TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA

Jaana Simola Jukka Ihalainen Kirsi Kuusinen-James Marjaana Seppänen Timo Rytkönen TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO A189 * 2011

Päijät-Hämeen kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojektin (PAKETTI projekti) tavoitteena on edistää alueen kuntien ja niiden asukkaiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia kehittämällä uusia palvelutuotannon malleja ja palvelusisältöjä. Kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa kolmannen sektorin kanssa on lisääntynyt ja tämän toimintamallin uskotaan vakiinnuttavan asemansa palvelujärjestelmässä. Projektin tavoitteena on löytää uusia malleja public-private yhteistyön lisäämiseksi ja tukea siinä kuntalaisten osallistamista. Kehittämisprojektin tavoitteiden edistäminen laajalla palvelusektorien kirjolla edistää alueen kilpailukyvyn nostamista. Kun alue säilyy kilpailukykyisenä, sillä on mahdollisuudet tarjota hyvinvoinnin edellytyksiä asukkaille työpaikkoina, harrastusmahdollisuuksina, ystävyyssuhteina ja turvaverkostoina. Hyvinvoinnin edellytysten olemassaolo vahvistaa asukkaiden tunnetta ja kokemusta henkilökohtaisen elämänpiirin turvallisuudesta ja tasapainosta. Julkaisu on osa Päijät-Hämeen liiton PAKETTI projektia, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja alueen kunnat. Julkaisun kuvat: Kansikuva: Tero Seppänen, sivu 7: Jukka Ihalainen, sivu 21: Maija Laine, sivu 22: Matti Laine, sivu 29: Mikko Ekström, sivu 70: Merja Airo, sivu 103: Tanja Tahvanainen sivu 140: Anita Vesaaja ja muut kuvat: Päijät-Hämeen liitto Julkaisun ulkoasu ja taitto: Visuaalinen suunnittelija Maaret Monola, Päijät-Hämeen liitto

TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA KIRJAN TOIMITTAJAT Jaana Simola, Päijät-Hämeen liitto Jukka Ihalainen, Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti Kirsi Kuusinen-James, Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti Marjaana Seppänen, Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti Timo Rytkönen, Turvallisten perheiden Päijät-Häme projekti PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI A189 * 2011 ISBN 978-951-637-194-1 ISSN 1237-6507

SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE...6 Jaana Simola I JOHDATUS TURVALLISUUTEEN...7 1. Johdanto...7 Jukka Ihalainen 2. Piirun verran turvallisempi Päijät-Häme...9 Timo Rytkönen ja Marjaana Seppänen 3. Viestejä turvallisuudesta... 16 Kirsi Kuusinen-James ja Marjaana Seppänen II TURVALLISUUS ERI ELÄMÄNVAIHEISSA... 21 4. Lapsi kutsuu turvallisuuteen... 21 4.1 Mikä luo turvaa vauva- ja lapsiperheen arkeen?... 21 Mika Forsberg 4.2 Isyyden vahvistamisella turvaa koko perheelle... 27 Timo Rytkönen, Ilmo Saneri ja Timo Tikka 4.3 Parisuhde vauvaperheessä... 32 Arja Seppänen 5. Nuorille eväitä elämään... 38 5.1 Mikä luo nuorelle turvallisuutta kodin ja viranomaisen välissä?... 38 Vesa Heiskanen 5.2 Tuntematon turvattomuus - uskonnollinen yhteisö lapsena koetun väkivallan ympäristönä... 43 Johanna Hurtig 5.3 Voiko päihteitä käyttävä vanhempi olla turvallinen lapsilleen?... 63 Sirpa Hopiavuori 6. Aikuinen, kotielämä ja turvallisuus... 66 4

6.1 Lapsuudenkodista eväät elämään... 66 Markku Turpeinen 6.2 Sosiaalityö ja turvallinen perhe-elämä... 71 Leo Nyqvist 6.3 Ajatuksia hullusta rakkaudesta... 80 Hannele Törrönen 7. Ikääntyneiden turvallinen perhe-elämä... 87 7.1 Kuka vastaa turvallisesta vanhuudesta?... 87 Timo Pokki 7.2 Mistä iäkkään ihmisen turvallisuus syntyy?... 93 Sirpa Andersson ja Marjaana Seppänen 7.3 Turvallinen ikääntyminen?...100 Eila Jokinen III TURVALLISUUSTYÖN TARPEET JA KÄYTÄNNÖT... 103 8. Turvallisuustyön tarpeet... 103 Kirsi Kuusinen-James 9. Turvallisuusseula työvälineenä... 108 Timo Rytkönen IV KATSE TURVALLISEEN PÄIJÄT-HÄMEESEEN - SEUDULLINEN YHTEISTYÖ.... TURVALLISUUTTA EDISTÄMÄSSÄ... 128 10. Turvallisuus perusoikeutena perheessä poliisin näkökulma seudulliseen yhteistyöhön... 128 Tero Seppänen 11. Turvallisuusverkosto toimijana... 133 Kirsi Kuusinen-James ja Jukka Ihalainen 12. Turvallisuus syntyy ja voimistuu yhdessä toimien... 139 Marja Keto Artikkelien kirjoittajat... 141 5

ESIPUHE Olin palaamassa bussilla työmatkalta Helsingistä. Valitsin istumapaikkani niin, että näin esteettömästi ikkunasta ulos ja kasasin asiakirjalaukkuni viereiselle istuimelle varmistaakseni, että saan varmasti istua rauhassa koko bussimatkan. Häiriöttömän matkan vakuudeksi otin pinkan työpapereita eteeni ja ryhdyin tuijottamaan tekstiä. Muutaman pysäkinvälin jälkeen bussiin nousi joukko harmaantuneita herroja, myös matkalla Lahteen. Keskustelusta päätellen veteraaneja oli palaamassa vuosittaisesta kokoontumisestaan. Kävi myös selväksi, että joukko oli taas harventunut viime vuodesta. Poisnukkuneista veteraaniystävistä puhuttiin leppeään ja kunnioittavaan sävyyn. Istuimella lojuvasta kassista huolimatta yksi näistä herroista kysyi kohteliaasti, saisiko istua viereeni. Keräsin tavarani ja nyökkäsin ja tuijotin entistä tiiviimmin papereihini. Herra vieressäni aloitti keskustelun. Ensin se oli yksipuolista jutustelua, mutta pian kuuntelin kiinnostuneena hänen kertomustaan eläkeläisen arjesta, työstä ikääntyneen vaimonsa omaishoitajana, veteraaniveljien yhteydenpidosta ja tapaamisista, päivänpoliittisista pohdinnoista. Keskustelimme koko bussimatkan ja kun hän pari pysäkkiä ennen minua jäi matkalta pois, laittoi hän noustessaan kämmenensä olkapäälleni, katsoi silmiini ja totesi: Rouva, kiitos, teitä minä en unohda. Muutamia vuosia myöhemmin luin lehdestä matkaseuralaiseni siirtyneen aiemmin poisnukkuneiden veteraaniystäviensä seuraan. Olen edelleen ylpeä siitä, että sain yhden lyhyen hetken kokea kuuluvani hänen turvaverkkoonsa. Oman turvallisuuden tunteen muotoutuminen on koko elämän jatkuvien tapahtumien ja kokemusten tulosta. Se miten meidät kohdataan eri elämän tilanteissa ja eri elämän vaiheissa kasvattaa tai vähentää tätä tunnetta. Turvallisuuden kokeminen kannustaa kantamaan vastuuta myös lähimmäisten turvallisuudesta. Päijät-Hämeen liitto julkaisi vuonna 2009 PARAS hankkeen yhteydessä kirjan Järjestöjen rooli kuntakentän rakennemuutoksissa. Silloin haluttiin nostaa esille erityisesti järjestöyhteistyön arvoa julkisen sektorin kumppanina sosiaali- ja terveydenhuollossa. Pelkästään sosiaali- ja terveysalan järjestötoimintaan vapaaehtoisena osallistuvien määrä Suomessa on huikeat 500 000 henkilöä (järjestöbarometri 2007). Järjestöjen paikallinen toiminta monimuotoisuudessaan on parasta ongelmia ja sairauksia ehkäisevää toimintaa. Sosiaali- ja terveysyhdistykset tavoittavat paikallisesti monenlaisessa elämäntilanteessa olevia, myös syrjäytymisriskissä olevia ihmisiä. Keväällä 2011 Lahdessa järjestetty seminaarisarja Turvallinen perhe-elämä ei synny sattumalta oli näyte siitä, minkälainen voima järjestökentällä on, kun yhteistyössä keskitytään äärettömän tärkeän asian ympärille ja kootaan omien alojen asiantuntijoita kertomaan ja keskustelemaan turvallisuudesta monipolvisesta aiheesta ja sen ilmenemismuodoista. Olisi sääli, jos seminaarisarjan asiantuntevat puheenvuorot ja esitykset jäisivät pelkästään läsnäolijoiden muistiin, siitäkin huolimatta että kuulijoita neljässä seminaarissa oli lähes 800! Tämän julkaisun artikkelit ovat syntyneet tarpeesta tallentaa seminaarin alustukset kaikkien niistä kiinnostuneiden luettaviksi. Kiitän artikkelien kirjoittajia asiantuntemuksensa jakamisesta ja mielipiteidensä esille tuomisesta. Toivon, että julkaisu innostaa keskusteluun, rohkaisee etsimään, löytämään ja jakamaan omia turvaverkkoja. Päijät-Hämeessä elokuussa 2011 Jaana Simola projektijohtaja 6

