja hyvä kommunikointikyky. Alan ammattilaisten tulisi myös osata tunnistaa omat ennakkoluulonsa ja asenteensa ja tarpeen mukaan toimia niiden purkamiseksi. 3 ENNAKKOLUULOT JA RASISMI 3.1 Mitä ovat ennakkoluulot ja rasismi? Ennakkoluulo on ennalta muodostettu, harhakäsitykseen perustuva asenne esimerkiksi ihmisryhmää kohtaan. Lähes jokaisella ihmisellä on ennakkoluuloja tiettyjä asioita kohtaan. Ihminen luo mielikuvan tietystä ihmisryhmästä jo ennen kuin hän kohtaa ensimmäistä kertaa ryhmän edustajan. Yleisesti ennakkoluulot liitetään kielteiseen asennoitumiseen. (Wahlström 1996, 72.) Ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä, millaisia esimerkiksi pakolaiset, afrikkalaiset tai romanit ovat. Mitä vähemmän olemme itse olleet tekemisissä näiden ihmisryhmien kanssa, sitä enemmän käsitykset perustuvat siihen, mitä olemme
10 lukeneet tai kuulleet. (Liebkind 1997, 217.) Ennakkoluulojen muodostumiseen vaikuttavat erityisesti muut ihmiset. Lasten kohdalla vanhemmat ja muut aikuiset, kuten opettajat, ovat merkittävässä roolissa. Lapset oppivat vanhemmiltaan asenteita ja arvoja, vaikka vanhemmat eivät niitä tietoisesti opettaisikaan. (Hurme 2000, 149.) Ennakkoluuloja ja asenteita omaksutaan helposti oman ryhmän sisällä. Esimerkiksi koululuokassa tai toveriryhmässä lapset kiinnittävät huomiota ryhmän näkemyksiin ja hyväksyvät niitä sopeutuakseen ryhmään. Ennakkoluulojen muodostumiseen ja niissä pitäytymiseen vaikuttaa, miten paljon henkilö saa sosiaalista hyväksyntää niitä ilmaistessaan. Vahva ennakkoluuloisuus saattaa olla myös yhteydessä huonoon itsetuntoon. Oma epävarmuus voi ilmetä kaiken erilaisen halveksimisena ja torjumisena. Huono itsetunto saattaa tosin saada henkilön myös käyttäytymään täysin päinvastaisesti eli ihailemaan kaikkea vierasta. (Liebkind 1997, 218.) Ennakkoluuloinen asennoituminen kohdistuu usein koko ihmisryhmään. Tällöin ryhmän edustajia ei eroteta yksilöinä, vaan oletetaan, että ryhmän kaikki jäsenet ovat samanlaisia. Yleisesti ajatellaan, että oma kulttuuri ja ajattelutapa ovat hyviä ja turvallisia, kun taas toinen kulttuuri mielletään pelottavaksi ja uhkaavaksi. (Wahlström 1996, 74.) Ennakkoluuloilla ja syrjinnällä on kielteinen vaikutus vähemmistön hyvinvointiin. Kielteiset asenteet vaikuttavat erityisesti henkiseen hyvinvointiin ja saattavat aiheuttaa ahdistusta ja masentuneisuutta. Ennakkoluulot estävät valtaväestöön muodostuvien sosiaalisten suhteiden kehittymistä, jotka puolestaan edistäisivät uuden kulttuurin oppimista. (Liebkind 1997, 215.) Ennakkokäsitykset saattavat olla täysin virheellisiä, mutta ne useimmiten korjaantuvat kokemuksen myötä. Aito, myönteisessä ilmapiirissä tapahtuva kontakti ennakkoluulon kohteen kanssa vähentää ennakkoluuloja. Tätä oletusta tukee kontaktiteoria, jonka mukaan ennakkoluulot vähenevät kun kontaktit enemmistön ja vähemmistön välillä lisääntyvät, tulevat monipuolisemmiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Kuitenkin tutkimukset ihmisten asenteista ovat osoittaneet myös päinvastaisia tuloksia. Konfliktiteorian mukaan syrjintä ja
11 ulkomaalaisvastaisuus lisääntyvät, kun enemmistö ja vähemmistö joutuvat toistensa kanssa tekemisiin ja kun eri ryhmät kilpailevat rajallisista voimavaroista. (Liebkind 2000, 29.) Rasismi ei ole yksiselitteinen ilmiö, sillä siinä voidaan nähdä kolme ulottuvuutta. Rasismi on ideologia, jonka mukaan ihmiset voidaan jakaa rotuihin heidän syntyperänsä perusteella. Rotuihin ajatellaan liittyvän tietynlaisia ominaisuuksia, kuten ihonväri, korkea älykkyys tai taipumus rikollisuuteen. Rasismissa tietyt ominaisuudet määrittävät rotujen hierarkiajärjestyksen, jossa valkoinen rotu nähdään usein korkeimmalla. (Makkonen 2000, 4-5.) Rasismin toinen ulottuvuus ilmenee toimintana, jonka tavoitteena on henkilön tai ryhmän ihmisoikeuksien kieltäminen etnisten tai rodullisten ominaisuuksien takia. Toiminta voi olla esimerkiksi toisten syrjintää, epätasa-arvoista kohtelua tai jopa rasistista väkivaltaa. Rasistisella teolla ilmaistaan usein kielteisiä asenteita koko ryhmää, eikä ainoastaan kohteeksi joutuvaa kohtaan. Kolmantena ulottuvuutena voidaan nähdä rasismi olosuhteena. Maahanmuuttajat saattavat joutua syrjityksi jonkin tietyn etuuden nauttimisessa tai joutua muutoin huonompaan asemaan. Tähän liittyy myös institutionaalinen rasismi, jolla tarkoitetaan lain säännöksissä tai viranomaisten käytännöissä ilmenevää epätasa-arvoista oikeuksien toteutumista ihmisen alkuperän vuoksi. (Makkonen 2000, 6-7.) Rasismia esiintyy paljon myös ihmisten arkielämän tasolla, vaikka sitä voi olla vaikeaa havaita. Arkielämän rasismia voidaan kuvata ihmisten pieniksi teoiksi, joilla syrjitään arkisissa tilanteissa vähemmistöryhmiin kuuluvia. Tämänkaltainen rasismi ilmenee esimerkiksi yksittäisten ihmisten toimintana, ennakkoluuloina, pilkkaamisena, nimittelynä tai huomiotta jättämisenä. Arkielämän rasismi saattaa olla niin vakiintunut osa valtaväestön käytäntöjä ja kulttuuria, ettei sitä mielletä rasistisena. Esimerkiksi käsitteitä mustalainen ja ryssä käytetään paljon ja usein ajattelematta, että niillä olisi halveksivaa merkitystä. Toisinaan näitä käsitteitä käytetään tarkoituksena loukata toista. Arkielämän rasismi saattaa johtaa siihen, että vähemmistöryhmien edustajat eristäytyvät ja pelkäävät kohtaamisia suomalaisten kanssa. (Puuronen 2003, 193, 199.)
