Mirjam Kalland TEEMA: KESÄNUMERO 2013 Lapsen asema nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa Suomessa lapsen asema on lainsäädännössä turvattu. Käytännössä on kuitenkin nähtävissä kehitystä huonompaan suuntaan. Lasten terveyserot herättävät huolta, ja lisääntyvä määrä lapsia tarvitsee lastensuojelun toimenpiteitä. Huoli puheissa lapset ovat päätöksenteon keskiös sä, mutta käytännössä lapset ovat marginaalissa. Lapsia koskevat päätökset osoittavat, ettei lasten etua oteta huomioon päätöksenteossa tai arjessa lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämällä tavalla. Tulevien vuosien huoltosuhteen ja julkisen talouden kannalta on tärkeää, että lasten ja nuorten kehityksestä huolehditaan siten, että heistä kasvaa hyvinvoivia aikuisia. Tarvitaan yhteinen tahtotila sekä vahvaa johtamista tavoitteiden toteuttamiseksi. Suomen perustuslain 19. :n 3. momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Tähän velvoitteeseen sisältyy velvollisuus tukea lapsiperheitä myös ta lou delli sesti. Suomessa lain tasoisesti voimassa oleva YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota asettamaan lapsen edun etusijalle kaikissa päätöksissään ja toimissaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen yleiset ja sitovat periaatteet ovat syrjinnän kielto, lapsen edun ensisijaisuuden periaate, lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten huomioon ottamisen periaate. Lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden turvaaminen on myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeisiä päämääriä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus onkin otettu esimerkiksi vuoden 2008 lastensuojelulain lähtökohdaksi. Lainsäädännössä lasten asema on siis turvattu Suomessa. Tämä näkyy monella tavalla myös käytännössä, koska suomalaiset lapset sijoittuvat kärkisijoille monessa kansainvälisessä vertailussa. Esimerkiksi imeväiskuolleisuudessa Suomi sijoittui maailman viiden parhaan joukkoon (Suomen tilastollinen vuosikirja 2011), ja lasten oppimistulokset ovat maailman huippuluokkaa. Lapsen asemassa tapahtuneet muutokset Parin viime vuosikymmenen aikana lasten asemassa on ollut nähtävissä huolestuttavaa kehitystä huonompaan suuntaan. Psykiatrista laitoshoitoa tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut 150 % viidentoista viime vuoden aikana, ja vaikka ongelma on monisyinen, se on johdettavissa mm. peruspalveluiden heikentämisestä (Salmi ym. 2012). Esimerkiksi Paakkosen (2012) väitöstutkimuksessa todetaan lasten ja nuorten tarpeen psykiatriseen laitoshoitoon lisääntyneen, kun kouluterveydenhuollosta ja perhe- ja kasvatusneuvoloista on säästetty. Tutkimusjakson aikana lasten ja nuorten psykiatrian erikoissairaanhoidon avohoito oli kolminkertaistunut ja osastohoito lisääntynyt puolitoistakertaisesti. Paakkosen väitöskirjan mukaan hoitoon pääseminenkään ei kuitenkaan takaa lapsen perusoikeuksien toteutumista: Psykiatrisen hoidon palvelujärjestelmällä ei ole ollut keinoja vastata oikea-aikaisesti vaikeahoitoisten lasten ja nuorten tarpeisiin. Tutkimuksen mukaan lastensuojelun tukitoimet olivat olleet riittämättömiä, eikä myöskään ikätasoinen koulunkäynti ollut toteutunut. Vaikeahoitoisten alaikäisten hoitointerventiot ovatkin olleet lähinnä siirtymisiä 1387 Duodecim 2013;129:1387 91