I JOHDATUS TURVALLISUUTEEN 1. JOHDANTO Jukka Ihalainen Idea tämän kirjan tekemiseen syntyi Turvallisten perheiden Päijät-Häme- projektin ja Päijät-Hämeen liiton hyvän yhteistyön tuloksena yhdessä toteutetun ja laajasti osallistujia koonneen seminaarisarjan Turvallinen perhe-elämä ei synny sattumalta jälkeen. Seminaarisarjan avulla pyrittiin lisäämään tietoisuutta turvallisuuden merkityksestä perheiden hyvinvoinnin osana sekä käytännön menetelmistä ja keinoista edistää perhe-elämän turvallisuutta. Turvallisten perheiden Päijät-Häme- projekti on käynnistynyt Lahden ensi- ja turvakodin perheväkivalta- ja kriisityössä kertyneistä kokemuksista, joiden pohjalta on syntynyt tarve etsiä keinoja perheiden arkielämän tukemiseen niin, että mahdollisimman moni kokisi elävänsä turvallisessa ympäristössä. Näkökulma on siirtynyt turvattomuudesta turvallisuuteen. Turvallisuusnäkökulman korostaminen myös kääntää katsetta ennaltaehkäisevään suuntaan ja nostaa arjen merkityksen keskeiseksi. Turvallisuuden ja arjen näkökulmien korostuessa lähiyhteisöjen merkitys vastaavasti kasvaa. Ne ovat avainasemassa turvallisuuden luomisessa. Eri-ikäisten ja erilaisissa perheissä elävien kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on myös monien tahojen yhteistyötä. Turvallisuutta voivat edistää lähiyhteisöt, erilaiset vapaaehtoisjärjestöt sekä ammattitahot yhdessä. Turvallisuustyöllä on pitkät perinteet. Maassamme on monilla arjen elämään suuresti vaikuttavilla alueilla, onnettomuuksien ja tapaturmien ehkäisyn rinnalla, ollut määrätietoista toimintaa turvallisuutta lisäävien ja ylläpitävien toimenpiteiden edistämiseksi. Turvallisuutta luovia ja ylläpitäviä seikkoja huomioidaan usein jo ennakkoon toimintoja suunniteltaessa: vaaratilanteisiin osataan varautua, onnettomuustilanteissa apuun ja tukeen liittyvät toimenpiteet on huolellisesti suunniteltu ja niitä on etukäteen harjoiteltu. Tämä koskee myös monella tavalla kotielämän turvallisuutta. Turvallisten perheiden Päijät-Häme- projektissa perheiden turvallisuutta on pyritty edistämään kolmen toimintalinjan avulla. Tavoitteena on ollut paikallisen turvallisuuskumppanuuden luominen turvallisuusnäkökulman vahvistaminen auttamistyössä arvioinnin ja seurannan välineiden kehittäminen. Vaikka projektin toimenpiteitä on hahmoteltu projektisuunnitelmassa, on projektin toiminnassa kuitenkin jätetty runsaasti tilaa ja mahdollisuuksia reagoida yhteistyökumppanien ja kansalaisten taholta tulleisiin näkökulmiin ja aloitteisiin. Vakavat ja ihmisiä syvästi vaurioittavat väkivaltatilanteet perhepiirissä kutsuvat ja vaativat meitä tehostamaan keinoja suojella ja turvata lähimmäisiemme ja itsemme perusoikeuksia fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Tässä kirjassa halutaan kohdistaa huomio läheisiin ihmissuhteisiin, siihen millaisia tarpeita, odotuksia ja toiveita meillä on toinen toisiamme kohtaan 7

turvallisuutemme suhteen. Millaisia keinoja meillä on käytettävissämme huolen pitämiseen omasta ja läheistemme turvallisuudesta? Miten palvelujärjestelmä huomioi ihmisten yksilöllisiä tarpeita ja tukee lähiyhteisöjä turvallisuuden vahvistamisessa? Millaisiin toimiin nämä ihmisten turvallisuuden tarpeista nousevat asiat meitä kutsuvat? Lukijalle tarjotaan mahdollisuus pohtia omaa ajatustaan läheisissä ihmissuhteissa koetun turvallisuuden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Olemmeko ehkä luopumassa oikeudesta turvalliseen kotielämään? Voimmeko edellyttää perusturvallisuuden toteutumista erilaisissa elämän haastavissa tilanteissa? Voimmeko tämän suhteen odottaa toisiltamme enemmän tekoja kuin mitä laki vaatii? Hyvinvointimme rakentuu eri asioista ja turvallisuuden tunne on olennainen osa sitä. Tietoisuus turvallisuutta luovista asioista tekee mahdolliseksi toimia itse rohkeasti ja ryhdikkäästi sekä edellyttää muilta toimenpiteitä sen toteutumiseksi. Meidän ei tarvitse hyväksyä vääryyttä eikä kohtuuttomuutta. Voimme kysyä ja ihmetellä, kyseenalaistaa arjessamme vaikuttavia tekijöitä, etenkin niitä, jotka voivat tuntua meistä itsestäänselviltä. Turvallisuus syntyy teoista ja toiminnasta, joista välittyy arvostus ja huolenpito toinen toisiamme kohtaan. Perheväkivaltaa pyritään maassamme ehkäisemään monin eri tavoin. Siitä, millaisia ovat perheväkivallan ehkäisemiseen parhaiten soveltuvat toimintaohjelmat ja toimenpiteet, on käyty vilkasta ja tarpeellista ideologista keskustelua. Kysymys sukupuolen merkityksestä ja vaikutuksesta lienee yksi keskeisimpiä. Työotteisiin ja perheväkivaltailmiötä selittäviin tausta-ajatuksiin liittyvä keskustelu- ja työyhteys on aika ajoin ollut koetuksella eri toimijoiden välillä. Erilaiset näkökulmat ovat tuottaneet monenlaista kitkaa. Vaikka olemmekin samalla perheväkivaltailmiön aihealueella näkökulman kääntyessä perhe-elämän turvallisuuteen ideologiset vastakkainasettelut näyttäisivät lieventyvän ja edellytykset yhteistyölle parantuvan. Turvallisuusnäkökulma näyttää olevan monella tavoin konfliktin ylittävää, mahdollisuuksia avaava, toiveikkuutta lisäävä ja yhteistyötä mahdollistava ajattelutapa. Jokaiselle löytynee luonteva, oma tapansa toimia omien arvojensa ja periaatteidensa pohjalta. Väkivalta ja kaltoinkohtelu eri muodoissaan perheissä ja lähisuhteissa on edelleen usein piiloon jäävä ongelma. Kansalaisten ja toimijoiden tietoisuutta ja toimintavalmiutta on ylläpidettävä ja vahvistettava, jotta väkivallasta kärsivät saisivat tarvittavan avun. Monet ihmiset kokevat perheväkivaltaa eri elämänvaiheissa ja samalla se koskettaa välillisesti siitä tietäviä. Osalla ihmisistä ei taasen ole kosketusta asiaan oman arki- tai työelämänsä kautta. Tästä huolimatta tärkeää olisi, että kansalaiset voisivat ajatella, että perhe-elämän turvattomuuteen ja turvallisuuteen liittyvät asiat ovat meidän kaikkien vastuulla. Oikeus saada kokea turvallisuutta perheessään eri elämänvaiheissa on meitä kaikkia yhdistävä asia. Se on meille jokaiselle tärkeä ja meillä on siitä myös jokin käsitys. Turvallinen perhe-elämä ei synny sattumalta, vaan se luodaan ja sitä ylläpidetään. Turvallinen perhe-elämä on suuntana ja tavoitteena kaikkia yhdistävä. Voi perustellusti kysyä; turvallisuus syntyy yhteistyössä, mikä on sinun roolisi? Auttajien ja toimijoiden turvaverkko kutoutuu itse kunkin tietoisuudesta siitä, mikä yhtäältä on oma roolini ja mahdollisuudet ja toisaalta mitkä ovat muiden mahdollisuudet vaikuttaa. Tämän kirjan tarkoituksena on valottaa erilaisista näkökulmista sitä, miten perhe-elämän turvallisuus ymmärretään ja miten sitä voidaan vahvistaa. Kirja noudattaa seminaarisarjan teemoja, joissa näkökulmana on ihmisten arkiset turvallisuustarpeet eri elämänvaiheissa, vauvaiästä vanhuuteen. Kirjan artikkelien kirjoittajat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta osallistuivat myös seminaarisarjan toteutukseen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentäminen, sen vastustaminen ja ennalta estäminen yhteiskunnassamme ja yksittäisen ihmisen elämässä voi usein olla vaikeaa, mutta turvallisuuden lisäämiseksi voi jokainen meistä aina tehdä jotakin. Turvallisten perheiden Päijät-Häme -projektin ja muiden kirjan tekemiseen osallistuneiden puolesta haluan toivottaa lukijoille innostavaa ja turvallista lukumatkaa. 8