12 3.2 Suomalaisten asenteet Suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin on tutkittu säännöllisin väliajoin. Esimerkiksi Magdalena Jaakkola on tutkinut suomalaisten asenteita vuosina 1987, 1993 ja 1998. Tutkimusten tulokset osoittavat, että suomalaisten asenteissa on tapahtunut muutoksia eri aikakausina. Suomalaisten suhtautuminen ulkomaalaisten maahanmuuttoa kohtaan on ollut myönteisintä vuonna 1987. Tuolloin ulkomaalaisten määrä tosin oli vielä vähäinen Suomessa ja työttömyysprosentti oli huomattavan pieni. (Jaakkola 1999, 50.) Seuraava tutkimus tehtiin vuonna 1993, jolloin elettiin lama-aikaa ja jolloin myös Suomeen saapui yllättäen suuria määriä turvapaikanhakijoita. Suomalaisten asenteissa näkyi selkeä muutos kielteisempään suuntaan. Suomalaiset kokivat pakolaiset sosioekonomisena uhkana ja ajattelivat, että pakolaiset vievät työpaikat ja sosiaalietuudet. Erityisesti kielteiset asenteet kohdistuivat somalialaisiin, jotka erottuivat erilaisella ulkonäöllään ja kulttuurillaan suomalaisista. (Jaakkola 1995, 50.) Vuonna 1998 tehty tutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat lamaajan jälkeen muuttuneet jälleen myönteisemmiksi. Kuitenkin Timo Makkosen Rasismi Suomessa 2000 selvityksessä suomalaisista jopa 78 prosenttia on nähnyt itsessään ainakin jonkin verran rasistisia piirteitä. Makkonen pitää tulosta positiivisena siinä mielessä, että suomalaiset tunnustavat ennakkoluulojensa olemassaolon. (Makkonen 2000, 27.) Mielestäni tulos on ennemminkin huolestuttava, koska vain 22 prosenttia suomalaisista ei pidä itseään lainkaan rasistisena. Jaakkolan (1998) tutkimuksen vastaajista yli puolet oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi vastaanottaa pakolaisia paljon tai jonkin verran enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin ennen. Verrattaessa vuoden 1993 mielipiteitä pakolaisten vastaanotosta suomalaisten asenteissa on tapahtunut huomattava muutos myönteisempään. Suomalaiset suhtautuvat kuitenkin myönteisimmin maahanmuuttajiin, joista suomalainen yhteiskunta voi hyötyä. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi
13 tiedemiehet, asiantuntijat, opiskelijat, kieltenopettajat ja yrittäjät. (Jaakkola 1999, 24.) Jaakkola on kartoittanut tutkimuksissaan suomalaisten suhtautumista etnisiin vähemmistöihin. Suomalaisten suhtautuminen eri kansallisuusryhmien maahanmuuttoon on pysynyt hyvin samankaltaisena vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana. Myönteisimmin suhtauduttiin pohjoismaalaisten, inkerinsuomalaisten ja anglosaksien maahanmuuttoon. Kielteisimmin suomalaiset suhtautuivat kurdien, venäläisten, arabien ja somalien maahanmuuttoon. (Jaakkola 1999, 82-83.) Tutkimuksissa naisten ja miesten sekä eri ikäryhmien asenteissa oli selkeitä eroja. Naisten asenteet olivat miesten asenteita myönteisempiä humanitaarisista syistä maahan muuttavia kohtaan. Miehet olivat taas naisia useammin sitä mieltä, että Suomen pitäisi ensisijaisesti vastaanottaa koulutettuja ulkomaalaisia. Ikäryhmistä nuoret ja vanhimmat suhtautuivat kielteisimmin maahanmuuttajiin. (Jaakkola 1999, 30-32.) 15-17-vuotiaiden nuorten asenteet ovat huolestuttavan kielteisiä maahanmuuttajia kohtaan. Poikien ja tyttöjen asenteissa oli suuria eroja, mutta tutkimuksissa 15-17-vuotiaat pojat oli määritelty pakolaisvastaisimmaksi ryhmäksi. Tulos kertoo mielestäni siitä, että suvaitsevaisuuskasvatusta tulisi erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tehostaa. Tutkimusten tulokset osoittavat, että suomalaisten asenteisiin vaikuttavat useat tekijät. Yksi merkittävimmistä tekijöistä oli koulutus, joka vaikuttaa asenteisiin monella tavalla. Kouluissa pyritään toteuttamaan opetus niin, että se edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Koulutuksen kautta saadaan myös tietoa eri kulttuureista, millä on ennakkoluuloja vähentävä vaikutus. Koulutus kehittää itsenäistä ja kriittistä ajattelua, jonka avulla ihminen pystyy paremmin arvioimaan esimerkiksi muilta ihmisiltä tai tiedotusvälineistä saamaansa informaatioita. Vähemmän koulutetut ihmiset ja etenkin työttömät saattavat suhtautua maahanmuuttajiin kielteisesti, koska he kokevat maahanmuuttajat sosioekonomisena uhkana. Korkeasti koulutettujen työllisyys ja taloudellinen tilanne ovat todennäköisesti paremmat, jolloin heillä ei ole syytä kohdistaa kielteisiä asenteita maahanmuuttajia kohtaan. (Jaakkola 1999, 64-65.)