KESÄNUMERO 2013 1388 Kuva: Gerard Lacz / Lehtikuva hoidosta toiseen (Paakkonen 2012). Yleisesti ottaen lapset joutuvat jonottamaan mielenterveyspalveluihin pääsyä, ja joillakin alueilla osastojaksolle pääseminen näyttäisi olevan lähes mahdotonta. Joidenkin arvioiden mukaan viranomaisten toimintaa voidaan pitää kansanterveyslakiin sisältyvän hoitotakuun vastaisena (Hakalehto-Wainio 2012). Vaikka tarve kasvaa, on taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevilla kunnilla ollut suuri houkutus leikata määrärahoja tai olla lisäämättä niitä lasten palveluihin. Osassa kunnista päätettiin vuonna 2012 vähentää kouluavustajien lukumäärää tai lomauttaa lastensuojelun työntekijöitä. Koulusäästöillä on seurantatutkimuksissa (Somersalo 2002) todettu olevan suuri kansanterveydellinen vaikutus. Sellaiset taloudelliset leikkaukset, jotka vaikuttavat henkilöstöön ja ryhmäkokoon kouluissa, vaikuttavat myös kielteisesti luokkailmapiiriin. Kielteinen luokkailmapiiri vaikuttaa kielteisesti lasten tunne-elämään ja lisää käytöshäiriöitä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne lapset, joilla on ongelmia jo ennestään. Huostaanottojen määrä on lisääntynyt tasaisesti parin viime vuosikymmenen aikana. Avohuollon tukitoimien piirissä on tätä nykyä yli 80 000 lasta, kun lukumäärä vuonna 1997 oli runsaat 30 000 (THL 2011). Vaikka lastensuojelun avohuollossa ja sijaishuollossa ole vien lasten lukumäärä on kasvanut, on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää, ja myös asiakasmäärässä sosiaalityöntekijää kohden on suurta vaihtelua. Valtioneuvoston kanslian raportin mukaan (Ristolainen ym. 2013) kehitys kertoo siitä, että monissa kunnissa on säästetty lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, ja leik kauk set ovat näkyneet korjaavien palveluiden tarpeen kasvuna. Esimerkiksi ehkäisevien palvelujen riittämättömyydestä voidaan ottaa kotipalvelut, jotka ennen 1990-luvun lamaa olivat kymmenien tuhansien lapsiperheiden käytettävissä ilman, että perheet olivat lasten suojelun piirissä. 1990-luvulla kotipalveluiden saatavuus heikkeni. Tämä ei johtunut pelkästään kuntien taloudellisesta tilanteesta, vaan osittain myös siitä, että raskasta laitoshoitoa purettiin muun muassa vanhustyössä, vammaishuollossa ja aikuispsykiatriassa. Tuloksena oli, että kotipalvelujen piiriin tuli uusia asiakasryhmiä, ja lapsiperheet joutuivat käytännössä näiden palvelujen ulkopuolelle (Kalland 1996). Huoli lapsen oikeuksien toteutumisesta ei kuitenkaan koske vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvova lapsen oikeuksien komitea on vuonna 2011 todennut lausunnossaan, että se on Suomen osalta huolissaan alueellisista ja paikallisista eroista palvelujen järjestämisessä. Komitea toteaa, että lapsen edun periaatetta ei Suomessa riittävästi ymmärretä eikä oteta huomioon lapsia koskevassa päätöksenteossa. Komitea on myös huolissaan siitä, että köyhien lasten ja lapsiperheiden määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden kuluessa, ja että lapsilisät ja vanhempien etuudet ovat tosiasiallisesti määrällisesti vähentyneet. Komitea kehottaakin Suomea tehostamaan pyrkimyksiään tukea vähäosaisia perheitä ja takaamaan kaikille lapsille oikeuden riittävään elintasoon. Havaintoja lasten terveyseroista Lasten terveyserot herättävät Suomessa huolta, ja haasteita erojen kaventamiseksi liittyy kaikkiin kasvuympäristöihin, joissa lapset kasvavat ja kehittyvät. Mitä huonompi lapsuuden sosioekonominen asema on ollut, sitä yleisempää on huono terveys ja sairastuvuus M. Kalland
lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Erityisesti äidin koulutustaso on yhteydessä lähes kaikkiin lasten terveyden osa-alueisiin, kuten raskauden ja imetysajan tupakointiin, lasten ylipainoon, ruokavalintoihin, liikuntaan ja suun terveyteen. Äidin koulutustaso ei selitä lasten pitkäaikaissairastuvuutta, infektiotauteihin sairastumisia ja säännöllistä lääkitystä eikä nuorten masennus- ja uupumisoireita (Kaikkonen ym. 2012). Vuoden 1987 seurantatutkimuksessa on havaittu, että vanhempien toimeentulotuen saanti on riski lapsen kehitykselle ja vaikuttaa kielteisesti lasten koulunkäyntiin. Se lisää myös lapsen psykiatrisen hoidon tarpeen tai rikokseen syyllistymisen riskiä. Vanhempien toimeentulontuen saanti on yhteydessä myös lapsen sijoitukseen kodin ulkopuolelle (Kestilä ym. 2012). Nämä havainnot eivät sinänsä ole yllätyksellisiä, koska lasten huono-osaisuuteen liittyy useiden tekijöiden kasautuma, joista vanhempien toimeentulovaikeudet on yksi. Perheiden toimentuloon on kuitenkin nopeasti mahdollista puuttua lapsen oikeuksien komitean suositusten mukaisesti. Näin ollen lapsiperheiden pienituloisuus ja sen vaikutukset lasten kehitykselle ovat asia, johon on syytä hetkeksi pysähtyä. kokemuksia perheen toimentulovaikeuksista. Eri tutkimuksissa ja selvityksissä on havaittu, että toimeentulovaikeuksilla on yhteyttä lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Muun muas sa WHO:n koululaistutkimus osoittaa, että lasten koettu terveys on yhteydessä perheen taloudelliseen tilanteeseen. Leinosen (2004) pitkittäistutkimuksessa edellisen laman vaikutuksista lasten mielenterveyteen tutkittiin 1 149 otokseen valittua lasta, 843 äitiä ja 573 isää. Tutkimusmenetelminä hän käytti aikuisten mielenterveyden, parisuhteen, vanhemmuuden laadun ja lasten mielen tervey den mittareita. Perheen tulotason romahtaessa vanhempien voimat vähenivät, ja he kärsivät usein mielenterveysongelmista. Vanhempien ahdistuneisuus ja sosiaalisen toimintakyvyn lasku ovatkin Leinosen mukaan odotettavia seurauksia, jos perheen talous heikentyy. Lasten mielenterveydessä hän to Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari Miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa lapsiin? Kun Rädda Barnen Ruotsissa hälytti kasvavasta lasten köyhyydestä, se herätti voimakasta vastarintaa (Alakoski 2012). Keskustelun sävy oli moralistinen: Lasten köyhyys haluttiin ymmärtää niin, että lapsella on halvempi kännykkä kuin luokkatovereillaan. Lisäksi todettiin, ettei Ruotsissa ole oikeasti köyhiä lapsia, ja vaikka olisikin, köyhyys ei vaikuta lasten kehitykseen, ja että oikeasti köyhät lapset löytyvät kehitysmaista. Suomessa keskustelu on ollut monivivahteisempaa, eikä lapsiperheiden köyhyyden olemassaolo ilmiönä ole samalla tavalla kiistanalainen. Suomessa on tutkittu jonkin verran myös perheiden toimentulovaikeuksien vaikutusta vanhemmuuteen ja lasten mielenterveyteen, leipäjonossa olevien lapsiperheiden tilannetta sekä lasten ja nuorten 1389 Lapsen asema nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa
KESÄNUMERO 2013 1390 YDINASIAT 88Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa voimassa lakina, mutta lapsen oikeudet tunnetaan huonosti. 88Julkisen talouden heikentyessä leikkaukset kohdistuvat usein lasten ja lapsiperheiden käyttämiin peruspalveluihin. 88Palvelujen heikentyminen heijastuu kielteisesti lasten hyvinvointiin. 8 8 Kansallisten kehittämishankkeiden tulokset jäävät paikallisiksi ja lyhytaikaisiksi. tesi talousvaikeuksien aiheuttavan muutoksen huonompaan suuntaan. Perheen taloudellisten resurssien heikentyminen vaikuttaa suoraan lapsen ravintoon ja mahdollisuuksiin harrastaa ja voi hankaloittaa esimerkiksi nuoren mahdollisuuksia opiskella lukiossa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteutti vuonna 2010 yhteistyössä Kotivinkkilehden kanssa nettikyselyn 13 18-vuotiaille lapsille ja nuorille heidän kokemuksistaan perheidensä toimeentulovaikeuksista. Kyselyssä ilmeni, että nuoret kokevat pelkoa, ahdistusta, huolta ja syyllisyyttä