2. PIIRUN VERRAN TURVALLISEMPI PÄIJÄT-HÄME Timo Rytkönen ja Marjaana Seppänen Moniulotteinen turvallisuus Turvallisuuden tunne on yksi Maslowin tarvehierarkian viidestä ihmisen perustarpeesta. Perustarpeilla viitataan sellaisiin tarpeisiin, jotka ihminen ennen kaikkea pyrkii tyydyttämään. Hankalampi kysymys onkin sitten se, miten täsmälleen ottaen turvallisuuden olotila kyetään saavuttamaan. Turvallisuutta tuskin voidaan kuvata absoluuttiseksi olotilaksi, vaan se on aina suhteellinen määre. Turvallisuus liittyy olennaisesti hyvinvointiin. Turvallisuuden ja hyvinvoinnin käsitteitä on käytetty rinnakkaisina käsitteinä, jolloin niillä viitataan erilaisiin, mutta samantasoisiin ilmiöihin. Niitä on myös käytetty toistensa synonyymeina, hyvinvoinnin ja turvallisuuden voidaan käsittää olevan sama asia. Toisaalta turvallisuus on myös nähty osaksi hyvinvointia. Tällöin on kyse hyvinvoinnista moniulotteisena ilmiönä, ja turvallisuus on yksi ulottuvuuksista. Edellä mainittujen lisäksi turvallisuutta on myös tarkasteltu hyvinvoinnin edellytyksenä. Pauli Niemelä (2000, 27 32) on tarkastellut erilaisia käsityksiä turvallisuudesta. Hän on hahmotellut turvallisuuden tarkastelemiseksi mallin, jonka keskiössä ovat terveydellinen ja sosiaalinen/yhteisöllinen turvallisuuskäsitys. Nämä ovat kytkettyinä laajempiin taustalla vaikuttaviin viitekehyksiin, joita hän kutsuu i) perinteiseksi valtiolliseksi, ii) sosiaali- ja hyvinvointivaltiolliseksi, iii) kulttuuriseksi/humanistiseksi ja iv) moderniksi tai ekologiseksi turvallisuusajatteluksi. Sosiaalinen/yhteisöllinen turvallisuuskäsitys koskee ihmisen lähipiiriä ja sosiaalisia verkostoja, joita voivat olla työyhteisö, koulu, asuinyhteisö ja harrastusyhteisö. Lähipiiriin ja verkostoihin liittyvä turvallisuuden vaje on vakava uhka ihmisen hyvinvoinnille. Turvallisuutta voidaan tarkastella objektiivisesti (ulkoapäin) tai yksilön subjektiivisena eli koettuna tilana. Kun puhutaan turvallisuuden kokemuksesta yksilötasolla, viitataan usein turvallisuuden puutteesta seuraavina pelkoina, psykosomaattisina oireina tai huolestuneisuutena esille tuleviin seikkoihin. Psykososiaalisesta näkökulmasta voidaan turvallisuutta katsoa ihmisen lähiyhteisön sosiaalisten suhteiden ja niiden laadun kannalta. (Niemelä 2000, 21) Anja-Riitta Lahikainen (2008) on tarkastellut erityisesti lasten hyvinvointia ja turvallisuutta. Hänen näkemyksensä mukaan resurssipohjaisia objektiivisia hyvinvoinnin mittareita tärkeämpiä mittareita ovat lasten hyvinvoinnin mittareina subjektiiviset kokemukset. Hänen tutkimuksensa havaintojen mukaan lapsilla ja nuorilla turvallisuutta sekä turvattomuutta ilmentävät: 9

TURVALLISUUTTA ILMENTÄVÄT: Kiinnostus ulkomaailmaa ja muita kohtaan Luottamus tulevaisuuteen Liittyminen muihin TURVATTOMUUTTA PUOLESTAAN ILMENTÄVÄT: Huoli, huolestuneisuus, huolen kantaminen, vastuu Pelot, valpastuminen, toimintavarmuus, paniikki Psykosomaattiset oireet Lamaantuminen, apatia, elämänhalun menettäminen, itsemurha Näitä havaintoja voidaan soveltaa myös muiden ikäryhmän turvallisuuden kokemuksiin. Lapset ja nuoret sekä muut haavoittuvat ryhmät tarvitsevat erityistä suojelua liiallisilta turvattomuusuhkilta niissä tilanteissa ja ympäristöissä joissa he ovat ja silloin kun he uhkia kohtaavat (subjektiivinen aikataulu). Lapset ja nuoret ottavat vastaan suojelua niiltä henkilöiltä, joihin he luottavat. (Lahikainen ym. 2008.) Timo Rytkönen on hahmotellut Anja-Riitta Lahikaisen (2008) tekstien pohjalta turvallisuuden ja turvattomuuden tunteeseen liittyviä näkökulmia. TURVALLISUUDEN TUNTEESEEN LIITTYY: Dynaamisuus: subjektiivista turvallisuuden tunnetta tuotetaan ja ylläpidetään aktiivisesti päivittäin Vuorovaikutuksellisuus: subjektiivista turvallisuuden tunnetta tuotetaan ja omia ajatuksia ja tunteita testataan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Yhteys sisäiseen puheeseen: jatkuva sisäinen neuvottelu ympäristöstä havaitsemiemme tekijöiden suhteen: onko tuo uhka, pitääkö sille tehdä jotakin, entä jos tuo Tilannesidonnaisuus: erilaiset tilanteet ja tilat tarjoavat erilaisia toiminta- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia, joiden perusteella koemme eriasteisesti turvallisuutta tai turvattomuutta Liikkuvuus: kokemus siitä, että pystymme suhteellisen rentoina liikkumaan tilanteesta toiseen ja vastaanottamaan myös turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä menettämättä perusluottamustamme. Turvallisuutta ja sen ilmenemistä tarkasteltaessa voi olla kyse joko turvallisuuden toteutumisesta, siihen liittyvästä uhkasta tai riskistä tai sitten selvästä turvallisuusvajeesta. Tällöin puhutaankin usein turvattomuudesta. Vaikka turvallisuus ja turvattomuus ovat saman ilmiön eri puolia, korostuvat käsitteissä kuitenkin erilaiset näkökulmat. Turvattomuudesta puhuttaessa keskiössä on uhkan tai vajeen näkökulma. Turvallisuuden käsite ohjaa ajattelemaan myös ennalta ehkäisevää näkökulmaa ja siihen liittyviä tuen ja suojelun elementtejä. Turvallisuuden käsitteessä painottuu usein myös kokemuksellinen näkökulma. 10

Pelon utopioista toivon utopioihin Tutkija Hille Koskela (2009), joka on tutkinut kaupunkikulttuuria turvallisuuden ja ns. pelon kulttuurin näkökulmasta, puhuu turvallisuusparadokseista. Hän toteaa, että turvallisuudesta on tullut aikamme suuri kertomus, jota on hankala tavoittaa ja joka läpäisee kasvatuksemme, sosiaaliset suhteet, arkkitehtuurin ja yhteiskunnallisen päätöksenteon. Kun puhumme turvallisuudesta, on vallitseva tapa ollut tutkia yksipuolisesti sitä, mikä meitä uhkaa, miltä pitää suojautua ja mitä pitää pelätä. Perustelemalla eriasteisilla tilastollisilla ja tutkimuksellisilla uhkakuvilla suojautumisen ja puuttumisen tarvettamme eri elämänilmiöiden suhteen, emme lisääkään valmiuttamme turvallisuuteen, vaan tapamme toimia turvallisuutemme edistämiseksi lisääkin turvallisuuden kaipuutamme ja turvattomuuden tunnetta. Tämä paradoksaalinen näkökulma turvallisuuteen muuttaa tulevaisuuteen katsomisemme perspektiiviä. Uutisoidut ilmaston muutosten vaarat, erilaiset suuret yhteiskunnalliset epäkohdat, kuten työttömyys ja köyhyys, koulusurmat sekä vuosi vuodelta kasvaviksi kuvatut tilastot lähisuhteessa tapahtuvien surmien ja pahoinpitelyjen määristä luovat tulevaisuuden katsomisen lähtökohdaksi pessimismin. Alamme tehdä elämässämme valintoja siksi, etteivät uhkat toteutuisi eli enemmän pelosta kuin pyrkiäksemme johonkin, mitä haluamme, toivomme. (mt.) Tämä pätee myös perheväkivallan suhteen. Liiaksi ja yksipuolisesti uhkakuvilla kuvattu perheväkivalta voi luoda maiseman, jossa se ilmiönä demonisoituu lisäten toivottomuuden tunnetta, lamaannuttaa toimintaa ja leimaa siitä kärsiviä. Samalla se voi lisätä perhekeskeistä suojautumista ja ehkäistä halukkuutta hakea apua. Työntekijöissä, joilta apua olisi haettavissa, se voi aiheuttaa vastaavia suojautumisen, osaamattomuuden tai riittämättömyyden tunteita ja kaventaa näkemästä omassa työssään mahdollisuuksia auttaa. Aikaisempiin sukupolviin verrattuna ihmisten elinpiiri, eritoten kaupungeissa ja taajamissa, on kaventunut. Niin lapset kuin aikuisetkin liikkuvat kodin ulkopuolella aikaisempaa rajatummin ja pienemmällä säteellä. Varmasti asiaan vaikuttavat useat tekijät samanaikaisesti, mutta syytä on ainakin pohtia sitä, onko tavoillamme käsitellä ja puhua turvallisuudesta vaikutusta elinpiirimme kaventumiseen. Olemmeko alkaneet itsesensuroida mahdollisuuksiamme ja kaventamaan elinpiiriämme uhkakuvien pelosta? Tämä aikana, joka verrattaessa aikaisempiin vuosikymmeniin, on erilaisilla turvallisuusmittareilla mitattuna turvallisempi. ( Koskela 2009.) Pelon kulttuuri ei ole tietenkään yksipuolisesti ja kaikenkattavasti vallitseva. Tärkeää on myös nähdä ja puhua turvattomuutta tuottavista tekijöistä, jotta niihin voidaan puuttua. Kyse on pikemminkin tasapainosta ja suhteesta ajattelussamme turvattomuutta ja turvallisuutta tuottavien tekijöiden välillä. Pelon kulttuurin luomisen rinnalle tarvitaan arjessamme vaikuttavien turvallisuutta tuottavien tekijöiden esiinnostamista. Yksipuolisesti vallalla olevat pelon utopiakuvat ohjaavat suojautumisen kulttuuriin ja vastaavasti toivon utopiakuvat rakentamaan turvallisuutta. Puutarhan kukoistukseen ei riitä rikkaruohojen kitkeminen Turvallisten perheiden Päijät-Häme projektin lähtöajatuksena oli haastaa, ei ainoastaan auttajatahoja, vaan kaikkia Päijät-Hämeen maakunnan asukkaita vaikuttamaan perheiden arkielämän turvallisuuteen. Olemme projektissamme halunneet tutkia sitä, mikä tuottaa ihmisille turvallisuutta lähisuhteissa ja miten eri tavoin kysymällä turvallisuudesta voisimme herättää ihmisille turvallisuuden tunnetta sekä sitä kautta toimintavalmiutta lisätä omaa ja läheisten turvallisuutta. Tavoitteinamme on ollut nostaa perheen turvalliseen elämään liittyvät kysymykset osaksi toimijoiden ja kansalaisten arjen kanssakäymistä, lisätä turvallisuusnäkökulman osuutta auttamistyössä sekä kehittää ajattelu- ja toimintatapaa, joka vahvistaa lähipiirin mahdollisuuksia luoda turvallisen perhe-elämän edellytyksiä ja kykyä toimia perheväkivaltakriisin eri vaiheissa. 11

Olemme etsineet vastauksia kysymyksiin siitä, miten tulisi huomioida entistä paremmin ihmisten omat, tärkeiksi kokemat tavat ja ajatukset turvallisuudesta erilaisia palveluja kehitettäessä. Entä ohjaisiko turvallisuushakuinen ajattelu- ja keskustelutapa helpommin ihmiset puhumaan myös kotielämän turvattomuudesta? Madaltaisiko tällainen tapa avun hakemisen kynnystä haettaessa apua väkivaltakokemuksiin? Elävöittäisikö turvallisuudesta kysyminen erilaisissa asiakastyön keskustelutilanteissa enemmän toimijuutta ja toiveikkuutta lisääviä mielikuvia? Kysymykset Onko sinua kotona lyöty tai uhattu väkivallalla? ja Oletko lyönyt riitatilanteissa läheisiäsi? avaavat hyvin erilaisen maiseman kuin kysymykset Mitkä asiat sinulle tuovat kotona turvallisuutta? ja Miten sinä huolehdit itsesi ja läheistesi turvallisuudesta?. Kun aikoinaan ideoimme projektiamme, oli yhtenä kantavana ajatuksenamme kysymys siitä, onko tavassamme tutkia ja kuvata perheväkivaltailmiötä jotain samankaltaista kuin edellä mainitussa pelon kulttuurin ajatuksissa? Uhkakuvilla ja yksipuolisesti väkivaltaan keskittyvänä perheväkivallan hoidossa käyttämämme työtapamme ja tapamme puhua ilmiöstä voi pahimmillaan nostaa työntekijöiden kynnystä ottaa asiaa puheeksi. Lisäksi se voi tuoda väkivallan käsittelyyn - niin auttajille kuin apua hakeville ihmisille - liiaksi toivottomuuden ja raskauden tuntua sekä näköalattomuutta. Ehkä joskus voidaan ajatella, että perheväkivalta on niin vaikea ja monimutkainen ilmiö, että sitä ei voi käsitellä kuin asiaan koulutettu ja kokenut työntekijä. Koska asia ei varsinaisesti kuulu omaan osaamiseen, jätetään kysymättä tärkeitä perheen tai sen jonkun jäsenen kotielämään liittyviä kysymyksiä. Riittää kun ohjataan ihminen paremmin väkivaltaa käsittelemään koulutettujen auttajien puheille. Kärjekkäästi ilmaistuna tapamme auttaa voi em. lähtökohdista itsessään tuottaa pelkoa, etäisyydenottoa ja kotona tapahtuvan väkivallan ehkäiseminen voi jäädä marginaaliin niin ajattelussamme kuin toimenpiteissämme. Seurauksena voi olla, että ne ihmiset, jotka miettivät tohtisiko ottaa kotona tapahtuvaa väkivaltaa puheeksi, jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Vielä 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa toimi jo useita turvakoteja, ei kovinkaan moni turvakotityön ulkopuolinen ollut kiinnostunut tai tietoinen perheväkivaltailmiöstä. 90-luvulla opettelimme jollakin tavoin puhumaan perheväkivallasta ja tekemään kotona tapahtuvaa väkivaltaa ilmiönä näkyvämmäksi yhteiskunnassamme. 2000-luvulla olemme Suomessa pyrkineet leventämään keskustelua ja perheväkivallan hoitamiseen on synnytetty turvakotien rinnalle erilaisia toimintamuotoja. Lähisuhdeväkivalta, joka on monestakin syystä ja eri tavoin ollut piilossa yhteiskunnassa, on saatu osittain näkyväksi, vaikkei vieläkään riittävästi. Ehkä asiaan puuttumisen tärkeys ja ihmisten herättäminen asiaan puuttumiseksi on vaatinut puhetta, jossa on korostetusti tuotu esiin väkivallan vaurioita, vaikutuksia kaikkiin perheenjäseniin ja pyritty hahmottamaan väkivaltaa ääritilanteiden, vakavampien tapausten kautta. Ehkä nyt olemme tilanteessa, jossa emme tarvitse enää pelkästään uhkakuvia motivoituaksemme toimimaan perhe-elämän turvallisuuden lisäämiseksi, vaan voimme luottaa, että jonkinasteisesti yhteiskunnassamme on ymmärretty asiaan puuttumisen vakavuus ja meidän kaikkien vastuu siinä. Jos kömpelöhkösti käyttää puutarha-vertausta, olemme ymmärtäneet rikkaruohojen kitkemisen välttämättömyyden ja nyt on tarpeen sen rinnalla katsoa, mitkä toimet saavat puutarhan kukoistamaan ja ylläpitävät sitä. Kokemukset perheväkivaltatyöstä ovat osoittaneet, että väkivallan kokemuksiin liittyy häpeän tunteita siihen osallisilla, mikä puolestaan johtaa vaikenemiseen. Myös kulttuurisesti pidetään tärkeänä perheen yksityisyyden kunnioittamista, mikä voi ehkäistä asian puheeksiottamista. Miten luoda sellaisia kulttuurisia tapoja, niin lähipiirissä kuin palvelujärjestelmässä, joilla voisimme helpottaa asiasta puhumista? Väkivaltaa kokeneet tarvitsevat erilaisia tilanteita ja erilaisia keskusteluja ihmisten kanssa voidakseen avata omaa perhetilannettaan, herätellä omaa motivaatiotaan asian korjaamiseksi ja tutkiakseen omaa suhdettaan väkivaltaan. Lähtiessään puhumaan siitä, minkä kokee kotona turvallisuutta tuottavaksi voi luoda toisenlaista rohkeutta ja suhdetta ottaa esille asioita, jotka kokee turvattomuutta tuottaviksi. 12

Kummalle puolelle rajaa katsomme? Turvallisuusajattelun näkökulmaa, turvallisuushakuisen katseen suuntaa, voi kuvata seuraavalla taulukolla. Kuvaus on yleistävä ja sen tarkoituksena on korostaa turvahakuisen työskentelyn periaatteita. Turvallisuusajattelu ei ole vastakkainen suojaamiseen tähtäävien toimien kanssa. Olemme katsoneet, että suojaamiseen sekä puuttumiseen pyrkivien työtapojen rinnalla on tärkeää olla mukana työtapoja, joilla elävöitetään turvallisuuden ajatuksia ja että tavoitteet väkivaltatyöskentelyssä pitää etsiä turvallisuutta ylläpitävistä tekijöistä. UHKAAN JA SUOJAAMISEEN VARAUTUVA TYÖOTE Etsimme merkkejä siitä, miten väkivallattomuuden raja on jo ylitetty. katse mahdollisissa väkivallan tunnusmerkeissä sen pohtiminen, mikä määritellään väkivallaksi epäilyjä ja oletuksia, joita testataan kysyen ja tulkiten erilaisia arvioita ja tapahtumia jo tapahtuneen väkivallan tutkimista, arviota toteutuuko se uudestaan vai ei mitä vaikutuksia eri perheenjäsenille on väkivallasta seurannut mistä väkivalta johtuu? erilaiset suojautumisen ja eristämisen keinot keskiössä, jottei väkivaltaa enää tapahtuisi keskiössä väkivallalta suojautumisen ja väkivallan eristämisen (kontrollin) välineet päätavoite väkivallan loppuminen TURVAHAKUINEN TYÖSKENTELY turvallisuutta pidetään normina ollaan uteliaita, miten turvallisuus perheen arjessa toteutuu mitä merkkejä turvallisuudesta (tavoista toimia, ajatella, olla vuorovaikutuksessa) on nykyhetkessä? tutkitaan sitä, mitä kukin perheenjäsen pitää turvallisuudelleen tärkeimpänä kotona asetetaan turvattomuudelle/väkivallalle rajat turvallisuuden ja turvallisuuden tunnetta tuottavien tekojen kautta, tätä rajaa ei saa ylittää näitä asioita pitää ylläpitää jos raja on ylittynyt, on jo elävöitetty se, mihin pitää palata takaisin päätavoite turvallisuus ja sen ylläpito Voi näyttää siltä, että on aivan sama kummalla puolella turvallisuuden rajaa ollaan; uhkakuvien vai turvallisuuden. Molemmissa on huomioitava turvattomuutta ja turvallisuutta tuottavia tekijöitä ja varauduttava pahaan sekä lisättävä hyvää. Turvallisuus on kuitenkin kokonaisvaltainen kokemus, joka koostuu erilaisista tekijöistä. Siihen vaikuttaa tapamme puhua ihmisten kanssa, se miten tulkitsemme tapahtumat ja millaisia tunteita asian käsittely meissä herättävät. Nämä tekijät määrittävät turvallisuuden tunnettamme. Jos lähtökohtana ovat kokemukset turvallisuudesta, syntyy todennäköisesti enemmän toimintavalmiutta. Pelko tai uhkan tunne voi olla lyhyellä aikavälillä hyväkin toimintaan motivoija, mutta pitkään jatkunut tai ei niin konkreettisista tilanteista ja kokemuksista syntyvä turvattomuuden tunne voi saada meidät menettämään harkintakykyämme. Suojautumi- 13

sen tarve voi ehkäistä meitä tekemästä hyvinvointiamme lisääviä toimia ja viime kädessä saada meidät toivottomiksi. Turvallisuuden näkökulman kautta voidaan saada paremmin voimavaroja käyttöön ja kokemuksellisia tunteita pystyvyydestä, joka helpottaa myös turvattomuutta aiheuttavien kokemusten käsittelyä. Turvallisuuspuheen lähtökohtia Turvallisuuspuheella tai turvallisuushakuisella keskustelulla tarkoitetaan työ- ja ajattelutapaa, jossa keskitytään tutkimaan ihmisen omia ja perheen toiminnassa, ajattelussa ja arvomaailmassa olevia turvallisuutta tuottavia asioita. Sillä pyritään lisäämään ihmisten toimintavalmiutta ja motivaatiota. Sen avulla voidaan konkretisoida välittömästi tavoitteita. Tavoitteena väkivallan loppuminen ei ole riittävä. Päämääränä on turvallisuutta takaavan elämän luominen. Vastavoima väkivallalle ja turvattomuudelle on aina herätettävä, kun puhutaan turvattomuudesta. Se luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa omiin kykyihin selviytyä. Turvallisuus on tilan ja ympäristön järjestelyjä ja erilaisia toiminnanrakenteita, joissa huomioidaan turvallisuuden takaaminen. Se voi olla esimerkiksi mahdollisuus ottaa peruspalveluissa, kuten neuvolat, päiväkoti, koulut, sosiaalitoimi, omaan ja perheensä turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä säännöllisesti esille tai se voi olla toimintatapoja, joilla puututaan kouluissa kiusaamiseen tai annetaan apua väkivallan kohteeksi joutuneille. Se on myös sääntöjä ja sovittuja toimintatapoja ihmisten kesken, olivat ne sitten lakeja, asetuksia tai kirjoittamattomia sääntöjä, kuten hyvät tavat tai teot, joilla toisten tarpeita huomioidaan. Turvallisuus on samalla subjektiivinen, yksilön tai yhteisöjen kokema tila. Turvallisuudella on siis materiaalinen ja fyysinen puolensa, mutta samalla se on mitä suurimmassa määrin henkistä ja sosiaalista: siihen liittyy suhtautumisemme ja suhteemme asioihin ja toisiin ihmisiin. Turvallisuutta on hyvä lähestyä kysymällä ihmisten subjektiivisia käsityksiä, jotta turvallisuuden moni-ilmeisyys ja liittyminen ihmisten arkeen tulisi näkyväksi ja elävöitettyä. Turvallisuus, kuten väkivaltakin, ovat hyvin kokemuksellisia asioita ja liian käsitteellinen asioiden kuvaaminen voi kaventaa tätä monipohjaisuutta ja muuttaa turvallisuuden tai turvattomuuden kokemukset yksiselitteisiksi ja ulotteisiksi. Kuvatessaan arkikielellä itselle tärkeitä asioita, ihmiset elävät mielikuvissaan noita kokemuksia. Turvallisuuspuhe on vuorovaikutteinen tapa. Siihen liittyy käsitys turvallisuuden yhteisöllisestä luonteesta: tarvitsemme toisiamme luodaksemme turvallisuutta. Turvallisuuden tunne vastaavasti on yksilöllinen ja jokaisella on yksilölliset turvallisuuden tarpeensa, jotka vaihtelevat eri ikäkausina, elämäntilanteissa ja eri arkisissa tapahtumissa. Turvallisuuspuheen kiinnostuksen kohteena on lähisuhteiden arki. Tarkastelun kohteena on se, miten turvallisuus ilmenee siinä ja miten sitä ylläpidetään perheissä ja lähisuhteissa: se on arkisia toimia, tapaa puhua toisille, millaisina näemme itsemme ja toisemme ja miten ilmaisemme niitä toisillemme arjessamme. Turvallisuuspuheen kautta tavoitamme myös välittömimmin kulttuurisen ympäristömme. Millaisten arvojen ja asenteiden pohjalta rakennamme yhteisöissämme turvallisuutta? Siihen liittyvät elämäntavalliset käsitykset ja ohjeet, perinteet, arvot, normit sekä uskomukset. Ihmisen kokemukselliset turvallisuuskäsitykset avautuvat sitä tutkimalla: kysymällä, määrittämällä sitä, keskustelemalla siitä. Samalla sen hetkinen turvallisuuden tunne tulee näkyväksi suhteessa ympäristömme käsityksiin turvallisuudesta (esim. Mitkä ovat hyväksyttäviä tapoja riidellä ja missä mennään väkivallan puolelle?). Turvallisuuspuhetta voi verrata meille luontaisiin tapoihin muistella. Kun mietimme, millainen kesä oli vuonna 1995, joudumme hakemaan ensin yksityiskohtia; heinäkuu taisi olla sateinen, taisin istua päiviä kesämökin sisällä pelaten pasianssia, oliko juhannuksena helle Kertomalla omia merkityksiään turvallisuudesta, ihminen luo samalla samanaikaisesti yksilöllistä ja yhteisöllistä suhdetta turvallisuuteen ja näkee itsensä subjektina (toimijana) sekä suhteessa muihin ihmisiin ja tapahtumiin. 14

Turvallisuuspuhe on vuorovaikutteinen ja toiminnallinen prosessi, ei niinkään väline tai menetelmä. Keskeisintä siinä on: 1. SYNNYTETÄÄN ASENNETTA JA AJATTELUTAPAA Kaikki ihmiset pyrkivät hyvään ja tekevät erilaisia myönteisiä sekä arvostettavia asioita elämässään, jotka lisäävät heidän ja läheisten turvallisuutta. Halutaan korostaa ihmisen omaa asiantuntijuutta omaan elämäänsä. Olemalla utelias miten ihminen on hyödyntänyt tätä asiantuntijuutta, saadaan pystyvyyden tunnetta ja toimintakykyä ihmisille. 2. LUODAAN VUOROVAIKUTUSPROSESSI Sillä luodaan välittömästi vaikutuksia niin tässä hetkessä kuin pitemmällä aikavälillä. Kuten hyvä vuorovaikutus, se on jo itsessään menetelmä. Puolustautumisen sijaan katseen suunta on siinä, mitä on hyvä tavoitella, - jo tämä asenne synnyttää yhteistyöhön halukkuutta. Utelias, tutkiva asenne on kriittisyyden vastakohta, joka on vuorovaikutuksellinen tapa tutkia asioita. Havainnot ja tulkinnat luodaan yhteisesti vuorovaikutuksessa. 3. ELÄVÖITETÄÄN TYÖSKENTELYLLE PÄÄMÄÄRÄ JA TAVOITTEET Olemalla uteliaita koetuista turvallisuuden ja hyvinvoinnin hetkistä, elävöityvät asiat, joita haluaa tavoitella. Turvallisuudesta kysyminen tuo se esiin ihmisten subjektiiviset näkökulmat ja merkitykset asioihin. Elävöittämällä ihmisten pyrkimyksiä ja unelmia luodaan motivaatiota toivotulle muutokselle. 4. IHMINEN NÄHDÄÄN YHTEISÖLLISENÄ JA SUHDEKESKEISENÄ TOIMIJANA Tavoilla olla läheisten kanssa turvallisuutta tuottavalla tavalla tekemisissä on iso merkitys. Usein toistuvien ongelmatilanteiden, esimerkiksi väkivalta, perheenjäsenten suhteet lähipiiriin, kuten sukulaisiin, ystäviin ja itselle tärkeisiin ihmisiin, voivat katketa tai vähentyä aikaisemmasta. Se vastaavasti kaventaa elinpiiriä perheessä ja saa perhesysteemin sulkeutumaan entisestään lisäten mahdollisesti haittoja ja kärjistäen niitä. Lähipiirin huomioiminen ja sen takaisin liittäminen eri tavoin perheen elämään on ratkaisevan tärkeää. Väkivaltapuhe tavoittaa vain havaitun väkivallan. Turvallisuuspuhe tuo myös kriittisen näkökulman eri asioihin ja luo laajemman kehyksen myös väkivallan käsittelylle. Se asettaa väkivallan suhteeseen kohti tavoitetta (turvallisuutta) ja saa pohtimaan perhe-elämää kokonaisvaltaisemmin. Turvallisuuspuhe piirtää rajaa siihen mikä kuuluu tavalliseen perhe-elämään ja mikä ei. Lähteet Koskela, Hille (2009) Pelkokierre. Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus. Helsinki. Lahikainen, Anja-Riitta (2008) Lasten subjektiivinen hyvinvointi ja perhepolitiikka. Sosiaalitaito.fi/ep/tiedostot/anjariitta_lahikainen_powerpoint.pdf. Niemelä, Pauli ja Lahikainen, Anja-Riitta (2000) Inhimillinen turvallisuus. Vastapaino. Tampere. 15

