Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina"

Transkriptio

1 Esa Iivonen NErolla lapselle voimaa. Lasten ja perheiden eroauttaminen seminaari Hyvinkää Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina

2 Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat koko elämän terveyteen ja hyvinvointiin. Perusta toiminta-, opiskelu- ja työkyvylle muodostuu lapsuudessa. Kaikki lapset ja perheet tavoittavat universaalit palvelut ovat keskeisessä asemassa hyvinvoinnin rakentamisessa. Lyhytnäköinen talousajattelu haastaa pitkäjänteisen hyvinvointi-investointiajattelun. 2

3 Lasten ja perheiden palvelujen 1990-luvun leikkaukset tulivat kalliiksi (1) Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden leikkaukset voivat tuoda lyhytaikaista säästöä, mutta lasku julkiselle taloudelle on pidemmällä aikavälillä moninkertainen. Lasten ja nuorten tarve psykiatriseen laitoshoitoon lisääntyi, kun kouluterveydenhuollosta ja perhe- ja kasvatusneuvoloista säästettiin 1990-luvulla. Tarja Paakkosen väitöstutkimus, Itä-Suomen yliopisto

4 Lasten ja perheiden palvelujen 1990-luvun leikkaukset tulivat kalliiksi (2) Peruspalvelujen leikkausten myötä lastensuojelun ja erikoissairaanhoidon sekä muiden korjaavien palveluiden asiakkuudet ovat kasvaneet huomattavasti 1990-luvun alusta 2010-luvulle. Esimerkiksi psykiatrisessa laitoshoidossa olevien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus ikäluokastaan on kasvanut 150 prosenttia. 4

5 Hyvinvointi eriytyy (1) Vuonna 1987 syntynyttä ikäluokkaa koskeva THL:n tutkimus: Lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen, työmarkkina-aseman ja taloudellisen tilanteen mukaan. Vanhempien heikko koulutus ja matala sosioekonominen asema ovat yhteydessä heidän lastensa hyvinvointiongelmien yleisyyteen. Esimerkiksi perheen pitkäaikaiset taloudelliset ongelmat heijastuvat nuorten hyvinvointiin. 5

6 Hyvinvointi eriytyy (2) Ehkäisevien ja hyvinvointia tukevien, universaalien palvelujen merkitys korostuu ylisukupolvisen ongelmien katkaisemisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Toimet syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulevat liian myöhään. Aikuispalveluissa olisi selvitettävä lasten tilanne ja vanhempien mahdollinen tarve saada tukea vanhemmuudelleen. Reija Paananen, Tiina Ristikari, Marko Merikukka, Antti Rämö, Mika Gissler: Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 tutkimusaineiston valossa; THL

7 Lasten ja nuorten ongelmien ehkäiseminen taloudellisesti kannattavaa Kansainvälisten tutkimusten valossa lasten ja nuorten ongelmien ehkäiseminen on tuloksellista ja taloudellisti kannattavaa. Ongelmien ehkäisemisen keinoista lasten kouluvalmiuksien tukeminen nousee vahvasti esille. Varhaiskasvatuksen kustannusvaikuttavuus on hyvin korkea. (mm. talousnobelisti James Heckmanin tutkimukset) Jorma Sipilän ja Eva Österbackan selvitys: Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? (VM:n julkaisu 2013) 7

8 Ehkäisevä työ on edullista korjaavaan työhön verrattuna (1) Ehkäisevän työn palvelut ovat kustannuksiltaan pieniä verrattuna kodin ulkopuolisiin sijoituksiin. Tarvitaan toimia, joilla palvelujen painopistettä muutetaan korjaavasta työstä ehkäisevän työn suuntaan. Korjaavien palvelujen asiantuntijoita mukaan ehkäisevien palvelujen toteutukseen Hanna Heinonen, Antti Väisänen ja Tiia Hipp: Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät? Lastensuojelun Keskusliitto & THL

9 Ehkäisevä työ on edullista korjaavaan työhön verrattuna (2) Heinonen & Väisänen & Hipp (LSKL & THL 2012) Käynti kouluterveydenhoitajalla 54 euroa; 6 käyntiä 324 euroa Käynti koulukuraattorilla 88 euroa; 6 käyntiä 528 euroa Sosiaalityöntekijän tapaaminen 88 euroa; 6 käyntiä 528 euroa Perheneuvolakäynti 112 euroa; kuusi käyntiä 672 euroa Lapsen/nuoren terapiakäynti 144 euroa; 40 käyntiä 5760 euroa Nuorisopsykiatrian poliklinikkakäynti 206 euroa; 12 käyntiä 2472 euroa Nuorisopsykiatrian osastohoito 507 euroa/vrk; 1 kk:n hoitojakso euroa 9