tilanteesta. He eivät kehtaa pyytää vanhemmilta sellaisia asioita, joita he tarvitsevat, ja saattavat jättäytyä kaveriporukan ulkopuolelle, koska ei ole varaa osallistua. Lisäksi perheen taloudellinen tilanne kiristää nuorten mukaan perheen keskinäisiä välejä ja vaikuttaa mielialaan. Kelan tuoreessa tutkimuksessa Hakovirta ym. (2012) selvittivät, miten taloudellinen eriarvoisuus näkyy viides- ja kahdeksasluokkalaisten arjessa. Tutkimuksen mukaan taloudellinen eriarvoisuus voi lasten arjessa pahimmillaan johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen. Kun perheen taloudellisen tilanteen lisäksi palvelujen taso heikkenee, tilanne voi vaikuttaa lasten vuorovaikutussuhteisiin kotona ja muussa kasvuympäristössä. Aikuiskontaktit vähenevät, vuorovaikutusilmapiiri muuttuu kireäksi ja lapsen saama tuki päiväkodissa tai koulussa heikkenee. Joissakin tapauksissa vuorovaikutus kääntyy aikuisten kuormittumisen myötä lapsille ja nuorille haitalliseksi vuorovaikutukseksi. Ovatko lapset päätöksenteon keskiössä? Poliittisten päättäjien huolipuheiden perusteella voisi muodostua käsitys, että lapset ovat päätöksenteon keskiössä. On kuitenkin monta esimerkkiä siitä, kuinka lapset ovat jääneet päätöksenteon marginaaliin. Lapsilisä ja kotihoidon tuki ovat reaalitasolla tuntuvasti pienemmät kuin 1990-luvun puolivälissä. Lapsen oikeuksien komitean lausunnosta huolimatta lapsilisä oli ainoa sosiaaliturvaetuus, jonka indeksikorotuksen nykyinen hallitus päätti jäädyttää. Lisäksi lapsilisän huomioiminen toimeentulotasoa määriteltäessä aiheuttaa sen, että kaikkein vaikeimmassa tilanteessa oleville lapsiperheille ei käytännössä makseta lapsilisää. Usea tuore esimerkki lapsen kohtelusta kotona, päiväkodissa, koulussa tai lastensuojelussa tai vaikkapa kuntien leikkauspäätöksissä kertoo, ettei lasten etua oteta huomioon päätöksenteossa tai arjessa lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämällä tavalla. Analysoidessaan lapsen oikeuksien toteutumisen ongelmakohtia Suomessa Hakalehto-Wainio (2012) toteaa, että keskeiset ongelmat liittyvät siihen, ettei lapsen oikeuksia tunneta. Tästä seuraa luonnollisesti se, ettei lapsen edun ensi sijaisuutta sovelleta, ettei lapsivaikutuksia arvioida ja ettei lasten mielipidettä selvitetä tai heidän näkemystään oteta huomioon. Lisäksi Hakalehto-Wainio toteaa, että lapselle soveltuvissa oikeusturvakeinoissa on puutteita, eikä myöskään lapsiin kohdistuvaan syrjintään puututa riittävästi. Syrjinnän kohteena ovat muun muassa eri vähemmistöihin kuuluvat lapset. Aika ajoin huomion kohteeksi nousevat lisäksi vastaanottokeskuksissa olevat, ilman huoltajaa maahan tulleet lapset, joiden oikeudesta opetukseen ei huolehdita eikä heidän katoamisiaan tutkita. M. Kalland
Lopuksi Vaikka ikäluokat ovat pysyneet melko samansuuruisina neljänkymmenen viime vuoden ajan, lasten osuus väestöstä on pienentynyt väestörakenteen muuttumisen myötä. Tulevien vuosien kansantalouden, julkisen talouden ja huoltosuhteen kannalta aivan oleellista on se, että yhteiskunta pystyy huolehtimaan lapsista ja nuorista siten, että heistä kasvaa hyvinvoivia ja terveitä aikuisia. Olisiko aika myöntää, että informaatio-ohjauksen ideologia on tullut tiensä päähän, että lyhytaikaisiin hankkeisiin myönnetyt määrärahat eivät ole tuottaneet toivottua tulosta ja että paikallisesti kehitetyt mallit eivät leviä? Sitomattomien suositusten ohjausvaikutukset ovat monessa raportissa osoittautuneet vähäisiksi (Ristolainen ym. 2013). Tarvitaanko nykyistä vahvempaa valtakunnallista ohjausta lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisessä sekä parempaa tilastointia, jotta