14 Myönteisiin asenteisiin vaikuttavat selkeästi myös kontaktit maahanmuuttajiin. Suomessa asuvia ulkomaalaisia tuntevat suhtautuivat maahanmuuttajiin niitä myönteisemmin, joilla ei ollut kontakteja lainkaan. Tämä tukee myös kontaktiteoriaa, jonka mukaan enemmistön ja vähemmistöjen kontaktien lisääntyessä ennakkoluulot vähenevät. Kontaktien onnistuminen edellyttää kuitenkin riittävän usein toistuvia ja pitkäaikaisia kontakteja tasavertaisten osapuolten kesken. (Liebkind, Haaramo & Jasinskaja-Lahti 2000, 57-58.) 3.3 Maahanmuuttajien kokemuksia suomalaisten asenteista Keskityn tässä kappaleessa tarkastelemaan maahanmuuttajien kokemuksia rasismista ja syrjinnästä Suomessa. Jasinskaja-Lahti, Liebkind ja Vesala selvittivät vuoden 2002 tutkimuksessaan maahanmuuttajien rasismi- ja syrjintäkokemuksia eri elämänalueilla sekä näiden kokemusten vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin. Tutkimukseen vastasi yhteensä 3656 henkilöä, jotka olivat iältään 18-65-vuotiaita. Vastaajina olivat venäläiset, virolaiset, vietnamilaiset, somalit, arabit, albaanit sekä suomalaista syntyperää olevat maahanmuuttajat. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala 2002, 56.) Tutkimuksessa kartoitettiin maahanmuuttajien kokemuksia ympäristön rasismista. Lähes puolet vastaajista ilmoitti kokeneensa rasistista kohtelua kadulla, liikennevälineessä tai muussa vastaavassa paikassa. Useat ilmoittivat myös, että naapurit olivat loukanneet heitä heidän ulkomaalaistaustansa vuoksi. Suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä eri oppilaitosten palveluihin. Kuitenkin oppilaitoksissa rasistista kohtelua oli kokenut noin 15 prosenttia kaikista vastanneista. Maahanmuuttajilta, joilla oli omia lapsia kysyttiin myös koulun opettajien ja oppilaiden suhtautumisesta heidän lapsiinsa. Yli puolet vanhemmista kertoi, että toiset oppilaat olivat koulussa kiusanneet heidän lapsiaan ulkomaalaistaustan takia. Kaikissa ympäristön rasismia koskevissa kysymyksissä somaleilla ja arabeilla oli muita maahanmuuttajaryhmiä enemmän rasismiin ja syrjintään liittyviä kokemuksia. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala 2002, 90-92.)
15 Tutkimuksessa kysyttiin myös, olivatko tutkimukseen osallistuneet maahanmuuttajat joutuneet rasistisen rikoksen uhriksi. Eniten maahanmuuttajat olivat joutuneet kokemaan solvauksia, mutta kyse saattoi olla uhkauksista, omaisuusrikoksista tai jopa pahoinpitelystä. Suuri osa tämän kysymyksen vastaajista kertoi, ettei ollut koskaan ilmoittanut asiasta poliisille. Syyksi ilmoitettiin, etteivät he uskoneet ilmoittamisen johtavan toimenpiteisiin tai he pitivät tapahtunutta liian vähäpätöisenä. Rasistisen rikoksen uhrina olivat muita useammin somalit ja venäläiset. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala 2002, 94-95.) Hautaniemen (2004, 98.) mukaan somalialaiset yleisesti ja nuoret somalimiehet erityisesti joutuvat säännöllisesti rasistisen syrjinnän kohteeksi. Petri Hautaniemi on tutkinut somalipoikien varttumista nuoriksi miehiksi Suomessa 1990-luvun toisella puoliskolla. Tutkimuksessa on tarkasteltu muun muassa viranomaisten ja muiden toimijoiden vaikutusta poikien elämään. Siinä on myös kartoitettu somalipoikien kokemuksia ihonväristä johtuvasta syrjinnästä. Somalipoikien elämässä syrjintä näkyi epätasa-arvoisena kohteluna esimerkiksi koulussa, mutta heillä oli myös kokemuksia siitä, kuinka viranomaiset olivat kohdelleet heitä huonosti. Tutkimuksessa onkin nostettu esiin viranomaisten ja erityisesti poliisin toiminta. Somalipojat kertoivat kokemuksistaan siitä, kuinka poliisi saattoi ottaa heidät kuulusteluun pelkästään ihonvärin ja etnisen taustan takia. Kokemuksiin liittyi tunne, ettei heitä kohdeltu henkilöinä, vaan ennemminkin asioina tai esineinä. Huonot kokemukset viranomaistahoista ovat johtaneet somalipoikien kohdalla siihen, etteivät he pysty luottamaan niiden toimintaan. (Hautaniemi 2004, 101.) Maahanmuuttajanuorten koulukokemuksia kartoitettiin pääkaupunkiseudulla vuonna 2000. Marja-Liisa Häyrisen tutkimukseen osallistui 49 maahanmuuttajaoppilasta, jotka olivat iältään 13-28-vuotiaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli antaa maahanmuuttajaoppilaille mahdollisuus kertoa koulunkäymiseen, koulussa viihtymiseen ja menestymiseen liittyvistä kokemuksista. Tutkimuksessa kysyttiin esimerkiksi koulussa viihtymistä huonontavia tekijöitä, joita vastaajien mukaan olivat muun muassa kiusaaminen, syrjintä ja ennakkoluulot. Vastaajista 14 oli joutunut rasistisen nimittelyn kohteeksi ja koulukiusattuja oli 19. Tutkija