10 Ehkäisevä työ on edullista korjaavaan työhön verrattuna (3) Heinonen & Väisänen & Hipp (LSKL & THL 2012) Intensiivinen perhetyö noin 1000 euroa/kk; vuosi euroa Kiireellinen sijoitus lastensuojelulaitokseen 256 euroa/vrk; 3 kk:n sijoitus euroa Kiireellinen sijoitus sijaisperheeseen 62 euroa/vrk; 3 kk:n sijoitus 5580 euroa Pitkäaikainen huostaanotto, sijoituspaikkana laitos 256 euroa/vrk; vuoden sijoitus euroa Pitkäaikainen lapsen huostaanotto, sijoituspaikkana sijaisperhe 62 euroa/vrk; vuoden sijoitus euroa 10

11 Ennalta ehkäisyyn panostaminen jäänyt tavoitteeksi 2000-luvulla palveluiden kansallista ohjausta on lisätty suosituksilla ja säännöksillä, joilla palveluiden painopistettä on yritetty siirtää ongelmien ennalta ehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Ei-sitovien suositusten ohjausvaikutukset ovat kuitenkin osoittautuneet vähäisiksi. Sitovat säännökset pyritään usein täyttämään liian vähäisillä resursseilla. Ristolainen, Varjonen ja Vuori: Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn politiikkatoimien tieto- ja arviointikatsaus (VNK:n julkaisu 2013) 11

12 Investoidaan lapsiin EU:n komission suositus jäsenmaille (1) Euroopan komissio on antanut jäsenmaille vuonna 2013 suosituksen Investoidaan lapsiin ja murretaan huono-osaisuuden kierre lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ihmisarvon kunnioittaminen ja lasten oikeuksien suojelu Lasten köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen Huono-osaisuuden ylisukupolvisuuden ehkäiseminen Ennaltaehkäisy olennainen tekijä 12

13 Investoidaan lapsiin EU:n komission suositus jäsenmaille (2) Kasvuolosuhteiden epäkohtien torjuminen varhaisvuosina, varhaiskasvatuksen merkitys Universaalien toimien merkitys Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen ja syrjinnän torjuminen Talouskriisillä vakavat vaikutukset lapsiin ja perheisiin Talouden vakautustoimet heikentäneet hyvinvointinäkökulmaa 13

14 Investoidaan lapsiin EU:n komission suositus jäsenmaille (3) Turvataan riittävien resurssien saanti Tuetaan vanhempien osallistumista työmarkkinoille ja perheiden kohtuullisen elintason turvaaminen eri etuuksien yhdistelmällä Varmistetaan laadukkaat palvelut ja hyvä kasvuympäristö Varhaiskasvatus, koulutuksen yhdenvertaisuus, terveydenhuoltojärjestelmän valmiudet, turvallinen, terveellinen ja lapsiystävällinen asuin- ja elinympäristö ja perheiden tuen vahvistaminen 14

15 Investoidaan lapsiin EU:n komission suositus jäsenmaille (4) Edistetään lasten oikeutta osallistua ja vaikuttaa Lasten osallistumisen tukeminen harrastus-, liikunta ja kulttuuritoimintaan sekä lasten vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä vaikuttaviin päätöksiin Suositus löytyy osoitteesta: 15

16 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (1) Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma yksi hallituksen kärkihankkeista: Ohjelmassa on tarkoitus uudistaa lapsi- ja perhepalveluiden hajanainen palvelujärjestelmä. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut sovitetaan yhteen integroiduksi kokonaisuudeksi. 16

17 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2) Muutoksella on tarkoitus vahvistaa peruspalveluja ja siirtää painopistettä ehkäiseviin sekä varhaisen tuen ja hoidon palveluihin. Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki ovat muutoksessa ensisijaisia. Tavoitteena on, että lapset, nuoret ja perheet kokevat voivansa paremmin ja pystyvänsä vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa ja palveluihinsa. 17

18 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (3) Mallinnetaan palvelujen uusi kokonaisuus. Luodaan uusia, vanhemmuutta tukevia matalan kynnyksen palveluja mm. digitaalisia palvelumahdollisuuksia hyödyntäen. Otetaan valtakunnallisesti käyttöön kaikille lapsiperheille suunnattu perhekeskusmalli. 18

19 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (3) Alueelliset osaamis- ja tukikeskukset erityisen tuen tarpeessa oleville, vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille. Luodaan näyttöön perustuvien tuen ja hoidon menetelmien työkalupakit ammattilaisille. Mallinnetaan ja otetaan käyttöön lapsi- ja perhevaikutusten arviointi Uudistusta ohjaava ja toimeenpaneva koordinaatiorakenne 19

20 MLL:n visio 2024 Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa lapsen etu asetetaan etusijalle ja jossa lapset ja nuoret voivat hyvin.

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030 Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kohti Tampereen uutta strategiaa näkökulmana lasten ja nuorten hyvinvointi Lautakuntien talous- ja strategiaseminaari 22.8.2017 Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset

Lisätiedot

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista?

