Suomen kasvunäkymät ja rahoitusalan haasteet

Samankaltaiset tiedostot
Talouslukutaito - oppia ikä kaikki

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa

Talouslukutaidon kehittäminen maksamisen murroksessa

Katsaus käteisen käyttöön ja virtuaalivaluuttoihin. Maksuneuvosto Kari Takala

Tietoyhteiskunnan muutoksista, digitalisaatiosta ja maksamisesta

Suomen talouden näkymät

Pohjoismaiset kytkökset ja velkaantuneet kotitaloudet rahoitusvakauden riskeinä

Maksaminen digitalisoituvassa taloudessa -hankkeet

Digitalisaatio ja FinTech minkälainen ympäristö Suomi on?

Miten pidetään oma talous ja kansantalous kestävällä pohjalla?

Talouskasvun edellytykset

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Mistä investointien vaimeus

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Kasvun mahdollisuus. positiivisen rakennemuutoksen hyödyntäminen Lounais-Suomessa. Esko Aho

Euroalueen uudistaminen: Kriisin opetuksia ja Suomen Pankin lähtökohtia

Siru ja tunnusluku. Elokuu 2007

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin

Kansainvälisen talouden näkymät

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys

Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Talouden näkymät

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen Pankki 1918 ja Suomen talous 2018

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus Johtaja Päivi Pelkonen

Talouden näkymät

Maksamisen reaaliaikaistuminen Suomessa pikamaksaminen

Maksamisen nykytila ja trendit 2014

Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

Talouden näkymät

Käteisen käyttö 2015 ja käteistä kaupan kassaltapalvelu

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

PANKKIBAROMETRI II/2017

Finanssikriisistä pankkiunioniin

SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014

Öljyn hinnan romahdus

Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa?

Yhtenäinen euromaksualue SEPA

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Maksaminen tulevaisuudessa Turvallisesti kohti murrosta. Talous- ja Palkkahallintopäivät Danske Bank

Suomen talous. Seppo Honkapohja Suomen Pankki. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja

Käteistyöryhmä: Pohjoismainen vertailu, kuluttajatutkimukset tulokset ja digikäteinen

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI MAKSULAITOSLAIN, MAKSUPALVELULAIN SEKÄ FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA HE 115/2015

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/1. Tarkistus. Yannick Jadot Verts/ALE-ryhmän puolesta

PANKKIBAROMETRI II/2016

MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO?

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Julkinen. Piia-Noora Kauppi Finanssialan Keskusliitto Kari Kemppainen Suomen Pankki

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

PANKKIBAROMETRI III/2016

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa Julkinen

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Rahoitusjärjestelmän vakaus

Suomen arktinen strategia

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

PANKKIBAROMETRI IV/2016

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Maksamisen reaaliaikaistumisen työryhmä

Mitä talous tuo tullessaan? Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan?

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Sijoittamisen trendit

Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät

Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi. Toimi heti!

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen. Nordea Erkki Saarelainen

Mobiilimaksu. Palveluesittely

Suomen Pankin Maksufoorumi

Talouden näkymät

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Siirto Yritysasiakkaille. Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto

PANKKIBAROMETRI III/2018

Korttimaksujen siirtohintoja koskevan EU asetuksen kotimainen implementointi (HE 115/2015 vp) Harry Leinonen Talousvaliokunnan kuuleminen

Sähköinen käteinen NYT

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Euroalueen talousnäkymät ja rahapolitiikka

Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN?

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?

Muutokset haastavat verottajaa ja

Transkriptio:

Olli Rehn Suomen Pankki Suomen kasvunäkymät ja rahoitusalan haasteet Lammin Säästöpankki 140-vuotisjuhla Hämeenlinna 8.11.2017 8.11.2017 1

Suomen elintaso on kasvanut 25-kertaiseksi vuosina 1860-2017 Reaalinen bruttokansantuote asukasta kohti Suomessa Lähde: Tilastokeskus 2

Kun Lammin Säästöpankkia perustettiin Maatalous saa rinnalleen konevoiman Rahatalous laajenee 3

Kaksi eri visiota finanssiala näkee digitalisaation sekä uhkana että mahdollisuutena Edessä on haastavin selviytymistaistelu sitten 1990-luvun pankkikriisin. Reijo Karhinen, OP Ryhmä Nordea tulee olemaan uuden pankkialustansa kautta jonkinlainen pankkialan Apple. Björn Wahlroos, Nordea 4

Maksamisen pelikenttä on murroksessa: onko kyseessä vanhan pelin uudet säännöt vai kokonaan uusi peli? 5

Korttimaksaminen on yleisin maksutapa vähittäiskaupassa Suomessa Päivittäistavaraostosten tavallisin maksutapa % vastaajista 80% Käteismaksujen osuus tavallisimpana maksutapana Korttimaksujen osuus tavallisimpana maksutapana 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Lähde: FK 6

Maksaminen muuttuu reaaliaikaiseksi ja häviää taustalle talouslukutaito! Kuluttajat elävät yhä enemmän 24/7-maailmassa ja odottavat maksujen toimivan sen mukaisesti Maksaminen sulautuu osaksi ostotapahtumaa, kuluttaja ei välttämättä huomaa maksutapahtumaa Asettaa haasteita yksityisen kansalaisen taloudenhallinnalle Korostaa uudenlaisen talouslukutaidon merkitystä! Positiivinen luottorekisteri auttaisi asiaa 7

Rahoitusalan murroksen vauhdittajia EU:n maksupalveludirektiivi PSD2 (voimaan v. 2018) velvoittaa pankit avaamaan infrastruktuurinsa ja sallimaan kolmansien osapuolien pääsyn asiakkaiden tietoihin Kehitys muistuttaa televiestintäalan avutumista kilpailulle 2000-luvun alussa Uudet ketterät toimijat: rahoitusalalle on tullut startupyrityksiä, joiden toimintamallit poikkeavat perinteisistä rahoituslaitoksista Isot globaalit alustatalouden yritykset ( GAFA ) täydentävät pelikenttää 8

Virtuaalivaluutat: näkökohtia Bitcoin tunnetuin virtuaalivaluutta Ei täytä rahan eikä arvopaperin määritelmää Kehitetty vaihdon välineeksi, mutta ei ole yleisesti käytössä Ei ole arvon mitta Ei liikkeeseenlaskijaa Kysyntä on enimmäkseen spekulatiivista, arvonnousu ilmeisesti hintakupla Käytetään jonkin verran maksamiseen, erityisesti maan rajojen yli Kansainvälisessä kaupassa, erityisesti jos vastapuoli Kiinassa Rikollinen toiminta (ransomware, huumekauppa, jne.) Ei tällä hetkellä merkitsevää vaikutusta maksu- tai rahoitusjärjestelmään Lohkoketjutekniikasta voi olla hyötyä tulevaisuudessa; vielä ei merkittävää edistystä Virtuaalivaluutalla ei ole myöskään viime käden luotottajaa. Omalla vastuulla 9

Tekoäly ja tunneäly lyövät kättä 10

Investoinnit lähteneet voimakkaaseen kasvuun 12.0 10.0 8.0 6.0 4.0 2.0 0.0-2.0-4.0-6.0-8.0 Investoinnit suuntautuneet myös tuotannollisiin kohteisiin Investointien vuosikasvu ja osatekijät Talonrakennus Koneet, laitteet, kuljetusvälineet Investoinnit yhteensä %, trendi Infrarakentaminen T&K* Lähde: Tilastokeskus ja Suomen Pankin laskelmat. Eurojatalous.fi 13.7.2017 33987@investointikontribuutio_YoY *Kasvatettavat varat ja henkiset omaisuustuotteet 8.11.2017 Olli Rehn Suomen Pankki Finlands Bank Bank of Finland 11

Kiitos! 12