16 pohti raportissaan pitääkö saatu tulos paikkaansa, sillä hän tiesi, että muutama oppilas vastasi kieltävästi kysyttäessä asiasta, vaikka heitä oli koulukiusattu. (Häyrinen 2000, 72-74.) Oppilaat, joita oli kiusattu, kertoivat, ettei kukaan ollut heitä kiusaamistilanteessa auttanut. Heidän mielestään olisi tärkeää, että joku ulkopuolinen puuttuisi kiusaamistapaukseen. He toivoivat, että etenkin opettajat puuttuisivat kiusaamiseen. Tutkimus osoitti, että maahanmuuttajiin kohdistuvaa syrjintää ja koulukiusaamista esiintyy huolestuttavan paljon. Kuitenkin oli positiivista havaita, että suurimmalla osalla vastanneista oli ystäviä. Monien ystävät olivat toisia maahanmuuttajia ja jopa 17 ilmoitti, ettei heillä ollut yhtään suomalaista ystävää. (Häyrinen 2000, 77, 79.) Kouluissa olisikin syytä kiinnittää enemmän huomiota suomalaisten ja maahanmuuttajien positiivisten kontaktien muodostumiseen. Maahanmuuttajien syrjintä- ja rasismikokemukset kertovat paljon suomalaisten asenteista. Kuten suomalaisten asenteita käsittelevässä luvussa on todettu, suomalaiset suhtautuvat kielteisemmin maahanmuuttajiin, jotka ovat ulkonäöllisesti ja kulttuurisesti toisenlaisia kuin valtaväestöön kuuluvat. Tulokset osoittivat, että somalit ja arabit joutuvat muita maahanmuuttajia useammin syrjivän ja rasistisen toiminnan kohteiksi. Toisaalta myös venäläiset joutuvat huomattavan usein kokemaan huonoa kohtelua, vaikka he eivät valtaväestöstä ulkonäöllisesti poikkeakaan. Todennäköisesti suomalaisten asenteisiin vaikuttaa edelleen Suomen ja Venäjän keskinäinen historia. Ilmeisesti tässä tapauksessa asenteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Nuorten asenteet venäläisiä kohtaan eivät ole myönteisempiä kuin esimerkiksi eläkeläisten asenteet, vaikka nuoret eivät ole henkilökohtaisesti sotaa kokeneetkaan. Tutkimusten tulokset osoittavat, että huolestuttavan moni maahanmuuttaja joutuu kokemaan syrjivää ja rasistista kohtelua Suomessa. Kuitenkaan näihin tuloksiin ei pystytä täysin luottamaan, kuten Häyrisen tutkimuksessa ilmeni. On hämmästyttävää, kuinka moni maahanmuuttaja jättää kokonaan kertomatta kokemastaan syrjivästä tai rasistisesta tapahtumasta. Opettajien ja ohjaajien tulisi kouluissa ja iltapäiväkerhoissa kertoa ja ajoittain muistuttaa lapsia siitä,
17 että jokainen voi kertoa aikuiselle jos joutuu kiusatuksi. Lapsia tulisi myös rohkaista puuttumaan tai ainakin kertomaan aikuiselle, mikäli he havaitsevat, että jotakuta kiusataan. Jasinskaja-Lahden, Liebkindin ja Vesalan (2002) tutkimustuloksistakin ilmeni, että merkittävä osa maahanmuuttajista ei ilmoita poliisille, vaikka he joutuvat rasistisen rikoksen uhriksi. Tutkimuksissa esitettiin syitä siihen, miksi kokemuksista ei haluta kertoa. Aikuiset saattavat ajatella, ettei esimerkiksi poliisille ilmoittamisesta ole mitään hyötyä. Uskoisin, että lapset ja nuoret kuitenkin todella haluaisivat kertoa aikuisille kiusaamisesta tai nimittelystä, mutta eivät välttämättä uskalla sitä tehdä. Häyrisen (2000, 74.) mukaan kiusatuksi joutuminen saattaa tuntua niin häpeälliseltä, että asiasta halutaan ja pystytään puhumaan vain luotettaville ystäville. Rasismi- ja syrjintäkokemukset vaikuttavat maahanmuuttajan psyykkiseen hyvinvointiin. Riippumatta siitä, millaista koettu syrjintä tai rasismi on, se voi aiheuttaa yksilölle vahinkoa. Hautaniemen tutkimukseen osallistuneet somalipojat kertoivat, että kokemukset aiheuttavat monenlaisia ikäviä tuntemuksia, kuten pelkoa, aggressiivisuutta, turhautumista ja neuvottomuutta. (Hautaniemi 2004, 97.) Maahanmuuttaja saattaa kokea uuteen kulttuuriin sopeutumisesta stressiä, joka voi ilmetä esimerkiksi masentuneisuutena, ahdistuneisuutena tai ulkopuolisuuden tunteina. Syrjintä- ja rasismikokemukset saattavat pahentaa stressiä ja vaikeuttaa sopeutumista. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala 2002, 42-43.) Maahanmuuttajia tulisi rohkaista ilmoittamaan kokemuksistaan, koska sillä voi olla suuri merkitys kykyyn käsitellä asiaa. Tämä ei kuitenkaan ole ratkaisu syrjinnän ja rasismin vähentämiseksi, vaan se lähtee suvaitsevaisuuskasvatuksen tehostamisesta jo lasten keskuudessa.
18 4 SUVAITSEVAISUUS Suvaitsevaisuudella tarkoitetaan kykyä kunnioittaa ja arvostaa toista ihmistä eri uskonnosta, ihonväristä, puhekielestä tai kansalaisuudesta riippumatta. Suvaitsevalla ihmisellä on avoin ja hyväksyvä suhtautumistapa kulttuurien moninaisuuteen. Suvaitseva ihminen näkee erilaisuuden rikkautena ja osana arkista elämää. Hän ei pilkkaa eikä tuomitse ihmisiä, jotka edustavat hänelle vierasta kulttuuria. Vaikka ulkoiset erot kulttuurien ja kansojen välillä voivat olla suuria, ihmisillä on kuitenkin pitkälti samanlaiset perusasiat elämänsä kehyksenä. (Wahlström 1997, 99-100.) Suvaitsevainen ihminen kykenee murtamaan ja muuttamaan ennakkoluulojaan. Hän haluaa ennen kaikkea ymmärtää ja tietää enemmän erilaisista kulttuureista. Suvaitsematon sen sijaan pitää tiukasti kiinni mielikuvistaan, eikä pysty muuttamaan ennakkoluulojaan, vaikka kokemukset olisivat päinvastaisia. (Wahlström 1996, 72.) Suvaitsevaisuudessa ei ole kysymys minkä tahansa suvaitsemisesta. Ihmistä, joka suvaitsee kaiken, voidaan nimittää relativistiksi. Relativisti esimerkiksi näkee kaikenlaiset elämäntavat yhtä hyvinä. Hän jopa suvaitsee väkivallan ja vahingoittamisen. Pluralistinen asennoituminen kuvastaa parhaiten sitä, mihin suvaitsevaisuudessa tulisi pyrkiä. Pluralismilla tarkoitetaan moniarvoisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä niin, että jokainen noudattaa jonkinlaisia yleisiä ja yhteisiä eettisiä periaatteita. (Pitkänen & Vanhalakka-Ruoho 1997, 441.) 4.1 Suvaitsevaisuuskasvatus Suvaitsevaisuuskasvatuksen lähtökohdat ovat YK:n (Yhdistyneet Kansakunnat) ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta. Julistuksessa korostuu jokaisen ihmisen oikeus ihmisarvoiseen elämään riippumatta rodusta, kansallisesta alkuperästä, kielestä tai uskonnosta. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. (Wahlström 1996, 170-176.)
19 Suvaitsevaisuuskasvatuksen tarkoituksena on vähentää ennakkoluuloja ja ennaltaehkäistä syrjintää ja rasismia. Tavoitteena on ihmisarvoa kunnioittava, hyväksyvä asennoituminen myös siihen, mikä on erilaista. Kysymys on silloin suhtautumisesta myönteisesti sellaisiin ryhmiin tai niiden jäseniin, jotka edustavat esimerkiksi vierasta kansakuntaa, rotua tai uskontoa. Pyrkimyksenä on lisätä ihmisten valmiuksia kohdata erilaisia kulttuureita sekä kehittää ihmisten kykyjä kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on, että ihmiset osaisivat nähdä oman kulttuurinsa osana kulttuurien kokonaisuutta, se ei edusta ainoaa oikeaa ajattelua, vaan ainoastaan yhtä monien joukossa. (Wahlström 1996, 105.) Suvaitsevaisuuskasvatuksessa aikuisen rooli on keskeinen. Lapsen vanhemmat, opettajat sekä iltapäiväkerhojen ja harrastusten ohjaajat ovat merkittäviä vaikuttajia. Aikuiset välittävät tietoisesti ja tiedostamattaan asenteitaan ja arvojaan lapselle. Aikuisten tulisi kasvattajina tarkastella omia ennakkoluulojaan ja asenteitaan ja kiinnittää huomiota niiden ilmaisemiseen. Aikuinen on kasvattaja, joka ohjaa ja kuuntelee. Kasvattajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu lasten kannustaminen keskusteluun ja yhdessä toimimiseen. Suvaitsevaisuuskasvatus on osa jokapäiväistä elämää. Sen toteutuminen ei vaadi suunniteltua, opetuksellista toimintatuokiota. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ja toimivat aikuiset voivat edistää suvaitsevaisuutta kiinnittämällä huomiota periaatteisiin, jotka ovat keskeisiä suvaitsevaisuuskasvatuksessa. Aikuisen tulee aina puuttua leimaaviin, stereotyyppisiin ja loukkaaviin huomautuksiin, mikäli hän niitä havaitsee. Hänen tulee ohjata ihmisiä näkemään asioita myös toisten näkökulmasta. Kasvatuksessa voidaan kiinnittää huomiota erilaisten kulttuurien välisiin eroavaisuuksiin, mutta tärkeää on myös löytää kulttuurien välisiä yhtäläisyyksiä. Aikuisen kohdatessa vääriä mielikuvia hänen tulee pyrkiä korjaamaan niitä esimerkiksi antamalla asiallista tietoa. (Wahlström 1996, 112.)
20 4.2 Iltapäivätoiminta ja koulu suvaitsevaisuuden edistäjinä Iltapäivätoiminta on lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Mikäli kunta järjestää tai hankkii iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota koulujen ensimmäisellä ja toisella luokalla oleville lapsille. Tarkoituksena on tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö ja laadukasta vapaa-ajan toimintaa koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoiminta on sisällöltään monipuolista ja sen suunnittelussa otetaan huomioon lapsen omat tarpeet ja toiveet. Toimintaan sisältyy sosiaalista vuorovaikutusta, esteettisiä kokemuksia, liikkumista ja ulkoilua sekä omaa toimintaa ja lepoa. (Opetushallitus 2004.) Toiminnassa pyritään siihen, että jokainen lapsi kokee olevansa hyväksytty ja arvostettu omana itsenään. Tavoitteisiin kuuluu myös lapsen osallisuuden edistäminen. Jokaisen lapsen tulee saada osallisuuden kokemuksia ja etenkin eri kulttuureista tulevien lasten osallisuuden toteutumiseen kiinnitetään huomiota. Toiminnan eettisenä lähtökohtana on Perusopetuksen opetussuunnitelmassa määritelty perusopetuksen arvopohja. Eettisenä lähtökohtana ovat näin ollen ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen. (Opetushallitus 2004.) Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää iltapäivätoimintaa. Järjestön paikallisyhdistysten järjestämiä iltapäiväkerhoja on noin 200 ympäri Suomea. Iltapäiväkerhojen toiminta perustuu Mannerheimin Lastensuojeluliiton arvoihin ja toimintaperiaatteisiin, joita ovat lapsen ja lapsuuden arvostus, inhimillisyys, yhteisvastuu, suvaitsevaisuus sekä ilo. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2004.) Iltapäivätoiminnalla on koulun ohella merkittävä rooli suvaitsevaisuuden edistäjänä. Sekä kunnan järjestämää iltapäivätoimintaa että Mannerheimin Lastensuojeluliiton iltapäiväkerhojen toimintaa ohjaavat toimintaperiaatteet ja arvot, jotka toteutuessaan edistävät suvaitsevaisuutta. Iltapäiväkerhoissa suvaitsevaisuuskasvatus tapahtuu pitkälti jokapäiväisessä lasten ja ohjaajien välisessä vuorovaikutuksessa. Aikuiset esimerkiksi puuttuvat kiusaamistapauksiin, nimittelyyn tai syrjintään ja keskustelevat asiasta lasten kanssa.
21 Suvaitsevaisuuskasvatusta olisi kuitenkin kannattavaa toteuttaa myös ohjattuina tuokioina, jolloin olisi mahdollista rauhassa keskustella lasten kanssa esimerkiksi erilaisuudesta tai ennakkoluuloista. Juuri tähän tarkoitukseen olen tehnyt produktion. Suunnittelemani toiminnallinen tuokio on valmis väline, jonka avulla suvaitsevaisuuskasvatusta voidaan toteuttaa muun muassa iltapäiväkerhoissa. Koululla on myös vastuu suvaitsevaisuuden edistämisessä. Tutkimukset suomalaisten asenteista osoittivat, että etenkin nuorten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat kielteisiä. Siksi on tärkeää, että suvaitsevaisuuskasvatus on osa opetusta jo ala-asteella ensimmäisestä luokasta lähtien. Koulun tehtävänä ei ole enää ainoastaan suomalaisen kulttuuriperinnön siirtäminen, vaan oppilaille on opetettava myös muista kulttuureista. Vuoden 2004 Perusopetuksen opetussuunnitelmassa on selvästi huomioitu Suomen monikulttuuristuminen, joka ilmenee esimerkiksi aikaisemmin mainitussa opetuksen arvopohjassa. (Opetushallitus 2004.) Opetussuunnitelmaan tulee sisällyttää tietyt aihekokonaisuudet, joihin kuuluu esimerkiksi kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuus. Aihekokonaisuuden tavoitteena on auttaa oppilasta ymmärtämään suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin olemusta, löytämään oma kulttuuriidentiteettinsä sekä kehittämään valmiuksiaan kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja kansainvälisyyteen. (Opetushallitus 2004.) 4.3 Keinoja suvaitsevaisuuden edistämiseen Suvaitsevaisuuskasvatusta voidaan toteuttaa monenlaisin menetelmin. Menetelmän valinnassa tulee huomioida kohderyhmän ikä ja valmiudet. Suunnitellessaan toimintaa kasvattajan tulee pyrkiä luomaan tukea antava ja turvallinen oppimisympäristö. Tavoitteena on luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi ilmaista ajatuksensa ja mielipiteensä jännittämättä. (Lehti-Laakso 2000, 33.) Suvaitsevaisuutta ja erilaisuutta voidaan käsitellä lasten kanssa esimerkiksi leikkien, pelien ja tarinoiden avulla. Iltapäiväkerhoissa tämä on luonnollinen osa
22 toimintaa, mutta niitä voidaan käyttää myös kouluissa vaihteluna perinteisille opetusmenetelmille. Leikkien, pelien ja tarinoiden avulla voi helposti luoda turvallisen ja rennon ilmapiirin oppimiselle. Tarinat ja sadut ovat erinomainen keino käsitellä esimerkiksi erilaisuutta, koska ne tarjoavat kuulijalle mahdollisuuden samaistua kertomusten hahmoihin. Leikeillä ja peleillä on paljon myönteisiä vaikutuksia, sillä ne kehittävät sosiaalisia taitoja, sääntöjen noudattamista ja yhteistyökykyä. Myös roolinotto on tehokas keino vähentää ennakkoluuloja ja rasismia. Roolinotolla tarkoitetaan yritystä soveltaa toisen ihmisen näkökulmaa omaan ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan. Roolityöskentelyssä opittavaan asiaan paneudutaan tunnekokemuksen kautta. Nuorten kanssa voidaan tehdä myös mielikuvamatkoja, joiden avulla tehdään matka kaukaiseen maahan. Matkan päätyttyä käydään keskustelua mielikuvista, joita jokaiselle syntyi maasta. (Wahlström 1996, 117, 130.) Vieraan kulttuurin edustajan haastatteleminen on hyvä keino murtaa ennakkoluuloja ja saada kuvaa toisesta kulttuurista. Haastattelun avulla voidaan saada tietoa ja vastauksia juuri niihin kysymyksiin, jotka mieltä askarruttavat. Menetelmänä haastattelu soveltuu parhaiten nuorille tai aikuisille. Koulussa tai iltapäiväkerhossa voidaan järjestää teemapäiviä tai -viikkoja, jolloin voidaan keskittyä tiettyihin kulttuureihin ja niiden tapoihin. Toimintaan voi sisältyä esimerkiksi eri maiden leikkejä, ruoanlaittoa tai musiikin kuuntelua. Mahdollisuuksien mukaan voidaan pyytää vierailijoita, jotka kertovat omasta kulttuuristaan ja kokemuksistaan. Kuvallista ilmaisua voi käyttää monipuolisesti suvaitsevaisuuskasvatuksessa. Valmiit kuvat herättävät usein erilaisia tunteita, mielikuvia ja mielipiteitä, mutta ne myös välittävät paljon informaatioita. Kirjojen ja lehtien kuvat, postikortit, valokuvat ja diat sekä erityisesti elokuvat, dokumentit ja muut ohjelmat tarjoavat runsaasti tietoa. Kuvallista ilmaisua voidaan toteuttaa piirtämällä ja maalaamalla. Kuvan tuottaminen antaa mahdollisuuden kuvata tuntemuksia ja ajatuksia ilman sanoja. Kuvan tuottamisessa voidaan käyttää myös pari- tai pienryhmätyöskentelyä, jolloin maalataan tai piirretään samalle paperille.