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Esa Iivonen esa.iivonen(at)mll.fi; Twitter @EsaIivonen Yhdessä lapsiperheiden parhaaksi Porvoo 26.2.2015 Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Lapsen oikeuksien sopimus lasten oikeuksien perustana

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015 Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Esa Iivonen Twitter @EsaIivonen Miten kannatella lapset laman yli? Seminaari eduskunnassa lapsiperheköyhyydestä 8.3.2016 Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Lapsiperheköyhyys perusoikeusja ihmisoikeusnäkökulmasta

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua olemmeko oikealla tiellä? Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA)

Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua olemmeko oikealla tiellä? Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua olemmeko oikealla tiellä? Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA) Petra Kouvonen, VTT, Ohjelmajohtaja, asiamies Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus Lapsiperheiden köyhyys

Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus Lapsiperheiden köyhyys Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus 10.3.2017 Lapsiperheiden köyhyys Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Kaikilla lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen. Köyhyys on lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Yhteiskunnallinen eriarvoisuus - ohjelma n tutkimuspäivä 23.9.2013 Sakari Karvonen Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko yhteiskunnan hyvinvointiin Eriarvoisuuden kasvu on vaara suomalaiselle yhteiskunnalle

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan?

Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? #lape #kärkihanke Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016- Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja, VTL, YTT (h.c) Maria Kaisa Aula Kick off Kuntatalo 11.1.2016 Kuva: Satakunnan

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Köyhyys satuttaa lasta

Köyhyys satuttaa lasta Lapsen oikeuksien viestintäverkosto Lapsiperheköyhyyden vähentämistä koskevan vetoomuksen luovuttaminen eduskunnan Lapsen puolesta ryhmälle 10.3.2016 - Tausta-aineisto Esa Iivonen Köyhyys satuttaa lasta

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 hanke

Keski-Suomen SOTE2020 hanke Keski-Suomen SOTE2020 hanke Lasten, nuorten ja perheiden palvelut uudessa kokonaisuudessa Hanketyöntekijä Petri Oinonen 10.2.2016 Nykytila Nykytilanne: Lasten ja nuorten hyvinvointi eriarvoistuu - monilla

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 6.11.2015 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 80/2015) laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen 21.3.2014 esa.iivonen(at)mll.fi Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Köyhyys on taloudellista niukkuutta, joka johtaa kykenemättömyyteen osallistua yleisesti vallitsevaan elämäntapaan Köyhyys

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Keski- Uudenmaan toimijoiden tapaaminen. Keravan lukio ja aikuislukio

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Keski- Uudenmaan toimijoiden tapaaminen. Keravan lukio ja aikuislukio Aluehallintovirasto Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Keski- Uudenmaan toimijoiden tapaaminen Keravan lukio 29.9.2015 ja aikuislukio Etelä-Suomen aluehallintovirasto 22.9.2015

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Liisa Partio Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja

Liisa Partio Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja Liisa Partio 28.3.2019 Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja Pienituloisuus Suomessa Pienituloisia oli vuonna 2017 yhteensä 654 000 eli 12,1 % väestöstä (2016: 11,5 %) Määrä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Ajankohtaiskatsaus eduskunnan sivistysvaliokunnalle 7.3.2018 Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen Köyhyys rajoittaa osallistumista Köyhyys

Lisätiedot

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan ,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Esko Oikarinen, Johanna Suvanto Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Syrjäytymisen hinta THL:n ja Sitran (Tiina Ristikari,

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Marjo Lavikainen, Erkki Papunen, Anne-Mari Raassina & Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.10.2015 Hyvinvointi ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro?

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Tutkimusprofessori Mika Gissler 18.8.2016 1 THL on sosiaali- ja terveysalan tilastoviranomainen Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Tuuli Riisalo-Mäntynen, KeKohanke. Elisa Lipponen, Kumaja

Tuuli Riisalo-Mäntynen, KeKohanke. Elisa Lipponen, Kumaja VAIKUT TAVUUSVIESTINTÄ Tuuli Riisalo-Mäntynen, KeKohanke Elisa Lipponen, Kumaja Miksi oman osaamisen ja viestin selkeyttäminen on tärkeää? 2 Muut saavat tietää toiminnasta ja siitä mitä se sisältää Helpompi

Lisätiedot

LAPE evästykset lapsistrategialle

LAPE evästykset lapsistrategialle LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE evästykset lapsistrategialle Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja Lapsistrategian ohjausryhmä 29.8.2018 1 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS LAPE

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 27.11.2013, työpaja 5 27.11.2013 Jaana Tervo 1 Lasten suojelu LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016)

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016) Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Kuulemistilaisuus 3.5.2016 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys (HE 60/2016) Hallituksen esityksessä

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa 13.9.2013. Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti

Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa 13.9.2013. Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa 13.9.2013 Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti Köyhyys on taloudellista ulkopuolisuutta Ulkopuolisuuden muotoja* sosiaalinen koulutuksellinen työelämän taloudellinen

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 14.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen

Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen Tehdään yhdessä! LAPE muutosohjelman näkökulmia monialaisuuteen LAPE - tavoitteet Hallintokunnat ylittävä muutosohjelma, jonka toimeenpano on hankkeistettu STM, OKM, THL, OPH, TEM, Suomen Kuntaliitto,

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.

Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12. Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.2017 Esitelmän sisältö Mitä ovat hyvinvointi-investoinnit?

Lisätiedot