3. VIESTEJÄ TURVALLISUUDESTA Kirsi Kuusinen-James ja Marjaana Seppänen Turvallisten perheiden Päijät-Häme projektia aloitettaessa haluttiin selvittää eri tahojen niin kansalaisten, päättäjien kuin ammattilaistenkin ajatuksia turvallisuudesta. Sitä tehtiin keräämällä vastauksia kysymykseen siitä, mitä ihmiset turvallisuudella tarkoittavat. Aineistoa saatiin yleisötapahtumiin osallistuneilta kansalaisilta sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta. Lisäksi kunnallispoliitikoilta ja koululaisilta on kysytty ajatuksia turvallisuudesta. Kuvaamme tässä luvussa edellä mainittujen aineistojen pohjalta päijäthämäläisten näkemyksiä turvallisuudesta. Kansalaiset Lahden matkustajasatamassa vietettiin iloista lastentapahtumaa 16.5.2009. Lahden ensi- ja turvakodilla oli siellä oma osasto, jossa oli mahdollisuus vastata kysymyksiin turvallisuudesta. Kävijät saivat lomakkeen jossa oli kaksi kysymystä. Toisessa pyydettiin kirjaamaan turvallisuutta tuovia tekijöitä ja toisessa pohtimaan huolta aiheuttavia tekijöitä. Kysely tavoitti yhteensä 93 vastaajaa. Mikä luo itsellesi ja läheisillesi turvallisuutta? kysymyksen yhteydessä mainittiin monenlaisia turvallisuutta tuovia tekijöitä. Yleisimmin kuitenkin esille tulivat perhe, läheiset ihmissuhteet ja rakkaus. Ne mainittiin lähes kaikissa vastauksissa. Myös luottamus siihen, että läheiset auttavat tarpeen tullen tuli monessa vastauksessa esille: Rakkaat ystävät ja sukulaiset, joiden apuun voi luottaa. Tähän liittyivät myös maininnat kodista turvallisuutta tuovana tekijänä. Turvallisuutta tuo monelle myös arki. Sen sujuminen, rytmi ja siihen liittyvät rutiinit loivat turvallisuutta. Monet vastaajat mainitsivat lisäksi ympäristön: Turvallinen ympäristö asua, ulkoilla lapsen kanssa ja itsekseen. Terveys sekä työ ja toimeentulo olivat turvallisuutta tuottavia perusasioista, jotka tulivat esille suuressa osassa vastauksista. Niiden katsottiin luovan turvallisuuden perustan. Usko kuului myös monen vastaajan turvallisuuden elementteihin: Usko Jumalaan. Hyvät suhteet läheisiin. Perustoimeentulo turvattu. Yleisötapahtumaan osallistuneilta tiedusteltiin myös asioita, joista he ovat huolissaan. Lasten ja nuorten pahoinvointi mainittiin hyvin usein huolenaiheeksi: Lasten ja nuorten hyvinvointi, heidän lisääntyvä pahoinvointinsa. Siitä, etteivät kaikki lapset voi tuntea oloaan turvalliseksi omassa kodissaan. Myös nuorempien sukupolvien tulevaisuus huolestutti. Näistä mainittiin sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla: Lasten tulevaisuudesta, että löytävät toimeentulon ja voisivat elää ja rakentaa omaa perhettään hyvin. Lasten tulevaisuudesta kovenevassa maailmassa. 16

Vastauksista saattoi tulkita, että useimmilla vastaajilla oli olemassa läheisiä, jotka tuovat turvallisuutta. Silti joillekin huolta aiheutti henkilökohtaisen turvaverkon puute: Olen yksinhuoltaja ja lapseni viettää aikaa paljon yksin. Siitä etten ole tarpeeksi läsnä eikä meillä ole turvaverkkoa. Yllättävän monessa vastauksessa tuotiin esille kiire. Kiireen nähtiin viime vuosina lisääntyneen ja kiire huolestutti erityisesti lasten kannalta: Aikuisten kiireisestä elämäntyylistä, lapset jäävät jalkoihin. Turvallisuutta tuovien asioiden yhteydessä mainittiin yleisesti terveys, työ ja rahatilanne. Huolenaiheet sekä henkilökohtaisella että yleisellä tasolla liittyivät monilla vastaajilla juuri näihin asioihin: Omasta työllistymisestäni, kun valmistun. Päihteet, rikollisuus sekä väkivalta mainittiin huolenaiheina, samoin liikenteeseen ja elinympäristöön liittyvät tekijät. Jotkut vastaajista toivat esille laajempia huolenaiheita kuten ekologiset kysymykset ja erilaiset muutkin globaalit uhkat: Maailma hukkuu paskaan. Omien voimavarojen riittävyys herätti joissakin vastaajissa huolta: Joskus omat hermot huonot, ettei aina aikaa, kun lapset kysyvät, haluavat jotain. Löytyipä myös yksi vastaaja, joka ei ollut huolissaan mistään: En tällä hetkellä oikein mistään, koska olemme saaneet/antaneet sellaiset eväät toisillemme, että on turvallista elää. Ulkopuolisille uhillehan emme voi kamalan paljon, en rasita niillä itseäni. Avun saannista palvelujen muodossa ei kovin paljon ilmaistu huolta, mutta joitakin kommentteja tuli esille siihen liittyen: Onko riittävästi apua saatavilla niille perheille, joissa kriisi tai muita vaikeuksia. Vai täytyykö olla aina tosi huonosti ennen kuin apu tulee? Esim. kodinhoidossa apu lapsiperheille tuntuu puuttuvan! Päättäjät Myös päättäjien käsityksiä perhe-elämän turvallisuudesta haluttiin kuulla. Lahden kaupunginvaltuuston jäsenet saivat ennen 12.9.2009 pidettyä kokousta vastata kahteen kysymykseen. Kysymykset olivat samoja kuin yleisötapahtumissa käytetyt kysymykset. Vastauksia saatiin kaikkiaan 33 kappaletta. Ensimmäinen kysymys Mikä luo itsellesi ja läheisellesi turvallisuutta? kirvoitti hieman lyhempiä vastauksia kuin toinen kysymys Mistä olet huolissasi? Perhe oli yksi useimmiten mainituista turvallisuutta tuottavista tekijöistä. Korostettiin myös rakkautta ja luottamusta sekä vastuullisuutta toinen toisista. Myös muut ihmissuhteet tulivat usein esille: Luottamus, rakkaus, yhdessäolo, alkoholittomuus, vastuu toisistamme. Yleensäkin yhteisöllisyys nähtiin tärkeänä asiana. Työ ja terveys olivat elämän perusasioita, jotka toivat myös turvallisuutta. Yleensäkin arvot tai erityisesti mainittuna kristilliset arvot olivat turvallisuutta luovia tekijöitä. Vastauksissa tuotiin usein esille myös instituutiot turvallisuuden edistäjinä. Näitä olivat poliisi, kirkko ja yhteiskunnalliset palvelut: Perustarpeiden tyydyttämisen mahdollisuus; asunto ja toimeentulo. Yhteiskunnan järjestys, toimiva oikeuslaitos. Ystävien verkostot, yhteiset arvot! Toinen päättäjille esitetty kysymys koski turvallisuuteen liittyviä huolenaiheita. Kun yleisötapahtumaan osallistuneille kansalaisille esitettiin sama kysymys, monet heidän huolenaiheistaan liittyivät suoraan oman perheen ja lähipiirin elämään. Päättäjien kirjaamissa huolenaiheissa huoli kohdistui ennen kaikkea yleisiin ja ympärillä nähtävissä oleviin asioihin, ei niinkään omaan elämäntilanteeseen. 17

Yksi yleisimmin mainituista huolenaiheista oli vanhemmuuden katoaminen. Tähän usein yhdistettiin maininta itsekkyydestä, lasten tarpeiden katsottiin jäävän syrjään. Myös arvojen kovenemisesta ja välittämisen kulttuurin häviämisestä oltiin huolissaan: Välittäminen ja toisista huolehtiminen, vanhemmat lapsistaan ja lapset vanhemmistaan jne. on syystä tai toisesta kadonnut kaiken muun keskellä. Työttömyys mainittiin hyvin usein huolenaiheena, lisäksi puhuttiin köyhyyden lisääntymisestä sekä yleisemmin syrjäytymisestä, joka kuitenkin usein mainittiin seurauksena työttömyydestä. Perheiden tilanteen huonontumisen taustalla olevaksi ilmiöksi mainittiin päihteiden käyttö, jota koskeva huoli ilmeni suuressa osassa vastauksista. Palvelujen alasajo huolestutti, erityisesti mainittiin vanhusten sekä lasten ja nuorten palvelut. Väkivallan lisääntyminen sekä erityisesti perhe- ja lähisuhdeväkivalta nähtiin huolestuttavina ilmiöinä. Ammattilaiset Kesällä 2009 päijäthämäläiset sosiaali- ja terveysalan työntekijät saivat vastatakseen sähköisen kyselyn, joka oli otsikoitu Turvallinen perhe-elämä ei synny sattumalta Mitä sinä siitä ajattelet? Kysely lähetettiin Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verson sähköpostilistan kautta. Vastauksia saatiin 56. Vastaajien joukko koostui varhaiskasvatuksen parissa työskentelevistä, sosiaalityöntekijöistä, kouluttajista ja psykologeista. Lisäksi mukana oli vanhuspalveluissa ja terveydenhuollossa sekä eri järjestöissä työskenteleviä. Kysymykseen siitä, minkä asioiden vastaaja ajattelee tuovan turvallisuutta asiakkaittensa perhe-elämään, tuli runsaasti vastauksia. Katsottiin, että elämän perusasioiden tuli olla kunnossa. Näihin luettiin asuminen, toimeentulo, palvelut ja ihmissuhteet sekä perhe-elämän väkivallattomuus: Toimeentulo turvattu. Lapsen hoitopaikka turvattu. Työtä vanhemmilla. Taito hoitaa lapsia, perhettä. Taloudellinen turva, arjen sujuminen, väkivallattomuus, vakaa vanhemmuus. Myös arjen turvallinen rytmi ja toisaalta tulevaisuutta koskevat visiot olivat turvallisuutta luovia tekijöitä. Turvallisuuden syntymisen edellytykseksi nähtiin erilaiset turvallisuutta tukevat toimintatavat. Tässä viitattiin ensisijassa virallisiin ja epävirallisiin auttamistahoihin. Kyse oli ammattitaidosta ja riittävästä paneutumisesta asiakkaan asioihin. Organisaation ominaisuuksista mainittiin mm. prosessien toimivuus joka oli edellytys turvallisuuden tukemiselle. Useassa vastauksessa mainittiin vertaistuen merkitys perheille turvallisuutta tuovana tekijänä. Asuinympäristön turvallisuuteen liittyvissä vastauksissa korostettiin fyysisen turvallisuuden näkökulmaa sekä yhteisöllistä näkökulmaa. Työntekijöitä pyydettiin myös pohtimaan kysymystä siitä, millaisia mahdollisuuksia ja keinoja heillä on omassa työssään käytettävissä asiakkaiden perhe-elämän turvallisuuden edistämiseksi. Projektityössä ja koulutustehtävissä toimivat toivat esille mahdollisuuden koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta edistää asiakkaiden perhe-elämän turvallisuutta. Asiakastyössä toimivat kertoivat mahdollisuudesta tukea, opastaa ja ohjata perheitä. Välineitä tähän olivat keskustelut, ohjaaminen oikean auttajatahon luokse, verkostojen luominen sekä asiakkaan ohjaaminen konkreettisissa arjen taidoissa. Myös taloudellisten asioiden hoitaminen lisäsi turvallisuutta. Ympäristöön liittyvien vaaratekijöiden poistamiseen pyrittiin vaikuttamaan. Aina turvallisuuden tukeminen ei ollut konkreettisiksi keinoiksi yksilöitävissä vaan liittyi työntekijän tapaan kohdata asiakas: Minulla on mahdollisuus arvostaa ainutkertaisuutta ja tukea pyrkimyksiä autonomiaan ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sekä tehdä tilaa kuulluksi tulemiselle. 18

Johtavissa tehtävissä toimivat kertoivat luovansa rakenteita turvallisuuden tukemiselle. Pyrittiin johtamaan toimintaa niin, että taattaisiin hyvinvointipalvelujen riittävyys niitä tarvitseville. Johtamiseen liittyi strategiatason suunnittelu sekä vaikuttaminen laajemminkin päätöksentekoon sekä asioiden valmisteluun. Tähän liittyi myös yhteistyö muiden toimialojen kanssa. Nähtiin, että turvallisuuskysymykset ovat poikkihallinnollisia ja yli sektorien ulottuvia. Kokonaisuuteen nähtiin kuuluvaksi myös henkilöstön hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen. Nuoret Joukko yläkouluikäisiä (13 14-vuotiaita) nuoria sai koulunsa äidinkielen tunnilla tehtäväkseen kuvata lyhyesti, millainen on turvallinen perhe. Kuvausten perusteella kävi selvästi ilmi, että perhe ymmärrettiin ydinperheenä, yhden tai kahden vanhemman ja lapsen muodostamana yksikkönä. Kahdeksasluokkalaisen tytön kuvaus tiivistää hyvin asioita, jotka tulivat esille nuorten kuvauksissa turvallisesta perheestä. Vanhemmat huolehtivat lapsistaan tarpeen ollen ja ovat tukena kaikessa. Myös silloin tukevat lastaan, kun lapsi tekee virheen. Eivät rupea huutamaan vaan kuuntelevat ja tukevat. Vanhemmat ovat turvallisessa perheessä vastuussa lapsistaan (-). Jos vanhemmat ovat kiireisiä ja sitä kautta tulevat aggressiivisiksi, niin eivät pura sitä lapsiinsa. Perheissä annetaan rakkautta lapsille sen verran kuin tarvitaan. Ei minkäänlaista väkivaltaa perheessä lapsia tai muutenkaan ketään perheenjäsentä kohtaan. Nuorten kuvauksissa turvallisen perheen tunnusmerkkeinä tulivat esiin vahvasti rakkaus ja huolenpito, joihin on mahdollisuus luottaa kaikissa tilanteissa. Turvallinen perhe on perhe, jossa kaikki rakastavat ja hyväksyvät toisensa (poika 13 v.) Turvallisessa perheessä välitetään ja tuetaan, kun on ongelmia Tärkeää turvallisuuden kokemukselle oli myös ennustettavuus. Yhtenä päivänä ei tarvitse tulla kotiin, ja äiti on humalassa, mutta seuraavana päivänä leiponutkin pullaa ja auttaa läksyissä (tyttö 13 v.). Nähtiin että tarvitaan pelisääntöjä, joita kaikki perheenjäsenet noudattavat. Nuoret nostivat esiin myös ilmapiirin, jota turvallisessa perheessä sävyttää keskinäinen luottamus ja toisten hyväksyminen ja kunnioittaminen. Turvattomuutta perheessä aiheuttavat nuorten mukaan vanhempien riitely, huutaminen sekä alkoholin ja huumeiden käyttö ja väkivalta. 19

Yhteenvetoa turvallisuuskäsityksistä Päijäthämäläisten käsityksissä siitä, mikä luo perheille turvallisuutta, korostui yhteisöllinen turvallisuuskäsitys (vrt. Niemelä 2000). Vaikka kysymyksenasettelu luonnollisestikin ohjasi ajatuksistaan kertoneita ajattelemaan turvallisuutta perheen ja lähiyhteisöjen näkökulmasta, vastauksissa korostui yllättävän voimakkaasti perheen merkitys. Perheellä viitattiin ennen kaikkea ydinperheeseen, ja siihen liittyen rakkaus ja luottamus nostettiin keskeisiksi asioiksi. Niiden kautta syntyy myös tunne turvallisuudesta. Päihteet, kiire ja puuttuva vanhemmuus nähtiin perheen kautta syntyvän turvallisuuden uhkatekijöinä. Myös perhe- ja lähisuhdeväkivalta mainittiin, mutta harvemmin. Perheen ohella tärkeitä turvallisuutta luovia tekijöitä olivat lähiyhteisöt. Tärkeäksi perustaksi turvallisuudelle nähtiin se, että perusasiat ovat kunnossa. Näitä olivat työ, toimeentulo ja erilaiset palvelut. Kolmanneksi tuli esille ympäristön merkitys turvallisuutta tuottavana tekijänä. Turvallinen asuinympäristö ja mahdollisuus liikkua turvallisesti liikenteessä olivat ympäristöön liittyviä tekijöitä. TPPH- projektissa näkökulma turvallisuuteen muodostui jo suunnitteluvaiheessa yhteisöllisen turvallisuuskäsityksen kautta. Projektin alkuvaiheen kokemukset ja eri tahoilta kerätyt näkemykset turvallisuudesta vahvistivat tämän käsityksen tärkeyttä. Avainasemassa turvallisuudessa ovat yhteisöt; ihmisen lähipiiri ja sosiaaliset verkostot. Näiden tärkeä tehtävä on vahvistaa yhteisön jäsenten turvallisuutta. Ammatillisten toimijoiden tehtävänä on herättää tietoisuutta turvallisuuden merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille sekä tukea lähiyhteisöjä tehtävässään. Jos turvallisuutta uhkaa jokin tai siihen on syntynyt vaje, eri auttajatahojen rooli korostuu. Nämä ovat asioita, joihin TPPH-projektilla on mahdollisuus vaikuttaa. Sen lisäksi yhteiskunnan rakenteet määrittävät paljolti turvallisuuden perustaa. Kun työmarkkinoihin, palveluihin ja toimeentuloon liittyviä kysymyksiä hoidetaan, tehdään samalla työtä kansalaisten turvallisuuden edistämiseksi. Onnellisuuden ja turvallisuuden rakennusaineet ovat ihmisillä yhteneviä: Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen kätensä työllä, sydämensä rakkaudella, mielensä tarkoituksella, muistinsa hyödyllisellä tiedolla, tulevaisuutensa toivolla ja vatsansa ruoalla. (Frederick E. Crane). 20