23 Tarkasteltaessa kuvia on tärkeää ilmaista se, ettei tarkoituksena ole kuvien arvosteleminen. (Vuorinen 1995, 149-155.) 5 6-8-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYS Lapsen kehityksessä tapahtuvien muutosten tarkastelu auttaa ymmärtämään pienen koululaisen maailmaa ja sitä, miten suvaitsevaisuuskasvatusta tulisi heidän kanssaan toteuttaa. Käsittelen tässä kappaleessa erityisesti kielen, sosiaalisten suhteiden ja ajattelun kehittymistä. Suunniteltaessa toimintaa ensimmäisellä tai toisella luokalla oleville lapsille, on huomioitava lapsen kehityksen asettamat rajoitteet ja mahdollisuudet toiminnassa. Produktiossa eli toiminnallisessa tuokiossa lapsilta edellytetään hyviä perustaitoja sekä kielen, sosiaalisen kehityksen että ajattelun kehityksen osa-alueilla. Tuokioon sisältyvän tarinan kuuntelemiseen ja tehtävien tekemiseen lapsilla tulee olla esimerkiksi kommunikointi-, ongelmanratkaisu-, luku- ja kirjoitustaitoja. Kuvattaessa lapsen kehitystä eri ikäkausina, tulee muistaa, että erot yksilöiden välillä saattavat olla suuria. Kehitys ei yksilönkään kohdalla etene tasaisesti. Samalla lapsella kehityksen eri osa-alueet saattavat edetä eri tahdissa. Lapset ovat yksilöitä, joista jokaisella on myös erilaiset kokemus- ja oppimishistoriansa. (Ruoppila 2000, 160.) 5.1 Kielen kehitys Produktion suunnittelussa tuli erityisesti kiinnittää huomiota lasten kielellisiin taitoihin. Tuokioon sisältyy toimintaa, jossa lapsilta vaaditaan lukutaitoa. Luettavat tekstit oli suunniteltava niin, että lapset pystyvät lukemaan ne itsenäisesti ja myös ymmärtämään niiden sisällön. Lapsi hallitsee 7-8-vuoden iässä äidinkielensä tavanomaiset rakenteet ja muodot. Kielen kehitys jatkuu kuitenkin läpi koko kouluiän. Lapsi omaksuu uusia käsitteitä ja sanoja ja alkaa hahmottaa niiden keskinäisiä merkityssuhteita. (Lyytinen 2000, 105.)
24 Kouluiässä lapsi siirtyy puhutusta kielestä kirjalliseen. Kirjoitetun kielen lukemisen ja kirjoittamisen oppimiselle muodostuu pohja jo varhaisen kielen kehityksen aikana. Suomalaiset lapset oppivat lukutaidon usein kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana. Lukutaidon ensimmäinen aste ilmenee lapsen oppiessa tunnistamaan tiettyjä kirjainyhdistelmiä ja ymmärtämään niiden sisällön. Harjoituksen ja kehityksen myötä lapsi oppii hahmottamaan sanoja kokonaisuuksina ja lukemisesta tulee sujuvaa ja nopeampaa. (Ahonen, Lamminmäki, Närhi & Räsänen 2000, 178.) Opetellessaan kirjoittamaan lapsi oppii ymmärtämään, ettei kirjoitus ole vain kirjoitettua puhetta. Lapsen itse kirjoittamat tarinat ovat usein hyvin yksityiskohtaisia ja ne heijastavat lapsen omia toimintoja ja kokemuksia. Lapsi käyttää sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä usein ketjuvirkkeitä, joissa asiat yhdistyvät ja sitten -sanoilla. Kirjoitustaidon kehittymisen myötä lauseiden liittämiset monipuolistuvat. (Leivo 2000, 203-204.) Lapsen kielellinen päättely on vielä konkreettista. Kielellinen päättely on yhteydessä kognitiiviseen kehitykseen, kielellisiin kokemuksiin ja käsityksiin kielellisistä normeista. Lapsi ei ymmärrä sananlaskuja tai muita vertauskuvallisia ilmaisuja. Esimerkiksi ilmauksen silmäänpistävä lapsi saattaa ymmärtää konkreettisesti risuna, joka pistää metsässä silmään. (Leivo 2000, 203.) Koulunkäynnissä lapselta edellytetään itseohjautuvaa työskentelyä. Tämä vaatii lapselta kykyä käyttäytymisen kielelliseen säätelyyn. Saavuttaessaan kouluiän lapsi pystyy jo jossain määrin sisäisen puheen avulla suunnittelemaan ja ohjaamaan omaa toimintaansa (Niemelä 1988, 44.) Koulutilanteet edellyttävät lapselta myös kommunikoinnin perustaitoja. Koulua aloittava lapsi osaa tehdä aloitteita esimerkiksi kysymällä, kehottamalla tai huomauttamalla. Hän osaa myös kuunnella toisia, vastata aloitteisiin ja vaihtaa puheenvuoroja toisten kanssa. Lapsen aloitteellisuus lisääntyy ja vuorovaikutusketjut monipuolistuvat siten, että lapset käyttävät kommunikoidessaan sekä ei-kielellisiä että kielellisiä viestintämuotoja. (Lyytinen 2000, 119.)
25 5.2 Ajattelun kehitys Produktioon sisältyvien tehtävien suunnittelussa oli tarkasteltava lapsen ajattelun kehitystä, jotta tehtävät olisivat ensimmäisellä ja toisella luokalla oleville koululaisille mahdollisia suorittaa. Kouluikäisen lapsen ajattelun kehitys sijoittuu Piagetin kehitysteorian mukaan konkreettisten operaatioiden kauteen, jolloin lapsi on 6-11-vuotias. Tällöin lapsella on vielä suuri tarve toimia voidakseen ymmärtää asioita. (Rödstam 1992, 39.) Lapsi hallitsee monia loogista päättelyä vaativia ajattelutoimintoja erityisesti, kun ajattelun kohteet ovat esillä. Konkreettisten operaatioiden kaudella lapsen tilanteeseen sidottu ajattelu alkaa täydentyä loogisemmalla ajattelulla. (Takala 1992, 126-127.) Lapsi on ongelmanratkaisutilanteessa melko sidottu siihen, mistä hänellä on konkreettisia kokemuksia ja havainnollisia mielikuvia. Tehtävät, jotka vaativat puhdasta ajattelua ja kuvittelua, voivat olla liian vaikeita, mutta mikäli visuaaliset symbolit ovat nähtävillä, lapsi suorittaa tehtävät vaikeuksitta. Konkreettisten operaatioiden kaudella lapsen kyky huomioida samanaikaisesti useita asioita tai ominaisuuksia lisääntyy. (Takala 1992, 126-127.) Lapsi ymmärtää, että esineitä voi luokittaa tai järjestää sarjaksi jonkin tietyn ominaisuuden mukaan. Käsitteiden ja ilmiöiden järjestäminen sekvensseiksi eli sarjoiksi on tärkeää lapsen opetellessa lukemaan ja kirjoittamaan. Lapsi osaa taitojen kehittyessä järjestää kirjaimet sanoiksi ja sanoja lauseiksi. Lapsi kykenee myös muodostamaan yksittäisistä sanoista uusia sanoja vaihtamalla kirjainten paikkoja. Arkielämässä esineiden luokittaminen ja järjestäminen sarjaksi voi näkyä esimerkiksi keräilyharrastuksena. Ajattelun kehityksen myötä lapsi alkaa paremmin ymmärtää ja käsitellä seurauksen käsitettä. Lapsi pystyy yhä enemmän ajattelemaan ennen toimimista, mikä on nuoremmalle lapselle vielä vaikeaa. (Rödstam 1992, 40-42.)
26 5.3 Sosiaalinen kehitys Koska produktion tarkoituksena on edistää koululaisten suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan, on syytä tarkastella kouluikäisen lapsen sosiaalisessa ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tärkeää on kiinnittää huomio siihen, miten kouluikäiset lapset hahmottavat itsensä ja suhtautuvat toisiin ihmisiin. Saavuttaessaan kouluiän lapsen elämässä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Lapsen ympäristö laajenee selvästi kodin ulkopuolelle, jossa hän pääsee liikkumaan itsenäisesti. Sosiaalisessa kehityksessä keskeistä onkin lapsen itsenäistymisen ja oman vastuun lisääntyminen. Lapsen fyysinen ympäristö saattaa vaihtua päivän aikana useasti, jolloin myös ilman aikuisten ohjausta vietetty aikana lisääntyy. (Ahonen, Lamminmäki, Närhi & Räsänen 2000, 170.) Kouluikäisen sosiaalisissa suhteissa korostuu toveriryhmän merkitys. Lapselle ryhmään sopeutuminen on tärkeää, koska siitä muodostuu tunne, että hän kuuluu ryhmään ja kokee kumppanuutta. Hänen täytyy oppia ryhmän normit pysyäkseen siinä mukana. Toveriryhmässä on usein ennakkoluuloja ja stereotypioita, jotka vaikuttavat siihen, miten ryhmä ottaa vastaan uuden lapsen. Lapset saattavat tehdä uudesta lapsesta arviointeja toisten kertomien huhujen perusteella. Usein lapsi, joka poikkeaa ryhmästä tai ei uskalla puolustaa itseään joutuu helposti kiusaamisen kohteeksi. (Poikkeus 2000, 122, 134.) Lapsi siirtyy tuttujen aikuisten rajaamien ja jäsentämien tilanteiden maailmasta monimutkaisempaan ja vaihtelevampaan koulumaailmaan. Koulussa opettaja tulee tärkeäksi samaistumisen kohteeksi aikuisena, joka tietää ja osaa paljon. Aloittaessaan koulunkäynnin lapsella tulee olla niin sosiaalisia, kognitiivisia kuin motorisiakin valmiuksia oppimiseen ja ryhmässä olemiseen. Lapselta odotetaan koulussa keskittymiskykyä, tarkkaavaisuutta ja sääntöjen noudattamista. (Takala 1992, 223.) Lapsi muodostaa minäkäsitystään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten, kuten vanhempien, opettajan ja kavereiden kanssa. Lapsi ei yleensä kykene alle kymmenenvuotiaana arvioimaan itsestään esitettyjen kuvausten osuvuutta.
27 Kuvatessaan itseään tai muita ihmisiä lapsi käyttää käsitteitä, jotka kuvaavat fyysisiä ominaisuuksia. Persoonallisuuden piirteitä kuvaavia käsitteitä lapsi ei juurikaan osaa käyttää. (Korkiakangas 2000, 194-195.) 5.4 Ennakkoluulojen ja asenteiden kehittyminen lapsuudessa Lapsen ennakkoluulojen ja asenteiden muodostumiseen vaikuttavat esimerkiksi lapsen kognitiivinen kehitys, vanhemmat ja muut läheiset ihmiset. 4-7-vuotiaat lapset ovat ennakkoluuloisia vielä puutteellisten kognitiivisten taitojen takia. Lapset ovat tässä vaiheessa itsekeskeisiä ja uskovat, että muut ihmiset kokevat asiat samalla tavalla kuin hän. Lapsi tiedostaa jo 4-5-vuotiaana etnisesti erilaisten ihmisten olemassaolon. Siksi suvaitsevaisuuteen kasvattaminen on syytä aloittaa päiväkodista lähtien. (Holmes 1995, 26.) Seitsemän ikävuoden aikoihin lapsen ennakkoluuloisuudessa tapahtuu muutoksia. Lapsen ajattelu siirtyy konkreettisten operaatioiden kaudelle, jolloin lapsi alkaa kiinnittää enemmän huomiota omaan ryhmäänsä. Lapset suhtautuvat omaan ryhmäänsä erityisen myönteisesti ja toisiin ryhmiin kielteisesti. Aboudin (1988) mukaan vanhempien vaikutus lasten ennakkoluuloihin ja asenteisiin on vähäistä lasten ollessa alle seitsemänvuotiaita. Tämän jälkeen lapset omaksuvat valikoiden vanhempiensa asenteita. Lapsen vahvojen ennakkoluulojen muodostumiseen voi vaikuttaa vanhempien kova kuri ja mielivaltaisuus sekä torjuva ja välinpitämätön suhtautuminen lapseen. Vanhemmat saattavat rajoittaa lapsen tunneilmaisuja, kun lapsi osoittaa pettymyksen tai vihan tunteita. Elleivät vanhemmat auta lasta käsittelemään vihaa kontrolloidusti, se kohdistuu myöhemmin muihin heikompiin ja ulkopuolisiin ihmisryhmiin. (Van Ausdale & Feagin 2001, 199.) Noin 6-8-vuoden iässä lapsi kiinnittää erityisesti huomiota ympärillä oleviin ihmisiin. Lapsi havainnoi ihmisten ulkoisia eroja ja yhtäläisyyksiä, joiden pohjalta hän myös muodostaa käsitystä omasta olemuksestaan. Lapsen ennakkoluulot syntyvät helposti ulkoisesti erinäköisiä ihmisiä kohtaan. Noin seitsemän vuoden