kehityksen seuranta mahdollistuisi? Katse kääntyy muihin pohjoismaihin. Esimerkiksi Ruotsissa sosiaalihallitus ohjasi kuntia vahvistamaan lapsinäkökulmaa ottamalla käyttöön BBIC-mallin (Barns behov i centrum) (www. socialstyrelsen.se). Sen tavoitteena on asettaa lapsen tarpeet keskiöön ja lisätä lapsen osallisuutta, vahvistaa ja yhtenäistää lapsi- ja perhepalvelujen laatua kansallisesti sekä yhtenäistää dokumentaatiota ja seurantaa. Myös Suomessa tarvitaan kipeästi yhteisen tahtotilan määrittämistä ja kehityksen kansallista ohjaamista toivottuun suuntaan. Sosiaalihallitusta tuskin perustetaan uudelleen, mutta ilman vahvaa kansallista kehityksen johtamista tilanne pysyy ennallaan: keksitään jotakin hyvää siellä täällä, ja siitä hyötyy jokunen jossakin. Mirjam Kalland, KT, pääsihteeri, sosiaalityön ja perhetutkimuksen dosentti Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Helsingin yliopisto sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia Kirjallisuutta Alakoski S. Oktober i Fattigsverige. Dagbok. Albert Bonniers förlag 2012. Hakalehto-Wainio S. Lapsen oikeuksien toteutumisen haasteet Suomessa. Nuorten lakimiesten juhlakirja. Helsinki: Lakimiesten kustannus, 2012. Hakovirta M, Rantalaiho M. Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa. Kela 2012. Kaikkonen R, Mäki P, Hakulinen- Viitanen T, ym. (toim.) Lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointierot. THL Raportti 16/2012. Kalland M. Hyvin leikattu, huonosti ommeltu. Valtionosuusuudistuksen vaikutukset erityisryhmien palveluihin. Helsinki: Edita 1996. Kestilä L, Paananen R, Väisänen A, ym. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät. Rekisteripohjainen seurantatutkimus vuonna 1987 syntyneistä. Yhteiskuntapolitiikka 2012;77:599 621. Leinonen J. Families in Struggle Child mental health and family well-being in Finland during the economic recession of the 1990s: the importance of parenting. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2004. Paakkonen T. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmä vaikeahoitoisuuden näkökulmasta. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto 2012. Ristolainen H, Varjonen S, Vuori J. Mitä tiedämme politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkatoimien vaikuttavuuden tieto- ja arviointikatsaus. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 2/2013. Salmi M, Mäkelä J, Perälä M-L, Kestilä L. Lapsi kasvaa kunnassa miten kunta voi tukea lapsen hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. THL. Päätösten tueksi 1/2012. Somersalo H. School environment and children s mental well-being. A child psychiatric view on relations between classroom climate, school budget cuts and children s mental health. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2002. Suomen tilastollinen vuosikirja 2011. Helsinki: Edita 2011. THL. Lastensuojelu 2011. Tilastoraportti 26/2012. Summary Child s status in modern-day Finnish society Despite the fact that the child s status is protected in the Finnish legislation, the development is taking a turn for the worse. Health inequalities among children are a matter of concern, and an increasing number of children need child protection. The best interest of the child is not taken into account in decision-making or everyday life in a manner consistent with children s rights. In view of the dependency ratio and public-sector finances of the future years, it is essential that the development of children and the young will be cared for in a manner allowing them to grow into healthy adults. 1391 Lapsen asema nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa